5. osa - totuutta vai tehtävää (ja hieman riitelyä lisäksi)

Keskiviikkona päivällisen jälkeen Lily oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella oleskeluhuoneeseen palatessaan. Hän oli onnistunut tekemään harvinaisen monimutkaisen loitsun päivän loitsutunnilla oikeastaan edes harjoittelematta. Lily tiesi olevansa typerä, mutta koulussa onnistuminen sai hänet aina mielettömän iloiseksi. Se johtui todennäköisesti siitä, että hän oli jästisyntyinen ja halusi automaattisesti osoittaa olevansa yhtä hyvä ellei parempikin kuin muut.

Oleskeluhuoneessa Lilyä odotti mielenkiintoinen näky: Arianna ja Sirius istuivat vierekkäin sohvalla ja keskustelivat matalalla äänellä jostakin, mistä Lily ei saanut selvää. Asia sinänsä ei ollut kovin järkyttävä - hän oli nähnyt Siriuksen ja Ariannan yhdessä ennenkin - mutta se oli outoa, että he todella keskustelivat. Lily oli kuvitellut, ettei Sirius koskaan keskustellut - VAIN keskustellut - tyttöjen kanssa. Kaikki koulun tytöt sanoivat niin ja he tiesivät mistä puhuivat, sillä suurin osa heistä oli jossakin vaiheessa ollut Siriuksen kanssa. Toisin kuin Lily tai Arianna. Cinnamon oli itse asiassa ollut Siriuksen kanssa, kahden päivän ajan, mutta hän ei ollut erityisemmin jäänyt haikailemaan Siriuksen perään vaan tullut itsekin siihen tulokseen, ettei Sirius sopinut hänelle.

"Hei, Lily", Arianna sanoi sohvalta epäluonteenomaisen iloisella äänellä. Lily rypisti otsaansa.

"Hei", hän vastasi hieman varautuneesti silmät edelleen liimautuneena kaksikkoon. "Mitä te olitte tekemässä?"

"Läksyjä", Arianna virnisti.

Lily kohotti kulmiaan. Hänen ystävänsä huokaisi tuskastuneena ja heilautti tummia hiuksiaan.

"Lily, älä pelkää. Minä en vajoaisi niin alas että suostuisin kaulailemaan Sirius Blackin kanssa!"

"HEI - " Sirius sanoi loukkaantuneena. "Minä olen edelleen täällä jos et ole sattunut huomaamaan!"

Arianna kääntyi ja pörrötti Siriuksen tukkaa. "Älä pelkää, sinua on vaikea olla huomaamatta."

Lily pyöritti silmiään eikä sanonut mitään. Hän oli aikeissa mennä makuusaliinsa kertomaan Cinnamonille näkemästään kohtauksesta, mutta pysähtyi nähdessään Jamesin tulevan huoneeseen typerä virne kasvoillaan ja tyhjä pullo toisessa kädessään.

"Potter", hän kohotti kulmiaan. "Älä vain sano että olet kännissä!"

James virnisti. "Ei huolta, Lily. Tämä pullo on kuulunut kotitontuille enkä minä ole tyhjentänyt sitä."

"Juovatko kotitontut?"

"Jotkut." James kohautti hartioitaan. "Jos niillä on tylsää. Jos niillä on sydänsuruja. Minä tapasin kerran yhden tontun, joka oli hirvittävän onneton, koska sen työpari ja elämänkumppani sai vaatteita. Se oli pienessä tai vähän vähemmän pienessä hiprakassa koko ajan."

Lily katsoi Jamesia tarkkaan yrittäen keksiä, valehteliko James vai ei. Hän päätti antaa koko asian olla.

"Miksi sinä sitten olet pihistänyt kotitontuilta pullon?" hän kysyi seuraavaksi.

James oli teatreelisesti hetken hiljaa ennen kuin vastasi. "Koska", hän sanoi sitten kovaan ääneen. "Me pelaamme totuutta vai tehtävää!"

"Kannatan!" Sirius hihkaisi ja pomppasi ylös sohvalta kumauttaen vahingossa Ariannan samalla taaksepäin. Ariannakin nousi, tosin rauhallisemmin, ja mulkoili Siriusta loukkaantuneena. Sirius ei huomannut vaan tuijotti Jamesin kädessä olevaa pulloa ahnaasti aivan kuin se olisi ollut ratkaisu nälänhätään. Aivan kuin se Siriusta olisi kiinnostanut, Lily tuhahti ajatuksissaan.

"Mene hakemaan Kuutamo ja Matohäntä", James komensi ja Sirius loikki portaat ylös poikien makuusaliin nopeammin kuin McGarmiwa olisi lentänyt luudalla. Lily pyöritti silmiään, mutta häntä alkoi väkisinkin kiinnostaa poikien ehdotus, varsinkin kun Arianna tuijotti häntä kaiken aikaa anovasti.

"Mennään mekin mukaan, Lily", Arianna ehdotti, vaikka oikeastaan se oli paljon enemmän rukous kuin ehdotus. Lily mietti hetken ja nyökkäsi sitten -

"Sillä ehdolla että myös Cin tulee mukaan", hän määräsi. Arianna nyökkäsi ja loikki portaisiin samalla tavalla kuin Sirius äsken. Lily rypisti otsaansa.

"Nuo kaksi ovat pelottavan samankaltaisia välillä", hän sanoi ääneen, muistamatta että James Potter seisoi melkein hänen vieressään.

"Olen huomannut", James virnisti katsoessaan loittonevan Ariannan selkää.

Sirius ja Arianna tulivat hetken kuluttua takaisin Remus, Peter ja Cinnamon kannoillaan. He istuivat ympyrään lattialle ja asettivat pullon keskelle.

"No niin, kaikki varmaan tuntevat säännöt?" James varmisti. "Tämä on velhopullonpyöritystä, eli annetut tehtävät on pakko tehdä. Muuten pitää ottaa pois joku vaatekappale. Ja sukkia ei muuten lasketa."

Lily voihkaisi. "Onko pakko?"

"Ei, jos teet mitä käsketään", James virnisti. Lilyn teki mieli lyödä häntä, mutta hän piti kätensä kurissa ja katseli, kuinka James pyöritti pulloa ensimmäisenä. ('Minä löysin pullon', James sanoi, 'minulla on oikeus pyörittää ensin'). Pullo pysähtyi Siriukseen ja James virnisti.

"Sirius? Totuus vai tehtävä?"

Sirius pyöritti silmiään. "Oletko sinä ääliö? Tehtävä tietenkin!"

"Ai niin, unohdin ettet halua paljastaa sielunelämääsi", James nyökkäsi. "Hyvä on, sinun pitää halata huomenna Minervaa aamupalalla. Niin, että kaikki näkevät sen."

"Onnistuu", Sirius virnisti. "Etkö sinä muka tuon pahempaa keksinyt?"

"Minä aloitan hitaasti", James sanoi arvokkaasti.

Sirius pyöritti pulloa, joka osoitti Remusta.

"Kuutamo, totuus vai tehtävä?" hän kysyi ilahtuneesti.

Remus mietti hetken aikaa. "Tehtävä", hän sanoi sitten ja katsoi Siriusta epäluuloisesti.

Sirius virnisti. "Hyvä on. Suutele Ciniä." Remus pyöritti silmiään, mutta totteli joka tapauksessa, eikä Cinnamonilla ollut mitään asiaa vastaan. Sirius ja James seurasivat virnuillen vierestä, eikä Lilykään pystynyt olemaan hymyilemättä vaikka kuinka yritti.

"No niin, riittää jo, Remus", Sirius taputti Remusta olkapäähän ja Remus vetäytyi kauemmas Cinnamonista kasvot hieman punaisina, mutta hymyillen joka tapauksessa. Hän keskittyi pyörittämään pulloa.

"Arianna. Totuus vai tehtävä?"

"Totuus", Arianna sanoi ja loi Siriukseen ähättelevän katseen. "Minä en anna teidän keksiä itselleni tehtävää ennen kuin olen liian kännissä tajutakseni mitä tapahtuu."

"Ohhoh?" Sirius kohotti kulmiaan. "Ajattelitko oikein juodakin?"

"Riittää jo, te kaksi", Remus määräsi. "Arianna, kerro pahin unesi, jossa on ollut osallisena opettaja."

"No tuo ei ole vaikea", Arianna virnisti. "Muistatteko sen hyvännäköisen PVS-opettajan joka meillä oli viime vuonna? Kuvitelkaa hänet uimapuvussa - "

Remus ja Sirius näyttivät pettyneiltä. "Minä kuvittelin, että se liittyisi jotenkin McGarmiwaan", Sirius sanoi murheellisena.

"Kaikki meistä eivät haaveile McGarmiwasta, vaikka sinulla onkin likainen mielikuvitus", Arianna kivahti.

"Ei likainen", Sirius korjasi. "Miehinen."

Arianna ei sanonut mitään. Hän pyöritti pulloa, joka osoitti kohti Lilyä. Hän kohotti kulmaansa odottavasti Lilylle.

"Tehtävä", Lily sanoi rohkeasti. Hän arveli, että koska Arianna keksi tehtävän, se ei voinut olla kovin paha. Mutta Ariannan kasvoille levisi ilkikurinen ilme ja Lily tajusi samassa tehneensä suuren virheen. Hän ei kuitenkaan voinut enää perua, sillä hänellä ei ollut mitään hinkua ruveta riisumaan vaatteitaan Kelmien - varsinkin Jamesin - edessä.

"Minä haen sinulle musiikkia. Haluan että laulat ja tanssit meidän kaikkien edessä."

"MITÄ?" Lily huusi. "En varmana tee sitä!"

"Se tai paita pois", Arianna virnisti. "Sitä paitsi sinä laulat upeasti."

Lily ravisti päätään. "Minä en laula julkisesti."

"Lils - "

"Älä yritä", hän kivahti ja alkoi vastahakoisesti vetää paitaa päänsä yli. Kelmit ja muutamat muut jäljellä olevat pojat oleskeluhuoneessa vislailivat, mutta Lilyn murhaava katse vaiensi heidät nopeasti. Jamesilla oli silti pieniä vaikeuksia saada katsettaan irti Lilystä, joka istui häntä vastapäätä ilman paitaa. Sirius huomasi Jamesin tuijottavan ja tökkäsi häntä kylkeen.

"Sulje suusi ja laita silmät takaisin päähän", Sirius sihisi hänelle. "Ellet halua päätyä Evansin vihan kohteeksi."

James huokaisi hyvin syvään mutta käänsi katseensa Peteriin. Se sai hänen ajatuksensa jäähtymään erittäin nopeasti. Lily ojensi kätensä ja pyöritti pulloa edelleen vihaisena. Pullo pysähtyi uudelleen Ariannan kohdalle.

"Arianna - " Lily kysyi teeskennellyn suloisella äänellä. "Totuus vai tehtävä?"

Arianna pyöritti silmiään. "Minä en aio antaa sinulle tilaisuutta kostaa. Totuus."

"Ketä tässä huoneessa olevaa haluaisit suudella?"

Ariannan silmät laajenivat. "En kerro", hän sanoi kiireesti ja riisui paitansa. Lily virnisti.

"Salaisuuksia, Ria?"

"Ehkä niinkin. Minun vuoroni. Peter, totuus vai tehtävä?"

"Tehtävä", Peter sanoi urheasti.

Sirius virnisti. "Niin sitä pitää, kaveri. Jotakin oikein pirullista sitten."

Peter nielaisi, mutta ei perääntynyt päätöksessään. Arianna mietti hetken.

"Sinun pitää mennä huomenna aamupalalle pelkissä boksereissa, joissa lukee: 'minä rakastan Severus Kalkarosta'"

"MITÄ?"

Arianna kohautti harteitaan. "Säännöt on säännöt, Peter."

"Sitä paitsi, sinähän olet aina sanonut että haluaisit jonkun tytön hyökkäävän kimppuusi", Sirius lisäsi virnistäen. "Nyt sinulla on mahdollisuus."

Peter huokaisi syvään, mutta ei valittanut. Lily ja James loivat tietävän katseen toisiinsa. Siriuksen ja Ariannan ajatusmaailmassa näytti olevan enemmän yhtäläisyyksiä kuin he olivat aavistaneetkaan. He keskittyivät taas peliin, kun Peter pyöritti.

"Remus, sinun vuorosi. Totuus vai tehtävä?"

"Totuus."

"Mikä on suurin unelmasi?" Peter kysyi.

Remus mietti hetken aikaa ja veti sitten paitansa pois. "En kerro", hän sanoi. Sirius ja James vilkaisivat toisiaan - he tiesivät kyllä hyvin, miksi Remus ei halunnut kertoa. Synkkänä Remus pyöritti pulloa, mutta hänen ilmeensä valaistui kun pullo osoitti Jamesiin.

"James, totuus vai tehtävä?"

"Tehtävä", James virnisti.

"Hyvä on. Minä tiedän mitä sinä haluat. Ota paitasi pois - ihan vain tasa-arvon vuoksi - ja sitten sinun pitää suudella Lilyä", Remus virnisti.

Jamesin hymy leveni entisestään. "Onnistuu", hän ilmoitti ja veti paidan päältään. Sen jälkeen hän kumartui lähemmäs Lilyä. Lily veti päätään taaksepäin.

"Tästä ei puhuttu mitään", Lily sihahti Remukselle vihaisesti.

Remus kohautti olkapäitään. "Anteeksi, Lily. Ei vaihtoehtoja."

Lily huokaisi hyvin syvään, mutta siirtyi joka tapauksessa lähemmäs Jamesia. James tarttui häntä olkapäistä ja suuteli häntä varovasti. Hän sulki silmänsä - vaikka ei itsekään tiennyt miksi - eikä liikkunut taaksepäin, vaikka hänen järkensä käskikin häntä häipymään nopeasti paikalta. Hän vastasi suudelmaan -

"Mitä IHMETTÄ täällä on meneillään?"

Lily ja James säpsähtivät erilleen ja tajusivat, että ovella seisoi professori McGarmiwa. Lilyn kasvot muuttuivat yhtä punaisiksi kuin hänen hiuksensa ja hän tuijotti Remusta murhaaasti.

"Professori - me - " hän aloitti, kun Remus keskeytti hänet läimäyttämällä kätensä yhteen.

"Professori Minerva! Miten kerrassaan hienoa nähdä sinut täällä! Haluaisitko kenties liittyä peliin?"

"Lupin", McGarmiwa sanoi vihaisesti. "Minä odotin sinulta hieman parempaa käytöstä!"

Remus virnisti. "Anteeksi, professori - me pelasimme totuutta ja tehtävää ja sillä on huono vaikutus minuun - "

"Nyt kun olemme asiassa, niin mitä sinä teet täällä, Minnie?" Sirius virnisti.

"Black - " McGarmiwa kivahti. "Viisi pistettä pois rohkelikolta epäkunnioittavasta käytöksestä. Ja vastauksena epäasialliseen kysymykseesi voin sanoa, että tulin hakemaan teitä JÄLKI-ISTUNTOON, jonka ilmeisesti olitte unohtaneet."

Sirius ja James virnistivät. "Anteeksi, professori - me olimme hieman kiireisiä - "

"Siltä näyttää", McGarmiwa sanoi ivallisesti. "Johtajapoika ja -tyttö oleskeluhuoneen lattialla, suutelemassa, ILMAN PAITAA! Älkää vain väittäkö minulle että opettelitte liimaamaan postimerkkejä!"

James virnisti voitonriemuisesti. "Eikö se olisi todennäköistä? Kyllähän professori tietää, että jästeillä on outo tapa liimata postimerkit nuolemalla niitä kielellään - "

"Minä en halua kuulla mitään yksityiskohtia sinun rakkauselämästäsi, Potter", McGarmiwa sanoi inhoava ilme kasvoillaan. "Potter, Evans - ja te muutkin - " hän loi murhaavan katseen Ariannaan ja Remukseen, joilla myöskään ei ollut paitaa. " - minä olen hyvin pettynyt teihin. VARSINKIN sinuun, Evans."

Lily muuttui entistä punaisemmaksi. "Minä tiedän, professori ja minä olen pahoillani", hän sanoi. "Potterin suuteleminen ei kuitenkaan ollut minun vikani. Lupin käski."

"Minä rakastan Kuutamoa!" James julisti leveästi hymyillen. "Elämäni paras hetki on hänen ansiotaan."

"Suu kiinni, Potter!" Lily ojensi kätensä ja läimäytti Jamesia kasvoihin.

James huokaisi syvään, mutta hymy ei haipunut hänen kasvoiltaan. "Paras ja pahin. Kahden minuutin aikana." Hän ravisti päätään teeskennellyn murheellisesti.

"Riittää", McGarmiwa sanoi terävästi. "Pukekaa paidat päällenne. Potter ja Black, seuratkaa minua. Jälki-istuntonne odottaa teitä. Ja teille muille - jos minä saan teidät vielä kiinni tästä, minä joudun ottamaan pisteitä pois. Omalta tuvaltani. Minä tiedän kyllä, että teidän iässänne teillä on tiettyä - uteliaisuutta - mutta se ei silti oikeuta teitä järkyttämään ensiluokkalaisia tällä tavalla."

Hän kääntyi kannoillaan ja katosi muotokuva-aukosta käytävään. James puki kiireesti paidan ylleen ja seurasi Siriusta. Mennessään hän heitti vielä viimeisen kaipaavan silmäyksen Lilyyn, jonka kasvot olivat kuitenkin synkät.

Kun James ja Sirius olivat menneet, Lily kääntyi Remuksen puoleen.

"Miksi sinä teit tuon?" hän kivahti. "Sinä tiedät, että minä en pidä Potterista!"

Remus kohautti harteitaan. "James toivoi sitä. Ja hän on minun ystäväni. Sitä paitsi minusta on kurjaa katsoa Jamesia noin surkeana etkä sinä voi väittää, että olisit oikeastaan ikinä antanut hänelle mahdollisuutta, vai mitä?"

"Miksi antaisin?" Lily sihahti ja nousi ylös. "Hän on pelkkä itserakas paskiainen!"

Hän nousi ylös ja harppoi tiehensä. Remuksen sanat kuitenkin pysäyttivät hänet.

"Sinä kuvittelet niin, Lily, mutta jos sinä todella tuntisit hänet, sinua nolottaisi."

"Sen kun näkisi", Lily naljaisi ja harppoi makuusaliinsa. Arianna ja Cinnamon vilkaisivat Remusta ja Peteriä anteeksipyytävästi.

"Lilyllä on pieniä ongelmia itsensä kanssa", Cinnamon sanoi. "James on hänelle jotenkin herkkä aihe."

"Minä olen oikeasti pahoillani Jamesin puolesta", Arianna mietti. "Minä kävin hänen luonaan aika monta kertaa kesän aikana ja minä tiedän, että hän on aivan erilainen kuin teeskentelee olevansa. Hänen pitäisi näyttää se Lilyllekin."

Peter ja Remus hymähtivät. "James muka? Turha toivo! Hän ei voi lopettaa esittämistä milloinkaan kun Lily Evans on paikalla."

James oli loistavalla tuulella palatessaan jälki-istunnostaan. Hän oli suudellut Lily Evansia ensimmäistä kertaa elämässään ja Lily oli jopa vastannut suudelmaan. No, ehkä se ei ollut täysin vapaaehtoista Lilyn osalta, mutta silti - hän oli suudellut Lily Evansia. Hän ei muistanut koskaan aikaisemmin olleensa niin onnellinen. Ei edes kuullessaan, että Sirius muuttaisi hänen luokseen.

"Mietitkö sinä Evansia?" Sirius kysyi, kun he kävelivät McGarmiwan toimistosta takaisin oleskeluhuoneeseen.

"Voit uskoa", James huokaisi hyvin syvään. "Ei sille voi mitään. Hän on upea."

Sirius hymähti. "No, minä en voi väittää tietäväni miltä se tuntuu. Yltiöpäinen rakastuminen ei kuulu minun tyyliini."

"Huomattu on." James vilkaisi Siriusta syrjäsilmällä. "Olen ihmetellyt sitä monta kertaa."

"Mitä ihmettelemistä siinä on?" Sirius kysyi haastavasti. "Minä en ole valmis olemaan vakavissani kenenkään kanssa. Minä olen seitsemäntoista, helvetti - !"

"Niin olen minäkin", James muistutti. "Mutta sinun asiasihan se on."

"Niin on", Sirius sanoi lyhyesti. He kävelivät hiljaisina takaisin oleskeluhuoneeseen.

"Missä Lily on?" James kysyi heti aluksi nähdessään Ariannan istumassa punaisessa nojatuolissa lähellä oleskeluhuoneen takkaa.

Arianna käänsi päätään. "Makuusalissa. Hän on ollut siellä koko ajan."

"Voitko käydä hakemassa hänet?" James pyysi. "Meidän pitää lähteä partioimaan."

"Eikö herra Kelmi itse ole vielä löytänyt tietä tyttöjen makuusaliin?" Arianna kohotti kulmiaan flirttailevasti.

James pyöritti silmiään. "Sinun kuuluu yrittää iskeä Siriusta, ei minua, muistatko? Minä olen varattu toiselle."

Arianna ei sanonut mitään, vaan lähti makuusaliin. Hetken kuluttua hän palasi hyvin synkännäköinen Lily mukanaan.

"Mennään, Potter", Lily kivahti kävellessään Jamesin ohi.

"Hauskaa partiota, Potter", Sirius toivotti, kun he lähtivät oleskeluhuoneesta.

Lily kääntyi katsomaan Jamesia. "Ettekö te kutsukaan toisianne niillä ääliömäisillä lempinimillä?"

James oli hetken hiljaa. "Minä luulin että hän tarkoitti sillä Potterilla sinua", hän sanoi sitten. Lily tuhahti, eikä sanonut mitään.

"Kuule, Lily, minä olen pahoillani tuosta äskeisestä. Se oli oikeasti Kuutamon idea, ei minun", James sanoi kyllästyttyään Lilyn mökötykseen. Lily pyöritti silmiään.

"Minä en välitä kenen idea se oli, minä en siltikään nauttinut siitä."

"Sinä et siis vieläkään suostu menemään naimisiin kanssani?" James kysyi teeskennellyn toivottomalla äänellä. Lily mulkaisi häntä murhaavasti, mutta James vain virnisti vastaukseksi.

"Niin ne kaikki aikaisemminkin ovat sanoneet..." hän mutisi itsekseen, mutta Lily kuuli kuitenkin.

He lähettivät muutaman yliaktiivisen viidesluokkalaisen pariskunnan takaisin makuusaleihinsa pidettyään heille ensin luennon, jota Lily kutsui 'minä-löysin-sinut-ja-nyt-sinun-pitää-hävetä'-puheeksi. He kiersivät Suuren Salin kautta takaisin rohkelikkotornin suuntaan, kun he kuulivat mutinaa varjoista. Lily huokaisi ja pyöritti silmiään. James virnisti huvittuneena nähdessään, että Lilyn kasvoille ilmestyi automaattisesti komenteleva ja virallinen ilme.

"Haluatko sinä hoitaa puheenpitämisen?" hän kysyi toiveikkaasti. Lily ei sanonut mitään vaan veti läheisen verhon sivuun ja aloitti puhumisen.

"No niin, te tiedätte että tuo ei ole soveliasta - " hänen puheensa katkesi kun hän tajusi katsovansa Bellatrix Blackia kasvoihin.

"Sinä!" Bellatrix sihisi. "Mitä kuraverinen tekee ulkona tähän aikaan illasta?"

"Pidä suusi kiinni, Black ja mene takaisin makuusaliisi", Lily kivahti. "Ja vie poikaystäväsi mukanasi", hän sanoi vilkaisten inhoten Rodolphus Lestrangea, jonka käsivarret olivat Bellatrixin vyötäröllä.

"Minä en ota määräyksiä vastaan kuraveriseltä", Bellatrix naljaisi.

"Siivoa suusi", James sanoi kylmästi ja osoitti mustatukkaista tyttöä sauvallaan. "Kuuraannu!"

Bellatrixin suusta alkoi valua saippuavaahtoa - Lily tuijotti inhoten, kuinka tyttö kakoi ja yski. Hän muisti erään hyvin samankaltaisen tilanteen viidennen vuoden keväältä, jolloin kohteena tosin oli ollut Severus Kalkaros -

"Lopeta, Potter", hän kivahti. James laski vastahakoisesti taikasauvansa. Lily kääntyi Bellatrixin puoleen. "Mene takaisin makuusaliisi tai haen McGarmiwan ja otan luihuisilta viisikymmentä pistettä."

"Sinä tiedät että tämä ei jää tähän", Bellatrix sanoi kylmästi, mutta kääntyi joka tapauksessa lähteäkseen. Heti kun kaksi luihuista oli kadonnut näkyvistä, Lily kääntyi katsomaan Jamesia.

"Mitä sinä oikein kuvittelit tekeväsi?" hän kivahti. "Sinä olet johtajapoika etkä sinä voi kirota ketä vain - "

"Lily, hän kutsui sinua kuraveriseksi!" James huudahti.

Lily mulkaisi häntä. "Kuule, minä en tarvitse sinua puolustamaan itseäni."

"Miten sinä voit olla välittämättä siitä - "

"Kyllä minä välitän! Mutta minä osaan huolehtia itse itsestäni, Potter!"

James huokaisi turhautuneena. "En minä sitä tarkoittanut, mutta - "

"ANNA SITTEN MINUN JO OLLA JA LAKKAA VAINOAMASTA MINUA!" Lily huusi. "Milloin sinä oikein tajuat, etten minä pidä sinusta, etten minä tarvitse sinun suojeluasi, etten minä halua olla MISSÄÄN TEKEMISISSÄ sinun kanssasi? Sinä olet lapsellinen, toisia kiusaava idiootti! Välitätkö sinä edes muista? Minä olen kyllästynyt siihen että sinä kuljet minun kannoillani kuin joku lemmensairas koira, joten ANNA JO OLLA!"

James nykäisi päänsä taaksepäin kuin Lily olisi lyönyt häntä. Hänen silmissään oli murtunut ilme. "Hyvä on", hän sanoi kylmästi. "En tajua miksi edes vaivauduin. Sinä olet ihan niin ylimielinen kuin kaikki aina sanoivat sinun olevan. Täydellinen Lily Evans, joka leikkii muiden tunteilla ja välittää aidosti ainoastaan koulukirjoistaan! Minä ihan oikeasti kuvittelin että sinä olet erilainen - " hän sanoi mitä ikinä keksi, halusi loukata Lilyä yhtä pahasti kuin Lily oli satuttanut häntä. Puhuessaan hän tunsi sydämensä putoavan palasiksi lattialle ja tallaantuvan Lilyn jalkoihin. Hän räpytteli silmiään tuntiessaan kyynelten polttelevan silmäkulmiaan - joku tyttö ei VOINUT saada häntä itkemään - sitten hän tajusi, että Lilyn kasvoilla oli yhtä satutettu ilme. Hän ei välittänyt.

"Sinä et selvästikään halua olla missään tekemisissä kenenkään kanssa, joka ei ole koulukirjasi - tai ehkä TÄYDELLINEN Amos Diggory - no, aivan rauhassa - minä en välittäisi vaikka luihuiset tekisivät sinulle mitä - äläkä tule sanomaan minulle, että minä en ikinä yrittänyt - " hän kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään poispäin tuntien itsensä murtuneemmaksi kuin ikinä ennen. Lily ei todellakaan halunnut häntä. Hän räpytteli kiivaasti silmiään ja räjäytti taikasauvallaan lähimmän haarniskan purkaakseen vihaansa. Lily jäi seisomaan paikoilleen hänen taakseen kyyneleet omilla kasvoillaan.

6. osa - Täysikuu

James heräsi aikaisin ja meni Suureen Saliin aamiaiselle, ennen kuin kukaan muu hänen makuusalissaan oli valveilla. Hän ei halunnut puhua kenenkään kanssa. Eilisillan riita Lilyn kanssa oli liian selkeänä hänen mielessään. Hän ei tajunnut, miten oli voinut huutaa Lilylle sillä tavalla. 'Sinä olet ihan niin ylimielinen kuin kaikki aina sanoivat sinun olevan' - hän kumautti päänsä vihaisesti vasten pöytää niin lujaa, että lähellä istuvat ensiluokkalaiset katsoivat häntä säikähtäneenä.

Muut Kelmit tulivat aamupalalle vasta puolta tuntia myöhemmin. Jamesin onneksi myös posti saapui samoihin aikoihin, eikä hänen täytynyt puhua kenenkään kanssa, vaan hän saattoi keskittyä lukemaan Päivän Profeetta. Lehden etusivu sai hänet kuitenkin masentumaan entisestään - "Hyökkäys Viistokujalla, seitsemän sai surmansa". James luki jutun nopeasti läpi ja huokaisi helpotuksesta, kun kuolleiden listalla ei mainittu ketään, jonka sukunimi olisi ollut Potter. Hänen molemmat vanhempansa olivat auroreita ja hän sai aina pelätä heidän puolestaan.

"Huono aamu, James?"

Hän käänsi päätään ja näki vähän matkan päässä istuvan vaaleatukkaisen pienikokoisen tytön, joka hymyili hänelle ujosti. Hän tunnisti tytön Alice Prewettiksi, yhdeksi Lilyn huonetovereista. Lilyn - pelkkä nimi soi tuskallisena hänen päässään. Jos hän joskus olikin kuvitellut saavansa Lilyn rakastumaan itseensä, niin ei kuvitellut enää.

"Niinkin voisi sanoa", hän vastasi ja pakotti huulilleen väkinäisen hymyn.

Alice nyökkäsi ymmärtävästi. "Lily, vai?"

"Mistä tiedät?" James kysyi vaivautumatta kieltämään.

"Lily oli lievästi sanoen järkyttynyt tullessaan eilenillalla makuusaliin. Me - minä, Cin ja Arianna siis - kiskoimme hänestä koko tarinan irti."

James tunsi olonsa entistä pahemmaksi. "Minä taisin loukata häntä aika pahasti", hän sanoi surkeana.

Alice kohautti olkapäitään. "Siltä se vaikutti. Lily ei myöntänyt sanoneensa sinulle mitään kovin pahaa, mutta hänen temperamenttinsa tuntien - " Alice naurahti avuttomasti. " - hänkin taisi loukata sinua."

"Sinne päin", James myönsi. Hänellä ei ollut mitään aikomusta haukkua Lilyä Alicelle, vaikka oli itsekin melkoisen loukkaantunut. Silti hän katui sitä, että oli mennyt huutamaan Lilylle. Alice laski kätensä lohduttavasti hänen olkapäälleen.

"Kuule, kyllä se siitä paremmaksi muuttuu", Alice vakuutti.

James ravisti päätään. "Sen päivän kun näkisi..."

"Minä en sano tätä vain lohduttaakseni. Minä tiedän", Alice sanoi varmasti. "Kaikilla on aina omat ongelmansa. Niistä pitää vain puhua."

"Teetkö sinä muka niin?" James kysyi epäuskoisesti.

