20.osa - masennusta

Remus istui hetken ajan äänettömänä pöydän ääressä, ennen kuin nousi ylös.

"Minä menen etsimään Ciniä", hän ilmoitti.

James nyökkäsi surullisesti. "Luutani on sängylläni", hän sanoi pyytämättä ja vilkaisi sitten pöydällä olevaa ministeriön kirjettä. "Pitäisikö meidän tehdä tuolla kirjeelle jotakin?"

"Polttaa se?" Remus ehdotti ja kohautti olkapäitään. "Ei aavistustakaan. Olen huono tällaisten tilanteiden kanssa."

"Ja kuitenkin olet meistä paras." James ojensi kirjeen Remukselle, joka työnsi sen taskuunsa mahdollisimman nopeasti, aivan kuin häntä olisi inhottanut koskea sitä. Remus nyökkäsi ystävilleen lyhyesti ja käveli ulos Suuresta Salista. James jäi katsomaan hänen jälkeensä otsa rypyssä.

Remus suunnisti suoraan rohkelikkotorniin, missä hän etsi ensin Kelmien kartan Jamesin tavaroiden keskeltä. Kuten hän oli arvannutkin, pieni täplä nimeltä Cinnamon oli tyttöjen makuusalissa, eikä liikkunut. Hän tarttui Jamesin luudanvarteen ja suunnisti ulos. Ulkona hän lensi luudalla tyttöjen makuusalin ikkunan luokse, mutisi "alohomora" ja lensi sisään avautuneesta ikkunasta.

Cinnamon istui sängyllään selin häneen ja tuijotti jäykkänä tyhjyyteen. Remus rypisti otsaansa ja astui lähemmäs. Tavallisesti hän oli hyvä ongelmien selvittämisessä, nyt hän ei yksinkertaisesti tiennyt, mitä hänen pitäisi sanoa. Hän ei ollut oikeastaan koskaan joutunut kokemaan kunnolla kuolemaa, niin yllättävää kuin se sodan hetkellä olikin.

"Cin?" hän kysyi epävarmasti ja liikahti Cinnamonin sängyn viereen. Cinnamon ei vastannut. Remus ei ollut edes varma, oliko Cinnamon kuullut hänen sanojaan. Hän istui sängylle Cinnamonin viereen ja laski käsivartensa tytön olkapäälle.

"Minulla on sinun kirjeesi. Haluatko sinä säilyttää sen?" hän kysyi hiljaisella äänellä.

Cinnamon liikahti ja katsoi häntä kuin ei olisi kunnolla tuntenut häntä. Remus hätkähti nähdessään, miten kylmät Cinnamonin silmät olivat.

"Mitä sinä haluat minun tekevän?" hän kysyi uudelleen.

"Tuhoa se", Cinnamon sanoi. "Minä en halua sitä."

Remus nyökkäsi ja painoi mieleensä, että polttaisi kirjeen myöhemmin. Hän ei voinut vetää sitä esiin Cinnamonin ollessa paikalla. Hän siirtyi lähemmäs Cinnamonia ja kietoi käsivartensa lohduttavasti tytön olkapäille.

"Minä olen pahoillani", hän sanoi yksinkertaisesti.

Cinnamon nyökkäsi ja alkoi itkeä. "Se oli minun perheeni", hän mutisi. "Koko - koko minun perheeni. Minun äitini - veljeni - isäni - "

Remus ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän ei ollut varma, oliko oikeita sanoja edes olemassa. Hän vain puristi Cinnamonia tiukemmin ja kuunteli, kuinka Cinnamon itki. Hiljaa ja lohduttomasti.

"Ne hyökkäsivät jonnekin jästisyntyisten luo", Cinnamon jatkoi hiljaa. "Minun perheeni meni totta kai sinne. Auttamaan. Ne - ne tappoivat kaikki - " hänen itkunsa voimistui.

Remus huokaisi syvään. "Ne joutuvat kärsimään siitä vielä, Cin", hän sanoi. "Minä lupaan sen."

Cinnamon ravisti päätään. "Kaikki sanovat niin. Mutta ei se ole totta. Minun pitää mennä sunnuntaina hautajaisiin - minä olen viimeinen meidän perheestä - minä selvisin vain koska olen liian nuori." Hän sulki silmänsä. "Minun olisi pitänyt olla siellä."

"Ei, Cin", Remus pudisti päätään lujasti, vaikka olikin järkyttynyt Cinnamonin sanoista. "Heidän olisi pitänyt olla täällä."

"Minun olisi pitänyt kuolla heidän mukanaan. Tämä ei ole reilua", Cinnamon sanoi itsepäisesti. Remus oli aikeissa väittää jälleen vastaan, kun Cinnamonin äänensävy muuttui ja hän kysyi pienellä äänellä: "Mitä minä nyt teen?"

Remus sulki silmänsä. Hänen oli PAKKO keksiä jotakin lohduttavaa sanottavaa. Oli pakko olla jotakin, mitä saattoi sanoa tuollaisessa tilanteessa. "Sinä jatkat elämääsi", hän sanoi lopulta, kiroten itseään. Hänen olisi pitänyt pystyä lohduttamaan Cinnamonia paremmin. "Sinä suret aikasi ja sitten sinä jatkat taas elämääsi."

"Mutta minä en halua", Cinnamon kuiskasi ja hänen itkunsa muuttui jälleen rajummaksi. "Minä en voi. Minun olisi pitänyt kuolla siellä."

"EI, Cinnamon", Remus sanoi lujasti.

"Minä en voi mennä niihin hautajaisiin. Minä en pysty siihen. Minä menen sanomaan Dumbledorelle, että en halua mennä."

Remus laski kätensä Cinnamonin leuan alle ja kohotti katseensa hänen silmiinsä. "Sitten sinä katuisit jälkeen päin sitä, että et ole sanonut heille hyvästejä", hän sanoi.

Cinnamon ravisti päätään. "Minä en voi mennä sinne."

"Kyllä sinä voit. Sinun perheesi olisi halunnut sitä", Remus sanoi latteasti. "Minä voin tulla sinun mukaasi. Me kaikki voimme tulla, jos sinä haluat."

Cinnamon ei vastannut, eikä Remus ehdottanut sitä uudelleen. Hän oli valmis menemään hautajaisiin Cinnamonin mukana, jos Cinnamon sitä haluaisi. Hän ei halunnut, että Cinnamon joutuisi menemään yksin vanhempiensa hautajaisiin. He vajosivat jälleen hiljaisuuteen, jonka rikkoi vain Cinnamonin hiljaiset, tukahtuneet nyyhkäykset. Remus puristi Cinnamonia tiukasti, kiroten Voldemortia ja omaa voimattomuuttaan. Hän olisi halunnut kostaa jotenkin. Pakottaa kuolonsyöjät kärsimään samalla tavalla kuin Cinnamon.

Mutta hän vain ei pystynyt siihen.

"Minä en tajua, mitä minä teen nyt", Cinnamon mumisi vasten hänen paitaansa. "Minä en tajua, että he ovat - "

"Ei kukaan ymmärrä, Cin. Mutta se muuttuu paremmaksi. Minä lupaan."

Cinnamon ravisti päätään. "Sinä olet tosi kiva, Remus", hän sanoi hiljaa.

Kun Remus meni oleskeluhuoneeseen, hän näki muiden istuvan siellä hiljaisina, sanaakaan sanomatta. Oleskeluhuone oli Kelmejä ja heidän ystäviään lukuunottamatta hiljainen. Kaikki muut olivat jo menneet makuusaleihinsa, vaikka kello oli vasta kahdeksan illalla. Rohkelikon voitonjuhlat olivat kääntyneet täydelliseksi katastrofiksi. Cinnamonin lisäsi moni muukin oli menettänyt perheensä - myös rohkelikoista.

"Miten sujui?" James kysyi hiljaisella äänellä, kun Remus rojahti lähimpään nojatuoliin istumaan. James ja Lily istuivat samassa nojatuolissa ja James oli kiertänyt molemmat käsivartensa löysästi Lilyn vyötärölle. Lily nojasi päätään vasten hänen olkapäätänsä. Myös Arianna nojasi Siriukseen ja kerrankin Siriuksen kasvot olivat vakavat, vailla tavanomaista ilkikurisuuttaan.

Remus ravisti päätään. "Cinnamon on kamalassa kunnossa", hän sanoi ja lisäsi katkerasti: "Vaikka ei se mikään ihme ole. Minä en edes tiennyt, mitä sanoa hänelle."

"Kuinka moni?" Lily kysyi kohottaen päätään Jamesin olkapäältä. Hänen silmänsä punoittivat itkusta - myös hän oli tuntenut Cinnamonin perheen vietettyään siellä osan joulu- ja kesälomistaan joka vuosi. "Kuinka moni hänen perheestään kuoli?"

"Kaikki", Remus sanoi raskaalla äänellä. "Joka ikinen."

Hän veti taskustaan Cinnamonin ministeriöstä saaman kirjeen ja osoitti sitä taikasauvallaan mutisten lyhyen loitsun, jonka seurauksena kirje syttyi palamaan. He seurasivat hiljaisina, kuinka kirje leimusi hetken ja hajosi sitten tuhkaksi lattialle.

"Minun perheeni oli siellä", Sirius sanoi jonkin aikaa kestäneen hiljaisuuden jälkeen. "Hyökkäyksessä. He ovat aina mukana. Minä muistan - " hän sulki silmänsä ja vaikeni joksikin aikaa. Sitten hän jatkoi puhettaan äänellä, josta kaikki tunnesävyt olivat täysin kadonneet. "Minä muistan, miten sain kirjeen silloin kun vielä puhuin heille. Voldemort oli vasta nousemassa. Se oli yksi ensimmäisiä hyökkäyksiä - ja minun oma äitini lähetti minulle kirjeen, jossa kerrottiin, kuinka he olivat tappaneet ja kiduttaneet jästisyntyisiä - " hän kääntyi katsomaan poispäin katkera ilme kasvoillaan.

James ravisti päätään. "Ainakin sinä olet erilainen kuin he", hän sanoi, toivoen tiedon lohduttavan Siriusta edes jotenkin.

Sirius nyökkäsi mietteliäästi. "Mutta sekin on vain hyvää onnea", hän sanoi ja vajosi muistoissaan yli kuuden vuoden takaiseen päivään, jolloin hän oli seisonut laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä valmiina lähtemään Tylypahkaan ensimmäistä kertaa. Hän oli ollut siellä vanhempiensa sekä pikkuveljensä, Reguluksen, kanssa. Hänen vanhempansa olivat puhuneet Andromedalle ja käskeneet hänen huolehtia siitä, että Sirius ystävyisi varmasti vain 'oikeanlaisten' ihmisten kanssa.

"Andromeda oli silloin ihan erilainen kuin nyt", Sirius sanoi ääneen. Hän puhui enemmän itselleen kuin ystävilleen. "Ensimmäisellä luokalla. Hän saattoi minut junaan - sitten hän meni viemään arkkuaan ja sanoi, että tulisi hakemaan minua - hän jätti minut yksin siihen junaosastoon - "

James nyökkäsi. Hänkin muisti tämän tapahtuman. Hän oli tavannut Siriuksen juuri siinä junavaunussa. Hän oli etsinyt vapaata osastoa, mutta ei ollut löytänyt yhtäkään. Viimein, olosuhteiden pakosta, hän oli avannut sen osaston oven, missä Sirus istui ja kysyi, voisiko istua Siriuksen kanssa.

"Sinä vain murahdit jotakin vastaukseksi", James muisteli. "Et suostunut kättelemään minua. Tuijotit minua kuin olisit ollut vihollinen."

"Sinä olit Potter", Sirius vastasi yksinkertaisesti. "Blackien verivihollinen. Kaikki sanoivat, että Pottereissa on jotakin vialla - he ovat väärällä puolella - minun piti välttää Pottereita henkeen ja vereen. En halunnut sinua samaan vaunuosastoon kanssani. Tiesin, mitä vanhempani sanoisivat. Sitten - "

"Sitten minä kysyin, mikä sinun lempihuispausjoukkueesi on", James jatkoi. "Ja sinä sanoit kannattavasi Impoon Ampiaisia. Minä olin henkeen ja vereen Kadlein Kanuunoiden kannalla. Me aloimme puhua huispauksesta - "

"Minä unohdin, kuka sinä olit", Sirius myönsi. "Siinä vaiheessa minä lakkasin välittämästä siitä, mitä perheeni ajatteli."

"Sitten, puolen tunnin päästä, sinun serkkusi tuli. Andromeda. Hän oli raivoissaan sinulle nähdessään minut - en varmaan ikinä unohda hänen ilmettään, kun hän alkoi saarnata sinulle vääränlaisten kanssa ystävystymisestä. Mutta sinä et välittänyt - "

"Minä suunnilleen käskin Andromedan painua helvettiin", Sirius lisäsi vino hymy huulillaan. "Hän suuttui minulle ja sanoi kirjoittavansa vanhemmilleni, koska olin mennyt puhumaan jonkun Potterin sukuun kuuluvan kanssa. En välittänyt siitäkään. Myöhemmin Andromedakin sitten tajusi valintani järkevyyden. Mutta ei vielä silloin." Hänen ilmeensä muuttui mietteliäksi. "Luulen, että juuri Sarvihaaran vuoksi minä päädyin rohkelikkoon. Koska meistä tuli niin hyviä ystäviä silloin junassa. Tiesin Jamesin kannattavan rohkelikkoa henkeen ja vereen ja halusin olla samassa tuvassa hänen kanssaan. Lajitteluhattu luki sen ilmeisesti minulle plussaksi ja lajitteli minut rohkelikkoon. En ole varmaan ikinä ollut onnellisempi."

"Sinun vanhempasi raivostuivat", Remus puuttui puheeseen. "He lähettivät sinulle räyhääjän - "

"Kolme räyhääjää", Sirius korjasi. "He jopa kirjoittivat Dumbledorelle ja pyysivät häntä siirtämään minut luihuiseen. Dumbledore ei suostunut - hänen mielestään minä pärjäsin hyvin rohkelikossa - mutta vanhempani eivät luopuneet toivosta."

"He lähettivät sinulle joka joulu jonkun pimeyden voimista tai kirouksista kertovan kirjan", James sanoi ja hänen huulillaan käväisi pieni hymy. "He ovat onnekkaita, kun eivät tiedä, mihin niitä kirjoja käytettiin. Muistatko sen kirouskirjan - sen, missä oli kaikki hyvät kiroukset A:sta Ö:hön?"

Sirius nyökkäsi ja virnisti ylpeästi. "Me harjoittelimme niitä kirouksia luihuisiin. Aina vain luihuisiin. Jopa minun serkkuihini." Sitten hän vakavoitui. "Jos minä en olisi tavannut teitä, minä olisin nyt tuolla. Kiduttamassa ihmisiä perheeni mukana."

Lily katsoi Siriusta yllättyneenä. Hän ei ollut koskaan kuullut Siriuksen puhuvan menneisyydestään. Totta kai hän muisti, millainen Sirius oli ollut ensimmäisellä luokalla. Hän oli uskonut kirouksiin ja puhdasverisyyteen. Ja silti hänet oli lajiteltu rohkelikkoon. Mutta vähitellen hän alkoi muuttaa ajatuksiaan, kiitos hänen ystäviensä. Hänen ystävistään oli tullut hänelle uudenlainen perhe ja hän alkoi uskoa toisenlaisiin asioihin. Lily tiesi, ettei koskaan enää voisi halveksua Kelmejä niin kuin ennen.

"Minä kostan heille", Sirius sanoi hetken päästä kylmällä äänellä. "Minä kostan minun perheelleni - kaikille heistä - kaiken, mitä he ovat tehneet muille - minä vaikka kuolen sitä tehdessäni."

James nyökkäsi mietteliäästi. "On turhauttavaa vain istua täällä, kun ulkomaailmassa ihmiset kuolevat", hän sanoi synkästi.

Lily kääntyi katsomaan Jamesia. "Sinä ehdit sinne kyllä vielä", hän sanoi, mutta ajatus ei ollut erityisen lohduttava. "Me kaikki ehdimme. Eivät ne saa sotaa loppumaan ennen sitä."

"Välillä minä ihmettelen, kuinka paljon oikein tarvitaan kukistamaan Voldemort", Remus sanoi mietteliäästi.

Tunnin kuluttua Lily ja James lähtivät partioimaan, vaikka kumpikin oli liian väsynyt lähteäkseen minnekään. He kävelivät käytäviä pitkin hiljaisina käsi kädessä, omissa ajatuksissaan. James ajatteli Siriuksen sanoja kostamisesta. Hän halusi tehdä jotakin Voldemortia vastaan - jotakin enemmän kuin vain istua turvassa Tylypahkan seinien sisällä. Hänen oli pakko tehdä jotakin.

"Arvaa mikä tuntuu kaikista pahimmalta?" Lily kysyi mietteliäästi, kun he laskeutuivat alas tähtitornin portaita. Partiointi tuntui sinä iltana melko turhalta, sillä kenenkään ei tehnyt mieli lähteä hiippailemaan luvattomasti juuri tänä iltana.

"No?"

"Se, miten helpottunut olo minulla on. Siitä, että se ei ollut minun perheeni", Lily sanoi hiljaisella äänellä ja katsoi poispäin. Hän tunsi itsensä syylliseksi. Cinnamon oli menettänyt perheensä ja hän oli helpottunut siitä, että hänellä oli yhä omansa. Hän ei ollut mikään hyvä ystävä.

James katsoi häntä tarkkaavaisesti. "Minä luulen, että se on ihan normaalia", James sanoi lohduttavasti. "Kaikki miettivät sitä - kaikki pelkäsivät, että kyseessä on oma perhe. Ei se ole sinun vikasi, että sinulla on yhä oma perheesi jäljellä."

"Minä olen surkea ystävä."

"Sitten minäkin olen", James ilmoitti. "Koska minäkin olen helpottunut. Minun isäni on aurori ja myös äitini on usein mukana, kun jotakin tapahtuu. En voi koskaan tietää, milloin minulle kerrotaan, että jompikumpi - tai molemmat heistä - on kuollut. He ovat loistavia siinä mitä tekevät, mutta ei kukaan voi selviytyä ikuisesti."

"Entä me sitten? Kun me lähdemme Tylypahkasta? Emme mekään voi selviytyä ikuisesti."

James ei sanonut mitään. Hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Hänkin pelkäsi omalta osaltaan tulevaisuutta. Kuolemaa. Ei omaa kuolemaansa, mutta sitä, että joku hänen läheisistään kuolisi. Hän ei osannut kuvitella elävänsä ilman ystäviään - varsinkaan ilman Lilyä tai Siriusta. Sirius oli ollut kuin hänen veljensä yli kuusi vuotta ja James kuolisi hänen puolestaan. Ja Lily taas... Hän ei edes tiennyt, mitä sanoa Lilystä.

"Ehkä Sirius on tavallaan oikeassa siinä, mitä hän aina sanoo", James mietti, puhuen enemmän itselleen kuin Lilylle. "Hän sanoo, että haluaa kokea mahdollisimman paljon ennen kuin kuolee."

Lily naurahti surullisesti. "Osaatko kuvitella, että Sirius kuolisi joskus?"

James ei sanonut mitään. Sitten lähestyvien askelten äänet rikkoivat heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden. Lily ja James pysähtyivät ja Lily rypisti otsaana. Hän oli kuvitellut, ettei kukaan vaivautuisi rikkomaan sääntöjä tällaisena iltana. Kyseessä ei kuitenkaan ollut oppilas vaan opettaja. Professori Red tuli näkyviin kulman takaa kasvot tavanomaisen ilmeettöminä.

"Mielenkiintoinen ilta", Red totesi pysähtyessään heidän kohdalleen.

James kohautti olkapäitään. "Jos masennusta voi sanoa mielenkiintoiseksi. Oletko kuullut tämänpäiväisistä hyökkäyksistä?"

Red naurahti. "Minähän siitä ensimmäisenä saan tietää", hän sanoi ympäripyöreästi.

"Missä Jazz on?

"Lähti tänä aamuna Lontooseen", Red sanoi ja hänen kasvonsa synkkenivät hieman. "Hänellä oli tekemistä siellä ja hän päätteli, etten minä enää tarvitse hänen apuaan tässä päässä."

James vilkaisi Lilyä pikaisesti. "Mitä tämänpäiväisen hyökkäyksen taustalla oli?" hän kysyi sitten Rediltä.

"Sitä normaalia. Joku perhe oli ilmeisesti astunut Voldemortin jaloille tai sitten hänellä vain sattui olemaan tylsä päivä", Red sanoi ja kohautti tylysti hartioitaan. Hän oli aikeissa lähteä jatkamaan matkaansa, kun hän yllättäen kääntyi ja katsoi suoraan Jamesiin.

"Sinun kannattaa välttää typeryyksien tekemistä toistaiseksi", hän ilmoitti. "Vaikka en uskokaan, että kuuntelet."

Sitten hän kääntyi jälleen ja käveli pois.

"Mistä tuossa oli kyse?" Lily kysyi Jamesilta. "Mitä sinä nyt suunnittelet?"

James kohautti olkapäitään. "Typeryyksiä", hän sanoi lyhyesti. Lily aikoi udella häneltä lisää, mutta hänen ilmeensä kielsi lisäkysymykset.

Kun James pääsi takaisin rohkelikkotorniin, hän suunnisti suoraan ystäviensä luokse makuusaliin.

"Minä törmäsin Rediin?"

"Sattuiko?" Sirius kysyi kuivasti. Hänen kasvoillaan oli synkkä ilme, kun hän selaili lehteä hajamielisesti.

James mulkaisi häntä. "Hän sanoi, että Jazz on lähtenyt Lontooseen."

"Miksi?"

"Ei jostakin syystä vaivautunut kertomaan minulle", James kohautti olkapäitään. "Mutta kuulemma Red ei enää tarvitse hänen apuaan täällä, joten hän oli vapaa menemään."

"Jos en olisi näin pahalla tuulella, kyseenalaistaisin, mihin Red oikein tarvitsi Jazzin apua", Sirius tokaisi.

Remus kiinnostui keskustelusta ja nousi istumaan sängyllä. "Minua kiinnostaa ihan oikeasti tietää, mihin Red tarvitsi Jazzin apua. Tuskin täällä Tylypahkassa on mitään vaativia pimeyden voimia käsitteleviä juttuja, joista Red ei suoriutuisi yksin."

"Minua kiinnostaa lähinnä, aiommeko me toteuttaa suunnitelmamme Redin vakoilemisesta?" James kysyi.

Peter kohotti kulmiaan. "Oletko varma, että se on älykästä?" hän kysyi vaivautuneesti liikahtaen. James kohautti olkapäitään.

"Hän kyllä varoitti minua typeryyksien tekemisestä, mutta enhän minä nyt suunnittelekaan luihuisten alusvaatteiden varastamista. Minusta meidän pitäisi tehdä se. Rediltä ei muuten selvästikään saa mitään vastauksia. Sitä paitsi nyt on tarpeeksi omituisuuksia meneillään ilman, että joudumme olemaan varuillamme omassa koulussammekin."

Remus kohotti kulmiaan. "Sinä tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei Dumbledore päästäisi tänne ketään, joka on Voldemortin puolella", hän ilmoitti.

"En minä väitäkään, että hän on Voldemortin puolella. Mutta minua ottaa päähän näin niin kuin yleisesti, etten saa mitään aikaan, joten voin ihan yhtä hyvin kehitellä jotakin tekemistä itselleni", James sanoi.

Remus pyöritti silmiään. "Tämä taitaa taas olla yksi niitä tilanteita, jolloin sinulle ei kannata yrittää puhua järkeä, vai mitä?" hän kysyi. "Sinua ei varmaan kiinnosta se, että Red voisi hankkia sinulle potkut jollakin verukkeella."

"Joten?" James kohotti kulmiaan. "Suoraan sanottuna minusta alkaa tuntua, että olisi paljon parempi olla tuolla ulkomaailmassa ja oikeasti TEHDÄ jotakin. Minua ahdistaa vain istua täällä ja odottaa, että toiset kuolevat."

Peter katsoi toiseen suuntaan levottomana. "Se niistä turvallisuutta hakevista nuorista."

"Minä ainakin olen mukana", Sirius virnisti. "Tarvitsen jotakin tekemistä, joka vie ajatukset pois perheeni kuristamisesta. Luulen, että se olisi paljon rangaistavampi teko kuin pieni vakoileminen."

Remus huokaisi. "Sitten minäkin olen mukana. Te olette kyllä oikein fiksuja halutessanne, mutta harkintakykyä teillä kahdella ei oikeastaan ole."

"Mitä sanot, Peter?" James kysyi suunnaten katseensa ystäväänsä. "Liitytkö sinä mukaan vakoilemaan professori Rediä?"

Peter liikahti rauhattomasti. "Joo. Minä olen mukana", hän ilmoitti.

Sirius pomppasi jaloilleen ja löi kätensä yhteen. "Hieno homma. Minulla on nyt hieman tekemistä", hän julisti ja katosi huoneesta.

Lily hiipi tyttöjen makuusaliin. Hän oli helpottunut nähdessään Cinnamonin makaavan sängyllään täydessä unessa. Hän ei tosin uskonut, että Cinnamon nukkui kovin syvästi - hän ei ainakaan voisi nukkua kunnolla sellaisen tapahtuman jälkeen. Hän huokaisi syvään vetäessään peiton sivuun sängyltään. Hänellä oli kamala olo Cinnamonin vuoksi. Hän tunsi itsensä niin pieneksi, kun ei voinut tehdä mitään.

"Masentavaa, eikö?" kysyi hiljainen ääni viereisestä sängystä.

Lily kääntyi katsomaan. "Oletko sinä hereillä, Ria?"

"Voit uskoa", Arianna sanoi turhautuneesti. "En tiedä saanko enää ikinä nukuttua. Miten partiointi sujui?"

"On ollut hauskempaakin", Lily sanoi lyhyesti. "Turhauttavaa, että asiat menevät huonosti juuri kun kuvittelee niiden parantuvan."

Arianna nyökkäsi. "Minä kuvittelin, että meidän viimeisestä vuodesta tulisi vähän parempi. Mutta kaikki menee koko ajan pahempaan suuntaan."

Lily ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän heittäytyi pitkälleen sängylleen ja sulki silmänsä vajoten lopulta levottomaan uneen. Arianna sen sijaan makasi valveilla ja tuijotti kattoon. Hän ajatteli Cinnamonia. Hän oli tottunut olemaan heistä se huoleton yksilö, joka teki mitä halusi eikä ikinä ottanut mitään vakavasti. Siriuksen naispuolinen versio. Mutta nyt hän tajusi ensimmäistä kertaa, että ei voisi olla sellainen loputtomiin. Vaikka haluaisikin.

Koputus ikkunaan sai hänet havahtumaan ajatuksistaan. Hän vilkaisi nopeasti Cinnamonia toivoen, ettei Cinnamon ollut herännyt. Hänen helpotuksekseen Cinnamon pysyi hiljaisena ja liikkumattomana sängyllä. Hän nousi istumaan ja kääntyi katsomaan ikkunaan päin. Sirius.

"Mitä sinä täällä teet?" Arianna sihahti matalalla äänellä kävellessään ikkunan luokse ja vetäessään sen auki.

Sirius kohautti olkapäitään. "En saa unta."

"Etkä keksinyt parempaa ajanvietettä kuin tulla vakoilemaan tyttöjä?" Arianna kohotti kulmiaan.

"Kuule, minä en tullut ahdistelemaan teitä tai mitään. Ei taka-ajatuksia. Halusin vain seuraa."

Ariannan ilme pehmeni. "Minä en halua herättää Cinnamonia."

"Ei tarvitsekaan. Mennään ulos", Sirius sanoi ja osoitti luutaansa. Arianna mietti hetken ja nyökkäsi sitten.

"Otan vain luutani", hän sanoi. Sirius pudisti päätään.

"Mennään minun luudallani", hän sanoi ja ojensi kätensä Ariannalle. Pienen epäröinnin jälkeen Arianna tarttui siihen ja nousi pienellä avustuksella Siriuksen luudalle. Hän kietoi käsivartensa Siriuksen vyötärölle.

"Valmiina?" Sirius kysyi.

Arianna nyökkäsi hänen selkäänsä vasten ja Sirius ohjasi luudan pois ikkunan luota. He lensivät ympäri Tylypahkan pihamaata, kunnes Sirius viimein ohjasi luudan järven rantaan ja laskeutui. Arianna loikkasi kiireesti alas luudalta ja istui kosteaan maahan. Ilta oli kylmä ja hän värähti kylmästä, kiitollisena siitä, ettei ollut yöpuvussaan vaan pitkähihaisessa paidassa ja farkuissa.

"Mitä me täällä teemme?" hän kysyi.

Sirius kohautti olkapäitään. "En tiedä. Juttelemme, vaikka. Minun oli vain pakko päästä pois makuusalista. Remus näyttää koko ajan siltä kuin haluaisi repiä jonkun pään irti, eivätkä muutkaan ole kovin seurallisella tuulella. Ajattelin, että sinä olisit hyvä vaihtoehto."

Arianna katsoi Siriusta pitkään. "Remus pitää Cinnamonista, eikö pidäkin?"

"En ole ikinä kysynyt. Remus on se, joka häiritsee meitä teorioillaan ja kysymyksillään. Mutta todennäköisesti kyllä", Sirius arveli. "Hän otti Cinnamonin jutun aika raskaasti."

"Niin me kaikki", Arianna huomautti kuivasti. "Ellet sinä sitten ole joku luonnontieteellinen ihme. Ihminen vailla sydäntä."

Sirius mulkaisi häntä. "Tuo oli vähän turhan ilkeää. Vain koska minulla on oma elämäntyylini, sinä et voi - "

"Minä voin tehdä mitä vain", Arianna tokaisi viileästi.

"Kuule, minua ei huvita nyt riidellä", Sirius sanoi. "Jos olisin halunnut riidellä, olisin lähtenyt etsimään Ruikulia."

Arianna huokaisi. "Selväksi tuli. Istu nyt alas niin puhutaan."

Sirius totteli hänen kehotustaan ja istui nurmikolle hänen seurakseen. He istuivat hetken aikaa hiljaisuudessa, sitten Arianna naurahti masentuneesti. Sirius kääntyi katsomaan häntä.

"Mitä?"

"Tästä tulee mieleen se yksi päivä silloin viidennen luokan lopulla", Arianna selitti. "V.I.P. kokeiden jälkeen? Muistatko? Kun sinä ja James kiusasitte Kalkarosta ja Lily alkoi huutaa teille?"

Sirius virnisti. "Sitä on hankalaa olla unohtamatta. James oli sen jälkeen masentunut kolme päivää. En olisi ikinä uskonut, että hän ja Lily alkaisivat seurustella."

"Se johtuu varmaan Voldemortista ja kaikesta", Arianna päätteli. "Lilyn oli pakko tajuta, ettei James ole niin ylimielinen ja tyhjäpäinen kuin aina esittää olevansa. Ja Jamesin oli pakko vakavoitua vähäsen, kun hankaluuksia on niin paljon."

"Jotakin hyötyä Voldemortistakin siis on ollut", Sirius hymähti. "Paras ystäväni sai elämänsä naisen."

Arianna kääntyi katsomaan järvelle päin. Oli vaikeaa kuvitella, että jossakin Tylypahkan maiden ulkopuolella ihmiset saattoivat taistella hengestään tälläkin hetkellä. Hän ei halunnut lähteä Tylypahkasta. Hän ei halunnut joutua taistelemaan omasta hengestään. Mutta hän tiesi, että tekisi sen joka tapauksessa.

"Minä olen tavallaan alkanut ymmärtää sinun sairasta elämänfilosofiaasi", Arianna sanoi hitaasti. "Sitä, että haluat kokea mahdollisimman paljon eri asioita, ennen kuin kuolet. Koska on aika epätodennäköistä, että kukaan meistä elää ikuisesti."

"Älä sano", Sirius virnisti. "Minä tulen olemaan ensimmäinen, joka elää 3000-luvulle saakka."

"Sirius!" Arianna kivahti. "Minä olen tosissani!"

Sirius vakavoitui. "Anteeksi. Minä olen surkea olemaan tosissani."

"Miksi?"

"Se on masentavaa. Todellisuus on aika masentava", Sirius kohautti olkapäitään. Hän oli hetken hiljaa. "Minäkin ymmärrän jo vähän paremmin, mitä sinä tarkoitit kun sanoit, että mitä tahansa minä kuvittelenkin minä tulen aina olemaan yksin. Se on mielettömän inhottava ajatus", hän irvisti. " - Enkä minä tule sanomaan tätä kenellekään muulle kuin sinulle. Mutta se on totta. Minä kuolisin Jamesin, Remuksen ja Peterin puolesta, mutta heitä lukuunottamatta minä olen yksinäinen susi. Tai susi on ehkä vähän väärä sana", hän lisäsi ajatellessaan Remusta.

"Miten niin?" Arianna kohotti kulmiaan.

Sirius heilautti kättään. "Unohda se. Kelmien vitsejä. Joka tapauksessa, minä olen ajatellut - "

Hän vaikeni ja unohtui omiin ajatuksiinsa. Arianna katsoi häntä rypistäen otsaansa.

"Olet ajatellut mitä?"

Sirius katsoi häntä silmiin. "Arianna, saanko minä suudella sinua?"

"MITÄ?" Arianna kysyi epäuskoisesti. "En olisi uskonut - etkö sinä IKINÄ ajattele mitään muuta - " hän veti syvään henkeä ja oli aikeissa jatkaa, kun Sirius tarttui häntä olkapäistä ja kumartui suutelemaan häntä suoraan huulille. Arianna oli ensin aikeissa vetäytyä kauemmas. Sirius oli itse myöntänyt, ettei halunnut ottaa mitään vakavasti. Sirius oli vieläpä ylpeä siitä! Mutta siitä huolimatta -

Arianna lopetti sisäisen tappelunsa ja vastasi suudelmaan. Hän kietoi toisen käsivartensa Siriuksen kaulan ympärille ja veti Siriuksen lähemmäs itseään. Hän ei ollut suoraan sanottuna valmis ajattelemaan, eikä hän halunnutkaan ajatella. Hänen päänsä sisällä soivat hänen omat sanansa, kun hän oli sanonut Siriukselle alkavansa ymmärtää Siriuksen elämänfilosofiaa. Hän sulki silmänsä ja jatkoi suutelemista.

