12. osa - mitä tuli tehtyä?

"Onko kaikki OK, Sarvihaara?" Remus kysyi, kun James pölähti poikien makuusaliin sekavan ja pöllämystyneen näköisenä. James istui sänkynsä laidalla ja ravisti päätään.

"Minä suutelin Lily Evansia", hän sanoi ontosti.

Hänen sanojaan seurasi tyrmistynyt hiljaisuus. Sirius näytti siltä kuin olisi halunnut alkaa hihkua täyteen ääneen, mutta hillitsi itsensä ja kysyi sen sijaan:

"Oletko ihan varmasti kunnossa?"

"En ole vielä ehtinyt selvittää sitä asiaa", James sanoi.

"Mitä hän teki?" Sirius kysyi kiireesti. "Mitä kirousta hän käytti? Ei kai vain...?"

"EI!" James ärähti. "Hän ei tehnyt mitään!"

Sirius kohotti kulmiaan. "Taisi olla sitten aika ankea suudelma."

James huokaisi turhautuneena. "En minä sitä tarkoittanut. Vaan sitä, että hän ei kironnut minua. Se oli aika kivaa, oikeastaan."

"Aika kivaa?"

"OK, tuo oli aika lattea ilmaisu", James virnisti.

Sirius näytti tyytyväiseltä. "Minä olenkin aina miettinyt, millaista olisi suudella Lily Evansia - "

"Älä edes kuvittele!" James ärähti ja vilkaisi Siriusta epäluuloisena. Sirius virnisti. "Älä pelkää James. Kelmit eivät vie toisten tyttöjä."

"Sitä paitsi sinulla on jo Arianna", Remus muistutti. Siriuksen ilme vakavoitui yllättäen ja hän kääntyi katsomaan poispäin. Remus ja James kohottivat kulmiaan.

"Mitä Ariannasta?" Remus kysyi sitten.

Sirius kohautti olkapäitään. "Ei mitään. Mutta teknisesti hän ei ole 'minun'"

"Vaan...?"

"Sitä kutsutaan kaulailuksi, Remus", Sirius sanoi avuliaasti. "Ei sen vakavammaksi."

Remus huokaisi syvään. "Eli sinä et vieläkään aio vakiintua?"

"Minä? Kelmi? Vakiintua?" Sirius näytti järkyttyneen pelkästä ehdotuksestakin. "Ei, Remus, se ei kuulu tapoihin."

"Jos saa muistuttaa, niin minäkin olen Kelmi eikä minulla olisi mitään vakiintumista vastaan", James tokaisi. "Ainakin niin kauan kuin tyttö on Lily."

"Minäkin voisin ottaa tyttöystävän", Peter ilmoitti. Remus kohautti harteitaan, mutta ei sanonut mitään - hän oli ihmissusi, hänellä ei ollut toivoakaan.

Sirius näytti tuskastuneelta. "Hyvä on, hyvä on! Tajusin jo! Mutta hei kaverit, JONKUN on pidettävä yllä Kelmipoikamiesten kunniaa! Meidän piti olla Tylypahkan sydäntenmurskaajia läpi vuosien!"

"Puhu vain omasta puolestasi", Peter tuhahti synkästi.

Sirius pyöritti silmiään. "Matohäntä hei, kaikki, mitä tarvitset on ITSEVARMUUTTA. Tytöt rakastavat sitä."

"Minä tarvitsen paremman nimen", Peter sanoi vihaisesti. "Kukaan tyttö ei rakastu poikaan, jota kutsutaan nimellä 'Matohäntä'".

Lily istui sänkynsä laidalle ja jäi tuijottamaan tyhjyyteen. Cinnamon huomasi sen ja vilkaisi häntä epäillen, mutta ei sanonut mitään. Cinnamon makasi vatsallaan sängyllään ja selaili Me Noidat-lehteä laiskasti.

"Missä Arianna on?" Lily kysyi ontolla äänellä.

"Suihkussa", Cinnamon ilmoitti. "Hän sanoi haluavansa pestä Siriuksen itsestään."

"Ihan kuin hän sitä oikeasti tarkottaisi", Lily mutisi. Hän vaikeni ja jäi taas tuijottamaan tyhjyyteen. Cinnamon huokaisi ja siirtyi hänen sänkynsä laidalle istumaan.

"OK, Lils, sinä voit kertoa, mikä nyt vaivaa. Minä olen sinun paras ystäväsi, muistatko?"

Lily oli pitkään hiljaa. "Minä taisin suudella James Potteria", hän sanoi sitten hitaasti. Cinnamon kohotti kulmiaan.

"Taisit? Etkä ole varma? Mitä sinä olit juonut?"

Lily mäiskäisi häntä tyynyllä. "En mitään! Se - se vain kävi - se oli vähän niin kuin onnettomuus - "

"James Potter suutelee sinua ja sinä kutsut sitä onnettomuudeksi? Puolet Tylypahkan tytöistä olisi varmaan valmis hirttämään sinut tuosta hyvästä!"

"James Potter suuteli Lilyä?"

Arianna käveli esiin suihkusta pyyhe ympärillään ja istui myös Lilyn sängyn laidalle, mutta nousi ylös, kun Lily loi inhoavan katseen hänen märkään pyyhkeeseensä. "Minä en voinut kuulla oikein", Arianna mutisi itsekseen.

"Kuulit sinä", Lily mumisi synkästi. "Minä en tajua, miten siinä kävi niin."

Arianna vaihtoi nopeasti vaatteet ja tuli sitten Lilyn luokse. "Yleensä se tapahtuu niin, että toinen osapuoli nojautuu eteenpäin ja - "

"Minä en halua mitään kliinistä kuvausta!" Lily kivahti. "Se oli kuvaannollisesti sanottu!"

Arianna huokaisi. "No, mitä jos sinä vaikka KERTOISIT miten siinä kävi niin?" hän ehdotti sitten. Hän ja Cinnamon nojautuivat innokkaina lähemmäs Lilyä.

Lily mietti hetken. "Me juostiin Voroa pakoon", hän sanoi sitten. "Me - me riehuttiin vähän käytävällä ja sitten Voro tuli. Me mentiin jonnekin luokkahuoneeseen - "

"Luutakomero on parempi", Arianna keskeytti.

Lily ja Cinnamon mulkaisivat häntä murhaavasti. "No, sitten me juteltiin - tai väiteltiin siinä - ja James suuteli minua - " Lily peitti kasvot käsillään.

"Millaista se oli?" Arianna kysyi kärsimättömänä.

Lily epäröi. "Se oli - se oli ihan OK", hän sanoi sitten.

"Ihan OK? Tuo on kova kolaus Jamesin itsetunnolle", Arianna nauroi. Lily pyöritti silmiään.

"No, OK, se oli kivaa. Mutta miettikää vähän, kyseessä on JAMES POTTER!"

"Joten?"

"Ihan sama kuin minä käskisin sinun mennä nuoleskelemaan Kalkarosta", Lily sanoi. Arianna irvisti.

"Ei nyt ihan, Lily. James on suositumpi ja mukavampi ja paremman näköinen. Eli siinä on iso ero."

"No, menisikö Sirius sitten lähemmäs?" Lily kysyi ovelasti.

Arianna punastui. "Onko meidän pakko puhua Siriuksesta?" hän kysyi epätoivoisesti. Lily nyökkäsi varmasti.

"On. Mitä teidän kahden välillä oikein on?"

"Hauskanpitoa", Arianna sanoi kohauttaen harteitaan. "Kyllä sinä tiedät. Nälvimistä ja kuhertelua."

"Ja sinä haluaisit enemmän?" Lily päätteli.

Ariannan kasvot muuttuivat punajuuren värisiksi. "En - tai siis - "

"Tai siis kyllä", Cinnamon päätti hänen puolestaan. "No, mene sanomaan se hänelle, nainen!"

Arianna katsoi häntä kuin hän olisi seonnut. "Mene sanomaan SIRIUKSELLE että haluat SEURUSTELLA hänen kanssaan?" hän kysyi epäuskoisesti. "Just joo. Sama kuin menisi sanomaan professori Sargonille, että hän on viehättävä. Yksinkertainen mahdottomuus, siis. Sirius ei halua olla tekemisissä tyttöjen kanssa sillä tavalla."

"Sinä et voi tietää, jos et kysy", Cinnamon sanoi järkevästi.

"No menisitkö itse?" Arianna kysyi.

Cinnamon kohautti harteitaan. "En tiedä. En ole kiinnostunut kenestäkään sillä tavalla", hän ilmoitti.

"Etkö?" Lily kohotti kulmiaan. "Entä se, kun saimme sinut kiinni hiippailemasta käytävillä ja olit ollut kaulailemassa jonkun pojan kanssa?"

"Pää kiinni, Lily!" Cinnamon sanoi hätääntyneesti. "Minä en kerro mitään!"

"Anna mennä nyt, kuka se oli?"

Cinnamon pudisti itsepäisesti päätään. "Minä en sano. Ainakaan vielä. Mutta sinä voisit sanoa, mitä sinä aiot tehdä Jamesin kanssa."

Arianna voihkaisi. "Minä en halua tietää, mitä he aikovat TEHDÄ."

Lily vilkaisi häntä inhoavasti. "Minä en aio tehdä Jamesin kanssa yhtään mitään. Minun ei olisi pitänyt suudella häntä. Se oli hetkellinen mielenhäiriö!"

"Tiedätkö, juuri niin minun siskonikin sanoi päivää ennen häitään", Arianna sanoi mietteliäästi.

13. osa - katoamisia ja välttelyä

Lily ei ollut kunnolla puhunut Jamesin kanssa eilisiltaisen tapahtuman jälkeen, vaikka tiesikin, että James olisi halunnut puhua hänen kanssaan. Hän vain ei pystynyt - hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen pitäisi sanoa. Lisäksi hän pelkäsi Jamesin kuvittelevan nyt, että hän halusi seurustella Jamesin kanssa. Eikä hän halunnut. Tai sitten halusi - hän ei itsekään tiennyt.

Hän meni aamiaiselle väsyneenä. Hän oli nukkunut tuskin lainkaan edellisenä yönä, enimmäkseen sen vuoksi, että hän oli ajatellut koko ajan Jamesia ja yritti päättää, mitä aikoi tehdä. Aamiaisen aikaan hän ei ollut kuitenkaan tehnyt minkäänlaista päätöstä ja siksi hän tunsikin itsensä erittäin hermostuneeksi astuessaan Suureen Saliin. Jamesia ja muita Kelmejä ei kuitenkaan näkynyt.

"Nukkuneet varmaan pommiin", Arianna tokaisi tajutessaan Lilyn ajatukset ja käveli reippain askelin heidän normaalille istumapaikalleen. "En ihmettelisi lainkaan", hän lisäsi istuessaan rempseästi penkille. "He ovat varmaan valvoneet koko yön ja juhlineet Jamesin ja sinun kunniaksi."

"Ei ole mitään Jamesia ja minua!" Lily sihahti hampaidensa raosta.

Arianna kohautti harteitaan. "Niin ne kaikki aina sanovat", hän sanoi muina miehinä. "Oletko muuten huomannut, että Dumbledore näyttää tavallista hilpeämmältä tänä aamuna? Ehkä hän tietää, mitä sinä ja James teitte eilisiltana ja on päätellyt, että hänellä on hyvät mahdollisuudet voittaa se veto - " hänen äänensä hiljeni, kun hän tajusi, mitä oli sanonut.

Lily kohotti päätään. "Mikä veto?" hän kysyi siristäen epäluuloisesti silmiään.