"Useimmiten", Alice nyökkäsi ja hymyili ujosti. "Tosin poikkeuksia on olemassa - minä olen puhunut Frankin äidin kanssa vaikka kuinka monta kertaa, emmekä me vieläkään tule toimeen keskenämme. Mutta, pahus, se nainen pukeutuu täytettyyn korppikotkaan!"

James virnisti. Hän tiesi kyllä, että Alice seurusteli vuotta vanhemman Frank Longbottomin kanssa. Alice ja Frank olivat olleet yhdessä jo yli vuoden. Nykyään Frank ei ollut enää Tylypahkassa, vaan opiskeli Auroriakatemiassa, mutta hän ja Alice pitivät yhä yhteyttä.

"Kiitos piristyksestä", James nyökkäsi Alicelle, kun tyttö nousi ylös ja siirtyi omien ystäviensä seuraan. Hän huokaisi syvään ja siirtyi lähemmäksi muita Kelmejä. Hänellä ei ollut varaa olla surkeutensa varassa tänään - tänään hänen oli pakko olla vahva. Illalla olisi täysikuu ja hänen oli pakko olla Remuksen tukena.

"Seitsemän kuollutta Viistokujalla", hän sanoi tökerösti istuessaan Siriuksen viereen.

"Huomenta vain sinullekin", Sirius nyökkäsi virnistäen. "Väsyttääkö?"

James kohautti olkapäitään. "Niinkin voi sanoa."

"Menikö myöhään eilenillalla?" Siriuksen silmissä oli ilme, jonka James hyvin tunnisti. Hän ravisti päätään.

"Ei sillä lailla kuin kuvittelet."

"Ai? Kuinka pitkälle te oikein menitte?"

"Ole hiljaa, Sirius!" James huusi vihaisesti. Sirius katsoi häntä yllättyneenä hänen tunteenpurkauksestaan, mutta kohautti harteitaan ja piti suunsa kiinni. James vilkaisi häntä anteeksipyytävästi ja keskittyi syömään aamupalaansa loppuun. Hän halusi päästä pois Suuresta Salista niin nopeasti kuin mahdollista.

"Täysikuu tänä iltana", hän vaihtoi puheenaihetta ja kääntyi katsomaan Remusta, joka istui Siriuksen toisella puolella tavallista vaisumman näköisenä. Remuksen silmien alla oli tummat varjot valvomisesta - hän ei koskaan nukkunut hyvin ennen täyttäkuuta.

"Menemmekö me Rääkyvään Röttelöön tavalliseen tapaan?" Peter kysyi kovemmalla äänellä kuin oli järkevää.

"Hiljaa!" Sirius sihahti ja kääntyi katsomaan olkapäänsä ylitse. Kalkaros seisoi vähän matkan päässä ja katseli heitä kiinnostunut ilme naamallaan. James tajusi silmänräpäyksessä, että Kalkaros oli kuunnellut heidän keskusteluaan. Hän loi murhaavan katseen Peteriin ja yritti keksiä jotakin järkevää sanottavaa.

"Huispausottelu kahden viikon kuluttua", hän sanoi sitten. "Oletko valmis, Anturajalka?"

Sirius pyöritti silmiään hänen ilmiselvälle puheenaiheenvaihdokselleen, mutta nyökkäsi joka tapauksessa. "Aina valmis mätkimään muutamia luihuisia", hän sanoi ylimielisesti ja väläytti paljonpuhuvan virnistyksen edelleen tuijottavan Kalkaroksen suuntaan. Sirius oli rohkelikon joukkueen lyöjä, James taas oli kapteeni ja jahtaaja. Remus oli selostanut huispausotteluita kolmannesta luokasta lähtien.

"Vieläkö se seisoo siinä?" James kysyi matalalla äänellä vastapäätä istuvalta Peteriltä. Peter nyökkäsi syyllisen näköisenä. James ja Sirius virnistivät toisilleen ja kääntyivät ympäri penkeillään. Remus pyöritti silmiään. Hän oli nähnyt alusta asti, että James oli tänä aamuna jotenkin oudolla tuulella - James oli jo viime aikoina alkanut päästä eroon tavastaan hyökätä Kalkaroksen kimppuun ilman mitään syytä. Hänen täytyi olla todella pahalla tuulella jos hän aikoi taas kiusata Kalkarosta. Remus mietti syyllisenä, olisiko hänen pitänyt pysäyttää ystävänsä, mutta päätteli, että Lily tai McGarmiwa tulisi paikalle joka tapauksessa. Hän oli liian väsynyt ryhtyäkseen väitteleen Jamesin ja Siriuksen kanssa. Täysikuu illalla, niin -

"Mitä kuuluu, Ruikuli?" Sirius kysyi kääntyen Kalkaroksen puoleen. "Ovatko silmäsi jotenkin jumittuneet kun ne eivät liiku, vai tuijotatko sinä vain minun upeaa takamustani? Rehellisesti sanoen, Ruikuli, oletin sen olevan enemmän tyttöjen mielipuuhaa, mutta ainahan minä olen epäillyt, että - "

"KARKOTASEET!" Kalkaros osoitti sauvallaan Siriusta ja sauva lennähti Siriuksen kädestä.

"Estous!" James huusi ja nappasi Siriuksen sauvan ilmasta palauttaen sen oikealla omistajalleen. Hän piti kaiken aikaa tiukasti kiinni omasta sauvastaan, varuillaan siltä varalta, että Kalkaros päättäisi napata sen.

"Tuo oli epäkohteliasta, Ruikuli", hän sanoi kylmästi, valmiina purkamaan pahan tuulensa ja surunsa Kalkarokseen. "Keskeyttää pieni juttutuokio tuolla tavalla. Eikö isäsi ole opettanut sinulle mitään?"

"Ei sanaakaan minun vanhemmistani, Potter", Kalkaros sihahti.

James kohotti kulmiaan. "Miksi? Jotakin salattavaa, kenties?"

"Karkot - " Kalkaros yritti uudelleen, mutta Sirius keskeytti hänet.

"Tarantallegro!"

James ja Sirius nauroivat muiden mukana, kun Kalkaros alkoi tanssia jalat sätkien ympäri salia. "Jos olisin tiennyt, mikä tanssilahjakkuus sinä olet, Ruikuli, olisin lähettänyt Dumbledorelle anomuskirjeen, että hän olisi lähettänyt sinut tanssikouluun Tylypahkan asemasta", Sirius naljaisi. James virnisti.

"Siipirdium Lentiusa", hän huusi seuraavaksi ja nosti Kalkaroksen täydellisesti ilmaan sauvallaan. Sitten hänen katseensa osui ovelle ilmestyneeseen Lilyyn ja hän laski sauvansa alas niin nopeasti, että Kalkaroksen pelasti kovalta kolaukselta vain pikainen loitsu Lucius Malfoyn puolelta. James vilkaisi Malfoyta inhoten.

"Karkotaseet", hän sanoi melkein kyllästyneesti ja sekä Malfoyn että Kalkaroksen sauvat lennähtivät hänen käteensä. Sitten hän jäi jälleen katsomaan Lilyä, joka kieltäytyi itsepintaisesti kohtaamasta hänen katsettaan. Jamesin sydän tuntui vääntyvän nurin. Mieluummin hän olisi halunnut Lilyn huutavan itselleen kuin nähdä Lilyn noin - noin satutettuna - hänen olisi oikeasti pitänyt pitää suunsa kiinni edellisenä iltana. Hän katsoi, kuinka Lily käveli lähemmäs - hän kääntyi jälleen Kalkaroksen ja Malfoyn puoleen.

"En olisi uskonut, että Lucius viitsii edes vaivautua puolestasi, Ruikuli", hän sanoi kylmästi. "Mutta, toisaalta, mitäpä minä teidän väleistänne tiedän - " hän kohautti olkapäitään välinpitämättömästi. "Kangistumis tyys - " hän jätti loitsun lausumisen kesken, kun Lily työntyi hänen ohitseen niin läheltä, että heidän olkapäänsä koskettivat toisiaan. Hän oli olettanut, että Lily huutaisi hänelle ja vaatisi häntä lopettamaan, tai kiroaisi hänet, mutta Lily käveli hänen ohitseen pää painuksissa kuin ei olisi häntä nähnytkään. James huokaisi syvään. Ei tästä ollut mitään hyötyä.

"Ja paskat", hän tokaisi niin Siriuksen kuin luihuistenkin yllätykseksi ja nakkasi Malfoyn ja Kalkaroksen sauvat Siriukselle. Sitten hän harppoi ulos Suuresta Salista taakseen katsomatta, jättäen kaikki tapahtumaa seuranneet katsomaan järkyttyneenä peräänsä. Hetken kuluttua Remus ja Peter nousivat ja seurasivat häntä.

Lily nosti varovasti katseensa nähdessään Jamesin viskaavan taikasauvat Siriukselle. Hän katsoi yllättyneenä Jamesia, mutta poika ei luonut katsettakaan hänen suuntaansa vaan lähti nopeasti Suuresta Salista. Lily rypisti otsaansa. Ei heidän eilisiltainen riitansa ollut noin pahasti voinut Jamesia järkyttää - hehän riitelivät kaiken aikaa, hän oli huutanut Jamesille ennenkin. Hän muisti sen yhden päivän viidennellä luokalla, joka oli muistuttanut hyvin paljon tätä. Hän oli yllättänyt Jamesin rääkkäämästä Kalkarosta ja huutanut, että menisi mieluummin ulos jättiläiskalmarin kuin Jamesin kanssa. Mikä eilisiltaisessa oli muka ollut niin paljon pahempaa, hän väitti itselleen tiukasti. Mutta hänen mielessään oli pieni ääni, joka intti, ettei James ollut enää 15-vuotias ja otti varmaan asiat paljon raskaammin. Hän huokaisi itsekseen. Mitä sitten, jos hän oli huutanut Jamesille? James oli kostanut samalla mitalla. Siinä se taas nähtiin, ettei James edes oikeasti välittänyt hänestä vaan hän oli joku - joku typerä vedonlyönti -

"Maa kutsuu Lilyä?" hän havahtui siihen, että Arianna heilutti kättään hänen kasvojensa edessä. Hän hymyili pienesti.

"Anteeksi. Olin ajatuksissani", hän sanoi hitaasti.

"James taas, kenties?" Arianna kysyi, mutta Lilyn yllätykseksi hänen äänessään ei ollut tavallista kiusantekoa vaan hän oli aivan vakavissaan. Hän kohautti harteitaan.

"Se eilinen jäi vähän vaivaamaan."

Arianna huokaisi. "Lily, mitä siitä? Sinä olet suuttunut hänelle ennenkin! Mene pyytämään anteeksi."

"En mene", Lily kivahti. "Enkä minä ole pahoillani hänen puolestaan! Hän käyttäytyi aivan törkeästi aivan ilman mitään syytä - "

"Lily, sinä huusit hänelle ensin", Cinnamon muistutti varovasti. Lily mulkaisi häntä vihaisesti.

"Sinun on tarkoitus inhota Kelmejä ihan yhtä paljon kuin minunkin!" hän sähähti.

Cinnamon kohautti olkapäitään. "Tuon äskeisen jälkeen en ole ihan yhtä varma. Tai siis, näittekö te ilmettä Potterin kasvoilla - hän näytti siltä ettei halunnut edes katsoa sinua - "

"Minä en välitä!"

Cinnamon huokaisi ja vilkaisi Ariannaa paljonpuhuvasti. Lily yritti olla välittämättä ja keskitti huomionsa Siriukseen, joka seisoi Lucius Malfoyn ja Kalkaroksen edessä pidellen kummankin taikasauvoja kädessään. Siriuksen kasvoilla oleva ilme kieli yllätyksestä siksi, että James oli jättänyt väliin hyvän mahdollisuuden kiduttaa luihuisia. Lily ei itsekään ymmärtänyt, miksi James oli tehnyt niin. Hänen vuokseenko? Hän ei halunnut edes ajatella koko asiaa. Hän ravisti päätään ja keskittyi kuuntelemaan Siriuksen ja luihuisten sananvaihtoa.

"Haluatteko te kenties lentää vielä vähän aikaa ilmassa?" Sirius kysyi hilpeästi.

"Kaksi yhtä vastaan, Black, älä ole typerä", Lucius Malfoy ärähti.

Sirius heilutteli heidän sauvojaan käsissään. "Kolme sauvaa nollaa vastaan, Malfoy - älä ole typerä", hän matki pirullinen ilme kasvoillaan.

"Tee mitä teet, Black, mutta sinä olet silti ongelmissa", Kalkaros naljaisi kylmästi.

Siriuksen katse kääntyi heti Kalkarokseen. "Minä? Ongelmissa?"

"Voit uskoa. Minulla sattuu olemaan pieniä epäilyjä koskien teidän - tuota - hallitsematonta - ystäväänne. Hänellähän on tapana vierailla Tällipajun luona, vai?"

Lily näki Siriuksen otsan rypistyvän hänen yrittäessään peittää järkytystään. Hän olisi halunnut tietää, mistä oli kyse, jos Sirius kerran järkyttyi tuolla tavalla, mutta arveli ettei Sirius kertoisi kuitenkaan. Ei siis kannattanut mennä kysymyään. Siriuksen seuraavat sanat kiinnittävät hänen huomionsa.

"No ehkä sinun siinä tapauksessa pitäisi selvittää ne epäilysi", Sirius ehdotti virnistäen. "Tule puoli yhdeltätoista illalla Tällipajun luokse. Siitä tulee hauskaa. Tällipajun saa muuten jähmettymään koskettamalla sen rungossa olevaa kyhmyä."

Hän nakkasi taikasauvat takaisin luihuisille ja lähti Suuresta Salista. Lily ei pitänyt siitä pirullisesta virneestä, jonka näki Siriuksen kasvoilla. Hän tiesi sen merkitsevän vain pahaa. Hän painoi tarkasti mieleensä Siriuksen Kalkarokselle antamat ohjeet.

"Sarvihaara, miten menee?" Remus kysyi teeskennellyn huolettomasti nojatessaan makuusalin ovensuuhun. "Meillä on 20 minuuttia aikaa ennen seuraavan tunnin alkua."

James vilkaisi häneen turhautuneena. "Ei siitä ollut mitään hyötyä!" hän ärähti ja potkaisi sängynjalkaa. Remuksen ilme vaihtui huolestuneeksi. Hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt Jamesia noin pahalla tuulella. James potkaisi sängynjalkaa uudelleen ja se räsähti uhkaavasti. Pikaisesti Remus piirsi sauvallaan nyrkkeilysäkin ilmaan.

"Hakkaa tuota", hän ehdotti piirrettyään nyrkkeilysäkille vielä kiinnikkeen kattoon.

James nousi ylös sängyltä. "En tiennytkään että osaat jo tuon tempun. Se opetellaan vasta tänä vuonna, jos saan muistuttaa."

Remus kohautti harteitaan. "Minusta on hauskaa olla aikaani edellä", hän sanoi ja katseli, kuinka James alkoi hakata nyrkkeilysäkkiä raivoisasti. "No niin, kerrotko sinä nyt mikä on hätänä? Lyhyesti, mielellään. En halua myöhästyä McGarmiwan tunnilta sen eilisen jälkeen."

"Älä muistuta eilisestä", James ärähti ja iski säkkiä nyrkillään niin lujaa kuin jaksoi.

"OK, mikä meni vikaan?"

"Kaikki!" James lopetti hakkaamisen ja levitti kätensä. "Kaikki! Minä mokasin! Minä riitelin Lilyn kanssa ja nyt hän ei enää ikinä edes puhu minulle! Ja kaiken lisäksi minä olen ilmeisesti hankkinut jostakin omantunnon eikä luihuisten kiroamisestakaan ollut mitään hyötyä. Se ei auttanut yhtään mitään!" hän sanoi melkein epätoivoisesti ja jatkoi hakkaamista.

Remus laski kätensä hänen olkapäälleen myötätuntoisesti. "Mistä te riitelitte, James? Ei kai siitä suudelmasta - ?"

"Siitäkin, kai", James hymähti. "Lyhyesti sanottuna hän sanoi, että minä olen itserakas paskiainen, joka roikkuu hänen kannoillaan kuin joku lemmensairas koira ja että hän ei halua olla enää ikinä missään tekemisissä minun kanssani." Hän iski nyrkkeilysäkkiä vielä muutaman kerran ja lysähti sitten sängylle istumaan. Remus katsoi häntä avuttomasti.

"Kurja juttu, Sarvihaara", hän sanoi sitten. Jamesia ei oikeastaan voinut lohduttaa - James vihasi sääliä ja koska hän ei itsekään halunnut itseään säälittävän, hän kunnioitti Jamesin toiveita. "Kyllä tilanne varmaan parantuu vielä", hän sanoi sitten.

James ravisti päätään. "Niin Alicekin sanoi. Prewett. Mutta ei se parannu. Minä mokasin. Sinä tuskin näit Lilyn ilmettä kun hän astui saliin - hän näytti siltä kuin menisi mieluummin naimisiin Kalkaroksen kanssa kuin katsoisi minua silmiin!" Hän nosti kädet kasvoilleen ja huokaisi raskaasti. Remus ei tiennyt mitä sanoa.

"Ainakin sinä jätit Kalkaroksen rauhaan", hän sanoi sitten ja virnisti. "Olen ylpeä sinusta, Sarvihaara."

James vilkaisi häntä ja tuhahti. "Minä en! Minun elämäni on surkeaa jos en voi edes kirota Ruikulia hyvällä omallatunnolla!"

"Sitä minäkin vähän mietin", sanoi Siriuksen ääni ovensuusta. James ja Remus kääntyivät katsomaan Siriusta, joka virnisteli kuin hullu, mutta vakavoitui äkkiä Jamesin ilmeen nähdessään. Hän vilkaisi nyrkkeilysäkkiä kysyvästi.

"OK, mitä täällä on meneillään?" kerrankin lause ei kuulostanut kaksimieliseltä Jamesin korviin. Hän huokaisi ja selitti pikaisesti tilanteen uudelleen. Sitten, jäämättä odottamaan Siriuksen myötätuntoisia sanoja, hän pomppasi ylös sängyltä ja lähti kohti McGarmiwan luokkaa.

Illan partiointi osoittautui Jamesin elämän pahimmaksi kokemukseksi pitkään aikaan. Lily ei katsonut kertaakaan häneen päinkään, eikä puhunut hänelle. Lily käveli koko ajan muutaman askeleen hänen edellään ja tuijotti tiukasti eteenpäin, aivan kuin Tylypahkan seinät olisivat olleet tavattoman kiinnostavat. James olisi halunnut pyytää häneltä anteeksi, mutta hänen rohkeutensa ei riittänyt siihen. Kertaakaan hän ei ajatellut, että koko riita oli oikeastaan Lilyn vika. Hän ei vain osannut tehdä sitä - syyttää Lilyä. Sirius olisi sanonut että hän oli tossun alla.

Hieman ennen puolta yhtätoista hän keksi tekosyyn Lilylle ja sanoi, että hänen täytyi mennä. Se hyvä puoli Lilyn mykkäkoulussa oli, ettei Lily sanonut mitään, vaan nyökkäsi puolittain ja jatkoi kävelemistä aivan kuin Jamesia ei olisi ollutkaan. James huokaisi syvään katsoessaan Lilyn perään. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja palasi rohkelikkotorniin noutamaan Siriuksen, Peterin ja Kelmien kartan.

"Näkymättömyysviitta?" Sirius ehdotti, mutta James pudisti päätään.

"Ei me tarvita sitä", hän sanoi viitaten kohti Karttaa. Sirius nyökkäsi ja varmistettuaan kartasta, että reitti oli selvä, he kiirehtivät nopeasti ulos. Remus oli ollut jo puoli tuntia yksin Rääkyvässä Röttelössä - oli jo korkea aika mennä hänen avukseen.

Tällipajun luona James tunki Kartan taskuunsa ja suoritti muodonmuutoksen. Hän tunsi ihanan vapauden tunteen ottaessaan jälleen Sarvihaaran hahmon. Hirven hahmon. Oli helpottavaa olla jossakin muussa kuin ihmisen muodossa. Hänestä ei tuntunut enää niin pahalta ja hän saattoi juosta kaiken kipunsa pois. Hän teki suuren lenkin pihamaalla, kunnes Siriuksen haukunta palautti hänet tajuihinsa. Oli aika mennä Remuksen luo.

Peter pujahti koskettamaan Tällipajun kyhmyä tavalliseen tapaan ja he livahtivat sen ohi tunneliin, joka vei Rääkyvään Röttelöön. Remus odotti jo siellä, ilmiselvästi tuskissaan, mutta hän rauhoittui heti, kun muut Kelmit pääsivät paikalle. James olisi virnistänyt, jos se ei olisi ollut niin mahdotonta hirven hahmossa. Hän taittoi jalkansa alleen ja kävi makaamaan lattialle Siriuksen viereen. Yhteisestä äänettömästi sopimuksesta he päättivät odottaa, että kello olisi hieman enemmän, ennen kuin lähtisivät ulos.

Päästyään partiointikierroksellaan ala-aulaan asti Lily vilkaisi kelloa ja muisti, mitä Sirius oli sanonut Kalkarokselle. Kuin sanattomasta käskystä Kalkaros ilmaantui äkkiä hänen näköpiiriinsä ja lähti hiippailemaan ovesta ulos pihalle. Ensin Lily aikoi juosta hänen peräänsä ja kiskoa hänet takaisin sisälle - kyseessä oli kuitenkin joku Siriuksen typerä kepponen - mutta sitten hänen uteliaisuutensa voitti ja hän hiipi varovasti Kalkaroksen perään. Hän halusi tietää, mitä Kelmit puuhailivat.

Hän seurasi Kalkarosta Tällipajulle jonkin matkan päästä ja näki Kalkaroksen poimivan oksan maasta. Kalkaros ojensi sen ja painoi sillä kyhmyä Tällipajun kyljessä - puu jähmettyi - Lily haukkoi henkeään ja liikahti lähemmäs samalla kun Kalkaros oli aikeissa astua tunneliin.

James nosti äkkiä päätään Rääkyvän Röttelön lattialta. Hän oli kuulevinaan askelia jonkin matkan päästä. Villieläimen kehittynein vaistoin hän aavisti, että joku oli lähettyvillä. Hän hätääntyi ja vilkaisi Remusta, joka oli alkanut liikehtiä levottomasti. Sitten hän käänsi katseensa Siriukseen ja viestitti tälle sanattomasti, että tämän piti pitää Remus aloillaan. Ei, ei Remus, vaan ihmissusi. James yritti aina ajatella Remusta sutena täydenkuun aikaan. Se oli helpompaa, eikä hän silloin tuntenut niin paljon sääliä Remusta kohtaan, sillä juuri sääliä Remus vihasi.

James nousi nopeasti ylös lattialta ja hävisi Rääkyvästä Röttelöstä tunneliin. Tunnelissa hän otti jälleen ihmisen hahmon - ei ollut turvallista antaa kenenkään nähdä häntä hirven hahmossa ja hän oli melkein varma siitä, että Sirius onnistuisi pitämään suden rauhallisena. Hän käveli tunnelin päähän - ja törmäsi odottamattomaan henkilöön. Kalkaros seisoi tunnelin suulla omahyväinen hymy huulillaan.

"Jäit ilmeisesti kiinni, Potter", Kalkaros sanoi kylmästi. "Minä tiedän, että teillä on tuolla jotakin meneillään."

"Suu kiinni, Kalkaros", James tokaisi vaivautumatta käyttämään vanhaa kutsumanimeä, jolla hän yleensä Kalkarosta nimitti. "Sinun täytyy häipyä täältä ja heti!"

"Ja miksiköhän?" Kalkaros naljaisi. "Mitä jos menisin tuonne ja ottaisin saman tien kaikki neljä teistä kiinni? Dumbledore ilahtuisi varmasti kovasti."

"Sinä et voi mennä sinne", James sanoi nopeasti. "Se on hengenvaarallista."

"Niin tietenkin", Kalkaros nauroi. "Et sinäkään kovin huonokuntoiselta näytä." Hän otti askeleen kohti tunnelia ja James tarttui hänen käsivarteensa.

"Häivy täältä ja heti", James ärähti. "Oman terveytesi vuoksi! Minä tiedän, mikä tuolla on ja osaan käsitellä sitä, mutta sinä et - sinä vain tapatat itsesi - "

"Väisty, Potter", Kalkaros sanoi yhtä kylmään sävyyn ja yritti vetää käsivartensa irti Jamesin otteesta. Jamesin huispausharrastuksesta oli kuitenkin jotakin hyötyä - hän sai pienin ponnistuksin pidettyä Kalkaroksen aloillaan. Samassa hän kuuli ulvontaa lähettyviltä ja tiesi, että Siriuksella oli vaikeuksia suden pidättelemisessä.

"HÄIVY!" hän huusi ja tyrkkäsi Kalkarosta kohti Tällipajua.

"Älä edes kuvittele!"

James veti syvään henkeä kuullessaan ulvonnan tulevan lähempää. Hän kääntyi epätoivoissaan katsomaan taakseen - ja näki järkytyksekseen punaiset hiukset jossakin Tällipajun takana. Lily, hän tajusi ja tunsi sydämensä vääntyvän pelosta. Mitä Lily täällä teki - entä jos Sirius ei saisikaan pidettyä sutta aisoissa - hän tarttui päättäväisesti Kalkarosta käsivarresta ja raahasi tämän väkivalloin Tällipalun taakse Lilyn luokse. Kalkaros harasi vastaan kaiken aikaa, mutta ei pystynyt todella vastustamaan Jamesia, mistä James oli tänä iltana kiitollisempi kuin koskaan.

"Mitä sinä täällä teet, Lily?" hän kysyi pysähtyessään punatukkaisen tytön eteen.

"Samaa voisi kysyä teiltä kahdelta", Lily vastasi terävästi ja vältteli hänen katsettaan.

James huokaisi. "Kuule, minulla ei ole juuri nyt aikaa small talkille. Minä tiedän, että sinä inhoat minua juuri nyt enemmän kuin ikinä, mutta sinun täytyy kuunnella mitä minä sanon: sinä ja Kalkaros ette voi olla täällä. Teidän on pakko mennä heti takaisin linnaan."

"Miksi?" Lily näytti epäluuloiselta.

"Täällä on hengenvaarallista", James sanoi. Uusi ulvaisu vihloi hänen korviaan ja sitä seurasi toinen, matalampi ulvonta. Koiran ulvonta. Sirius oli vaikeuksissa, James tajusi. Hänellä ei ollut enää paljon aikaa, joten hän päätti kertoa niin paljon totuudesta kuin mahdollista välittämättä enää siitä, että Kalkaros oli paikalla.

"Tuolla - tuolla tunnelin päässä on - jotakin - joka tappaa teidät heti, jos näkee teidät. Eikä se pysy siellä enää pitkään. Teidän täytyy mennä linnaan niin nopeasti kuin mahdollista", hän sanoi kiireesti.

"Aivan kuin me uskoisimme sinua", Kalkaros naljaisi.

"Suu kiinni, Kalkaros! Normaaliolosuhteissa minua ei haittaisi, vaikka yrittäisitkin päättää päiväsi, mutta minä en halua sinun kuolemaasi tuon - tuon olennon - tunnolle, onko selvä? Ala painua jo!"

Samassa ihmissuden ulvaisu kuului lähempää ja kääntyessään katsomaan taakseen James näki kauhukseen suden tappelevan koiran kanssa lähellä tunnelin suuaukkoa. Koira näytti väsyneeltä ja sen selästä valui verta, mutta se taisteli edelleen urheasti sutta vastaan. Hän kääntyi katsomaan Kalkarosta, jonka kasvot olivat kalvenneet.

"Tuo - tuo on Lupin, eikö niin?" Kalkaros kysyi.

James nyökkäsi epätoivoisena. "Tuo susi, kyllä on. Häipykää jo, te molemmat!"

Kalkaros oli ilmeisesti unohtanut kokonaan periaatteensa vastustaa Jamesia kaikilla mahdollisilla tavoilla, sillä hän kääntyi kannoillaan ja pakeni paikalta kohti linnaa mahdollisimman nopeasti. James kääntyi epätoivoisena katsomaan Lilyä, jonka kauniit vihreät silmät olivat laajentuneet pelosta.

"Lily, mene!" hän sanoi kiihkeästi.

Lily ravisti päätään ja puristi tiukasti taikasauvaansa. "Minä en voi jättää sinua tänne yksin", hän sanoi värisevällä äänelllä onnistuen kuitenkin vaikuttamaan päättäväiseltä ja rohkealta. James veti syvään henkeä.

"Minä pärjään kyllä", hän vakuutti.

"Minä en voi mennä, James", Lily sanoi. James ei edes huomannut Lilyn lausuneen ensimmäistä kertaa hänen etunimensä. "Minä olen johtajatyttö", Lily jatkoi lujasti.

"Ikävää, mutta en usko, että Remus on kovinkaan kiinnostunut siitä", James naljaisi. "Minä tiedän kyllä mitä minä teen. Olen tehnyt tätä ennenkin. Lily, minä tiedän, että se sotii sinun periaatteitasi vastaan tai mitä tahansa, mutta sinä kuolet jos jäät tänne ja sitä minä en halua. Ja ajattele, miltä Remuksesta tuntuisi, jos hän saisi tietää tappaneensa sinut!"

Lily ei sanonut mitään. James näki tilaisuutensa tulleen ja jatkoi vakuuttelua.

"Mene takaisin linnaan - juokse - äläkä pysähdy, vaikka täällä tapahtuisi mitä. Lupaatko?"

Lily oli hetken liikkumatta, mutta nyökkäsi sitten. James huokaisi helpottuneena ja tönäisi häntä pienesti kohti linnaa. "Mene", hän huusi ja kääntyi itse kohti tunnelia. Hän odotti, että kuuli Lilyn juoksuaskeleet, sitten hän muuttui jälleen Sarvihaaraksi ja säntäsi kohti tunnelia.

Lily, joka kääntyi katsomaan taakseen vähän matkan päässä, näki kauhukseen Jamesin juoksevan kohti ihmissutta, näki Remuksen pääsevän irti mustan koiran otteesta ja säntäävän Jamesin suuntaan. Sitten hän näki Jamesin - ei, ei enää Jamesin, vaan kookkaan hirven - syöksyvän täysimittaisen ihmissuden kimppuun. Hän haukkoi henkeään.

"Sarvihaara", hän tajusi. Kuin vastauksena hänen kuiskaukselleen hirvi käänsi päätään ja katsoi suoraan hänen suuntaansa kehottaen häntä äänettömästi juoksemaan. Hän totteli ja säntäsi kohti linnaa.