21.osa - vakoilua ja riitoja

Arianna vetäytyi kauemmas Siriuksesta ja jäi tuijottamaan Siriusta silmiin. Hän yritti keksiä jotakin järkevää sanottavaa, mutta ainoa sana, minkä hän sai ulos suustaan, oli:

"Miksi?"

Sirius katsoi häntä kuin ei olisi kunnolla ymmärtänyt kysymystä. Siriuksen toinen käsi oli edelleen hänen vyötäröllään eikä Arianna saanut karistettua sitä pois, vaikka hänen järkensä tekikin niin. Hänellä ei ollut varaa olla missään tekemissä Sirius Blackin kanssa enää toista kertaa. Hän oli itse sanonut Siriukselle, ettei tekisi sitä enää. Hän oli vain järkyttynyt hyökkäyksestä, Arianna vakuutti itselleen. Hän oli järkyttynyt ja siksi hän ei suostunut tottelemaan järkensä ääntä.

"Miksi mitä?" Sirius kysyi hitaasti.

Arianna huokaisi. "Miksi sinä suutelit minua?" hän kysyi kärsimättömästi.

"Koska minä halusin", Sirius sanoi yksinkertaisesti, aivan kuin se olisi ollut selitys kaikkeen. Arianna pyöritti silmiään.

"Sinä et taida olla vielä oppinut, ettei tyttöjä voi mennä suutelemaan vain koska haluaa tehdä niin", hän tokaisi hieman kylmästi, vihaisena itselleen siitä, että oli antanut Siriuksen suudella itseään. Että oli vastannut suudelmaan. Hänen ei kuulunut tehdä niin.

"Ihan kuin sinä olisit erityisemmin vastustellut", Sirius hymähti.

"Onko sinun pakko olla noin omahyväinen?" Arianna kivahti ja astui askeleen kauemmas Siriuksesta. Sirius tuijotti häntä ymmällään.

"Ria, onko kaikki OK?"

"On, miten niin?"

Sirius kohautti olkapäitään. "No, ensin sinä suutelet minua ja sitten sinä alat raivota minulle - "

"Minä en raivoa sinulle!" Arianna ärähti. Sirius kohotti kulmiaan.

"Mitä tuo sitten on?"

"Ei kuulu sinulle", Arianna tokaisi ja kääntyi kannoillaan lähteäkseen kohti linnaa. Hän ei aikonut enää puhua Sirius Blackille. Hänellä ei ollut enää varaa puhua Sirius Blackille, ellei hän aikonut joutua samaan tilanteeseen kuin viime kerralla. Eikä hänellä suoraan sanottuna ollut varaa masentua jälleen - Cinnamon oli jo masentunut ja jonkun piti olla järkevä -

"Arianna, odota vähän", Sirius sanoi tuskastuneena ja tarttui hänen käsivarteensa. "Sinä käyttäydyt kuin Lily!"

Arianna tuhahti. "No sinua on aika hankala sekoittaa Jamesiin!"

"Mikä sinun ongelmasi on?"

"Mikä SINUN ongelmasi on?" Arianna huusi turhautuneena. Sirius päästi yllättyneenä irti hänen käsivarrestaan.

"Minun ongelmani?" hän toisti.

Arianna huokaisi. "Niin. Sinun ongelmasi. Mikä sinua oikein vaivaa?"

"Miten niin?" Sirius rypisti otsaansa.

"Ensin suutelet minua, sitten päätät, että et halua olla minun kanssani. Sitten suutelet minua uudestaan. Eli mikä sinun ongelmasi on?" Arianna risti käsivartensa rinnalleen. Sirius huokaisi syvään.

"Kuule, minä sanoin jo. Minä suutelin sinua, koska halusin tehdä niin."

"Mutta minä en halua sinua enää sekoittamaan päätäni!" Arianna sanoi vihaisesti. "Sinä et voi vain suudella tyttöjä omaksi huviksesi, yritä jo painaa se kalloosi! Jos sinä haluat olla tekemisissä minun kanssani, tee se kunnolla selväksi!"

"Minä luulin tehneeni sen jo tarpeeksi selväksi!" Sirius huusi.

Arianna naurahti kylmästi. "Niin tietenkin! No, anteeksi vain, mutta minä en ole kiinnostunut nuoleskelemaan sinua niin kauan kuin sinä vain leikit kaikkien kanssa!"

Hän kääntyi ja lähti juoksemaan takaisin linnaan jäämättä odottamaan Siriuksen vastausta. Sirius jäi seisomaan tyrmistyneenä järven rannalle. Sitten hän tajusi tuijottavansa Ariannan selkää typeränä ja kumartui poimimaan luutansa maasta. Hän pudisti päätään itsekseen tuntien itsensä oudon pettyneeksi, vaikka yrittikin vakuuttaa itseään siitä, ettei riita Ariannan kanssa merkinnyt mitään. Ettei Arianna merkinnyt mitään.

James hätkähti hereille kuullessaan jonkun tömähtävän rajusti sänkynsä viereen. Avatessaan silmänsä ja tottuessaan valoon hän tajusi sen olevan Sirius, joka seisoi hänen sänkynsä vieressä luudanvarsi kädessään.

"Anna kun arvaan", James mutisi synkästi. "Sinä et saa unta ja haluat pelata shakkia." Sirius ravisti päätään.

"No mitä sitten? Ei millään pahalla, Anturajalka, mutta on ollut aika kamala päivä ja - "

"Minä inhoan naisia!" Sirius julisti ja istui Jamesin sängyn laidalle. James nousi istumaan huokaisten. Hän tiesi jo, ettei pääsisi kuitenkaan nukkumaan ennen kuin Sirius oli kertonut asiansa.

"Sinä olet kyllä uskomaton", hän mutisi. "Ystäväsi perhe on kuollut ja sinä valitat jostakin naisesta?"

"Se on Arianna."

"Mitä sinä nyt olet mennyt tekemään?"

Sirius loi häneen loukkaantuneen katseen. "En se minä ollut!"

"Mitä sinä teit?" James toisti.

"Minä suutelin häntä."

"MITÄ?" James huusi. Remus ja Peter hätkähtivät hereille ja pyörittelivät silmiään. Kumpikaan ei erityisemmin halunnut tietää, mistä oli kyse. "Sinä suutelit häntä? Taas? Luulisi, että opit jotakin edellisestä kerrasta!"

Sirius tuhahti. "Hän käsitti kaiken ihan väärin."

James huokaisi. "OK. Anna tulla. Kerro koko juttu."

"Minä menin hakemaan hänet tyttöjen makuusalista ja me menimme ulos. Me juttelimme vähän aikaa ja sitten minä suutelin häntä."

"Ja hän löi sinua?" James arvasi.

Sirius ravisti päätään. "Ei lyönyt. Sehän siinä olikin niin outoa. Hän suuteli takaisin. Mutta heti kun me lopetimme suutelemisen, hän alkoi huutaa minulle. Sitten hän ilmoitti, ettei halua olla missään tekemisissä minun kanssani ja lähti."

"Ei millään pahalla, Anturajalka, mutta edellisen kerran jälkeen se ei ole mikään ihme. Tytöillä on tiettyjä epäluuloja", James muistutti. "Jos sinä jätät tytön kerran, hän ei varmasti anna sitä anteeksi."

"Mutta minä en ollut silloin edes vakavissani!" Sirius puolustautui.

James kohotti kulmiaan. "Ja nyt olet?"

Sirius katsoi pois päin eikä sanonut mitään. Jamesin suu loksahti auki yllättyneenä. Hän ei olisi ikinä kuvitellut, että Sirius olisi valmis olemaan jonkun tytön kanssa edes puolivakavissaan.

"Ria häipyi ennen kuin ehdin selittää yhtään mitään", Sirius sanoi synkästi.

James huokaisi. "Ehkä sinun kannattaisi selvittää ensin itsellesi, mitä haluat. Mene vasta sitten kertomaan se hänelle, niin hän saattaa jopa uskoa sen."

"Mutta kun minä en tiedä, mitä minä haluan!" Sirius sanoi ja iski Jamesin sängyn laitaa turhautuneena.

"Älä metelöi!" James sähähti. "Vaikka sinulla on pakkomielle jahdata naisia öisin, jotkut meistä haluavat nukkua!"

Sirius virnisti ja pudisti päätään. "Anteeksi, Sarvihaara. Se tyttö vain käy hermoille."

"Ehkä olet viimein kohdannut fiksumpasi", James napautti. "Tytön, joka ei hyppää kun sinä käsket."

Seuraavana aamuna kaikki olivat jokseenkin hiljaisia aamiaisella. Cinnamon ei suostunut tulemaan syömään mitään, vaan jäi tyttöjen makuusaliin ja Remus meni sinne hänen seurakseen. Sirius ja Arianna taas kieltäytyivät puhumasta toisilleen, eikä kukaan muukaan ollut oikeastaan puhetuulella. Ainoa, jolla oli mitään piristävää kerrottavaa, oli Peter, joka ilmestyi Suureen Saliin näyttäen tavallista tyytyväisemmältä itseensä.

"Matohäntä on näköjään vihdoin saanut tytön", Sirius mutisi, kun Peter istui häntä vastapäätä pitkän pöydän ääreen. Peter vilkaisi häntä murhaavasti ja hän kohautti olkapäitään. "En keksi mitään muuta, mikä saisi sinut noin pahuksen itsetyytyväiseksi."

"Jazz on tullut takaisin Tylypahkaan", Peter ilmoitti.

James kohotti kulmiaan. "Nyt jo?"

Peter kohautti olkapäitään. "Siltä näyttäisi. Ainakin hän istuskeli kaikessa rauhassa professori Redin pöydällä, kun kävelin PVS-luokan ohi."

"Mitä sinä PVS-luokan suunnalla teit?" Sirius kysyi.

Peter heilautti kättään. "Älä takerru epäolennaiseen. Joka tapauksessa, Jazz on ilmeisesti tullut takaisin viime yönä."

"Mistä tiedät?" James rypisti otsaansa.

"Jessica kertoi", Peter sanoi ja punastui. "Laheney, siis."

"Mistä HÄN sen tietää?"

Peter kohautti harteitaan vastaukseksi. "En vaivautunut kysymään. Jessica sanoi myös, että Red ja Jazz ovat menossa takaisin Lontooseen lauantai-iltana."

"Taasko?" James vilkaisi Siriukseen, joka kohautti ihmetellen olkapäitään. "No sitten meidän täytyy aloittaa typeryyksien tekeminen lauantaina, kun Red ei ole paikalla estämässä meitä."

Lily nosti katseensa Jamesiin. "Mitä te aiotte tehdä?"

James ravisti päätään, eikä sanonut mitään. Hän ei ollut valmis kertomaan heidän suunnitelmastaan Lilylle, joka todennäköisesti vain raivostuisi ja kieltäisi heitä. Jamesilla oli tarpeeksia huolia ilmankin, että Lily oli suuttunut hänelle.

"Lauantai-iltana, siis?" Peter varmisti levottomana ja liikahti vaivautuneesti. "Oletteko te varmoja, että se kannattaa?"

"Mitä sinä sitten ehdotat?" Sirius kysyi. Peter kohautti olkapäitään ja Sirius loi häneen voitonriemuisen katseen. Arianna pyöritti silmiään, mutta ei suostunut katsomaan Siriuksen suuntaan. Hän tosin oli enemmänkin vihainen itselleen kuin Siriukselle. Hänen olisi pitänyt tietää, että hänen pitäisi pysyä kaukana Siriuksesta - hänellä ei ollut varaa sekaantua Siriukseen enää uudestaan -

"Minä taidan mennä keskustelemaan henkeviä pöllöni kanssa", Arianna sanoi lyhyesti ja nousi ylös pöydästä. "Ja ihan tiedoksi vain, muodonmuutostunti alkaa vartin päästä."

Toiset jäivät katsomaan, kuinka Arianna harppoi nopeasti ulos Suuresta Salista. Lily rypisti otsaansa.

"Mikä häntä nyt vaivaa?"

"Anturajalka tässä taitaa olla menettänyt viehätysvoimansa", James sanoi ja kohautti olkapäitään. Sirius loi Jamesiin musertavan katseen.

Lily kohotti kulmiaan. "Sinä päivänä kun Sirius menettää viehätysvoimansa minä menen vannomaan ikuista rakkauttani Kalkarokselle."

Siriuksen mieliala parani huomattavasti. "Minä sitten rakastan sinua, Lily", hän julisti onnellisena. James loi häneen murhaavan katseen ja Lily pyöritti silmiään. "Joo joo. Niin minäkin sinua, Sirius", hän tokaisi kuivasti.

"Haluatko, että siirtyisimme jonnekin, missä voimme olla kahden kesken?" Sirius ehdotti.

"Haluatko sanoa tuon poikaystävälleni?" Lily hymyili teeskennellyn suloisesti.

Sirius teki oksentamista muistuttavan äänen ja tuhahti. "En minä HÄNEN kanssaan halua mennä luutakomeroon."

Remus tuli etsimään muut Kelmit muodonmuutostunnin jälkeen, kun he suunnistivat kohti professori Lipetitin luokkaa. James kohotti kulmiaan nähdessään Remuksen kävelevän esiin kulman takaa.

"Sinä et tullut tunnille", hän totesi. "Minerva oli aika pettynyt."

Remus kohautti harteitaan. "Cinnamon tarvitsi vähän seuraa."

"Mitä Cinille kuuluu?" James kysyi rypistäen otsaansa. Remuksen kasvot synkkenivät.

"Suunnilleen samaa, ellei huonompaakin kuin eilen. Hän ei halua ketään meistä mukaan vanhempiensa hautajaisiin", Remus sanoi.

"Ja sinä aiot hyväksyä kiellon?" James kysyi yllättyneenä.

Remus huokaisi syvään. "Minulla tuskin on kovin paljon vaihtoehtoja."

"No, minulla on sinulle piristäviä uutisia", James sanoi vaihtaen puheenaihetta. "Jazz on tullut viime yönä takaisin Tylypahkaan ja hän ja Red lähtevät Lontooseen lauantai-iltana. Mikä jättää kaikki nuuskimismahdollisuudet vapaaksi."

"Ja sinä sanot noita hyviksi uutisiksi?" Remus kohotti kulmiaan. "Sinä tiedät ihan hyvin, että me voimme saada potkut tuosta hyvästä."

"Ihan kuin Dumbledore potkisi meitä pellolle", James huomautti. "Sitä paitsi minä olen kyllästynyt katsomaan, kuinka kaikki muut kärsivät."

Remus oli hetken hiljaa ja näytti sitten tekevän jonkun sisäisen päätöksen, sillä hänen kasvoilleen ilmestyi varma ilme. "Joo, olet oikeassa", hän sanoi. "Tehdään se lauantaina."

James nyökkäsi tyytyväisenä ja he astuivat sisälle professori Lipetitin luokkaan.

Lauantai-iltana yhdentoista jälkeen Kelmit suuntasivat näkymättömyysviitan alla kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa. James käveli etummaisena kädessään Kelmien Kartta. Hän odotti kaiken aikaa Voron (tai Redin) ilmestyvän kulman takaa ja näkevän heidät näkymättömyysviitasta huolimatta. Mutta täplää nimeltä Mildred Stron ei näkynyt koko kartassa.

"Ovi on lukossa", James mutisi, kun he ehtivät pimeyden voimilta suojautumisen luokan luokse.

Sirius tuhahti. "Mikä yllätys. Avaa se, pöljä!"

James kääntyi mulkaisemaan Siriusta ennen kuin veti taikasauvansa esiin ja mutisi "alohomora". Hän kokeili ovenkahvaa. Ovi ei avautunut vieläkään ja James kääntyi katsomaan toisia.

"Redillä taitaa olla paljonkin salaisuuksia", Sirius mutisi. "Väistä?"

James pyöritti silmiään. "Anturajalka, en usko, että tuo ovi avautuu potkimalla."

"No sitten on hyvä, että minä en aio potkaista sitä", Sirius sanoi kireällä äänellä. Hän veti housujensa taskusta linkkuveitsen ja alkoi räpeltää lukkoa auki toisten katsoessa epäilevästi taustalla. Heidän yllätyksekseen lukko kuitenkin loksahti pian auki ja Sirius avasi oven. James kohotti kulmiaan yllättyneenä.

"En tiennytkään, että Tylypahkan lukot aukeavat linkkuveitsellä", James kommentoi.

Sirius virnisti. "Riippuu linkkuveitsestä", hän sanoi eikä selittänyt enempää, vaan veti näkymättömyysviitan päältään ja astui sisälle pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan. Toiset seurasivat perässä ja viimeisenä tuleva Remus lukitsi oven huolellisesti. Hänellä ei ollut minkäänlaista halua jäädä kiinni opettajan vakoilemisesta.

"No niin, mistä aloitetaan?" James kysyi katsellen ympärilleen luokassa.

"Tutkitaan ne normaalit. Minä ja Peter voimme penkoa Redin työpöydän, jos te menette penkomaan hänen varsinaisen työhuoneensa", Remus ehdotti. James ja Sirius kohauttivat hartioitaan ja siirtyivät tutkimaan Redin työhuonetta. James alkoi vedellä muitta mutkitta laatikoita alas yhdellä seinustalla olevasta laatikostosta ja Sirius kumartui tutkimaan Redin laukkua.

"Täällä on ainakin Jazzin valokuva", Sirius totesi vetäessään laukusta esiin kansion. "Useampikin kuva, itse asiassa."

"Näytä." Sirius ojensi hänelle kansion ja James selasi kuvat läpi. Yhdessä kuvista Jazz soitti kitaraa ja lauloi mikrofoniin, toisessa taas Redillä oli käsivarret Jazzin ympärillä ja he suutelivat.

"Vau", James kommentoi. "Hyviä kuvia."

"Redillä ja Jazzilla näkyy olevan meneillään muutakin kuin työasioita", Sirius virnisti. James ojensi kuvat takaisin Siriukselle ja jatkoi laatikoiden penkomista. Hän löysi Redin auroriakatemian todistuksen sekä paperin, jossa kerrottiin Redin toimivan ministeriön virallisena vakoojana. Ainakin Red puhui osittain totta.

"Täällä on jonkinlainen yhteystietolista", Sirius ilmoitti. James nappasi listan Siriuksen kädestä ja alkoi lukea sitä läpi.

"Dumbledore - Jazz - "

"Missä Jazz asuu?" Sirius keskeytti.

"Lontoossa", James vastasi. "Tietenkin. Ludo Bagman - Augustus Rookwood - Andromeda Black - "

"MITÄ?" Sirius otti listan itselleen ja luki nimen kolme kertaa ennen kuin uskoi sen. "Mitä tekemistä hänellä on minun serkkuni kanssa?"

James kohautti olkapäitään. "Sitähän me olemme täällä selvittämässä", hän huomautti. "Alastor Vauhkomieli - eikös hän ole se aurori?"

"Varmaan joku Redin esimies tai jotakin", Sirius arveli.

"Seuraava nimi tällä listalla on professori Sargon", James luki ääneen ja kohotti katseensa. "Mitä tekemistä HEILLÄ on keskenään?"

"Kenellä?" Remus kysyi tullessaan huoneeseen.

James kääntyi katsomaan Remusta. "Professori Sargonilla ja Redillä. Mitä te olette löytäneet?"

"Ison kasan kansioita", Remus ilmoitti. "Teidän kannattaa tulla katsomaan."

James ja Sirius järjestelivät nopeasti tavarat paikoilleen ja seurasivat Remusta luokkahuoneeseen. Peter istui lattialla Redin työpöydän edessä ja selasi läpi jonkinlaisia kansioita. James kumartui noukkimaan yhden kansion lattialta.

"Luihuiset, 7. luokka", hän luki ääneen. "Onko se mies kahjo?"

"Perusteellinen ainakin, sanoisin", Remus sanoi hieman huvittuneesti. "Hänellä on täsmälliset tiedot kaikista tämän koulun oppilaista."

"Se mies tarvitsee harrastuksen", Sirius sanoi ja pudisti päätään itsekseen.

James laski kansion lattialle ja vilkaisi kelloa. "Kohta on pakko lähteä. Löysittekö mitään muuta?"

Remus ojensi Jamesille pergamentinpalasen. "Se on jonkinlainen tapaamislista tai jotakin sellaista", hän selitti. James kohotti kulmiaan.

"Tämän päivän kohdalla lukee 'Ministeriö, Rookwood'", hän ilmoitti ja rypisti otsaansa. "Tietääkö joku, kuka on Rookwood?"

"Ei aavistustakaan. Varmaan joku ministeriön tyyppi. En tosin heti keksi, mitä tekemistä Redillä ja Jazzilla on ministeriössä", Remus sanoi. "Varmaan jotakin työtehtäviä", hän arveli sitten. "En usko, että Red on lopettanut kokonaan aurorinhommia, vaikka onkin Tylypahkassa."

James kohautti harteitaan. "Jazz oli hyökkäyspäivänä Lontoossa", hän huomautti.

"Entä Red?" Remus kysyi ilmeettömästi.

"Kalmanhanaukiolla", James luki paperista.

Sirius jähmettyi. "Mitä hän SIELLÄ teki?"

"Miten niin?" Peter kysyi typerästi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä.

"Matohäntä, oletko sinä ääliö?" Sirius sihahti. "Minun vanhempani asuvat siellä!"

He olivat hetken hiljaa, sitten James vilkaisi kelloa ja liikahti. "Meidän ei kannata olla täällä enää pidempään", hän huomautti. "Kerätään tavarat ja häivytään täältä."

"Odota", Remus sanoi, kun James oli aikeissa laittaa tapaamislistan takaisin laatikkoon. "Milloin ja missä Redillä tai Jazzilla on seuraava tapaaminen?"

James vilkaisi listaa pikaisesti. "Keskiviikkona", hän sanoi. "Ministeriössä, taas."

"Kenen kanssa?"

"Joku Ludo Bagman", James kohautti olkapäitään. "Ei aavistustakaan."

Sirius rypisti otsaansa. "Ludo Bagman on Impoon Ampiaisten vaihtopelaaja", hän ilmoitti. "Häivytään nyt täältä."

He keräsivät huolellisesti tavarat ja lähtivät sitten pimeyden voimilta suojautumisen luokasta helpottuneina siitä, että eivät olleet jääneet kiinni. He menivät suorinta tietä takaisin omaan makuusaliinsa ja istuivat sängylle juttelemaan.

"Mitä mieltä olette?" James kysyi. "Redistä, siis."

Sirius kohautti olkapäitään. "Ei hän ainakaan mikään kuolonsyöjä ole", hän päätti. "Kallistuisin enemmän ministeriön vakoojan puolelle. Mistä sitä tietää, ketä hän vakoilee."

"Hän on outo", Remus huomautti. "Kaikki ne kansiot - hän on lähinnä karmiva."

James virnisti. "Tiesitkö, että Red ja Jazz seurustelevat?"

"Mistä tiedät?" Remus kohotti kulmiaan.

"Redillä oli aika paljon valokuvia laukussaan. Kaikki Jazzista. Yhdessä kuvassa he suutelivat", James selitti. Remus värähti.

"En olisi ikinä uskonut, että rakkaasta lapsenvahdistani tulisi sellainen", hän sanoi. "Niin omituinen. Tai siis, hän oli omituinen jo nuorempana, mutta eri tavalla. Silloin hän oli tosi kiva. Eikä hänellä vielä ollut niitä kaikkia tikareita. Hän tiesi aina, milloin minä olin satuttanut jalkani, vaikka en edes kertonut hänelle."

"Tietääkö hän, että olet ihmissusi?" Peter kysyi.

Remus kohautti olkapäitään. "En ole varma. Äiti ja isä ovat saattaneet kertoa hänelle, mutta tuskin sillä on kovinkaan paljon merkitystä."

"Minua kiinnostaa vain tietää, mikä professori Lieron - Sargonin siis - ja Redin yhteys on", James sanoi rypistäen otsaansa. "Hän ei puhunut Sargonista kovinkaan arvostavaan sävyyn silloin meidän ensimmäisellä oppitunnilla."

"Milloin meillä on taas Redin tunti?" Remus kysyi.

"Maanantaina", Peter vastasi. "Kaksoistunti luihuisten kanssa."

Seuraavana aamuna Cinnamon lähti vanhempiensa hautajaisiin. Kelmit, Lily ja Arianna saattoivat hänen Dumbledoren työhuoneen luokse. Dumbledore oli luvannut lähettää Cinnamonin porttiavaimella hautajaispaikalle, koska sinne ei voinut mennä hormiverkoston kautta. Lily halasi Cinnamonia pitkään Dumbledoren työhuoneen ulkopuolella.

"Oletko varma, että et halua meitä mukaan?" hän varmisti vielä.

Cinnamon kohautti olkapäitään. "Minun täytyy joka tapauksessa selvitä tästä kokemuksesta yksin", hän sanoi hiljaisella äänellä ja siirtyi halaamaan Ariannaa. "Yhtä hyvin voin hoitaa tämänkin."

"Nähdään illalla", Arianna sanoi hiljaa halatessaan Cinnamonia. Sitten Cinnamon halasi kaikkia Kelmejä ja kaikkein viimeisenä Remusta.

"Pärjäile", Remus kehotti.

Cinnamon nyökkäsi. "Minä yritän. Ja kiitos, Remus."

Remus ei tiennyt, mistä Cinnamon kiitti häntä tarkalleen sanottuna - siitäkö, että hän oli istunut Cinnamon luona melkein joka ilta, lukuunottamatta edellisiltaa. Hän hymyili Cinnamonille.

"Eipä kestä", hän sanoi latteasti ja katsoi, kuinka Cinnamon katosi Dumbledoren toimistoon. Sitten he kääntyivät ja lähtivät kävelemään oleskeluhuoneen suuntaan.

"Mitä nyt keksitään?" James kysyi, kun he astuivat muotokuva-aukosta sisälle. Hän rojahti lähimpään nojatuoliin istumaan ja hymyili pienesti, kun Lily istui hänen syliinsä. Sirius pyöritti silmiään ja valtasi toisen nojatuolin itselleen. Arianna istui mahdollisimman kauas hänestä ja James ja Remus vilkaisivat toisiaan tietävästi. Kumpikin oli sitä mieltä, että Siriuksen ja Ariannan olisi pitänyt selvittää asiansa, mutta kumpikaan ei viitsinyt sanoa sitä ääneen.

"Tämä on jotenkin niin ahdistavaa", Lily mutisi. "Nähdä Cinnamonin kärsivän, kun ei voi tehdä mitään. Ei edes kostaa."

"Ja luihuiset vain nauttivat tästä", Remus sanoi katkerasti. "Heillä on helppoa. Heidän ei tarvitse pelätä mitään kirjeitä ministeriöltä."

Siriuksen kasvoille ilmestyi pieni virnistys. "Lily, ei sen koston järjestäminen ole oikeastaan niin vaikeaa kuin sanot", hän ilmoitti.

Lily katsoi häneen epäilevästi. "Mitä sinä nyt tarkoitat?"

"En mitään kovin vakavaa. Jotakin pientä kiusaa, ehkä", Sirius suunnitteli. "Kyllä te tiedätte nämä kuviot, kaverit - kirous tai kaksi, ehkä vähän kutinapulveria - "

"Minä haluan muuttaa Kalkaroksen kanarialinnuksi", James sanoi innostuneesti ja nousi ylös tuolista nostaen Lilyn mukanaan. "Lähdetään kiusaamaan luihuisia!"

Lily tarttui hänen käsivarteensa. "Älä edes kuvittele sitä, James - " hän aloitti, mutta James keskeytti hänet.

"Haluatko sinä kostaa luihuisille vai et?"

"Me saadaan jälki-istuntoa", Lily intti.

James pyöritti silmiään. "Lily, tajuatko ollenkaan miten naurettavalta tuo oikein kuulostaa?" hän kysyi katsoen Lilyä suoraan silmiin. Lily puri huultaan. Lopulta hän huokaisi syvään.

"Mennään sitten. Mutta jos me jäämme kiinni, minä en enää ikinä suutele sinua."

James katsoi häneen järkyttyneenä. "Minä menen hakemaan viitan", hän sanoi kiireesti ja loikki makuusaliinsa. Sirius tuhahti.

"Sarvihaara on koukussa", hän ilmoitti. Remus katsoi häntä pitkään.

"Ainakin hän on onnellinen", Remus huomautti.

Sirius kohotti kulmiaan. "Väitätkö sinä, että minä en ole?" hän kysyi.

"Sinä sen sanoit, en minä", Remus tokaisi. "Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa."

"Koira, kirjaimellisesti", Peter mutisi, ennen kuin Remus ehti läimäisemään käden hänen suulleen. Arianna katsoi häneen rypistäen otsaansa.

"Milloin te oikein aiotte kertoa, mitä nuo teidän eläinjuttunne oikein ovat?" hän kysyi.

"Emme ikinä, kulta", Sirius virnisti ylimielisesti.

"Älä kutsu minua kullaksi!" Arianna kivahti. Remus tarttui sekä Lilyä että Peteriä käsivarsista ja ohjasi heidät nopeasti muotokuva-aukon luokse.

"Me menemme jo ulkopuolelle odottamaan", hän sanoi olkansa ylitse Siriukselle ja Ariannalle, jotka kyräilivät toisiaan. "Sanokaa Jamesille, että tulee perässä. Ja muistakaa, että oleskeluhuoneen räjäyttäminen on epäkohteliasta niin kauan kuin siellä on muita - "

"Pää kiinni, Kuutamo!" Sirius ärähti. Remus kohautti olkapäitään ja astui Lilyn ja Peterin kannoilla ulos muotokuva-aukosta.

"Etkö sinä tajunnut jo viime kerralla?" Arianna aloitti. "Sinun on turha yrittää iskeä minua!"

Sirius pyöritti silmiään. "Niin sinä aina sanot", hän naljaisi. "Sinä otat kaiken ihan liian vakavasti."

"No ehkä minä en halua, että sinä ahdistelet minua, kun minua ei kiinnosta!" Arianna kivahti. "Nyt minä tiedän, miltä Lilystä on tuntunut viimeiset neljä vuotta."

"Ja katso nyt, mitä Lilylle ja Jamesille kävi", Sirius virnisti. Arianna loi häneen murhaavan katseen.

"Minä en aio seurustella sinun kanssasi, Sirius Black", hän ilmoitti terävästi.

Sirius veti syvään henkeä. "Ja miksi et?" hän kysyi ja yritti katsoa Ariannaa silmiin, mutta Arianna väisti hänen katsettaan ja tuijotti itsepintaisesti takan yläpuolella riippuvaa kelloa.

"Koska minä en pidä sinusta", Arianna ilmoitti.

"Sinä et pidä minusta vai sinä et halua pitää minusta?" Sirius kysyi kohottaen kulmiaan.

"Onko sillä väliä?" Arianna kivahti.

"On. Jos sinä et pidä minusta, on vaikeampaa muuttaa sinun mielesi. Mutta jos sinä et HALUA pitää minusta, voin aina kysyä miksi ja korjata asian. Eli miten asia on?"

Arianna epäröi, pitäisikö hänen vastata. "Sinä et edes tiedä, mitä tarkoittaa 'seurustella'", hän sanoi sitten kylmästi.

Sirius kohotti kulmiaan. "Miten niin en tiedä?"

Arianna naurahti tylysti. "No sitä ei ole kovin vaikeaa päätellä! Sinä vaihdat tyttöä mielesi mukaan etkä edes VÄLITÄ heistä!"

"Välitän", Sirius sanoi loukkaantuneena.

"Tuo ei mene läpi", Arianna tuhahti. "Jos sinä välittäisit, sinä et käyttäytyisi niin välinpitämättömästi!"

"Eli sinä et uskoisi, jos minä sanoisin välittäväni sinusta?" Sirius veti syvään henkeä.

Arianna ravisti päätään. "Se olisi saattanut mennä läpi ennen kuin jätit minut", hän tokaisi. "Mutta nyt se ei enää toimi. Tiedätkö mitä minä sanoin Lilylle kerran? Että sinä päivänä, kun Sirius Black haluaa seurustella vakavasti, minä menen laulamaan serenadia McGarmiwalle!"

"No ehkä sinun pitäisi mennä tekemään se!" Sirius huusi. Arianna hätkähti.

"Miten niin?" hän kysyi varautuneesti.

Sirius kohautti olkapäitään. "Lupaus on lupaus. Ja minä HALUAN seurustella sinun kanssasi."

Arianna katsoi toiseen suuntaan. "Minä en taida uskoa tuota", hän sanoi jo hieman rauhallisemmin. Sirius astui askeleen lähemmäs ja pienen hetken ajan Arianna luuli, että Sirius aikoi taas suudella häntä. Mutta Sirius vain tarttui häntä leuasta kiinni ja käänsi hänen kasvonsa itseensä päin.

"Kuutamo - Remus - jankutti sitä minulle niin kauan, että se meni varmasti minun paksusta kallostani läpi", hän ilmoitti. "Minä haluan olla sinun kanssani jostakin syystä, mitä kukaan ei ole vielä tullut selvittämään minulle ja ilmeisestikään sinun kanssasi ei voi olla, ellei ole vakavissaan. Eli minä OLEN vakavissani."

Arianna katsoi häntä hitaasti. "Minä en tiedä - " hän aloitti ja jatkoi sitten varmemmin. "Minä en taida uskoa sinua", hän sanoi uudelleen. Sirius liikahti taaksepäin ja jäi katsomaan Ariannaa silmiin, kunnes portaista kuuluva kolahdus sai hänet hätkähtämään.