"Ei mikään", Arianna sanoi nopeasti ja keskittyi syömään aamiaistaan. "Unohda koko juttu."

Lily pudisti päätään ja tarttui Ariannan ranteeseen, kun Arianna yritti työntää leipää suuhunsa. "Kerro", hän vaati.

Arianna vilkaisi Cinnamonia. "Kerrotaanko?"

"Ihan sama minulle", Cinnamon kohautti harteitaan. "Toisin kuin sinä, minä en ole osallistunut mihinkään niin epäeettiseen."

"Sinä oletkin tylsä", Arianna ilmoitti ja kääntyi taas Lilyn puoleen. "No, katsos, Bertha Jorkins - kyllähän sinä Berthan tiedät - ?" Lily nyökkäsi. Arianna jatkoi puhettaan, kiroten omaa suurta suutaan. "No hyvä. Bertha sai tällaisen idean lyödä vetoa siitä, milloin sinä ja James alatte seurustella - "

"MITÄ?" Lily rääkäisi. Muutamat ensiluokkalaiset hätkähtivät ja katsoivat Lilyä pelästyneenä. Lily heilautti kättään ja kumartui lähemmäs. "Mitä sinä sanoit?" hän sihisi. Arianna pyöritti silmiään.

"Älä kiihdy, Lily, ei se ole mikään iso juttu. Pari tyyppiä vain löi keskenään vetoa sinusta ja Jamesista ja Dumbledorekin oli siinä mukana - "

"Pari tyyppiä? Montako?"

"Tuota - en ole ihan varma - suurin osa seitsemäs- ja kuudesluokkalaisista rohkelikoista - Dumbledore - pari korpinkynttä - puuskupuhit eivät tietenkään osallistuneet, koska heidän mielestään vedonlyönti kiristää ihmisten välejä tai sitten he ovat pelkureita. Ja luihuiset - no, luihuiset ovat luihuisia", Arianna laskeskeli.

Lily katsoi häntä murhaavasti. "Minä tapan sinut."

"Hei - se oli Jorkinsin idea", Arianna puolustautui.

Lily kohautti harteitaan. "Mutta sinä kerroit minulle huonot uutiset."

Arianna oli juuri aikeissa vastata pisteliäästi, kun hän näki Kelmien astuvan sisälle Suureen Saliin. Hän virnisti Lilylle merkitsevästi, mutta Lily oli vain haudannut kasvot käsiinsä ja teeskenteli nyt parhaansa mukaan näkymätöntä. Arianna pyöritti silmiään Cinnamonille ja Cinnamon hymyili kohauttaen olkapäitään. Hän tiesi kyllä, miten hankalassa tilanteessa Lily oli ja tunsi pelkkää myötätuntoa Lilyä kohtaan.

Myös Sirius oli alkanut töniä Jamesia nähdessään Lilyn istuvan ystäviensä luona. James vilkaisi Siriukseen huokaisten.

"Anturajalka, anna olla", hän pyysi kärsivällä äänellä. "Minä puhun Lilylle sitten kun meille molemmille sopii."

Remus nyökkäsi vahvistavasti vilkaisten Lilyä, joka oli peittänyt kasvot käsillään. "Lily ei näytä juuri nyt kovin puheliaalta."

Sirius vilkaisi heitä halveksivasti. "Te olette liian hienotunteisia mitä tyttöihin tulee", hän ilmoitti. "Tytöt inhoavat epävarmuutta."

"Minun käsitykseni mukaan tytöt inhoavat itserakkautta", Remus muistutti. "Muistatko, kun Lily melkein hyökkäsi Jamesin kurkkuun kiinni viidennen luokan keväällä? V.I.P-kokeiden jälkeen?"

"Että muistanko?" Sirius virnisti. "Yksi kurjan elämäni hohdokkaimpia hetkiä!"

"Ehkä sinun mielestäsi", James mutisi ja loi kaipaavan katseen Lilyyn. Sirius huomasi sen ja pyöritti silmiään. Sitten Sirius otti muitta mutkitta suunnan kohti Lilyä ja hänen ystäviään. James seurasi vastahakoisesti perässä. Hänen onnekseen Sirius ei kuitenkaan huomauttanut Lilylle mitään ärsyttävää, vaan hänen hymynsä ja sanansa olivat suunnattu Ariannalle.

"Arianna-kulta, voisitko sinä liittyä seuraani Tylypahkan käytäville?" Sirius kysyi kumartaen tummatukkaiselle tytölle. James vilkaisi Remusta merkitsevästi, mutta Remuksen kasvoilla oli lähinnä synkkä ilme. Salaa hän vihasi sitä tosiasiaa, että hänen ystävillään oli joku, jota ärsyttää. Hänellä oli vain Peter, eikä hän ollut kiinnostunut Peteristä sillä tavalla. Ei todellakaan ollut.

Arianna väläytti Siriukselle säteilevän hymyn ja ojensi Siriukselle kätensä mahdollisimman arvokkaasti. "Mielelläni, sir Sirius", hän sanoi.

"Sir Sirius?" Sirius rypisti otsaansa auttaessaan Ariannan jaloilleen. "Kuulostaa typerältä. Sir Hector kuulostaa paljon paremmalta."

"Miten vain, sir Hector", Arianna pyöritti silmiään. "Menemmekö me nyt vai haluatko sinä leikkiä tässä ritarillista koko aamun?"

Sirius virnisti. "Älä kuvittele. Minulla on parempaakin tekemistä." Hän kumarsi pikaisesti ystävilleen ja lähti sitten taluttamaan Ariannaa ulos Suuresta Salista. James katsoi heidän peräänsä otsaansa rypistäen.

"Noilla kahdella on jotakin meneillään", hän sanoi hitaasti.

Remus näytti tuskastuneelta. "Oikeasti Sarvihaara, missä säkissä sinä olet elänyt? Anturajalka itse myönsi, että heillä on jotain meneillään!"

"Joo, mutta minä epäilen, että heillä on jotakin VAKAVAMPAAKIN meneillään", James korjasi.

"Sirius? Vakava? Älä naurata minua", Remus tuhahti ja kiskaisi päivän lehden Lilyltä. "Voinko lainata tätä?"

Lily nyökkäsi poissaolevasti tuijottaen tiukasti lautastaan. James huomasi sen ja tunsi sydämensä vääntyilevän rinnassaan. Lily oli siis suuttunut hänelle siitä suudelmasta, eikä aikonut enää puhua hänelle. Hän keskittyi syömiseen, mutta sekään ei saanut hänen masennustaan poistumaan.

Hänen masennuksensa kasvoi entisestään, kun Amos Diggory ilmestyi puuskupuhien pöydästä Lilyn selän taakse.

"Lily? Onko sinulla hetki aikaa?"

Lily kääntyi ympäri ja hymyili Amokselle hieman väkinäisesti. Amos ei kuitenkaan huomannut hänen teeskentelyään vaan vastasi hymyyn.

"Niin, Amos?" Lily ei oikeastaan olisi halunnut puhua Amoksen kanssa. Hänen mielestään Amos oli ihan mukava, mutta turhan tarkka omasta kunniastaan. Kaiken lisäksi Amos oli vakava ja suhtautui etenkin ihmissuhteisiinsa kuolemanvakavasti. Mitä Lily ei todellakaan toivonut. Hän oli auttanut Amosta yhden kerran loitsujen vuoksi ja oli toivonut, ettei hänen täytyisi tehdä sitä enää uudelleen. Hänelle riitti se, että hänellä oli jo ongelmia yhden pojan kanssa.

"Minä vain - voitko sinä auttaa minua taas loitsuissa? Me harjoittelimme muuntautumisloitsua, enkä minä hallitse sitä - "

"Joo, kyllä se käy, Amos", Lily lupasi, vaikka todellisuudessa hänen tekikin mieli sanoa 'ei'. Amos hymyili hänelle kiitollisena ja he sopivat tapaansa perjantai-iltana kirjastossa. Sitten Amos katosi Suuresta Salista.

Cinnamon tuijotti Lilyä suu auki. "Sinä autat Amosta? Taas?"

Lily kohautti harteitaan. "Hän tarvitsee ilmeisesti apua ja olisi epäkohteliasta kieltäytyä."

"Amos tarvitsee apua? Luoja, sen pojan pitäisi kuulua korpinkynteen niillä aivoilla!" Cinnamon parkaisi ja nousi ylös. "Sen pojan pitää oppia keksimään parempi tekosyitä. Ja tekosyistä puheenollen, anteeksi, Lily - minun pitää nyt mennä - "

"Sinunkin!" Lily voihkaisi. "Mikä kiire sinulla on?"

"Bisneksiä, tiedäthän - " Cinnamon levitteli käsiään ja käveli ripein askelin Suuren Salin ovelle.

Lily ravisti päätään. "Bisneksiä, Cinillä - tuo jos mikä oli tekosyy."

"Ei tekosyy, vaan se Cinnamonin mies", James korjasi. "Minä tunnistan kyllä, milloin joku yrittää peitellä sitä, että on menossa nuoleskelemaan jonnekin."

"Sinullahan siitä on kokemusta", Remus mutisi synkästi. "No, joka tapauksessa, minäkin poistun. Unohdin pöllöni makuusaliin."

Lily jäi katsomaan Remuksen perään. Hän ihmetteli, minne Remuksella oli niin kiire.

"Ei kai Remus vain ole se Cinnamonin salainen poikakaveri?" hän mumisi itsekseen.

"En usko", vastasi James, vaikka kysymystä ei ollutkaan tarkoitettu hänelle. "Remus on ollut niin masentunut, että se on epätodennäköistä. Toisaalta, hänessähän on paljon yllättäviä piirteitä", hän jatkoi viitaten salaa Remuksen ihmissutena olemiseen. Lily kohotti katseensa ja hätkähti katsoessaan Jamesia suoraan silmiin. Hän kirosi ystäviään, jotka olivat hylänneet hänet tänne pahimman huolenaiheensa luokse. Hän ei todellakaan ollut vielä valmis puhumaan Jamesin kanssa - jos koskaan tulisi olemaan. Hän huokaisi.

"Minä menen hakemaan kirjojani", hän sanoi ja nousi ylös pöydästä, nähden sivusilmällä pettyneen ilmeen Jamesin kasvoilla. Hän arveli, että James olisi halunnut puhua hänen kanssaan siitä suudelmasta. Tai pyytää häntä ulos. No, Lily ei ollut valmis siihen ja James sai luvan ymmärtää sen. Hän väläytti hymyn, mutta ei katsonut Jamesia silmiin. Sitten hän säntäsi ulos Suuresta Salista.

James jäi katsomaan hänen jälkeensä ja huokaisi raskaasti. "Kukaan ei ainakaan voi väittää Lily Evansia helpoksi tapaukseksi."

"Sinun pitää oikeasti selvittää asiat Lilyn kanssa, kaveri", Peter neuvoi. "Sano hänelle suoraan mitä ajattelet!"

"Ai niin kuin sinä tekisit?" James hymyili vinosti.

Peter punastui korviaan myöten. "Tekisin, totta kai - mutta oikeasti, Sarvihaara, sinulla on nainen - tee jotakin asialle!"

James ei kuitenkaan saanut tilaisuutta tehdä asialle mitään. Lily ei tullut enää takaisin aamiaiselle ja taikajuomatunnilla hän istui ystäviensä kanssa luokan kaukaisimpaan nurkkaan mahdollisimman kauas Kelmeistä. Jamesia ärsytti Lilyn välttely - hän olisi vain halunnut puhua asiat selviksi Lilyn kanssa, mutta selvästikään sellainen ei ollut tyttöjen tapaista. Hän tuijotteli Lilyä synkkänä koko taikajuomatunnin, Sirius taas virnuili kaiken aikaa kuin vähäjärkinen.