7.osa - jälkiselvittelyä

James ja Sirius palasivat muutaman tunnin kuluttua linnaan kuolemanväsyneinä. Heidän oli ollut pakko jättää Remus Rääkyvään Röttelöön vain Peter seuranaan, sillä jonkun täytyi varmistaa, ettei Lily menisi kertomaan mitään väärää Dumbledorelle. Dumbledore ei tiennyt heidän olevan animaageja - ja nyt Lily tiesi - ja Lily oli raivoissaan Jamesille, entä jos Lily kertoisi - James ja Sirius jaksoivat hädin tuskin raahautua Dumbledoren toimiston luo asti. Kummallakin oli paljon vertavuotavia haavoja. Siriuksen selässä olevasta syvästä haavasta valui verta ja Jamesin kasvot olivat täynnä naarmuja ja haavoja. James tunsi olonsa kauheaksi. Entä jos Kalkaros olisi kuollut siellä? Tai vielä pahempaa, Lily? Hän ei tiennyt, miten voisi elää Lilyn kuolema omallatunnollaan. Myös Sirius oli hiljainen, mutta aivan toisenlaisesta syystä. Sirius tiesi olevansa syyllinen katastrofiin.

Päästyään Dumbledoren toimiston luo James näki yllätyksekseen Lilyn. Lilyn tavallisesti niin kauniit kasvot olivat itkun juovittamat ja hänen silmissään oli säikähtänyt ilme. James veti syvään henkeä ja astui suoraan Lilyn luokse, valmiina ottamaan sen riskin, että Lily huutaisi hänelle taas. Hänen oli pakko suojella Siriuksen, Peterin ja hänen salaisuuttaan.

"Lily", hän sanoi hiljaa. "Kuinka paljon sinä oikein näit siellä?"

Lily puri huultaan ja katsoi poispäin. James liikautti vaivalloisesti kättään (hänen käsivarressaan oli syvä haava, joka teki hänen kätensä jäykäksi) ja tarttui Lilyn leukaan kääntäen tytön kasvot itseensä päin.

"Missä Kalkaros on?" hän kysyi. Lily nyökäytti päätään Dumbledoren toimistoon päin.

"Hän meni sinne suoraan", Lily kuiskasi.

James nyökkäsi. "Oletko sinä jo puhunut Dumbledorelle?" hän odotti henkeään pidätellen vastausta. Lily ravisti päätään.

"Hyvä. Kuinka paljon sinä näit siitä, mitä siellä tapahtui?"

"Minä - minä näin Remuksen - hän karkasi - hän karkasi siltä koiralta ja sinä hyökkäsit hänen kimppuunsa - sinä olit se hirvi - " Lily sanoi hiljaisella äänellä ja kohotti epäröiden katseensa Jamesin ruskeisiin silmiin. James nyökkäsi, ei viitsinyt enää vaivautua kieltämään.

"Minä olen animaagi", hän sanoi. "Lily, sinä et voi kertoa Dumbledorelle. Se on tärkeää - ei vain minun vuokseni, vaan meidän kaikkien. Me voisimme joutoa Azkabaniin." Hän piti pienen tauon ja melkein odotti Lilyn sanovan, että hän ansaitsi sen kohtalon, mutta Lily pysyi vaiti. Ääni vapisten James jatkoi puhumista.

"Minulla on hyvä selitys kaikkeen ja minä voin selittää sinulle jälkeenpäin. Mutta juuri nyt sinun täytyy sanoa Dumbledorelle, että sinä lähdit heti nähtyäsi ihmissuden, että sinä et nähnyt mitään muuta. Lupaathan?" hän katsoi Lilyä anovasti. Hän pelkäsi tosissaan, että Lily kieltäyisi. Mutta hänen helpotuksekseen Lily nyökkäsi pienen epäröinnin jälkeen.

"Oliko - oliko se koira - Sirius tai Peter - ?" Lily kysyi epäröiden.

James kääntyi katsomaan Siriusta, joka seisoi synkkänä ja loppuunväsyneenä vähän matkan päässä. Sirius kohtasi Jamesin katseen ja kohautti harteitaan. Se oli selvästi kivuliasta. "Se on Sirius", James sanoi yksinkertaisesti. "Minä - minä voin kertoa sinulle kaiken myöhemmin, jos haluat - "

Lily nyökkäsi. "Huomenna? Ennen partiointia?"

"Sopii. Minä tulen etsimään sinut sitten", James sanoi helpottuneena. Hän tiesi, että hänellä oli paljon selitettävää - ja hänen oli pakko pyytää myös anteeksi Lilyltä, vaikka epäilikin, että järkytyksestä toivuttuaan Lily alkaisi jälleen vihata häntä. Dumbledoren toimiston ovi avautui ja Kalkaros astui ulos. Kalkaroksen kasvot olivat kalpeat, mutta hyvin synkät samaan aikaan. James oli kuitenkin liian väsynyt tunteakseen voitonriemua siitä, että Kalkaros oli selvästi saanut kuulla Dumbledorelta jotakin sellaista, joka ei selvästikään miellyttänyt häntä lainkaan.

"Potter - Black - Evans - rehtori haluaa puhua teille", McGarmiwa sanoi oviaukosta. Lily meni ensimmäisenä sisälle Dumbledoren toimistoon, Sirius ja James seurasivat häntä huomattavasti hitaammin.

Dumbledore istui pöydän ääressä kädet ristissä pöydällä. Hän näytti vakavammalta kuin koskaan aikaisemmin ja tavanomainen pilke oli kadonnut hänen silmistään. Lily, James ja Sirius istuivat tuoleille hänen pöytänsä toiselle puolelle ja odottivat levottomina. James valmistautui puolustautumaan mitä tahansa Kalkaroksen valheita vastaan.

"Minun korviini on tullut tieto siitä, että te kolme olitte tänään Tällipajun luona sattuneessa välikohtauksessa mukana?" Dumbledore kysyi. He kaikki nyökkäsivät.

"Haluaisin kuulla selvityksen siitä, mitä tapahtui. Alusta asti. Taitaa olla parasta, että Sirius aloittaa, vai mitä?" vanha rehtori käänsi katseensa Siriukseen, joka painoi päänsä ja nielaisi. James vilkaisi Siriusta ihmetellen.

"Minä, James ja Peter olemme tienneet kolmannesta luokasta asti, että Remus on ihmissusi", Sirius sanoi äänellä, joka ei heijastanut mitään tunteita. Myös hänen kasvonsa olivat täysin ilmeettömät. "Remus yritti salata sen meiltä aluksi, mutta totuus tuli kuitenkin ilmi. Ei hän voinut valehdella meille. Hän - hän kertoi meille kaikesta - siitä, miten hän menee joka kuukausi Tällipajun ohi Rääkyvään Röttelöön - " Sirius piti tauon. Hän ei voinut paljastaa mitään siitä, että he olivat animaageja. He olivat muutenkin jo tarpeeksi pahoissa vaikeuksissa.

"Me olimme aina Remuksen tukena. Hänellä oli paljon - helpompaa - kun hänen ei tarvinnut salata meiltä mitään. Me pidimme aina Remuksen salaisuuden. Mutta Kalkaros oli ilmeisesti saanut jotakin selville - hän sanoi minulle tänä aamuna, että tiesi erään meidän ystävämme (hän tarkoitti tietenkin Remusta) menevän Tällipajun luokse. Minä - minä suutuin jotenkin - " Sirius piti tauon ja vilkaisi syyllisenä Jamesiin peläten parhaan ystävänsä reaktiota. "Minä käskin hänen tulla Tällipajun luokse - kerroin - helvetti soikoon, minä kerroin hänelle, miten hän pääsee sen ohi!"

"MITÄ?" James pomppasi seisomaan tuoliltaan välittämättä lukuisista haavoistaan ja ruhjeistaan. "Sirius - hän on sinun ystäväsi, helvetti! Etkö sinä ajatellut yhtään?"

"Ei, ei hän selvästikään ajatellut", Dumbledore sanoi raskaalla äänellä. "Mitä jos antaisit hänen kuitenkin jatkaa tarinaa - tätä on aikaa selvitellä myöhemminkin."

James vaikeni vastahakoisesti, mutta loi edelleen murhaavia katseita Siriukseen. Sirius näytti siltä, että oli valmis itkemään millä hetkellä hyvänsä. Lily seurasi tapahtumia sivusta, liian järkyttyneenä sanoakseen mitään.

"Me menimme Tällipajulle Remuksen luo", Sirius jatkoi särkyneellä äänellä. "Me olemme tehneet sitä ennenkin. Me - me hiippailemme joskus Remuksen luokse - hänellä on helpompaa, kun hän tietää, että me olemme lähettyvillä."

"Ettekä tietenkään lainkaan ajatelleet, että hän voisi tappaa teidät?" huomautti McGarmiwa kuivasti.

"Hän on meidän ystävämme", James puuttui hieman loukkaantuneena. "Ystävien kuuluu huolehtia toisistaan!"

"Totta kai, herra Potter, mutta tuskin tällä tavalla", Dumbledore sanoi ystävällisesti. "Joka tapauksessa, voisitko sinä jatkaa tarinaa?"

James nyökkäsi hieman vastahakoisesti. "Minä en tiennyt, että Sirius oli kertonut Kalkarokselle. Minä - minä kuulin ääniä ja menin Tällipajun luo. Kalkaros oli siellä - minä käskin hänen tulla takaisin linnaan, mutta hän kieltäytyi. Sitten minä näin siellä Lilyn - " hän nyökäytti päätään Lilyn suuntaan ja nielaisi. Hän tiesi, että hänen täytyi olla puheissaan ehdottoman tarkka.

"Ja miksi sinä olit siellä, Lily?" Dumbledore kysyi ystävälliseen sävyyn.

"Minä kuulin Blackin puhuvan Kalkarokselle tänä aamuna", Lily vastasi onnistuen hyvin peittämään järkytyksensä. "Minä seurasin heitä - ajattelin selvittää, minne Kelmit aina katoavat - sitten Kalkaros ja Potter alkoivat riidellä ja minä vain kuuntelin taustalla. Sitten Ja - Potter, siis - huomasi minut ja raahasi Kalkaroksen luokseni."

"Ja mitä sitten tapahtui?"

"Minä käskin Lilyä ja Kalkarosta tulemaan takaisin linnaan", James sanoi. "He eivät uskoneet minua ensin - mutta sitten he näkivät Remuksen - suden, siis - he lähtivät takaisin linnaan ja me jäimme hillitsemään Remusta."

"Miten se onnistui?" Dumbledore kysyi yllättyneenä.

Lily kohautti olkapäitään. "En tiedä, professori. En nähnyt enempää."

"Herra Potter?"

James tajusi puhuneensa sivu suunsa ja yritti keksiä järkevältä kuulostavan vastauksen. "En tiedä, miten se toimii. Remus ei ole ikinä hyökännyt meidän kimppuumme."

"Entä nuo haavat?" Dumbledoren silmät tuikkivat.

"Ai - ne ovat vain kynsijälkiä, professori", James sanoi kiireesti. "Meillä saattaa olla pientä tappelua välillä - Remus ei aina tiedä, mitä tekee - mutta hän ei ikinä purisi meitä."

"Teitä ei siis purtu?"

Kaikki kolme pudistivat päätään ja Dumbledore huokaisi helpottuneena. "No niin. Minun tuskin tarvitsee kertoa teille, miten typeriä te olette olleet tänä iltana. Herra Potter - sinä sentään osoitit jonkinlaista harkintaa ja oletkin ainoa joka koko iltana on tehnyt niin. Olet aivan kuin isäsi oli aikoinaan."

James hymyili pienesti. "Neiti Evans, sitten. Minä ihmettelen suuresti, miksi sinä et tullut hakemaan jotakuta opettajaa, jos kerran tiesit, mitä oli tapahtumassa? Pakkohan sinun on johtajatyttönä ymmärtää, että sinun täytyy olla varovainen."

Lily painoi päänsä. "Professori, minä - minä en - "

"Se ei ollut hänen vikansa", James valehteli nopeasti. "Se on kokonaan minun syytäni. Minä - me riitelimme eilenillalla - " hän vilkaisi syrjäsilmällä Lilyä ja näki satutetun ilmeen Lilyn silmissä. "Minä menetin malttini ja huusin Lilylle. Minä sanoin, että hän on ylimielinen ja juoksee opettajien helmoihin heti kun jotakin tapahtuu." Se ei ollut totta, mutta Kelminä James oli tottunut valehtelemaan vakuuttavasti. Puhuessaan hän katsoi suoraan Lilyyn yrittäen sanoa tytölle, että tämän piti vain näytellä mukana. "Minä luulen, että Lily loukkaantui siitä ja halusi näyttää minulle, ettei ole mikään pelkuri. Se on minun vikani. Olen pahoillani."

Dumbledore nyökkäsi. "Eli niin siis tapahtui. Sirius, seuraavaksi - minä en ole vuosikymmeneen tavannut ketään yhtä suurta typerystä. Sinä vaaransit toiset oppilaat - myös parhaat ystäväsi - ilman mitään hyvää syytä. Mitä sinulla on sanottavana asiaan?"

"Professori, minä olen pahoillani."

"Minäkin olen pahoillani. Minun kuuluisi erottaa sinut tästä hyvästä, kuten Severus ystävällisesti muistutti. Saat jälki-istuntoa joka illaksi kuukauden ajan ja otan rohkelikolta viisikymmentä pistettä. Minun tuskin tarvitsee kertoa sinulle, miten pettynyt sinuun olen.

"Ei tarvitse, professori." Sirius ravisti päätään.

"Hyvä on", Dumbledore nyökkäsi. "Voitte mennä takaisin rohkelikkotorniin. Minä muistutan kuitenkin teitä, ettei kukaan teistä saa ikinä puhua tästä illasta. Se, että Remus on ihmissusi, on tarkoin varjeltu salaisuus ja jos sana leviää tämän huoneen ulkopuolelle, minun on pakko ryhtyä erittäin vakaviin toimenpiteisiin."

He kaikki nyökkäsivät ja nousivat ylös. He menivät toimiston ulkopuolelle ja kävelivät hiljaisina käytävää pitkin eteenpäin. Kun he olivat kuuloomatkan ulkopuolella, James pysähtyi ja katsoi Siriusta odottavasti. Sirius nyökkäsi ja laski kasvonsa lattiaa kohti. Lily vilkaisi Jamesia epäröiden, mutta nyökkäsi sitten ja lähti kävelemään poispäin jättäen Jamesin kahden Siriuksen kanssa.

Heti kun Lily oli kadonnut näkyvistä, James kääntyi Siriuksen puoleen.

"Mitä sinä oikein ajattelit? Lily olisi voinut kuolla!" hän huusi.

"Kuule, Sarvihaara, minä olen pahoillani - "

"SE EI RIITÄ!" James huusi. "MINÄ EN TAJUA MITEN SINÄ VOIT OLLA NIIN USKOMATTOMAN TYPERÄ! SINÄ OLISIT VOINUT TAPATTAA KALKAROKSEN, TAI LILYN TAI MINUT!"

"Minä en ajatellut - "

"SEN HUOMAA! OLETKO SINÄ YHTÄÄN MIETTINYT, MITÄ TAPAHTUISI JOS JOLLEKIN MEISTÄ OLISI TAPAHTUNUT JOTAKIN? MITEN SINÄ KERTOISIT REMUKSELLE, ETTÄ HÄN ON TAPPANUT YHDEN YSTÄVISTÄÄN? KERRO SE!"

"Minä en tiedä - minä olen oikeasti pahoillani - "

"Sietää ollakin", James tuhahti. "Eikä sinun pitäisi pyytää minulta anteeksi, vaan Remukselta."

"Minä tiedän - "

"Et sinä taida tietää", James sanoi kylmällä äänellä. "Me ei olla enää mitään lapsia, Sirius! Jos - jos joku meistä olisi kuollut tuolla - sinä et voisi puolustautua sanomalla, että olet vasta lapsi. Koska sinä et ole! Ehkä sinunkin on aika jo tajuta se."

Hän kääntyi kannoillaan ja lähti Siriuksen luolta sanaakaan sanomatta. Ajatukset kiersivät ympyrää hänen päässään - joku heistä olisi todella voinut kuolla tänä iltana - LILY olisi voinut kuolla tänä iltana, eikä James tiennyt mitä olisi sitten tehnyt. Hän tajusi myös sen kipeän tosiasian, että kaikki, mitä hän oli sanonut Siriukselle oli totta. He eivät olleet enää lapsia. He eivät voineet enää käyttäytyä kuin lapset. Heidän oli pakko kasvaa lopultakin aikuisiksi.

James ei halunnut olla todistamassa Siriuksen ja Remuksen välistä riitaa seuraavana aamuna. Hän lähti mukaan tapaamaan Remusta sairaalasiipeen, mutta ei suostunut sekaantumaan asiaan eikä puhumaan Siriukselle. Hän odotti sairaalasiiven oven ulkopuolella ja kuunteli, kuinka Remus huusi Siriukselle samaan sävyyn kuin hän itse edellisenä iltana. Remuksella oli oikeus olla vielä vihaisempi. Hän oli aina pelännyt, että tappaisi jonkun, tai että joku saisi tietää hänestä ja nyt Sirius oli melkein tehnyt hänen molemmista peloistaan totta. James nojasi vasten käytävän seinää ja huokaisi. Hän ei tajunnut, miten Sirius saattoi olla niin mielettömän typerä, että meni paljastamaan heidän suurimman salaisuutensa. Ja nyt Kalkaros tiesi, ja Lily tiesi. Lily tiesi, että he olivat animaageja ja Jamesin oli pakko antaa Lilylle loistava selitys illalla, tai heitä kaikkia uhkaisi joutuminen Azkabaniin. James vihasi tunnetta, että hänen kohtalonsa riippui jostakin toisesta. Hän olisi voinut lyödä Siriusta, jos Sirius ei olisi ollut turvassa oven toisella puolella.

Odotettuaan puoli tuntia James kuitenkin tajusi, ettei hän voisi syyttää Siriusta ikuisesti. Sirius saattaisi jo menettää Remuksen ystävyyden ja pahimman haavan hän oli itse tehnyt itselleen. Jossakin vaiheessa hänen olisi pakko puhua Siriuksen kanssa. Ei kuitenkaan vielä, James päätti ja lähti sairaalasiivestä jäämättä enää odottamaan Siriusta. Hän meni Suureen Saliin, missä hän kohtasi Severus Kalkaroksen, joka katsoi häntä kasvot täynnä puhtaampaa vihaa kuin koskaan aikaisemmin.

Lily odotteli hermostuneena oleskeluhuoneen nojatuolissa. Hänellä oli sylissään kirja, jota hän teeskenteli lukevansa, mutta todellisuudessa hän ei ollut lukenut riviäkään. Hän odotti Jamesia - Jamesin oli tarkoitus tulla ja selittää hänelle asiat. Heillä oli tunti aikaa ennen partiointia ja sen oli parasta riittää. Lily ei jaksanut odottaa vastausten saamista. Hän oli kokenut liian monta järkytystä edellisenä iltana. Hän ei kuitenkaan ollut ilmeisesti ainoa - James ei ollut puhunut Sirukselle koko päivänä. Tuskin Remuskaan, mutta Remus oli yhä sairaalasiivessä toipumassa. Peter taas vääntelehti Jamesin ja Siriuksen välillä osaamatta olla kummankaan puolella ja se oli kaikista turhauttavinta Lilyn mielestä. Peterin olisi pitänyt -

"Hei, Lily." Jamesin ääni oli matala ja varovainen. Lily kääntyi ympäri ja nyökkäsi Jamesille.

"Istu alas", hän kehotti. "Minä haluan sen selityksen."

James pudisti päätään. "Ei täällä", hän sanoi. "Tule mukaan."

Lily nousi ylös nojatuolista ja seurasi Jamesia ulos oleskeluhuoneesta. He harhailivat pitkin Tylypahkan käytäviä, kunnes Lily ei ollut enää varma siitä, missä he olivat. Hän oli kuvitellut tuntevansa koulun hyvin, valvojaoppilas kun oli, mutta Jamesin kouluntuntemus oli loistava. Enää Lily ei lainkaan ihmetellyt sitä tosiasiaa, ettei hän ollut koskaan saanut Jamesia kiinni luvattomasta hiippailusta ollessaan partioimassa.

"Minne me menemme?" hän kysyi.

James kääntyi ympäri ja hymyili hermostuneesti. "Pysähdy tähän. Minä näytän sinulle."

Lily pysähtyi tottelevaisesti ja odotti. Hänen yllätyksekseen James alkoi ravata käytävää edestakaisin keskittynyt ilme kasvoillaan.

"Tuota - onko kaikki hyvin?" Lily kysyi varovasti. Mistä sitä tiesi, millaisen kolauksen James oli edellisiltana saanut. Ehkä Jamesin kokema järkytys oli jotenkin suistanut hänen mielensä pois raiteiltaan. Tai sitten hän oli eksynyt.

James ei vastannut, vaan jatkoi ravaamista. Hetken kuluttua hän pysähtyi ja osoitti kädellään ovea, joka oli juuri ilmestynyt vastapäiseen seinään. Lily veti syvään henkeä.

"Miten sinä tuon teit?" hän kysyi.

James virnisti kelmimäiseen tapaansa. "Taitoa", poika vastasi lyhyesti ja veti oven auki. Lily astui sisälle pieneen huoneeseen, joka muistutti hieman Rohkelikon oleskeluhuonetta, mutta oli paljon pienempi. Huoneen seinillä roikkui huispausjoukkueiden julisteita. Lily katsoi niitä kulmat koholla ja James virnisti lammasmaisesti.

"Tunnen oloni kodikkaammaksi niiden keskellä."

Lily istui lähimpään nojatuoliin ja James seurasi hänen esimerkkiään. "Mikä tämä paikka oikein on?" Lily kysyi ihmetellen.

"Sen nimi on Tuleemeneehuone. Ainakin luulisin", James sanoi. "Se on huone, joka ilmestyy kun sitä todella tarvitsee ja on juuri sitä, mitä tarvitsee. Me löydettiin se vähän niin kuin sattumalta - Sirius touhotti jotakin tapansa mukaan päättämättömänä ja ravasi käytävää edestakaisin ja sitten vahingossa olimme luutakomerossa. Pakenimme Voroa, nimittäin."

Lily huomasi, miten Jamesin kasvot olivat synkentyneet hänen lausuessaan Siriuksen nimen. "Hyvä on. No niin, se selitys - " hänen äänensävynsä muuttui asialliseksi. James liikahti tuolissaan vaivautuneena.

"Se oli totta, mitä Sirius sanoi. Kun me kuulimme, että Remus on ihmissusi, me halusimme auttaa häntä. Ainoa keino oli ruveta animaagiksi - ihmissuden purema ei ole vahingollinen eläimille. Eikä Remus ole kiinnostunut eläinten vahingoittamisesta. Animaagina oleminen oli ainoa tapa pitää hänelle seuraa. Hänen muodonmuutoksensa - ne ovat hirvittäviä." James piti tauon ja värähti. Sitten hän jatkoi puhumista, katse liimautuneena Lilyn kasvoihin. "Hän ei kärsi niin paljon, kun me olemme siellä. Se auttaa häntä. Hän ei oikeastaan halunnut meidän ryhtyvän animaageiksi. Kyllähän sinä sen tiedät, hän ei halunnut aiheuttaa meille hankaluuksia. Mutta me emme kuunnelleet, vaan aloimme opiskella animaageiksi. Opimme sen viidentenä kouluvuotenamme. Siitä lähtien olemme menneet aina Remuksen mukana täydenkuun aikaan. Minä olen hirvi. Sarvihaara. Sirius on Anturajalka, eli se koira. Peter taas on rotta eli Matohäntä."

"Oletteko te rekisteröityneet?" Lily kysyi, keksimättä mitään muuta sanottavaa.

James näytti syylliseltä ja pudisti sitten päätään. "Ei. Silloin Dumbledore tietäisi emmekä voisi mennä Remuksen mukana."

"Te olette hulluja!" Lily huudahti. "Te voisitte joutua Azkabaniin!"

"Emme, jos et kerro kenellekään", James sanoi katsoen Lilyä suoraan silmiin. "Sinä et ymmärrä, Lily - meidän on pakko tehdä se, Remuksen vuoksi. Hän on mielettömän yksinäinen."

Lily oli hetken hiljaa. "Kuinka vanha Remus oli? Kun häntä purtiin, siis."

"Seitsemän-vuotias", James sanoi hiljaa.

"Vau..." Lily pudisti päätään. "Ja te olette valmiita asettamaan vapautenne - ja jopa henkenne - vaakalaudalle sekä kärsimään kipua vain ja ainoastaan Remuksen vuoksi?"

James katsoi poispäin ja nyökkäsi sitten. "Pakko", hän sanoi hiljaa. "Se on Remus."

Lily hymyili vinosti. "Minä en kerro", hän lupasi sitten. "Remuksen vuoksi. Ja minä taidan olla anteeksipyynnön velkaa. Sanoin, ettet sinä välitä kenestäkään. Taisin olla väärässä."

James kohautti olkapäitään. "Ei sillä väliä. Unohdetaan koko juttu, jooko?"

Lily nyökkäsi. James oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten epäröiden:

"Ja... No, me joudumme tekemään töitä yhdessä koko vuoden, eikö? Minä ajattelin, että olisi - olisi parempi - jos me solmisimme jonkinlaisen rauhan."

"Mitä se tarkoittaa?" Lily kysyi epäluuloisesti. James naurahti Lilyn ilmeelle.

"Minä en ahdistele sinua, en pyydä sinua ulos, en yritä suudella sinua. Minä en arvostele sinun päätöksiäsi."

"Entä minä?" Lily halusi tietää.

James kohautti harteitaan. "En tiedä. Olisi kivaa, jos voisit vaikka puhua minulle muutenkin kuin tiuskimalla tai vain raivotaksesi minulle. Partioiminen olisi vähän mukavampaa sillä tavalla."

"Kuulostaa kohtuulliselta", Lily sanoi. "Tehdään se rauha."

James virnisti ja ojensi Lilylle kätensä. Lily katsoi sitä epäluuloisesti. James nauroi. "Sitä kutsutaan käsien puristamiseksi, Lily. Sitä tehdään, kun tavataan ensimmäisen kerran tai tehdään jonkinlainen sopimus. Se ei yleensä ole kuolettavaa eikä edes vahingollista - ellei jommalla kummalla kättelevistä osapuolista ole myrkkypiikkiä kädessään."

Lily punastui tuntien itsensä typeräksi ja ojensi kätensä Jamesille. "Rauha", hän sanoi.

"Rauha", James nyökkäsi.

Lähdettyään Tuleemeneehuoneesta he suorittivat tavanomaisen partiointinsa, eikä James voinut olla ihmettelemättä, miten mukavaa Lilyn seurassa oli olla, kun hänen ei tarvinnut joka hetki pelätä, että Lily kiroaisi hänet. Heidän keskustelunsa oli aluksi hieman väkinäistä, mutta partioinnin loputtua myös Lily joutui myöntämään, ettei James ehkä ollut aivan niin hirvittävä kuin hän oli aina kuvitellut mielessään.

He kävelivät hiljaisina takaisin Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. James sanoi tunnussanan ('Animaagi') ja oli juuri aikeissa astua muotokuva-aukosta sisään, kun Lily tarttui häntä käsivarresta ja pysäytti hänet.

"Saanko minä nähdä sen?" hän kysyi.

"Minkä?" James kohotti kulmiaan.

Lily punastui. "Sinun animaagihahmosi."

James kohautti harteitaan. "Kyllä se käy. Mutta ei tänä iltana. On todella ahdistavaa olla hirvi sisätiloissa. Tekee mieli vain mäiskiä sarvilla haarniskat palasiksi ja luulen, ettei McGarmiwaa kannat suututtaa enää enempää."

Lily nyökkäsi ja epäröi.

"Aiotteko te tulla sisään tänä iltana vai täytyykö minun heilua tässä koko yö?" lihava Leidi keskeytti närkästyneenä. James virnisti ja kömpi nopeasti muotokuva-aukosta sisään. Lily seurasi häntä ja muotokuva heilahti tuhahtaen kiinni heidän jäljessään.

Oleskeluhuone oli pimeä ja hiljainen. Lily kääntyi katsomaan Jamesia.

"Minä menen nyt nukkumaan", hän sanoi. "Tuota - hyvää yötä sitten - ja anteeksi, James."

Hän katosi, ennen kuin James ehti sanoa mitään. James tuijotti hänen jälkeensä suu auki, kunnes tajusi viimein mennä makuusaliinsa. Hänen päässään takoi yksi ainoa ajatus, joka pyyhki pois kaikki kahden viimeisen päivän kärsimykset: Lily oli kutsunut häntä etunimeltä. Typerä virne levisi hänen kasvoilleen, kun hän astui sisään makuusaliin. Virnistys haipui kuitenkin nopeasti, kun hän näki Siriuksen istumassa sängyllä. Peter nukkui erittäin äänekkäästi vähän matkan päässä.

"Miten partiointi sujui?" Sirius kysyi varovasti. James erotti hänen äänessään anteeksipyytävän sävyn.

"Hyvin", hän sanoi lyhyesti. "Miten Remuksen kanssa sujui?"

Sirius oli hetken hiljaa. "Ei kovin hyvin", hän sanoi sitten. "Remus sanoi, että hän yrittää unohtaa, mutta - "

James nyökkäsi ja tunsi äkkiä myötätuntoa Siriusta kohtaan. Ei ollut reilua, että Sirius joutui kärsimään virheestään näin paljon. Se riitti jo, että hän saattaisi menettää Remuksen ystävyyden. Ja Sirius ja James olivat aina olleet parhaita ystäviä - aina. Siitä hetkestä lähtien, kun he tapasivat Tylypahkan pikajunassa. He olivat paljon enemmän kuin ystäviä - he olivat veljeksiä. Ystävät olivat Siriukselle perhe, jota hänellä ei koskaan ollut ollut.

"Kuule, Sarvihaara, minä olen oikeasti ihan mielettömän pahoillani", Sirius sanoi hiljaa.

James nyökkäsi. "Minä tiedän", hän sanoi. "Kunhan - "

"Älä pelkää", Sirius sanoi kiireesti. "En tee sitä enää uudelleen."

"Hyvä", James virnisti. "Mutta arvaa mitä - "

"No?" Sirius kysyi, helpottuneena siitä, että James taas puhui hänelle.

"Lily kutsui minua etunimeltä", James sanoi voitonriemuisesti. Sirius tuijotti häntä hetken aikaa suu auki, sitten -

"AHII!" Sirius pomppasi ylös sängyltä ja halasi Jamesia rajusti. "NIIN SITÄ PITÄÄ, SARVIHAARA!" hän huudahti kovaäänisesti, herättäen kuorsaavan Peterin.

"Mitä täällä nyt tapahtuu?" Peter kysyi synkästi silmiään hieroen. "Te olette näköjään taas kavereita." Hän kuulosti helpottuneelta.

Sirius nyökkäsi. "Ja Lily kutsui Sarvihaaraa etunimeltä", hän sanoi ylpeänä.

Peter huokaisi. "Yksi pieni askel Lily Evansille... yksi suuri askel Kelmeille", hän mutisi ja jatkoi nukkumista.

8. osa - tutustumista?

A/N: tästä nyt tuli vähän tällainen fiilistelyosa kun en viitsinyt hypätä suoraan seuraavaan tapahtumaan.