"Keskeytinkö minä jotakin?" James kysyi tullessaan oleskeluhuoneeseen.

Sirius käänsi hitaasti katseensa pois Ariannasta. "Et", hän sanoi. "Et ollenkaan. Mennään kiusaamaan niitä luihuisia."

22. osa - kieltämisreaktioita

Arianna vältteli Siriusta koko loppupäivän. Sen huomasivat myös muut Kelmit sekä Lily, mutta he eivät sanoneet asiasta mitään. Kaikki arvelivat, että oli turvallisinta pitää suu kiinni toistaiseksi. Arianna kun oli halutessaan vielä äkkipikaisempi kuin Lily.

Cinnamon tuli illalla takaisin hautajaisista ja meni suoraan tyttöjen makuusaliin. Remus otti tuttuun tapaan Jamesin luudanvarren ja lensi Cinnamonin seuraksi muiden jäädessä oleskeluhuoneeseen istumaan.

"Onneksi edes joku meistä on hyvä lohduttaja", James mutisi. "Me kaikki olisimme varmaan hermoraunioita ilman Kuutamoa."

Sirius mulkaisi häntä. "Puhu vain omasta puolestasi. Remus ajaa minut vielä varhaiseen hautaan puheillaan."

James katsoi Siriusta kysyvästi. Hän tiesi, että Siriuksella ja Remuksella oli ollut jonkinlainen sananvaihto, joka oli saanut Siriuksen huonolle tuulelle, mutta ei ollut aikaisemmin vaivautunut kysymään, mistä oli kyse.

"Anturajalka, ylös", hän komensi ja nousi ylös sohvalta. "Seuraa."

Sirius pyöritti silmiään. "Minä saatan olla koira, mutta sinun ei tarvitse puhutella minua kuin koiraa", hän ilmoitti ja seurasi Jamesia vastahakoisesti poikien makuusaliin. James istui sängyn reunalle ja katsoi Siriusta odottavasti.

"Haluaisitko sinä kertoakin minulle, mitä sinulla on meneillään?" hän kysyi. Sirius kohotti kulmiaan.

"Mitä minulla on meneillään - Sarvihaara, sinä et todellakaan halua tietää - " hän aloitti, mutta vaikeni kun James loi häneen murhaavan katseen.

"Minun on tarkoitus olla sinun veljesi, pahus!" James ärähti.

Sirius näytti tuskastuneelta. "Nyt sinä alat kuulostaa tytöltä."

"SIRIUS - istu", James komensi. Sirius muljautti silmiään hänen suuntaansa, mutta istui lattialle oven lähelle. James nyökkäsi tyytyväisenä.

"No niin, anna tulla. Miksi sinä olet koko ajan yhtä kireällä kuin McGarmiwan nuttura ja miksi sinä yrität haudata Ariannan elävältä katseellasi joka toinen sekunti?" James kysyi. "Mene suoraan asiaan."

Sirius mulkoili häntä. "Eikö minulla saa muka olla yksityiselämää?" hän kysyi. "Sinä kuulostat mustasukkaiselta poikaystävältä!"

"Ikävä tuottaa pettymys, Anturajalka, mutta ainoa, josta olen mustasukkainen on Lily", James naljaisi. Sirius pyöritti silmiään ja kääntyi katsomaan poispäin.

"Minä pidän Ariannasta", hän töksäytti aivan kuin mikään ei olisi ollut kamalampaa sanottavaa. James kohotti kulmiaan.

"Ja...?"

"Ja hän ei pidä minusta", Sirius ärähti.

James virnisti. "Tervetuloa todellisuuteen, Anturajalka."

"Ja tuonko on tarkoitus olla lohduttavaa?"

"Ei voi mitään, Anturajalka. Ainoa meistä, joka osaa lohduttaa, on tällä hetkellä lohduttamassa elämänsä naista. Eli sinun täytyy nyt vain tyytyä minuun", James sanoi, eikä kuulostanut lainkaan pahoittelevalta. Sitten hänen äänensävynsä muuttui asialliseksi. "No niin, miksi hän ei pidä sinusta? Minun nähdäkseni hän kuolasi perääsi jossakin vaiheessa."

"No ei nähtävästi pidä enää", Sirius sanoi synkästi. "Hän ilmoitti että minä vain pelleilen hänen kanssa eikä uskonut, kun sanoin, että haluaisin seurustella hänen kanssaan - "

"MITÄ?" James parahti ja pomppasi sängyllään. "Sinä haluat seurustella?"

"Kuule, onko pakko hieroa suolaa haavoihin?" Sirius kysyi ärsyyntyneesti. "Ei se ole minun vikani."

James virnuili kuin ääliö. "En olisi ikinä uskonut näkeväni tätä päivää", hn sanoi. "Kohta alan uskoa jo Voldemortin kukistumiseenkin."

"Eikö sinun olisi tarkoitus auttaa minua ratkaisemaan ongelma?" Sirius kohotti kulmiaan. James virnisti.

"Anteeksi. Eksyin sivupoluille. No niin, oletko sinä sanonut hänelle, että haluat seurustella hänen kanssaan?" hän kysyi. Sirius pyöritti silmiään.

"Miten sinä muuten yleensä ilmoitetaan asia?"

"Ja Ria ei uskonut sinua?" James varmisti. Sirius nyökkäsi.

"Siinä tapauksessa kehottaisin sinua sanomaan uudelleen", James ehdotti. "Minä jankutin asiaa Lilylle neljä vuotta."

"Arianna ja Lily ovat vähän eri asia", Sirius huomautti.

James pyöritti silmiään. "Tyttöjä he ovat kuitenkin."

Kelmit ilmestyivät maanantaiaamuna muodonmuutostunnille kymmenen minuuttia myöhässä. McGarmiwa keskeytti selityksensä metamorfimaageista ja kääntyi luomaan heihin murhaavia katseita, kun he istuivat tavanomaisille paikoilleen luokassa.

"Viisi pistettä pois rohkelikolta", McGarmiwa napautti. "Ja haluan kuulla, mikä teidän tämänkertainen tekosyynne on."

"Ei se ole tekosyy, se on Sirius!" James huudahti loukkaantuneena. McGarmiwa kohotti kulmiaan.

"Mielenkiintoista, että selvitit tämän asian, mutta en ole suinkaan unohtanut, miltä herra Black näyttää", McGarmiwa ilmoitti.

James virnisti. "Anteeksi. Koskaan ei voi tietää, professori. Joka tapauksessa, meidän tekosyymme - tai siis syymme - on Sirius. Hän juuttui syömään aamiaista eikä suoraan sanottuna suostunut eroamaan paahtoleivistään."

"Eikä teillä käynyt mielessä, että tunnille on mahdollista tulla, vaikka herra Black ei olekaan lopettanut aamiaistaan?"

"Ystävät eivät hylkää toisiaan", James ilmoitti.

Lily pyöritti silmiään Jamesille, joka virnisti hänelle vastaukseksi. James ei ollut vaivautunut kertomaan heidän myöhästymisensä todellista syytä. He olivat käyneet PVS-luokan luona tarkastamassa, joko Red oli palannut Lontoosta ja oliko Jazz hänen mukanaan. PVS-luokan ovi oli kuitenkin suljettu ja sen sisällä oli hiljaista. Kaikki Kelmit odottivat hermostuneina PVS-tuntia. He olivat puolittain varmoja, että Red oli huomannut heidän käyneen penkomassa tavaroita.

"No niin, nyt kun kadonneet lampaat suvaitsivat ilmestyä paikalle, voin varmaankin jatkaa siitä, mihin jäin ennen keskeytystä", McGarmiwa sanoi ja kohotti silmälasejaan nenällään. James huokaisi syvään ja uppoutui kuuntelemaan selitystä metamorfimaageista ja heidän ominaisuuksistaan. Hänen alusta alkaen huono keskittymiskykynsä herpaantui, kun Sirius työnsi hänen eteensä pergamentinpalasen. James tarttui siihen ja luki viestin:

'Minä teen sen illalla', viestissä luki.

James kohotti kulmiaan. "Minkä?" hän muotoili huulillaan niin varovasti kuin kykeni.

Sirius pyöritti silmiään ja kirjoitti pergamentille jotakin lisää. 'Hoidan Ariannan', hän ilmoitti.

'Et kai?' James kirjoitti vastaukseksi. Sirius tuhahti.

'En sillä tavalla', paperilla luki seuraavaksi. 'Ajattelin vain parantaa hänet epäuskoisuudestaan'.

'Suoraan sanottuna minä en halua tietää'.

James antoi ajatusten harhailla omille teilleen. Enimmäkseen ne kulkivat Redissä ja Jazzissa, sekä - kuten tavanomaista - Lilyssä. Hän e ollut ehtinyt olla kunnolla kahdestaan Lilyn kanssa moneen päivään. Ja silloin kun oli ollut aikaa, siinä ei ollut ollut mitään ideaa, sillä kumpikin oli edelleen masentunut hyökkäyksistä. Niin kuin koko muu koulukin. James oli aikeissa piristää muita jotenkin, mutta ei ollut vielä keksinyt mitään järkevää. Siriuksen ja Ariannan huolet veivät liikaa hänen aikaansa juuri nyt. Hän toivoi, että he saisivat nopeasti selvitettyä asiansa, sillä Sirius oli ärsyttävällä tuulella.

Hän havahtui siihen, että Sirius tönäisi häntä kovakouraisesti kylkeen.

"AUTS!" hän parkaisi. "TUO SATTUI!"

Sirius virnisti. "Ihan miten vain, mutta ajattelin, että haluaisit tietää, että Minerva on aikeissa kuristaa sinut, ellet vastaa kysymykseen."

"Mihin kysymykseen?" James kysyi typerästi. Kääntäessään päätään hän näki McGarmiwan tuijottavan itseään murhaava ilme kasvoillaan. Hän virnisti heikosti. Sitten McGarmiwa kääntyi vilkaisemaan Siriusta.

"Kiitos avusta, herra Black, mutta olen melko varma, että pystyn hoitelemaan Potterin yksinkin", hän napautti.

Sirius kohotti kulmiaan. "En tietenkään epäile sitä, professori. Älkää pelätkö, minä pysyn kaukana kun päätät 'hoidella' ystäväni", hän ilmoitti.

James tönäisi Siriusta kylkeen. "Minä olen varattu!" hän sihahti.

"Ja minäkö sitten en ole?" McGarmiwa kysyi.

Siriuksen kasvoille ilmestyi voitonriemuinen ilme. "Sarvihaara, minähän sanoin aina, että Minerva ja Albus - " hän vaikeni tajutessaan sanoneensa sen ääneen. Hän vilkaisi kohti McGarmiwaa, joka muuttui uhkaavasti punaiseksi kasvoiltaan. Hän ei tiennyt, johtuiko se kiukusta vai järkytyksestä.

"Viisi pistettä pois rohkelikolta", McGarmiwa sanoi terävästi. "Potter, oletko nyt valmis vastaamaan kysymykseeni vai haluaisitko kenties viettää loppupäivän mukavasti teepannuna?"

"Ei kiitos, Minerva", James virnisti. "Mikä oli kysymys?"

"Miksi suurin osa metamorfimaageista on ministeriön palveluksessa?" McGarmiwa kysyi voitonriemuisesti. James virnisti ja huokaisi helpotuksesta. Hän oli pelännyt pahempaa kysymystä.

"Koska ministeriö haluaa kontrolloida metamorfimaagien tekemisiä", hän selitti sujuvasti. "Jos rekisteröitymättömät metamorfimaagit eksyisivät väärälle puolelle, se aiheuttaisi paljon hankaluuksia. Siksi ministeriö haluaa varmistaa, että he ovat oikeiden henkilöiden palveluksessa. Lisäksi metamorfimaageilla on luontaisia kykyjä pärjätä vaarallisissa työpaikoissa, esim. aurorina, sillä heidän jäljittämisensä on melkein mahdotonta."

McGarmiwa näytti tyytymättömältä ja yllättyneeltä yhtä aikaa. "Oikein, Potter. Miksi tuo ei onnistunut alusta asti?"

James oli aikeissa vastata, mutta Sirius ehti ensin. "Koska hän oli liian kiireinen ajattelemaan tyttöystäväänsä",hän kailotti ja Lily punastui.

James loi Siriukseen murhaavan katseen. "Itse asiassa minä ajattelin SINUA", hän ilmoitti.

Sirius virnisti. "Mielenkiintoista, Sarvihaara, mutta ikävä kyllä minä en tunne sillä tavoin sinua kohtaan", hän sanoi pahoittelevaan sävyyn.

Muodonmuutostuntien jälkeen he suunnistivat kohti pimeyden voimilta suojautumista. Heidän astuessaan luokkaan he näkivät, että Red istui työpöytänsä takana tavalliseen tapaan ja näytti siltä kuin ei olisi ollutkaan poissa. Redin pöydän reunalla istui Jazz tavanomaiset tikarit mukanaan. He juttelivat keskenään matalalla äänellä, mutta vaikenivat, kun Kelmit astuivat luokkaan.

"Huomenta, Anturajalka", Jazz toivotti Siriukselle ja väläytti valoisan hymyn. Sirius virnisti takaisin, mutta mutisi hiljaa Jamesille:

"Minä en varmaan ikinä totu siihen, että joku muu kuin te kutsuu minua lempinimeltä."

James kohautti olkapäitään. "Koeta tottua, Anturajalka", hän kehotti ja istui alas. "Mitä sinä muuten olet suunnitellut Ariannan varalle?"

Sirius virnisti. "Älä kuvittelekaan, että kertoisin", hän sanoi omahyväisesti.

James pyöritti silmiään. "Ihan rauhassa vain, niin kauan kuin et tee mitään typerää. Minä en halua, että Arianna kuristaa sinua ja me joudumme masentumaan uudelleen."

"Älä pelkää. Minua ei tapa kukaan", Sirius ilmoitti varmasti.

"Se nähdään tällä tunnilla", Red puuttui puheeseen ja nousi ylös. "Me järjestämme tällä tunnilla eräänlaisen koehyökkäyksen. Jaamme teidät kahteen joukkueeseen - luihuinen vastaan rohkelikko, vai mitä?"

"Luihuisia on enemmistö", Sirius suhisi Jamesin korvaan. Red kääntyi katsomaan häntä ja kohotti kulmiana.

"Sen ei kuitenkaan pitäisi häiritä teitä, vai pitäisikö?" hän kysyi virnistäen merkitsevästi. Sirius ja James vilkaisivat yllättyneinä toisiinsa ja sanoivat sitten yhteen ääneen:

"Ei tietenkään, herra kenraali."

"Hyvä", Red nyökkäsi. "No niin, menkää vastakkaisille puolille luokkaa. Rohkelikot vasemmalle ja luihuiset oikealle. Tässä on kyseessä yksinkertaisesti se, että yritätte voittaa toisenne. Rajujen kirousten käyttäminen on kielletty, eikä toisia saa vahingoittaa."

"Miksi ei?" Sirius huusi pettyneenä.

Red hymähti. "Usko pois, minulla ei ole mitään asiaa vastaan, mutta koulun johtokunta on huomattavasti ahdasmielisempi", hän tokaisi. "No niin, eli ainoa sallittu vähänkin vahvempi kirous on kangistumis tyystilus, onko selvä? Kun teidät on kangistettu, teidät on voitettu. Se joukkue, jonka jäsen on pisimpään pystyssä, voittaa."

"Sekö on logiikkana oikeissakin taisteluissa aurorien ja kuolonsyöjien välillä?" Sirius kysyi vinosti hymyillen. "Ei väliä, kuinka moni kuolee, kunhan oma jäsen seisoo viimeisenä pystyssä?"

Red oli aikeissa sanoa jotakin, mutta Jazz puuttui puheeseen. "Ei, mutta tässä ei ole kyseessä oikea taistelu pelkästään siitä syystä, että se olisi erittäin epäterveellistä teille. Tuskin kukaan teistä haluaa herätä huomenaamuna sairaalasiivessä?" hän kysyi käsi tikarin kahvalla.

Sirius ja James virnistivät. "Sitä kannattaa kysyä Ruikulilta."

He asettuivat joukkueisiinsa ja tekivät hyökkäyssuunnitelman. Sirius ja James äänestettiin rohkelikon joukkueen kapteeneiksi johtuen siitä, että heillä oli eniten kokemusta kirousten käyttämisestä luihuisiin. Luihuisen kapteenina toimi Lucius Malfoy. Sitten kiroukset alkoivat lennellä ympäri huonetta Redin ja Jazzin seuratessa sivussa. Kun Jamesilla oli aikaa vilkaista heidän opettajiaan kohti, hän näki kummankin kasvoilla tarkkaavaisen ilmeen, aivan kuin heitä olisi arvioitu.

Joukkuekilpailu päättyi rohkelikkojen voittoon, kun Sirius seisoi viimeisenä pystyssä kangistettuaan Narcissa Blackin.

"Ole hyvä vain, rakas serkku", hän sanoi kävellessään paikalleen. Red nyökkäsi hyväksyvästi.

"Hienoa työtä", hän sanoi lyhyesti. "Teidän täytyy vielä harjoitella kaksintaistelutaitojanne. Te ette voi kääntyä kiroamaan yhtä ja jättää selustaanne vapaaksi hyökkääjille. Teidän täytyy olla kaiken aikaa valppaina", hän ilmoitti. Sitten hän osoitti sauvallaan Peteriä ja sanoi selkeällä äänellä:

"TAINNUTU."

Peter valahti tajuttomana lattialle ja kaikki kääntyivät katsomaan Rediä suu auki. Red virnisti.

"Tuota ei olisi tapahtunut, jos hän olisi ollut valppaana. Tunti on päättynyt", hän sanoi ja käveli ulos luokata Jazz kannoillaan.

Peter toipui päivälliseen mennessä, mutta ei ollut vielä sittenkään lakannut mutisemasta kirouksia Rediä kohtaan.

"Se mies on hullu", hän ilmoitti istuessaan Jamesin viereen pitkän pöydän ääreen. "En tajua, miten Dumbledore antaa hänen opettaa meitä!"

"Dumbledorella on varmaankin syynsä", James sanoi lyhyesti. Hän tiesi, että eniten Peteriä nolotti se, että Jessica Laheney oli ollut katsomassa kun hänet tainnutettiin. Jostakin syystä Peter oli edelleen ihastunut Jessicaan ja se huoletti Kelmejä suuresti.

"Sitä paitsi minun mielestäni se oli aika huvittavaa", Sirius virnisti. Peter loi häneen murhaavan katseen.

Arianna kohotti katseensa ruoastaan. "Onko sinun pakko olla aina niin ilkeä?" hän kysyi.

Sirius pyöritti silmiään. "Nytkö se riitely taas alkaa?" hän vastasi kysymyksellä.

Arianna kohautti olkapäitään. "Siltä vähä näyttäisi."

"Miksi tällä kertaa?"

"Tarvitsenko minä jonkun erityisen syyn?" Arianna kysyi ja kohotti kulmiaan.

Sirius huokaisi erittäin syvään ja nousi pöydälle seisomaan. Arianna katsoi häntä suu auki. "Tule alas sieltä!" Arianna sähähti.

Sirius ravisti päätään. "Anteeksi, kulta, mutta ei onnistu."

Hän osoitti itseään sauvallaan ja mutisi "melutus". Sitten hän alkoi puhua ja kaikki salissa kääntyivät katsomaan häntä.

"Kuten kaikki tietävät, minä olen Tylypahkan pahin naistenmies", Sirius julisti. Toiset pyörittivät silmiään. "Olen iskenyt liikaa tyttöjä täällä ollessani ja tästä syystä Arianna Bell, joka istuu tässä vieressäni, ei suostu uskomaan, että minä haluan seurustella hänen kanssaan vakavasti. Mutta minä haluan", hän ilmoitti ja salista alkoi kuulua vislailua ja huutoja. Sirius kääntyi katsomaan Ariannaa.

"Arianna Bell, suostutko sinä olemaan tyttöystäväni?" hän kysyi.

Arianna tuijotti häntä suu auki.

23.osa - toivottoman omistautunut sinulle

"Oletko sinä täysin kaheli?" Arianna puuskahti tuijottaen suurin silmin pöydällä seisovaa Siriusta. Hän ei keksinyt mitään muutakaan sanottavaa - hän tiesi, ettei hänellä ollut varaa sekaantua enää mihinkään Sirius Blackin kanssa. Sirius vain pelleili kaikkien kanssa... Mutta toisaalta, Sirius oli aina aikaisemmin sanonut, että mieluummin kuolisi kuin seurustelisi vakavasti.

Sirius näytti ensin siltä, kuin olisi aikonut jälleen alkaa riidellä hänen kanssaan, mutta väläytti sitten hänelle kuuluisan Kelmin-virnistyksensä.

"Erittäin suurella todennäköisyydellä olen", Sirius ilmoitti. "Niin että miten asia on?"

Arianna ei tiennyt, pitäisikö hänen uskoa Siriuksen muuttuneen. Ei hän toisaalta halunnutkaan Siriuksen muuttuvan. Hän ei osannut kuvitella Siriusta järkevänä ja aikuisena, remusmaisena.

Hän veti syvään henkeä. "Minä tiedän, että tulen vielä katumaan tätä, mutta kyllä se käy", hän sanoi hitaasti. Siriuksen virne leveni entisestään ja hän ojensi kätensä auttaakseen Ariannan kanssaan seisomaan pöydälle. Sirius mutisi vaimennusloitsun ja kumartui hänen puoleensa.

"Etkö sinä ole kuullut, että ainoat asiat, joita kadutaan ovat niitä, jotka on jäänyt tekemistä?" hän kysyi ja iski silmää. Arianna hymyili. Sitten Sirius kumartui lähemmäs ja suuteli häntä heidän seisoessaan edelleen pöydällä.

James kääntyi katsomaan Lilyä pudistellen päätään. "Helvetti on näköjään jäätynyt umpeen", hän mutisi Lilylle toisesta suupielestään, vaikka hymyilikin samalla. "En olisi ikinä uskonut, että Anturajalka haluaa seurustella jonkun kanssa."

"Ainakin hän ilmoitti sen tyylillä", Lily virnisti.

"Mitä, ja minäkö muka sitten en?" James kysyi katsoen häntä loukkaantuneena. Lily hymyili hänelle ja taputti häntä päälaelle.

"Sanotaanko vaikka, että jos sinä olisit tehnyt minulle noin, sinun paikallasi olisi nyt vain pieni savuava pilvi", hän ilmoitti ja kääntyi hymyillen katsomaan Ariannaa ja Siriusta, jotka suutelivat edelleen antaumuksella välittämättä itseensä kohdistuvista kuiskauksista ja vihellyksistä. Sitten Sirius tunsi jonkun nykivän jalkaansa ja irrottautui silmiään pyöritellen Ariannasta. Hän kääntyi katsomaan Remusta.

"Etkö sinä näe, että minulla on kiireitä?" hän ärähti.

Remus kohautti olkapäitään. "Miten vain, mutta ajattelin sinun haluavan tietää, että Minerva on tulossa tänne päin."

Sirius kääntyi katsomaan henkilökunnan pöydän suuntaan. McGarmiwa lähestyi heitä kasvoillaan ilme, joka ei todellakaan luvannut hyvää. Sirius vilkaisi Ariannaa ja suoritti sitten tyylikkään kumarruksen edelleen tuijottaville oppilaille.

"Näytös on ohi", hän huusi virnistäen, tarttui Ariannan ranteeseen ja hyppäsi alas pöydältä. Hän ja Arianna kävelivät nopeasti ulos Suuresta Salista.

"Toivottavasti Minerva ei ollut kovin pettynyt, kun ei päässyt huutamaan meille", Arianna sanoi pahoittelevaan sävyyn heidän seisahtuessaan käytävään Suuren Salin ulkopuolelle. Sirius virnisti.

"Hän pääsee siitä kyllä yli, kun raivoaa ensin rakkaille ystävilleni vähän aikaa", hän vakuutti ja vakavoitui sitten. "Olitko sinä ihan vakavissasi tuolla salissa? Sinä haluat seurustella minun kanssani?"

Arianna pyöritti silmiään. "En halua, minä sanoin sen vain siksi, että en halunnut tuottaa yleisölle pettymystä", hän sanoi sarkastisesti ja kumartui sitten hymyillen lähemmäs Siriusta. "Totta kai minä tarkoitin sitä. Mutta jos sinä siirryt ylihuomenna seuraavaan tyttöön, minä huolehdin omakätisesti siitä, että et saa ikinä lapsia."

"Miten huomaavaista sinulta, Ria", Sirius hymyili. "Ja romanttista."

Arianna huokaisi syvään. "Minä taisin tehdä äsken ison virheen."

"Voi olla", Sirius kohautti olkapäitään. "Mutta nyt on myöhäistä katua."

Arianna oli aikeissa naljaista jotakin vastaukseksi, kun Sirius tarttui häntä ranteista ja suuteli häntä suoraan huulille. Arianna vastasi suudelmaan ja sulki silmänsä.

"Mistä vetoa, että Anturajalka ja Arianna eivät tule loitsutunnille?" James hymähti, kun hän käveli käsivarsi Lilyn olkapäiden ympärillä kohti professori Lipetitin luokkaa. He olivat lähteneet Suuresta Salista puoli tuntia Siriuksen ja Ariannan jälkeen - kummallakaan ei ollut mitään erityistä hinkua lähteä etsimään ystäviään pelkästään siitä syystä, että he tiesivät, mitä Sirius ja Arianna todennäköisesti tekivät.

Lily pyöritti silmiään. "Minä en halua haaskata rahojani. Häviäisin kuitenkin", hän sanoi. "Vaikka täytyy kyllä sanoa, että he sopivat hyvin toisilleen. Kumpikin on täysin toivoton tapaus."

"Tytöt sanovat aina noin", James virnisti.

"Miten?" Lily kohotti kulmiaan. "Että joku on toivoton tapaus?"

"Ei, vaan että jotkut sopivat hyvin toisilleen."

Lily kohautti olkapäitään. "Se vaan on hyvä lause. Onko sinulla sitten jotakin sitä vastaan?"

James ravisti kiireesti päätään. "Ei ollenkaan", hän sanoi ja hymyili sitten. "Sanoisitko, että me sovimme hyvin toisillemme?"

"En ole ihan varma..." Lily aloitti ja sai Jamesin hätkähtämään. Lily yritti olla nauramatta nähdessään Jamesin ilmeen ja jatkoi:

"Tai siis, sinä olet kyllä oikein suloinen ja kaikkea, mutta en voi sille mitään, että minun sydämeni kuuluu toiselle."

"MITÄ?" James parahti. "KENELLE?"

Lily kallisti päätään. "No - minun on pakko myöntää - olen aina tuntenut outoa sielunkumppanuutta Peterin kanssa - "

James näytti järkyttyneeltä. "Sinä pelleilet, eikö niin?"

"Mistä arvasit?" Lily virnisti.

James pysäytti hänet ja kietoi toisenkin käsivarren hänen ympärilleen. "No, sanotaanko vaikka, että sanat 'sielunkumppanuus' ja 'Peter' eivät sovi yhteen."

"Etkö sinä ole nyt vähän turhan ilkeä Peterille?" Lily rypisti otsaansa.

James ravisti päätään. "En ollenkaan. Peter on kyllä oikein mukava, mutta sinun veroisesi hän ei ole", hän virnisti.

Lily pyöritti silmiään. "Etkä sinä tietenkään ole yhtään puolueellinen..."

"Puolueellinen? Minäkö?" James kohotti kulmiaan. "Ehkä ihan vähäsen..."

Hän kietoi käsivartensa tiukemmin Lilyn ympärille ja painoi päätään suudellakseen Lilyä. Lily vastasi suudelmaan ja unohti kokonaan Siriuksen ja Ariannan ja sen, mitä he saattoivat olla tekemässä. Hän ei tiennyt, kuinka kauan suudelma jatkui, mutta tunsi itsensä pettyneeksi sen loppuessa. James katsoi häntä outo hymy huulillaan.

"Mitä?" Lily kysyi rypistäen otsaansa.

James hymyili. "No - me olemme jo myöhässä loitsutunnilta - mitä mieltä olet, pitäisikö meidän jättää se kokonaan väliin?"

Ensin Lily aikoi sanoa, etteivät he voineet jättää tuntia väliin, mutta sitten hän kohautti olkapäitään ja nyökkäsi.

Remus, Peter ja Cinnamon kohtasivat Lilyn ja Jamesin tyrmien luona ennen taikajuomatunteja.

"Teitä ei näkynyt tunnilla", Remus sanoi kuivasti nähdessään Lilyn ja Jamesin istuvan kaikessa rauhassa lattialla taikajuomien oppikirjat sylissään. James kääntyi katsomaan häntä kohauttaen olkapäitään.

"Kumpikaan meistä ei halunnut saada jälki-istuntoa myöhästymisen vuoksi", hän virnisti.

Remus pyöritti silmiään. "Niin tietenkin, sehän se syy oli", hän naljaisi.

"Näkyikö Siriusta ja Ariannaa?" James vaihtoi puheenaihetta. Kolmikko ravisti päätään ja James kääntyi katsomaan Lilyä voitonriemuinen ilme kasvoillaan.

"Minähän sanoin!" hän sanoi omahyväisesti.

"Niin sanoin minäkin, joten tuo on täydellisen turhaa", Lily ilmoitti ja Jamesin kasvoille ilmestyi pettynyt ilme.

"Mikä aihe meillä oli loitsuissa?" Lily kääntyi kysymään.

Cinnamon näytti tuskastuneelta. "Ulkonäköön vaikuttavat loitsut. Siis kaunistusloitsut ja niin edespäin."

James tuhahti. "Säästyinpähän näkemästä, kuinka Amos Diggory yrittää kaunistaa itseään", hän sanoi. Cinnamonin kasvoille ilmestyi hetkeksi surullinen ilme, mutta se katosi melko nopeasti jääden kokonaan huomaamatta kaikilta muilta paitsi Remukselta, joka kosketti Cinnamonin käsivartta lohduttavasti.

"Sinä siis vihaat Diggorya edelleen?" Lily kääntyi kysymään Jamesilta.

James loi häneen sinä-et-voi-olla-noin-kovakalloinen-katseensa. "Hän yrittää viedä minun tyttöni ja sinun mielestäsi minä en saisi vihata häntä?"

Lily huokaisi ärsyyntyneesti. "Milloin sinun kalloosi oikein mahtuu, että TYTÖT EIVÄT OLE OMAISUUTTA?"

"Miten niin?" James kysyi typerästi. "Kyllä minä sen nyt tajuan!"

"No ehkä sinun sitten pitäisi tajuta, että minua ei voi 'VIEDÄ'", Lily kivahti. "Siinä on kyse minunkin mielipiteestäni, jos muistat!"

Hän mulkaisi Jamesia vihaisesti ja nousi ylös lattialta. "Nähdään tunnilla", hän sanoi lyhyesti - pääasiassa Cinnamonille - ja lähti kävelemään poispäin.

"HEI - " James huusi hänen jälkeensä. "Minne sinä nyt menet?"

"Etsimään Ariannaa!" Lily sanoi vihaisesti olkansa yli ja käveli pois nopein askelin. James kääntyi katsomaan toisia.

"Mitä minä NYT tein?" hän kysyi huokaisten.

Remus ja Cinnamon katsoivat häneen tuskastuneesti, kun taas Peterin kasvot olivat yhtä ilmeettömät kuin hänen omansakin.

"Sarvihaara, onko sinun mielessäsi ikinä käynyt, että sinä et voi omistaa kaikkea?" Remus kysyi.

James huokaisi. "Jos minä haluaisin kuulla tuollaisia syyttelyitä, menisin etsimään rakkaan tyttöystäväni. Eli, lyhyesti ja ymmärrettävällä kielellä, mitä minä nyt tein?"

"Selitä sinä hänelle, Cin", Remus sanoi väsyneesti. "Minä en jaksa."

James kääntyi katsomaan Cinnamonia odottava ilme kasvoillaan. Cinnamon istui lattialle hänen eteensä.

"Lilyä ärsyttää se, että sinä huolehdit koko ajan, aikooko joku toinen poika iskeä hänet", Cinnamon selitti. "Hän sattuu pitämään tällä hetkellä sinusta - asia, jota minä en ainakaan juuri nyt tajua - ja niin kauan kuin hän pitää sinusta, toisten poikien iskuyritykset menevät hukkaan. Eli käännettynä, James, sinä olet vainoharhainen ja mustasukkainen. Lily inhoaa Diggorya yhtä paljon kuin minä tai sinäkin."

James katsoi häntä typeränä. "Ovatko tytöt oikeasti noin monimutkaisia?"

"Me kaikki emme ole ääliöitä, vaikka sinä olet", Cinnamon mutisi tuskastuneesti. "Oikeasti, Remus, minä en tajua, miten sinä olet jaksanut neuvoa tuota pölkkypäätä yli kuusi vuotta."

"Hei, ei hän tarvinnut neuvoa tyttöasioissa ennen Lilyä. Kaikki muut tytöt pitävät jostakin syystä hänen pölkkypäisyydestään. Sitä paitsi ystävien tehtävä on auttaa toisiaan", Remus muistutti.

Cinnamon hymähti. "Ei minun ainakaan ole tarvinnut neuvoa Ariannaa Siriuksen iskemisessä", hän huomautti. "Hän onnistui siinä ihan hyvin itsekin."

"Puhutte ilmeisesti minusta?" Arianna kysyi reippaasti ilmestyessään paikalle Siriuksen kanssa.

"Ilmeisesti", Cinnamon hymähti. "Missä TE olette olleet?"

Arianna ja Sirius vilkaisivat toisiaan. "Oleskeluhuoneessa", he sanoivat yhteen ääneen.

James pyöritti silmiään. "Tarvitseeko johtajapojan mennä auttamaan traumatisoituneita ensiluokkalaisia?" hän kysyi. Sirius vilkaisi häntä loukkaantuneena.

"Sarvihaara, vaikka sinun tapoihisi kuuluisikin aiheuttaa traumoja ensiluokkaisille, kaikki eivät tee niin", hän ilmoitti arvokkaasti.