"Sinulla taisi olla hauskaa Ariannan kanssa, vai?" James kysyi tarpeettomasti lisätessään koiruohoa heidän liemeensä. Liemessä näytti olevan jotakin pahasti vialla - se oli harmaata keltaisen sijasta. James huokaisi kyllästyneenä ja katseli kaipaavasti luihuisten noidankattiloita. Hän olisi aivan hyvin voinut hieman parannella luihuisten juomia jos olisi saanut mahdollisuuden.

"Minulla on aina hauskaa, Sarvihaara", Sirius huomautti arvokkaasti.

"Joo, ainakin kun lukitset jonkun tytön kanssasi luutakomeroon", James naljaisi.

Sirius kohautti harteitaan. "Ei Ariannalla ollut mitään sitä vastaan ainakaan."

"SIRIUS!" James parkaisi niin lujaa, että koko luokka kääntyi katsomaan heitä. "Ei yksityiskohtia, kiitos!"

Sirius avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta James siirtyi saman tien Remuksen ja Peterin luokse. Hänen onnekseen hänen ystäviensä liemi ei ollut onnistunut kovinkaan paljon paremmin. Remus yritti kärsivänä selittää Peterille, mikä heidän liemessään oli mennyt vikaan (Peter oli lisännyt koiranputkea koiruohon asemasta), mutta Peter oli liian keskittynyt tuijottamaan luihuisiin kuuluvaa ylpeännäköistä Jessica Laheneyta, eikä kuunnellut.

"Matohäntä", James sihahti ja tönäisi Peteriä kylkeen. Peter hätkähti ja rikkoi katseensa Laheneyn kanssa. Hän punastui tajutessaan ystäviensä huomanneen.

Remus pyöritti silmiään. "Oikeasti, Matohäntä - seuraavan kerran kun haluat tuijottaa tyttöä, älä tee sitä noin ilmiselvästi. Säikäytät hänet vielä:"

Peter katsoi häneen loukkaantuneena. "Jos sinä olet niin asiantuntija mitä tyttöihin tulee, miksi sinä sitten olet aina yksin?" Peter kysyi pisteliäästi. Remus hätkähti ja katsoi poispäin.

"En ole vielä löytänyt ketään tavoittelemisen arvoista", hän sanoi hiljaisella äänellä, mutta James näki hänen katseensa kulkeutuvan Cinnamoniin. Hän ravisti päätään ja huokaisi raskaasti - Remuksen olisi pitänyt tehdä asialle jotakin sen sijaan, että tyytyi vain kohtaloonsa. Toisaalta, ainahan Remus oli mieluummin alistunut kuin tapellut vastaan. Hän vain ei ollut raivoajatyyppiä, kuten James ja Sirius.

"Pärjäile, Kuutamo", James nyökkäsi päällään Remuksen suuntaan ja käveli takaisin hänen ja Siriuksen noidankattilan luokse. Sirius ei kuitenkaan enää ollut paikalla ja katseltuaan hetken aikaa ympärilleen James huomasi hänet keskustelemasta Ariannan kanssa. Hän pyöritti silmiään.

"SIRIUS, JOS ET OLE LIIAN KIIREINEN FLIRTTAILEMAAN ARIANNAN KANSSA, TULE TÄNNE JA PELASTA TÄMÄ LIEMI!" hän huusi. Kaikki kääntyivät jälleen katsomaan. Sirius virnisti ja kumarsi pienesti Ariannalle, joka virnuili aivan yhtä leveästi, tosin punaisena kasvoiltaan. Sitten Sirius näki professori Mahiskan luovan heihin murhaavan katseen ja palasi Jamesin luo jatkamaan liemen valmistusta (tai pilaamista). Sitä ennen hän kuitenkin työnsi kätensä Ariannan kaavuntaskuun ja pujotti pienen paperinpalan Ariannan taskuun.

"Mitä hän antoi?" Cinnamon kysyi uteliaasti heti kun Sirius oli lähtenyt. Arianna veti paperin taskustaan.

"Hän käskee tulla tähtitorniin vartin yli kymmenen illalla", Arianna sanoi virnistäen ja kääntyi sitten Lilyn puoleen. "Lils, mitä luulet, ovatkohan johtajatyttö ja -poika huolimattomia tänään ja jättävät tähtitornin tarkastamatta?"

Lily huokaisi raskaasti, mutta pakottautui hymyilemään. "En usko, että he muistavat tarkastaa sitä", hän sanoi ja Arianna hypähti hänen kaulaansa.

"Kiitos, Lils, olet paras!"

"Mikä minä sitten olen?" Cinnamon kysyi loukkaantuneena.

Arianna kohautti hartioitaan. "Sinä olet ihan yhtä hyvä, mutta minun pitää kehua Lilyä tai hän peruu päätöksensä."

Tunnin jälkeen Lily katosi luokasta mahdollisimman nopeasti nähtyään Jamesin luovan toiveikkaita katseita häneen. Hän keräsi tavaransa ja lähti jäämättä odottamaan edes Ariannaa ja Cinnamonia. Hetken kuluttua Arianna ja Cinnamon tulivatkin juosten hänen perässään.

"Mikä kiire sinulla on, Lils?" Cinnamon kysyi.

Lily kohautti olkapäitään. "Haluan ehtiä käydä vessassa ennen seuraavan tunnin alkua", hän valehteli, mutta otti joka tapauksessa suunnan kohti tyttöjen vessoja.

"Haluat ehtiä piileskelemään vessaan koko välitunniksi, ettei James vain voi puhua sinulle", Arianna korjasi virnistäen.

Lily vilkaisi häntä loukkaantuneena. "Enpäs", hän kiisti.

"No miksi sitten et puhu hänen kanssaan?"

"Ei ole mitään puhuttavaa", Lily tokaisi. "Oikeasti, Ria, mitä sinä odotat? Että minä julistan hänelle kuolematonta rakkauttani vai? Ria, me olemme ystäviä - me ehkä suutelimme vahingossa, mutta mitä sitten? Ei se tarkoita sitä, että jokin muuttuisi."

"Ei ehkä sinun mielestäsi, Lily, mutta ehkä jonkun pitäisi muuttua", Cinnamon sanoi. Lily vilkaisi häntä yllättyneenä. Ei ollut Cinnamonin tapaista antaa noin suuria neuvoja koskien jonkun elämää. Yleensä Cinnamon pysytteli enemmän taka-alalla ja antoi toisten tulla itse omaan päätelmäänsä. Hän ei ollut sitä tyyppiä, joka ohjaili ketään - toisin kuin Arianna ja Lily itse.

"Miksi jonkin pitäisi muuttua?" Lily kysyi pelaten aikaa samalla kun veti tyttöjen vessan oven auki. Hän astui sisälle vessaan, joka oli hänen onnekseen tyhjä - kovinkaan moni ei kestänyt murjottavan Myrtin uikutusta. Juuri nyt Myrtti ei kuitenkaan näyttänyt olevan paikalla uikuttamassa ja vessa oli hiljainen. Lily istui ikkunalaudalle.

"James ei selvästikään halua vain olla sinun ystäväsi", Cinnamon sanoi hiljaa. "Jos olisit suostunut katsomaan häntä edes kerran koko kahden tunnin aikana, olisit huomannut, että hän tuijotti sinua ja vain sinua."

"Tai sinua. Tai Ariannaa."

Cinnamon pyöritti silmiään. "James ei ole sitä tyyppiä, joka yrittää viedä ystäviensä tytöt", hän tokaisi. "Hänen moraalinsa saattaa olla välillä vähän alhainen, mutta ei hänkään sentään mikään täysi paskiainen ole."

"Sitten hänen ei olisi pitänyt suudella minua", Lily tokaisi. "Minä inhoan miehiä - miksi pitää aina mennä pilaamaan hyvä ystävyys jollakin enemmällä?"

"Ihan kuin sinä olisit sitä suudelmaa vihannut", Arianna naljaisi. "Siinä tapauksessa James olisi nimittäin tullut aamiaiselle kämmenenjälki kasvoissaan ja se kämmenenjälki olisi ollut täsmälleen sinun kätesi kokoinen."

Lily ravisti päätään. "Minä vain - minä en halua ajatella", hän ilmoitti. "Ystävinä oleminen on OK. Olin väärässä Jamesin suhteen. Hän on kiva. Mutta pelkkä ajatus seurustelemisesta ahdistaa minua. Minä en halua mitään riippakiveä."

"Oletko sanonut tuota Jamesille?" Cinnamon kysyi hiljaa.

"Se ei kuulu hänelle", Lily kivahti.

"Kuuluu minun mielestäni", Cinnamon intti. "Anna poikaparalle edes mahdollisuus! Hän on räytynyt perääsi vaikka kuinka monta vuotta!"

Lily pyöritti silmiään. "Joten? Onhan Remuskin selvästi ihastunut sinuun, mutta ei tee mitään."

"Suu kiinni." Cinnamon punastui. "Oikeasti, Lily - sinun pitäisi puhua Jamesille. Asiat kasvavat, jos niitä viivyttää. Ja minun mielestäsi sinun ongelmasi on typerä. James pitää sinusta. Sinä pidät Jamesista. Te suutelitte. Nyt te voitte joko suudella uudelleen tai edes puhua asiasta."

Hän kääntyi kannoillaan ja lähti ennen kuin Lily sai tilaisuutta sanoa mitään. Arianna seurasi perässä ja he sulkivat vessan oven jättäen Lilyn yksin vessan ikkunalaudalle istumaan.

"Ugh", Lily mutisi turhautuneena ja korotti sitten ääntään. "MINÄ EN PIDÄ JAMES POTTERISTA!"

Murjottava Myrtti ilmestyi putkistosta hänen eteensä. "Tjaa", Myrtti sanoi ja päästi pienen murheellisen kikatuksen. "Niin minäkin sanoin, kun hän eksyi vessaani viime vuonna. Mutta olin väärässä - " Myrtti leijaili tiehensä uikuttaen.

"Pyydä nyt Lilyä juttelemaan", Sirius vaati, kun he seisoivat myöhemmin Suuren Salin ovella lounasaikaan. James loi epäröivän katseen Lilyyn, joka istui ystäviensä keskellä jutellen ja nauraen. Lilyllä ei ollut mustaa kaapuaan, vaan pelkkä hame ja kauluspaita, jonka hihat oli kääritty rennosti ylös. James ravisti päätään.

"Ei siitä tule mitään", hän sanoi. "Kyllä sinä huomasit - Lily ei edes katsonut minuun taikajuomatunneilla!"

Sirius huokaisi. "Sarvihaara, hän on kauhuissaan. Sitä se on! Hän tarvitsee vain vähän vakuuttelua - "

"Minä en halua tietää, mitä 'vakuuttelu' sinun suustasi kuultuna tarkoittaa", James naljaisi. "Minä puhun hänelle kun siltä tuntuu. Antaa hänen vältellä minua, jos haluaa."

Hän kääntyi kannoillaan ja ilmoitti olkapäänsä yli menevänsä keittiöön syömään. Sirius, Remus ja Peter jäivät kolmestaan seisomaan ovelle.