Viikon kuluttua James oli viimein päässyt eroon jälki-istunnoistaan McGarmiwan kanssa, eikä Remus vieläkään puhunut kunnolla Siriukselle. Hän oli raivoissaan siitä tosiasiasta, että Sirius oli pettänyt hänen luottamuksensa kertomalla Kalkarokselle - ja myös Lily tiesi - ei sillä, ettei Remus olisi luottanut Lilyyn, mutta hän arveli, että jos Lily suuttuisi Jamesille oikein pahasti, hän saattaisi aivan kiusallaan mennä möläyttämään, että James oli animaagi ja silloin koko totuus paljastuisi.

Remuksen onneksi Lily ei ollut kuitenkaan vielä suuttunut kunnolla Jamesille, vaan noiden kahden välit olivat jokseenkin rauhaisat. Eivät he todellakaan olleet mitään ylimpiä ystäviä, mutta he pystyivät puhumaan toisilleen muutenkin kuin pakon edessä, eikä James enää ilmestynyt aamiaiselle naama pilkkuja täyteen kirottuna. Remus ei tiennyt, mikä oli muuttanut Lilyn ja Jamesin välit noin nopeasti, mutta hän arveli Jamesin tajunneen jotakin silloin täydenkuun yönä ja nyt myös käyttäytyvän sen mukaisesti. Sen illan jälkeen James ei ollut tehnyt mitään yhdellekään luihuiselle (pientä naljailua lukuunottamatta).

Lily veti syvään henkeä istuessaan Ariannaa ja Cinnamonia vastapäätä aamiaispöydässä.

"Minä sain kirjeen äidiltä", hän sanoi niin kärsivällä äänellä, että Arianna ja Cinnamon lopettivat heti keskustelunsa ja kääntyivät katsomaan häntä. Kummankin kasvoilla oli ilme, joka kysyi selvästi: kuka on kuollut? Lily huomasi sen ja ravisti hieman huvittuneena päätään.

"He ovat kaikki kyllä elossa. Eri asia kuinka kauan", hän sanoi sitten.

"Mitä on tapahtunut?" Arianna kysyi nopeasti huolta sinivihreissä silmissään.

"Petunia on mennyt kihloihin!"

Lilyn sanoja seurasi ällistynyt hiljaisuus. Sekä Arianna että Cinnamon tuijottivat häntä suu auki, eikä Lily voinut olla hymyilemättä heidän järkyttyneille ilmeilleen välittämättä siitä tosiasiasta, että hänen oma ilmeensä oli todennäköisesti ollut melko samanlainen kun hän oli lukenut kirjeen.

"Miten se on mahdollista?" Arianna kakoi pienen hetken päästä.

"Muistatte varmaan sen porsaan, jonka kanssa Petunia on seurustellut ikuisuuksia?" kumpikin nyökkäsi. "No hyvä", Lily jatkoi. "Nyt Vernon on sitten ilmeisesti koonnut rohkeutensa - jos sellaista edes on - ja mennyt kosimaan Petuniaa. Rakas siskoni tietenkin suostui hetkessä ja on nyt onnensa kukkuloilla."

Cinnamon teki oksentamista muistuttavan äänen. "Onnensa kukkuloilla? Minä tekisin mieluummin itsemurhan kuin menisin naimisiin Vernonin kanssa", hän sanoi muistaen lihavan, ilkeän miehen, jonka oli tavannut Evanseilla edellisenä kesänä.

Lily kohautti olkapäitään. "No, Petunialla on aina ollut melko alhainen taso mitä miehiin tulee. Ja Vernon varmaan tekee hänet oikein onnelliseksi. He saavat yllätyksettömän, normaalin elämän ja voivat yhdessä haukkua naapureitaan, joilla on vääränlainen kampaus."

"Tuleeko sinusta morsiusneito?" Arianna halusi tietää ja työnsi tummat, pitkän hiuksensa sivuun kasvoiltaan.

"Voit uskoa", Lily ärähti. "Ihan kuin minä sitä haluaisin. Tai Petunia. Mutta äidin mielestä on täydellinen katastrofi, jos morsian ei pyydä sisartaan morsiusneidoksi. Ja koska Petunia ei halua järkyttää ketään tai tehdä mitään epänormaalia - no, sanotaanko, että minulla ei ole suoraansanottuna vaihtoehtoja."

Arianna ja Cinnamon katsoivat häntä myötätuntoisesti. "Ainakin pääset pitämään sellaista hienoa pukua", Cinnamon yritti löytää asiasta valoisia puolia. Lily pyöritti silmiään.

"Hienoa pukua? Jonka Petunia valitsee? Meillä kahdella on HIEMAN erilainen vaatemaku, jos satut muistamaan."

"Totta. Sinun vaatemakusi on parempi", Cinnamon virnisti.

"Olen samaa mieltä, Lily", sanoi James Potter, joka seisoi heidän takanaan kuuntelemassa heidän keskusteluaan. Lily kallisti päätään ja hymyili Jamesille pienesti. Hän ei vieläkään oikein tiennyt, miten suhtautua Jamesiin. Eivät he olleet mitenkään läheisiä ystäviä, mutta hän yritti ainakin olla kohtelias. Ja hän oli myös joutunut huomaamaan, että pystyi jopa puhumaan Jamesin kanssa. Ei tosin mistään tärkeistä asioista, tai henkilökohtaisuuksista, mutta kuitenkin.

"Kiitos", hän nyökkäsi lyhyesti.

James kohautti olkapäitään ja haroi toisella kädellään hiuksiaan. "Minä en tiennytkään, että sinulla on sisko", hän sanoi, selvästi päättäen jatkaa keskustelua vielä hetken.

"Et ole ikinä kysynyt."

"Hän ei siis ole noita?" Jamesin ruskeissa silmissä häivähti myötätuntoa. Lily ravisti päätään vinosti hymyillen. James hymyili hänelle vastaukseksi ja siirtyi sitten eteenpäin omien ystäviensä seuraan. Cinnamon kohotti kulmiaan Lilylle.

"Olenko minä väärässä, vai oliko tuo jopa sivistynyttä keskustelua?" hän kysyi yllättyneenä. Lily hymähti pienesti eikä vastannut. Tähän saakka hän oli pyrkinyt välttelemään kokonaan aihetta James Potter ja heidän rauhansopimuksensa. Totta kyllä, hän oli pakon edessä lakannut haukkumasta Jamesia ystävilleen (paitsi sitä ärsyttävää tapaa, jolla James haroi hiuksiaan), mutta ei hän muutenkaan halunnut puhua Jamesista.

"Pakkotilanne", Lily sanoi lyhyesti toivoen lopettavansa kyselyt sillä.

Cinnamon virnisti. "Millä hän kiristi sinua? Uhkasiko hän varastaa pöllösi?"

Lily ojensi kätensä ja nykäisi varoittavasti Cinnamonin vaaleita hiuksia. "Me teimme välirauhan", hän sanoi lyhyesti.

"Sen riitelyn jälkeen? En olisi uskonut", Cinnamon mutisi.

Lily kohautti olkapäitään. Hän ei välittänyt selostaa ystävilleen koko kuviota, eikä olisi niin voinut tehdäkään, sillä hän oli luvannut olla kertomatta mitään Kelmien salaisuuksista, eikä hänellä ollut tapana rikkoa lupauksia.

"Meidän on joka tapauksessa pakko työskennellä yhdessä", hän tokaisi lyhyesti. "Välirauha vaikutti parhaalta vaihtoehdolta."

Välttääkseen enemmät kyselyt hän nousi ylös pöydästä ja käveli ulos Suuresta Salista. Ovella hän kääntyi, ja näki Cinnamonin ja Ariannan tuijottavan järkyttyneinä peräänsä. Hän virnisti. Cinnamonin tavallisesti niin tyynet ja iloiset kasvot olivat nyt järkyttyneet ja Ariannan virne oli tavallista leveämpi. Sitten Cinnamon ja Arianna läimäisivät kätensä yhteen. Lily pyöritti silmiään ja katosi ovelta.

Kun Lily oli lähtenyt, Arianna käänsi huomionsa Siriukseen, joka istui vähän matkan päässä ja kuunteli ystäviensä keskustelua. Sirius näytti hiljaiselta, jopa masentuneelta - jotakin, mitä Arianna ei ollut ennen Siriuksessa huomannut. Hän rypisti otsaansa ja odotti, että tavoitti Siriuksen katseen. Sitten hän kutsui Siriuksen nyökkäyksellä ja kädenheilautuksella luokseen.

Sirius nousi ylös sanaakaan sanomatta ja käveli yllättyneenä Lilyn ystävien luokse. Hän katsoi kysyvästi pientä, tummatukkaista Ariannaa, jonka sinivihreät silmät säteilivät juuri nyt ilkikurisesti.

"Asiaa?" hän kysyi lyhyesti ja istui Ariannan vierelle onnistuen kaikesta huolimatta väläyttämään tytöille kuuluisan hymynsä. Arianna kohautti olkapäitään ja vastasi hymyyn, Cinnamon taas tarkkaili tilannetta sinisin silmin ihmetellen selvästi, mistä oli kyse. Sirius keskitti siis huomionsa Ariannaan ja odotti, että tyttö saisi asiansa sanottua.

"Tiesitkö, että Lily ja James ovat taas puheväleissä?" Arianna aloitti seuraavaksi.

Sirius pyöritti silmiään. "Tiesinkö? Tuskin James muuten näyttäisi kaiken aikaa siltä, että Dumbledore on antanut hänelle virallisen luvan kiduttaa luihuisia!"

"No, joka tapauksessa, minä kuulin asiasta vasta tänä aamuna." Ariannan äänensävy muuttui asialliseksi. "Ja minun mielestäni meidän pitää käyttää tilaisuutta hyväksemme."

"Millä tavalla?" Sirius kysyi kohottaen uteliaasti kulmiaan. Hän oli itsekin ajatellut joskus aikaisemmin, että Lilyn ja Jamesin pitäisi viettää enemmän aikaa toistensa seurassa, mutta viime aikoina hänen omat huolensa - Remus, pääasiassa - olivat kiinnittäneet hänen huomionsa.

Arianna virnisti hänelle ja Cinnamonille. "Sanotaanko, että meidän pitäisi pakottaa heidät puhumaan keskenään niin paljon kuin mahdollista."

"En tiennytkään, että sinä haluaisit heidän olevan yhdessä", Sirius totesi.

Ariannan hymy leveni entisestään. "Minun mielestäni he sopisivat yhteen", hän sanoi. "En vain ole viitsinyt tuoda asiaa esille, kun Lily on aina vain vihannut häntä. Mutta nyt olosuhteissa on tapahtunut jonkinlainen muutos. Sitä paitsi, Bertha Jorkins - se juorukello, tiedäthän? - on pistänyt pystyyn vedonlyönnin siitä, milloin Lily ja James alkavat seurustella. Minä veikkasin tämän kuun loppua enkä halua hävitä vetoa."

"Vedonlyönnin?" Sirius rypisti otsaansa yrittäen peittää hymyään. "Ja Dumbledore hyväksyy sellaisen?"

Arianna kohautti olkapäitään. "Eiköhän. Dumbledore itse löi vetoa Halloweenistä."

"No sitten minunkin pitää selvästi käydä asioimassa Jorkinsin kanssa. Olenkin etsinyt jotakin järkevää kohdetta, minne tuhlata loput rakkailta vanhemmiltani pihistämät rahat. Eli, sinä haluat siis saada Lilyn ja Jamesin yhteen?"

"Ainakin ystävystymään kunnolla keskenään, näin aluksi", Arianna korjasi.

Cinnamon huokaisi syvään. "Minusta tuo on vähän epäeettistä", hän sanoi. "Olen samaa mieltä siitä, että Lilyn ja Jamesin pitäisi puhua enemmän keskenään, mutta minä en ainakaan pitäisi siitä, että minun selkäni takana juonittaisiin jotakin. Menen kiusaamaan Remusta, jos ei haittaa."

Hän nousi ylös pöydästä. Sirius pyöritti silmiään katsoessaan, kuinka laiha vaaleatukkainen tyttö katosi muiden Kelmien seuraan.

"Hänellä ei ole huumorintajua, vai?"

"On hänellä", Arianna puolusteli. "Hänellä vain on korkeampi moraali kuin meillä kahdella."

"Omatunto on kirous!" Sirius julisti. "No niin, millaista toimintasuunnitelmaa sinä ehdotat."

Arianna virnisti. "Jos minulla olisi joku suunnitelma, olisinko minä kutsunut sinua tänne? Olen kuullut, että sinä olet mestari erilaisten - tuota, sanotaanko suunnitelmien - laatimisessa."

Sirius virnisti mukamas-vaatimattomasti ja kumartui lähemmäs. "Olet kääntynyt oikean ihmisen puoleen. No niin, meidän suunnitelmamme ei saa olla liian ilmiselvä. Tai siis, Sarvihaara nyt on niin onnellisessa mielentilassa ettei tajuaisi, vaikka häntä löisi luudanvarrella päähän, mutta meidän pieni Lily-ystäväisemme on hieman epäluuloisempi."

"Hyvä on. Hyviä syitä, miksi Lilyn pitäisi puhua enemmän Jamesin kanssa?"

Sirius väläytti hänelle ilkikurisen hymyn. "Minulla on idea, mutta et tule kyllä pitämään siitä", hän ilmoitti.

"Kerro", Arianna huokaisi varautuen jo valmiiksi pahimpaan. Siriuksen tummissa silmissä oli tavanomaista pirullisempi ilme - samanlainen ilme kuin aina silloinkin, kun hän suunnitteli jotakin kepposta luihuisille.

"Sinä voisit paljastaa Lilylle olevasi kuolettavasti ihastunut minuun", Sirius virnisti. "Sitten olisi ainakin selvää miksi haluat viettää niin paljon aikaa Kelmien kanssa. Ja kunnon ystävänä Lily tietenkin seuraisi perässä."

"Älä edes kuvittele", Arianna puuskahti. "Minä ehkä haluan voittaa sen Jorkinsin vedonlyönnin mutta en ole niin alhainen, että teeskentelisin olevani ihastunut sinuun!"

Sirius katsoi häneen loukkaantuneena. "Olenko minä muka niin vastenmielinen?"

"Et, mutta sinun egollesi tekee hyvää, että on edes joku, joka ei ole tippaakaan kiinnostunut sinusta."

"Kiitos huomautuksesta", Sirius teki pienen, tyylikkään kumarruksen istuallaan, "mutta keksitkö sinä sitten muka parempaa keinoa?"

"Mitä jos vain sanotaan Lilylle, että hänen pitää tutustua Jamesiin kunnolla?" Arianna ehdotti järkevästi. Sirius näytti kauhistuneen pelkkää ehdotustakin ja pudisti päätään niin, että hänen tumma tukkansa valui tyylikkäästi hänen silmilleen.

"Sinä kuulostat ihan mieheltä!" Sirius parkaisi. "Vain miehet tekevät noin epätaktisia ehdotuksia!"

"Ja mikä sinä sitten olet? Nainenko?" Arianna kohotti kulmiaan.

"En! Minä vain satun olemaan ajan tasalla oleva mies", Sirius ilmoitti loukkaantuneesti ja kumartui lähemmäs Ariannaa. "No niin, miten on? Kyllä vai ei."

Arianna mietti hetken ja huokaisi sitten erittäin syvään. "Minä tulen vielä varmaan katumaan tätä, mutta minä oikeasti haluan voittaa sen vedonlyönnin. Menköön tämän kerran."

"Loistavaa!" Sirius hihkaisi. "No niin, nyt kun tämä on suunniteltu, sinä voisit mennä etsimään Lilyn ja alkaa ruikuttamaan toivotonta ihastumistasi ja minä menen takaisin muiden meikäläisten luokse. Meillä on yksi ihan mahtava juttu suunniteltavana Halloweenin varalle, joten - " hän jätti lauseen kesken, iski silmää Ariannalle ja siirrtyi Kelmien luokse. Arianna pyöritti silmiään ja nousi ylös. Hän suuntasi kohti rohkelikkotornia ja kirosi mielessään itseään. Hänen olisi pitänyt jo tajuta, ettei ikinä saanut pyytää Siriukselta apua missään asiassa. Se johti aina vain vaikeuksiin.

Lily raahautui vastentahtoisesti muodonmuutos-tunnille. Hän ei todellakaan odottanut innolla McGarmiwan näkemistä, eikä myöskään muodonmuutoksia. Viime tunnilla heidän oli pitänyt yrittää muuttaa oksa pöllöksi ja hänen oksansa oli saanut vain siivet ja jalat ja lennellyt sokeasti ympäri luokkaa. Tuskin tämäkään tunti menisi kovin paljon paremmin, Lily ajatteli synkästi. Toisin kuin Kelmit, häntä ei ollut luotu muodonmuutoksia varten ja ainoa syy, miksi hän oli ottanut tämän aineen viimeiseksi vuodekseen oli se, että hän tarvitsisi sitä Auroriakatemiassa.

"Hei, Lily", Arianna sanoi poissaolevasti istuessaan Lilyn viereen eturivipulpettiin. Hänen hiuksensa olivat sotkussa ja hän näytti muutenkin siltä, että oli tullut luokkaan kovassa kiireessä. Lily kohotti kulmiaan.

"Missä sinä viivyit?" hän kysyi kulmiaan kohottaen.

"Suuressa Salissa", Arianna vastasi ympäripyöreästi alkaessaan kaivaa muodonmuutoskirjaa laukustaan. McGarmiwa ei ollut vielä luokassa - Ariannan helpotukseksi - ja hän kääntyi virnistämään Siriukselle, kun Kelmit tulivat luokkaan. Sirius iski hänelle silmää vastaukseksi ja istui Jamesin kanssa toiseen eturivipulpettiin heidän vasemmalle puolelleen.

"Valmiina tunnille, Bell?" Sirius kysyi kulmiaan kohottaen ja Arianna väläytti hänelle flirttailevan hymyn.

"Voit uskoa, Black! Minä muutan sinut sarvikuonoksi tällä tunnilla!"

"Saatat jopa saada siihen mahdollisuuden, neiti Bell", McGarmiwa sanoi ilmestyessään luokan ovelle. Ariannan kasvoille ilmestyi valoisa hymy ja Lily kohotti kulmiaan Ariannalle. Arianna muotoili äänettömästi huulillaan sanat: 'kerron myöhemmin' ja kirosi mielessään Sirius Blackia.

"Kuten juuri varmasti tuli selväksi, tänään me aloitamme ihmismuodonmuutokset. Teidän täytyy olla äärimmäisen huolellisia, sillä minä en halua yhtäkään ylikasvanutta hirveä juoksentelemaan ympäri luokkaa, onko selvä?" McGarmiwa kysyi ankarasti ja James ja Sirius virnistivät toisilleen kuullessaan sanan 'hirvi'.

"Huono tuuri, Sarvihaara", Sirius sanoi matalalla äänellä ja James kohautti olkapäitään. Lily oli kuullut Siriuksen sanat ja vilkaisi kahta Kelmiä pikaisesti. James hymyili hänelle leveästi.

"No niin, aloitamme pikaisella esimerkillä. Voisivatko johtajapoika ja -tyttö tulla tänne eteen, kiitos?"

Lily voihkaisi. Hän tiesi, että McGarmiwa vain rankaisi heitä viikon takaisesta pullonpyöritysepisodista. Hän vilkaisi Jamesia silmiään pyöritellen ja nousi ylös tuoliltaan kävellen luokan eteen McGarmiwan luokse. James seurasi häntä.

"Neiti Evans, millaisena eläimenä sinä haluaisit nähdä herra Potterin?"

Lily virnisti. "Jos hirvi on kielletty, niin sitten hylkeenä", hän sanoi ensimmäisenä mieleen tulleen eläimen. James mulkaisi häntä kasvoillaan ilme, joka sanoi selvästi: 'tästä puhutaan vielä.' Lily hymyili hänelle viattomasti ja näki tyytyväisenä, että Jamesin murhaava ilme vaihtui samantien typerännäköiseen hymyyn. Myös Sirius ja Arianna huomasivat tämän ja virnuilivat toisilleen voitonriemuisesti.

"Sinä haluat minun muuttavan herra Potterin hylkeeksi?" McGarmiwa kysyi ja huvittunut hymy nyki hänen tavallisesti niin kireitä suupieliään. Lily nyökkäsi hymyillen ja McGarmiwa osoitti sauvallaan Jamesia. Hän mutisi muutaman sanan ja hetken päästä Jamesin paikalla lattialla oli suuri, harmaa hylje, joka sätki kömpelösti Lilyä kohti. Lily kirkaisi ja hypähti taaksepäin, mutta ei voinut olla nauramatta muun luokan mukana.

McGarmiwa muutti Jamesin takaisin ihmiseksi ja virnistelevä James nousi ylös lattialta.

"No niin, herra Potter, sinä saat yrittää muodonmuutosta neiti Evansiin", McGarmiwa sanoi seuraavaksi. Lily kauhistui. Hän tiesi kyllä Jamesin muodonmuutostaidot - Jameshan oli animaagi ja luokan paras muodonmuutosoppilas - mutta siltikin hän olisi halunnut McGarmiwan muuttavan hänet mieluummin. James hymyili hänelle ja kuiskasi: "kosto elää." Lily ei sanonut mitään.

"Miksi eläimeksi minä muutan hänet, professori?" James kysyi.

"Kissaksi. Sen ei pitäisi olla liian vaikea", McGarmiwa sanoi. James nyökkäsi ja osoitti Lilyä taikasauvallaan lausuen McGarmiwan kertomat sanat. Lily kutistui yllättäen ja hänen paikalleen ilmestyi pieni, oranssinpunainen kissa, joka katsoi Jamesia syyttävästi kellanvihreillä silmillään. James virnisti ja työnsi taikasauvan taskuunsa. Hän kumartui ja nosti Lily-kissan ylös lattialta syliinsä. Kissa rimpuili ja yritti raapaista häntä, mutta hän vain hymyili tyytyväisenä.

"Sinusta tuli suloinen kissa, Lily-kukkanen", hän sanoi ja muut luokassa olijat nauroivat. Kissa ojensi jälleen käpäläänsä Jamesin kasvojen suuntaan. McGarmiwa rykäisi palauttaen Jamesin jälleen todellisuuteen.

"Jos nyt olet pidennyt neiti Evansia tarpeeksi sylissäsi, niin voisit palauttaa hänet jälleen ihmiseksi", McGarmiwa tokaisi kuivasti.

James virnisti. "Aivan niin, professori", hän sanoi ja laski kissan lattialle. Sitten hän mutisi taikasanat ja kissa kasvoi jälleen ihmiseksi. Lily tuijotti Jamesia murhaavasti ja punastui. Hän työnsi hiukset sivuun kasvoiltaan ja käveli paikalleen sanaakaan sanomatta. James kohautti olkapäitään ja meni omalle paikalleen istumaan. Lopputunnin he opettelivat muuttamaan toisiaan eläimiksi, mikä useimpien kohdalla oli katastrofi. Peter yritti muuttaa Remusta papukaijaksi, mutta onnistui saamaan aikaan vain siivet ja kirkkaanpunaisen ihon. James ja Sirius sen sijaan onnistuivat kumpikin loistavasti ja muuttivat toistensa muotoa eri eläimiin monta kertaa tunnin aikana nauttien vapaudestaan tehdä muodonmuutoksia muiden silmien edessä. Lopputunnista Sirius teeskenteli muuttavansa Jamesin hirveksi, kun James todellisuudessa vain itse otti animaagihahmonsa. Hän juoksi Sarvihaarana luokan ympäri rohkelikkojen hurratessa ja luihuisten tuijottaessa häntä murhaavasti. Kun hän otti jälleen ihmisen hahmonsa mukamas Siriuksen avustuksella, Lily loi häneen tietävän katseen. Hän virnisti ja istui paikalleen.

Hetken kuluttua hänen eteensä leijaili pieni paperinpalanen. Hän avasi sen, olettaen sen olevan Peteriltä tai Remukselta, mutta viesti olikin Bellatrix Blackilta. Siinä luki:

"Sinuna en olisi noin ylimielinen, Potter, tai saatat huomata että suloiselle kuraveriselle tyttöystävällesi käy vielä huonosti."

James rypisti viestin nyrkkiinsä ja kääntyi katsomaan Bellatrixia, joka tuijotti häntä mustin silmin omahyväinen hymy huulillaan. James ei sanonut mitään vaan kääntyi katsomaan Siriusta. Hän ei tiennyt, mistä Bellatrix oli saanut päähänsä, että Lily oli muka hänen tyttöystävänsä (olisikin ollut!) tai mistä Bellatrix oli yleensä keksinyt ajatuksen uhkailla Lilyä. Toisaalta, kaikkihan tiesivät Bellatrixin olevan mukana Voldemortin joukoissa ja Voldemort tunnetusti vihasi jästisyntyisiä. James rypisti otsaansa. Hän päätti olla entistä varovaisempi ja varmistaa kaikin keinoin, ettei Bellatrix pääsisi tekemään Lilylle mitään.

Tunnin loputtua Lily katosi luokasta ensimmäisten joukossa ja jäi sitten odottamaan, että James ja muut Kelmit tulisivat ulos luokasta. Hän vilkaisi Jamesia merkitsevästi heti kun poika ilmestyi näköpiiriin ja näki pojan mutisevan jotakin ystävilleen. Sitten muut Kelmit lähtivät, jättäen Jamesin kahden Lilyn kanssa. Lily aloitti puhumisen heti, kun muut olivat kadonneet näköpiiristä.

"Mitä sinä oikein kuvittelit tekeväsi tuolla luokassa?" hän kysyi terävästi.

James kohautti olkapäitään. "Sen mitä McGarmiwa käski."

"Hän ei käskenyt sinua nöyryyttämään minua koko luokan nähden!" Lily kivahti ja hänen äänensä kohosi kaiken aikaa. "Meillä oli sopimus, James - sinä et koske minuun etkä ahdistele minua!"

"Eikä sinun pitänyt huutaa minulle", James naljaisi.

"Sinä et anna minulle vaihtoehtoja!"

James huokaisi syvään. "Kuule, Lily, minä en tiedä, mikä siinä oli niin kamalaa - mutta anteeksi. Siinä, oletko nyt tyytyväinen?"

Lily katsoi häntä kylmästi. "Sinä kuvittelet, että pääset mistä vain eroon pyytämällä anteeksi. No, anteeksi vain SINULLE, mutta minä en ole yksi sinun aivottomista 'tyttöystävistäsi' joita sinä voit huijata miten vain. Eli säästä anteeksipyyntösi jollekin toiselle. Minun olisi pitänyt tajuta, ettei tästä sopimuksesta tule mitään, jos sinä et voi olla lähentelemättä minua."

Hän kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään tiehensä. James veti syvään henkeä ja kiirehti hänen peräänsä.

"Lily, minä en lähennellyt SINUA. Sinä satuit olemaan kissa, jos et muista", hän puolusteli.

Lily tuhahti ja jatkoi kävelemistä. "Ihan kuin sinä rupeaisit silittelemään McGarmiwaakaan joka kerta kun hän tekee sen kissamuodonmuutoksensa!"

"Lily, oikeasti - odota vähän - "

"Miksi, Potter?"

"Suutuitko sinä todella noin vähästä?" James kysyi, korottaen itsekin omaa ääntään. "Se oli pelkkä ystävällinen ele!"

"No anteeksi vain, jos minä en satu pitämään siitä, että sinä pidät minua sylissäsi!" Lily ärähti. Hän tajusi heti sanoneensa väärät sanat nähdessään ilmeen Jamesin kasvoilla. James nyökkäsi lyhyesti ja käveli pois.

Lily suunnisti Suuressa Salissa Ariannan ja Cinnamonin luo istumaan. Hänen epäonnekseen hänen ystävänsä olivat kuitenkin valinneet istumapaikan Kelmien vierestä ja hänen kasvonsa valahtivat. Arianna virnisti heti hänet nähdessään, tietämättä selvästikään hänen ja Jamesin riidasta, ja viittoi Lilyä tulemaan luokseen. Lily meni lähemmäs kasvot ilmeettöminä.

"Sinulla oli minulle jotain asiaa, eikö niin, Arianna?" hän kysyi hiljaisella äänellä.

Arianna nyökkäsi, vakavoituen nähdessään hänen ilmeensä. Hän vilkaisi pikaisesti Jamesia, joka tuijotti lautastaan. Sitten Ariannan katse siirtyi Siriukseen, joka levitti käsivarsiaan kysyvästi.

"Mennäänkö ulos vähäksi aikaa?" Arianna ehdotti. Lily nyökkäsi kiitollisena ja Arianna lähti johdattamaan häntä ulos Suuresta Salista. Sirius tuijotti päätään pudistellen kaksikon perään.

"Mitä sinä nyt teit, Sarvihaara?" hän kysyi väsyneesti Jamesilta.

James kohautti hartioitaan haroen hiuksiaan. "Hän ilmeisesti suuttui siitä muodonmuutos-luokan kohtauksesta."

"En ihmettele", Remus puuttui puheeseen kyllästyneesti. "Tytöt eivät pidä siitä, että heitä ahdistellaan julkisesti."

"Hän oli KISSA - " James aloitti tuskastuneesti, mutta Remuksen päänpudistus sai hänet vaikenemaan.

"Hän saattoi olla kissan hahmossa, mutta päänsä sisällä hän sattui olemaan edelleen ihminen. Sinähän sanoit, että yksi teidän sopimuksenne ehtoja on se, että sinä et ahdistele häntä. Ja Lilyn mielestä sinä rikoit sitä lupausta, joten ei ihme, jos hän on suuttunut. Minä ehdottaisin, että sinä menet pyytämään häneltä anteeksi."

"Minä yritin jo", James tokaisi. "Hän ei suoraan sanottuna innostunut ajatuksesta."

"Yritä sitten uudelleen", Remus sanoi peräänantamattomasti ja suki hiuksiaan hajamielisesti. "Kunhan Arianna tulee takaisin."

Arianna ja Lily istuivat nurmikolle ja Arianna kääntyi niin, että saattoi kunnolla katsoa Lilyä silmiin.

"No niin, mitä nyt?" hän kysyi rauhallisesti.

"Potter", Lily puuskahti.

Arianna esti itseään pyörittämästä silmiään. Tätä hän oli arvellutkin. "Mitä Jamesista?" hän kysyi painottaen pojan etunimeä. Lily tuhahti vihaisesti.

"Kyllä sinä tiedät! Siellä muodonmuutosluokassa hän - hän - "

"Hän muutti sinut kissaksi ja nosti sinut syliinsä. Mitä siitä?"

"Mitä siitä?" Lily kohotti kulmiaan. "Minä en erityisemmin pitänyt siitä!"

Arianna huokaisi syvään. "Ja sinä suutuit hänelle siksi? Lily, James ei todennäköisesti ajatellut - "

"Ajatteleeko hän muka ikinä?"

"Sinä et voi sanoa noin", Arianna puolusteli. "Jos et ole huomannut, hän on viime aikoina vähentänyt luihuisten jekuttamista. Hän on tehnyt yhden pienen pilan koko viikolla - yleensä hän tekee neljä päivässä - ja hän on alkanut olla kiltimpi muillekin - sinä olet ihan liian ankara hänelle, Lily!"