"Tuo on minun repliikkini, Sirius", James huomautti. "Ei sinun."

Taikajuomatunnin jälkeen Lily häipyi luokasta, ennen kuin kukaan muu ehti edes kerätä tavaroitaan. James huokaisi nähdessään hänen menevän ja vilkaisi Siriusta.

"Pitäisikö minun pyytää Lilyltä anteeksi?" hän kysyi.

Sirius kohautti olkapäitään. "Minulla ei ole aavistustakaan siitä, missä on kyse, mutta anteeksipyyntö toimii yleensä."

James ei kuitenkaan kiirehtinyt Lilyn perään, vaan käveli kaikessa rauhassa muiden kanssa muodonmuutostunnille. Hän oli odottanut näkevänsä Lilyn seisoskelemassa luokan ulkopuolella, mutta Lilyä ei näkynyt missään. James kysyi Cinnamonilta ja Ariannalta, tiesivätkö he minne Lily meni halutessaan olla yksin, mutta sai heiltä vastaukseksi kolmetoista eri paikkaa sisältävän luettelon, josta ei ollut oikeastaan mitään hyötyä.

"Minä pyydän sitten anteeksi joskus toiste", James mutisi.

Sirius virnisti. "Ihan kuin sinulla muutenkaan olisi ollut mitään hirvittävää hinkua anteeksipyytämiseen."

James kohautti olkapäitään. "Minkä minä sille voin, että en ole luontaisesti nöyrä persoonallisuus?"

Sirius pyöritti silmiään ja kääntyi Ariannan puoleen. "Ria, tiedätkö, mitä sinun pitää vielä tehdä?"

Arianna kohotti kulmiaan. "En ole suoraan sanottuna varma haluanko tietää."

"Hei, en minä tarkoittanut mitään kaksimielistä", Sirius huokaisi. "Miksi ihmiset aina kuvittelevat minusta sellaista?"

"Ehkä koska SINÄ olet sellainen", Remus ehdotti avuliaasti. Sirius loi häneen murhaavan katseen ja hän sulki suuhunsa kasvoillaan väärinymmärretty ilme. Sitten Sirius kääntyi jälleen katsomaan Ariannaa.

"Sinun pitää laulaa serenadi McGarmiwalle", hän sanoi.

Arianna suoristi selkäänsä. "EI", hän sanoi terävästi. "Minä EN tee sitä - minä lupasin sen mielenhäiriössä - "

"Minä en välitä, vaikka olisit ollut kännissä luvatessasi sen", Sirius keskeytti. "Mikä tosin ei ole kovin todennäköistä. Mutta joka tapauksessa, lupauksista kuuluu pitää kiinni."

Arianna katsoi häntä murhaavasti. "Sinun kannattaa varoa sanojasi, tai saat etsiä uuden tyttöystävän", hän ilmoitti.

"Se ei muuttaisi asiaa, Ria", Sirius virnisti. "Sinä laulat sen serenadin joka tapauksessa."

"Minä EN laula - "

"Laulatpas. Ei vastaväitteitä", Sirius ilmoitti. "Muuten MINÄ teen jotakin todella ilkeää."

Arianna kohotti kulmiaan. "Kuten mitä?"

"Tilaan Kalkaroksen strippaamaan sinulle, kun vietät jouluaattoa kotonasi vanhempiesi kanssa", Sirius sanoi. Arianna näytti ensin järkyttyneeltä ja sitten vihaiselta. Lopuksi hänen kasvoilleen tuli alistunut ilme, kun hän laahusti luokkaan iloisesti virnistelevän Siriuksen jäljessä.

Lily ilmestyi luokkaan viimeisten joukossa ja istui Cinnamonin viereen yhdelle takimmaisista paikoista. Cinnamon kohotti kulmiaan.

"Missä sinä viivyit?"

Lily kohautti olkapäitään. "En jaksanut ruveta tappelemaan naisten oikeuksista armaan poikaystäväni kanssa, joten menin vessaan keskustelemaan syvällisiä murjottavan Myrtin kanssa", hän ilmoitti välinpitämättömästi.

"Mitä Myrtille kuuluu?"

"Oli syvästi sitä mieltä, että James on idiootti kuten kaikki pojat. Myrtillä taitaa olla paljon traagisia poikakokemuksia takanaan", Lily hymähti. Cinnamon virnisti. "Niin meillä kaikilla. Hän vain on meitä herkempi luonne."

"Oli, Cinnamon, oli. Mennyt aikamuoto."

Cinnamon oli aikeissa vastata, kun hänen katseensa kiinnittyi Ariannaan, joka asteli luokan etuosaan pää pystyssä ja selkä suorana kuin kuolemaantuomittu matkalla roviolle. Myös Lily oli huomannut Ariannan esityksen ja kohotti kulmiaan.

"Mitä tässä tapahtuu?"

"Näet kohta", Cinnamon virnisti. "Ja KUULET."

Lile ei ehtinyt sanoa mitään, sillä Arianna oli pysähtynyt professori McGarmiwan pöydän eteen ja vajosi polvilleen lattialle McGarmiwan katsoessa häntä järkyttyneenä. Sitten Arianna siirsi toisen kätensä sydämensä kohdalle ja alkoi laulaa McGarmiwalle:

Guess mine is not the first heart broken, my eyes are not the first tocry

I'm not the first to know, there's just no gettin' over you

Hello, I'm just a fool who's willing to sit around and wait for you

But baby can't you see, there's nothin' else for me to do

I'm hopelessly devoted to you

But now there's nowhere to hide, since you pushed my love aside

I'm not in my head, hopelessly devoted to you

Hopelessly devoted to you, hopelessly devoted to you

My head is saying "fool, forget him", my heart is saying "don't let go"

Hold on to the end, that's what I intend to do

I'm hopelessly devoted to you

But now there's nowhere to hide, since you pushed my love aside

I'm not in my head, hopelessly devoted to you

Hopelessly devoted to you, hopelessly devoted to yo

Arianna lopetti laulunsa ja käveli paikalleen posket punaisina. Sirius alkoi taputtaa ja muut seurasivat hänen esimerkkiään, kunnes muodonmuutosluokka raikui aplodeista. Niiden vaimettua McGarmiwa nousi ylös ja kohotti kulmiaan.

"Kiitoksia, neiti Bell. Se oli erittäin... valaisevaa", hän sanoi hitaasti.

Arianna tunsi halua vajota maan alle, mutta pakotti itsensä pitämään päänsä pystyssä ja hymyili tyynesti. Sirius kumartui kuiskaamaan hänelle käytävän toiselta puolelta:

"Hieno show, kulta. Mikä tuo kappale muuten oli?"

Arianna pyöritti silmiään. "Minä olen ihminen, en lemmikkieläin. Ja se kappale oli yhdestä jästimusikaalista."

"Jästimusikaalista?" Sirius kohotti kulmiaan.

"Joo. Lily vei minut sinne viime kesänä."

"Että ihan vei sinut?" Sirius näytti järkyttyneeltä. "Tämä menee koko ajan mielenkiintoisemmaksi. No, jos sinulla tosiaan on sellaisia tunteita Lilyä kohtaan, minä en seiso teidän välissänne - "

Arianna avasi suunsa vastatakseen, kun McGarmiwa keskeytti hänet.

"Jos te kaksi olette lopettaneet flirttailunne, voisitte kenties keskittyä tähän tuntiin, ellette välttämättä halua jälki-istuntoon – mitä sinulla kaiken lisäksi jo on, herra Black."

Sirius virnisti pyhimysmäisesti kääntyessään katsomaan McGarmiwaa.

James keräsi tunnin jälkeen nopeasti tavaransa ja kiirehti Lilyn perään käytävälle. Lily käveli nopeasti käytävää pitkin eteenpäin ja James sai hänet kiinni vasta kun hän oli mennyt sisälle kirjastoon. James seisahtui ovelle hetkeksi. Hänellä - kuten myös Siriuksella – oli luontainen inho kirjastoa kohtaan, ehkä salaisten kirjojen osastoa lukuunottamatta, mutta hän halusi sopia asiat Lilyn kanssa. Koko riita, jos se edes oli ollut riita, oli täysin ääliömäinen. Tytöt olivat tosiaan omituisia, James mietti kootessaan rohkeutensa ja kävellessään sisälle kirjastoon. Hän melkein mietti palaavansa takaisin joka-toinen-ilta-uusi-tyttö-aikoihinsa, mutta vain melkein.

"Lily?" hän kysyi ja istui Lilyn viereiselle tuolille. Lily istui pöydän ääressä ja selasi raskasta kirjaa – tarkemmin katsottuna se osoittautui Tylypahkan historiikiksi, kirjaksi, jota kaikki Kelmit olivat aina periaatteesta inhonneet. Heidän mielestään linnan salaisuudet oli mukavampaa selvittää käytännössä kuin kirjojen kautta.

"Mitä?" Lily kysyi kohottamatta katsettaan kirjasta. "Jos halusit varmistaa, en ole hypännyt Amos Diggoryn kaulaan vaikka tilaisuuksia on ollut. En ole myöskään tajunnut Kalkaroksen olevan täydellisen vastustamaton tai ryhtynyt ahdistelemaan professori Rediä. Oliko sinulla vielä muuta asiaa?"

James huokaisi. "Minä inhoan tällaista", hän mutisi. "Mikä pakkomielle tytöillä on olla hankalia?"

"Mikä pakkomielle pojilla on omistaa kaikki?" Lily vastasi kysymyksellä kääntäen viimein katseensa kirjasta ja katsoen Jamesia suoraan silmiin. Lilyn silmät näyttivät jostakin syystä tavallista vihreämmiltä, James ajatteli ja melkein unohti, mitä oli ollut sanomassa.

"Ei se mikään pakkomielle ole", James sanoi vetäen syvään henkeä. "Ja ovat tytötkin välillä aika omistavia."

"No joo, mutta en minä sentään ryhdy vainoharhaiseksi joka kerta kun sinä puhut jonkun tytön kanssa", Lily sanoi kuivasti. James virnisti ja haroi hiuksiaan.

"Ei siinä olekaan kyse kaikista pojista. Vaan Diggorysta", hän sanoi. "Se on tavallaan Potter-Diggory-vastakkainasettelu. En kyllä tiedä, mistä se on lähtenyt, mutta jo minun isänikin kuulemma inhosi jotakin Diggorya. Diggory haluaisi kaiken, mitä minulla on ja minua taas ärsyttää se, miten kaikki pitävät hänestä. Minä olen aina inhonnut Diggorya ja inhoan periaatteesta sitä ajatustakin, että hän edes YRITTÄÄ iskeä sinua", James selitti ja hymyili epävarmasti. "Tajusitko sinä tuosta mitään?"

"Riippuu vähän", Lily kohautti olkapäitään. "Jos sinä tarkoitit sitä, että te olette kuin kaksi taistelevaa metsoa, joilla ei ole järkeä päässä, niin sitten tajusin."

James virnisti. "Vaikka sitten niin", hän sanoi. "Menisikö anteeksipyyntö läpi?"

Lily pyöritti silmiään. "Minä päästän sinut ihan liian helpolla", hän mutisi itsekseen.

"Se johtuu siitä, että sinä et voi vastustaa minua", James sanoi omahyväisesti.

"Sano tuo vielä kerran ja huomaat, että minä VOIN vastustaa sinua", Lily varoitti. James vaihtoi nopeasti puheenaihetta.

"Eli olemmeko me nyt sovussa?"

Lily mietti hetken. "Jos sinä lupaat, että et kuvittele minun lankeavan heti ensimmäisen pojan jalkoihin, joka yrittää iskeä minua", hän vannotti.

James nyökkäsi. "Onnistuu. Niin kauan kuin minä en löydä sinua ja Diggorya kaulailemasta tyttöjenvessasta."

"James, mitä sinä tekisit tyttöjen vessassa?" Lily kohotti kulmiaan.

James virnisti. "Ei sitä koskaan tiedä."

"Nyt sinä alat jo pelottaa minua..." Lily mutisi. James kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja suuteli häntä. Sitten James vetäytyi taaksepäin ja katsoi häntä hymyillen.

"Vieläkö minä pelotan sinua?"

"En ole ihan varma..." Lily mutisi ja suuteli häntä uudelleen.

Sirius pelasi Remuksen kanssa shakkia oleskeluhuoneen pöydän ääressä. Arianna ja Cinnamon istuivat lähettyvillä ja selasivat läpi Me Noidat-lehteä arvostellen erilaisia juhlakaapuja. He suunnittelivat jo innoissaan pukeutumistaan joulutanssiaisiin, vaikka Lily ja James eivät olleet edes aloittaneet niiden suunnittelua. Johtuen siitä, että he olivat liikaa keskittyneet toisiinsa muistaakseen sellaista asiaa kuin joulutanssiaiset.

"Shakki", Sirius ilmoitti voitonriemuisesti siirtäessään yhden shakkinappuloistaan Remuksen kuninkaan lähettyville.

Remus pyöritti silmiään. "Surkea yritys, Anturajalka", hän ilmoitti ja söi Siriuksen kuningattaren. Sirius loi häneen murhaavan katseen.

"Se oli minun naiseni!" Sirius ilmoitti vihaisesti.

Arianna käänsi katseensa lehdestään ja kääntyi katsomaan häntä. "Sinun on sitten paras puhua minusta", hän varoitti. Sirius levitteli käsiään ja virnisti.

"Totta kai, kultaseni", Sirius sanoi ja teki vanhanaikaisen kumarruksen Ariannan suuntaan.

"Minä sanoin jo, että en pidä tuosta 'kulta'-sanasta", Arianna ilmoitti.

Sirius kohotti kulmiaan ja veti Ariannan omalle tuolilleen. "Siitä voi vielä neuvotella", hän ehdotti ja kumartui suutelemaan Ariannaa. Remus voihkaisi.

"Mitä minun shakkipelilleni nyt käy?"

"Syö hänen nappulansa", Cinnamon ehdotti nostaen katseensa lehdestä. "Tai iske itsellesi nainen."

Remus virnisti. "Tunnetko ketään vapaaehtoisia?"

Cinnamon näytti hetken siltä, että oli aikeissa sanoa jotakin, mutta sulki suunsa. Sitten hän avasi sen uudestaan.

"Kyllä niitä löytyy. Tai siis, kuka tyttö ei haluaisi Kelmiä"?

"Eli he haluavat minut tittelini, mutta eivät minua", Remus sanoi murheellisesti.

Cinnamon taputti häntä lohduttavasti päälaelle ja nousi ylös tuoliltaan siirtyen Remuksen tuolin luokse. "Kyllä minä pidän sinusta ihan sinun itsesi vuoksi", hän vakuutti ja suuteli Remusta nopeasti poskelle. Remus virnisti typerästi, kun Cinnamon käveli takaisin paikalleen.

Sitten Lily ja James kävelivät käsikkäin oleskeluhuoneeseen ja Remuksen huomio siirtyi heihin.

"Sarvihaara, auta! Sirius vain nuoleskelee eikä pelaa peliä loppuun!" hän valitti.

James virnisti ja käveli Siriuksen luokse. "Anturajalka, aika lopettaa", hän sanoi. Hän ei saanut vastausta, vaan Sirius ja Arianna jatkoivat edelleen suutelemista. James huokaisi syvään.

"Sirius, täällä on tulipalo", hän yritti. Ei reaktiota.

James taputti käsiään lujaa yhteen. "ANTURAJALKA, IRTI!" hän karjaisi samaan aikaan. Sirius ja Arianna hätkähtivät ja siirtyivät kauemmas toisistaan. Sirius katsoi Jamesia teeskennellyn enkelimäinen ilme kasvoillaan.

"Mitä?" hän töksäytti.

James pyöritti silmiään. "Jos saan muistuttaa, yksi Kelmien pyhistä säännöistä on ystävät ennen tyttöjä ja sinulla sattuu olemaan peli kesken."

Sirius vilkaisi Ariannaa ja siirtyi shakkipelin pariin. Arianna suoristi vaatteensa pikaisesti ja kääntyi katsomaan Lilyä.

"Hei, Lils, nyt kun sinä vihdoin olet siinä - " hän aloitti, mutta Lily keskeytti hänet tuhahtamalla.

"Minä olen ollut tässä jo vähän aikaa, SINÄ vain olit kiireinen."

Arianna virnisti. "Anteeksi. Viihdettä, tiedäthän", hän sanoi ja vilkaisi paljonpuhuvasti Siriuksen suuntaan. Sitten hän katsoi taas Lilyä. "Niin, milloin sinä ja miehenpuolikkaasi alatte suunnitella joulutansseja? Tällä hetkellä olemme suunnitelleet pukeutumisemme ennen kuin olette edes aloittaneet."

"Minä olin unohtanut kokonaan", Lily tunnusti ja vilkaisi Jamesia. "James, meillä on joulutanssien suunnitteleminen."

James kohautti olkapäitään. "Totta kai. Aloitetaan milloin vain."

Remus kohotti kulmiaan. "Mistä lähtien Sarvihaara on ollut noin suostuvainen uhraamaan vapaa-aikaansa työntekoon?" hän kysyi.

Sirius virnisti. "Kuutamo, sinä et suoraan sanottuna halua tietää, mitä he tekevät samalla."

"Työpaikkaetuja", James sanoi omahyväisesti.

24.osa - suunnitelmia ja katoamisia

James ja Lily istuivat pöydän ääressä Tuleemeneehuoneessa ja yrittivät päästä yhteisymmärrykseen joulutanssiaisiin liittyvistä asioista. He olivat suunnitelleet - tai yrittäneet suunnitella - tanssiaisia jo yli tunnin, mutta eivät olleet päässeet vielä kovinkaan pitkälle.

"Ei ketään alle neljäsluokkalaisia?" James ehdotti pyöritellen kynää sormiensa välissä. "Tanssiaisiin, siis."

Lily rypisti otsaansa. "Se ei ole oikein reilua", hän huomautti. "Nuoremmat jäävät kokonaan ulkopuolelle."

"Mutta ei nuoremmat kuitenkaan tanssisi", James puolusteli. "He tuskin uskaltaisivat edes pyytää paria itselleen!"

"Et sinäkään kovin toisenlainen ollut siinä iässä."

James kohautti olkapäitään. "Myönnetään, minun naistenmiehen päiväni alkoivat vasta kun olin ihastunut sinuun."

Lily kohotti kulmiaan. "Eikö tuossa ole jotakin nurinkurista?" hän kysyi. "Sinä olet ihastunut minuun ja isket toisia."

"Joten? Sinä et pitänyt minusta, enkä minä halunnut myöntää itselleni pitäväni sinusta. Toisten perässä juokseminen vaikutti silloin sopivalta vaihtoehdolta", James sanoi ja hänen kasvoilleen ilmestyi surullinen ilme. "Valitettavasti minä tajusin vasta myöhemmin, että saatuani naistenmiehen maineen sinä et enää ottaisi minua vakavasti."

"Vakavasti? Sinua?" Lily pudisti päätään. "Tuskinpa. No niin, takaisin tanssiaissuunnitelmien pariin, tai tästä ei tule ikinä valmista."

"Orjapiiskuri", James mutisi matalalla äänellä ottaessaan tanssiaissuunnitelmat käteensä. "Me olemme sopineet ajankohdasta ja ikärajasta. Vaikuttaa aina surkealta tähän mennessä."

"Älä arvostele keskeneräistä työtä!" Lily kivahti. "Ja me EMME ole vielä sopineet ikärajasta."

James huokaisi. "Lily, kiltti, nuoremmilla ei kuitenkaan olisi siellä hauskaa. Eikä vanhemmilla ole hauskaa, jos nuorempia on siellä."

"No mitä sinä sitten ehdotat nuorempien tekevän? Istuvan sängyllään tuijottamassa tyhjyyteen?" Lily kysyi haastavasti.

"Omat juhlat nuoremmille?" James ehdotti. Lily ravisti päätään.

"Meillä ei ole aikaa järjestää niitä."

James veti syvään henkeä. "Kompromissi: ei alle neljäsluokkalaisia, paitsi kutsuttaessa", hän tarjosi. Lily mietti hetken.

"Ensiluokkalaisilla ei siltikään ole mahdollisuuksia päästä."

"Paitsi jos Dumbledore on kiltti ja kutsuu heidät", James virnisti. "Lily, oikeasti - 11-vuotiaita tanssiaisiin? Minä olen ollut yksitoista-vuotiaana tanssiaisissa ja se oli painajainen!"

Lily yritti pysyä vakavana kuvitellessaan 11-vuotiasta Jamesia hienoissa tanssiaisissa. Hän nosti käden suunsa eteen peittääkseen hymynsä. James huomasi sen kuitenkin ja kurtisti kulmiaan.

"Mitä?"

"Ei mitään", Lily ravisti päätään. "Pelkkä hauska mielikuva."

"En taida haluta tietää", James mutisi. "Sopiiko kompromissi?"

Lily huokaisi ja nyökkäsi. "Tuskin minä saan sinun mieltäsi muutettuakaan", hän totesi.

James virnisti. "Riippuu ihan siitä, millä yrität lahjoa minua."

"Älä yritä. Ei mene läpi", Lily ilmoitti ja James loi häneen murtuneen katseen. Lily ei välittänyt, vaan jatkoi listan läpikäymistä. "No niin, entä pukukoodi? Mitä mieltä olet?"

James kohautti olkapäitään. "Se normaali? Juhlakaapusysteemi? Kaikilla varmaan on jo juhlakaavut."

"Sitä ennen pitää kuitenkin järjestää Tylyaho-viikonloppu. Tytöt tarvitsevat aikaa pukujensa kanssa", Lily huomautti. James pyöritti silmiään.

"Sitä minä olenkin aina ihmetellyt."

"No, siihen on yksinkertainen selitys", Lily napautti vastaukseksi. "Pojat ovat ulkonäkökeskeisiä ja materialisteja, joten tyttöjen on pakko näyttää hyvältä. Kun taas pojat tietävät, että tytöt eivät ole niin pinnallisia, joten heidän ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa."

James kohotti kulmiaan. "Tytöt eivät ole pinnallisia? Tuo menee jo valehtelun puolelle", hän töksäytti.

"Miten niin?" Lily näytti loukkaantuneelta. James kohautti olkapäitään.

"Satun vain muistamaan, kuinka Jessica Laheney yritti epätoivoisesti iskeä Siriusta mutisten jotakin Siriuksen hyvästä ulkonäöstä", hän virnisti. "Hän tietenkin epäonnistui. Sirius ei ole ikinä pitänyt luihuisista."

Lily hymähti. "Miten sitten selität sen, että Laheney on Peterin perässä? Anteeksi jos huomautan, mutta Peter ei ole kovin vetävän näköinen."

"Olen huomannut saman", James sanoi kuivasti ja vakavoitui sitten. "Oikeasti, Laheney on materialisti. Jos hän ei ole Peterin ulkonäön perään, hän haluaa Peteristä jotakin muuta. Ikävä kyllä rakas ystäväni vain ei satu tajuamaan sitä."

"Tajuaisitko itse, jos olisit ollut suosittujen ystäviesi varjossa yli kuusi vuotta ja äkkiä joku pitäisikin sinusta enemmän kuin heistä?" Lily kohotti kulmiaan. James virnisti.

"En tiedä. En ole ikinä miettinyt sellaisia asioita."

"Ai koska olet aina ollut suosittu?"

James ravisti päätään. "En, vaan koska minua on aina kiinnostanut vain viiden ihmisen mielipide: Siriuksen, Remuksen, Peterin, professori Dumbledoren ja sinun. On helppoa olla itsevarma, kun ajattelee vain muutaman ihmisen mielipiteitä."

"Ohhoh", Lily virnisti. "Sinähän olet fiksu!"

James huokaisi syvään. "Miten minusta tuntuu, ettei tästä suunnittelusta tule tänä iltana mitään?"

"Ei se minun vikani ole. Sinä ajaudut koko ajan sivupoluille."

"Sinä häiritset minua", James valitti.

"Miten suunnittelu meni?" Cinnamon kysyi innoissaan, kun Lily ja James tulivat lounastauon jälkeen pimeyden voimilta suojautumisen luokan luokse. Lily pyöritti silmiään.

"Suunnittelu Jamesin kanssa? Mitä luulisit?"

"Tuota, huonosti, ehkä?" Cinnamon ehdotti. Lily nyökkäsi turhautuneena ja James loi häneen loukkaantuneen katseen siirtyessään omien ystäviensä seuraan.

"En minä ole tässä ainoa toivoton. Lily käytti vaikka kuinka paljon aikaa pikkulasten oikeuksien puolustamiseen!" hän vaikeroi.

Lily mulkaisi häntä. "Ne eivät ole 'pikkulapsia' - he ovat 11-vuotiaita!"

James kohautti olkapäitään. "En näe eroa."

"Tällaisina hetkinä minä mietin, miksi oikein suostuin seurustelemaan James Potterin kanssa", Lily mutisi itsekseen, mutta James kuuli hänen sanansa ja virnisti hänelle.

"1) koska olen hyvännäköinen, 2) koska suutelen hyvin, 3) koska kaikki - sinä mukaanlukien - rakastavat minua, 4) koska olen älykäs, 5) koska - " hän vaikeni. Lily kohotti kulmiaan.

"Etkö keksinyt enempää syitä?" hän kysyi.

James katsoi häntä loukkaantuneena. "Älä aliarvioi minua! Voisin jatkaa tuota listaa ikuisuuksiin - "

" - hyvä että edes joku meistä voi - "

" - mutta professori Red tulee paikalle ja se olisi epäkohteliasta", James lopetti osoittaen käytävälle, missä professori Red lähestyi heitä. Red heilautti laiskasti kättään Jamesille ja nyökkäsi.

"Potter, sinun täytyy oppia olemaan osoittelematta", Red napautti avatessaan luokan oven. "Se on yksi huomaamattomana pysymisen tärkeimpiä sääntöjä. Älä heiluta käsiäsi ÄLÄKÄ osoittele."

"Sitten on hyvä, että minä en yritä olla huomaamaton", James sanoi kuivasti istuessaan paikalleen. "Anna kun arvaan? Tänään ei tarvita kirjoja."

"Ei välttämättä, mutta jos olet niin pettynyt asiasta, voisin ehkä tehdä poikkeuksen", Red sanoi. James ravisti kiireesti päätään ja Red nyökkäsi. "Hyvä, koska minulla on tälle päivälle muita suunnitelmia. Sarvihaara, sinähän sanoit kerran, että haluaisit harjoitella suojeliuksen tekemistä?"

James nyökkäsi innokkaasti. "Niin sanoin."

"Hyvä. Tämän tunnin aiheena on suojeliusloitsu. Voisiko joku - joku muu kuin Potter - kertoa minulle, miten suojeliusloitsu toimii?" Red kysyi. Arianna nosti kätensä pystyyn.

"Bell."

"Suojeliusloitsun tehtävänä on puolustaa tekijäänsä ankeuttajia vastaan. Se luodaan onnellisten ajatusten avulla ja se toimii eräänlaisena positiivisen voiman kilpenä ankeuttajien ja tekijänsä välillä."

Red nyökkäsi. "Viisi pistettä rohkelikolle. Jokaisella on aina omanlainen suojelius ja se ottaa eläimen hahmon", hän lisäsi ja kohotti taikasauvansa. "Odotum suojelius!" hän sanoi selkeällä äänellä ja hänen taikasauvastaan ilmestyi hopeinen haukka, joka kohosi siivilleen ja syöksyi sitten alas kadoten usvaksi. Kaikki luokassa olivat täysin hiljaa lukuunottamatta Siriusta, joka kumartui kuiskaamaan Jamesille:

"Ihmettelen, ettei se ollut korppikotka."

"Minä kuulin tuon, Black", Red sanoi kuivasti. "Säästä tuo kommentti professori McGarmiwalle."

"Kyllä, kapteeni", Sirius virnisti. Red ei kiinnittänyt enää häneen mitään huomiota, vaan käänsi katseensa Jamesiin.

"Potter", hän käski. "Näytä suojeliuksesi."

James nyökkäsi ja veti sauvansa esiin. Hän mutisi sanat "odotum suojelius" ja keskittyi ajattelemaan ensimmäistä kertaa, jolloin oli suudellut Lilyä. Hänen taikasauvastaan purkautui kookas hirvi ja luokan läpi kävi yllättynyt kohahdus. Hirvi laukkasi ympäri luokkaa pysähtyen hetkeksi Lilyn luokse. Sitten se haihtui pois. James kääntyi katsomaan Rediä, joka tarkkaili häntä kiinteästi.

"Miksi hirvi?" Red kohotti kulmiaan.

James kohautti olkapäitään. "Et halua tietää", hän virnisti. Hänellä ei ollut aikomustakaan paljastaa tarinaa hirvisuojeliuksen takana - sitä, että hän oli animaagi ja että hänen animaagimuotonsa oli hirvi.

"Ei sillä väliä. Minä saan sen selville kuitenkin", Red ilmoitti virnistäen. "No niin, eli sanat ovat 'odotum suojelius'. Sanoessanne sen teidän täytyy keskittyä tarkasti johonkin onnelliseen muistoon. Tämä on paljon vaikeampaa, kun se täytyy tehdä ankeuttajia vastaan, mutta ikävä kyllä Dumbledore oli vastahakoinen ottamaan ankeuttajaa tunnille koekappaleeksi. Sääli - " hän kohautti olkapäitään. "Mutta sille ei voi mitään. No niin, mitä te oikein odotatte? Aloittakaa harjoittelu!"

James virnisti ja toisti suojeliuksensa antaen sen laukata vapaasti ympäri luokkaa. Katsellessaan hirveään James ei voinut olla toivomatta, että täysikuu tulisi pian. Hän melkein kaipasi kuutamokeikkaa. Remus tosin oli eri mieltä asiasta, hän arveli kääntyessään vilkaisemaan Remusta, joka tuijotti synkkänä juuri luomaansa sutta.

"Kaikki OK, Kuutamo?" James kysyi tarpeettomasti ja Remus kohautti olkapäitään.

"Ei mitään normaalista poikkeavaa", hän sanoi lyhyesti haluamatta miettiä tarkemmin Jamesin sanojen syvällisempää merkitystä ja siirtyi auttamaan Peteriä, jolla oli ongelmia oman suojeliuksensa kanssa. Sirius sen sijaan onnistui loistavasti (hänen suojeliuksensa oli koira), kuten Jamesin yllätykseksi myös Arianna, joka katseli tyytyväisenä, kuinka hänen hopeinen yksisarvisensa laukkasi ympäri luokkaa.

"Hyvin menee, Ria", James nyökkäsi siirtäessään katseensa Ariannaan, kun yksisarvinen haihtui pois.

Arianna virnisti. "Sääli, että nuo katoavat aina", hän sanoi. "Minä haluaisin vain pitää sen."

"Mene kysymään professori Patapalolta, haluaisiko hän lainata sinulle yhtä yksisarvista", James ehdotti kuivasti. Arianna hymähti.

"En minä oikeaa halua. Se vain keihästäisi minut."

"Et voi tietää, jos et yritä", James virnisti.

Hän siirtyi Lilyn luokse. Lilyllä oli ongelmia suojeliuksensa kanssa. Hän sai aikaan ainoastaan utuisen, hopeansävyisen pilven, joka haihtui melkein yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Lily tuijotti pilveä pettyneesti.

"Ei tämä voi olla näin vaikeaa!" hän sanoi synkkänä, kun James tuli hänen luokseen.

James hymyili myötätuntoisesti. "Ei se olekaan. Sinä vain et keskity tarpeeksi kovasti."

"Minä keskityn koko ajan!" Lily kivahti. James piilotti hymynsä.

"Älä huolehdi, kaikki aikuisetkaan velhot eivät saa aikaan aineellista suojeliusta", James lohdutti. "Tosin minä olen varma, että sinä et kuulu heihin. Olet yksi lahjakkaimpia noitia, jotka tunnen - mukaan lukien monet aikuiset. Sinun pitää vain keskittyä enemmän."

"Minä en tajua, mitä minä teen väärin."

"Oletko varma, että muistosi on tarpeeksi onnellinen?" tätä kysymystä ei kuitenkaan esittänyt James, vaan Red, joka oli ikävään tapaansa hiippailut heidän selkänsä taakse. Sekä Lily että James hätkähtivät kääntyessään katsomaan Rediä, joka näytti revityssä t-paidassaan ja tummissa farkuissaan melkein liiankin rajulta opettajaksi. Lily siirsi hämillään hiukset sivuun silmiltään.

"Minä ajattelin perhettäni", hän sanoi heikosti.

Red pudisti päätään. "Ei hyvä. Ei alkuunkaan hyvä. Sinä tarvitset vahvemman muiston", hän ilmoitti. "Potter, mitä sinä ajattelit?"

"Lilyä", James sanoi yksinkertaisesti ja hymyili. Lily punastui.

Rediä hymyilytti. "Minä taisin olla itsekin tuollainen joskus", hän sanoi. "Koulussa."

James virnisti ja kohotti kulmiaan. "Oliko se silloinkin Jazz?"

Red näytti yllättyneeltä siitä, että James tiesi, mutta kohautti sitten olkapäitään. "Oli se", hän vastasi.

"Miten se tapahtui?"

"Se on surullista", Red huokaisi. "Helmikuu, seitsemäs luokka. En ollut tarpeeksi varovainen, kun Jazz tuli esiin kulman takaa."

James virnisti. "Rakastuit häneen ensi silmäyksellä, vai?"

"Itse asiassa törmäsin häneen", Red sanoi kuivasti ja kääntyi taas Lilyn puoleen. "Sinä tarvitset vahvemman muiston", hän ilmoitti. "Muuten suojeliuksesta ei tule - "

Hän keskeytti lauseen yllättäen, aivan kuin tajuten jotakin. Sitten hänen kasvonsa synkkenivät.

"Minun täytyy mennä", hän sanoi lyhyesti ja korotti ääntään niin, että koko luokka kuuli hänen sanansa. "No niin, tunti on ohi!"