"Poikaparka", Sirius sanoi päätään pudistaen. "Hänen pitäisi lakata olemasta noin ällöttävän aikuinen. No, joka tapauksessa, minä menen varastamaan seurani - hauskaa ruokatuntia - "

Remus ja Peter katselivat, kuinka Sirius meni Lilyn, Cinnamonin ja Ariannan luo. Sirius laski kätensä Ariannan olkapäille ja kumartui sanomaan jotakin Ariannalle. Hetkeä myöhemmin Arianna ja Sirius kävelivät vierekkäin ovesta ulos.

"Luutakomero kutsuu", Peter mutisi Remukselle toisesta suupielestään.

Sirius ei kuitenkaan johdattanut Ariannaa luutakomeroon, vaan he kävelivät kaikessa rauhassa käytäviä pitkin Tuleemeneehuoneeseen. Arianna, joka ei ollut koskaan aikaisemmin ollut Tuleemeneehuoneessa tai edes kuullut puhuttavan siitä, katseli ihmeissään kuinka Sirius loi huoneen ravaamalla käytävän väliä edestakaisin. Sitten huoneen ovi ilmestyi ja hän seurasi Siriusta sisälle.

"Lily ja Cin alkavat jo epäillä, minne me aina katoamme", Arianna virnisti ja istui huoneessa olevaan nojatuoliin. "Tai pikemminkin, he eivät enää epäile minne me katoamme, vaan MITÄ me tarkalleen teemme."

Sirius kohotti kulmiaan. "Eivätkö he tiedä?" hän virnisti ja änkesi itsensä Ariannan kanssa samaan nojatuoliin. "Tässä on vähän ahdasta, tiesitkö - "

"Ehkä sinun pitäisi sitten laihduttaa", Arianna ehdotti suloisesti. "Ja ei - eivät he tiedä. Ainakaan tarkalleen. Tapoihini ei kuulu puhua yksityiselämästäni sillä tavalla."

"Miksi ei? Sehän on puolet huvista!" Sirius virnisti. Arianna mulkaisi häntä murhaavasti ja hän vakuutti kiireesti: "Älä pelkää, en ole tosissani."

Vaikka tietenkin hän oli tosissaan. Hänellä ei ollut mitään sääntöjä koskien suutelemista ja kertomista - hän ei ollut tyttö. Hän unohti puheenaiheen ja kietoi käsivartensa Ariannan vyötärölle.

"Meillä on kymmenen minuuttia ruokavälituntia jäljellä", hän ilmoitti hiljaisella äänellä Ariannan korvaan. "Jos sinä oikeasti haluat jotakin, mistä ET voi kertoa Lilylle ja Cinnamonille, meidän kannattaisi tehdä muutakin kuin puhua."

"Älä edes kuvittele sitä, Sirius", Arianna varoitti. "Minä en ole ihan vielä valmis lapsia varten."

Sirius näytti järkyttyneeltä. "Älä pelottele minua! Kuvittele nyt - minä isänä - " hän sulki silmänsä kuin nähden painajaista.

Arianna virnisti. "Nyt minä järkytin sinut niin pahasti, että sinä oikeasti aiot vain istua siinä 10 minuuttia", hän ennusti. Sirius piristyi hetkessä hänen sanojensa myötä ja suuteli häntä.

James odotteli hermostuneena partioinnin alkua. Hän oli päättänyt, että hänen oli pakko puhua Lilylle partioinnin aikana. Hän ei voinut olla tällainen - tällainen pelkuri. Korkeintaan Kalkaros oli tällainen pelkuri. Tai ehkä Peter, hän mietti sitten - Peterillä ei todellakaan ollut Kelmin itseluottamusta. Se oli outoa, sillä hän oli osa koulun suosituinta porukkaa. Mutta ehkä hän vain yksinkertaisesti tunsi olevansa väärässä paikassa, James arveli.

Hän ei ollut onnistunut koko päivänä puhumaan Lilylle. Sen ainoan kerran kun hän oli saanut koottua rohkeutensa, Lily oli paennut Amos Diggoryn luokse mukamas keskustelemaan heidän 'oppitunneistaan'. James irvisti ajatellessaan Lilyä Diggoryn kanssa ja iski vihaisesti nyrkillään ovenkarmia. Juuri silloin Lily laskeutui portaita alas ja Jamesin viha korvautui heti hermostuksella (ja ilolla, kuten aina). Hän hymyili Lilylle epävarmasti.

"Huomenta", hän mutisi typerästi. "Mennäänkö?"

Lily nyökkäsi. "Hoidetaan tämä mahdollisimman äkkiä pois alta. Tyttöjen välinen terapiaistunto odottaa, tiedäthän. Ariannalla on ilmeisesti meille jotakin kertomista - varmaan julkistaa hänen ja Siriuksen kihlauksen, jos se edes on mahdollista - ja me yritämme onkia Cinnamonista tiedon siitä, ketä hän käy aina tapaamassa. Tosin epäilen, että hän mieluummin räjäyttäisi McGarmiwan työhuoneen niin kuin sinä, kuin - "

"Oletko sinä hermostunut, kun puhut noin paljon?" James kysyi kohottaen kulmiaan.

Lily punastui, eikä sanonut mitään. James huokaisi äänettömästi. Hän toivoi, että Lily olisi puhunut hänelle - mutta todennäköisesti hän oli pilannut heidän ystävyytensä oikein kunnolla suutelemalla Lilyä. Tosin Lily oli suudellut häntä takaisin, eikä edes huutanut hänelle jälkeenpäin. Lily oli näyttänyt siltä kuin olisi pitänyt siitä -

James ravisti päätään itsekseen. Hän ei halunnut ajatella.

"Meidän pitää kuulemma jättää tähtitorni tarkastamatta", Lily ilmoitti. "Siriuksella ja Ariannalla on jotakin menoa siellä."

James kohotti kulmiaan. "Sitten meidän ainakin pitää tarkastaa se", hän virnisti. "Tiedäthän - varmistaa, etteivät nuoret rakastavaiset tee mitään sopimatonta."

"Älä luo minulle pahoja mielikuvia", Lily kivahti.

"Minä vain olen realistinen. Sitä paitsi, etkö sinä haluaisi nähdä, mitä Arianna ja Sirius oikein aina tekevät keskenään?"

Lily värähti ja pudisti päätään kauhistuen pelkästä ajatuksestakin. "En halua. Pelkästään se tosiasia, ettei Arianna pysty kertomaan heidän tekemisistään jälkeenpäin todistaa sen, että minä en todella halua tietää."

James kohautti harteitaan. "Olet todennäköisesti oikeassa. SIRIUKSELLA ainakaan ei ole mitään ongelmaa tapahtumien kuvailussa."

"Onko Sirius tosissaan? Ariannan kanssa, siis?" Lily uteli. Hän ei halunnut, että Arianna joutuisi itkemään Siriuksen perään niin kuin muut tytöt. Toisaalta, hän ei osannut kuvitella Ariannaa itkemässä kenenkään perään. Arianna oli hieman samanlainen kuin Sirius. Hän oli jonkun pojan kanssa, kun siltä tuntui ja unohti pojan, kun siltä ei enää tuntunut. Olisi hienoa olla sellainen, Lily arveli. Jos ei tarvitsisi välittää muiden tunteista. Hän vilkaisi syyllisenä Jamesiin. Se suudelma, niin -

"Sirius? Tosissaan jonkun kanssa?" James näytti yllättyneeltä ja pudisti sitten päätään. "En usko. Ei Sirius ikinä ole."

"Arianna-parka", Lily huokaisi. "Miksi tytöt aina rakastuvat vääriin poikiin?"

"Miksi pojat aina rakastuvat väärin tyttöihin?" Jamesin huulilla käväisi vino hymy.

Lily nopeutti askeleitaan, mutta Jamesin käsi hänen olkapäällään sai hänet pysähtymään yllättäen.

"Mitä?" hän kysyi syyllisesti ja vältteli Jamesin katsetta.

"Ei mitään", James sanoi huokaisten. "Kunhan mietin."

Lily katsoi Jamesia pitkään. Hän oli ääliö, hän ajatteli. Pakkohan hänen oli pystyä puhumaan yhdestä suudelmasta, kun James ei kerran pystynyt. Hän veti syvään henkeä.

"Siitä eilisestä - " hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mihin tämä keskustelu oli menossa. James sai luvan jatkaa keskustelua, hän päätti - hän ei sitä tekisi. Tämä oli muutenkin jo tarpeeksi vaikeaa hänelle, koska hän ei tiennyt, mitä ajatella.

"Minä olen pahoillani", James sanoi ja katsoi Lilyä suoraan silmiin. Lily tunsi olonsa hankalaksi. Jamesin lämpöiset, ruskeat silmät tuntuivat porautuvan suoraan hänen päänsä sisään.

"Minä olen pahoillani siitä, että sinä olet pahoillasi", James aloitti uudelleen. "Mutta jos haluan olla rehellinen, niin itse en ole kovin pahoillani asiasta. Se oli pahuksen mahtava kokemus, Lily."

Lily punastui ja kääntyi katsomaan poispäin. "En minä - en minä oikeastaan ole pahoillani", hän sanoi epäröiden. "Tai siis, minä olen - koska sinä olet liian sinä ja minä olen liian minä, eikä siitä ikinä tulisi mitään. Mutta se oli silti - "

Hänen puhetulvansa keskeytyi, kun hän tunsi Jamesin suutelevan itseään. Pitkään ja lujasti. Lily veti syvään henkeä ja epäröi pienen hetken verran tuntiessaan Jamesin toisen käden laskeutuvan hänen niskansa taakse, toisen hänen vyötärölleen. No, vahinko oli jo tapahtunut - hän kiersi molemmat käsivartensa Jamesin kaulaan ja nousi varpailleen. Hänen sormensa kulkeutuivat Jamesin hiuksiin (vaikka hän normaalisti vihasikin niitä suunnattomasti) ja hän vastasi suudelmaan vähintään yhtä lujasti. Hän tunsi Jamesin virnistävän kesken suutelemisen ja ihmetteli mielessään, mitä hän oikein oli tekemässä. Tässä oli James Potter - hän hukutti viimeisenkin järjenhivenen, kun Jamesin toinenkin käsi laskeutui hänen vyötärölleen. James suuteli häntä lujemmin ja Lily vastasi. Sitten hän kuuli lähestyvien askelten ääniä ja hätkähti irrottautuen Jamesin sylistä. James näytti pettyneeltä.

"Kaikki OK, Lily?" James kysyi varovasti.

Lily odotti hetken, mutta askelten äänet olivat pysähtyneet. Sitten hän kohautti harteitaan ja vastasi. "En ole ihan varma", hän sanoi epävarmasti ja katsoi Jamesia epäröiden silmiin. "Tai siis - minä en usko, että tästä tulee mitään, James."

"Miten niin?" James näytti kuin Lily olisi lyönyt häntä kasvoihin.

Lily katsoi poispäin. "Minä sanoin jo aikaisemmin. Sinä olet liian sinä ja minä olen liian minä. Me päätyisimme kuitenkin loukkaamaan toisiamme ja sitten loppuvuodesta tulisi kaamea."

James kohotti kulmiaan. "Huolehditko sinä aina noin paljon etukäteen?" hän kysyi typerästi ja ansaitsi murhaavan katseen Lilyltä. "Anteeksi", hän sanoi nopeasti. "Minä - sitä vain, että minun mielestäni sinun ei pitäisi tuomita etukäteen mitään sellaista, mistä sinä et tiedä mitään. Koska sinä et todellakaan tiedä, etkä halua antaa sille edes mahdollisuutta."