Lily siristi silmiään. "Miksi sinä puolustat häntä noin paljon?"

"Koska se on totta", Arianna huokaisi. "Enkä minä pidä siitä, että ihmisiä tuomitaan ilman syytä."

"Sinä pidät hänestä, eikö niin? Siksi sinä tuijottelit koko tunnin hänen ja Siriuksen pöytään!" Lily sanoi voitonriemuisesti. Arianna näki tilaisuutensa tulleen ja pudisti päätään ottaen kasvoilleen syyllisen ilmeen.

"En minä häntä tuijottanut", hän sanoi hiljaisella äänellä.

Lily tuhahti. "No ketä sitten? Siriustako muka - " hän aloitti, mutta keskeytti sitten nähdessään Ariannan ilmeen. "Arianna, oletko sinä ihastunut Siriukseen?"

Arianna punastui. "No - tavallaan - siksi me nytkin istuttiin heidän kanssaan - mutta et sitten kerro kenellekään, ethän?"

Lily pudisti päätään huvittuneena. "En kerro. Olisi minun pitänyt arvata tämä. Sinä ja Sirius olette olleet oudon tuttavallisia koko viikon."

"Äh, pää kiinni!" Arianna läimäytti Lilyä käsivarteen ja suuntasi kohti linnan pääovea. "Minä menen sisälle", hän sanoi olkapäänsä ylitse. "Ja pienenä vinkkinä muuten, sinun kannattaisi yrittää sopia Jamesin kanssa. Sinä joudut kuitenkin olemaan tekemisissä hänen kanssaan."

Lily jäi yksin istumaan nurmikolle. Hän ajatteli Siriusta ja Ariannaa - hän oli kyllä tiennyt, että he olivat ystäviä, mutta että Arianna oli ihastunut niin nopeasti - ja myös Sirius tuntui pitävän Ariannasta. Ei se toisaalta mikään ihme ollut, Lily ajatteli. Arianna oli kaunis. Hänellä oli tummat hiukset ja kirkkaat silmät ja hän hymyili paljon. Joskus hän toi Lilyn mieleen naispuolisen version Siriuksesta. Hän ravisti päätään itsekseen.

"Lily? Onko sinulla aikaa puhua vähän aikaa?"

Lily kääntyi ja katsoi Jamesia kylmästi. Hänen teki mieli käskeä Jamesia painumaan Kalkaroksen käsivarsille, mutta sitten hän muisti Ariannan sanat ja nyökkäsi hitaasti osoittaen paikkaa nurmikolla vieressään. James totteli ja istui, mutta ei katsonut Lilyä silmiin vaan tuijotti käsiään.

"Minä - on typerää riidellä tällaisesta asiasta - " James aloitti. "Ajattelin pyytää vielä anteeksi."

Lily pudisti hitaasti päätään. "Anteeksipyyntö ei oikein riitä, James", hän sanoi. "Mehän sovimme ehdot sopimukselle, eikö? Sinä annat minun olla ja minä olen ystävällinen sinulle? Mutta minä en voi olla sinun ystäväsi, jos sinä jahtaat minua edelleen."

"Lily, minä en jahdannut sinua, vaan - äh", James keskeytti päätään pudistellen. "Hyvä on, minä myönnän. Minä olen edelleen rakastunut sinuun."

Lily ei sanonut mitään. Hän kääntyi katsomaan pihan yli huispauskentälle ja sitten Kiellettyyn Metsään. Pihan laidoilla hän näki myös Tällipajun ja muisti sen illan Tällipajun luona. Sen jälkeen hän oli suostunut rauhansopimukseen. Nyt hän ei enää tiennyt, mitä ajatella.

"Lily, tarvitseeko sen oikeasti pilata kaikki?" James kysyi anovalla äänellä. "Sen, että minä pidän sinusta."

"En minä tiedä", Lily sanoi ja naurahti kömpelösti. "On vähän hankalaa olla ystävä jonkun kanssa, kun tietää, että se toinen haluaa koko ajan enemmän kuin ystävyyttä. Siksi minä hermostuin siitä kissajutusta niin pahasti. En sen teon vuoksi vaan sen vuoksi, mitä sen takana on."

James nyökkäsi ymmärtävästi. "Minä tiedän, että se on hermostuttavaa. Minä yritän muuttaa tapojani, Lily, minä lupaan sen."

Lily ravisti päätään. "Minä en halua, että kukaan muuttuu minun vuokseni."

"Mitä sinä sitten haluat minun tekevän?" James puri huultaan. Hän haroi toisella kädellään hiuksiaan huolimattomasti. Lily huomasi sen ja tarttui päättäväisesti Jamesin käsivarteen kiskoen sen alas.

"Jätä ne hiukset rauhaan", hän sanoi teräksisellä äänellä. James virnisti lammasmaisesti. "James, riittääkö se sinulle? Että me olemme ystäviä? Koska minä en voi olla enempää sinun kanssasi ja - "

James keskeytti hänet ravistamalla päätään. "Remus sanoi, ettei tytöille saa valehdella, jos haluaa iskeä heidät", hän sanoi. "Eli minä sanon suoraan, että minä haluaisin olla enemmän kuin sinun ystäväsi, mutta jos sinä et pysty enempään, niin sitten sen on pakko riittää minulle, eikö niin?"

"Mutta riittääkö se?" Lily toisti. James mietti hetken ja nyökkäsi sitten. Lilyn kasvoille ilmestyi pieni vino hymy.

"Tämä typerä riita on siis sovittu?" James kysyi kulmiaan kohottaen.

"Se on sovittu. Ja nyt kun me olemme taas puheväleissä, niin oletko huomannut, että Sirius on keskustellut viime aikoina Ariannan kanssa epäluonteenomaisen paljon?" Lily kysyi. Hän aikoi pitää Ariannan salaisuuden, eikä sanonut sanaakaan siitä, että Arianna piti Siriuksesta, mutta halusi silti udella jotakin Siriuksen ajatuksista.

"Huomattu on", James sanoi. "En tosin tiedä, miksi. Sirius ei yleensä roiku kenenkään tytön seurassa kovin pitkään."

"Huomattu on", Lily matki kuivalla äänellä. "Mikä hänen ennätyksensä on? Neljä päivää, vai?"

"Yksitoista, itse asiassa", James korjasi virnistäen. "Sen jälkeen hän löysi Viistokujalta mielestään jonkun uskomattoman hyvännäköisen blondin ja siirtyi iskemään häntä. Se oli viime kesälomalla."

"Entä sinun oma ennätyksesi?" Lily kohotti kulmiaan. James punastui ja kääntyi katsomaan poispäin vastatessaan.

"En ole ihan varma... Kolme-neljä viikkoa ehkä."

Lily pyöritti silmiään. Jamesin kasvoille ilmestyi automaattisesti puolusteleva ilme. "Ei heissä mitään vikaa ollut", James sanoi. "Tai no, jokaisessa heissä oli yksi iso vika, minkä takia minä en jaksanut pitkään."

"Mikä?" Lily kysyi uteliaasti.

Tällä kertaa James katsoi häntä suoraan silmiin. "Yksikään heistä ei ollut sinä", James sanoi hitaasti. Lily punastui ja kääntyi poispäin.

"Tuo puheenaihe menee kielletylle alueelle", hän ilmoitti hämillisesti. James nyökkäsi.

"Selväksi tuli. En sano sitä enää uudestaan. Tuota - mikä on lempiharrastuksesi - ?" James vaihtoi kömpelösti puheenaihetta.

Lily kallisti päätään niin, että punaiset hiukset valuivat hänen olkapäälleen. James katsoi häntä ihmetellen, miten helposti yksinkertainen ele Lilyltä veti hänen huomionsa puoleensa.

"Lempiharrastukseni sinun haukkumisen lisäksikö?" Lily virnisti. "Varmaan laulaminen."

"Ai niin. Arianna sanoi, että sinä laulat hyvin", James muisteli.

Lily katsoi häntä varoittavasti. "Turha kuvitella, että annan sinulle laulunäytöksen."

"Ei sitten", James sanoi hieman pettyneesti, mutta hymyili joka tapauksessa. "Sinun tuskin tarvitsee kysyä, mikä minun lempiharrastukseni on?"

"Ei tarvitse. Jos olisit Sirius, minun pitäisi miettiä vähän tarkemmin. Silloin vaihtoehtoja olisi kolme: luihuisten kiusaaminen, syöminen vai tyttöjen iskeminen. Mutta sinun tapauksessasi minä sanoisin, että huispaus."

James virnisti. "Oikeassa olit. Minä olen harrastanut huispausta siitä lähtien kun olin viisi-vuotias ja olen edelleen koukussa."

"Onhan se ainakin parempaa tekemistä kuin luihuisten kiusaaminen", Lily kommentoi. James nyökkäsi ja pienen hetken epäröityään Lily kysyi häneltä kysymyksen:

"Miksi te aina kiusaatte luihuisia?"

James epäröi ja katsoi poispäin. "Siihen on omat syynsä. Sinä et varmaan ikinä ymmärrä niitä. Mutta voin sanoa sen verran, että sen takana on enemmän kuin lapsellinen halu esittää jotakin."

"Onko?" Lily kiusasi. "Minä kuvittelin että sinä olit esitys-pakkomielteinen?"

James virnisti, mutta vakavoitui sitten. Hänen teki mieli kysyä Lilyltä eräs kysymys, jonka hän oli halunnut kysyä monta kertaa viimeisen neljän vuoden aikana, mutta ei ollut koskaan uskaltanut. Niin kuin ei nytkään. Hän kysyi sen sijaan toisen kysymyksen, joka tuli hänen mieleensä:

"Mitä sinä kaipaat eniten jästimaailmasta?"

Lily mietti hetken. "Tuo on aika vaikea... Pullotettua kermavaahtoa, varmaan."

"Pullotettua kermavaahtoa?" James näytti ällistyneeltä. Lily virnisti ja kohautti olkapäitään.

"Joo. Se on ylellisyyttä, kun voi vain kävellä jääkaapille, ottaa pullon ja valuttaa kermavaahtoa suuhunsa. Minä olen koukussa kermavaahtoon ja suklaaseen."

"Jästit ovat kahjoja", James mutisi hiljaa, mutta Lily kuuli kuitenkin ja mottasi häntä olkapäähän.

"Tietenkin minulla on ikävä televisiota ja tietokoneita ja posteljooneja", hän jatkoi sitten mietteliäästi.

"Posteljooneja? Onko niitä oikeasti olemassa?" James kysyi rypistäen otsaansa.

Lily hymähti ja pyöritti silmiään. "Joku on kuunnellut hyvin jästitiedon tunnilla."

James virnisti ja levitteli käsiään. "Minä otin sen aineen vain siksi, että inhoan numerologiaa yli kaiken. Sitä paitsi, minä ja Sirius olemme aina olleet ihan varmoja, että posteljooni on joku jästien satu. Niin kuin joulupukki. Lapsille sanotaan, että pitää olla kiltti, tai posteljooni ei tuo postia."

Lily nauroi. "Ja ne sanovat, että te kaksi olette parhaita oppilaita aikoihin", hän ihmetteli. "Joka tapauksessa, kyllä posteljooni on oikeasti olemassa."

"Miten voit olla varma?" James intti. Hän ei ollut valmis luopumaan lapsuuden käsityksistään.

"Totta kai minä olen varma!"

"Oletko sinä ikinä nähnyt posteljoonia?"

Lily mietti hetken. "En", hän myönsi sitten. James näytti voitonriemuiselta.

"Mitä minä sanoin!"

"Posteljoonit tulevat aamuhämärissä!" Lily puolusteli.

"Aivan kuten joulupukkikin tulee yöllä ja savupiipusta! Sinua on huijattu ja pahasti", James ilmoitti, eikä suostunut kuuntelemaan Lilyn vastustusta. Hän vaihtoi puheenaihetta.

"Onko sinulla koskaan ikävä perhettäsi?"

Lily epäröi. Hän ei tiennyt, kuinka paljon henkilökohtaisuuksia hän oli valmis paljastamaan Jamesille. Hän ei yleensä puhunut perheestään kuin Ariannalle ja Cinnamonille. James näki hänen epäröintinsä ja hänen ilmeensä valahti.

"Anteeksi - " James sanoi. "Ei sinun tarvitse kertoa, jos et halua."

"Ei - siis ", Lily sanoi kiireesti nähtyään hänen onnettoman ilmeensä. "Minä vain en yleensä ajattele vanhempiani, se johtuu siitä. Mutta on minulla ikävä heitä. Aina kun pysähdyn ajattelemaan. Siksi - siksi minä mietin aina vain kermavaahtoa ja posteljooneja ja sellaisia juttuja, joilla ei ole oikeastaan merkitystä."

"Entä sinun siskosi? Onko hän samanlainen kuin sinä?"

Lily pyöritti silmiään ja tuhahti. "Ei ole! Hän on normaaliuspakkomielteinen ja ilkeä, sekä jästi henkeen ja vereen! Minä ihmettelen, miten me muka voimme olla sisaruksia. Me emme edes näytä samalta!"

"Ettekö te näytä samalta?" James näytti pettyneeltä. Lily läimäytti häntä käsivarteen.

"Sinä olet mies", hän julisti halveksuvasti. James virnisti.

"Hyvä, että olet huomannut vihdoin sen tosiasian", hän sanoi. "Minulla on siis vielä toivoa jäljellä. Mennäänkö sisälle? Minä haluan nähdä, mikä Siriuksen ja Ariannan tilanne on."

Lily nyökkäsi ja nousi ylös maasta. Jamesin teki mieli ojentaa kätensä auttaakseen häntä, mutta hän ei halunnut enää uutta raivokohtausta Lilyn osalta, joten hän piti kätensä taskuissaan. Kun he lähtivät kävelemään linnaa kohti, James muisti Bellatrixilta saamansa lappusen.

"Minä en tiedä, pitäisikö minun kertoa tätä sinulle - " James sanoi epäröiden. "Minä sain aika oudon viestin Bellatrixilta tänään."

Lily kohotti kulmiaan. "Millaisen?"

"No siis - siinä sanottiin kaikkea ilkeyksiä ja sen sellaista - ja sitten Bellatrix sanoi, että minun piti olla varovainen tai sinulle tapahtuisi vielä jotakin", James sanoi hiljaa ja tarkkaili Lilyn kasvoja huolissaan. Mitä Lily sanoisi? Entä jos Lily päättäisi olla olematta hänen ystävänsä, koska se saattaisi olla vaarallista? James ei halunnut, että Lilylle tapahtuisi mitään, mutta ei hän halunnut myöskään, että Lily lakkaisi puhumasta hänelle.

Lily kallisti päätään mietteliäästi. "Eli ne siis uhkailevat sinua jo minun kauttani. Vai minua sinun kauttasi? No - "

"Minä ymmärrän kyllä, jos et halua enää - " James aloitti kiireesti Lilyn ilmeen nähdessään.

Lily kääntyi katsomaan häntä ja ravisti päätään. "Kuvitteletko sinä oikeasti, että minä olen niin pelkuri, että annan jonkun typerän luihuisen uhkailla itseäni?" hän kohotti kulmiaan. James pudisti päätään ja punastui.

"Minä - tai siis - "

"Anna olla", Lily sanoi huvittuneesti ja väläytti hänelle yllättäen säteilevän hymyn. "Jos minä lakkaan jossakin vaiheessa puhumasta sinulle, niin se johtuu sinun ikävistä luonteenpiirteistäsi eikä Bellatrixista. Minä vannon sen."

James hymyili ja pysäytti Lilyn tarttumalla häntä olkapäästä. Lily katsoi häntä yllättyneenä.

"Mitä?" hän kysyi.

James nielaisi ja rohkaisi itsensä. "Minä olen halunnut kysyä yhtä juttua jo aika kauan", hän sanoi. "Mitä sinä näin niin kuin yleensä ajattelet minusta?"

Lily oli pitkään hiljaa. "Mitä sinä haluat kuulla?"

"Sen normaalin. Totuuden", James sanoi vinosti hymyillen.

"Hyvä on. Mitä minä ajattelen sinusta - " Lily veti syvään henkeä. "Sinä olet James Potter. Minä vihasin sinua henkeen ja vereen ykkösluokasta lähtien. Sinä olit niin ylimielinen ja kuvittelit olevasi taivaan lahja naisille. Niin kuin Sirius. Minua ärsytti, että sinä olit niin älykäs - etkä kuitenkaan käyttänyt taitojasi muuhun kuin hankaluuksien aiheuttamiseen - minä olisin halunnut sinun olevan aikuinen - "

"Entä nyt?" James kysyi hitaasti.

"Nyt - " Lily mietti. "Nyt minä en enää oikeastaan vihaa sinua. Tai siis, sinulla on ärsyttävät tapasi. Minä en pidä siitä, että sinä sotket koko ajan hiuksiasi tai nälvit Kalkarosta. Vielä vuoden alussa minä vihasin sinua. Mutta silloin täydenkuun aikaan minä tavallaan - no, minä jouduin kai myöntämään olevani väärässä", hän naurahti hermostuneesti. "Nyt sinä olet minun mielestäni ihan OK."

"Ihan OK?" James kohotti kulmiaan.

"No, ehkä vähän enemmän kuin ihan OK", Lily myönsi. "Sinä alat ihmistyä vähitellen. Sinä et ole enää niin paha kuin mitä minä kuvittelin."

James hymyili helpottuneena ja viittasi kädellään kohti linnaa. Lily nyökkäsi ja he menivät yhdessä takaisin Suureen Saliin.

9. osa - varoitus kuraverisille

"Minä inhoan professori Sargonia", Arianna julisti raahautuessaan Kelmien kannoilla päivän toiseksi viimeiselle eli pimeyden voimilta suojautumisen tunnille. "Hän ei varmaan edes tiedä mitä tekee. 'Minä annan teille avaimet hyvään elämään' - ihan kuin hänellä itselläänkään näyttäisi olevan kovin hyvä elämä!"

Lily virnisti. Hän tiesi Ariannan tarkoittavan heidän uuden PVS-opettajansa, Sargonin, ulkonäköä. Professori Sargon oli laiha ja kelmeä ja hänen kulmakarvansa olivat niin tuuheat, että hänen pistävät silmänsä melkein hautautuivat niiden alle. Se ei kuitenkaan haitannut Lilyä lainkaan - aina, kun professori Sargon katsoi häntä hänestä tuntui siltä kuin joku olisi pistellyt häntä neuloilla selkään. Professori Sargon oli, jos mahdollista, vieläkin ilkeämpi kuin taikajuomia opettava professori Mahiska.

"Minä ihmettelen miten hän pystyy edes opettamaan, kun hänen ihonsa on niin rasvainen", Lily mietti ääneen. Edellä kävelevät Kelmit kääntyivät ympäri.

"Tervetuloa tutustumaan elämän suuriin kysymyksiin, Lily-kulta", Sirius sanoi. "Me olemme miettineet jo kuusi vuotta, miten Kalkaros pystyy suorittamaan edes päivän perustekemisiä, kun hänen hiuksensa ovat sellaiset kuin ovat. Me jopa kysyimme sitä häneltä - kerran, vai oliko se kolme kertaa - mutta jostakin syystä hän suuttui ja yritti kirota meidät."

"Se jäi tosin yritykseksi", James jatkoi ja ylpeä virne käväisi hänen kasvoillaan. Lily pyöritti silmiään. Viime päivien aikana hän oli huomannut, että Kelmeillä tosiaan oli harvinaisen suuri ego - tai ainakin Siriuksella ja Jamesilla. He näyttivät todella olevan ylpeitä hankaluuksienaiheuttajien maineestaan. Tosin tänä vuonna Lily oli huomannut, etteivät heidän kepposensa enää olleet ilkeitä, eikä kumpikaan heistä ollut käynyt luihuisten kimppuun täydenkuunyötä edeltävän päivän jälkeen. Senkin he olivat todennäköisesti tehneet vain turhautumuksesta - ainakin James, Lily päätteli.

"Vastatkaa rehellisesti", Lily sanoi sitten Kelmeille. "Kuinka monta prosenttia päivästä te mietitte hankaluuksienaiheuttamista?"

"Vaikea kysymys, Lily", James virnisti. "Kallistuisin ehkä noin 20 % puoleen. Minulla ei ole aikaa enempään."

"Hän puhuu totta, Lils", Sirius vahvisti. "Hänellä ei ole aikaa enempään, koska hän käyttää loput ajasta ajatellen SINUA."

Lily pyöritti silmiään Ariannalle ja kääntyi sitten Siriuksen puoleen väläyttäen sokerisen hymyn. "Entä sinä, Sirius?"

"Ai kuinka paljon minä ajattelen sinua? Ikävä tuottaa pettymys, Lily-kulta, mutta en kovinkaan paljon, koska Sarvihaara tappaisi minut jos edes katsoisin sinua liian pitkään."

"Sinusta ei saa tänään järkevää vastausta irti, vai saako?" Lily kysyi turhautuneena.

"Tuota, Lily - milloin hänestä muka saisi järkevän vastauksen irti?" Arianna kysyi ja väläytti flirttailevan hymyn Siriukselle vetäen täysillä minä-olen-ihastunut-Siriukseen-rooliaan. Lilyyn se näytti menevän täydestä, sillä hän näytti tuskastuneelta ja kääntyi Cinnamonin puoleen.

"Nuo kaksi osaavat sitten olla rasittavia", hän mutisi puoliääneen, mutta Sirius kuuli joka tapauksessa.

"Minä ja Arianna vai minä ja James? Vai James ja Arianna?" Sirius tarkensi.

"Onko sillä väliä - SINÄ ainakin", Lily tokaisi ja käveli muiden edellä PVS-luokkaan. Hän tunsi pahoinvoinnin aallon heti nähdessään professori Sargonin istuvan opettajanpöydän takana. Sargonilla oli kasvoillaan iljettävä hymy ja hänen kelmeät kasvonsa suorastaan kiilsivät rasvasta. Lily käänsi päättäväisesti katseensa poispäin ja marssi luokan perälle istumaan ystäviensä ja Kelmien seuratessa perässä.

Hetken kuluttua myös luihuiset tulivat luokkaan, Bellatrix Black etunenässä. Mustatukkaisen tytön kasvoilla oli, kuten aina, omahyväinen ilme - mutta toisin kuin Jamesilla ja Siriuksella, hänen ilmeensä oli ilkeän omahyväinen ja hän näytti siltä, että tiesi koko maailman rakastavan häntä. Todellisuudessa se kuitenkin oli valhe, sillä rohkelikkojen silmät kaventuivat heti kun hän astui heidän näköpiiriinsä. Varsinkin Jamesin ja Siriuksen ilmeet olivat murhaavat - James vihasi häntä, koska hän oli uhkaillut Lilyä ja Sirius vihasi häntä aivan muuten vain. Siriuksen ja Bellatrixin välit olivat surkeat ja kaikki tiesivät sen. Joskus Jamesista tuntui, että nuo kaksi vain kilpailivat siitä, kumpi ehti tappaa toisen ensin.

"Minä vihaan tuota lehmää", Sirius mutisi hiljaisella äänellä. Kuin olisi kuullut hänen sanansa, Bellatrix kääntyi heidän suuntaansa ja väläytti heille ilkeän hymyn, aivan kuin Bellatrix olisi tiennyt jotakin sellaista, mitä he eivät tienneet. James vilkaisi oitis suojelevasti Lilyä, mutta Lily vain hymyili hänelle pienesti eikä näyttänyt välittävän Bellatrixista. Sitten Jamesin huomio kiinnittyi professori Sargoniin, joka oli noussut seisomaan pöytänsä takana.

"Tänään harjoittelemme kaksintaistelua", professori Sargon sanoi narisevalla äänellään. "Minä kutsun teidät tänne eteen kaksi kerrallaan ja saatte yrittää kaksintaistelua. Kohtuuden rajoissa, tietenkin", hän lisäsi kuivasti nähdessään luihuisten silmien kiiluvan maanisesti.

"Toivottavasti minä saan Bellatrixin", Sirius mutisi Jamesin korvaan. "Haluaisin päästä vähän ottelemaan rakkaan serkkuni kanssa." Hän irvisti sanan 'serkku' kohdalla, aivan kuin ei olisi halunnut myöntää olevansa sukua jollekin sellaiselle kuin Bellatrix. Toisaalta, perhe oli aina ollut Siriukselle kova pala.

"Minäkin toivon, että sinä saat Bellatrixin", James sanoi synkästi ja antoi katseensa kulkeutua jälleen Lilyyn. Sitten professori Sargon aloitti kaksintaistelut ja James keskittyi kuuntelemaan jakoa.

"Arianna Bell - Lucius Malfoy", Sargon aloitti.

"Hyvä, Arianna!" Sirius vislasi. "Anna sille nilkille selkään!"

Arianna ja Sargon kääntyivät mulkaisemaan Siriusta yhtä aikaa, mutta Ariannan ilme oli enemmänkin huvittunut kuin vihainen, kun taas Sargon näytti siltä kuin olisi halunnut pyyhkiä rasvaisen nenänsä Siriuksen kaavunselkämykseen. Arianna nousi ylös ja käveli luokan eteen käärien samalla tukahduttavan kuuman, mustan kaapunsa hihat ylös. Hän virnisti ystävilleen luokan edestä ja puristi taikasauvaansa päättäväisenä. Lucius Malfoy käveli hitaasti kohtaamaan hänet.

"Hänen kannattaisi varoa, ettei tukka tule tielle", Sirius mutisi Jamesille viitaten Malfoyn pitkään, vaaleaan tukkaan, joka oli kuin kopio Cinnamonin hiuksista mutta sopi Malfoylle huonommin. James iski kätensä suulleen yrittäen olla nauramatta, mutta Malfoy huomasi sen joka tapauksessa ja hänen silmiinsä tuli murhaajan katse.

"Kumartakaa toisillenne", Sargon narisi. "Hyvä - nyt vedätte - "

"Karkotaseet!" Arianna huusi ennen kuin Sargon oli ehtinyt lopettaa lausettaan. Malfoyn taikasauva lennähti siististi hänen käteensä ja hän vilkaisi Sargoniin voitonriemuisena. Professorin ilme ei kuitenkaan ollut tyytyväinen.

"Neiti Bell, yksi kaksintaistelun tärkeimpiä sääntöjä on ajoitus", Sargon sanoi arvokkaasti ja niiskaisi. "Koskaan ei saa aloittaa ennen kuin on oikea aika."

Arianna pyöritti silmiään. "Mitä sillä on väliä? Minä voitin joka tapauksessa", hän tokaisi ja nakkasi taikasauvan takaisin Malfoylle. Sitten hän käveli tyynesti paikalleen ja läppäsi mennessään Siriuksen tarjoamaa kättä.

"Olen ylpeä sinusta, Bell", Sirius sanoi äidillisesti. "Sinä teet kunniaa Kelmien maineelle." Hän loi ilkeän katseen Malfoyhin, joka tuijotti vähintään yhtä murhaavasti takaisin.

"Eleanor Bones ja Tyler Smith, olkaa hyvät", Sargon sanoi seuraavaksi. James ei jaksanut kiinnittää huomiota kaksintaisteluun, jossa ei ollut ketään hänen ystäviään mukana, mutta rohkelikkojen aplodeista ja vislauksista päätellen Eleanor voitti kaksintaistelun helposti ja marssi takaisin paikalleen pää pystyssä.

"James Potter ja Severus Kalkaros."

Jamesin ilme kirkastui, kun hän kuuli professori Sargonin sanat. Hän läppäsi kättä Remuksen kanssa ja Sirius huusi iloisesti:

"Sarvihaara, sinä sait rakkaan Severuksen!"

James virnisti ja asteli luokan eteen itsevarmasti. Hän ei jaksanut ottaa Kalkarosta kovinkaan vaarallisena vastustajana, muistaen miten kaikki heidän aikaisemmat kaksintaistelunsa olivat päättyneet. Hän kumarsi erittäin pienesti Kalkarokselle, joka tuijotti häntä kaiken aikaa valmiina puremaan hänen kaulansa poikki. James päätteli, ettei Kalkaros ollut vieläkään antanut anteeksi kohtausta Tällipajulla täydenkuun aikaan. Vaikka toisaalta, Kalkaros oli varmaan kokenut melkoisen pettymyksen toivottuaan saavansa erotettua heidät jollakin verukkeella koulusta. James virnisti itsekseen. Siinähän toivoi. Kelmejä ei kukaan potkinut pihalle koulusta, vaikka muutamia läheltäpiti-tilanteita olikin vuosien varrella ollut.

"Tämä tilanne tuntuu tutulta, vai mitä, Ruikuli?" hän kysyi leveästi hymyillen. "Tosin yleensä meidän pikku - tuota - kaksintaisteluissamme ei ole tätä inhottavaa kumarrusrituaalia. No, mitä siitä - siipirdium lentiusa!"

Hän virnisti tyytyväisenä nähdessään Kalkaroksen leijailevan ilmaan. "Karkotaseet", hän sanoi seuraavaksi ja vilkaistuaan professori Sargonin ilmettä laski Kalkaroksen taikasauvan viereiselle pulpetille, kumarsi yleisölle ja käveli takaisin paikalleen jättäen Kalkaroksen edelleen leijumaan luokan eteen. Professori Sargon vilkaisi häntä moittivasti ja laski Kalkaroksen omalla taikasauvallaan takaisin maahan.

"Tuo oli kerrassaan epäkohteliasta", professori moitti.

James levitteli käsiään. "En voinut sille mitään, professori. Jos minä olisin laskenut hänet alas, se olisi käynyt paljon rajummin, emmekä me tietenkään halua rikkoa Severus-kullan hauraita luita, vai mitä?" Rohkelikot remahtivat nauruun ja James kumarteli joka suuntaan ylpeänä. Myös Lilyn suupieliä nyki, vaikka hän yrittikin ankarasti saada kasvoilleen moittivan ilmeensä.

"Alice Prewett ja Matthew Morgan."

Lily hymyili rohkaisevasti, kun pieni ja ujo Alice käveli luokan eteen puristaen taikasauvaa tiukasti kädessään. Alice ei ollut sitä luonnetta, joka nautti taitojensa esittelemisestä, mutta Lily oli nähnyt Alicen käyttävän kykyjään ja tiesi Alicen olevan loistava pimeyden voimilta suojautumisessa. Hän aikoi mennä Auroriakatemiaan koulun loputtua poikaystävänsä Frankin seuraksi ja Lily oli melkein varma, että hän myös pääsisi sinne, jos vain haluaisi.

Alice odotti rauhallisena, että professori Sargon lopetti ohjeiden antamisen ja esitti sitten täydellisen karkotaseet-loitsun Morganille. Seuraavaksi Sargon kutsui eteen Henry Brooks-nimisen rohkelikkopojan sekä Rodolphus Lestrangen. Rohkelikkojen pettymykseksi tämän erän voitto meni luihuisille ja Brooks palasi paikalleen silminnähden masentuneena. Lestrange taas näytti siltä kuin olisi voittanut Englannin komeimman miehen tittelin, mikä ällötti Siriusta ja Jamesia erityisesti.