Sitten hän pyyhälsi ulos luokasta kovalla kiireellä jättäen oppilaat tuijottamaan typerinä jälkeensä. Lily kääntyi katsomaan Jamesia, joka kohautti olkapäitään. James tavoitti Siriuksen katseen ja näki Siriuksen viittovan ovelle päin. Hän keräsi nopeasti tavaransa ja seurasi Siriusta luokan ulkopuolelle.

"Mitä nyt?" hän kysyi.

"Seurataan häntä, pösilö!" Sirius ärähti matalla äänellä ja viittoi Remuksen ja Peterin paikalle. Hän lähti harppomaan käytävää eteenpäin kovalla kiireellä, kunnes he näkivät edessään professori Redin, joka käveli Dumbledoren työhuoneen suuntaan. James rypisti otsaansa.

"Mitä järkeä tässä oli?"

Sirius pyöritti silmiään. "Salakuunnellaan!" hän sihahti.

"Miten?" James kohotti kulmiaan. "Me emme voi kävellä noin vain Dumdledoren toimistoon, jos saan muistuttaa."

"Tiedän. Siksi minulla onkin näkymättömyysviittasi mukana", Sirius virnisti voitonriemuisesti. "Tai no, ei ihan siksi - minulla ja Ariannalla oli tekemistä aamulla ja lainasin sitä - "

"Anturajalka!" James parahti. "Kuinka monta kertaa minä oikein olen sanonut, että viittaani EI käytetä nuoleskelutarkoitukseen - ?"

"Anna olla ja laita se viittaa päällesi", Sirius sähähti heittäen viitan heidän ylleen. Sitten he odottivat, kunnes Red avasi Dumbledoren työhuoneen oven ja hiipivät ovelle hänen perässään. He jäivät kuitenkin suljetun oven taakse kuuntelemaan uskaltamatta mennä sisälle.

"Mildred", he kuulivat Dumbledoren sanovan - James saattoi kuvitella, kuinka Redin kädet puristuivat nyrkkiin Dumbledoren lausuessa hänen oikean nimensä. "Mikä tuo sinut tänne tänään?"

"Minun täytyy lähteä nyt Lontooseen", Red sanoi lyhyesti.

"Nytkö? Minä luulin, että se oli vasta huomenna."

"Ei ilmeisestikään." Redin äänensävy oli tyly. "Näitä asioita on vähän hankala kontrolloida."

Dumbledore ei vastannut. Ainoa ääni, jonka James kuuli, oli vaimeaa kahinaa. Kaavun kahinaa. Sitten hän kuuli jonkun mutisevan matalalla äänellä loitsun, josta hän ei saanut selvää. Loitsun jälkeen Dumbledore puhui taas.

"Tuletko sinä takaisin tavalliseen tapaan?"

Red naurahti. "Sen näkee sitten", hän sanoi välttelevästi. Dumbledore pysyi jälleen vaiti. Sitten Dumbledore ja Red sanoivat pikaiset hyvästit. James päätteli, että Red oli siirtynyt joko hormipulverilla tai porttiavaimella Lontooseen. Hän toivoi, että olisi saanut selville, mikä Redin äkkinäisen lähdön syy oli, mutta he eivät olleet hyötyneet salakuuntelusta juuri lainkaan. Hän kääntyi katsomaan toisia sanoakseen, että heidän oli paras lähteä, kun Dumbledoren toimiston ovi avautui ja Dumbledoren tuikkivat silmät katsoivat suoraan heitä kohti.

"Voitte nyt luopua viitastanne", Dumbledore sanoi. "Kehotan teitä tulemaan työhuoneeseeni hetkeksi."

James vilkaisi toisia. Sirius kohautti olkapäitään kasvoillaan tämä-ei-lupaa-hyvää-mutta-eihän-se-minua-kiinnosta-ilme ja Remus loi heihin tuskastuneen katseen ennen kuin veti viitan yltään ja astui sisälle Dumbledoren työhuoneeseen.

"Professori, miten te tiesitte meidän olevan siellä?" James kysyi seuratessaan Remusta.

Dumbledore hymyili pienesti. "Minä tiedän paljon. Me molemmat tiesimme teidän olevan siellä, itse asiassa."

"Redkin?"

"Professori Stronilla on omat tapansa selvittää asioita. Teidän on turha huolehtia siitä", Dumbledore sanoi jättämättä heille tilaa vastaväitteille. "No niin, haluaisitteko te kenties selittää, mitä te teitte oven takana? En usko, että olitte vain ulkoiluttamassa näkymättömyysviittaanne, vaikka se melko erikoinen kapine onkin." Dumbledoren äänensävy oli peräänantamaton mutta ystävällinen, kun hän ojensi kätensä ja silitti kultaista feenikslintuaan, Fawkesia.

Sirius virnisti. "Viitan tuulettaminen on välttämätöntä toisinaan, professori."

"En epäile sitä lainkaan, herra Black. Minulla on tapana kävelyttää omaani silloin tällöin. Mutta uskoisin, että teillä oli siitä huolimatta joku toinen syy seisoa minun toimistoni ulkopuolella."

James vilkaisi toisia, jotka kohauttivat olkapäitään. "Me halusimme tietää, minne Redillä oli niin kova kiire", hän sanoi lyhyesti.

"Eikä mieleenne tullut kysyä?" Dumbledoren silmät tuikkivat.

"Me olisimme kysyneet, mutta professori Red ei ole niitä ihmisiä, jotka vaivautuvat vastaamaan."

Dumbledore nyökkäsi ja siirtyi pöytänsä taakse. "Joten te päätitte hankkia itse vastauksenne. Täysin ymmärrettävää, totta kai, mutta teidän tulisi myös ottaa harkintaan eräs tosiasia, jonka mukaan ihmisillä on usein hyvä syy pitää asiat salaisuutena."

James nyökkäsi. "Professori, miksi te palkkasitte Redin?" hän kysyi epäröiden.

"Odotinkin teidän kysyvän tuota", Dumbledore hymähti. "Neiti Evans on jo kysynyt sitä minulta. En voi kuitenkaan tarjota teille sen parempaa vastausta kuin hänellekään: minulla on syyni. Minulla oli syyni palkata professori Stron ja hänellä oli omat syynsä suostua. Kumpikaan meistä ei ole kuitenkaan valmis levittelemään näitä syitä sen pidemmälle, minkä toivon myös teidän ymmärtävän."

"Mutta eikö hän ole vähän omituinen opettajaksi?" James kohotti kulmiaan.

"Omituinen? Voi, kyllä hän on", Dumbledore nyökkäsi. "Hänellä on kieltämättä omat tapansa tehdä asioita - ja myös omat salaisuutensa, joista minä en usko tietäväni mitään. Minä kuitenkin toistan: meillä oli syymme."

James tajusi, ettei Dumbledore aikonut paljastaa heille mitään Redin tekemisistä. Hän päätti kysyä toisen mieltään vaivanneen kysymyksen.

"Entä miksi Jazz on täällä? Neiti Thomas, tarkoitan", James korjasi kiireesti.

"Hän on täällä, koska minä kutsuin hänet", Dumbledore sanoi. "Tosin kutsun takana oli enimmäkseen professori Stron, jolla sattui olemaan neiti Thomasille käyttöä."

Sirius pyöritti silmiään. "Minä en halua tietää MIHIN Red häntä tarvitsee", hän mutisi.

"Minä taidan vain teeskennellä, että olen kuuroutunut yllättäen", Dumbledore ilmoitti. "No niin, ellei teillä ole enempää kysymyksiä, minä kehotan teitä siirtymään seuraavalle tunnille. Pyydän myös, että ette huolehtisi turhia professori Stronin asioista. Hän epäilemättä tietää mitä tekee - jos tietää. No, joka tapauksessa - "

Kelmit nyökkäsivät ja siirtyivät oven suuntaan.

"Eipä tuosta ollut mitään hyötyä", James sanoi synkästi heidän kävellessään käytävää pitkin eteenpäin.

"Enpä tiedä", Remus vastasi mietteliäästi. "Ei siitä haittaakaan ollut."

"Kuutamo, osaatko sinä tehdä porttiavainta?" James kysyi hitaasti, kun he maleksivat käytävää pitkin seuraavalle tunnille. Heillä ei ollut mitään kiirettä, sillä he halusivat vielä miettiä Dumbledoren sanoja. Dumbledore oli antanut heille vain ympäripyöreitä vastauksia, niin kuin Red itsekin. Jamesia ärsytti, että jollakin oli salaisuus, jota hän ei saanut selville.

Remus katsoi häneen epäilevästi. "Mihin sinä sitä tarvitset?" hän vastasi kysymyksellä. James huokaisi.

"Eikö se ole ilmiselvää? Haluan mennä Lontooseen."

"Redin perään?" Remus varmisti.

James nyökkäsi. "Ja muutenkin. Meillä on paremmat mahdollisuudet saada selville asioita, jos olemme paikan päällä."

Remus huokaisi syvään. "Sarvihaara, Dumbledore sanoi, että meidän ei tarvitse huolehtia Redistä! Dumbledore tietää mitä tekee."

"Tai sitten hänestä on tullut vanhuudenhöperö", James tokaisi. "Etkö sinä muka halua tietää, minne Red aina katoaa?"

"Kaikki eivät ole yhtä uteliaita kuin sinä", Remus sanoi lyhyesti.

"Minä ainakin olen!" Sirius sanoi heiluttaen kättään. "Minä selvitän mieluummin itse, onko Red vaarallinen vai ei kuin annan hänen pistää minua veitsellä selkään nukkuessani."

"Tikarilla, ei veitsellä. Ja ne ovat itse asiassa Jazzin alaa", Remus korjasi.

Sirius pyöritti silmiään. "Miten vain. Mutta Kuutamo, oikeasti, sinä osaat ihan varmasti tehdä porttiavaimen!"

Remus pudisti päätään. "Ehkä osaisinkin, mutta en minä tee", hän sanoi itsepäisesti.

James huokaisi. "Älä vain sano, että olet hankkinut omantunnon jostakin!"

"Minulla on ollut se aina", Remus huomautti. "TEILLÄ sitä ei ole."

"Remus, tee nyt se porttiavain", James komensi. "Ei meidän ole sitä pakko käyttää. Kunhan vain on jotain hihassa, jos tulee ongelmatilanteita."

Remus ravisti päätään alistuneesti. "Miksi minä aina häviän väittelyn teille kavereille?" hän huokaisi.

"Koska minä olen niin vastustamaton", James virnisti omahyväisesti ja suki hiuksiaan.

Remus loi häneen inhoavan katseen. "James, sinulla on jo Lily - pysy kaukana minusta."

Lily istui Jamesin sängyllä ja kävi läpi velhomaailman musiikista kertovaa lehteä, yrittäen löytää jotakin joulutanssiaisiin sopivaa yhtyettä. Hän oli vahvasti jonkun perinteisen joulumusiikin kannalla, James taas vastusti ajatusta verisesti. Lily oli aina tiennyt, että olisi vaikeaa työskennellä yhdessä Jamesin kanssa - mutta ei tällä tavalla vaikeaa.

"Minä kuvittelin, että joutuisin vain kaiken aikaa välttelemään sinun lähentelyjäsi", Lily sanoi synkällä äänellä, kun James kieltäytyi seitsemännentoista kerran soittamasta joulutanssiaisissa tavallisia joululauluja. James virnisti - häntä erimielisyydet eivät häirinneet - ja pörrötti toisella kädellä hänen hiuksiaan.

"Jos sinä olet niin pahoillasi siitä, että minä en vain ahdistele sinua kaiken aikaa, niin voin varmaan korjata asian", hän sanoi mietteliäästi ja oli aikeissa suudella Lilyä, mutta Lily tönäisi hänet kauemmas. James pyöritti silmiään.

"Lily, älä ole TYLSÄ", hän valitti.

Lily mulkaisi häntä vihaisesti. "Minä en ole tylsä, minä olen huolellinen", hän ilmoitti. "Meillä on joulutanssiaiset puolentoista kuukauden päästä eikä melkein mitään ole valmiina!"

"Joten?" James kohotti kulmiaan. "Yllätystanssiaiset olisivat hauskat."

"James, yllätysjuhlien pääideana on se, että SUUNNITTELIJAT tietävät, mistä on kyse, eivät muut. Ja me satumme olemaan suunnittelijoita", Lily muistutti.

"Kiitos kun huomautit", James sanoi sarkastisesti. "No niin, mitä tässä musiikissa muka on vikana?"

Lily pyöritti silmiään. "James, ei joulutanssiaissa voi soittaa rockmusiikkia."

"Ja miksi ei?"

"Se ei ole sopivaa!" Lily sanoi tuskastuneena.

"Perinteet ovat inhottavia", James julisti ja heittäytyi selälleen sängylle vetäen Lilyn mukanaan. "Lily-kiltti, ei tanssiaissa saa olla tylsää."

"Rock ei sovi joulutansseihin!" Lily intti.

James huokaisi. "Kompromissi?"

"Taas vaihteeksi?"

"Lily, kaikissa naistenlehdissä sanotaan, että parisuhde perustuu kompromisseihin", James sanoi kaikkitietävästi.

"Sinä olet lukenut niitä jotenkin väärin. Parisuhde perustuu luottamukseen ja sitä pidetään yllä kompromissien avulla", Lily korjasi.

James kohautti olkapäitään. "Luotatko sinä minuun, Lily?"

Lily nousi kyynärpäidensä varaan ja katsoi Jamesia. "Miten niin?"

"Se oli vain kysymys. Tai siis, jos minä käskisin sinua hyppäämään alas ikkunasta ja lupaisin ottaa sinut kiinni luudanvarrellani, luottaisitko sinä siihen, että minä tekisin sen?" James kysyi täysin vakavana. Lily virnisti ja läimäytti häntä olkapäähän.

"Riippuu siitä, kuinka hyvä luuta sinulla on", hän ilmoitti.

James virnisti ja suuteli häntä nopeasti. "Sinusta ei saa vakavia vastauksia irti. No niin, mitä sanot kompromissista?"

"Riippuu kompromissista", Lily sanoi hieman epäilevään sävyyn.

"Alkuillasta joulumusiikkia, sitten rockbändi", James ehdotti.

Lily harkitsi tarjousta hetken ja nyökkäsi sitten. "Mikä bändi?" hän kysyi.

"Mistaken Identity", James vastasi välittömästi. "Siinä on katsottavaa sekä pojille että tytöille."

Lily kohotti kulmiaan. "Sinä haluat rockbändin vain siksi, että sinulla olisi jotakin katsottavaa?"

James ravisti päätään. "Sitä varten minulla on sinut", hän sanoi ja kohotti päätään tyynyltä suudellakseen Lilyä. Lily kuitenkin veti päänsä pian taaksepäin ja James voihkaisi tuskastuneena.

"Mikä sinua vaivaa tänä iltana, Lily?"

Lily virnisti. "1) minä olen sanonut sinulle tuhat kertaa, että kohteliaisuudet eivät toimi minun kanssani, varsinkin kun ne ovat noin huonoja ja 2) sinulla on huispausharjoitukset. Nyt."

"Nyt?" James toisti ja pomppasi ylös sängyltä vilkaisten kelloaan. "Voi ei", hän mutisi metsästäessään luudanvarttaan. "Minä olen myöhässä - TAAS!"

25.osa - Ei-niinkään-sydämellisesti tervetuloa

Seuraavana aamuna Päivän Profeetan etusivulle oli painettu kookkain kirjaimin sanat: "Kuolonsyöjät hyökkäsivät viralliseen kirjastoon". James oli tukehtua leipäänsä nähdessään otsikon ja nappasi lehden Remukselta, ennen kuin Remus oli kunnolla ehtinyt lukea edes ensimmäistä lausetta.

"Hei!" Remus protestoi ja nappasi sanomalehden takaisin.

James huokaisi tuskastuneesti. "Minä haluan lukea sen!"

"No niin haluan minäkin", Remus ilmoitti. "Ja tämä on minun lehteni."

"Lue se ääneen, jooko?" Peter ehdotti ja sekä Remus että James suostuivat ehdotukseen. Remus taittoi lehden ja alkoi lukea:

'Kuolonsyöjät hyökkäsivät Viistokujalla sijaitsevaan velhojen viralliseen kirjastoon varhain eilisiltana. Yli 50 kuolonsyöjää sisältänyt joukko ilmiintyi kirjastoon täysin varoittamatta ja kukisti nopeasti kaikki kirjastossa olleet. Tämän jälkeen he siirtyivät tutkimaan kirjaston arkistoja. Paikalle saapuneet aurorit kuitenkin keskeyttivät heidät. Seuranneessa taistelussa kaksi auroria loukkaantui vakavasti ja yksi kuolonsyöjistä sai surmansa. Loput pääsivät pakenemaan. Kirjasto ei kokenut mitään peruuttamattomia vahinkoja lukuunottamatta kahden kirjan katoamista. Kadonneet kirjat oli luokiteltu 'Vaaralliseksi Taikuudeksi' - teoksiksi, joiden käyttöön voi myöntää luvan vain kirjastonhoitaja. Loukkaantuneet aurorit toipuvat tällä hetkellä Pyhän Mungon sairaalassa, eikä kumpikaan ole välittömässä hengenvaarassa. Surmansa saanut kuolonsyöjä tunnistettiin Armand Lestrangeksi. Lestrangen perheen jäsenet ovat kieltäytyneet ottamasta kantaa tapahtumaan - '

Remus lopetti lukemisen, sillä loppuosa lehtijutusta sisälsi vain taikaministerin pahoitteluja ja ihmettelyjä siitä, mikä kuolonsyöjien motiivi oli mahtanut olla. Remukselle oli täysin selvää, että Voldemort tarvitsi jotakin kirjaa, jonka saattoi saada vain virallisesta kirjastosta. Hän toivoi, että lehdessä olisi mainittu, mitkä kadonneet teokset olivat. Sitten hänen olisi ollut helpompi päätellä, mitä Voldemortilla oli mielessään. Hän taitteli lehden kasaan ja kääntyi katsomaan ystäviään.

"Mielenkiintoista, vai mitä?" hän kysyi.

"Omituista, pikemminkin", James sanoi. "Voisi kuvitella niiden olevan kiinnostuneempia Irvetasta tai taikaministeriöstä."

Remus ravisti päätään. "Eivät ne tarvitse rahaa. Ja taikaministeriö on liian vaikea niiden vallattavaksi. Minä haluaisin vain tietää, mitä ne sieltä kirjastosta hakivat."

"Ja mitä ne veivät mukanaan", Sirius lisäsi. "Kysytään Rediltä."

"Rediltä?" Remus kohotti kulmiaan.

Sirius kohautti olkapäitään. "Hän saattaisi tietää. Loppujen lopuksi, Red on ollut siellä ihan varmasti. Hän on aurori - ja hän lähti eilen kesken tunnin."

"Joo, monta tuntia ennen hyökkäystä. Ei Red nyt NIIN älykäs voi olla, että tietäisi etukäteen, milloin hyökkäys alkaa", Remus huomautti.

"Joten?" Arianna puuttui puheeseen. "Vaikka hän olisikin mennyt Lontooseen vain sattumalta, hän on ollut hyökkäyksessä mukana joka tapauksessa. Hän ei jättäisi väliin mitään hauskaa."

"Hauskaa?" Cinnamon toisti epäuskoisena. "Ihmiset kuolevat ja sinä kutsut sitä HAUSKAKSI?"

Arianna tuhahti. "Se oli sanontatapa ja ei minun siitä tarvitse pitää, vaikka Red pitäisikin. Sitä paitsi siellä kuoli vain yksi ja se oli kuolonsyöjä."

"Silti", Cinnamon sanoi itsepäisesti. "Vaikka se olisikin ollut kuolonsyöjä, ei sen silti olisi pitänyt kuolla."

"Minä olen Cinin kanssa samaa mieltä", Remus sanoi kiireesti. Sirius ja James vilkaisivat toisiaan tietäväisesti ja Remus loi heihin murhaavan katseen, jota hän käytti erittäin harvoin. Cinnamon kuitenkin hymyili hänelle kiitollisena.

"Miten sinä sitten ratkaisisit tämän sodan, jos et taistelemalla?" Arianna kysyi järkevästi.

Remus kohautti olkapäitään. "Vaikka vanhalla kunnon kivi-, sakset-, paperimenetelmällä. On sillä pahempiakin kiistoja ratkaistu."

"Kuten?" Arianna kohotti kulmiaan. Remus virnisti.

"No, joskus kolmannella luokalla Anturajalalla ja Sarvihaaralla oli tapana tapella tytöistä..." James vilkaisi Remusta murhaavasti, kun Lily kääntyi katsomaan häntä uteliaasti.

"Te päätitte tytöistä kivi-, sakset-, paperimenetelmällä?" hän toisti järkyttyneenä. "Minä alan OIKEASTI ihmetellä, miksi olen kanssasi."

James huokaisi. "Lily, minä en halunnut sinua vain jonkun typerän pelin takia", hän vakuutti. "Ne muut olivat enemmänkin ajanvietettä."

"Joo, Sarvihaara tarvitsi jotakin kohottamaan surkeaa itsetuntoaan, koska sinä aina vain torjuit hänet", Sirius lisäsi avuliaasti.

Lily pyöritti silmiään. "Ihan kuin minä olisin ottanut sinua vakavasti kolmannella luokalla."

"Tai neljännellä, tai viidennellä, tai kuudennella..." Sirius luetteli.

"Tai seitsemännellä", Arianna lisäsi virnistäen. Lily huokaisi.

"Te ette näköjään osaa puhua vakavasti", hän huomautti.

Arianna kohotti kulmiaan. "Riippuu siitä, mistä haluat puhua."

"No, vaikka tämänpäiväisistä hyökkäyksistä", Lily ehdotti. "Aikooko joku kysyä Rediltä niistä?"

James kohautti olkapäitään. "Vaikka. Tosin en usko, että hän kertoo mitään. Red on aika salaileva", hän muistutti ja kietoi käsivartensa Lilyn vyötärölle. Lily pyöritti silmiään - aivan kuin hän ei olisi Redin vähäpuheisuutta vielä huomannut.

"Oikeasti, voisi melkein kuvitella, että Red on joku kuninkaallinen, joka yrittää epätoivoisesti pitää kiinni yksityiselämästään", Lily tuhahti. Jostakin syystä hän ei enää pitänyt Redistä yhtä paljon kuin aluksi. Redillä oli ikävä tapa ilmestyä odottamattomista paikoista, eikä hänestä koskaan tiennyt, mitä hän sanoi tai teki. Hän tuntui aina tarkkailevan ja arvioivan ja hänellä oli aivan liikaa salaisuuksia.

"Yksityiselämästä puheenollen", Peter huomautti kääntyen katsomaan ovelle. "Redin yksityiselämä on taas täällä."

"TAAS?" James kysyi epäuskoisesti. "Minä OIKEASTI haluaisin tietää, mihin Red häntä tarvitsee."

He kääntyivät katsomaan Jazzia, joka asteli sisälle saliin tavanomaisen räiskyvissä vaatteissaan. Jazz näytti kuitenkin väsyneemmältä kuin yleensä ja kun hän tuli lähemmäs, Kelmit näkivät, että hänen kasvojensa toisella puolella oli pitkä arpi.

Remus pudisteli päätään. "Jotkut eivät ikinä opi."

"Näyttää siltä, että Jazz ainakin on ollut mukana hyökkäyksessä", Cinnamon huomautti. "Tai sitten Red on suuttunut hänelle jostakin."

"No, se selviää - " Remus sanoi ja alkoi huitoa kädellään Jazzia lähemmäs. "Hei, Jazz, tänne!"

Jazz käveli heidän luokseen ja istui Remuksen viereen penkille katsoen häntä kysyvästi.

"Täällä taas, Thomas?" Remus kohotti kulmiaan.

Jazz virnisti. "Paha tapa. Tänne on niin helppoa tulla nuolemaan haavojaan."

"Tai jonkun toisen haavoja", Sirius mutisi itsekseen. Remus tönäisi häntä kylkeen.

"Minä en tarkoittanut sitä kirjaimellisesti, Black. Se on sanonta."

"Anturajalka ei ole oikein hyvä äidinkielen kanssa", James pisti väliin ja Sirius vilkaisi häntä murhaavasti.

Jazzia hymyilytti. "No niin, en usko, että kutsuitte minut tänne vain kuuntelemaan naljailuanne. Eli, mitä asiaa teillä oli?"

"Sinullahan näkyy olevan kiire", Sirius kommentoi.

"Minulla on asiaa pahemmalle puolikkaalleni", Jazz virnisti.

"Eli asiaan", Remus nyökkäsi ja hänen äänensävynsä muuttui asialliseksi. "Olitko sinä eilen kirjastossa?"

Jazz kohotti kulmiaan kysyvästi. "Hyökkäyksen aikana? Olin."

Remus heilutti kädessään Päivän Profeettaa. "Minä vähän arvelinkin. Viitsisitkö vähän valottaa taustoja? Toimittajat pimittävät asioita tapansa mukaan."

Jazz kohautti olkapäitään. "Kukaan ei oikeastaan vaivautunut selittämään minulle, mistä on kyse. Me vain tottelemme."

"Mutta kuolonsyöjät varastivat kirjoja?"

"Kaksi kappaletta", Jazz nyökkäsi. "Vaikka todellisuudessa he tulivat hakemaan paljon enemmän."

"Tiedätkö sinä, mitä kirjoja he hakivat?" Remus kysyi.

Jazz ravisti päätään. "En. Jotakin pimeään taikuuteen liittyvää, luulisin - kirjoja pidettiin vaarallisina - mutta Voldemortin tuntien kyseessä voi olla jotain muutakin. Siksi Voldemortia onkin niin vaikeaa saada kiinni: hän ei ikinä tee sitä mitä odotetaan. Hän on älykäs." Jazz nousi ylös pöydästä ja katsoi heitä kaikkia vuorotellen, aivan kuin arvioiden.

"Oliko teillä vielä jotakin muuta kysyttävää?"

Remus nyökkäsi. "Oli. Miksi sinä seilaat Tylypahkan ja Lontoon välillä?"

Jazz virnisti vallattomasti ja levitteli käsiään. "En osaa luopua lapsuudenkodistani", hän hymähti. "Ja tämä on hyvä turvapaikka, kun työasiat alkavat käydä... uhkaaviksi."

"Mitä sinä oikeastaan teet työksesi?"

"Usko pois, et halua tietää", Jazz värähti. "No niin, minä lähden metsästämään pahaa puoliskoani - " hän käveli käytävää pitkin henkilökunnon pöydän luokse ja katosi sitten pieneen kamarihuoneeseen Suuren Salin takana.

"No, se ei ollut kovin valaisevaa", Remus huokaisi. "Jazzista on tullut entistä hyödyttömämpi viiden vuoden aikana."

James kohautti olkapäitään. "No, hän tulee olemaan vielä hyödyllinen jossakin vaiheessa", hän ilmoitti. "Ja hyödyllisestä puheenollen, myös minun pitää lähteä jahtaamaan Rediä."

"Miksi?" Remus kohotti kulmiaan.

James virnisti. "Haluan tietyn bändin joulutanssiaisiin ja päättelin, että se onnistuisi parhaiten Redin kautta."

Hän ei vaivautunut selittelemään enempää, vaan nousi ylös pöydästä ja lähti samaan suuntaan kuin Jazz äsken. Toiset kääntyi katsomaan Lilyä uteliaasti.

"Mikä bändi?"

Lily ravisti päätään virnistäen. "Älkää edes kuvitelko, että kertoisin."

Kelmit olivat menossa taikajuomatunnille, kun James kuuli ensimmäisen kerran huhun, jonka mukaan Bellatrix Black oli palannut Tylypahkaan. Puhuja oli Severus Kalkaros, joka puhuessaan katsoi Jamesia äärimmäisen vahingoniloinen ilme kasvoillaan. James pakottautui virnistämään omahyväiseen tapaansa ja kääntyi sanomaan Siriukselle matalalla äänellä:

"Minä haluan hankaloittaa Ruikulin elämää jotenkin."

Sirius virnisti ja kohautti olkapäitään. "Miten tällä kertaa? Kirouksella vai räjäyttämällä hänen noidankattilansa vai iskemällä hänen tyttönsä?"

James ravisti päätään. "Ihan sama miten, kunhan keksitään jotakin ja äkkiä."

"Mitä hän nyt on tehnyt?" Remus puuttui puheeseen.

"Syntynyt", James sanoi vihaisesti. Toiset eivät selvästikään olleet kuulleet Kalkaroksen puhetta Bellatrix Blackista, eikä hän aikonut vaivata heidän mieliään asialla, ennen kuin tilanne olisi varmistunut. Tosin hän oli puolittain varma, että Kalkaros valehteli - Dumbledore ei voisi olla niin typerä, että ottaisi Bellatrixin takaisin Tylypahkaan sen jälkeen mitä hän oli tehnyt Lilylle. James rypisti otsaansa. Sitten hän havahtui ajatuksistaan siihen, että Sirius tönäisi häntä kyynärpäällään.

"Mitä?" James kysyi ärsyyntyneesti.

Sirius katsoi häntä yllättyneenä. "Minä kysyin, haluaisitko Kalkaroksen laulavan henkilökunnan pöydän päällä."

"MITÄ?"

"Hän on pihalla", Sirius huokaisi Remukselle ja kääntyi sitten selittämään asian Jamesille liioitellun kärsivällisesti. "Sinä suutuit Ruikulille jostakin syystä ja halusit nolata hänet jotenkin, muistatko? Joten minä ehdotin, että voisimme kirota hänet tanssimaan ja laulamaan henkilökunnan pöydän päällä."

"Ai", James sanoi typerästi.

Toiset rypistivät otsaansa. "Sarvihaara, onko kaikki OK?"

"Totta kai", James kohautti olkapäitään. "Miksi ei olisi?"

"Tuota - koska näytät siltä kuin Ruikuli olisi juuri vienyt tyttöystäväsi", Sirius ehdotti.

James huokaisi. "Ai jaa. Ei tässä siitä ole kyse, onneksi. Minä vain - mietin - "

"Onneksi edes joku meistä tekee sitä", Remus mutisi synkästi.

"Joku meistä?" Sirius toisti. "Sinähän se meidän ensyklopediamme olet!"

Remus ravisti päätään. "En tällä hetkellä."

"Mikä kaikkia oikein VAIVAA?" Sirius kysyi turhautuneesti. "James on masentunut, sinä olet masentunut ja Peter on Peter. Minä olen meistä ainoa NORMAALI."

"Sirius Black, normaali? Et kai loukkaannu, jos nauran?" Arianna keskeytti ilmestyen Siriuksen selän taakse. James näki, kuinka pieni virnistys levisi Siriuksen kasvoille, sitten Sirius kääntyi ympäri ja kietoi molemmat käsivartensa Ariannan ympärille suudellen häntä. Lähellä seisovat luihuiset loivat heihin inhoavia katseita.

"Vihdoinkin joku täysijärkinen tuli pelastamaan päiväni", Sirius virnisti.

"Tarkoitat varmaan, että vihdoin joku hyvännäköinen tuli pelastamaan päiväsi?" Peter korjasi. "Sinähän et ole ikinä välittänyt siitä älyllisestä puolesta tytöissä."

Sirius mulkaisi häntä murhaavasti. "Matohäntä, joidenkin ihmisten pään sisällä tapahtuu asia, jota kutsutaan henkiseksi kehitykseksi. Ilmeisestikään se ei tosin ole vielä löytänyt tietään sinun pääsi sisään", hän huomautti. Peter punastui ja mutisi jotakin itsekseen kadoten Kelmien joukosta. Sirius tuhahti äänekkäästi nähdessään hänen kiirehtivän luihuisten - ja Jessica Laheneyn - luokse.

"Mikä Matohäntää oikein vaivaa?"

"Hän on ilmeisesti löytänyt itselleen tytön", Remus totesi.

Sirius kääntyi katsomaan häntä. "Mikä jättääkin meistä vain sinut vapaaksi. En olisi ikinä uskonut, että SINÄ olet meistä viimeinen poikamies."

Remus kohautti olkapäitään. "Saa nähdä kuinka pitkään se olotila kestää."

Arianna virnisti. "Se on Cinnamon, eikö niin?" hän kysyi reippaasti.

"Arianna - " Remus sanoi varoittavasti, mutta Arianna keskeytti hänet ravistamalla päätään.

"Älä huolehdi, Rem, ei hän ole paikalla kuulemassa. Enkä minä kerro", hän lisäsi.

"Etkö?" Remus kohotti kulmiaan. "Minä luulin, että tytöt eivät osaa pitää suutaan kiinni."

Arianna kohautti olkapäitään. "Riippuu tilanteesta. Enkä minä tietenkään haluaisi pilata sinun mahdollisuuksiasi elämäsi naiseen."

Remus pyöritti silmiään. "Arianna - " hän aloitti uudelleen.

"No hän on, eikö olekin?"

"Ria, minä olen seitsemäntoista", Remus huomautti.

"Joten?" Arianna katsoi häntä kuin hän olisi ollut idiootti. "Ei sen pitäisi tarkoittaa sitä, että olet täysin tunnevammainen."

"Paino sanalla PITÄISI", Sirius mutisi.

Arianna vilkaisi häntä kiukkuisesti. "Anna minun hoidella hänet, Sirius!" hän kivahti.

Sirius kohotti kulmiaan. "Hoidella hänet? Enpä taida, Ria, minä en oikein pidä siitä että tyttöystävälläni on muita miehiä - "

"Pää kiinni, Sirius!"

James tönäisi Siriusta pienesti kylkeen. "Kannattaa varoa sanojaan. Hän on tosissaan", hän neuvoi Siriusta. Sirius huokaisi alistuneesti ja kohautti harteitaan. Arianna käänsi hänelle selkänsä ja keskittyi kokonaan Remukseen.

"Rem, James on seitsemäntoista", hän aloitti, kun James keskeytti hänet.

"Kahden viikon päästä kahdeksantoista."