"Toisin kuin sinä ja Sirius vai?" Lily kysyi kuivasti. "Te annatte itsellenne mahdollisuuden jokaisen tytön kanssa."

"Kiitos vain", James ärähti terävästi. "Se on Sirius, en minä! Minä en ole enää viisitoista-vuotias!"

"Onneksi", Lily mutisi. "Se tästä vielä puuttuisi, että saisin syytteen alaikäiseen sekaantumisesta."

James näytti turhautuneelta. "Miksi sinun pitää olla tuollainen, Lily?"

"Millainen?" Lily kysyi ärsyttävästi.

"No tuollainen - tuollainen - noin hankala! Mitä sinä pelkäät, Lily?"

"Se ei taida kuulua sinulle!" Lily huudahti.

James olisi halunnut huutaa hänelle jotakin ilkeää vastaukseksi, mutta hillitsi sitten itsensä - sitäkö hän muka TODELLA halusi - ja laski katseensa lattiaan. "Miksi me ei voitaisi edes kokeilla, Lily?" hän kysyi hieman anovasti.

"Miksi meidän pitäisi kokeilla?" Lily esitti vastakysymyksen, mutta hänen äänessään ei ollut enää suuttumusta. "Miksi asioiden muka pitäisi muuttua? Kaikki sanovat, että meidän pitäisi olla enemmän kuin ystäviä - sinä, Cin, Arianna - jopa professori Dumbledore! Mutta minun mielestäni me olemme hyviä ystävinä."

James kohotti kulmiaan. "Siksikö sinä sitten suutelit minua sillä tavalla? Myönnä pois, Lily, ystävän suutelemisesta ei yleensä tule sellaista tunnetta."

"Oletko sinä kokeillut?" Lily kysyi typerästi.

James katsoi häneen inhon ilme kasvoillaan. "Siriuksen kanssako? En ikinä! Sirius saattaa olla - no, moneen paikkaan ehtivä - mutta ei hän sentään minua ahdistele!"

"Anteeksi", Lily sanoi punastuen. "Tuli vain ensimmäisenä mieleen."

"Unohda", James hymyili. "Ja sinä puhut taas asian sivusta, tiesitkö? Lily, minä en odota, että sinä menet naimisiin minun kanssani huomenna tai mitään. Mutta minusta meidän pitäisi edes KOKEILLA - yhden kerran - en usko, että se tappaa sinua."

"Sinä koidut vielä minun kuolemakseni jollakin tavalla", Lily mumisi.

James kohautti harteitaan. "Sitä sinä et voi tietää. Mitä sanot? Yksi yritys?"

Lily oli hetken hiljaa. Hän katseli Jamesin kasvoja ja silmiä ja tajusi sitten nyökkäävänsä. Jamesin kasvoille ilmestyi valoisampi hymy kuin mikään, jonka hän oli koskaan aiemmin nähnyt. James veti hänet syliinsä ja pyöritti häntä ympäri käytävää. Lily nauroi yllättyneenä. Sitten -

"Mitä IHMETTÄ te oikein kuvittelette tekevänne?"

Lily ja James säpsähtivät erilleen kuullessaan McGarmiwan äänen. Puhuja ei kuitenkaan ollut McGarmiwa, vaan Arianna, joka seisoi vähän matkan päässä hymy huulillaan, toinen käsi lantiolla ja toinen Siriuksen kädessä.

"Sainhan minä säikäytettyä teidät", Arianna sanoi tyytyväisenä. "No niin, mitäpä täällä on meneillään? Johtajapoika ja -tyttö partioimassa ahkerasti, vai?"

"Ainahan me", James virnisti ja vilkaisi Lilyä. Hänen silmänsä hymyilivät, Lily tajusi. "Teilläkin on tainnut olla hauskaa", hän sanoi sitten osoittaen kohti Siriuksen ja Ariannan yhteenkietoutuneita käsiä.

Sirius kohautti harteitaan. "Kyllä sinä minut tunnet, Sarvihaara", hän sanoi. "Minä menen nyt takaisin makuusaliin - älä pelkää, ei mitään likaista suunnitteilla - ja haluan puhua kanssasi, kun saat joskus raahattua luusi sinne." Hän loi Lilyyn merkitsevän katseen ja Lily punastui. James kuitenkin nauroi hyväntuulisesti.

"Minä voin tulla saman tien", hän lupasi ja katsahti Lilyyn. "Lily, puhutaan joskus toiste lisää?"

Lily nyökkäsi. Sirius pyöritti silmiään.

"Käännettynä: Lily, nuoleskellaan joskus toiste lisää."

14.osa - muutoksia ja särkynyt sydän

"Ei noin voi tehdä!" Sirius älähti, kun James siirsi torniaan shakkilaudalla ja söi hänen mustan hevosensa.

"Totta kai voi", James ilmoitti. "Sinun pitäisi vain tajuta olla laittamatta ratsuasi minun tornini tielle, koska torni on kuitenkin hevosta vahvempi.

Sirius loi häneen murhaavan katseen. "Shakki on epäeettistä", hän nurisi.

"Sinä itse halusit pelata", James muistutti.

"Joo, mutta ei sen pitänyt päättyä näin", Sirius totesi. "Paljonko kello on?"

"Vartin yli kuusi. AAMULLA, Sirius, aamulla. Eikö sinun pitäisi sanoa siihen jotakin?"

Sirius näytti kärsivältä. "Joo - aamupalan tarjoileminen alkaa liian myöhään."

James pyöritti silmiään. "Sirius, sen sanan nimi on 'anteeksi'. Sattuuko se olemaan sinulle tuttu?"

"Ei oikeastaan. Sitä paitsi, ei se ole minun vikani, jos en saa yöllä unta."

"Anturajalka, sinä et ole ainoa, jolla on välillä univaikeuksia", James huomautti. "Mutta me muut emme herätä silloin toisia ja vaadi heitä pelaamaan shakkia kanssamme."

"Minkä minä voin sille, että minulla on tylsää?"

James huokaisi syvään ja hankasi väsyneesti silmiään. "Minun pitäisi varmaan sopia jotkut vuorot Remuksen ja Peterin kanssa. Siitä, kuka herää viihdyttämään sinua, kun sinä et saa unta."

"Ei se sitten ole yhtään hauskaa", Sirius valitti. "Peteristä ei ole yhtään vastusta ja Remus taas päihittää minut shakissa joka kerta."

"En tiedä pitäisikö tuo ottaa kohteliaisuutena vai loukkauksena", James sanoi kärsivästi. "Menisit edes herättämään Ariannan seuraavalla kerralla. Hän varmaan viihdyttäisi sinua oikein mielellään. Eri asia sitten, millä tavalla."

Sirius pyöritti silmiään. "Minä menisinkin, Sarvihaara, mutta tyttöjen makuusalien portailla on tietty vastenmielisyys minua kohtaan."

"Sinä et ole mikään Kelmi, jos et pääse sisälle tyttöjen makuusaliin."

"Ja sinäkö sitten tiedät, miten sinne pääsee?" Sirius kohotti kulmiaan. "Näkymättömyysviittaa on kokeiltu, samoin animaagiutta - "

James voihkaisi. "Ja sinun piti olla älykäs", hän mutisi. "Oikeasti, Anturajalka - minä tiedän ihan hyvin, miten sinne pääsisi. Tai siis miten sinne pääsisi, jos tytöillä ei olisi mitään asiaa vastaan. Ei ole kuitenkaan tullut ikinä sitä keinoa kokeiltua, koska en usko, että Lily olisi vaivautunut päästämään minua sisään."

"Ainakaan mukiloimatta sinua ensin", Sirius korjasi. "Ei millään pahalla, Sarvihaara - Lily on kyllä oikein nätti tyttö, mutta lievästi sanoen pelottava. Ikinä ei voi tietää, kuka on sairaalasiivessä seuraavana."

"Kiitos kohteliaisuudesta, Sirius - "

James ja Sirius kääntyivät katsomaan tyttöjen makuusaleihin johtaviin portaisiin. Lily laskeutui portaita kauluspaidassa ja hameessa, punaiset hiukset siististi palmikoituna hänen niskaansa. Lily loikki viimeiset portaat alas ja pysähtyi suoraan Jamesin eteen.

"Huomenta", hän sanoi hymyillen.

"Huomenta", James virnisti ja kääntyi sitten katsomaan Siriusta odottavasti.

Sirius huokaisi ja pyöritti silmiään. "Hyvä on, hyvä on - tajuan kyllä, milloin minua ei kaivata. Sirius on tehtävänsä tehnyt, Sirius saa mennä - " hän kääntyi ovea kohti tekomurheellinen ilme kasvoillaan. "Se oli hyvä shakkipeli, Sarvihaara. Mutta muista seuraavalla kerralla, ettei minun hevosiini saa koskea. En ole yhtä kiltti ensi kerralla."

"Muistetaan", James huokaisi.

"Hyvä", Sirius nyökkäsi. "No niin - pitäkää hauskaa ja olkaa kiltisti. Minä lähden ärsyttämään Minervaa - hän kaipaa varmasti kunnon aamuherätyksen - Lily-kulta, kun Arianna tulee alakertaan, sanotko hänelle, että minä odotan häntä kolmannessa kerroksessa olevassa luutakomerossa?"

Hän kääntyi vastausta odottamatta ja katosi muotokuva-aukosta käytävään. James ja Lily jäivät katsomaan hänen jälkeensä kulmat koholla.

"Miksiköhän minulle jäi tuosta sellainen mielikuva, että hän aikoo raahata McGarmiwan luutakomeroon ja odottaa Ariannan tulevan perässä?" Lily kysyi otsa rypyssä. James kohautti olkapäitään.

"Se on Sirius, sille tosiasialle ei voi yhtään mitään", hän sanoi ja jäi sitten katsomaan Lilyä. Hän mietti, mitä hänen oli tarkoitus tehdä. Yleensä hän ei erityisemmin epäröinyt, mitä tyttöihin tuli, mutta Lily vain yksinkertaisesti oli erikoistapaus. Lilyllä oli todella hänelle väliä, toisin kuin useimmilla muilla tytöillä, jotka enimmäkseen olivat olleet Lilyn korvikkeita. Vaikka eivät sitä onneksi tienneetkään. Hän olisi halunnut vain suudella Lilyä tässä ja nyt, keskellä oleskeluhuonetta, mutta ei tiennyt, oliko se oikein soveliasta.

"Nukuitko hyvin?" hän kysyi sen sijaan.

Lily kohautti harteitaan ja hymyili. "En sen huonommin kuin tavallisestikaan. Kuule, siitä eilisestä vielä - "

"Mitä siitä?" Jamesin ilme muuttui varautuneeksi. Hän pelkäsi Lilyn yön aikana tajunneen, ettei Lily halunnutkaan olla hänen kanssaan, vaan vaikka esimerkiksi Amos Diggoryn. Hänen kasvonsa synkkenivät, kun hän ajatteli ällöttävää kaunispoika-Diggorya Lilyn kanssa -

Lily nauroi. "Ei mitään järkyttävää, James. Minä ajattelin vain, että pyytäisin anteeksi. En varmaan ollut kovin kohteliaan - tai innokkaan - kuuloinen eilisiltana, sen - no, sen jälkeen - mutta minua oikeasti vain hermostutti. Tai siis - "

"Minä olen koulun pahin naistenmies heti Siriuksen jälkeen, etkä sinä halunnut vain päätyä yhdeksi viivaksi minun sängynpäätyyni?"

"Teetkö sinä niinkin?" Lily kysyi näyttäen kiinnostuneelta.