"Lily Evans ja Bellatrix Black", Sargon kutsui. James jähmettyi paikoilleen. Hän näki ilkeän kiillon Bellatrixin silmissä ja muisti Bellatrixin lähettämän viestin, jossa tyttö uhkasi tehdä jotakin Lilylle. Hän tiesi, että hänen pitäisi kieltää jollakin verukkeella Lilyä menemästä. Mutta sitten hän muisti, mitä Lily oli sanonut hänelle - Lily oli sanonut, että halusi itse huolehtia itsestään. James huokaisi syvään kahden vaiheilla, mutta ei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin Lily oli jo noussut ylös ja käveli hänen ohitseen luokan eteen suu tiukkana viivana. James tiesi, että huolimatta itsevarmasta esityksestään Lily oli hermostunut - sen näki Lilyn säteilevänvihreistä silmistä ja hänen leukansa asennosta. Hän veti syvään henkeä.

"Hyvin se menee, James", Sirius mutisi hänelle puoliääneen hänen toiselta puoleltaan, mutta hän tuskin kuuli Siriuksen rauhoittavaksi tarkoitettuja sanoja. Hän oli pelännyt hyvin harvoin elämänsä aikana - se ei vain kuulunut James Potterin tyylin - mutta juuri nyt hän pelkäsi.

Lily tuskin kuuli, kun professori Sargon käski heitä kumartamaan toisilleen. Hän taivutti päätään pienesti katse edelleen kiinnittyneenä Bellatrixin omahyväisiin kasvoihin. Bellatrixin huulilla karehti kaiken aikaa tietävä hymy ja hänen luihuistoverinsa huutelivat hänelle kaiken aikaa jotakin, mistä Lily ei saanut selvää. Lily veti taikasauvansa esiin, kun professori Sargon käski heidän aloittaa.

"Karkotaseet", hän sanoi selkeällä äänellä ja onnistui olemaan näyttämättä pelkoaan. Sauva luiskahti Bellatrixin käsissä, mutta hän sanoi juuri ajoissa: "Estous" ja onnistui pitämään sauvansa itsellään. Lily veti syvään henkeä.

"Kangis - "

"KIDUTU!"

Lily tunsi repivän kipun kaikkialla vartalossaan. Hänen otteensa hänen taikasauvastaan irtosi ja hän vajosi hervottomana lattialle, kuullen vain hämärästi jonkun kirkuvan epätoivoisesti. Hän ei edes kunnolla tajunnut, että huutaja oli hän itse - hän oli vain keskittynyt kipuun, joka tuntui repivän hänet hajalle, tappavan hänet. Hänen vartalonsa alkoi sätkiä holtittomasti lattialla. Hän ihmetteli hämärästi, miksi kukaan ei tehnyt mitään. Professori Sargonin olisi pitänyt keskeyttää tämä - mutta mitään ei tapahtunut - kipu kasvoi aina vain pahemmaksi ja Lilystä alkoi tuntua, että hän kuolisi mieluummin, kuin kestäisi tätä enää -

"KARKOTASEET!" huuto tunkeutui hämärästi hänen tajuntaansa ja sitten kipu lakkasi. Hän veti syvään henkeä lattialla ja näki Bellatrixin edelleen pitelevän sauvaa kädellään. James Potterin loitsu ei ollut vienyt häneltä taikasauvaa, mutta häirinnyt häntä sen verran, että kirous keskeytyi. Nyt Bellatrix tuijotti Jamesia ilkeästi hymyillen samaan aikaan kun Lily yritti päästä ylös lattialta, mutta hänen raajansa eivät totelleet häntä. Häneen sattui joka puolelle ja hänestä tuntui kuin hän pyörtyisi pian.

Bellatrix piti katseensa suunnattuna suoraan Jamesiin lausuessaan jonkun loitsun, josta James ei saanut selvää. Tytön taikasauvasta välähti violetti valo, sitten James näki kauhukseen Lilyn kieppuvan lujaa vauhtia halki ilman ja viimein paiskautuvan vasten luokan takaseinää kovalla voimalla. Lily valui selälleen lattialle ja jäi siihen makaamaan. James pomppasi saman tien jaloilleen ja osoitti taikasauvallaan Bellatrixia, joka nauroi muiden luihuisten mukana.

"Olkoon tuo varoitus kaikille kuraverisille!" Bellatrix huusi osoittaen Lilyä.

"TAINNUTU!" James karjaisi ja Bellatrix kaatui tajuttomana lattialle. James laski taikasauvansa ja kiirehti lattialla makaavan Lilyn luokse. Arianna ja Cinnamon olivat jo siellä ja tuijottivat ystäväänsä järkyttyneenä, osaamatta tehdä mitään. James polvistui lattialle Lilyn vierelle ja kuuli hämärästi professori Sargonin sanovan:

"Herra Potter, toisen oppilaan tainnuttaminen on erittäin epäasiallista - "

"ENTÄ LILY SITTEN?" James huusi osoittaen Lilyä, joka makasi lattialla selällään, raajat levällään. Lilyn silmät olivat sulkeutuneet ja hänen kasvonsa olivat vääristyneet hänen tuntemastaan kivusta. James tunsi sydämensä vääntyvän ympäri, kun Cinnamon osoitti verilammikkoa, joka alkoi kerääntyä hitaasti lattialle Lilyn alle. Toiset oppilaat vain tuijottivat - miksi kukaan ei tehnyt mitään -

"Hakekaa Pomfrey!" James huusi.

Huutoa seurasi pelkkä hiljaisuus. Kukaan ei tehnyt mitään. James tarttui Cinnamonin käsivarteen ja tönäisi tytön pystyyn. Cinnamon tuijotti Lilyä vielä hetken sanaakaan sanomatta, sitten hän kääntyi kannoillaan ja juoksi ulos luokasta.

"Voimmeko me liikuttaa häntä?" James kysyi matalalla äänellä Alice Prewettiltä, joka oli tullut Lilyn luokse. Alice puri huultaan ja epäröi.

"Hänellä voi olla murtuneita luita. Hän törmäsi aika kovaa."

James ei sanonut mitään. Hän pystyi vain tuijottamaan lattialla makaavan Lilyn ruhjoutunutta, vääntynyttä hahmoa. Hän näki mielessään yhä uudelleen ja uudelleen Lilyn vääntelehtivän lattialla, Lilyn lentämässä halki ilman, paiskautumassa vasten seinää - hän kuuli omituisen nyyhkäystä muistuttavan äänen ja tajusi sen tulleen itsestään.

"James - hei - " hän kuuli Siriuksen sanovan. "Kaikki päättyy kyllä hyvin." Hän ei vastannut. Sitten matami Pomfrey tuli hänen helpotuksekseen paikalle ja hätisteli heidät pois Lilyn läheltä voidakseen tutkia Lilyn. Hetken kuluttua hän piirsi sauvallaan ilmaan paarit ja siirsi ne Lilyn alle.

"Liikkumitor", hän mutisi ja siirsi leijuvat paarit edellään ulos luokasta. James nousi ylös lattialta. Hän tunsi itsensä tyhjäksi. Hän toivoi, että hän olisi ollut tuolla - makaamassa noilla paareilla - ei Lily. Hänen OLISI pitänyt olla siellä, hän olisi ansainnut sen. Hän tarttui laukkuunsa ja lähti luokasta mulkaisten mennessään professori Sargonia ilmeettömästi. Professorin kasvot olivat ilmeettömät ja hän tuijotti tajuttomana makaavaa Bellatrixia. James kuuli ystäviensä tulevan perässään, mutta ei välittänyt. Hän suunnisti suoraan kohti sairaalasiipeä, eikä saanut mielestään ajatusta, että koko juttu oli hänen syytään. Hänen olisi pitänyt kieltää Lilyä menemästä - hän oli tiennyt, että Bellatrix aikoi tehdä Lilylle jotakin. Ja ainoa syy siihen, ettei hän ollut kieltänyt Lilyä oli se, ettei hän halunnut Lilyn suuttuvan itselleen -

"Hei, Sarvihaara, kaikki OK?" Sirius kysyi tarpeettomasti.

James loi häneen vihaiseen katseen. "Mitä luulisit?" hän murahti ja käänsi päänsä poispäin räpytellen silmiään. Hänellä ei ollut mitään aikomusta ruveta itkemään ystäviensä nähden. Hän nopeutti askeleitaan toivoen, että saisi olla rauhassa.

"James, Lily selviää kyllä", Sirius jatkoi. "Sinä tiedät, miten hyvä matami Pomfrey on - "

"OLE HILJAA!" James huusi. "OLE HILJAA JA ANNA MINUN OLLA!"

Hän kääntyi ja lähti juoksemaan käytävää eteenpäin. Sirius jäi seisomaan paikoilleen järkyttyneenä ja vilkaisi Remusta.

"Pitäisikö meidän mennä hänen peräänsä?" hän kysyi.

Remus kohautti olkapäitään. "Annetaan hänen olla. Hän on kokenut aika pahan järkytyksen."

"Voisin tappaa Bellatrixin välillä", Sirius mutisi. Hän oli hetken hiljaa ja korjasi sitten: "Ei. En vain välillä. Vaan koko ajan. Hänellä ei ollut mitään oikeutta tehdä sitä Lilylle."

Remus pudisti päätään eikä sanonut mitään.

Cinnamon ja Arianna seisoivat jo odottamassa sairaalasiiven ovella, kun James pääsi sinne.

"Pomfrey ei päästä sinne sisään", Cinnamon ilmoitti ja katsoi Jamesia myötätuntoisesti.

"Ei mikään yllätys", James mutisi. "Joskus minä voisin tappaa sen haahkan."

"Pomfreyn vai Bellatrixin?" Cinnamon katsoi Jamesia suoraan silmiin. James käänsi päänsä pois. Hän ei kestänyt juuri nyt mitään psykologianluentoa Cinnamonin taholta, mutta aavisti sellaisen olevan tulossa. Hän olisi halunnut vain lähteä - ja niin hänen pitäisikin, hän ajatteli. Ei Lily enää puhuisi hänelle tapahtuneen jälkeen. Hän oli syyllinen koko juttuun.

"Ei sillä väliä. En vierailisi kummankaan haudalla", James sanoi synkästi.

"James, onko kaikki hyvin?"

"Miksi kaikki kyselevät tuota?" James kysyi sarkastisesti. "Totta kai on! Minun elämäni rakkaus vain joutui juuri sairaalasiipeen ja se on minun vikani - mutta sitä lukuunottamatta, elämäni on täydellistä."

"Sinun elämäsi rakkaus?" Arianna kohotti kulmiaan.

"Älä takerru yksityiskohtiin!" James ärähti.

Cinnamon vilkaisi varoittavasti Ariannaa ja astui askeleen lähemmäs Jamesia laskien kätensä hänen käsivarrelleen.

"James, miten niin se olisi voinut olla sinun vikasi?"

"Minä tiesin, että Bellatrix aikoi tehdä jotakin", James vastasi itkun partaalla. "Minä tiesin! Enkä - enkä minä tehnyt mitään - "

"Miksi sinä et tehnyt?" Cinnamon kysyi lempeästi.

James tuhahti ja käänsi katseensa poispäin. "Koska Lily suuttui minulle viime kerralla kun yritin puolustaa häntä. Hän sanoi haluavansa pitää itse huolen itsestään."

"Niin juuri", Cinnamon sanoi voitonriemuisesti. "Sitä hän halusi! Hän olisi vain suuttunut sinulle, jos olisit kieltänyt häntä."

"MUTTA MINUN OLISI PITÄNYT KIELTÄÄ HÄNTÄ!" James huusi. "SE OLI MINUN VIKANI!"

Cinnamon avasi suunsa sanoakseen jotakin, kun sairaalasiiven ovi avautui ja matami Pomfrey ilmestyi oviaukkoon. Matamin kasvot olivat vihaiset ja kyllästyneet samaan aikaan.

"Säästäkää riitanne jonnekin muualle", matami sanoi ankarasti. "Tänne ei tulla tappelemaan. Olen muuten saanut neiti Evansin kuntoon. Voitte tulla sisään katsomaan häntä, mutta teidän pitää olla hiljaa. Hän nukkuu nyt eikä herää vähään aikaan."

Cinnamon ja Arianna kiljahtivat ja halasivat toisiaan rajusti, mutta jähmettyivät paikoilleen, kun matami Pomfrey katsoi heitä murhaavasti. James tuijotti matamia ilmeettömänä.

"Mikä - mikä Lilyllä oli - "

"Murtuneita luita ja muuta sellaista, mistä sinä et halua tietää mitään, Potter", matami napautti. "No niin, aiotteko te tulla sisään vai seisoa siinä oviaukossa koko päivän?"

Arianna ja Cinnamon astuivat sisään sairaalasiipeen pidellen toisiaan kädestä, mutta James kääntyi äkkiä kannoillaan ja pakeni sairaalasiivestä. Hän ei voinut kohdata Lilyä.

Lily heräsi ja yritti liikkua, mutta kipu esti häntä. Se ei kuitenkaan ollut samanlaista kipua kuin aiemmin - hänen lihaksensa vain tuntuivat jäykiltä. Hän käänsi hitaasti päätään. Kaikki oli valkoista. Hän ei ollut enää PVS-luokassa. Muistot vyöryivät aaltoina hänen ylitseen - kaksintaistelu, kidutuskirous, ilmalento ja iskeytyminen vasten seinää. Hän värähti.

"Lily on hereillä!"

Hän tunnisti puhujan Ariannaksi ja hymyili varovasti. Arianna kiljahti ja syöksyi hänen kaulaansa. Hän vavahti.

"Ai - anteeksi, Lily - sattuuko sinuun kamalasti - ?" Arianna kysyi myötätuntoisesti ja perääntyi taaksepäin. Lily kohautti vaivalloisesti olkapäitään.

"En ole vielä selvittänyt sitä asiaa", hän mutisi synkästi.

"Ainakin olet kunnossa kun jaksat kiukutella", sanoi hilpeä ääni. Sirius. Lily käänsi päätään ja yritti hahmottaa kaikkien paikallaolijoiden kasvot. Neljä ihmistä istui hänen ympärillään - Arianna, Cinnamon, Sirius ja Peter. Jamesia ja Remusta ei näkynyt.

"Missä James on?" Lily kysyi heikolla äänellä.

Hän näki Cinnamonin purevan huultaan. "James lähti, Lily. Hän oli aika järkyttynyt."

"Lievästi sanoen", Sirius lisäsi kuivasti. "Remus jäi hänen luokseen. Varmistamaan, ettei hän hajota koko makuusalia."

"Tai jotain muuta", Arianna virnisti.

Lily ei sanonut mitään. Hän oli pettynyt siitä, ettei James tullut. Jamesin olisi pitänyt tulla, hän arveli. Mutta todennäköisesti James piti häntä vain heikkona hänen tämänpäiväisen esityksensä jälkeen ja oli todennut, ettei Kelmin kannattanut olla ystävä hänen kanssaan.

"Hänen olisi pitänyt tulla", Lily sanoi hiljaisesti.

Toiset vaihtoivat katseita. "James on aika vihainen itselleen juuri nyt", Cinanmon sanoi sitten lempeällä äänellä.

"Miksi?" Lily kohotti päätään tyynyjen varassa.

"Hänen mielestään koko - koko tämä juttu - on hänen vikansa, tai jotakin."

Lily sulki silmänsä. "Voi helvetti", hän mutisi puoliääneen. "Voisiko joku käydä hakemassa Jamesin tänne?"

James hakkasi raivoisasti Remuksen taikomaa nyrkkeilysäkkiä Remuksen seuratessa vierestä sängyllä. Hän oli yrittänyt saada Jamesin puhumaan, mutta ilmeisesti ainoa, mikä puhui, oli Jamesin nyrkit. Hän arveli, että tällä hetkellä nyrkkeilysäkki oli paljon parempi ystävä Jamesille kuin Remus.

"Ehkä minun pitäisi muuttaa itseni nyrkkeilysäkiksi, niin tietäisin, miltä sinusta tuntuu", Remus mutisi puoliääneen. James kääntyi katsomaan häntä, mutta ei keskeyttänyt hakkaamista.

"Et sinä haluaisi", hän sanoi. "Se sattuisi ja lujaa."

Remus huokaisi. "James, sinä tiedät ihan hyvin, ettei se ollut sinun vikasi."

James mulkaisi häntä eikä sanonut mitään. Remus yritti uudelleen.

"Ehkä sinun pitäisi mennä vain puhumaan Lilylle, niin kuulisit, että se ei ollut sinun syytäsi."

"Tai sitten kuulisin, että Lily vihaa minua eikä halua enää ikinä puhua minun kanssani", James hymähti onnettomana. "Ja jos asia on niin, haluan viivyttää kohtaloa."

Remus oli hetken hiljaa. "Pidätkö sinä oikeasti Lilystä noin paljon?" hän kysyi sitten. James lopetti hakkaamisen ja kääntyi katsomaan häntä.

"Miksi en pitäisi?" hän kysyi hyökkäävään sävyyn.

Remus nosti kätensä pystyyn. "En minä sitä sillä tarkoittanut. Lily on upea, älä pelkää. Minä vain – no – sinä ja Sirius ette ole maailman kärsivällisimpiä ihmisiä, mitä tyttöihin tulee."

"Joo, mutta Lily ei ole pelkkä 'tyttö'", James sanoi.

"Mukava kuulla sinun sanovan noin."

Puhuja ei ollut Remus vaan Cinnamon. James kääntyi katsomaan häntä ilmeettömänä.

"Onko sinulla jotakin asiaa?" hän kysyi, toivoen Cinnamonin vain lähtevän äkkiä ja jättävän hänet rauhaan.

Cinnamon ravisti päätään. "Ei minulla, vaan Lilyllä", hän sanoi. "Sinun pitää mennä sinne."

10. osa

Lily nousi istumaan kuullessaan oven avautuvan. Cinnamon... Ja James. Hän hymyili pienesti ja kääntyi vilkaisemaan merkitsevästi Siriusta, Peteriä ja Ariannaa, jotka istuivat hänen sänkynsä vieressä keskustellen hiljaisella äänellä keskenään. Sirius virnisti hänelle vastaukseksi ja vinkkasi muita nousemaan seisomaan

"Pärjäile, Lily", he sanoivat mennessään ovelle.

"Ja sinä myös, Sarvihaara", Sirius iski silmää ohittaessaan Jamesin. James pyöritti hänelle silmiään ja kääntyi katsomaan, kuinka he lähtivät ja sulkivat oven takanaan. James hymyili sängyllä istuvalle Lilylle hieman vaivautuneena, tietämättä, mitä hänen pitäisi tehdä. Hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Lily näytti kauniilta, niin kuin hänen mielestään aina, vaikka Lilyllä olikin vain sairaalapyjama ja hänen punaiset hiuksensa olivat pörrössä. Lilyn vihreistä silmistä paistoi väsymys, vaikka hän yrittikin hymyillä Jamesille epävarmasti.

"Aiotko sinä sanoakin jotakin?" Lily kysyi kohottaen kulmiaan.

James virnisti pienesti. "Heti kun keksin jotakin järkevää sanottavaa. Miten sinulla menee, esimerkiksi?"

"Ihan hyvin", Lily kohautti olkapäitään, vaikka liike tuntuikin vielä raskaalta. "Lihaksissani tuntuu siltä, kuin olisin juossut maratonin."

"Mara - minkä?"

"Sellainen jästien ääliömäinen kilpajuoksu. Unohda koko juttu."

James nyökkäsi ja tuli varovasti lähemmäs. Hän veti alleen tuolin, jolla Arianna oli aikaisemmin istunut ja siirsi sen kunnolla Lilyn sängyn viereen.

"Sinä törmäsit aika lujaa", hän sanoi hiljaisella äänellä.

"Siltä se tuntuu", Lily totesi kuivasti. "Vaikka en onneksi muistakaan koko juttua kovin selvästi. Jotakin hyötyä siitäkin, että tulee kumautetuksi lattialle täysillä."

James ravisti päätään. Lily oli onnekas, jos ei muistanut kaikkea täydellisesti. Niin kuin hän. Hän saattoi edelleen nähdä mielessään elottoman Lilyn kieppuvan ilmassa ja lysähtävän sitten vasten seinää ja lattialle. Hän ei tiennyt, miten saisi nukuttua. Hän olisi vain halunnut mennä ja kuristaa Bellatrixin, ellei olisi tiennyt saavansa potkuja saman tien.

"Dumbledore kävi täällä", Lily sanoi rikkoen hiljaisuuden. "Hän kyseli - kaikesta - hän sanoi, että Bellatrix erotetaan määräajaksi. Hän joutuu kuulemiseen. Anteeksiantamaton kirous, tiedäthän." Hän ravisti itsekseen päätään. "En tiennytkään, että se lehmä osaa niitäkin."

James puri huultaan. "Minä - minun olisi pitänyt tietää - anteeksi - "

"Miten sinä muka olisit voinut tietää?" Lily katsoi häneen yllättyneenä, vaikka muistikin Cinnamonin sanoneen, että James tunsi syyllisyyttä tapahtumasta. James vältteli hänen katsettaan ja katseli sairaalasiiven ankeita, valkoisia seiniä.

"Bellatrix lähetti minulle sen lapun - hän kirjoitti, että minun pitäisi varoa tai sinulle kävisi jotakin. Minä tiesin, että hän tekisi jotakin. Enkä minä tehnyt yhtään mitään", James sanoi ankarasti. Lily huokaisi syvään.

"Minä sitten inhoan miehiä ja heidän ritarillisuusrefleksiään", hän mutisi itsekseen. "Aina te kuvittelette, että teidän pitää puolustaa tyttöjä. Mutta sinä et olisi voinut puolustaa minua - "

"Minä olisin voinut estää sinua menemästä mukaan siihen kaksintaisteluun", James ärähti.

Lily näytti tuskastuneelta. "Ja sitten mitä? Olisit itse päätynyt sairaalasiipeen? Eikä asialla muuten olisi ollut Bellatrix vaan minä."

James hymyili varovasti. "Ihan kuin sinä pystyisit kiroamaan minua sairaalasiipeen", hän sanoi. Lily hymyili helpottuneena nähdessään tutun itsevarmuuden välähtävän Jamesin ruskeissa silmissä.

"Sinun ei pitäisi aliarvioida minua", Lily ilmoitti. "Ellet ole sattunut unohtamaan, niin minä olin se, joka kirosi ne inhottavat sukat lentelemään ympärilläsi taukoamatta kolmannella luokalla. Ja olet varmaan unohtanut senkin, että kirosin sinulle sen kaamean aknen viidennellä luokalla, kun yritit suudella minua käytävässä."

James punastui, mutta virnisti joka tapauksessa. "No joo, se oli viidennellä luokalla. Enää niin ei kävisi."

"Sinä et enää suutelisi minua vai minä en kiroaisi sinua?" Lily kohotti kulmiaan uteliaasti.

James vaihtoi puheenaihetta. "Minä olen oikeasti pahoillani siitä sairaalasiiven jutusta", hän sanoi. "Minun olisi pitänyt tulla väliin, vaikka olisinkin sitten joutunut sairaalasiipeen karmaiseva akne kasvoillani."

"Kaunis ajatus", Lily virnisti. "Olisit valmis uhraamaan ulkonäkösi minun vuokseni. Suloista."

"Minä olin vakavissani", James sanoi loukkaantuneesti.

Lily hymyili. "Niin minäkin. Ja oikeasti, sinun ei tarvitse pyytää anteeksi. Sinä teit mitä minä halusin sinun tekevän - eli pysyit sivussa - ja piste. Minä olen elossa ja Bellatrix joutuu kuulemiseen, eli hyvällä tuurilla hän saa potkut anteeksiantamattoman kirouksen käyttämisestä."

"Minä haluaisin lähinnä tietää, mikä syy Bellatrixilla oli hyökätä sinun kimppuusi."

"Eikö se ole aika ilmiselvää?" Lily kohotti kulmiaan. "Mieti nyt vähän - Bellatrix on luihuinen ja vihaa rohkelikkoja. Minä olen rohkelikko. Rohkelikko, joka on häntä vaikutusvaltaisempi. Ja kaiken lisäksi minä olen kuraverinen rohkelikko, joka on häntä vaikutusvaltaisempi. Totta kai hän vihaa minua."

James katsoi poispäin. "Voidaanko me mitenkään vaihtaa puheenaihetta?" hän pyysi. "Bellatrixista puhuminen saa minut ajattelemaan pienen, huomaamattoman murhan suorittamista ja luulen, ettei neiti Johtajatyttö pitäisi siitä ajatuksesta."

"Ei todellakaan pitäisi", Lily vahvisti. "Neiti Johtajatyttö ei satu pitämään ylettömästä väkivallan käytöstä. Millaista puheenaiheenvaihdosta herra Johtajapoika suunnitteli?"

"Ei aavistustakaan", James virnisti. "Miten olisi kysymys aiheesta, milloin sinä pääset pois täältä valaisemaan meidän päiväämme?"

"Huomenaamuna", Lily irvisti. "Matami Pomfreylla on joku pakkomielle tarkkailla minua yön yli. En kyllä tajua, miksi."

James kohotti kulmiaan. "Koulun tähtioppilas ei tajua, miksi? Olisikohan vaikka siksi, että sinulla oli murtuneita luita, tai siksi, että sinä kolautit pääsi aika lujaa? Vai siksi, että sinuun osui kidutuskirous?"

Lily huokaisi. "Meidän piti vaihtaa sitä puheenaihetta."

"Hyvä on. Pullonpyöritystä, huomenna illalla? Sen kunniaksi, että sinä pääset pois sairaalasiivestä?" James ehdotti pirullinen ilme kasvoillaan. Lily pyöritti silmiään.

"Minä sain vähän niin kuin traumat siitä edellisestä kerrasta, eli ei", hän tokaisi.

James näytti loukkaantuneelta. "Oliko minun suutelemiseni muka niin karmeaa? Olenko minä niin surkea suutelija?"

"Kysy Tylypahkan tyttöjen enemmistöltä. Kyllä he varmaan osaavat vastata tuohon minun puolestani", Lily naljaisi.

"Enemmistö on väärä ilmaisu", James sanoi. "Ensinnäkin, minä en iske niin paljon naisia kuin Sirius. Johtuu varmaan siitä, että Sirius on paremman näköinen. Tai sitten siitä sivuseikasta, ettei minua kiinnosta muut tytöt. Toiseksi, minä en sekaannu alaikäisiin. Sekin on Siriuksen alaa."

"Sirius sekaantuu ensiluokkalaisiin?" Lily kohotti kulmiaan.

James virnisti. "Ei nyt sentään. Hän vetää rajan neljänteen luokkaan. Me saatamme olla Kelmejä, mutta on eri asia olla Kelmi kuin pedofiili."

"Ihan totta?" Lily hymyili vinosti. "No, joka tapauksessa, ei sinun suutelemisesi nyt niin tappava kokemus ollut, mutta minä veikkaan, ettei McGarmiwa ilahtunut asiasta kovin paljon. Ja, toisin kuin sinulla ja Siriuksella, minulla ei ole mitään hinkua suututtaa McGarmiwaa."

"Miksi ei?" James kysyi uteliaasti. "Sehän on taidelaji! Katsoa, kuinka McGarmiwan otsasuonet pullistuvat aina vain enemmän ja enemmän..."

Lily pyöritti silmiään. "Oikeasti, James, mikä sääntöjen rikkomisessa on niin hienoa?"

"Mikä säännöissä on niin hienoa?" James vastasi kysymyksellä.

Lily kohautti olkapäitään. "Niiden avulla tietää mitä voi tehdä ja mitä ei. On hyvä olla jotkut rajat."

Jamesin silmissä välähti. "Ei minun mielestäni", hän sanoi torjuvasti. "Jos elää rajojen mukaan, menettää paljon."

"Esimerkiksi mitä?"

"Mieti nyt", James sanoi. "Mieti jotakin, mitä haluaisit tehdä todella paljon, etkä voisi tehdä sitä, koska sinua kielletään. Ja jos tottelet kieltoa, et koskaan tee sitä ja sitten kuolet onnettomana."

Lily ei sanonut mitään, vaan tuijotti valkoista peittoaan aivan kuin ei olisi ikinä nähnyt mitään mielenkiintoisempaa. Hän saattoi kyllä arvata, mikä oli se teko, josta James puhui. Hän ei tiennyt, mitä siihen voisi sanoa.

"Lily - minä tiedän, että sinä et halua, että minä kysyn, mutta - lähdetkö Tylyahoon minun kanssani? Ystävinä?" James ei katsonut Lilyä silmiin. "Ja sinä voit sanoa ihan vain ei. Sinun ei tarvitse kirota minua sairaalasiipikuntoon, että ymmärtäisin", hän lisäsi kiireesti, haluamatta aknea kasvoilleen ilman hyvää (ja mieluiten sankarillista) syytä. Lily kallisti päätään ja mietti. Hän tiesi, että vaikka James kuinka yrittikin vakuuttaa hänelle, että voisi olla vain hänen ystävänsä, se tuskin koskaan riittäisi Jamesille. Se tieto oli jotenkin ahdistava.

"En tiedä", hän sanoi hitaasti. "Mitä Ariannalle ja Cinille sitten tapahtuu?"

James virnisti hänen läpinäkyvälle tekosyylleen. "Eikö häikäisevä kolmikko muka selviä ilman yhtä jäsentään? Sitä paitsi minä kuvittelisin, että Arianna olisi enemmän kuin innoissaan mahdollisuudesta viettää vähän laatuaikaa Siriuksen kanssa - enkä minä puhu nyt nuoleskelemisesta - ja Cin varmaan kestää pari tuntia Remusta ja Peteriä."

Lily pyöritti silmiään. "Sinä olet näköjään suunnitellut koko kuvion valmiiksi. Olkoon tämän kerran - mutta vain siksi, että olen sairaalasiivessä ja liian heikko kieltäytyäkseni."

"Sinä? Heikko?" James kohotti kulmiaan. "Uskon sen sillä hetkellä, kun lakkaat antamasta minulle litsareita aivan vain huvin vuoksi."

"Siitä minä en luovu. Se on yksi lempiharrastukseni", Lily ilmoitti. "Paljonko kello on, muuten?"

James vilkaisi seinällä roikkuvaa vanhaa kelloa. "Puoli seitsemän - helvetti", hän manasi. "Minä olen myöhässä huispausharjoituksista!"

"Niin sitä pitää, huispauskapteeni", Lily naljaisi, kun James pomppasi jaloilleen kaataen samalla tuolinsa rämisten. "Sinun täytyi tuntea todella huonoa omatuntoa vuokseni, jos sen takia olet valmis myöhästymään huispauksesta."

"En halua kuulla, mitä Sirius irvailee, kun ehdin kentälle asti", James mutisi.

"Todennäköisesti hän kysyy, eikö meillä ollut säädyllisyyttä olla kaulailematta sairaalasiivessä", Lily mietti hilpeästi. "No, sinun ongelmasihan se on. Minä en ole paikalla kuulemassa sitä."