"Ihan miten vain", Arianna heilautti kättään. "Joka tapauksessa, James on vielä enemmän pentu kuin sinä ja jopa HÄN on myöntänyt, että Lily on hänen elämänsä nainen."

Remus pyöritti silmiään. "Minua ja Jamesia ei voi verrata toisiimme. Minä en ole jahdannut yhtä tyttöä kolmannesta luokasta lähtien."

"Mutta elokuusta lähtien kuitenkin, vai mitä?" Arianna kysyi. Remus ei vastannut ja Arianna virnisti tyytyväisenä. "Siinä näet. Sinä pidät Cinistä ja hän pitää sinusta. Eli tee asialle jotakin ennen kuin hän ryhtyy iskemään professori Rediä!" hän komensi ja Remus kohautti olkapäitään. Arianna huokaisi syvään.

"Miksi miehiä AINA pitää neuvoa naisasioissa?" hän kysyi turhautuneena ei-keneltäkään.

James virnisti. "Se on luonnonlaki, Ria. Ja naisista puheenollen, missä MINUN naiseni on?" hän kysyi ja tunsi itsensä hieman huolestuneeksi ajatellessaan Kalkaroksen sanoja Bellatrixin paluusta. Jos Bellatrix oli jälleen Tylypahkassa, James ei todellakaan halunnut Lilyä vaeltelemaan yksinään käytäville, oli Lily siitä mitä mieltä tahansa. Hän ei halunnut Lilyn päätyvän toista kertaa sairaalasiipeen kidutuskirouksen uhrina.

"Sinun naisesi - toivottavasti Lily ei ikinä kuule minun sanovan noin tai hän tappaa minut - on tällä hetkellä kirjastossa", Arianna sanoi.

"Kirjastossa?" James rypisti otsaansa.

Remus tönäisi Jamesia kyynärpäällään. "Kirjastossa, tiedäthän, Sarvihaara - sinne mennään opiskelemaan", hän sanoi avuliaasti.

"Tai kuhertelemaan", Sirius jatkoi. James vilkaisi häntä murhaavasti ja Remus pyöritti silmiään.

"Anturajalka, älä aiheuta hänelle uutta turhaa mustasukkaisuuskohtaisuutta", hän pyysi. "Minä en jaksa sitä."

"Missä sinä olet ollut?" James kysyi (tosin tarpeettomasti) kun Lily tuli viime tipassa taikajuomatunnille ja istui käytävän toiselle puolelle Cinnamonin viereen. Lily vilkaisi häntä ja kohautti olkapäitään.

"Kirjastossa", hän sanoi. "Halusin tarkastaa pari juttua 'Tylypahkan historiikista'."

James katsoi häntä pitkään. "Miksi et kertonut minulle, mihin olet menossa?" hän kysyi.

Lily rypisti otsaansa. "OK, James, mistä tässä on kyse?"

James oli aikeissa valehdella ja sanoa, että ei mistään, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa kun hän näki joukon luihuisia astuvan luokan ovesta sisään. Luihuiset olivat tietenkin myöhässä - he tiesivät, ettei professori Mahiska ottaisi heiltä pisteitä pois. Mutta se ei ollut se asia, joka sai Jamesin aukomaan ja sulkemaan suutaan aivan kuin hän olisi yrittänyt pyydystää epätoivoisesti kärpäsiä. Luihuisjoukon edellä asteli tummatukkainen tyttö, jonka hiukset valuivat valtoimenaan pitkälle hänen selkäänsä. Tyttö, jonka huulilla oli ylimielinen hymy ja jonka silmät olivat samanväriset kuin Siriuksen, mutta paljon kylmemmät. Bellatrix Black.

Lily seurasi Jamesin katsetta, kunnes näki Bellatrixin. "Voi ei", hän mutisi itsekseen. Hän oli todella toivonut - ja uskonut - että Bellatrix erotettaisiin Tylypahkasta. Hän ei ymmärtänyt, kuinka Dumbledore saattoi ottaa Bellatrixin takaisin sen jälkeen, kun Bellatrix oli käyttänyt anteeksiantamatonta kirousta häneen. Mutta ainakin hän ymmärsi, miksi James oli ollut niin huolissaan siitä, että hän oli mennyt kirjastoon kertomatta minne oli aikeissa mennä. Hän kääntyi katsomaan Jamesia sanoakseen jotakin rauhoittavaa, sillä Jamesin kasvoilla oli ilme, joka olisi toimittanut jopa Voldemortin hautaan kahdeksassa arkussa. Mutta ennen kuin hän sai sanaa suustaan, joku muu puhui.

"Evans, minulla onkin ollut ikävä sinua." Ääni oli laiska ja kylmä ja ivallinen. Lily keräsi itsensä kokoon ja kääntyi katsomaan Bellatrixia.

"Ikävää tuottaa pettymys, mutta tunne ei ole molemminpuoleinen", hän sanoi vinosti hymyillen. "Ehkä sinun pitäisi vain etsiä itsellesi joku muu ihastuksen kohde. Minä vain en tunne samalla tavalla sinua kohtaan."

Bellatrix tuhahti. "Luulisi, että olisit oppinut varomaan sanojasi, kuraverinen."

"Minäkö?" Lily kohotti kulmiaan. "Älä unta näe."

Bellatrixin ilme kiristyi ja hänen kätensä etsiytyi hänen taikasauvansa suuntaan, mutta ennen kuin hän ehti koskettaakaan sitä, toinen sauva suuntautui suoraan hänen kasvoihinsa. Jamesin sauva. Bellatrixin kasvoille ilmestyi ilkeä mutta hämmästynyt hymy.

"Potter, sinut on siis hyväksytty viimeinkin kuraverisen ritariksi?" hän kysyi. "Ainahan minä olen tiennyt, että olet verenpetturi ja omituinen, mutta siitä huolimatta - "

"Suu kiinni, Black, tai toimitan sinut rakkaan Voldemortisi luokse pieninä palasina", James sanoi kylmästi. Bellatrix loi häneen raivostuneen katseen.

"Älä sano ääneen Hänen nimeään."

Lily ja James pyörittivät silmiään. "Minä en edelleenkään tajua, mikä pakkomielle luihuisilla on vältellä Voldemortin nimeä", Lily kommentoi. "Voisi kuvitella, että joku, jota rakastatte ja palvotte niin paljon olisi joku, jonka nimen voitte sanoa ääneen. Toisaalta, ymmärtäähän sen, että Voldemort häpeilee nimeään, kun se on niin ruma, mutta - "

"Ei sanaakaan enää, kuraverinen!" Bellatrix ärähti ja hänen kasvoilleen ilmestyi vesikauhuisen koiran ilme. "Tai ne ovat viimeisesi."

"En menisi sanomaan", James naljaisi ja liikautti sauvaansa lähemmäs Bellatrixin kasvoja. "Häivy tai minä todella teen jotakin. En usko, että ainakaan professori Sargon pistäisi vastaan. Hänet nimittäin potkittiin pellolle, jos tajuat mitä tarkoitan."

Bellatrix hymyili omahyväisesti. "No, minua ei potkittu. Kun taas sinä olisit enemmän kuin vaarassa saada potkut, jos tekisit minulle jotakin."

"Ai, koska minulla ei ole yhtä rikkaita sukulaisia kuin sinulla?" James kohotti kulmiaan. "Huono tuuri, mutta enköhän minä siitä selviä. Ja jos saan huomauttaa, minua ei ole potkittu pellolle vielä tähänkään mennessä. Enkä usko, että niin käykään."

"Siihen on syynä vain se, että Dumbledore sattuu rakastamaan sinua ja verenpetturiystävääsi ja typerää kuraveristä tyttöystävääsi", Bellatrix ilmoitti. "Tulet huomaamaan, että Tylypahkan ulkopuolella tilanne on täysin toisenlainen - jos kumpikaan teistä elää tarpeeksi pitkään tajutakseen mitään", hän lisäsi ja loi merkitsevän katseen Lilyyn, joka kohotti leukaansa.

Jamesin silmät välkähtivät vaarallisesti, kun hän heilautti sauvaansa ja sanoi selkeällä äänellä:

"Tainnutu!" Bellatrixin silmät laajenivat, sitten hän valahti liikkumattomana lattialle.

"Potter!" professori Mahiska kailotti järkyttyneenä. "Kaksikymmentä pistettä pois rohkelikolta toisen oppilaan kimppuun hyökkäämisestä. Ja mene rehtorin puheille."

James pyöritti silmiään. "Rehtorin puheille? Koska tainnutin yhden oppilaan?" hän loi inhoavan katseen Bellatrixiin. "Jos tuota voi edes oppilaaksi sanoa."

"Mene heti ennen kuin otan lisää pisteitä", Mahiska naksautti kieltään. James nousi ylös vilkaisten samalla Lilyä, jonka kasvot olivat ilmeettömät, aivan kuin hän ei osaisi päättää, mitä ajattelisi tai tuntisi. James muisti Lilyn sanoneen, ettei halunnut häntä suojelemaan itseään. Mutta eihän tässä ollut kyse suojelemisesta, James väitti itselleen. Tässä oli kyse kostosta.

"Nähdään myöhemmin, kaverit", James huikkasi pakottautuen näyttämään itsevarmalta, kuten aina tehtyään jotakin typerää. Remus nyökkäsi vastaukseksi ja Sirius vislasi hänelle hyväksyvästi monien muiden rohkelikkojen mukana. Kukaan rohkelikossa ei pitänyt Bellatrixista.

"Hyvä, Sarvihaara!" Sirius huusi hänen peräänsä, kun hän lähti luokasta. "Näytit sille lehmälle!"

James kuuli professori Mahiskan sihahtavan Siriukselle jotakin vastaukseksi, mutta ei ehtinyt erottamaan sanoja. Hän laahusti hieman vastahakoisesti kohti professori Dumbledoren toimistoa. Hänellä oli parempaakin tekemistä kuin kuunnella saarnaa tekemisistään - varsinkin, kun hän ei ollut tehnyt mitään vaarallista - koska kaikki tiesivät hänen tehneen vain oikein. James toivoi myös Lilyn tajuavan sen, ennen kuin hän ehtisi pois Dumbledoren työhuoneesta.

James sanoi Dumbledoren työhuoneen tunnussanan ('Rakettirae') ja astui sisälle työhuoneeseen. Dumbledore istui pöytänsä ääressä ja luki läpi Päivän Profeettaa otsa rypyssä. James arveli Dumbledoren pysähtyneen kuolonsyöjien hyökkäyksestä kertovan jutun kohdalle. Toisella kädellään Dumbledore silitteli feenikslintua, joka oli lennähtänyt hänen viereensä pöydälle. James rykäisi ja Dumbledore kohotti katseensa.

"Kas, hei James", hän sanoi ystävällisesti. "Mietinkin jo, milloin tulisit tänne."

"Hei, professori", James vastasi kohteliaasti ja istui kehottamatta tuolille Dumbledoren työpöydän eteen. "Moi, Fawkes", hän lisäsi feenikslinnulle, jonka kanssa oli ehtinyt melko hyväksi tutuksi oltuaan niin monta kertaa Dumbledoren puhuttelussa.

"Tarvitseeko minun kertoa, miksi minä olen täällä?" James kysyi seuraavaksi. Hän oli huomannut, että Dumbledore oli monista asioista selvillä etukäteen - liian monista asioista.

"Uskoisin, että tulosi syynä on neiti Bellatrix Black."

James nyökkäsi. "Tavallaan. Professori Mahiska käski minut tänne koska - koska - "

"Koska kirosit neiti Blackin?" Dumbledore kysyi huvittuneesti ja kohensi puolikuulasiensa asentoa. James nyökkäsi uudelleen.

"En minä oikeastaan kironnut häntä", hän puolusteli. "Minä vain tainnutin hänet."

Dumbledore nyökytteli. "Ja minun on ilmeisesti tarkoitus pitää sinulle puhuttelu?" hän kohotti kulmiaan.

James kohautti olkapäitään. "Professori Mahiskan mukaan kyllä."

"No, minä ilmeisesti tunnen sinut paremmin kuin professori Mahiska, sillä minä tiedän, ettei puhuttelun pitämisestä ole mitään hyötyä. Et sinä kuitenkaan kuuntelisi. Sanon vain, että sinun kannattaa harkita tunteidesi hillitsemistä. Toisen oppilaan tainnuttaminen pienen erimielisyyden takia ei ole kovinkaan hyvä ajatus - "

"Se ei ollut mikään pieni erimielisyys!" James vastusti. "Hän käytti kidutuskirousta Lilyyn!"

Vanha rehtori nyökkäsi raskaasti huokaisten. "Niin käytti. On aina vaikeaa katsoa sivusta, kuinka rakkaitamme satutetaan", hän sanoi. "En suoraan sanottuna odottanutkaan sinun pysyvän sivussa. Muistaakseni olet ollut melko monta kertaa aikaisemminkin puhuttelussa Lilyn vuoksi", hän lisäsi pienesti hymyillen. "Muistan erään kerran, jolloin olit kironnut jonkun pojan, joka oli mennyt kangistamaan neiti Evansin."

James virnisti nolona. "Minä olin melkein unohtanut tuon."

"On siis hyvä, että muistutin. Uskon kuitenkin, että meillä on tärkeämpääkin puhuttavaa."

James nyökkäsi vakavoituen. "On. Professori, miksi te annoitte Bellatrixin tulla takaisin? Tehän tiedätte, mitä hän teki Lilylle."

"Tiedän", Dumbledore huokaisi. "Tiedän erittäin hyvin. Juuri minä annoin käskyn erottaa neiti Blackin väliaikaisesti koulusta. Juuri minä kirjoitin ministeriölle ja vaadin, että neiti Black joutuisi kuulemiseen. Uskoin vakavissani, että ministeriö katsoisi parhaaksi erottaa hänet. Mutta olin ilmeisesti väärässä."

"Se johtuu hänen perheestään, eikö johdukin, professori?" James kohotti päätään. "He ostivat hänet vapaaksi syytteistä?"

"Rehtorina minun ei tietenkään kuulu ottaa kantaa tuollaisiin syytöksiin", professori Dumbledore sanoi ja hänen silmissään käväisi huvittunut välähdys. "Päätän kuitenkin sairastua väliaikaiseen muistinmenetykseen ja todeta, että väitteesi ovat totta. Kyse saattoi olla rahasta tai vaikutusvallasta, joka tapauksessa Bellatrix Black sai vapautuksen syytteistä ainoastaan perheensä vuoksi."

"Miksi te otitte Bellatrixin takaisin? Eihän se ollut välttämätöntä", James sanoi ymmällään.

Dumbledore ravisti päätään. "Ei ollutkaan", hän vastasi. "James hyvä, minä tiedän erittäin hyvin, että Bellatrix Black on kuolonsyöjä tai ainakin aikeissa tulla sellaiseksi. Minulla ei kuitenkaan ole tarpeeksi pitäviä todisteita ministeriötä varten ja näin ollen minun on mahdotonta toimittaa neiti Blackia valvovien silmien alle. Joten noudatan ainoaa periaatetta, jonka katson tässä tilanteessa mahdolliseksi: pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä. Bellatrixin pitäminen tässä koulussa on ainoa tapa kontrolloida häntä jotenkin."

James nyökkäsi. "Mutta entä Lily?"

"En usko, että neiti Evans on missään välittömässä hengenvaarassa", Dumbledore sanoi rauhoittavasti. "Bellatrix saattaa inhota häntä, mutta ei uhraisi vapauttaan kostaakseen hänelle jotakin. Neiti Black tietää aivan hyvin, että ei selviytyisi syytteistä enää toista kertaa", Dumbledore sanoi ja hänen äänensävynsä oli varma ja lopullinen. James nyökkäsi taas, osaamatta tehdä mitään muuta.

"No niin, uskoakseni asia on käsitelty", Dumbledore jatkoi. "Minä vakuutan sinulle vielä lopuksi, että neiti Black on tiukan tarkkailun alla, kuten myös muutamat muut tämän koulun jäsenet. Kehotan sinua ja neiti Evansia kuitenkin pitämään silmänne auki ja ilmoittamaan minulle mistä tahansa poikkeavasta."

"Hyvä on", James sanoi ja nousi ylös. "Kiitos, professori."

"Ei kestä, James", Dumbledore nyökkäsi ja saattoi hänet työhuoneensa ovelle.

James käveli omiin ajatuksiinsa uppoutuneena takaisin rohkelikkotornin suuntaan. Hän ei epäillyt Dumbledoren kykyjä, mutta oli siitä huolimatta huolissaan Bellatrixista. Ei itsensä, mutta Lilyn vuoksi. Hän tiesi, että Lily pystyi aivan hyvin puolustamaan itseään kaksintaistelussa. Bellatrixin kaksintaistelut vain eivät ikinä olleet reiluja.

Kirjaston kohdalla James melkein törmäsi Kalkarokseen, joka kiiruhti kovalla vauhdilla kirjastosta pidellen jotakin kirjaa tiukasti itseään vasten.

"Varo vähän!" James ärähti Kalkarokselle turhautuneena. Juuri nyt hän olisi voinut kirota muutaman luihuisen vailla minkäänlaisia omantunnontuskia ja onnistui vain vaivoin pitämään taikasauvansa taskussaan.

Kalkaros hymyili hänelle ylimielisesti. "Onko kuuluisa Potter noin huonolla tuulella rehtorin puhuttelun jälkeen?" hän ivasi.

James mulkaisi Kalkarosta. "Sitä tuskin voi kutsua puhutteluksi", hän ilmoitti. "Mutta sitähän sinä et ymmärrä, koska kaikki vain inhoavat sinua. Enkä ihmettele sitä yhtään."

"Minä sen sijaan ihmettelen, miksi sinä olet noin ärtynyt, jos kerran selvisit puhuttelusta kunnialla. Voisi kuvitella, että kävelisit ympäriinsä nenä pystyssä niin kuin teikäläiset yleensä tekevät", Kalkaros sanoi äänellä, josta paistoi selvästi katkeruus. James vilkaisi häntä halveksuen aikoen sanoa jotakin, mutta sitten Kalkaroksen silmistä paistoi ymmärrys ja hänen suupielensä taipuivat ylöspäin.

"Ei voi olla totta... Urhoollinen James Potter ON PELOISSAAN. Sinä pelkäät, että Bellatrix tekee jotakin kuraveriselle tyttöystävällesi", Kalkaros sanoi näyttäen tyytyväiseltä itseensä. James loi häneen raivostuneen katseen.

"Sinun on paras pitää suusi kiinni. Tainnutin jo yhden oppilaan ja voin tehdä sen toistekin - en usko, että Dumbledore todella välittää", hän naljaisi vetäen taikasauvansa esiin. Kalkaroksen naamio piti, mutta hän silmäili Jamesin taikasauvaa varuillaan. James huomasi sen ja astui lähemmäs Kalkarosta saaden Kalkaroksen vuorostaan liikahtamaan taaksepäin, kauemmas hänen sauvastaan.

"Tehdään yksi asia selväksi, jos vain suinkin sopii", James sanoi teeskennellyn kohteliaalla äänellä. "Sinä varoitat Bellatrixia ja kaikkia muitakin Voldemortin väkeen kuuluvia, että heidän on paras pysyä kaukana Lilystä, jos he arvostavat omaa henkeään. Minä alan nimittäin kyllästyä katsomaan sivusta, kuinka teikäläiset tappavat ihmisiä vain huvin vuoksi - ja minä saatan unohtaa säännöt jossakin vaiheessa."

Hän ei antanut Kalkarokselle tilaisuutta vastata, vaan kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kovalla kiireellä kohti rohkelikkotornia. Hän oli helpottunut siitä, että hänellä oli vain yksi oppitunti jäljellä ja sekin oli pimeyden voimilta suojautumista. Luihuisten kanssa. Onneksi heillä ei ollut seuraavana päivänä taikajuomia eikä pimeyden voimilta suojautumista, eikä Jamesin tarvitsisi kestää Bellatrixia. Hänen oli erittäin hankalaa istua samassa luokassa Bellatrixin kanssa tekemättä mitään.

Päästyään rohkelikkotornin luokse James mutisi kiireesti tunnussanan muotokuvalle ('Metamorfimaagi') ja kömpi sisälle muotokuva-aukosta. Hän näki useimpien ystäviensä istuvan oleskeluhuoneessa. Remus ja Cinnamon kuluttivat ylimääräistä vapaatuntia pelaamalla shakkia (professori Patapalo oli Pyhässä Mungossa hoidattamassa lukuisia vammojaan taikaolentojen jäljiltä.) Sirius ja Arianna taas istuivat samassa nojatuolissa suutelemassa toisiaan. James pyöritti silmiään.

"No niin, te kaksi, lopettakaa tuo", hän sanoi kovalla äänellä saaden Siriuksen ja Ariannan hätkähtämään. "Täällä on lapsia paikalla!"

"Jos sinä lasket itsesi lapseksi..." Sirius mutisi synkästi irrottaessaan otteensa Ariannasta. "Onko sinun pakko olla ilonpilaaja? Minulla oli oikein hauskaa, ennen kuin sinä tulit."

"Hyvä, että edes toisella meistä oli", James tokaisi. "Missä Lily ja Peter ovat?"

"Eivät ainakaan nuoleskelemassa toisiaan, jos sitä pelkäsit", Sirius sanoi kuivasti. "Peterin kohdalla tuo nuoleskelu tosin osui kohdalleen. Hän oli menossa tapaamaan Laheneyta, kun näin hänet edellisen kerran. En tosin muista, milloin se oli. Taisin olla liian kiireinen jonkin muun kanssa - " hän kohautti olkapäitään ja nousi ylös nojatuolista Arianna käsivarsillaan. He suunnistivat ulos oleskeluhuoneesta. James huokaisi.

"Tietolähteeni katosi ilmeisesti jatkamaan nuoleskelua. Haluaisiko joku muu sanoa, missä Lily on?"

Cinnamon vastasi, ennen kuin kukaan muu ehti sanoa mitään. "Hän meni makuusaliin. Sanoi haluavansa ajatella jotakin."

James rypisti otsaansa huolestuneena. "Vaikuttiko hän - vihaiselta - ?"

"En tiedä. Omituiselta, pikemminkin", Cinnamon sanoi kohauttaen harteitaan. "Hän sanoi, ettei häntä saa häiritä. En tosin usko, että hän suuttui siitä, että tainnutit sen Bellatrix-lehmän. Korkeintaan häntä harmittaa, että ei itse ehtinyt tekemään samaa. Shakkimatti, Remus", Cinnamon lisäsi voitonriemuisesti siirtäessään lähettinsä Remuksen kuninkaan lähettyville. Remus kaatoi vastahakoisesti oman kuninkaansa häviönsä merkiksi.

"Minä en tajua, miksi minä aina häviän", Remus mutisi itsekseen, kun Cinnamon pomppasi ylös sohvalta ja kiirehti tyttöjen makuusalia kohti vilkaisten Remusta vielä kerran säteilevä hymy kasvoillaan. Remus vastasi hymyyn ja unohtui tuijottamaan Cinnamonin loittonevaa selkää, kunnes James tönäisi häntä kovakouraisesti kylkeen.

"Auts!" Remus parkaisi. "Tuo ei ollut reilua!"

James kohautti olkapäitään. "Jonkun piti herättää sinut. Ja muuten, uskoisin, että jatkuvan häviön takana on se tosiasia, että sinä olet toivottoman rakastunut Cinnamoniin, etkä pysty ajattelemaan mitään muuta", hän sanoi avuliaasti.

Remus mulkaisi häntä. "Kuule, tuo mitä sanoit saattaa ihan hyvin olla totta, mutta se ei tarkoita, että minä haluaisin tietää siitä", hän sanoi.

"Ihan miten vain, mutta ajattelitko sinä totella Ariannan käskyjä? Eli aiotko sinä tehdä jotakin Cinnamonin suhteen?" James halusi tietää. Remus kääntyi katsomaan poispäin mietteliäs ilme kasvoillaan.

"En tiedä", hän myönsi ja haroi hajamielisesti vaaleaa tukkaansa. "Minä tavallaan haluaisin - mutta ei siitä kuitenkaan tulisi mitään, koska minä olen - no, kyllä sinä tiedät, mikä", hän lopetti haluamatta sanoa sanaa ääneen. James ravisti päätään turhautuneena.

"Sinun pitää päästä eroon tuosta itsesäälistä, Kuutamo", hän ilmoitti. "Muuten sinä ainakin päädyt viettämään loppuelämäsi yksin ja onnettomana. Et voi antaa jonkun pikkuasian hidastaa itseäsi!"

Remus oli pitkään hiljaa ja näytti miettivän hänen sanojaan. Sitten Remus kohotti päätään. "En minä voi edes tietää, pitääkö Cin minusta."

James tuhahti. "Arianna sanoi, että hän pitää sinusta ja tytöt tietävät nämä jutut. Sitä paitsi", hän lisäsi. "Sinun tilanteesi on parempi kuin minun oli. Minä tiesin, että Lily EI pitänyt minusta. Enkä antanut sen häiritä itseäni."

"Huomattu on", Remus sanoi kuivasti, mutta James näki, että Remus harkitsi hänen sanojaan.

Cinnamon työnsi tyttöjen makuusalin oven auki ja jäi ovensuuhun seisomaan. Hän katsoi Lilyä, joka makasi vatsallaan sängyllä ja lauloi hiljaisella äänellä jotakin kappaletta. Lilyn kädet olivat hänen leukansa alla ja hänen silmänsä olivat sulkeutuneet. Cinnamon koputti ovenkarmiin varovasti.

"Lily?" hän kysyi.

Lily ponnahti säikähtäneenä istumaan. "Hei, Cin", hän sanoi hämillisesti ja haroi hiuksia pois silmiltään. "Minä kuvittelin, että olet vielä pelaamassa shakkia Remuksen kanssa."

Cinnamon kohautti olkapäitään. "Hän hävisi", hän vastasi lyhyesti ja istui risti-istuntaan Lilyn sängyn jalkopäähän. "James muuten etsi sinua."

"James?" Lily toisti.

"James. James Potter. Johtajapoika, huispauskapteeni, tosi hyvännäköinen. Hän taitaa olla sinun poikakaverisi", Cinnamon auttoi. Lily pyöritti silmiään.

"Minä en ole ääliö, Cin!"

"Miksi sitten käyttäydyt kuin olisit?" Cinnamon kysyi. "Tulet tänne makuusaliin mököttämään ilman mitään hyvää syytä - "

"Minulla on hyvä syy!" Lily kivahti.

Cinnamon tuhahti. "Bellatrixko muka? Älä yritä, Lils, minä tiedän, että et anna sellaisen typeryksen pelotella itseäsi."

"Itse asiassa minulla ei ole siihen mahdollisuuttakaan, koska rakas poikaystäväni estää asian puolestani", Lily sanoi synkästi.

"Siitäkö tässä on kyse?" Cinnamon kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Sinä olet omituisella tuulella, koska James tainnutti Bellatrix Blackin?"

Lily vilkaisi häntä tuskastuneena ja kääntyi sitten katsomaan ulos ikkunasta. "Minä olen sanonut hänelle vaikka kuinka monta kertaa, että en halua häntä puolustamaan itseäni!" hän sanoi vihaisesti. "Mutta hän ei IKINÄ kuuntele - "

"Hän vain sattuu pitämään sinusta tosi paljon", Cinnamon sanoi rauhallisesti. "Sinä et ollut paikalla näkemässä, miten pahasti hän säikähti sinun ja Bellatrixin viimekertaisella kohtaamisella. Et sinä voi syyttää häntä siitä, että hän haluaa varmistaa, ettei sitä tapahdu uudelleen."

Lily ravisti punaisia hiuksiaan. "Minua ärsyttää se, ettei minulle anneta mahdollisuutta huolehtia itse itsestäni! Minä pystyn siihen kyllä!"

"Ei kukaan epäilekään sitä. Minä luulen, että James tainnutti Bellatrixin enemmänkin kostaakseen kuin puolustaakseen sinua. Häntä jäi vaivaamaan se viimekertainen ja kyllä sinä tunnet Jamesin - hän ei ikinä unohda mitään sellaista. Eikä anna anteeksi", Cinnamon lisäsi.

Lily hymyili huvittuneesti. "Huomattu on. Minusta vain tuntuu välillä, että James pitää minua aivan lahjattomana."

"Ei hän pidä sinua lahjattomana", Cinnamon vakuutti. "Jos hän pitäisi, hän ei olisi sinun kanssasi. Mutta ihmisillä on tapana puolustaa toisiaan, vaikka apua ei välttämättä tarvittaisikaan. Auttaminen on ystävällinen ele, joka kertoo, että auttaja on sinun kanssasi, vaikka tapahtuisi mitä."

Lily mietti Cinnamonin sanoja ja jäi tuijottamaan käsiään. "Olenko minä typerä?" hän kysyi hiljaa.

Cinnamon ravisti päätään. "Et. Sinä vain olet tosi itsenäinen."

Lily oli aikeissa sanoa jotakin, kun ovi lennähti auki ja Arianna ilmestyi huoneeseen.

"Anteeksi, keskeytinkö jotakin?" Ariannan katse liikkui Lilystä Cinnamoniin, jotka molemmat ravistivat päätään.

"Hyvä", Arianna virnisti seuraavaksi. "Tulin vain sanomaan, että meidän pitää tulla tunnille."

Lily ja Cinnamon keräsivät nopeasti tavaransa. "Sinä olet aika hyvällä tuulella", Lily huomautti, kun he hyppelivät alas makuusalin portaita.

Arianna hymyili vallattomasti. "Minulla on hyvä päivä", hän sanoi ympäripyöreästi.

"Anna kun arvaan", Lily sanoi. "Sirius?"

"Kyllä", Arianna nyökkäsi.

"Sitten minun ei tarvitsekaan tietää enempää."

Pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla Lily nyökkäsi pikaisesti Ariannalle ja Cinnamonille ja käveli sitten vähän matkan päässä istuvan Jamesin luokse.

"Voinko minä istua sinun vieressäsi tämän tunnin?" hän kysyi.

James katsoi häntä yllättyneenä, mutta ilahtuneena ja nyökkäsi. "Jos Siriukselle vain käy", hän lisäsi.

Sirius pyöritti silmiään. "Joo joo, tajusin jo. Te haluatte nuoleskella toisianne ilman, että Red huomaa. Minä taidan tästä siirtyä sitten Ariannan luokse..."

"Jos joku meistä nuoleskelee tunnilla, kyseessä on Sirius ja Ria", Lily huomautti istuessaan Jamesin viereen. James hymyili ja nyökkäsi, mutta vakavoitui nopeasti.

"Minä luulin, että sinä olit suuttunut minulle", hän sanoi hiljaisella äänellä. Lily ravisti päätään.

"Minä olin, aluksi, mutta sitten Cin selitti minulle vähän asioita", hän vastasi.

James hymyili helpottuneena. "En tiedä pitäisikö minun loukkaantua siitä, että uskot Cinnamonia, mutta et minua", hän virnisti sitten.

"Cin on tyttö. Tytöt luottavat automaattisesti toisiinsa", Lily muistutti.

"Hyvä pointti", sanoi Red astellessaan luokkaan käsivarsi Jazz Thomasin vyötäröllä. "Tämän tunnin aiheena muuten on luottamus - te ette ikinä pärjää Voldemortia vastaan, jos ette luota siihen, jonka kanssa taistelette", hän varoitti. Sitten hän käveli varoittamatta Siriuksen luokse ja osoitti taikasauvallaan Siriusta kasvoihin. Ennen kuin hän ehti sanoa ääneen kirousta, oli James jo vetänyt oman sauvansa esiin ja suuntasi sen kohti Rediä.

Red nyökkäsi tyytyväisenä ja työnsi oman sauvansa takaisin farkkujensa taskuun.

"Hyvä, Potter", hän sanoi. "Juuri tuollaista minä halusinkin nähdä." Sitten hän kääntyi puhumaan koko luokalle. "Näittekö, kuinka nopeasti Potter siirtyi Blackin avuksi? Näiden kahden välillä on poikkeuksellinen luottamus. Juuri sitä tarvitaan taistelussa. Täytyy pystyä luottamaan oma henkensä jonkun toisen varaan. Luottaa siihen, että toinen on valmis kuolemaan toisen puolesta", hän luennoi ja asteli luokan etuosaan. James ja Sirius virnistivät toisilleen tyytyväisinä.

"Tänään teemme erilaisia luottamusharjoituksia. Voitte laittaa sauvanne pois. Ette tarvitse niitä tänään", Red ilmoitti ja jotkut mutisivat pettyneinä. "Tänään käymme läpi hieman vaativampaa taikuutta, jota varten ei tarvita sauvoja. Minä näytän teille, mitä teette. Sitten kutsun teidät pareittain tänne eteen ja saatte esittää harjoituksen meille kaikille."

Hän vaikeni hetkeksi ja viittasi Jazzia tulemaan luokseen. Jazz totteli ja käveli luokan eteen.

"Luottamusta voi osoittaa monella tavalla. Teemme ensin aivan yksinkertaisen harjoituksen. Se voi kuitenkin osoittautua poikkeuksellisen vaativaksi", Red varoitti. "Tässä harjoituksessa toisen parista on tarkoitus seisoa toisen edellä ja kaatua takana olevan käsivarsille tukematta itseään mitenkään. Näin voi näyttää luottavansa siihen, että toinen ottaa kiinni, tapahtuipa mitä tahansa."

Hän siirtyi Jazzin taakse ja Jazz seisoi suorana hänen edessään, kädet tiukasti kylkiään vasten. Sitten Jazz nojautui taaksepäin ja kaatui aivan jäykkänä taaksepäin. Red kaappasi Jazzin helposti syliinsä ja tuki Jazzin jälleen jaloilleen.

"No niin, kuten näitte, tämä harjoitus on aivan helppo. Minä kutsun teidät nyt pareittain tänne eteen. Haluan teidän toistavan harjoituksen", Red selitti. "Aloitetaan toisella esimerkillisellä parilla. Potter ja Black, tänne."