James vilkaisi häneen tuskastuneena. "Se on SANONTA, Lily", hän naljaisi.

Lily punastui. "Ai, hyvä, minä vain arvelin - no, joka tapauksessa, sinä olit oikeassa. Minä en halua olla vain mikään nimi listalla."

"Lily, sinä et ole mikään nimi listalla. Korkeintaan yhdellä listalla - top-10 tytöt joiden kanssa voisin viettää loppuelämäni - ja silläkin listalla sinä olet ykkösenä."

Lily hymyili ja kallisti päätään. "Kiitos, James", hän sanoi helpottuneena.

"Tarkoittaako tuo sitä, että minä saan suudella sinua?" James kohotti kulmiaan ja virnisti. Lily pyöritti silmiään, mutta astui lähemmäs Jamesia ja kietoi kätensä Jamesin kaulaan. Hän nojautui lähemmäs Jamesin kasvoja ja sanoi sitten matalalla äänellä:

"Tarkoittaa se."

James suuteli häntä varovasti, edelleen hymyillen. Lily vastasi suudelmaan ja liikahti vielä lähemmäs Jamesia. Hän tunsi Jamesin käsien liikkuvan vyötäröllään ja ihmetteli mielessään, miksi ihmeessä hän oli ikinä odottanut näin kauan - hänen olisi pitänyt tehdä tämä jo kauan sitten -

"Hankkikaa huone!"

Lily pyöritti silmiään vetäytyessään kauemmas Jamesista. Hän kääntyi ja näki Ariannan seisovan portaiden alapäässä mustassa paidassa ja valkoisessa lyhyessä hameessa. Ariannan silmissä oli ilkikurinen välke.

"Meillä on jo huone, jos et ole unohtanut, Arianna - mutta ajattelin vain, että sinä et ilahtuisi, jos toisin Jamesin meidän makuusaliimme."

"En todellakaan", Arianna ilmoitti terävästi. "Kaikki muutkin hoitavat ajanvietteensä jossakin muualla, joten sinäkin saat luvan tehdä niin!"

"Minä en halua tietää mitään sinun ajanvietteistäsi", Lily mumisi tuskainen ilme kasvoillaan.

Arianna virnisti. "No, minun ei ainakaan tarvitse ihmetellä sinun ajanvietettäsi", hän sanoi vilkaisten Jamesia merkitsevästi. "Mikä teidän kahden tilanne oikein on?"

Lily vilkaisi Jamesia, joka kohautti olkapäitään ja laski toisen kätensä hänen vyötärölleen. "Me sovimme, että yritämme sitä."

"Yritätte MITÄ?" Arianna näytti järkyttyneeltä.

"EI - " Lilyn silmät laajenivat, kun hän tajusi, mitä Arianna tarkoitti. "Ei SITÄ."

"Ei minua saa järkyttää tuolla lailla ennen kuin olen syönyt aamiaiseni", Arianna mutisi. "Kauanko siihen vielä on?"

"20 minuuttia", James vastasi vilkaistuaan oleskeluhuoneen seinällä riippuvaa kelloa. "Ja siitä puheenollen, Sirius katosi jo jonnekin käytävälle - puhui jotakin Minervan ahdistelusta - hän käski sanoa sinulle, että odottaa sinua luutakomerossa."

"Missä niistä?" Ariannan virne leveni entisestään.

"Kolmannessa kerroksessa. Ja Arianna, muista sitten - älä tee mitään, mitä minä en tekisi", James varoitti ilkikurisesti virnistäen. "Katsokin muuten, että selviätte luutakomerosta aamiaiselle. Minulla on asiaa Siriukselle."

"Joo joo", Arianna pyöritti silmiään. "Ja James, niitä asioita, mitä sinä et tekisi, löytyy hyvin vähän - eli älä ole huolissasi. Hauskaa aamua vain nuorelleparillekin."

Hän melkein loikki ulos muotokuva-aukosta. Lily huokaisi.

"Arianna on koukussa", hän sanoi päätään pudistellen.

"Kunpa Siriuksesta voisi sanoa samaa", James totesi mietteliäästi. "Toisaalta, kai Sirius nyt JOSKUS vakiintuu - ehkä se on nyt tässä - "

Lily ei ollut vakuuttunut. "Voin kuvitella Siriuksen vetävänä poikamiehenä vielä 77-vuotiaanakin", hän huomautti.

"Vetävänä?"

"James, jos minä olisin halunnut Siriuksen, olisin ottanut hänet jo kauan sitten", Lily sanoi tuskastuneena. "Mieti nyt - milloin Sirius muka on vastustanut tyttöä?"

James yritti miettiä voidakseen aivan vain periaatteesta väittää vastaan, mutta ei keksinyt yhtään sellaista tilannetta. Joten hän kohautti harteitaan ja laski toisenkin kätensä Lilyn vyötärölle.

"Onko tämä nyt varma sitten? Sinä haluat olla minun kanssani?" hän kysyi Lilyltä epäilevästi.

Lily pyöritti silmiään. "James - on se varma. Muuten sinulla olisi juuri nyt kaunis kämmenenjälki poskessasi ja sinun jalkovälisi olisi erittäin huonossa kunnossa."

"Etkä sinä ole kolauttanut päätäsi ja menettänyt muistiasi? Tai ole minun kanssani vain säälistä?" James jatkoi vielä.

"Jos minä olisin sinun kanssasi säälistä, olisin ruvennut tähän jo kolmannella luokalla", Lily naljaisi.

James katsoi häneen syvästi loukatun ilme kasvoillaan. "Hei - tuo sattui."

"Minne muka?"

"Sydämeen, tietenkin", James virnisti yrittäen turhaan näyttää uskottavalta.

Lily kohotti kulmiaan. "Tiesitkö kuulostavasi aivan naistenmieheltä?" hän kysyi.

"Tiesin", James kohautti olkapäitään. "Mutta siitähän sinä pidätkin, vai mitä?"

"Minä olen varmaan hullu", Lily huokaisi ja laski taas kätensä Jamesin olkapäille. "Mutta niin pidän."

James suuteli häntä pitkään ja lämpöisesti, eikä hänellä ollut mitään asiaa vastaan. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin vetäytyi taaksepäin, sillä yksi asia painoi edelleen hänen mieltään.

"Mitä?" James kysyi otsa rypyssä.

Lily hymyili pienesti. "Minä - sitä vain, että voidaanko me pitää matalaa profiilia vielä vähän aikaa?"

"Sinä tarkoitat, että minä en saa mennä hihkumaan Amos Diggorylle, että vedin välistä?"

"Vaikka sitä", huokaisi Lily.

James mietti hetken ja nyökkäsi sitten. Totta kai hän halusi kertoa kaikille olevansa Lilyn kanssa, mutta kuitenkin vasta sitten, kun he olisivat VIRALLISESTI yhdessä - mitä he eivät hänen ikäväkseen vielä olleet. Mutta hän ei todellakaan aikonut säikäyttää Lilyä pyytämällä tätä heti tyttöystäväkseen. Se olisi todennäköisesti hieman liian suuri järkytys. Sitä paitsi James arveli, ettei muutenkaan kannattanut kysyä Lilyltä vielä. Vasta, kun Kelmien Halloween-kepponen olisi onnellisesti takanapäin, sillä James ei ollut aivan varma, miten Lily suhtautuisi siihen. Hän oli melkein varma, että Lily suuttuisi siitä. Pienen hetken ajan hän oli jopa miettinyt kepposen perumista, mutta oli sitten tullut järkiinsä. Lilyn oli pakko hyväksyä myös hänen Kelmipuolensa ja jos hän ei hyväksyisi - no, sitten James keksisi jonkun keinon hänen vakuuttamisekseen.

Lily näytti helpottuneelta nähdessään Jamesin nyökkäävän. "Kiitos, James", hän sanoi. "Minä haluan vain - odottaa vähän - ennen kuin kerron muille."

"Sopii hyvin", James nyökkäsi uudelleen.

"Hyvä", Lily väläytti hänelle säteilevän hymyn, joka sai hänet melkein sulamaan lätäköksi lattialle. "Muutenkin, se sekoittaa vähän muiden pakkaa - vaikeuttaa vedonlyöntiä, tiedäthän - "

"Mitä vedonlyöntiä?" James kysyi kiinnostuneena.

Lily katsoi häneen yllättyneenä. "Etkö sinä tiennyt?" hän kysyi heittäytyessään sohvalle istumaan. "Minä luulin, että Sirius olisi kertonut sinulle."

"Sirius kertonut minulle mitä?" James kysyi ja istui Lilyn vierelle sohvalle, toinen käsi löysästi Lilyn olkapäiden ympärillä. "Mitä se rakki TÄLLÄ KERTAA pimittää minulta?"

"Onko teillä oikein salaisuuksiakin?" Lily kohotti kulmiaan.

James kohautti harteitaan. "Ei yleensä. Mutta ei Anturajalka minulle kaikkea kerro. Me olemme miehiä, ota se huomioon."

"Te? Miehiä?" Lily tuhahti ja hänen äänensävynsä muuttui sitten asialliseksi. "No, joka tapauksessa, tämä vedonlyöntijuttu - Bertha Jorkins on ilmeisesti pistänyt jonkun yleisen vedonlyönnin pystyyn siitä, milloin me alamme seurustella ja minä ajattelin, että heidän on vaikeampaa päättää, kuka voitti vedon, jos he eivät tarkalleen tiedä, mistä lähtien me olemme olleet yhdessä."

James näytti järkyttyneeltä. "He löivät meistä vetoa? Eikä kukaan kertonut minulle?" hän parkaisi.

"Miksi?" Lily rypisti otsaansa.

"Minäkin olisin halunnut osallistua!" James sanoi synkästi. "Olisin voinut ansaita vähän rahaa tässä sivussa."

Lily otti kasvoilleen loukkaantuneen ilmeen. "Rahaa? Sitäkö sinä nyt ajattelet? Sinun kannattaa varoa sanojasi, POTTER, koska jättiläiskalmari on tietääkseni edelleen vapailla markkinoilla."

"Niin on Kalkaroskin", James muistutti.

Lily irvisti. "Mieluummin jättiläiskalmari."

"Viisas tyttö", James hymyili ja pörrötti Lilyn hiuksia. Lily loi häneen murhaavan katseen. "Anteeksi, Lily - unohdin, että hiuksesi ovat pyhät. Ja älä ole yhtään huolissasi, en minä ajattele vain rahaa. Minä ajattelen jotain ihan muuta."

Lily oli aikeissa kysyä, mitä James ajatteli, mutta sitten James suuteli häntä ja hän unohti, mitä hänen oli ollut tarkoitus sanoa. Hän antoi sormiensa kulkeutua Jamesin hiuksiin ja leikitteli niillä jatkaen suutelemista, kunnes kolmasluokkalaiset alkoivat ilmestyä oleskeluhuoneeseen ja heidän oli pakko vetäytyä kauemmas toisistaan.

Arianna käveli kolmannen kerroksen käytävää pitkin luutakomeron suuntaan. Ei hän vakavissaan odottanut löytävänsä Siriuksen sieltä - oli yleensäkin hankalaa kuvitella Siriusta istumassa yksinään kaikkien niiden luudanvarsien keskellä. Sirius oli kuitenkin puhunut osittain totta. Hän nojaili seinään luutakomeron lähettyvillä ja tuijotti ikkunasta ulos sateeseen aivan kuin mikään ei olisi voinut olla sen mielenkiintoisempaa. Arianna käveli muitta mutkitta Siriuksen eteen ja heilutti kättään Siriuksen silmien edessä.