James huokaisi syvään ja käveli sairaalasiiven ovelle. Ovella hän pysähtyi ja vilkaisi vielä kerran Lilyä, toivoen voivansa jäädä vielä istumaan Lilyn kanssa. Mutta hän oli jo puoli tuntia myöhässä huispausharjoituksista ja Sirius pommittaisi häntä varmaan koko harjoitusten ajan ryhmyillä aivan vain kostaakseen hänen myöhästymisensä. Hän virnisti Lilylle ja katosi ovelta.

James juoksi kiireesti huispauskentälle pysähtyen vain nopeasti nappaamaan luutansa luutakomerosta. Hän heilutti kättään Siriukselle, joka lensi jo ympäri kenttää ryhmyn perässä täyttä vauhtia. Sirius virnisti hänelle vastaukseksi ja näytti siltä, että aikoi huutaa hänelle jotakin kaksimielistä. James nousi nopeasti luutansa selkään ja lensi ylös Siriuksen luo.

"Sinulla taisi olla hauskaa?" Sirius kysyi kulmiaan kohottaen. "En olisi ikinä uskonut James Potterin jättävän huispausharjoituksia väliin TYTÖN takia. Olen pettynyt sinuun, Sarvihaara."

"Anteeksi, äiti", James sanoi silmiään pyörittäen. "Mikä tilanne?"

"Olen kolauttanut ryhmyn kolme kertaa McGarmiwan työhuoneen ikkunaan, eikä hän erityisemmin pitänyt asiasta. Kensington on tehnyt kolmetoista maalia - uudella pitäjällä on pieniä vaikeuksia. Tai sitten asiaan vaikuttaa se, ettei hän voi olla hetkeäkään tuijottamatta Kensingtonin kaula-aukkoa - vaikka voiko häntä muka syyttää - "

James pyöritti silmiään. "Pystytkö sinä olemaan hetkeäkään olematta kaksimielinen?"

Sirius virnisti. "En sen paremmin kuin sinäkään. No niin, mene nyt peliin mukaan tai minä hutkaisen tämän mailan läpi sinun kallostasi, enkä usko, että Lily-kulta pitäisi siitä kovin paljon."

James mulkaisi Siriusta ja siirtyi jahtaajien - Ariannan ja Katleen Kensingtonin - luokse. Hän virnisti Ariannalle.

"Teillä kuulemma menee hyvin?" hän kysyi.

Arianna näytti tyytymättömältä. "Meillä ei mene hyvin, vaan uusi pitäjä on surkea", hän ilmoitti. James kohautti harteitaan.

"Parempiakaan ei ollut tarjolla. Yritin manipuloida Remusta tulemaan koelentoihin, mutta hän ei halua luopua selostanpaikastaan. Luulen, että hän nauttii liikaa McGarmiwan kiusaamisesta. Tai sitten hän vain rakastaa oman äänensä kuulemista."

"Kumpikin vaihtoehto on aika mahdollinen. Miten Lilyn kanssa meni?"

James huokaisi. "Hän ei tappanut minua - paitsi suunnitteli sitä kyllä välillä - ja hän lupasi mennä kanssani Tylyahoon ensi viikonloppuna."

"MITÄ?" Arianna kiljahti ja teki äkkikäännökseen luudallaan niin, että se kolahti yhteen Jamesin luudan kanssa. James katsoi Ariannaa loukkaantuneena.

"Hillitse itsesi, Bell", hän tokaisi. "Ei mitään tarvetta järkyttyä."

"Minkä minä sille voin?" Arianna kysyi hieroen jalkaansa, joka oli jäänyt puristuksiin hänen ja Jamesin luutien väliin. "Lily Evans suostuu menemään Tylyahoon yhdessä James Potterin kanssa. Olet onnekas, kun en pudonnut luudalta."

"Just joo", James pyöritti silmiään. "Sitä paitsi me menemme YSTÄVINÄ, jos sana sattuu olemaan sinulle tuttu."

Arianna kohotti kulmiaan. "Sinä ja Lily - ystäviä? Minä luulin, että sinun tavoitteesi ovat korkeammalla."

"Ne ovatkin. Mutta hiljaa hyvä tulee."

"Miksiköhän tuo lause kuulostaa epäilyttävältä Kelmin suusta kuultuna?" Arianna mutisi ja nakkasi kaadon Jamesille. "No niin, Romeo, lennetään välillä!"

Arianna ja Cinnamon tulivat seuraavana aamuna hakemaan Lilyä sairaalasiivestä. He tapasivat sairaalasiivessä kyllästyneen ja erittäin kiukkuisen Lilyn, joka mulkoili kaiken aikaa matami Pomfreyta kuin pahinta vihollistaan. Arianna virnisti.

"Jotakin vikana, Lils?"

"Voit uskoa", Lily huokaisi. "Olen kuunnellut koko aamun luentoa siitä, miten vaarallista kuristajaköynnöksen kasvattaminen ikkunalaudalla voi olla."

"No, ainakin tiedät nyt, ettei sinun kannata perustaa kasvihuonetta meidän makuusaliimme. Oletko valmis lähtemään?" Cinnamon kysyi.

Lily vilkaisi ympärilleen ja nyökkäsi. Hän oli pukeutunut koulupuvun hameeseen ja kauluspaitaan ja kantoi mustaa kaapuaan käsivarrellaan. Hän oli vetänyt hiuksensa siististi poninhännälle, eikä omasta mielestään näyttänyt kovinkaan paljon siltä kuin olisi juuri ollut kidutuskirouksen alaisena.

"Minun pitää käydä hakemassa kirjat makuusalista", Lily sanoi, kun he olivat pääseet ulos sairaalasiivestä. "Ja syödä jotakin! Minä kuolen nälkään ja - "

"Rauhoitu, Lily! Kello on vasta puoli seitsemän! Sinulla on vaikka kuinka paljon aikaa viihdyttää meitä tarinoillasi sairaalasiivestä ennen kuin koulu alkaa", Cinnamon virnisti.

"Olit unohtanut muunmuassa mainita, että joku on menossa ulos James Potterin kanssa", Arianna jatkoi.

Lily pyöritti silmiään. "Ei ULOS, Ria, vaan Tylyahoon. Siinä on iso ero."

"Eri asia kenen mielestä. Minun mielestäni sinä ja James olisitte tosi söpö pari", Arianna kommentoi.

"Sanoo tyttö, joka kuolaa Sirius Blackin perään."

"Se on eri asia!" Arianna puolustautui loukkaantuneena. "Sirius ei ole ollut kuolettavan rakastunut minuun jo vuosien ajan!"

Lily toivoi, että hänen ystävänsä vaihtaisivat jo puheenaihetta. Hän yritti päästä kyselyistä eroon mahdollisimman nopeasti - hän oli juuri päässyt pois sairaalasiivestä ja arveli joutuvansa sinne tällä menolla erittäin nopeasti takaisin. Tosin tällä kertaa mielenterveysongelmien vuoksi. Hän oli aina ajatellut, että James Potter ajaisi hänet jollakin tavalla varhaiseen hautaan.

"Oikeasti, kaverit: James on kyllä ihan kiva tyyppi ja minä saatoin olla väärässä hänen suhteensa. Mutta hän on vähän liian vaihteleva minun makuuni. Koskaan ei voi tietää, mitä hänen seurassaan tapahtuu."

Cinnamon kohotti kulmiaan. "Mutta Lils, sinä ruikutit viime vuonna koko ajan, että ne pojat, joiden kanssa olet ollut ulkona, ovat liian tylsiä ja ennalta-arvattavia. Mitä sinä oikein haluat?"

"Välimuodon", Lily tokaisi.

"James Potterin", Arianna korjasi. Lily mulkaisi häntä ja nopeutti kävelyvauhtiaan. Arianna ja Cinnamon vilkaisivat toisiaan tietävästi ja seurasivat häntä vaivautumatta pyytämään anteeksi.

Lily oli enemmän kuin kyllästynyt James Potteriin, kun heidän partiointinsa aika koitti illalla. Hän oli kuullut koko päivän Ariannalta ja Siriukselta, että hänen pitäisi olla Jamesin kanssa. Myös Cinnamon ja Remus olivat kommentoineet asiaa, tosin hiljaisempaan ja ystävällisempään tapaan. Peterin mielipiteistä Lily ei tiennyt - hän ei ollut nähnyt Peteriä koko päivänä, kuten eivät myöskään Kelmit.

"Peter on varmaan eksynyt matkalla koulun kirjastoon tai jotakin", Sirius arveli virnistäen.

Lily istui nojatuolissa odottamassa, että James saisi raahauduttua alakertaan saakka. Hän oli oikeastaan liian väsynyt lähteäkseen partioimaan, mutta arveli, ettei hänellä ollut paljonkaan vaihtoehtoja. Viimeksi hän kaipasi McGarmiwaa kimppuunsa siksi, ettei suorittanut kunnolla velvollisuuksiaan.

James tuli alakertaan viisi yli kymmenen. Hänen hiuksensa olivat pörrössä ja hän näytti siltä kuin olisi pukeutunut kovassa kiireessä. Hänen kauluspaitansa hihat olivat käärityt ja paita oli napitettu sieltä täältä. James väläytti pienen, anteeksipyytävän hymyn ja loikki Lilyn edellä ulos muotokuva-aukosta.

"Anteeksi viivytys", hän sanoi hieman hengästyneesti päästyään käytävään asti. "Kelmien asioita, tiedäthän."

"Mitä tällä kertaa?" Lily pyöritti silmiään.

James virnisti. "Älä kuvittelekaan, että kertoisin."

"Jotenkin minusta tuntuu, etten edes halua tietää", Lily tuhahti. "Voisi kuvitella, että te keskitytte enemmän kepposten keksimiseen kuin opiskeluun."

James kohautti olkapäitään. "Opiskelu on helppoa. Ei siihen tarvitse keskittyä. Kun taas kepposiin menee yleensä aikaa, koska ne pitää suunnitella huolella. Muuten voi tulla ikäviä sivuvaikutuksia ja sitähän me emme tietenkään haluaisi."

"Minä luulin, että te haluatte vain aiheuttaa mahdollisimman paljon kaaosta välittämättä mitä siitä seuraa", Lily mutisi.

"Me emme ole enää niin lapsellisia", James ilmoitti hieman loukkaantuneena. "Me teemme kaiken tyylillä."

Heidän välilleen laskeutui epämukava hiljaisuus. Lily toivoi, että olisi voinut olla missä tahansa muualla kuin Jamesin seurassa. Välillä hänestä tuntui, että James arvioi häntä kaiken aikaa. Tarkkaili häntä. Jos hän olisi kysynyt, James olisi todennäköisesti osannut kuvailla jokaisen hänen liikkeensä ulkomuistista viimeisen viiden minuutin aikana. Tavallaan ajatus siitä, että James todella kiinnitti häneen huomiota, oli kaunis, mutta myös ahdistava. Lily ei tiennyt, miksi inhosi ajatusta seurustelemisesta niin paljon. Hän oli seurustellut muutaman kerran aikaisemmin, mutta todennut, ettei se sopinut hänelle. Hän ei halunnut mitään riippakiveä hidastamaan elämäänsä. Hän halusi tehdä mitä halusi ja milloin halusi. Toisaalta, James todennäköisesti pysyisi vaikeuksitta hänen tahdissaan, ellei edelläkin -

"Miten huispausharjoitukset menivät?" Lily kysyi rikkoakseen hiljaisuuden.

James kohautti olkapäitään. "Lukuunottamatta sitä, että olin puoli tuntia myöhässä ja pitäjämme tuijotti vain kaiken aikaa Katleen Kensingtonia, oikein hyvin."

"Katleen Kensingtonia? Eikö hän ole se viidesluokkalainen?" Lily kysyi.

"Se hyvännäköinen blondi, kyllä", James vahvisti.

Lily pyöritti silmiään. "Ajatteletko sinä ikinä mitään muuta kuin ulkonäköä?" hän kysyi.

"Ajattelen", James sanoi loukkaantuneena. "Kensington esimerkiksi on loistava jahtaaja, mutta hänestä on hankalaa sanoa enempää, koska en tunne hänen sielunelämäänsä. Kun taas jos käskisit minua kirjoittamaan kuvauksen itsestäsi, saisin helposti kahdentoista jalan mittaisen aineen aikaan."

Lily punastui. "Sinä olet toivoton."

"Ja ylpeä siitä", James ilmoitti ja väläytti hänelle kuuluisan hymynsä. James oli aikeissa sanoa jotakin enemmänkin, kun kulman takaa ilmestyvä hahmo keskeytti hänet. Hän törmäsi suoraan päin kovalla vauhdilla kävelevää vaaleatukkaista tyttöä, joka horjahti ja melkein kaatui. James tarttui tyttöä ranteesta kiinni. Hän oli aikeissa aloittaa Lilyltä oppimansa saarnan luvattomasta hiippailusta, kun hän tunnisti tytön.

"Cinnamon?" hän kysyi epäuskoisesti. "Miksi sinä hiiviskelet täällä?"

Cinnamon punastui hiusjuuriaan myöten. "Olin kirjastossa", hän sanoi kiireesti. James pyöritti silmiään.

"Ovatko kaikki teidän porukassanne noin surkeita valehtelijoita?" hän kysyi Lilyltä.

Lily mietti hetken. "Ei - ei oikeastaan. Arianna on loistava. Hän on varmaan perinyt sen Siriukselta."

James virnisti. "En ihmettelisi. No niin, neiti Bellini, kun kerran saimme sinut kiinni, niin voit varmaan paljastaa, missä vierailit tähän aikaan illasta."

"Ei kuulu sinulle!" Cinnamon kivahti.

"Käännettynä: kuhertelemassa jonkun pojan kanssa. Kerro nyt, Cin, kuka se oli?" James kannusti.

"Älä kuvittelekaan, että kerron", Cinnamon virnisti ja loi murhaavan katseen Jamesiin ennen kuin kääntyi kannoillaan ja katosi käytävän hämärään. James katsoi hetken Cinnamonin perään, ennen kuin kääntyi Lilyn puoleen.

"Kuka se oli"? hän uteli.

Lily ravisti päätään. "Ei aavistustakaan. Yleensä Cin kyllä kertoo. Hän on kai ottanut itselleen jonkun säännön koskien suutelemista ja kertomista."

"Tai sitten se on Ruikuli, eikä hän pysty myöntämään sitä", James arveli. Lily läimäytti Jamesia olkapäähän ja jatkoi kävelemistä. James seurasi virnuillen perässä.

"Vakavissaan, minä kyllä epäilen, saako Ruikuli ikinä naista", hän jatkoi ärsyttävään sävyyn. Lily pyöritti silmiään.

"Sinuna huolehtisin vain siitä, saatko sinä ikinä naista tuolla luonteella", hän ilmoitti.

James kohautti olkapäitään. "En minä jaksa huolehtia sellaisesta. Kuten olen tuhat kertaa sanonutkin, minulle on olemassa vain yksi ainoa tyttö ja jos se tyttö ei ole kiinnostunut, minä elän vaikka elinikäisessä selibaatissa."

"Ohhoh", Lily naljaisi yrittäen peittää hämmennyksensä, jonka Jamesin sanat aiheuttivat. "Kelmi ja selibaatti? Jotenkin nuo kaksi sanaa vain eivät sovi yhteen. Sitä paitsi lupaus selibaatista ei kuulosta kovin romanttiselta tytön korviin."

"Mitä minun sitten pitäisi sanoa?" James kysyi virnistäen. "Että en voi elää ilman sinua ja jos en saa suudella sinua heti paikalla, heittäydyn alas tähtitornin ikkunasta."

"James - me olemme ensimmäisessä kerroksessa", Lily huomautti käytännöllisesti. Hän oli vähitellen oppinut lyömään leikiksi Jamesin rakkaudentunnustukset, joita hän kuuli vähintään 17 kertaa päivässä. Hän arveli, ettei Jameskään ollut kovin tosissaan sanoessaan sellaisia asioita, eikä se kyllä häntä häirinnyt. Ainakaan kovin paljon.

"Tässä lähellä on yksi salakäytävä, mikä meidän kannattaisi tarkastaa", James sanoi hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen. "Sirius paljasti eilen, että se on aika yleinen kuhertelupaikka."

"Etkä sinä tiennyt sitä etukäteen?" Lily kohotti kulmiaan.

James kohautti harteitaan. "Lily, johan minä olen sanonut - minä teen kaiken tyylillä. Ja tyttöjen suuteleminen yleisessä suutelupaikassa ei ole mielestäni kovin tyylikästä. Se on kuin - kuin ostaisi käytetyn luudanvarren."

Lily pyöritti silmiään eikä sanonut mitään. Hän antoi Jamesin johdattaa itsensä salakäytävälle ja katsoi sivusta kiinnostuneena, kuinka James naputti taikasauvallaan tiettyä kiveä seinässä ja seinään ilmestyi aukko.

"Tänne, Lily - hei, Sirius oli oikeassa, täällä on joku!" James sanoi riemuissaan. "Valois", hän mutisi ja pimeän salakäytävän täytti oitis hänen taikasauvastaan lähtöisin oleva valo. Hänen kasvonsa venähtivät, kun hän näki salakäytävässä toisiaan suutelevat hahmot. Kalkaros ja Narcissa Black.

"Sinä taisit olla väärässä, James", Lily huomautti huvittuneena astuessaan syvemmälle salakäytävään. "Kalkaroksella ON nainen."

James ravisti päätään. "Ei tuo ole Kalkaroksen nainen. Vaan Lucius Malfoyn, itse asiassa. Olen yllättynyt, Ruikuli. Minä luulin, että sinä ja Malfoy jaatte vain vastenmielisen luonteenne, mutta ilmeisesti te jaatte myös naisenne."

"Karkotaseet!" Kalkaros oli työntänyt Narcissa Blackin kauemmas itsestään ja piteli nyt tyytyväisenä Jamesin taikasauvaa käsissään. "Tämäpä on mielenkiintoinen tilanne, Potter - kerrankin minulla on sinun sauvasi - "

"Kerrankin", James naljaisi. "Toivottavasti tunne on oikein ihmeellinen."

"Älä nälvi minulle, Potter", Kalkaros ärähti. "Jos saan huomauttaa, tällä kertaa MINULLA on ylivoima."

"Tai sitten ei", Lily tokaisi kylmästi ja astui Kalkaroksen ja Jamesin väliin. "Jos saan huomauttaa, minäkin olen paikalla."

Kalkaroksen kasvoille levisi inhottava hymy. "Kas vain, kuraverinenkin on selvinnyt Bellatrixin käsittelystä", hän totesi.

"Suu kiinni!" James ärähti.

"James, anna olla", Lily sanoi täysin rauhallisesti ja kääntyi sitten Kalkaroksen puoleen. "Ikävä tuottaa pettymys, mutta sinun kurja Bellatrix-ystäväisesi ei saanut minua hoideltua niin helpolla. Sano hänelle sellaisia terveisiä, että hänen kannattaisi ryömiä takaisin rakkaan Voldemortinsa helmoihin hankkimaan lisäoppia."

"Älä sano ääneen Hänen nimeään", Kalkaros ärähti ja osoitti Lilyä sauvallaan. James laski kätensä suojelevasti Lilyn olkapäille. Lily tuskin huomasi sitä, vaan loi Kalkarokseen huvittuneen katseen.

"Eli sinäkin siis olet liittynyt Voldemortin säälittäviin pikku joukkoihin", hän totesi. "Jos saan sanoa niin minusta vaikuttaa pelkuruudelta palvella jotakuta, jonka nimeä ei edes pysty sanomaan ääneen."

"Ole hiljaa, kuraverinen!"

"Tai mitä?" Lily kohotti kulmiaan. "Sinä langetat minuun kidutuskirouksen? No arvaa mitä - Voldemort, Voldemort, Voldemort, Voldemort - "

"Tainn - "

"ESTOUS!" Lily huusi. "Karkotaseet!"

Hän nappasi sekä Kalkaroksen että Jamesin sauvat ja työnsi Jamesin sauvan takaisin Jamesille. "Kaksikymmentä pistettä luihuiselta epäkunnioittavasta käyttäytymisestä johtajaoppilaita kohtaan."

"Taidat todella olla kateellinen, vai mitä, kuraverinen? Koska sinä olet kuraverinen eikä kukaan ikinä haluaisi olla sinun kanssasi, sinun on ihan pakko tulla häiritsemään niitä, joilla on parempi tuuri", Narcissa Black naljaisi.

"Kymmenen pistettä lisää luihuiselta. Menkää takaisin oleskeluhuoneeseenne tai hankin teidät molemmat kuulemiseen samalla tavalla kuin rakkaan Bellatrixinkin", Lily tokaisi kylmästi.

Hän kääntyi kannoillaan ja lähti salakäytävästä niin nopeasti kuin pystyi. Narcissan sanat jäivät kaikumaan hänen korvissaan, vaikka hän yrittikin päästä niistä eroon. Hän tunsi Jamesin käden koskettavan olkapäätään ja ravisti sen irti.

"Lily, unohda ne typerät luihuiset - " James sanoi.

"En minä niistä välitä", Lily sanoi ontosti. "Älä huolehdi. Kuule, tämä paikka alkaa olla jo kierretty. Minä menen takaisin oleskeluhuoneeseen, jooko? Voitko sinä käydä tarkastamassa tähtitornin yksin?"

James nyökkäsi ja katsoi Lilyä huolissaan. Lily hymyili hänelle pienesti.

"Kiitos, James. Ja katso sitten, että et hyppää sieltä tähtitornin ikkunasta alas, jooko?"

James virnisti. "Älä pelkää. Minä teen sen vasta sitten, kun luovun toivosta sinun suhteesi - eivätkä Kelmit ikinä luovu toivosta."

Lily palasi yksin takaisin oleskeluhuoneeseen ja heittäytyi makaamaan punaiselle sohvalle. Kaikki muut olivat jo menneet makuusaleihinsa - jopa Sirius ja Arianna, vaikka viime päivinä he olivatkin ottaneet tavakseen jäädä jostakin hämäräperäisestä syystä istumaan oleskeluhuoneeseen kun se oli tyhjentynyt. Lily oli helpottunut siitä, etteivät he olleet paikalla. Hän puristi punaisen tyynyn tiukasti syliinsä ja sulki silmänsä. Hän tiesi, etteivät Narcissan sanat olleet totta - hän oli suosittu ja hän oli aina saanut helposti ystäviä. Silti tuntui inhottavalta kuulla jonkun sanovan jotakin sellaista. Lily tajusi selvästi, miten ankea hänen tulevaisuudestaan tulisi Tylypahkan jälkeen. Hän joutuisi oikeaan velhomaailmaan, missä keräsi valtaa velho, joka vihasi jästisyntyisiä yli kaiken. Hän joutuisi monien halveksunnan ja ennakkoluulojen kohteeksi - hän joutuisi Voldemortin kohteeksi -

Hän huokaisi syvään ja kääntyi selälleen. Oleskeluhuoneen katossa kimalsivat erilaiset pienet tähdet - samanlaiset kuin Suuren Salin tähdet. Lily muisti, etteivät tähdet olleet alunperin olleet tuossa katossa. Kelmit olivat luoneet ne viime jouluna. Lily sulki silmänsä ja puristi tyynyn tiukemmin rintaansa vasten. Hän muisteli viime joulua. Hän oli ollut surullinen silloinkin. Hänen serkkunsa oli kuollut auto-onnettomuudessa. Hän muisti istuneensa nojatuolissa koko jouluyön, laulaen jästimusikaalista kuulemaansa laulua. Lily hymähti itsekseen ja alkoi mumista laulun sanoja itsekseen pimeydessä.

"Memory... all alone in the moonlight... I can smile at the old days... I was beautiful then... I remember the time I knew what happiness was... let the memory live again..."

Hän ei kuullut, kuinka muotokuva-aukko avautui hiljaa ja James astui sisään. James näki hänet makaamassa sohvalla ja riisui kengät jalastaan, yrittäen olla havahduttamatta Lilyä ajatuksistaan. Hän kuuli Lilyn laulavan hiljaisella äänellä jotakin sävelmää, jota hän ei tuntenut - toisaalta, ei hän yleensä kuunnellutkaan kuin velhojen rockmusiikkia ja se taas ei tuntunut lainkaan Lilyn tyyppiseltä musiikilta. Hän hymyili pienesti ja astui lähemmäs.

"Touch me... It's so easy to leave me... All alone with my memory... of my days in the sun..."

James hymyili pienesti. "Lily?" hän kysyi.

Lily hätkähti ja keskeytti laulamisen. Hän nousi istumaan sohvalla ja loi Jamesiin syyttävän katseen. "Sinun piti mennä käymään tähtitornissa."

James kohautti olkapäitään. "Minä kävin. Kyseessä vain sattui olemaan tylsä ilta, eikä siellä ollut yhtäkään yliaktiivista teiniä, joten tulin takaisin tänne."

"Ai. No, minä menen yläkertaan - " Lily alkoi nousta ylös sohvalta. James astui nopeasti eteenpäin ja tarttui hänen ranteeseensa.

"Sinä loukkaannuit siitä mitä ne sanoivat, etkö loukkaantunutkin?" hän kysyi ja yritti katsoa Lilyä silmiin. Lilyn katse harhaili ympäri huonetta ja hän kohautti olkapäitään.

"En varsinaisesti siitä. Minä vain aloin ajatella asioita vähän syvällisemmin ja se on aika masentavaa", hän sanoi kuivasti.

James istui sohvalle ja veti Lilyn alas mukanaan. "Mitä sinä ajattelit?" hän kysyi varovasti, tietäen hyvin olevansa heikoilla jäillä. Lily ei oikeastaan puhunut syvällisiä asioita hänelle - enimmäkseen vitsejä ja kaksimielisyyksiä. Lily ei luottanut häneen kovin hyvin, eikä se mikään ihme tietenkään ollut. Vuoden alussa Lily oli vielä vihannut häntä.

Hänen yllätyksekseen Lily ei alkanut huutaa tai kironnut häntä. "Sitä vain, että tämä ei ole mikään paras maailmanaika olla jästisyntyinen", Lily sanoi synkästi. "Minä joudun ongelmiin, kun lähden Tylypahkasta."

James haroi hajamielisesti hiuksiaan. "Voldemortin kanssako?"

"Voldemortin ja muidenkin. Kovinkaan moni ei varmaan halua olla tekemisissä jästisyntyisen kanssa."

James ojensi kätensä ja kietoi epäröiden käsivartensa Lilyn olkapäiden ympäri. Hän vilkaisi Lilyä kuin nähdäkseen, oliko Lily suuttunut, mutta Lilyn vihreät silmät olivat ilmeettömät.

"Lily, sinun ei pitäisi ajatella sitä, mitä tuntemattomat sinusta ajattelevat. Tärkeintä on se, mitä ystäväsi sinusta ajattelevat", hän muistutti ja naurahti sitten. "Tai siis, minä tiedän, että Kalkaros olisi valmis tanssimaan jitterbugia minun haudallani milloin vain, mutta en anna ajatuksen häiritä itseäni, koska tiedän, että Sirius kiroaisi hänet heti kun hän edes yrittäisi sitä. Tajuatko?"

Lily nyökkäsi epäröiden. "Ei se tee sitä silti yhtään helpommaksi", hän mutisi ja nojautui Jamesin yllätykseksi vasten Jamesin olkapäätä. James hymyili pienesti ja kietoi toisenkin kätensä Lilyn ympärille halaten Lilyä varovasti.

"Minusta sinun ei pitäisi huolehtia vielä asioita, jotka tapahtuvat vasta joskus vuoden päästä", hän sanoi. "Sitä ennen on vaikka kuinka paljon aikaa ja kuinka paljon muuta huolehdittavaa. Esimerkiksi se, miten aiot kestää minua lauantaina kokonaisen päivän Tylypahkassa", hän virnisti. Lily naurahti tukahtuneesti.

"Kiitos, James", hän sanoi ja nojautui lähemmäs. James oli juuri aikeissa sanoa lattean 'eipä kestä'-kommentin, kun Lilyn huulet koskettivat hänen poskeaan. Hän hätkähti ja kääntyi katsomaan Lilyä suu auki, kun Lily nojautui taas taaksepäin. Lilyn huulilla leikki pieni, huvittunut hymy ja James tajusi todennäköisesti näyttävänsä aivan idiootilta.

"Minä menen nyt nukkumaan", Lily ilmoitti. "Hyvää yötä, James."

James nyökkäsi. "Yötä", hän takelteli. Lily nousi ylös ja käveli tyttöjen makuusaliin. James jäi istumaan sohvalle ja tajusi vasta Lilyn mentyä sulkea suunsa.

"Siriuuus..." hän huudahti sitten virnistäen ja säntäsi poikien makuusaliin johtaviin portaisiin.

11.osa - Tylyaho

Lily heräsi lauantaiaamuna siihen, että Arianna ravisteli häntä rajusti olkapäistä. Hän tönäisi Ariannan kauemmas ja nousi istumaan.

"Mitä?" hän mutisi vihaisesti. "Paljonko kello on?"

"Vartin yli kuusi", Arianna ilmoitti hilpeästi. "Nouse ylös!"

"Vartin yli kuusi?" Lily kysyi epäuskoisena. "Lauantaina? Nouse ylös? Sinä olet kahjompi kuin luulinkaan."

Hän heittäytyi selälleen ja yritti jatkaa nukkumista, mutta Arianna ei antanut hänen olla. Arianna tarttui hänen käsivarteensa ja kiskoi hänen päättäväisesti ylös sängystä.

"Nouse tai minä suihkutan kylmää vettä sinun niskaasi", Arianna uhkasi. "Sirius käyttää kuulemma sitä temppua Peteriin. Ja se toimii."

Lily mulkaisi Ariannaa murhaavasti, mutta nousi joka tapauksessa ylös silmiään hieroen. "Oletko sinä seonnut vai mistä tässä on kyse?"

Arianna pyöritti silmiään. "Mistä tässä on kyse? Lily, tänään on lauantai! Sinä menet Tylyahoon Jamesin kanssa!"

"Joten?" Lily kohotti kulmiaan. Arianna näytti tuskastuneelta.

"Lily, tiedätkö sinä edes, mitä aiot laittaa päällesi?" Arianna kysyi. Lily ravisti päätään ihmetellen, mihin Arianna oikein pyrki. Arianna näytti voitonriemuiselta.

"Minä herätin sinut ajoissa, että ehdit valmistautua. Painu nyt suihkuun, niin minä etsin sinulle vaatteet."

"Arianna!" Lily huudahti turhautuneena. "Minä en ole menossa ULOS Jamesin kanssa! Me menemme vain Tylyahoon!"

"Painu sinne suihkuun!" Arianna komensi ja tyrkkäsi Lilyn suihkun suuntaan. Lily totteli pyöritellen silmiään ja kirosi mielessään Ariannaa, joka selvästi oli päättänyt saada hänet seurustelemaan Jamesin kanssa vaikka vastoin hänen tahtoaan. Hän riisui vaatteensa ja avasi suihkun saaden jääkylmää vettä päälleen.