James ja Sirius nousivat virnistellen ylös paikoiltaan ja kävelivät luokan eteen. Sitten James asettui Siriuksen eteen ja Sirius ojensi kätensä valmiina ottamaan Jamesin kiinni.

26.osa - Luottamuskysymyksiä

Pimeyden voimilta suojautumisen tunti oli aiheuttanut ihmettelyä ja hermostusta Kelmien keskellä. Peterillä oli ollut vakavia ongelmia hänen yrittäessään kaatua Remuksen käsivarsille. Kelmit olivat ensin luulleet sen johtuvan Peterin yleisestä hermostuksesta, mutta sitten he näkivät Peterin suorittavan saman harjoituksen melkein täydellisesti Jessica Laheneyn kanssa. Remus oli enemmän kuin loukkaantunut Peterille ja lähti pimeyden voimilta suojautumisen luokasta nopeasti, jäämättä odottamaan ketään ystävistään. Sirius ja James seurasivat perässä omassa tahdissaan, jättäen Peterin jälleen kerran Jessica Laheneyn seuraan.

"Minä vain en tajua Peteriä", James sanoi synkästi, kun he suunnistivat rohkelikkotorniin jättääkseen tavaransa sinne ennen päivälliselle menoa. Lily, Arianna ja Cinnamon kävelivät vähän matkan päässä heidän perässään. James ei suoraan sanottuna halunnut Lilyn harhailevan yksinään pitkin käytäviä, sillä hän ei edelleenkään luottanut Bellatrixiin. Hän ei kuitenkaan viitsinyt koetella onneaan mainitsemalla asiasta Lilylle.

"En tiennytkään, että hänestä on tullut niin läheinen sen Laheneyn kanssa."

James ravisti päätään. "Minä kuvittelin, että hänellä on sama mielipide luihuisista kuin meilläkin. Kohta hän varmaan unohtaa, keiden ystävä hän oikeastaan on."

"No, ehkä meidän pitäisi muistuttaa häntä siitä", Sirius sanoi terävästi. "Minä en halua, että yksi parhaista ystävistäni juoksee luihuisten kannoilla."

James huokaisi. "Ongelma on siinä, Anturajalka, ettei me oikeastaan voida TEHDÄ asialle mitään, vai voidaanko? Ei me omisteta Peteriä. Hänen pitäisi itse tajuta, keneen hänen kuuluu luottaa."

"James Potter, puhuu omistamisesta?" Sirius kohotti kulmiaan. "En olisi uskonut. Sinähän se aina olet mustasukkainen Lilystä."

"Kuule, sinä voit ihan rauhassa olla mustasukkainen Matohännästä, jos haluat. Mutta minä luulin, että sinulla on tyttöystävä."

Sirius irvisti. "Minulla ei ole mitään sellaisia tunteita meidän Matohäntää kohtaan, kiitos vaan", hän ilmoitti ja kääntyi sitten puhumaan rohkelikkotornin muotokuva-aukolle. "Metamorfimaagi."

"Sehän se", Lihava leidi heläytti ja siirtyi syrjään. James ja Sirius kömpivät sisälle tytöt kannoillaan.

"Minusta meidän kannattaisi puhua Peterin kanssa", James sanoi mietteliäästi. "Se voisi auttaa asiaa."

"Tai pahentaa sitä", Sirius ennusti. "Mutta ihan miten haluat. Pitäisikö jommankumman meistä puhua Kuutamon kanssa?"

James oli aikeissa ehdottaa, että hän voisi tehdä sen, mutta Cinnamon ehti ensin. "Minä voin käydä Remuksen luona", hän sanoi kiireesti. "Hoitakaa te vain Peter."

Sirius huokaisi syvään. "Hoitakaa te vain Peter?" hän toisti, kun Cinnamon lähti vastausta odottamatta loikkimaan kohti poikien makuusalia. "Hyvähän HÄNEN on sanoa."

"Sirius, älä ruikuta", Arianna kivahti. "Sinunhan pitäisi olla suostuttelun maailmanmestari!"

Siriuksen kasvoille ilmestyi virnistys. "Minä olen. Minähän suostuttelin sinut seurustelemaan kanssani."

"Pahin virhe, minkä olen ikinä tehnyt", Arianna hymyili ja suuteli Siriusta. Sirius oli juuri aikeissa kietoa käsivartensa hänen ympärilleen, kun hän nykäisi yllättäen itsensä taaksepäin.

"Hei - " Sirius aloitti, mutta Arianna vain virnisti hänelle teeskennellyn suloisesti.

"Minun pitää mennä viemään tavarani makuusaliin", hän ilmoitti. "Nähdään taas!"

Hän katosi oleskeluhuoneesta vastausta odottamatta. Sirius katsoi hänen peräänsä hetken ja ravisti sitten päätään.

"Välillä minä en kestä tyttöjä."

"Tervetuloa todellisuuteen", James virnisti. "Sitä paitsi sinun pitää keskittyä nyt muihin asioihin. Tuolta tulee Matohäntä."

Sirius voihkaisi. "Sekin vielä", hän mutisi, mutta korotti sitten ääntään. "Hei, Matohäntä, tänne!"

Peter tuli heidän luokseen ja istui nojatuoliin synkännäköisenä. "Teidän pitää lakata kutsumasta minua tuolla nimellä! Se on typerä!"

"Ei se ole meidän vikamme, jos sinä satut tuntemaan itsesi rotaksi", Sirius kivahti. "Ja rotta sinä sitä paitsi oletkin!"

"Miten niin?" Peterin kasvoille ilmestyi varautunut ilme.

Sirius tuhahti. "Et luota parhaaseen ystävääsi, kenties? Remus on ollut sinun ystäväsi melkein kuusi ja puoli vuotta ja silti sinä luotat enemmän johonkin luihuiseen kuin häneen!" hän ärähti. "Minun mielestäni se on aika rottamaista käytöstä."

"Anturajalka - " James sanoi varoittavasti, mutta Sirius vaiensi hänet heilauttamalla kättään.

"Minä haluan selvittää tämän, Sarvihaara", hän ilmoitti. "Mikä sinua oikein vaivaa, Peter?"

"Miten niin?" Peter kysyi taas.

"Miten niin? Sinä veljeilet luihuisten kanssa! Tajuatko sinä? L-U-I-H-U-I-S - "

"Minä osaan kyllä tavuttaa, kiitos vaan!" Peter ärähti. "Ja minä saan olla ystävä muidenkin kuin teidän kanssanne."

"Mutta et luihuisten!" Sirius huusi. Monet oleskeluhuoneessa istuvat kolmasluokkalaiset kääntyivät katsomaan heitä ja James tarttui Siriusta olkapäästä.

"Anturajalka, älä järjestä mitään kohtausta. Se on tyttöjen alaa", hän neuvoi.

Sirius veti syvään henkeä. "OK. Minä en huuda. Mutta minun mielestäni on petturimaista hylätä meidät luihuisten takia."

"En minä olen hylännyt teitä", Peter puolustautui.

"Ihan miten vain. Sinä olet ihastunut Laheneyhin, etkö olekin?" Sirius tenttasi.

Peter kääntyi katsomaan poispäin ja mutisi jotakin epäselvää. Sirius rypisti otsaansa.

"En ihan saanut tuosta selvää", hän ilmoitti.

"Olen!" Peter tokaisi terävästi. "Minä OLEN ihastunut Jessicaan. Kelpaako?"

"EI!"

Peter näytti melkein epätoivoiselta. "Oikeasti, kaverit, mikä siinä on niin kamalaa? Hän on pelkkä tyttö!"

"Hän on luihuinen!" Sirius vastasi, aivan kuin se olisi selittänyt kaiken.

"No, ainakaan hän ei ole kuraverinen niin kuin Evans!" Peter huusi.

Heidän välilleen laskeutui jäätävä hiljaisuus, kun Peterin sanat upposivat kuulijoihin. Sohvalla Jamesin vieressä istuva Lily oli valahtanut valkeaksi kasvoiltaan. James veti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä Peterin kasvoja. Peter hätkähti ja liikahti kauemmas.

"Anteeksi", Peter mutisi hiljaa ja pakeni huoneesta.

Sirius oli ensimmäinen, joka liikkui. Hän katsoi vaivautuneena Lilyyn ja Jamesiin, joiden katseet olivat lukkiutuneet toisiinsa. Kummankin kasvoilla oli järkyttynyt ilme - Peter oli yksi viimeisistä ihmisistä, joiden huulilta kukaan heistä olisi odottanut kuulevansa sanaa 'kuraverinen'. Sirius tiesi, että Peter oli enemmän kuin pahoissa vaikeuksissa. James ei antanut anteeksi kenellekään, joka kutsui Lilyä kuraveriseksi. Sirius nousi hitaasti ylös nojatuolistaan.

"Minä taidan mennä tästä - jonnekin - " hän sanoi hitaasti. "Nähdään, kaverit."

Lily ei huomioinut mitenkään hänen lähtöään ja Jameskin vain nyökkäsi pikaisesti. Sirius lähti ulos muotokuva-aukon kautta valmiina räjäyttämään muutaman haarniskan aikansa kuluksi ja Lily ja James jäivät istumaan oleskeluhuoneeseen hiljaisina. James kietoi sanaakaan sanomatta toisen käsivartensa Lilyn olkapäiden ympäri ja veti Lilyn itseään vasten. Lilyn silmät olivat ilmeettömät. Sitten hän puhui.

"En ikinä kuvitellut, että joku teistä sanoisi minulle noin", hän mutisi tukahtuneella äänellä vasten Jamesin olkapäätä.

James antoi sormiensa punoutua Lilyn punaisiin hiuksiin. "Peter on seonnut", hän ilmoitti vihaisesti. "Se on kokonaan niiden luihuisten vika - hän ei tarkoittanut sitä - "

"Minä en halua mitään puhetta siitä, miten hän ei tarkoittanut sitä!" Lily kivahti. "Miksi poikien pitää AINA puolustaa toisiaan?"

"HEI - en minä puolustele häntä", James vastasi terävästi. "Minun tekisi mieli vääntää häneltä niskat nurin tällä hetkellä!"

"Miksi sinä sitten sanoit, että hän ei tarkoittanut sitä?"

James kohautti olkapäitään. "Koska en usko, että hän tarkoitti. Tai ainakaan hän ei harkinnut sitä. Ainakin minä toivon niin. Koska muuten hän on enemmän kuin kuollut."

"Minä luulin, että hän oli teidän kaverinne."

"Niin minäkin", James totesi hieman surullisesti. "Mutta hän on niin rakastunut Laheneyhin, ettei itsekään varmaan tajua, missä mennään."

Lily naurahti kylmästi. "Tuskin sinäkään loukkasit ikinä ystäviäsi, kun olit ihastunut minuun"; hän huomautti.

James ravisti päätään. "Minun ei tarvinnut. Mutta olen minä aika monta tämän koulun oppilasta sinun vuoksesi kironnut."

"Montako?" Lily kohotti päätään hänen olkapäältään.

James kohautti harteitaan. "En ikinä laskenut", hän vastasi. "Yli puolet luihuisista. Pari puuskupuhia, pari korpinkynttä, ehkä Siriuksen joskus - "

"Siriuksen?"

"Joo", James sanoi virnistäen hieman lammasmaisesti. "Hänellä oli tapana - tuota - ärsyttää minua miettimällä ääneen - no, kaikenlaisia asioita - sinusta ja ainoa vaihtoehto oli kirota minut."

Lily nojautui lähemmäs häntä ja suuteli häntä poskelle. "Kiitos, uljas ritarini."

"Ei tuo ollut mikään kunnon kiitos", James protestoi.

"Ai?" Lily kohotti kulmiaan. "No, ehkä herra Kelmi sitten näyttää minulle, mitä tarkoittaa kunnon kiitos."

James totteli virnistäen. Hän kietoi toisenkin käsivartensa Lilyn ympärille ja veti Lilyn tiukasti itseään vasten suudellen Lilyä lujasti. Joksikin aikaa kaikki hänen huoleensa - Peter mukaanlukien - unohtuivat.

Remus istui yksin sängyllään poikien makuusalissa ja tuijotti ikkunasta ulos. Hän yritti olla ajattelematta mitään, mutta se ei onnistunut kovin hyvin. Enimmäkseen hänen ajatuksensa pyörivät Peterissä ja pimeyden voimilta suojautumisen tunnissa. Hän ei olisi ikinä uskonut, että yksi tunti voisi tuottaa niin paljon ongelmia. Hän oli katsellut, kuinka James oli kaatunut helposti Siriuksen käsivarsille aivan kuin ei olisi lainkaan pelännyt omasta puolestaan. Hän oli tuntenut pienen kateuden pistoksen tietäessään, ettei James todennäköisesti pelännytkään. James ja Sirius olivat aina olleet läheisiä paitsi hänen ja Peterin kanssa, myös keskenään. He olivat kuin veljeksiä. James oli ollut se, jonka luokse Sirius oli mennyt raivostuttuaan perheeseensä. Sirius oli ollut se, joka oli ensimmäisenä saanut kuulla Jamesin olevan rakastunut Lilyyn, vaikka James vielä kolmannella luokalla asiaa häpeilikin. Remus ravisti päätään ja antoi muiston kulkeutua eteenpäin.

Siriuksen ja Jamesin jälkeen Red kutsui paikalle Lilyn ja Ariannan ja käski heidän kaatua poikaystäviensä käsille. Sitten Kalkaroksen ja Bellatrixin. Red oli vaatinut, että Cinnamon olisi kaatunut Kalkaroksen käsivarsille, mutta Cinnamon oli kieltäytynyt ja sanonut suoraan, ettei luottanut Kalkarokseen. Red ei ollut ollut lainkaan tyytyväinen. Hän oli sanonut, että jonakin päivänä Cinnamon joutuisi ehkä uskomaan henkensä Kalkaroksen käsiin ja että Cinnamonin ei pitäisi olla niin ylimielinen.

Sitten Red oli antanut vuoron Cinnamonille ja Remukselle itselleen. Remus oli ottanut Cinnamonin kiinni helposti, eikä Cinnamon ollut hermoillut turhia. Hän oli oppinut luottamaan Remukseen surressaan kuollutta perhettään.

Ja sitten... Sitten Red oli käskenyt Peterin Remuksen kiinniotettavaksi. Peter oli kävellyt paikalle tavanomaisen hermostuneena, eikä Remus ollut kiinnittänyt asiaan huomiota. Hän oli valmistautunut ottamaan Peterin kiinni.

Mutta Peter petti heidän kaikkien odotukset. Peter ei pystynyt luottamaan häneen tarpeeksi.

Remus oli yrittänyt ajatella, että Peter oli vain hermostunut. Niin kuin aina. Mutta sitten Red kutsui paikalle Jessica Laheneyn ja käski tämän ottaa Peterin kiinni. Ja vaikka Jessica oli paljon pienempi ja hennompi kuin Peter ja vaikka hän oli luihuinen, Peter oli kaatunut hänen käsivarsilleen lainkaan hermoilematta. Ilme Redin kasvoilla oli ollut tyytyväinen. Aivan kuin hän olisi tiennyt.

Remus ei ollut koskaan tuntenut itseään yhtä petetyksi kuin silloin. Hän ajatteli, että Peter oli pettänyt hänet. Peter ei luottanut häneen. Remus arveli tietävänsä, mistä se johtui. Siitä, että hän oli ihmissusi - kukaan ei ikinä luottanut ihmissuteen. Ei ainakaan ilmeisesti yksi hänen parhaista ystävistään.

Ovelta kuuluva koputus sai hänet havahtumaan ajatuksistaan. Hän kääntyi katsomaan oven suuntaan ja näki Cinnamonin vaalean ja laihan hahmon oviaukossa. Cinnamon hymyili hänelle pienesti.

"Hei, Remus", Cinnamon sanoi ja tuli muitta mutkitta istumaan hänen vierelleen sängylle.

Remus nyökkäsi, vaikka toivoikin Cinnamonin vain lähtevän ja jättävän hänet yksin itsesääliinsä kanssa. "Moi, Cin. Oliko sinulla asiaa?"

"Ei oikeastaan", Cinnamon kohautti olkapäitään. "Mutta ajattelin, että sinulla voisi olla."

"Miten niin?" Remuksen kasvot pysyivät ilmeettöminä.

"Älä viitsi, Rem", Cinnamon huokaisi. "Minä näin ihan yhtä hyvin kuin sinä itsekin, mitä PVS-luokassa tapahtui."

"Joten? Ei se tarkoita, että minä välttämättä haluaisin puhua siitä."

Cinnamonin kasvoille ilmestyi itsepäinen ilme. "Sinun on turha olla ilkeä minulle", Cinnamon ilmoitti. "Minä tiedän, että sinä kuitenkin haluat puhua siitä. Ja minä kuuntelen ihan yhtä hyvin kuin James tai Sirius."

"Kuule, en minä epäile sitä, mutta minua ei erityisemmin kiinnosta puhua koko jutusta", Remus sanoi terävästi.

"No, sille nyt ei voi mitään", Cinnamon vastasi lujalla äänellä. "Sinä autoit minua, kun minun perheeni oli kuollut ja tarvitsin apua. Nyt on minun vuoroni auttaa sinua ja minä myös autan, vaikka minun pitäisi sitten sitoa sinut kiinni sänkyysi ja tukkia suusi sukalla, että saisin sinut kuuntelemaan."

Remus ei voinut olla virnistämättä. "En tiennytkään, että sinulla on tuollaisia piirteitä, Cin", hän sanoi ihailevasti.

Cinnamon hymyili vaatimattomasti. "No, minulla ei yleensä ole mitään tarvetta komennella ketään. Annan Lilyn ja Ariannan hoitaa sen puolen, se sopii heille jotenkin paremmin. Mutta minä saan yleensä ihmiset kuuntelemaan, kun haluan."

"Eli minulla ei siis ole mitään pakomahdollisuuksia?" Remus kysyi alistuneesti.

Cinnamon ravisti päätään. "Ei todellakaan ole. Minä en jätä sinua rauhaan ennen kuin tämä asia on keskusteltu läpi."

"Mitä keskustelemista tässä on?"

"Aloita vaikkapa sanomalla, miltä sinusta tuntuu."

Remus väläytti hänelle vinon hymyn. "Jos minä haluan terapiaa, menen etsimään sellaista", hän ilmoitti, mutta alkoi puhua nähdessään Cinnamonin ilmeen. "Minulla on kamala olo", hän myönsi sitten. "Peterin piti olla yksi parhaista ystävistäni eikä hän luota minuun. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos Arianna tai Lily eivät luottaisi sinuun?"

"Kauhealta", Cinnamon sanoi myötätuntoisesti. "Mutta ehkä Peter oli vain hermostunut tai jotakin."

"Kuule, minä en tarvitse tuota puhetta", Remus sanoi. "Minä tiedän ihan hyvin, että siinä oli kyse minusta ja yksin minusta."

"Miten sinä sen voit tietää?"

Remus kääntyi katsomaan poispäin. Hän tiesi sen siksi, että hän oli ihmissusi. Hän oli automaattisesti epäluotettava ja Peter varmasti pelkäsi häntä. Totta kyllä, Peter oli ryhtynyt animaagiksi muiden mukana, mutta Sirius ja James olivat keksineet idean. Ja Sirius ja James myös nauttivat siitä. He eivät tehneet sitä vain säälistä. Mutta Peter -

"Remus?" Cinnamon kysyi varovasti. "Oletko sinä vielä paikalla?"

Remus ravistautui irti ajatuksistaan. "Olen. Minä vain mietin - "

"Mitä sinä mietit? Kerro", Cinnamon vaati.

Remus puri huultaan. Hän halusi kertoa Cinnamonille - hän halusi kertoa ja nähdä, ettei Cinnamon hylkäisi häntä. Mutta hän oli ihastunut Cinnamoniin. Enemmänkin kuin ihastunut, itse asiassa. Hän ei tiennyt, mitä tekisi, jos Cinnamon ei enää sen jälkeen haluaisikaan olla hänen ystävänsä. Jos Cinnamon ei enää edes puhuisi hänelle.

"Rem, sinä voit kyllä kertoa minulle", Cinnamon vakuutti.

Remus teki päätöksen ja veti syvään henkeä. "No, minulla on omat - ongelmani - joiden vuoksi minuun ei luoteta."

"Mitä ongelmia?" Cinnamon rypisti otsaansa.

"Se on vähän - hankalaa - minä en yleensä puhu tästä - sinun täytyy luvata, että et kerro kenellekään", Remus sanoi kääntäen katseensa Cinnamonin sinisiin silmiin. Hän odotti, että näki Cinnamonin nyökkäävän.

"Minä olin seitsemän, kun kaikki alkoi. Meidän talon lähellä asui yksi mies - velho - joka oli mennyt lomalle ulkomaille. Hän oli saanut siellä tietyn taudin ja toi sen mukanaan meidän kotiin. En tiennyt siitä mitään. Menin yhtenä iltana metsään - " Remus pysähtyi vetämään henkeä. Hänen äänensä oli täysin tunteeton eikä kuulostanut lainkaan hänen omaltaan.

"Se mies oli siellä. Paitsi ettei hän ollut mikään mies. Hän puri minua - " hän vaikeni ja käänsi katseensa pois, mutta Cinnamon käänsi itsepäisesti hänen kasvonsa takaisin itseensä päin.

"Kuka puri sinua?"

"Se mies. Hän oli ihmissusi - " Remus sanoi hiljaa tuijottaen käsiään. Nyt se oli sanottu, hän tajusi. Hänen sanojaan seurasi omituisin hiljaisuus, jonka hän oli ikinä kuullut. Hän ei uskaltanut katsoa Cinnamonia kasvoihin. "On aika vaikeaa luottaa ihmissuteen", hän lopetti hieman katkeralla äänellä. "Ja Peter tietää, mikä minä olen. Kaikki kolme tietävät."

"Siinäkö kaikki?" Cinnamon kysyi hieman yllättyneesti ja Remus käänsi katseensa ihmeissään takaisin häneen. "Siksikö sinä kuvittelet, että Peter ei luottaisi sinuun?"

Remus nyökkäsi otsa rypyssä. Cinnamon kosketti kädellään hänen kasvojaan.

"Rem, yksikään hyvä ystävä ei hylkäisi sinua sellaisen takia", hän vakuutti.

"Miten sinä voit suhtautua siihen noin? Miten sinä voit olla niin rauhallinen?" Remus kysyi. "Etkö sinä kuullut, mitä minä sanoin? Minä olen ihmissusi, Cin - "

"Sinä olet Remus", Cinnamon sanoi lujasti. "Totta kai se on pelottavaa, että sinä olet ihmissusi, mutta mieti nyt, sinä olet ihmissusi vain kerran kuukaudessa! Lopun ajasta sinä olet sinä ja vain sillä on väliä!"

"Minä en tajua, miten sinä - " Remus aloitti, mutta Cinnamon keskeytti hänet pudistamalla päätään.

"Remus, yksi tai kaksi päivää ei merkitse mitään", hän sanoi ja naurahti sitten. "Sitä paitsi, etkö sinä tiennyt, että tytötkin ovat hirviöitä kerran kuukaudessa?" Remus punastui hieman ja Cinnamonin hymy leveni.

"En minä ainakaan pidä sinusta yhtään vähempää sen vuoksi, että sinä olet ihmissusi", Cinnamon jatkoi puhettaan. "Eikä kukaan muukaan tekisi niin. Ei ainakaan, jos he välittävät sinusta. Tai siis, sinä et ole vielä syönyt minua tähänkään mennessä, vaikka en ole osannut edes varoa, joten en usko, että aiot syödä minua nytkään - "

"Sitä sinun ei tarvitse ikinä pelätä, Cin", Remus sanoi jo helpottuneempana. "Minä en ikinä söisi sinua."

"Romanttisesti sanottu", Cinnamon hymyili ja Remuksen kasvoille ilmestyi hieman typerä virnistys. "Sinä panikoit ihan turhaan, Rem. Minä pidän sinusta joka tapauksessa."

Hän oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten: "Paino sanalla pidän. Todella pidän."

Remus tunsi suunsa loksahtavan auki. Hän oli aikeissa sanoa jotakin, mutta tunsi unohtaneensa kaikki sanat, jotka oli ikinä elämänsä aikana oppinut. Loppujen lopuksi kävi ilmi, ettei hänen tarvinnut sanoakaan mitään. Hän näki Cinnamonin nojautuvan lähemmäs - näki Cinnamonin sinisten silmien hymyilevän hänelle pienesti. Sitten Cinnamonin kädet laskeutuivat hänen olkapäilleen ja hän kietoi melkein automaattisesti kätensä Cinnamonin ympärille. Hän taivutti päätään hieman ja suuteli Cinnamonia huulille.

Remus tunsi Cinnamonin otteen hänestä tiukkenevan, kun suudelma syveni. Hän ei ollut koskaan ollut yhtä onnellinen siitä tosiasiasta, että joku tiesi hänen olevan ihmissusi. Että joku tiesi, eikä siltikään vihannut tai pelännyt häntä.

Lily oli mennyt makuusaliinsa Ariannan seuraksi ja James istui yksin oleskeluhuoneen sohvalla tuijotellen tuleen. Hänen ajatuksensa pyörivät Peterissä. Hän ei ymmärtänyt, mikä Peterille oli tullut - Peter oli mennyt sanomaan Lilyä kuraveriseksi. Lilyä, joka oli hänenkin ystävänsä. Ja Jamesin tyttöystävä. James olisi halunnut selityksen Peteriltä, ellei olisi ollut niin vihainen, että olisi saattanut kuristaa Peterin pelkällä ajatuksen voimalla, jos Peter olisi tullut hänen lähettyvilleen. Peter oli kuitenkin kaukonäköinen ja pysyi poissa rohkelikkotornista.

Kolahdus muotokuva-aukon suunnalta sai Jamesin luulemaan, että Peter oli sittenkin uskaltautunut takaisin oleskeluhuoneeseen, mutta kääntyessään katsomaan hän näki sen olevan Sirius, joka kurkisteli kaula pitkällä sohvan suuntaan.

"Onko Lily siinä?" Sirius halusi tietää.

James ravisti päätään ja Sirius käveli tyytyväisenä hänen luokseen istuen sohvalle hänen viereensä. "Hyvä. Piti vain varmistaan. En suoraan sanottuna halunnut keskeyttää mitään yksityistä kaulailutuokiota."

James pyöritti silmiään. "Me olemme oleskeluhuoneessa, Anturajalka", hän huomautti.

"Joten?"

"Sinä olet ihan mahdoton."

"Ja siksi kaikki rakastavatkin minua niin paljon", Sirius sanoi omahyväisesti, mutta vakavoitui sitten. "Onko rottaa näkynyt?"

"Ai Matohäntää? Ei. Hän saattaa olla tyhmä, mutta ei niin tyhmä, että tulisi minun näköpiiriini", James sanoi synkästi. "Voisin vääntää häneltä niskat nurin juuri nyt."

Sirius nyökkäsi. "Niin minäkin. Mutta parempi, jos jätetään se toiseen kertaan", hän varoitti.

James kääntyi katsomaan häntä. "Mistä lähtien sinä olet ollut se, joka rauhoittelee minua? Eikö se pari tuntia sitten ollut toisin päin?"

"Voi olla. Mutta meistä kahdesta sinä olet se, jonka tyttöystävää on loukattu verisesti", Sirius muistutti. "Minun mielestäni meidän on paras vain unohtaa Peter vähäksi aikaa. Selvitellään tilanne joskus myöhemmin."

"Minun mielestäni se voitaisiin selvittää nyt heti", James ilmoitti synkästi. "Ja mieluiten taikasauvojen avulla."

"Ikävää, Sarvihaara, mutta luulenpa, että meillä on muuta tekemistä", Sirius sanoi.

"Muuta tekemistä?" James toisti uteliaasti.

Sirius nyökkäsi. "Niin. Jos et ole sattunut unohtamaan, nyt on keskiviikko. Keskiviikko, jolloin Redin on tarkoitus mennä Lontooseen tapaamaan Ludo Bagmania", hän sanoi.

James rypisti otsaansa. "Itse asiassa minä OLIN unohtanut", hän myönsi. "Onko se oikeasti tänään?"

"On. Ja jos me meinataan hiippailla Lontooseen, minusta asia olisi parasta hoitaa tänään", Sirius totesi.

James kohautti olkapäitään. "Riippuu Kuutamosta. Hänen vastuullaanhan se porttiavain oli."

"Toivottavasti hän ei ole jänistänyt", Sirius mutisi. "Hän oli alunperinkin ideaa vastaan."

"En usko, että hän jänistää. Se ei ole hänen tapaistaan. Olisin enemmänkin huolissani siitä, että hän on liian pahalla tuulella lähteäkseen yhtään mihinkään", James mietti. "Hän saattaisi alkaa räjäytellä ministeriön suihkulähteitä ja luulen, että emme pysyisi sillä tavalla kovin pitkään salassa Rediltä ja Jazzilta."

Sirius nyökkäsi. "Voi olla. Mutta meidän on joka tapauksessa mentävä sinne tänään."

"Käy ensin kysymässä, onko Remuksella porttiavain valmiina", James ehdotti. Sirius totteli ja nousi ylös sohvalta suunnistaen portaisiin poikien makuusalin suuntaan. Makuusalin oven ulkopuolella hän pysähtyi kuuntelemaan, kuuluiko jostakin särkyvien tavaroiden tai sängynjalkojen potkimisen ääntä. Hän oli tottunut Jamesin melko vauhdikkaisiin raivokohtauksiin, eikä hän itsekään yleensä säästellyt tavaroita pahalla tuulella ollessaan. Remus kuitenkin oli heistä rauhallisin versio, eikä makuusalista kuulunut ääntäkään. Sirius tönäisi oven reippaasti auki.

Häntä odottava näky sai hänet melkein perääntymään takaisin ovesta ulos, pamauttamaan oven kiinni perässään ja juoksemaan lujaa takaisin oleskeluhuoneeseen. Hän sai vain vaivoin estettyä itseään. Remus istui sängyllä. Mutta hän ei todellakaan ollut yksin. Hänen sylissään istui pieni vaalea tyttö, jonka Sirius oitis tunnisti Cinnamoniksi. Remuksen käsivarret olivat tiukasti Cinnamonin vyötäröllä ja Cinnamonin kädet olivat jossakin hänen vaaleiden hiustensa seassa. He suutelivat toisiaan niin keskittyneesti, etteivät olleet lainkaan kuulleet aukeavan oven ääntä. Sirius tunsi typerän virnistyksen leviävän kasvoilleen.

"No oli jo aikakin!" hän sanoi kovalla äänellä aiheuttaen sen, että Remus ja Cinnamon hätkähtivät ja irrottautuivat toisistaan nopeasti. Kummankin kasvoilla oli syyllinen ilme. Siriuksen virnistys leveni entisestään.

"Minä ajattelin tulla katsomaan, että sinä olet varmasti kunnossa, Kuutamo. Tiedäthän, vähän niin kuin lohduttamaan sinua - " hän virnisti. "Mutta joku toinen ehti näköjään ensin. Täytyy sanoa, etten ole oikeastaan yllättynyt - "

"Sirius - " Remus sanoi varoittavasti kasvot punoittaen, mutta Sirius ei kuunnellut häntä.

"Tai siis, ei se mikään ihme ole, että olet etsinyt toisen lohduttajan, koska minä tuskin pystyisin tarjoamaan tuollaista lohdutusta, mutta silti - " Sirius jatkoi, ottaen kasvoilleen teeskennellyn murheellisen ilmeen.

"Sirius, ole hiljaa", Remus pyysi.

"MITÄ?" Sirius kysyi järkyttyneenä. "Sinä olet lopultakin iskenyt Cinin - omituisen kauan siihen muuten meni, jos saan sanoa, kaveri - ja sitten sinä käsket MINUN OLLA HILJAA? Et voi olla tosissasi!"

Remus huokaisi syvään. "Taitaa tosiaan olla turhaa pyytää sinua lopettamaan tuota?" hän kysyi alistuneesti.

Sirius nyökkäsi tyytyväisenä itseensä. "On se. No, kun sinulla kerran näkyy olevan kaikki hyvin - " hän loi tietävän katseen punastuvaan Cinnamoniin. " - niin minä voisin hipsiä tästä takaisin oleskeluhuoneeseen James-kullan seuraksi, tai ehkä minä lähden noutamaan omaa tyttöäni, mutta joka tapauksessa, ajattelin vain kysyä, onko porttiavain valmiina."

"Mikä?" Cinnamon kysyi.

Sirius heilautti kättään. "Isojen poikien juttuja, älä sinä siitä välitä. Niin Kuutamo, miten asia on?"

Remus epäröi hetken. "Te aiotte siis tehdä sen?"

Sirius nyökkäsi. "Tänä iltana. Ajattelimme itse asiassa pyytää sinuakin mukaan, koska olet meistä ainoa, jonka aivot ovat oikeassa kohdassa."

"Kiitos kohteliaisuudesta", Remus sanoi kuivasti, mutta nousi joka tapauksessa ylös sängyltä ja käveli vaatekaappinsa luokse. Siriuksen kasvoille ilmestyi kauhistunut ilme.

"Kuutamo, MISTÄ sinä tarkalleen teit - "

"Vaikka sinä haluaisitkin pidellä kiinni likaisesta sukasta, kaikkia ajatus ei innosta", Remus kivahti ja otti vaatehyllyltään vanhan sulkakynän. Hän heitti sen Siriukselle.

"Siinä - sen pitäisi toimia - tosin minun pitää vielä aktivoida se, mutta - "

"Tajusin", Sirius virnisti. "Minä vien tämän mukanani ja painun tieheni. Sinä jatkat kuherteluasi Cinnamonin kanssa ja tulet oleskeluhuoneeseen kello puoli seitsemän. Ja Peter jätetään matkan varrelle."

Remus nyökkäsi. "Onhan sinulla aivot", hän huomautti.

"Ei ole", Sirius sanoi fiksusti. "Minä vain olen erikoistunut tällaisiin asioihin."