"Ketään kotona?" hän kysyi virnistäen.

Siriuksen silmiin ilmestyi keskittynyt katse kun hän tajusi Ariannan läsnäolon. "Huomenta sinullekin."

"Minä näin Lilyn ja Jamesin kaulailemassa oleskeluhuoneessa", Arianna sanoi hieman järkyttyneesti.

Sirius huokaisi syvään. "Arvasin, että siinä käy niin heti kun minä en ole paikalla vahtimassa. Mutta minkä sille voi - minulla on muutakin tekemistä kuin olla parhaan ystäväni esiliinana."

"Niin kuin mitä?" Arianna kohotti kulmiaan.

"Viihdyttää sinua", Sirius ehdotti.

"Minä luulin, että sinä käskit MINUT tänne viihdyttämään SINUA."

"Onko sillä väliä?"

Arianna mietti hetken aikaa ja ravisti sitten hymyillen päätään. Sirius virnisti ja suuteli häntä nopeasti huulille. Sitten toisen kerran, pidempään.

"Toivottavasti Voro ei tule tänne", Sirius sanoi. "Hän raivostui viimeksi mielettömästi, kun vaeltelin ympäriinsä yhden tytön kanssa - "

"Minä en halua tietää, mitä tarkoittaa 'vaellella'", Arianna ilmoitti ja suuteli sitten Siriusta.

Hän ei voinut olla ajattelematta, miten uskomattoman hyvä tuuri hänellä oli. Totta kai hän oli tiennyt, että Sirius tavallaan piti hänestä - hän ainakin piti Siriuksesta - mutta Sirius oli yleensä kuitenkin melko tarkka siitä, mitä teki kenenkin kanssa. Ja hänellä ja Siriuksella oli jopa välillä keskustelujakin, vaikka sen piti olla Siriuksen tapauksessa mahdotonta. Arianna ei halunnut tietää, mitä tästä joskus tulisi. Sirius ei ikinä pysynyt pitkään yhden tytön kanssa. Ja hän taas halusi olla Siriuksen kanssa pitkään, vaikka ei sitä ääneen sanoisikaan. Hän saattoi vain toivoa, että Sirius olisi viimein päättänyt kasvaa aikuiseksi.

Arianna ja Sirius tulivat aamiaiselle puoli tuntia sen alkamisen jälkeen. Lily ja James olivat jo syöneet ja istuivat nyt kaikessa rauhassa juttelemassa Cinnamonin, Peterin ja Remuksen kanssa. He istuivat vierekkäin, mutta pitivät kätensä erossa toisistaan - vaikka James olisikin halunnut nousta pöydälle ja kailottaa koko Suurelle Salille, että hän oli Lilyn kanssa. Joskus hän vielä sen tekisi, hän päätti itsekseen ja kääntyi sitten katsomaan Ariannaa ja Siriusta, kun nämä istuivat pöytään muina miehinä.

"Teillähän kesti", hän huomautti kuivasti.

Arianna punastui räikeästi, mutta Sirius vain virnuili. "Minkä minä sille voin, että minulla oli kiireitä? Sinä jos kuka sen ymmärrät", hän sanoi osoittaen kohti Lilyä. "Toivottavasti SINÄ pysyit säädyllisyyden rajoissa Lilyn kanssa - "

" - suu kiinni", Lily sähähti. Sirius kohotti kulmiaan.

"Me pidämme matalaa profiilia", James lisäsi virnistäen.

Arianna katsoi häneen pettyneenä. "Minä en siis vielä saa rahojani?"

"Se on ihan oikein sinulle", Cinnamon huomautti. "On epäeettistä lyödä vetoa omien ystäviensä kustannuksella."

"Ihan kuin Lily ei olisi tehnyt samaa minulle."

"En olisi", Lily vastusti, mutta virnisti sitten. "Tosin se johtuu siitä, ettei minulla ole tarpeeksi kaljuunoita vedonlyöntiin."

Arianna katsoi Cinnamonia voitonriemuisesti. "Minähän sanoin! Me olemme molemmat yhtä paatuneita!"

Cinnamon pyöritti silmiään. "Olkaa vain, mutta vedonlyönti on silti minun mielestäni epäeettistä."

"Kannatan", Remus lisäsi.

Arianna näytti yllättyneeltä. "Mitä, etkö sinä muka lyönyt vetoa Lilystä ja Jamesista?"

Remus ravisti päätään. "Minulla on parempaa käyttöä rahoilleni."

"Kuten?"

"Remus aikoo vuokrata itselleen oman stripparin syntymäpäivänsä kunniaksi", Sirius ilmoitti.

"Älä väitä minun tekevän sellaista, mistä itse haaveilet!" Remus ärähti, mutta hänen ilmeensä oli hyväntuulinen joka tapauksessa.

Sirius kohautti olkapäitään. "Kunhan ehdotin. Kelmiasioita tänään päivällisen jälkeen?"

Muiden Kelmien virnistykset levenivät, kun he ajattelivat Halloweenia. Heidän kepposensa oli jo suunniteltu ja oli ollut hyvää vauhtia toteutumassa jo vaikka kuinka kauan. Heillä tosin oli pieniä ongelmia suunnitelman toteuttamisessa, mutta Kelmien tapaan he eivät aikoneet luopua hyvästä suunnitelmasta niin vähällä.

Lily pyöritti silmiään Kelmien innostukselle. "Minä alan jo pelätä Halloweenia etukäteen", hän mutisi.

James virnisti hänelle ja hillitsi halunsa kiertää kätensä hänen vyötäisilleen. "Älä pelkää, Lily-kulta. Minä en anna ilkeiden kurpitsoiden syödä sinua."

"Ilkeiden kurpitsoiden? Tämä menee jo mielenkiintoiseksi... Ria ja Sirius, pistäkää vauhtia siihen syömiseen, meidän pitää ehtiä tunnille!"

"Mikä tunti?"

"Pimeyden voimilta suojautuminen", Lily sanoi hieman synkästi.

Remus loi häneen ymmärtävän katseen. "Älä huolehdi, Lily. Sitä ei tapahdu enää uudelleen."

"En minä huolehdi!" Lily kivahti.

Remus kohautti harteitaan, mutta ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta. "Sitä paitsi Bellatrix on koko kuukauden poissa koulusta. Ja meillä on uusi PVS-opettaja."

"Uusi opettaja?" James kohotti kulmiaan yllättyneenä.

Remus huokaisi. "Kuvittelitko sinä todella, että ne antaisivat sen Sargon-ääliön jäädä? Sen jälkeen, mitä Lilylle tapahtui?"

"Dumbledoren aivoituksista ei koskaan tiedä."

"Ehkä ei, mutta ei Dumbledore typerä ole. Sargon lähti Tylypahkasta viikonloppuna. Jos sinä et olisi ollut niin kiireinen Lilyn ajattelemisen kanssa, olisit jopa saattanut huomata asian."

Lily punastui. "Kuka meidän uusi opettaja sitten on?"

"Joku Mildred - mikä-se-nyt-olikaan. Hän on aika nuori vielä, ja tosi kova tyyppi kuulemma. Aurori ja ministeriön vakooja ja ties mitä vielä."

"Ja tulee silti opettamaan meitä?" Lily kysyi epäilevästi.

"Pikemminkin välttelemään Voldemortia, todennäköisesti", Remus sanoi. "Sen perusteella, mitä minä olen kuullut, hän on aika haluttua tavaraa Voldemortin kuolonsyöjien keskuudessa."

"Miten sinä tiedät nämä jutut noin hyvin?" Sirius kohotti kulmiaan.

Remus huokaisi. "Anturajalka, vaikka sinä kuljet ympäri Tylypahkaa pussi päässä, kaikki meistä eivät tee niin."

Mildred Stron ei ollut lainkaan samanlainen kuin professori Sargon. Ei ainakaan ulkoisesti. Hän oli hyvin nuori, ehkä 25-vuotias tai jotakin sinnepäin. Hänellä oli tumma, lyhyt pystytukka ja vihertävät silmät, joiden ilme oli terävä ja keskittynyt. Hän oli pitkä ja vahva ja pukeutunut velhonkaavun sijasta jästivaatteisiin - tavallisiin farkkuihin ja paitaan. Hänen kasvonsa olivat haalistuneita arpia täynnä. Siitä huolimatta hän oli todella hyvännäköinen ja Arianna oli pudottaa silmänsä päästään nähdessää hänet. Myös Lily katsoi uutta professoria yllättyneenä (ei kuitenkaan kuolaten, kuten Arianna ja enemmistö muista tytöistä).

"Tämä menee jo mielenkiintoiseksi", Lily mutisi Cinnamonille istuessaan alas. "En olisi uskonut, että Dumbledore lähettää tuollaisen meitä opettamaan. Tai siis, minä kuvittelin, että - " hän keskeytti, kun uusi professori nousi seisomaan.

"Huomenta, minä olen ilmeisesti teidän uusi PVS-opettajanne. Minun nimeni on Mildred Stron, mutta arvostaisin erittäin suuresti, jos unohtaisitte nuo ärsyttävät nimet ja kutsuisitte minua nimellä Red. Tai professori Red, jos teidän on mahdotonta olla kumartelematta aukroriteetteja - "

"No SIINÄ ei tule mitään ongelmaa", Sirius mutisi ilahtuneesti Jamesille. Professori Stron - Red - huomasi sen välittömästä haukankatseellaan ja kääntyi katsomaan Siriusta.

"Olen iloinen, että jotkut teistä suhtautuvat kevytmielisesti opiskeluun", hän ilmoitti. "Heitä odottaa varmasti mielenkiintoinen elämä. Minä en avannut kertaakaan PVS-kirjoja ollessani seitsemännellä luokalla. Professorini ei kuitenkaan suuttunut siitä pahemmin. Olin kuulemma luonnonlahjakkuus", Red virnisti ja piti tauon. "Todellisuudessa olin vain laiska. No, joka tapauksessa, olen kuullut, että täällä tapahtui aikaisemmin pienimuotoinen katastrofi - " hänen katseensa siirtyi Lilyyn, joka ihmetteli, miten uusi professori saattoi tietää hänen olleen niinsanotun katastrofin uhrina. Toisaalta, hänestä alkoi vaikuttaa siltä, että Red tiesi melkein kaiken.

"Haluan tehdä teille selväksi, ettei sitä tapahdu enää. Ei missään olosuhteissa. Toisin kuin muut tämän koulun opettajat, minä en erityisemmin välitä mistään käyttäytymissäännöistä. Olen huomannut, ettei niistä ole mitään hyötyä Voldemortia vastaan - "

Kohahdus kävi luokan ja Red pyöräytti silmiään ärtyneesti. "Teidän on parasta myös tottua kuulemaan Voldemortin nimi. Minä vaikka taon sen teidän kalloonne, mutta nimeä on ääliömäistä pelätä. Enkä minä halua luokkaani ääliöitä. No, joka tapauksessa - tässä luokassa ei tuhlata aikaa tappelemalla luokkatovereita vastaan. Teillä on Voldemort edessänne. Ja jos yksikin teistä rikkoo tätä sääntöä, hän saa varautua seurauksiin. Minä osaan käyttää niin kirouksia kuin muitakin ikäviä pikku temppuja. Tuliko selväksi?"

Hänen sanojaan seurasi hiiskumaton hiljaisuus. Red nyökkäsi tyytyväisenä.