"ARIANNA MINÄ TAPAN SINUT!" hän kirkaisi. Arianna virnisti penkoessaan Lilyn vaatevarastoa. Alice ja Cinnamon nousivat istumaan silmiään hieroen.

"Mistä on kyse?" Cinnamon kysyi.

Arianna hymyili. "Lily ei ilahtunut siitä, että päätin vähän auttaa häntä Tylyahoon valmistautumisessa."

"Tänäänkö se on?"

"Mikä teitä kaikkia oikein vaivaa? Olenko minä meistä ainoa, joka välittää siitä, että Lily menee Jamesin kanssa ulos?" Arianna kysyi.

Cinnamon pyöritti silmiään. "1) Sinä olet meistä ainoa, joka ei suostu uskomaan, että he menevät YSTÄVINÄ ja 2) sinä olet meistä ainoa, joka on lyönyt vetoa heidän kustannuksellaan."

Arianna kohautti harteitaan. "Minä vain otan tilanteesta kaiken irti."

"Sinä olet viettänyt liikaa aikaa Siriuksen seurassa. Ja siitä puheenollen, etkö sinä menekin Siriuksen kanssa Tylyahoon tänään?" Alice Prewett kysyi kohottaen kulmiaan. Arianna nyökkäsi. "Mitä siitä?"

"Ihmettelen vain, miksi et pynttää itseäsi yhtä innokkaasti kuin Lilyä."

"Alice, älä viitsi! Lily on erikoistapaus! Vai väitätkö sinä muka, ettet ole ikinä toivonut, että Lily alkaisi seurustella Jamesin kanssa?"

"Minä kuulin tuon!" Lily ilmoitti terävästi astuessaan pyyhe ympärillään suihkusta. "Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, etten minä ole kiinnostunut Jamesista sillä tavalla?"

Arianna ei välittänyt hänen sanoistaan. "Minä löysin sinulle vaatteet", hän ilmoitti ja nakkasi Lilylle leveälahkeiset farkut sekä tiukan, tulenpunaisen paidan. Lily murisi itsekseen alkaessaan vetää paitaa päänsä ylitse.

"Sinä koidut vielä minun tuhokseni", hän valitti.

"En, vaan sinun rakkauselämäsi pelastukseksi", Arianna napautti. "Pue nyt päällesi! Meidän pitää vielä laittaa sinun hiuksesi ja kasvosi."

"Arianna, kello on puoli seitsemän - " Lily voihkaisi.

Cinnamon virnisti noustessaan sängyltään ja kävellessään suihkun suunnalle. "Minä melkein säälin sinua, Lily", hän sanoi. "Sinulle tulee pitkä päivä. Minä sentään pääsen viettämään rentoa päivää Remuksen ja Peterin kanssa."

"Kaksi miestä yhdellä kertaa? Sinä olet ehtiväinen", Arianna virnisti. Cinnamon vilkaisi häntä paljonpuhuvasti.

"Samaa voisi sanoa sinusta. Äkkiä sinä olet sen Siriuksen iskenyt", Cinnamon huomautti. Arianna punastui tahtomattaankin, vaikka tiesikin, että hänen ja Siriuksen välillä oli vain näyttelyä. Ainakin Siriuksen mielestä. Hän itse ei voinut kieltää sitä, että oli huomannut Siriuksen hengenheimolaisekseen. He olivat kumpikin rohkeita ja kaksimielisiä ja - ja - Arianna piti Siriuksesta ja oli todellisuudessa innoissaan siitä, että sai olla päivän kahdestaan Siriuksen kanssa.

Lily puki vaatteet päälleen ja Arianna hyökkäsi hänen hiustensa kimppuun unohtaen ajatuksensa Siriuksesta.

James meni aamupalalle aikaisin - suurimmaksi osaksi siksi, ettei saanut unta. Hän tiesi kyllä, että Lily oli luvannut mennä hänen kanssaan Tylyahoon YSTÄVÄNÄ, mutta siitä huolimatta hän oli innoissaan mahdollisuudesta viettää kokonainen päivä Lilyn kanssa ilman ylimääräisiä keskeytyksiä (kuten Siriusta). Hän luuli olevansa ainoa aamiaisella niin aikaisin, mutta hänen yllätyksekseen Remus oli ehtinyt paikalle ennen häntä.

"Huomenta, Kuutamo", James sanoi hilpeästi ja lysähti Remuksen viereen istumaan.

Remus vilkaisi häntä inhoavasti. "Sinä näytät ällöttävän pirteältä."

James kohautti harteitaan. "Aikainen lintu nappaa madon."

"Sarvihaara, Lily on ihminen eikä kastemato", Remus muistutti. James virnisti.

"En minä Lilyn ahdistelemista suunnittele. Minä puhun paahtoleivästä!"

Remus pyöritti silmiään. "Minä en tajua, minne sinä ja Sirius tungette kaiken tuon ruoan", hän valitti. James vilkaisi häntä tutkivasti. Hän huomasi, että Remus oli tavallista huonommalla tuulella tänä aamuna. Se oli epätavallista, sillä täysikuu ei ollut tulossa vielä vähään aikaan ja yleensä Remus oli täydenkuun aikaa lukuunottamatta hyvällä tuulella.

"Mikä nyt?" hän kysyi vaivautumatta teeskentelemään huoletonta, kuten Remus aina teki urkkiessaan häneltä hänen yksityiselämästään.

Remus kohautti harteitaan. "En tiedä. Yleinen masennus. Se kuuluu osaksi minun 'sairauttani'", hän totesi, käyttäen kiertoilmaisua lähellä istuvien kuudesluokkalaisten vuoksi.

"Tuskin tässä siitä nyt on kyse", James huomautti.

Remus ravisti päätään. "Tavallaan, kyllä. Tai siis, mieti nyt vähän - tänään on Tylyahopäivä. Sinä menet Lilyn kanssa. Sirius menee Ariannan kanssa. Ja - "

"Ja sinä menet Cinnamonin ja Peterin kanssa."

"Pointti kohdalla Peter", Remus huokaisi.

James tajusi, mikä oli vikana. "Eli sinä haluaisit mennä jonkun tytön kanssa kahdestaan? Miksi et sitten mene?"

Remus näytti turhautuneelta. "Unohda koko juttu, jooko?"

"Kuutamo - "

"Anna vain olla", Remus pyysi. James nyökkäsi vastahakoisesti. Hän tiesi, ettei Remus halunnut puhua ongelmistaan. Tosin Remuksen suurin ongelma tuntui olevan se, ettei hän pystynyt hyväksymään ihmissutena olemista. Remus ajatteli aina, etteivät muut ihmiset halunneet olla hänen kanssaan, koska hän oli ihmissusi.

James pelastui masentumiselta, kun Sirius loikki sisälle Suureen Saliin leveä virne kasvoillaan.

"Mitä nyt?" James kysyi.

"Odota niin näet."

Hetken kuluttua James tajusikin, miksi Sirius oli niin hilpeällä tuulella. Kalkaros astui sisään naurunremakan saattelemana, vaikka hän ei itse selvästikään tajunnut, miksi kaikki nauroivat hänelle. James kuitenkin tajusi heti Kalkaroksen kääntyessä selin. Kalkaroksen kaavunselässä luki suurin, punaisin kirjaimin: "Minä sydän Kelmit". James irvisti.

"Kalkaros sydän me? Sinä alat pelottaa minua!"

Sirius pyöritti silmiään. "Myönnä pois, että se oli loistava pila!"

"Sinä olisit ainakin voinut ottaa minut mukaan pilaan", James sanoi hieman loukkaantuneesti.

"Minä olisin, mutta sinä et ollut paikalla", Sirius puolustautui. "Sitä paitsi meillä on Halloween jäljellä."

James virnisti ajatukselle Halloweenistä ja kääntyi katsomaan Kalkarosta, joka istui luihuisten tupapöydässä selin heihin, punainen teksti kaapunsa selässä.

James katseli, kuinka Arianna hyppelehti portaat alas kaksi askelmaa kerrallaan. Hänen kannoillaan tulivat Lily ja Cinnamon - tosin huomattavasti vähemmän innokkaasti. James näki tuskastuneen ilmeen Lilyn kasvoilla, mutta sitä ei ollut kuitenkaan suunnattu häneen vaan Ariannaan. Lily oli pukeutunut tiukkaan, punaiseen puseroon ja farkkuihin. Hän oli yhtä kaunis kuin aina, ellei kauniimpikin. James virnisti typerästi ja tunsi Siriuksen tönäisevän häntä kylkeen.

"Hillitse itsesi, Sarvihaara", Sirius sihahti ja korotti sitten ääntään kääntyen Ariannan puoleen. "Kerrassaan viehättävää, että olet täällä, Arianna-kulta", Sirius virnisti. "Menisimmekö me vaunuihimme ennen kuin McGarmiwa tulee ja mätkäisee minua?"

Arianna hymyili Siriukselle ja käveli Siriuksen kanssa Tylypahkan ulkopuolella oleville vaunuille. James pyöritti silmiään Lilylle.

"Nuo kaksi ovat toivottomia", hän huomautti.

Lily huokaisi. "Ja sinä et ole edes ollut Ariannan tämänaamuisen hyökkäyksen kohteena", hän mutisi.

"Minkä hyökkäyksen?" James kysyi uteliaasti. Lily kuitenkin pudisti päätään.

"Usko pois, et halua tietää."

He menivät vaunuihin Siriuksen ja Ariannan seuraksi ja jättivät Cinnamon Remuksen ja Peterin seuraan. James katsoi Remuksen teeskennellyn iloista ilmettä heidän ajaessaan poispäin Tylypahkasta kohti Tylyahoa ja mietti, mitä tuon teeskennellyn ilmeen takana mahtoi olla.

"Meidän pitäisi hoidella Peter pois Remuksen ja Cinnamonin luota", hän sanoi ääneen.

Sirius kohotti kulmiaan. "Ja miksiköhän, Sarvihaara?" hän virnisti.

"En usko, että kumpikaan heistä on erityisen kiinnostunut Peterin kanssa seurustelemisesta, joten - " James sanoi kohauttaen olkapäitään. Sirius virnisti ja vilkaisi paljonpuhuvasti Ariannaa. Jamesin sanat toivat hänen mieleensä heidän oman paritussuunnitelmansa. Arianna vastasi hymyyn ja Lily pyöritti silmiään tietämättä, mitä noiden kahden päässä oikeastaan liikkui.

Tylyahossa Lily ja James erosivat Siriuksesta ja Ariannasta. Lily olisi mieluummin ehkä jäänyt ystäviensä seuraan, mutta Ariannan kasvoilla oleva ilme esti häntä edes ehdottamasta ajatusta. Hän katsoi, kuinka Sirius ja Arianna katosivat pahankurisesti virnistellen Tylyahon kaduille ja kääntyi sitten Jamesin puoleen.

"Minne mennään?"

James kohautti harteitaan. "Ei väliä. Kelmien kepposvälinevarasto on melko täynnä, joten voidaan minun puolestani jättää ainakin Zonko väliin. Missä sinä yleensä käyt Tylyahossa?"

"Istun suurimman osan ajasta Kolmessa Luudanvarressa Rian ja Cinin kanssa", Lily virnisti. "Ariannalla on tämä uskomus, että Tylyahossa liikkuu paremman näköisiä miehiä kuin Tylypahkassa ja hän haluaa istua niin kuin katsastamassa markkinoita."

"Mutta sinä et?" James kohotti kulmiaan kysyvästi. Lily pudisti päätään.

"Se on alentavaa. Minä elän siinä uskossa, ettei miehen perässä pidä roikkua. Miehen kuuluu roikkua naisen perässä", hän ilmoitti. "Mennäänkö käymään Hunajaherttuassa? Minun suklaavarastoni on lopussa."

James kohautti olkapäitään ja lähti johdattamaan Lilyä tungoksen läpi kohti Hunajaherttuaksi kutsuttua karkkikauppaa - parasta karkkikauppaa, jonka hän tiesi. Myös Lily näytti olevan samaa mieltä, sillä hänen kasvoilleen ilmestyi leveä hymy heti, kun he astuivat Hunajaherttuan ovesta sisään.

"Täällä on tungosta", Lily valitti irrotettuaan pussin rullalta ja tutkiessaan suklaavalikoimia.

"Viisaat ihmiset eivät tulekaan tänne Tylyaho-päivinä vaan omalla ajallaan", James virnisti. Lily kääntyi katsomaan häntä.

"Eli te hiippailette tänne keskellä viikkoa ja pihistätte karkkia?"

"Emme pihistä, me ostamme", James korjasi. "Tai no - pihistämme, välillä, mutta emme koskaan mitään arvokasta. Korkeintaan hapanpastilleja tai jotakin sellaista, kun meidän tekee kamalasti mieli polttaa reikä Kalkaroksen kieleen."

Lily pyöritti silmiään. "Te olette ilkeitä", hän sanoi.

"Emme ole. Kalkaros on ilkeä ja me kostamme."

"Ja sitten te ihmettelette, miksi maailmassa on sotaa?" Lily kohotti kulmiaan.

James kohautti harteitaan. "Ei siinäkään mitään ihmettelemistä ole. Meillä on sota, koska Voldemort on ilkeä ja me kostamme. Miksi tehdä yksinkertaisista asioista sen monimutkaisempia?"

"Monimutkaisuudesta on hyötyäkin", Lily huomautti.

"Ei minun mielestäni", James sanoi vakavoituen. "Eivät eläimetkään ole monimutkaisia. Ne tekevät niin kuin tuntevat oikeaksi, eivätkä välitä siitä, mitä niistä ajatellaan. Minä jos kuka sen tiedän", hän jatkoi.

Lily katsoi häneen yllättyneenä. "James Potter syvällisenä? Kuka olisi uskonut?" hän pilaili.

"Pakko kokeilla kaikkea mahdollista. Minä en kelpaa sinulle Kelminä, joten ehkä minä kelpaisin sinulle maailman parhaana filosofina", James virnisti.

"Haaveile sinä vain", Lily tuhahti ja siirtyi maksamaan suklaaostoksensa. Maksettuaan hän tunkeutui Jamesin kannoilla ulos Hunajaherttuasta. He pysähtyivät kadulle seisomaan.

"Mitä sinä nyt haluat tehdä?" Lily kysyi ja kohotti katseensa Jamesin kasvoihin.

Kun James katsoi Lilyä silmiin, hän tiesi täsmälleen, mitä halusi tehdä. Hän halusi suudella Lilyä, siinä ja nyt. Hän pystyi vain vaivoin hillitsemään itsensä muistaen, että ainoa syy, miksi Lily suostui puhumaan hänelle oli se, että he olivat nimenomaan vain ystäviä. Vain ystäviä - James alkoi todella vihata noita kahta sanaa.

Välillä hän mietti, miksi jaksoi roikkua Lilyn perässä, kun Lily ei selvästikään välittänyt hänestä. Oli typerää tuhlata aikaansa sellaiseen tyttöön. Mutta sitten hän yritti kuvitella jonkun muun tytön, jonka kanssa voisi kuvitella olevansa. Eikä koskaan keksinyt ketään. Hän muisti selittäneensä samaa joskus vanhemmilleen, kun nämä kysyivät, eikö hän koskaan aikonut alkaa seurustella vakavasti. Hän ei halunnut seurustella vakavasti ennen kuin (ja jos) saisi sen tytön jonka halusi.

"Tuota - James - ?" hän havahtui ajatuksistaan siihen, että Lily heilutti kättään hänen kasvojensa edessä.

James virnisti lammasmaisesti. "Anteeksi. Unohdin olla ruumiissani. Mitä sinä kysyit?"

Lily tuhahti. "Hyvä tapa saada tyttö itsellesi, James - olla kuuntelematta, mitä hän sanoo."

"Minkä minä sille voin, että sinä näytät noin pahuksen upealta?"

Lily punastui, mutta loi häneen ankaran katseen. "Kohteliaisuudet eivät tepsi minuun", hän ilmoitti.

"En minä sinusta muuten pitäisikään", James vakuutti ja vaihtoi sitten puheenaihetta. "Kävelläänkö vain ympäriinsä?" hän ehdotti. Lily kohautti harteitaan ja he lähtivät vaeltelemaan ympäri kylää. Lily oli yllättynyt siitä, miten varmasti James liikkui pitkin Tylyahon katuja. Hän itse tunsi vain pääkadun ja pari pienempää sivukujaa, joiden varrella oli hyviä kauppoja, mutta James kulki Tylyahossa yhtä varmasti kuin olisi asunut siellä aina.

"Liittyykö se jotenkin Kelminä olemiseen, että olet kuin elävä kompassi?" Lily kysyi.

James epäröi hetken verran, pitäisikö hänen kertoa Lilylle. Hän päätti, että saattoi aivan hyvin kertoa - Lilyhän tiesi jo Remuksesta.

"Kelmeillä on paljon aikaa vaellella ympäriinsä", hän sanoi. "Täydenkuun öinä. Emme jaksa aina pysyä Rääkyvässä Röttelössä."

"Te vaeltelette ympäri Tylypahkan maita? Se on vaarallista!" Lily huudahti.

James pudisti päätään. "Ei ole. Me tiedämme, mitä teemme. Minä ja Sirius saamme tarvittaessa Remuksen aisoihin ja Peter - no, Peter on Peter."

"Silti - ihmissusi irrallaan Tylypahkan pihalla - "

"Ole hiljempaa!" James sihisi. "Remus ei olisi mielissään, jos möläyttäisit hänen salaisuutensa."

"Anteeksi", Lily mutisi. "Minä järkytyin."

James kohautti harteitaan. "Unohda koko juttu. Ja puolustuksekseni voin muuten sanoa, ettei täysikuu ole ainoa aika, jolloin käymme Tylyahossa. Tiedän aika montakin salakäytävää linnasta tänne."

"Etkä tietenkään epäröi käyttää niitä?" Lily kysyi kuivasti.

James virnisti. "En tietenkään."

Hän kääntyi kujalla ja johdatti Lilyn takaisin pääkadulle. "Mennäänkö Kolmeen Luudanvarteen?" hän ehdotti. "Muutkin meikäläiset ovat varmaan siellä."

"Mennään vaan", Lily myöntyi. "Sinne jopa minä osaan ilman kompassia."

"Älä pelkää, Lily - minä olen sinun kompassisi, minne ikinä menetkin", James sanoi hymyillen leveästi. Lily pyöritti silmiään.

"Sinun pitää vielä vähän hioa noita iskurepliikkejäsi", hän ilmoitti.

James kohautti harteitaan. "Ovat ne aikaisemmin tyttöihin tepsineet. Sinulla vain on vaativampi maku."

"Minulla vain on aivot", Lily korjasi.

"Väitätkö sinä, ettei muilla Tylypahkan tytöillä ole?" James kysyi kulmat koholla vetäessään samalla Kolmen Luudanvarren oven auki. Hän katsoi ympärilleen ja näki Remuksen ja Peterin istuvan Cinnamonin kanssa pöydän ääressä lähellä nurkkaa. Hän heilautti kättään ystävilleen ja käveli tiskille Lily kannoillaan.

"En minä niin väitä. Vaikka on varmaan kyse arvostelukyvyn puutteesta, jos suostuu lähtemään ulos sinun tai Siriuksen kanssa", Lily vitsaili.

"Väitätkö Ariannaa tyhmäksi?"

"En. Hänellä vain ei ole arvostelukykyä."

James pyöritti silmiään eikä jatkanut enää keskustelua. "Mitä sinä haluat juoda?" hän kysyi.

"Kermakalja", Lily kohautti olkapäitään. James nyökkäsi ja kääntyi esittämään tilauksen matami Rosmertalle. Matami Rosmerta hymyili hänelle ja kysyi häneltä kuulumisia - Lily näki hyvin, että James kävi paikassa useamminkin kuin vain Tylyaho-viikonloppuina. James vastaili kohteliaasti matami Rosmertalle, vetosi sitten seuralaiseen ja poistui Lilyn kanssa Remuksen ja muiden seuraan.

"Missä Sirius ja Arianna ovat?" hän kysyi vetäessään tuolin Lilylle. Lily hymyili hänelle pikaisesti ja istui Cinnamonin ja Peterin väliin.

Remus kohautti olkapäitään. "Ei ole näkynyt. Varmaan liian kiireisiä nuoleskelemaan toisiaan jossakin nurkassa."

"Hei - älä aiheuta minulle pahoja mielikuvia", James irvisti.

Remus kohotti kulmiaan. "Ihan kuin et olisi ikinä nähnyt Siriusta itse teossa", hän huomautti.

"Kiitos kun muistutit", James ärähti. Remus kohautti olkapäitään ja virnisti.

"Ei kestä."

James ja Lily olivat molemmat hyvällä tuulella palatessaan takaisin Tylypahkaan. He olivat kuluttaneet suurimman osan ajastaan Kolmessa Luudanvarressa - tosin ilman Siriusta ja Ariannaa, sillä kumpikaan ei ollut ilmestynyt paikalle koko aikana. Heillä oli omat epäilyksensä siitä, missä heidän ystävänsä olivat olleet. Tai pikemminkin, mitä he olivat tehneet. He eivät kuitenkaan kyselleet mitään matkalla takaisin Tylypahkaan. Tosin Lily tiesi, että James kyselisi Siriukselta kaikki yksityiskohdat myöhemmin, mutta ainakin James sääli hänen korviaan ja antoi hänen olla.

Kello oli jo kuusi, kun James ja Lily seisoivat viimein Tylypahkan eteisaulassa.

"Minulla oli hauskaa tänään", Lily sanoi hymyillen. "Kiitos."

James virnisti. "James Potteriin voi aina luottaa", hän sanoi kumartaen. "Ja minullakin oli hauskaa."

Jo toisen kerran samana päivänä hänen teki mieli suudella Lilyä. Hän katsoi Lilyä epäröiden ja melkein nojautui eteenpäin Lilyä kohti, mutta tajusi sitten, että se olisi typerää ja astui taaksepäin hämmentyneesti hymyillen. Hän heilautti kättään Lilylle ja katosi Suureen Saliin. Salin ovelta hän kääntyi vielä Lilyn suuntaan:

"Nähdään illalla partioimassa!"

Lily hymyili ja nyökkäsi. Hän oli nähnyt ilmeen Jamesin silmissä, kun James katsoi häntä. Hän oli puoliksi helpottunut ja puoliksi pettynyt siitä, ettei James suudellut häntä - hän ei itsekään tiennyt, mitä ajatella. Pudistaen päätään hän hyppeli kohti makuusaliaan.

Lily tapasi Ariannan makuusalissa. Arianna istui sängyllään kammaten hiuksiaan ja virnuillen kuten ääliö.

"Miten meni?" Lily kysyi kulmiaan kohottaen. "Teitä ei näkynyt Kolmessa Luudanvarressa."

"Miten itselläsi meni?" Arianna kysyi välttyen vastaamasta. "Oliko hauskaa?"

"Ei valittamista", Lily kohautti olkapäitään. "Minulla oli tosi kivaa, oikeastaan."

Arianna katsoi häneen odottavasti. "Suutelitteko te?" hän kysyi kärsimättömästi. Lily heitti Ariannaa tyynyllä ja virnisti.

"Me menimme sinne YSTÄVINÄ", hän painotti ties kuinka monennen kerran.

"Joten?" Arianna kohotti kulmakarvojaan. "Mitä se muka estää?"

Lily pyöritti silmiään. "Sinä olet kaksimielisempi kuin luulinkaan", hän ilmoitti. Arianna kohautti olkapäitään ylpeä hymy huulillaan. Sitten Arianna jatkoi taas aiheesta Lily ja James.

"Minä en tajua, miksi sinä et suudellut häntä", Arianna marisi. "Hän suutelee loistavasti."

"Joo, jos et muista niin sekin tuli testattua kun pelasimme pullonpyöritystä", Lily sanoi sarkastisesti. Sitten hän tajusi, mitä Arianna oli sanonut ja jäi tuijottamaan ystäväänsä suu auki.

"Missä välissä SINÄ olet suudellut Jamesia?" hän kysyi. "Olet jättänyt jotakin kertomatta!"

Arianna kohautti harteitaan välinpitämättömästi. "Ei siitä ollut mitään ideaa puhua. Se oli sellainen yhden suudelman juttu. Jamesia otti päähän, kun sinä olit alkanut seurustella Jordan Robertsonin kanssa ja hän halusi kostaa. Minä taas halusin tehdä Christian Vancen mustasukkaiseksi, joten suuteleminen vaikutti siinä vaiheessa parhaalta vaihtoehdolta." Hän piti tauon ja huokaisi. "Ikävä kyllä siitä ei ollut mitään hyötyä. Vance pyysi jotakin puuskupuhia ulos seuraavana päivänä."

"Mutta nythän sinulla on Sirius", Lily sanoi lohduttavasti.

Arianna tuhahti. "Sinä päivänä kun Sirius haluaa todella seurustella jonkun kanssa, minä laulan McGarmiwalle serenadin", hän vannoi.

"Sinulle voi käydä vielä huonosti, Ria", Lily varoitti.

James odotti Lilyä makuusaleihin johtavien portaiden alapäässä, kun Lily tuli viimein alakertaan partioimista varten. Lily oli vaihtanut punaisen paitansa ja farkkunsa vihreään, pörröiseen villapaitaan ja vekkihameeseen. Hän hymyili Jamesille leveästi ja hyppeli viimeiset portaat alas vauhdilla.

"Valmiina häiritsemään kuhertelijoita?" James kysyi.

Lily virnisti. "Voit olla varma siitä."

He lähtivät oleskeluhuoneesta rinnakkain, väitellen kiivaasti keskenään samalla. Oleskeluhuoneessa istuvat nuoremmat oppilaat katsoivat heidän peräänsä ja pudistelivat päätään. Johtajapoika ja -tyttö eivät koskaan oppisi tulemaan toimeen keskenään, he olivat varmoja siitä. Todellisuus oli kuitenkin aivan toisenlainen - Lilyllä oli todella hauskaa, kun hän kierteli Jamesin kanssa pitkin Tylypahkan hämäriä käytäviä. Partiointi oli nykyään ehkäpä illan paras hetki. Silloin hän sai vain rentoutua ja olla rauhassa kaiken metelin jälkeen.

"Arianna ei suostunut kertomaan mitään hänestä ja Siriuksesta", Lily ilmoitti heidän kävellessään alas tähtitornista.

James virnisti. "Siriuksella ei ainakaan ole mitään ongelmaa suutelemisessa ja kertomisessa. Sain turhankin yksityiskohtauksen kuvauksen heidän tekemisistään Tylyahossa. Olet onnekas, kun Arianna on liian hyveellinen kertoakseen."

"Arianna? Hyveellinen?" Lily kohotti kulmiaan ja James purskahti nauruun.

"Ole hiljaa", Lily sanoi tönäisten häntä kylkeen. "Menetämme yllätysmahdollisuuden."

"Sinä olet yhtä asiallinen kuin joku ministeriön vakooja", James sanoi päätään pudistellen.

Lily vilkaisi häntä olkapäitään kohauttaen ja väläytti hänelle säteilevän hymyn. Sitten, varoittamatta, Lily työnsi sormensa Jamesin kylkiin. James älähti ja Lily alkoi nauraa.

"Vieläkö minä olen sinun mielestäsi asiallinen?" Lily kysyi virnistäen. James vastasi hymyyn.

"Sinä olet kuollut!"

Lily kirkaisi ja lähti juoksemaan portaita alas välittämättä siitä, kuuliko joku heidät. James seurasi hänen perässään ja saavutti häntä kaiken aikaa pidemmillä jaloillaan. Lily pujahti pienelle sivukäytävälle pakoon Jamesia, mutta pysähtyi nähdessään hahmon lähestyvän heitä sivukäytävän toisesta päästä murhaava ilme kasvoillaan.

Voro, Lily tajusi ja pysähtyi niin yllättäen, että James tömähti vasten hänen selkäänsä.

"Sain sinut - " James aloitti voitonriemuisesti, mutta tajusi sitten, mitä Lily katsoi. Hän tarttui salamannopeasti Lilyä ranteesta ja lähti kiskomaan Lilyä perässään pitkin käytävää. He kuulivat Voron tulevan kannoillaan ja säntäsivät juoksuun, kunnes James huomasi ovenkahvan käytävän varrella ja veti oven auki. Hän työnsi Lilyn tyhjään luokkahuoneeseen - muodonmuutosluokkaan - ja sulki oven heidän perässään. He nojasivat ovea vasten raskaasti hengittäen.

"Läheltä piti", Lily virnisti.

James väläytti hänelle omahyväisen hymyn. "Kutsutko sinä tuota läheltäpiti-tilanteeksi?" hän kysyi kohottaen kulmiaan ja kumartui lähemmäs Lilyä. Lily hymyili.

"Pahin läheltäpiti-tilanne, mikä minulla on ikinä ollut", hän totesi.

"Sinä olet elänyt suojattua elämää", James sanoi pyörittäen silmiään.

"Enpäs, vaan kunnollista elämää", Lily puolustautui.

James aikoi sanoa jotakin, mutta sitten hänen katseensa pysähtyi Lilyn silmiin. Lilyn vihreät silmät säteilivät iloa ja jännitystä ja hänen suunsa oli puoliksi auki, aivan kuin hän olisi koko ajan halunnut sanoa jotakin. Lily nojasi vasten luokan ovea ja tummanpunainen hiuspilvi valui pörrönä hänen olkapäilleen. Hän poskensa olivat punaiset ja -

James kumartui eteenpäin, tarttui Lilyä olkapäistä ja suuteli häntä. Ensin hän luuli, että Lily aikoi työntää hänet kauemmas tai lyödä häntä, sillä Lily liikahti yllättyneenä, mutta sitten Lily nousi varpailleen ja vastasi suudelmaan. Jamesin käsivarret laskeutuivat Lilyn vyötärölle ja hän veti tytön tiukasti lähelleen, nauttien tunteesta, jonka se sai aikaan. Lily kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja jatkoi suutelemista. James olisi hymyillyt, ellei se olisi tarkoittanut sitä, että hänen olisi pitänyt lakata suutelemasta Lilyä. Hän oli odottanut tätä hetkeä neljä vuotta. Hän puristi Lilyä tiukemmin lähelleen ja ihmetteli, miksi ei ollut tehnyt tätä aikaisemmin -

Sitten hän muisti. Lily halusi olla vain hänen ystävänsä. Hän veti pettyneenä päänsä taaksepäin ja katsoi Lilyä hämmästyneenä, yrittäen saavuttaa jonkinlaisen tasapainon itsensä kanssa. Lilyn vihreissä silmissä oli ilme, jota hän ei osannut tulkita.

"Voro on varmaan jo mennyt", James sanoi tavoitellen normaalia äänensävyä.

"Joo", Lily vastasi hieman hengästyneesti. "Joo, niin on."

He avasivat oven ja kävelivät hiljaisina takaisin rohkelikkotorniin. James olisi halunnut sanoa jotakin, mutta ei tiennyt, miten selittää tekonsa niin, ettei Lily alkaisi vihata häntä.