Sitten hän hyppelehti ulos ovesta ja jätti Remuksen ja Cinnamonin tuijottamaan toisiaan typerinä.

Palattuaan takaisin oleskeluhuoneeseen Sirius näki Ariannan ja Lilyn tulleen paikalle Jamesin seuraksi. Lily vaikutti edelleen vähän masentuneelta ja Ariannan kasvoilla oli raivostunut ilme. He kääntyivät katsomaan Siriusta, joka pysähtyi heidän keskelleen pidellen kädessään sulkakynää ja virnuillen kuin ääliö.

"Kaikki OK?" Arianna kysyi.

Sirius nyökkäsi. "Paremmin kuin OK. HE OVAT YHDESSÄ!" hän kailotti sitten.

"Mitä?"

"HE OVAT YHDESSÄ!" Sirius huusi uudestaan. "REMUS JA CINNAMON OVAT YHDESSÄ!"

Hän tarrasi nojatuolissa istuvaa Ariannaa käsistä ja nosti Ariannan jaloilleen. Sitten hän nosti Ariannan syliinsä ja pyöritti häntä sylissään ympäri, kunnes horjahti ja melkein kaatui. Arianna katsoi häntä sekavasti päästyään takaisi nojatuoliinsa.

"Viitsitkö toistaa tuon?" hän pyysi. "Hitaasti, tällä kertaa."

"Remus ja Cinnamon ovat yhdessä", Sirius sanoi. "He istuivat Remuksen sängyllä suutelemassa, kun menin paikalle."

Kaikki alkoivat virnistellä kuin ääliöt. Tilanteen rauhoituttua hetken Sirius heitti sulkakynän Jamesille ja sanoi:

"Se on siinä. Remus tulee puoli seitsemältä, niin sitten mennään."

"Mennään minne?" Arianna kysyi epäluuloisesti kuultuaan hänen sanansa.

Sirius virnisti. "Ei minnekään. Vain poikien keskeinen iltapalatuokio", hän vakuutti.

Arianna ja Lily eivät uskoneet häntä.

27.osa - Kysymyksiä ja uutisia

Remus ja Cinnamon tulivat oleskeluhuoneeseen vähän ennen puolta seitsemää. He pysähtyivät makuusaleihin johtavien portaiden alapäähän ja suutelivat toisiaan nopeasti. Sitten Cinnamon kääntyi tyttöjen makuusalia kohti ja Remus käveli Jamesin ja Siriuksen luokse mieliala jo huomattavasti korkeammalla.

"Oliko hauskaa?" Sirius kysyi virnistäen, kun Remus istui nojatuoliin häntä vastapäätä.

Remus tuhahti. "Minä en aio kertoa sinulle mitään yksityiskohtia. Kaikki meistä eivät pidä suutelemisesta ja kertomisesta."

"Huono tuuri", Sirius totesi. "Mutta kyllä minä sen tiedon vielä sinusta ongin."

"Ihan miten vain. Oletteko te valmiita lähtemään?" Remus halusi tietää.

James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja kohauttivat olkapäitään. "Mennään vain", James sanoi ja kumartui suutelemaan Lilyä pikaisesti. Lily loi häneen epäilevän katseen, kun hän nousi ylös sohvalta.

"Minne te tarkalleen aiotte mennä?"

"Siriushan sanoi jo. Iltapalalle", James valehteli hymyillen.

"Ihan kuin minä uskoisin", Lily tuhahti. "Te aiotte tehdä jotakin todella typerää, vai mitä?"

James vilkaisi Siriusta apua anoen. Sirius virnisti.

"Sanotaanko vaikka, että jos me tekisimmekin jotakin tyhmää, et haluaisi tietää siitä, Lily-kulta", Sirius sanoi diplomaattisesti, mutta Arianna läimäytti häntä käsivarteen.

"Älä kutsu häntä kullaksi", Arianna komensi.

"Miksi? Minä en saa ikinä kutsua sinua kullaksi!" Sirius valitti.

Arianna näytti tuskastuneelta. "Mutta Lily on varattu!"

"No niin, kyyhkyläiset, jos olette selvittäneet rakkausdraamanne, niin meillä on tekemistä", Remus sanoi kuivasti ovensuusta. Sirius ja James virnistivät tytöille ja seurasivat Remusta ulos oleskeluhuoneesta. Arianna ja Lily jäivät katsomaan heidän jälkeensä.

"Noista kahdesta ei ikinä ota selvää", Lily mutisi ravistaen hiuksiaan.

"Minusta tuntuu, että en edes halua", Arianna lisäsi.

James, Sirius ja Remus kävelivät mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti Tuleemeneehuoneeseen. Helpotuksekseen he eivät törmänneet Peteriin matkalla - kukaan heistä ei ollut valmis puhumaan Peterin kanssa. Varsinkaan James, joka oli edelleen raivoissaan Peterin sanoista. Matkalla James ja Sirius kertoivat Remuksellekin Peterin sanoista. Remus ravisti päätään.

"Meidän pitää kiskoa Peter pois Laheneyn käsivarsilta", Remus sanoi synkästi. "Muuten Kelmejä on tästä lähtien vain kolme kappaletta."

"Ihan kuin se minua tällä hetkellä edes harmittaisi", James murahti.

Sirius virnisti. "Selvitellään tätä myöhemmin", hän ehdotti heidän astuessaan sisälle Tuleemeneehuoneeseen. "Meillä on Lontoo valloitettavana."

Remus huokaisi. "Anturajalka, milloin sinä muistat, että olet VARATTU?"

Sirius kohautti olkapäitään. "Minä voin olla varattu, mutta ei se estä minua katsomasta."

"Sinä olet toivoton. Hoidetaan nyt tämä pois alta", Remus sanoi ja ojensi kätensä Siriukselle. Sirius katsoi sitä epäluuloisesti.

"Mitä sinä minun kädelläni teet?"

"PORTTIAVAIN, pöljä!" Remus ärähti. Hän ei ollut erityisen innokas lähtemään Lontooseen vakoilemaan yhtä heidän opettajistaan ja halusi hoitaa asian niin nopeasti kuin mahdollista. Sirius virnisti hänelle ja kaivoi taskustaan porttiavaimena toimivan sulkakynän ojentaen sen Remukselle. Remus osoitti sitä taikasauvallaan ja mutisi "portus".

"No niin, nyt se on valmis", hän ilmoitti. "Ikioma laiton porttiavaimenne, tekijänä Kuutamo. Tarttukaa siihen."

Sirius ja James ojensivat kätensä ja tarttuivat Remuksen pitelemään porttiavaimeen. Hetken päästä he tunsivat oudon nykäyksen. Sitten tuntui kuin he olisivat kieppuneet halki ilman, kunnes viimein he putosivat rajusti. James horjahti ja kaatui sitten kovalle kivilattialle Sirius perässään. Remus onnistui jotenkin pysyttelemään pystyssä ja työnsi porttiavaimen kiireesti taskuusta toivoen, ettei kukaan ollut huomannut heidän outoa ilmestymistään.

"Mikä tämä paikka on?" Sirius kysyi pöllämystyneenä kömpiessään jaloilleen. Hän alkoi putsata pölyä vaatteistaan.

"Taikaministeriö", Remus ilmoitti. "Ajattelin, että täällä on helpointa urkkia Redistä."

"Entä Bagman?" Sirius rypisti otsaansa.

Remus pyöritti silmiään. "Sirius, aioitko sinä oikeasti mennä vakoilemaan Redin ja Bagmanin keskustelua?" hän kysyi. "Edes SINÄ et voi olla niin typerä."

"Kiitos vain", Sirius tuhahti. "Minä vain en tajua, mitä me taikaministeriöstä hyödytään."

"No, se selviää", James sanoi lyhyesti keskeyttäen Siriuksen ja Remuksen välillä kytevän riidan heti alkuunsa. Hän vilkaisi Remusta ja näki miten kireällä Remus oli. Yleensä Remus ei ollut mitenkään ylettömän huolissaan sääntöjen rikkomisesta, mutta tällä kertaa kyseessä oli vähän enemmän kuin koulun pikkusääntöjen rikkominen. James katseli pikaisesti ympärilleen. He olivat laskeutuneet aulaan, jossa oli suuri patsas. James näki vähän matkan päässä neuvontapisteen ja suuntasi sinne Siriuksen ja Remuksen seuratessa perässä.

"Kuinka voin auttaa?" neuvontatiskin takana istuva nainen kysyi konemaisella äänellä.

"Etsin Mildred Stronia", James sanoi. Sirius ja Remus rypistivät otsaansa hänelle, mutta hän huitaisi huomaamattomasti kädellään heitä vaikenemaan. Hän tiesi mitä teki, vaikka hänen ystävänsä eivät ehkä sitä uskoneetkaan.

Nainen selasi läpi jonkin listan ja pudisti sitten päähään teeskennellyn pahoittelevasti. "Hän ei ole paikalla juuri nyt."

"Osaatteko sanoa, milloin hän tulee?" James kysyi. Hän oli päätellyt, että uskottavinta olisi, jos he teeskentelisivät, että heillä oli jotakin tärkeää asiaa Redille. Sillä tavalla he voisivat päästä puheisiin jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka tunsi Redin hyvin.

"Herra Stron ei työskentele täällä tällä hetkellä", nainen sanoi jäykästi.

James rypisti otsaansa. "Minulla on tärkeä viesti hänelle. Voinko puhua jonkun hänen työtoverinsa kanssa?"

Nainen luki jälleen listaa. "Alastor Vauhkomieli on paikalla", hän tarjosi. James, Sirius ja Remus loivat toisiinsa epäileviä katseita. Vauhkomielestä ei saisi ikinä mitään järkevää irti - tai sitten liikaakin.

"Onko muita?" James kysyi toiveikkaasti.

"Emmeline Vance ja Frank Longbottom", nainen ilmoitti. "Muita ei ikävä kyllä ole paikalla."

"Mistä heidät löytää?" James kysyi. Hän oli helpottunut siitä, että Frank oli paikalla. Hän ja Frank olivat tulleet jotenkin toimeen keskenään Frankin ollessa vielä Tylypahkassa vuosi sitten. Nykyään Frank oli aurorikoulutuksessa ja tiesi todennäköisesti paljon Redin tekemisistä.

"Kolmas kerros, ensimmäinen huone vasemmalla", neuvoi nainen konemaisesti. James nyökkäsi pikaisesti ja kääntyi virnistellen Siriuksen ja Remuksen puoleen. He etsiytyivät nopeasti kolmanteen kerrokseen ja pysähtyivät neuvotun oven kohdalle. James vilkaisi Remusta, joka kohautti olkapäitään ja koputti ovelle.

Ovi avautui nopeasti. Ovella seisoi pitkä vaaleahiuksinen nainen, joka näytti muutaman vuoden Kelmejä vanhemmalta. Nainen rypisti otsaansa heidät nähdessään.

"Niin?"

James ojensi kätensä. "James Potter", hän ilmoitti. "Etsin Frank Longbottomia."

"Oletko sopinut tapaamisesta?" nainen halusi tietää. James ravisti päätään.

"Minulla on tärkeää asiaa", hän sanoi katsoen naista anovasti. "Onko Frank paikalla?"

Nainen empi. "Mikä teidän nimenne olikaan?"

"James Potter. Ja nuo kaksi ovat Remus Lupin ja Sirius Black."

"Black?" naisen otsa rypistyi.

James huokaisi. "Ei. Ei mikään normaali minä-aion-nyt-vähän-kiduttaa-sinua-Black. Me olimme yhtä aikaa koulussa Frankin kanssa. Kysy vaikka", hän ehdotti. Nainen kohautti olkapäitään ja astui takaisin huoneeseen jättäen oven raolleen. James, Sirius ja Remus tulkitsivat sen kehotukseksi astua sisään, joten he seurasivat naista.

Nainen keskusteli hiljaa pöydän ääressä istuvan nuoren miehen, Frankin, kanssa. Mies oli myös pitkä ja hänellä oli vaaleanruskeat, siististi leikatut hiukset. Miehen ilme näytti ensin ankaralta, mutta naisen lausuessa heidän nimensä mies äkkiä rentoutui ja suoristi selkäänsä. Sitten Frank Longbottom kääntyi katsomaan heitä ja he virnistivät vastaukseksi.

"Kaikki on OK, Emmeline", Frank vakuutti naiselle ja astui lähemmäs heitä. "Emmeline Vance", hän esitteli pikaisesti. "Työtoverini auroriakatemiassa. Emmeline, he ovat tyttöystäväni ystäviä koulusta."

Kelmit nyökkäsivät pikaisesti naiselle, jonka kasvoilla oli nyt huomattavasti miellyttävämpi ilme.

"Haluaisitteko nyt selittää, mitä teette taikaministeriössä kouluaikana?" Frank kysyi otsa lievästi rypyssä.

"Meillä oli asiaa", Remus vastasi lyhyesti heidän kaikkien puolessa.

Frank nyökkäsi. "Jotenkin arvelinkin niin. Istukaa", hän pyysi ja piirsi pikaisesti sauvallaan ilmaan kolme mukavaa tuolia, jotka ilmestyivät hänen työpöytänsä eteen. Kelmit tottelivat kehotusta ja istuivat alas. Frank siirtyi takaisin työpöytänsä ääreen ja Emmeline Vance jäi nojailemaan ovensuuhun, aivan kuin olisi ollut aikeissa lähteä, mutta liian kiinnostunut keskustelusta onnistuakseen siinä.

"Ennen kuin menemme asiaan, niin miten te oikeastaan pääsitte tänne?" Frank halusi tietää.

James ja Sirius virnistivät toisilleen, kun taas Remus näytti hivenen kärsivältä. "Porttiavaimella", James sanoi sitten.

"Joka ilmeisesti oli laiton", Frank virnisti. "Te ette siis ole luopuneet hankaluuksienaiheuttamisesta?"

James ja Sirius katsoivat häntä järkyttyneenä. "Ei ikinä!" Sirius parahti.

Frankia hymyilytti. "Emmeline, muistatko sinä Kelmit kouluajoiltasi?" hän kysyi vaalealta naiselta.

Emmeline nyökkäsi. "Te värjäsitte minun hiukseni kerran vihreiksi", hän muisteli. Kelmit kohauttivat olkapäitään.

"Ei se varmastikaan ollut mitään henkilökohtaista", Sirius vakuutti sitten sulavasti. "Sinä vain osuit tielle."

"Niin kuin kaikki muutkin", Frank sanoi kuivasti. "No niin, menemmekö me asiaan?"

Kelmit nyökkäsivät. "Me halusimme kysyä, kuinka hyvin sinä tunnet Mildred Stronin", James sanoi sitten.

Frank rypisti otsaansa. "Siis Red Stronin?" hän varmisti ja James nyökkäsi. "Hän on lopettanut jo Auroriakatemian. Hän on minun ryhmässäni, siis silloin kun meillä on oikeitakin töitä. Miten niin?"

"Hän siirtyi meidän kouluumme opettamaan", James sanoi.

"Ja sinä halusit muuten vain tulla kyselemään hänestä?" Frank kohotti kulmiaan.

Kelmit ravistivat päätään. "Red on vähän... omituinen tapaus", James sanoi mietittyään hetken oikeita sanoja. "Ajattelin kysyä, että onko hän varmasti meidän puolellamme."

Frank nauroi. "Red Stron, meidän puolellamme? Voit olla varma siitä. En tietenkään tunne häntä kovin hyvin, mutta minusta on aina vaikuttanut siltä, että hän vihaa yli kaiken pimeyden voimia. En osaa kuvitella häntä kuolonsyöjänä. Miksi te kuvittelette, että hän olisi?"

Remus kohautti olkapäitään. "Hän tekee kaikenlaista. Hän katoaa yllättäen - ja hän tietää aina kaiken."

Frank nyökkäsi. "Sen minäkin olen huomannut. Hän tuntuu tietävän ihan liikaa."

"Miten?"

"Hänellä on tietolähteensä", Frank sanoi lyhyesti.

"Siitä puheenollen", James aloitti. "Onko Jazz Thomas töissä ministeriössä?"

"Ei", Frank ravisti päätään. "En ainakaan usko. Hän on vähän omituinen tapaus, ilmestyy aina sieltä täältä. Eikä koskaan ilman Rediä. Hän pyörii kyllä meidän seurassamme, kun jotakin tapahtuu - ainakin hän on aina paikalla, kun me ehdimme mukaan hyökkäykseen."

"Jazz oli samaan aikaan auroriakatemiassa minun kanssani", Emmeline Vance puuttui puheeseen. "Mutta hän lopetti melko pian. Hän ei kai halunnut auroriksi, tai jotakin. Tosin sen perusteella mitä minä olen nähnyt, hän on aivan yhtä hyvä, ellei parempikin kuin useimmat aurorit. Hän ja Red ovat Voldemortin tappolistan kärkipäässä. Mutta ei kukaan Jazzia tietenkään saa kiinni."

"Miksi ei?" James rypisti otsaansa.

Emmelinen kasvoille ilmestyi varautunut ilme ja hän kohautti olkapäitään. "Hänellä on keinonsa", hän sanoi ympäripyöreästi kasvoillaan ilme, joka kertoi, ettei hän vastaisi tarkempiin kysymyksiin. "Ja tietenkin hänellä on Red suojaamassa selustaansa. Red kuolisi mieluummin kuin antaisi jotakin tapahtua Jazzille."

James, Sirius ja Remus vilkaisivat toisiaan. He kaikki olivat tienneet Redin ja Jazzin seurustelevan. James oli aina ihmetellyt sitä - Red vain ei ollut sitä tyyppiä, joka vakiintui yhteen ihmiseen.

"Ovatko he seurustelleet kauan?"

Emmeline ja Frank virnistivät toisilleen. "Voit uskoa", Emmeline sanoi sitten. "Redin viimeisenä vuonna. Jazz oli silloin kuudennella ja tarinan mukaan toivottoman rakastunut Rediin."

"Tarinan?"

Emmeline kohautti harteitaan. "Onhan se suloista. Red oli kuulemma silloin koulun paha poika. Iski kenet ikinä halusi, eikä ikinä ollut vakavissaan kenenkään kanssa. Jazz oli täydellisen ihastunut häneen. Joten Jazz käveli kerran varomattomasti pitkin käytäviä ja onnistui aivan vahingossa - tai sitten ei - törmäämään Rediin. Se oli tietenkin Redin vika. Jazzin ranne murtui hänen kaatuessaan ja hän raivostui Redille täydellisesti. Kuulemani mukaan hän uhkasi kirota Redin lapsettomaksi tai jotakin. Red tietenkin oli suunnattoman pahoillaan tapahtumasta ja vahingonkorvaukseksi vei Jazzin yhdeksi päiväksi Tylyahoon." Hän piti pienen tauon ja virnisti. "Tylyahossa Red sitten näki Jazzin todellisen luonteen ja rakastui täysillä. He ovat olleet yhdessä siitä lähtien, lukuunottamatta muutamaa parin kuukauden mittaista välirikkoa, jonka aikana kumpikin tuntee olonsa surkeaksi", Emmeline lopetti. He olivat hetken aikaa hiljaa, sitten Sirius puhui.

"Olen helpottunut siitä, ettei Tylypahkassa ole enää noin kieroja tyttöjä", hän sanoi järkyttyneellä äänellä. "Tyttö murtaa ranteensa tahallaan, syyllistää poikaa, poika joutuu korvaamaan asian. Jazz on nero."

"Enää en ihmettele ollenkaan sitä, miksi Jazz on aina Tylypahkassa", James mutisi puoliääneen.

Frank näytti yllättyneeltä kuullessaan Jamesin sanat. "Jazz on Tylypahkassa?" hän toisti.

James nyökkäsi. "Hän tuli sinne Halloweenin aikaan. Hän käy siellä ja palaa Lontooseen ja tulee taas takaisin."

"Tuota en tiennytkään", Frank sanoi mietteliäästi. "Eikä hän siis suostu kertomaan teille, mitä hän siellä tekee?"

Kelmit ravistivat päätään. "Ei hän, eikä Red."

"Minä luulin, että Red haluaa hänet vain nuoleskellakseen hänen kanssaan joka välissä, mutta olin ilmeisesti väärässä", Sirius sanoi näyttäen tyytymättömältä. Frank virnisti.

"Voi se tietenkin olla osasyy. Redistä ei ikinä tiedä."

"Mutta sinä et siis tiedä, mitä Redillä on meneillään Tylypahkassa?"

Frank pudisti päätään. "Ei aavistustakaan. Ei ole ollenkaan Redin tapaista lähteä piileskelemään, kun vaara uhkaa. Hän sanoo aina, että kuolee mieluummin kuin viettää loppuelämänsä piilossa. Ja Jazz taas - häntä ei yleensä kiinnosta sekaantua muiden asioihin."

"Sinä siis luulet, että Redillä on jotakin meneillään Tylypahkassa?"

Frank nyökkäsi mietteliäästi. "Hänellä on aina joku syy kaikkeen mitä tekee", hän sanoi. "En tosin halua tietää, mikä se on tällä kertaa. Vauhkomieli sanoo hänelle aina, että hän liikkuu aivan liian vaarallisilla vesillä. Ja väärissä paikoissa."

"Mitä hän sillä tarkoittaa?"

"Vauhkomielen ajatuksista kukaan ei tiedä mitään", Frank naurahti. "Mutta hän on tarkkanäköisempi kuin kukaan meistä. Yksikään kuolonsyöjä ei pääse häneltä huomaamatta. Oliko teillä vielä jotakin muuta kysyttävää?"

James epäröi hetken. Hänen teki mieli kysyä yhtä asiaa, joka oli vaivannut hänen mieltään siitä saakka, kun lehdessä oli lukenut kuolonsyöjien hyökkäyksestä viralliseen kirjastoon. Sitten hän kokosi itsensä ja nyökkäsi.

"Kun - se kuolonsyöjien viimeisin hyökkäys, tiedäthän", hän aloitti ja Frank nyökkäsi. "No, nehän veivät jotakin kirjoja. Ja pari viikkoa sitten - Halloweenina, itse asiassa - minä näin Redin ja Jazzin tulevan salaisten kirjojen osastolta joku kirja mukanaan."

Sirius ja Remus kääntyivät katsomaan häntä. "Sinä et ole sanonut tuosta mitään", Sirius huomautti kuulostaen hieman loukkaantuneelta. James kohautti hartioitaan. "Ei se ikinä vaikuttanut tarpeelliselta", hän huomautti. "Sitä paitsi se oli vähän niin kuin yksityisasia."

"Käännettynä: Red ja Jazz keskeyttivät sinun ja Lilyn kaulailutuokion etkä halunnut tuoda asiaa esille", Sirius sanoi. James kääntyi katsomaan toiseen suuntaan eikä voinut peittää virnistystään. Frank kohotti kulmiaan.

"Sinä ja Lily? Siis Lily Evans?" hän kysyi yllättyneenä. James nyökkäsi.

"En olisi ikinä uskonut", Frank mutisi. "Muistan miten paljon hän vihasi sinua viime vuonna."

"Niin minäkin", James sanoi kuivasti. "Ikävä kyllä. Mutta pysytäänkö asiassa?"

Frank suoristi selkäänsä. "Onnistuu. Eli sinä siis epäilet, että Redillä ja Jazzilla on jotakin tekemistä kuolonsyöjien hyökkäyksen kanssa?"

"Jotakin siihen suuntaan." James kohautti olkapäitään.

"No, se on tietenkin periaatteessa mahdollista. Mutta jos Red tietäisi jotakin Voldemortin suunnitelmista, niin miksi hän jättäisi kertomatta niistä ministeriölle? Sehän on hänen tehtävänsä", Frank muistutti ja hänen kasvonsa muuttuivat vakaviksi. "Minä sitten inhoan sitä, miten Red onnistuu aina aiheuttamaan hankaluuksia. Hän on niin mielettömän epämääräinen koko ajan."

James nyökkäsi. "Mutta sinulla ei siis ole mitään tietoja asiasta?" hän kysyi ja Frank ravisti päätään.

"Entä tiedätkö sinä, kuka on Rookwood?" Remus puuttui puheeseen.

"Rookwood?"

"Joku Redin tutuista", Remus tarkensi. "Ajattelin kysyä, tiedätkö sinä hänestä jotakin."

Frank nyökkäsi. "Hän on töissä ministeriössä. Salaperäisyyksien osastolla, melkein yhtä epämääräinen kuin Red. Joku meikäläisistä epäili häntä jossakin vaiheessa kuolonsyöjäksi, mutta se jäi pelkäksi epäilyksi", hän lisäsi nähdessään Kelmien ilmeet.

"Entä Ludo Bagman?"

"Huispaaja", Frank sanoi heti. "Hän on tällä hetkellä vaihtopelaajana Impoon Ampiaisissa. Haaveilee urasta ministeriössä vielä jossakin vaiheessa ja Rookwood auttaa häntä sen luomisessa, luulisin."

"Professori Sargon?" James jatkoi kysymysten esittämistä.

"Andrej Sargon? Jonottaa tällä hetkellä kuulemiseen jonkin Tylypahkassa sattuneen onnettomuuden vuoksi."

"Mutta ei siis ole kuolonsyöjä?"

Frank ravisti päätään. "Ei todellakaan. Hän pelkää Voldemortia enemmän kuin vihaa eikä ikinä uskaltaisi ryhtyä kuolonsyöjäksi. Oliko vielä muita kysymyksiä?"

Kelmit vilkaisivat toisiaan. "Ei kai", Remus sanoi sitten hitaasti.

"Kurjaa, ettei minusta ollut enempää apua", sanoi Frank pahoittelevalla äänellä. "Mutta ainakin te olette antaneet minulle ajattelemisen aihetta. Minun täytyy ruveta tekemään pientä taustatutkimusta muutamista ihmisistä - Stronista ja Thomasista nyt ainakin. Voin kirjoittaa teille, jos jotakin uutta löytyy."

James nyökkäsi. "Ainakin me tiedämme sen, että hän ei ole kuolonsyöjä", hän sanoi. "On sekin jotakin."

"En osaa kuvitella Rediä kuolonsyöjänä", Frank sanoi lujasti. "Mikä on ihme, ottaen huomioon hänen vanhempansa - " hän vaikeni.

"Hänen vanhempansa?"

Frank kääntyi katsomaan Emmeline Vancea, joka vastasi hänen puolestaan. "Hänen äitinsä on Pyhässä Mungossa. Parantumattomat vammat jostakin taistelusta. Hänen isänsä tuomittiin Azkabaniin yhtenä ensimmäisistä, jotka ovat käyttäneet kidutuskirousta. Molemmat puhdasverisiä ja kuolonsyöjiä."

Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Sitten James, Sirius ja Remus kävelivät ovelle ja Frank pyysi vaivautuneesti:

"Sanokaa Alicelle terveisiä, kun menette takaisin Tylypahkaan."

"No, se ei ollut kovin valaisevaa", Sirius huomautti, kun he kävelivät portaita pitkin kohti paikkaa, jonne he olivat aikaisemmin porttiavaimella siirtyneet. James kohautti olkapäitään.

"Ainakin tiedämme, että Red ei ole kuolonsyöjä. Ja että hänen vanhempansa ovat."

"Minua kiinnostaa eniten se, miten vähän Frank tiesi", Remus sanoi mietteliäästi. "Redillä on selvästi paljon salaisuuksia. 'Liikkuu väärissä paikoissa'..."

"Meidän pitäisi kuulustella Jazzia. Hän varmaan tietäisi", Sirius virnisti. "Jos olisin tyttö, sanoisin, että heillä on oikein suloinen rakkaustarina. Mutta miehenä en tietenkään voi myöntää sitä."

"Sinun onnesi, että Arianna ei ole niin kiero", James hymähti. "Vaikka eipä hän tarvinnut apukeinoja saadakseen - " hän keskeytti, kun Sirius tarrasi äkkiä lujasti hänen käsivarteensa ja pysäytti hänet kesken askeleen.

"Mitä?" James kysyi. Sirius osoitti sen aulan suuntaan, jonne he olivat aikaisemmin siirtyneet. Aulassa, suihkulähteen lähellä seisoi tummatukkainen, suoraselkäinen nainen, joka näytti ikävästi tutulta. James rypisti otsaansa.

"Tuo on joku minun suvustani", Sirius sanoi synkästi. "Ei voi erehtyä."

James vilkaisi Siriusta pahoittelevasti. Siriuksen kasvoilla oli kireä ilme, joka kuitenkin vaihtui nopeasti iloksi, kun nainen kääntyi ympäri ja Sirius tunnisti hänet.

"Se on Andromeda", Sirius sanoi riemuissaan ja hyppeli nopeasti viimeiset portaat alas kiirehtien serkkunsa luokse. James ja Remus seurasivat hitaammin perässä. Heillä ei ollut mitään Andromedaa vastaan, mutta hän oli kaikesta huolimatta Black ja he suhtautuivat tähän hieman varautuneesti. Siriuksella ei kuitenkaan ollut mitään epäluuloja. Hän tervehti Andromedaa virnistyksellä ja halauksella, johon yllättynyt Andromeda vastasi.

"Mitä sinulle kuuluu, Meda?" Sirius kysyi iloisesti. "En odottanut näkeväni sinua taikaministeriössä."

"Vielä vähemmän minä odotin näkeväni SINUA täällä", Andromeda sanoi kuivasti. "Taidat taas rikkoa koulun sääntöjä?"

Sirius kohautti olkapäitään. "Miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä", hän sanoi vaatimattomaan sävyyn.

Andromeda pyöritti silmiään. "Paitsi ettei sinusta saa ikinä minkäänlaista miestä, serkku."

"Ja olen ylpeä siitä. Sinä olet kuulemma menossa naimisiin?"

Andromeda nyökkäsi. "Helmikuun toinen päivä", hän sanoi hymyillen. "Meillä oli alunperin pieniä erimielisyyksiä päivästä - Tedin mielestä se on liian aikaisin. Mutta lopulta hän suhtautui siihen yllättävän hyvin.

"Mutta rakas perheemme ei?" Sirius kohotti kulmiaan.

"Ei todellakaan", Andromeda irvisti. "He repivät minut irti sukupuusta. Mutta ilmeisesti he elättelevät jonkinlaista toivoa minun käännyttämisestäni, koska he kutsuivat minut rakkaan Reguluksen häihin."

"REGULUKSEN?" Sirius huudahti niin kovalla äänellä, että ympärillä seisovat kääntyivät katsomaan häntä uteliaasti. Andromeda lättäsi kätensä hänen suulleen ja nyökkäsi.

"Kyllä vain. Reguluksen. Tiesitkö, MINUN oli itse asiassa tarkoitus mennä naimisiin Reguluksen kanssa - "

"Mutta hän on sinua nuorempi", Sirius sanoi irrottaessaan Andromedan käden suultaan. "Hän on minun PIKKUVELJENI."

"Ihan kuin se perheelle jotakin merkitsisi", Andromeda tuhahti.

"Hän täyttää ensi kuussa seitsemäntoista", Sirius jatkoi. "Ei hän vielä voi olla menossa naimisiin."

Andromeda kohautti olkapäitään. "Suku oli ilmeisesti pettynyt, kun sinä karkasit kotoa. Heidän on jotenkin pakko varmistaa puhdasverisyyden jatkuvuus ja mikäpä olisi sen helpompaa kuin naittaa Regulus nuorena. Ei Reguluksella tosin kovin paljon ole sitä vastaan."

"Kenen kanssa hän menee naimisiin?" Sirius kysyi synkästi. Hän ei ollut enää todellakaan hyvissä väleissä vuotta nuoremman Reguluksen kanssa - Regulus oli kuten muukin perheestä, kannatti Voldemortia ja pimeitä voimia. Heidän perheensä oli ilmeisesti järkyttynyt, kun Siriuksesta oli tullut kunnollinen ja lähettänyt Reguluksen Durmstrangiin kouluun. Siksi Sirius ei oikeastaan kuullut Reguluksesta ikinä. Siitä huolimatta hän oli järkyttynyt uutisista. Joskus pieninä lapsina hän ja Regulus olivat olleet läheisiä - niin kuin hän ja James nyt. Eikä Regulus ollut kertonut hänelle olevansa menossa naimisiin.

Andromeda huokaisi. "Bianca Malfoyn kanssa", hän ilmoitti.

"Bianca Malfoyn?"

"Hän on Lucius Malfoyn vuoden nuorempi serkku", Andromeda kertoi. "Samanlainen kuin muutkin Malfoyn suvusta. Vaaleatukkainen, ylimielinen ja inhottava. Mutta tietojeni mukaan hän jopa PITÄÄ Reguluksesta - joten on todennäköisesti parempi, että Regulus menee naimisiin hänen kanssaan kuin minun kanssani."

"Minä en tajua sukuani", Sirius mutisi. "He ovat kaheleita!"

"Niin ovat", Andromeda vahvisti raskaalla äänellä. "En todellakaan haluaisi mennä häihin, mutta ilmeisesti minun on pakko."

"Milloin häät ovat?" Sirius kysyi.

"Joulukuun toinen päivä. Kalmanhanaukiolla, tietenkin", Andromeda sanoi vinosti hymyillen.

Sirius nyökkäsi ja hyvästeli Andromedan pikaisella halauksella. Sitten hän kääntyi Jamesin ja Remuksen puoleen.

"Anna se porttiavain tänne, Kuutamo", hän pyysi. "Minun pitää päästä vähän miettimään tätä juttua."

Remus totteli ja ojensi porttiavaimen Siriukselle huolestunut ilme kasvoillaan. Hän ei halunnut tietää, mitä Sirius suunnitteli, mutta Siriuksen kasvoilla olevasta ilmeestä hän päätteli, ettei se ollut mitään hyvää.

"Onko kaikki OK, Anturajalka?" hän kysyi varovasti.

Sirius nyökkäsi lyhyesti. "Täydellisesti", hän vastasi kireällä äänellä. "No niin - tarttukaa porttiavaimeen - yksi - kaksi - "

He kieppuivat halki ilman, kohti Tylypahkaa.