"Laittakaa kirjat laukkuun. Ette tarvitse niitä tällä tunnilla", hän ilmoitti. Nämä sanat otettiin vastaan suurella riemulla ja kirjat katosivat laukkuun nopeammin kuin sieppi ilmaan.

"Hyvä. Ottakaa sauvanne esiin ja jakautukaa pareihin. Tänä vuonna te saatte opetella kunnolla puolustamaan itseänne. Opettelemme erilaisia aseistariisunta- ja puolustautumisloitsuja sekä muutamia kirouksiakin, vaikka ministeriö onkin kieltänyt minua opettamasta niitä teille. Vuoden lopussa minä pidän teille yksitellen kokeen - minä haastan teistä jokaisen kaksintaisteluun ja odotan teidän myös osaavan silloin jotakin. Se, joka ei osaa, voi mieluusti jäädä vielä Tylypahkan muurien suojaan yhdeksi vuodeksi."

Taas hiljaisuus. Red liikahti hieman kärsimättömästi.

"Mitä te oikein odotatte? Jakautukaa pareihin!"

Arianna kumartui Lilyn puoleen. "Puhutaan myöhemmin. Minä menen vaihtelun vuoksi Siriuksen pariksi."

"Sinä hylkäät minut?" Lily kysyi järkyttyneenä.

Arianna kohautti harteitaan. "Minä lähetän James-kullan tänne. Voit ainakin kirota hänet hyvällä omallatunnolla."

Lily mulkaisi Ariannaa murhaavasti, mutta Arianna oli jo siirtynyt Siriuksen pöytään ja käski Jamesia menemään Lilyn luokse. James totteli valittamatta. Remus oli Cinnamonin pari ja Peter katseli vähän aikaa hieman eksyneesti ympärilleen ennen kuin siirtyi luihuisiin kuuluvan Jessica Laheneyn luokse. James ja Lily katselivat tapahtumaa kulmat koholla.

"Mistä lähtien Peter on pitänyt luihuisista?" Lily kysyi.

James kohautti olkapäitään. "Ei hän heistä pidä. Hänen mielestään Laheney vain sattuu olemaan hyvännäköinen."

Niin Jamesin kuin Lilynkin yllätykseksi Jessica Laheney ei käskenyt Peteriä painumaan rotankoloon vaan heilautti hiuksiaan ja jopa hymyili Peterille. James ravisti päätään itsekseen.

"Mihin tämä maailma onkaan menossa - " hän mutisi itsekseen.

"Huonoon suuntaan", naljaisi professori Red, joka oli yllättäen ilmestynyt heidän taakseen. "Vähemmän juoruilua, Potter ja enemmän toimintaa. Se tekee hyvän aurorin. Sinnehän kouluun sinne aiot, vai mitä?"

Hän siirtyi taas muualle. James värähti.

"Inhottavan tarkkanäköinen tyyppi", hän mutisi järkyttyneenä.

Lily kohotti kulmiaan. "Mitä sinä odotit? Hänhän oli aurori JA vakooja."

Sitten Red alkoi jälleen puhua ja Lily keskittyi kuuntelemaan. "Me harjoittelemme tänään karkotaseet-loitsua eli aseistariisunta-loitsua."

"Me tiedämme, mikä aseistariisunta on", Sirius huomautti.

"En epäillytkään sitä, Black", Red napautti saaden Siriuksen ihmettelemään, miten Red tiesi jo hänen nimensä. "Mutta sinun suvullesi on ominaista juuri kaikkitietäväisyys. Harjoituksesta ei ole ikinä haittaa - sinullekaan - enkä usko, että haluat olla samanlainen kuin perheesi."

Sirius loi murhaavan katseen ensin Rediin, sitten luihuisiin. "Mieluummin tappaisin itseni", hän ilmoitti kylmästi. Red nyökkäsi tyytyväisenä ja nuoren professorin kasvoilla käväsi tyytyväinen virnistys.

"Tiesin, että sanoisit noin, Black. No niin, jos kenelläkään muulla ei ole mitään vastaväitteitä, ehdotan, että alamme harjoitella aseistariisuntaa. Eli sanat kuuluvat 'karkotaseet'. Aloittakaa", hän käski.

James virnisti Lilylle. "Karkotaseet", hän sanoi komentavaan sävyyn, ennen kuin Lily ehti sanoa sanaakaan. Lilyn sauva lennähti Jamesin käteen ja Jamesin virne leveni entisestään. Lily pyöritti silmiään.

"Älä jaksa, Potter", hän naljaisi.

James kohautti olkapäitään. "Minkä minä voin sille, että olen harjoitellut?" hän kysyi ja kääntyi katsomaan Kalkarosta pirullisesti.

"Professori Redissä on tyyliä", Arianna sanoi ihailevasti, kun he istuivat ulkona koulutuntien päätyttyä. "Enkä puhu vain hänen ulkonäöstään."

"En olisi uskonut, että ministeriö antaa meille jonkun tuollaisen", Lily lisäsi. "Se on vain liian - outoa."

Cinnamon värähti. "Eikö hän teidän mielestä ole yhtään karmiva?"

"Karmiva! Hän on mahtava!" Sirius huudahti. "Vihdoinkin joku, jolla on asennetta! Hän hakkaa limanuljaska-Sargonin mennen tullen!"

"Mutta hän tiesi kaiken - "

"Hän on ollut vakooja, totta kai hän tietää kaiken", Sirius keskeytti.

"Ja hän suhtautuu väkivaltaan niin välinpitämättömästi - "

"Mitä sinä oikein odotat, Cin? Että hän uskoo kaiken tarvittavan tiedon löytyvän kirjan lehdiltä? Se mies on kuolonsyöjien tärkeimpiä kohteita - eikä Dumbledore antaisi meille ketään vanhaa harppua, joka ei tiedä mitään puolustautumisesta."

Cinnamon virnisti. "Pakko kyllä myöntää, että hän näyttää hyvältä."

Remus pyöritti silmiään. "Kaikki mitä tytöt ajattelevat: läksyt ja ulkonäkö."

"Kiitos vain!" Cinnamon, Arianna ja Lily kivahtivat melkein yhtä aikaa.

Remus virnisti. "Anteeksi vain, mutta se on totuus miehisestä näkökulmasta. Kaverit, nyt on päivällisaika - Kelmien asiat kutsuvat."

Siriuksen, Peterin ja Jamesin kasvoille ilmestyi innokas ilme ja he pomppasivat heti ylös nurmikolta.

"Anteeksi, tytöt, tuli kiire - " Sirius hihkaisi, kiskaisi Remuksen jaloilleen ja lähti pomppimaan kohti linnaa. Lily pyöritti silmiään.

"En todellakaan halua tietää."

Kelmit suunnistivat aluksi Tuleemeneehuoneeseen, missä he tarkastivat, miten heidän suunnitelmansa edistyi. James istui sohvalla ja luki läpi listaa tekemättömistä asioista. Hän rypisti otsaansa.

"Tänään on vuorossa kaikkein mielenkiintoisin osuus. Kampojen varastaminen."

Peter voihkaisi. "Tänäänkö se jo on?"

"Älä ole pelkuri, Peter", Sirius komensi virnuillen. "Siitä tulee hauskaa! Me pääsemme hiippailemaan luihuisten oleskeluhuoneeseen ja kerrankin meillä on hyvä syy."

"Minerva ei varmaan olisi samaa mieltä", James huomautti kuivasti. "Meidän pitää nyt alkaa toteuttaa tätä suunnitelmaa, eikä istua täällä väittelemässä tai meille tulee kaikkien aikojen ankein Halloween. Peter, mikä on luihuisten oleskeluhuoneen tunnussana?"

"Kuraveriset alas."

James irvisti. "Luihuisilla on ällöttävä mielikuvitus. No, joka tapauksessa, mennään - odottakaa, minun täytyy hoidella näkymättömyysviitta."

Hän veti esille näkymättömyysviitan ja teki siihen suurennusloitsun, jotta he kaikki mahtuisivat sen alle. He eivät todellakaan olleet enää yhtä pienikokoisia kuin yksitoista-vuotiaina, hän mietti hieman murheissaan.

"No niin. Mennään."

Hän heitti näkymättömyysviitan heidän suojakseen ja he suuntasivat mahdollisimman hiljaa kohti luihuisten oleskeluhuonetta. Oleskeluhuoneen ovella Peter sanoi tunnussanan (hän oli ainoa, joka suostui sanomaan sen - muille oli melko korkea moraali sanan 'kuraverinen' lausumisen kohdalla) ja he astuivat sisään.

"Tiedättekö, minun tekisi mieli hieman koristella tätä oleskeluhuonetta", Sirius suhisi hiljaa.

James olisi läimäyttänyt häntä, mutta siitä olisi tullut liikaa meteliä. "Me emme ole täällä sitä varten. Etsitään nyt ne kammat."

Heidän hiippailunsa päätyttyä Peter ja Remus suuntasivat myöhäiselle päivälliselle keittiöön, James taas lähti etsimään Lilyä ja Sirius katosi omille teilleen. Kävellessään kohti rohkelikkotornia James mietti, mitä Siriuksella nyt oli mielessään - Sirius oli viettänyt viime päivät melko tiiviisti Ariannan seurassa ja James aavisti nyt vaikeuksia. Hän karisti kuitenkin ajatuksen mielessään, sillä hänellä oli muuta mietittävää. Hän oli keksinyt hänelle ja Lilylle hieman iltaohjelmaa, jotta he voisivat olla kahdestaan. Muuten he olivat olleet kahdestaan tämän päivän aikana valitettavan vähän ja Kelminä Jamesin täytyi tietenkin korjata asia.

Hän löysi Lilyn istumasta oleskeluhuoneen pöydän äärestä. Lily kirjoitti jotakin pergamentille kovalla kiireellä. James virnisti itsekseen ja astui lähemmäs.

"Hei", hän sanoi ja istui tuolille Lilyn viereen.

Lily kohotti katseensa pergamentistaan. "Hei", hän vastasi hajamielisesti, mutta väläytti Jamesille joka tapauksessa hymyn. "Miten kelmiydet sujuivat?"

"Hyvin", James virnisti. "Tästä Halloweenistä tulee paras ikinä."

"Paras ollakin", Lily varoitti. "Tämä on viimeinen Halloween Tylypahkassa, etkä varmasti pilaa sitä minulta!"

James hymyili viattomasti. "Minä? Pilaa? Älä edes kuvittele!" hän nappasi sulkakynän Lilyn kädestä.

"Hei - !"

"Unohda kirjoittaminen. Me menemme ulos", James ilmoitti.

"Ulos?" Lily kohotti kulmiaan.

"Muistatko, kun sanoit minulle kerran, ettet erityisemmin pidä lentämisestä?"

Lily nyökkäsi ja loi Jamesiin epäilevän katseen. James hymyili.

"Minä päätin, että sinun pitää päästä siitä pelosta eroon."

"Minä satun pitämään siitä pelosta", Lily vastusti.

James ravisti päätään. "Älä kuvittele. Me menemme lentämään."

"Ei onnistu. Minä vihaan lentämistä - ja minä putoan kuitenkin - "

"Minä olen sinun mukanasi, enkä minä anna sinun pudota", James lupasi.

Lily pyöritti silmiään. "Kiitos ritarillisuudesta, mutta minulla on läksyjä."

"Mitä läksyjä?"

"Ennustusta ja muodonmuutosta."

James virnisti. "Lily, älä anna McGarmiwan pilata iloa silloinkin kun hän ei edes ole paikalla! Sitä paitsi sinulla on koko yö aikaa tehdä läksyjä."

"Joillakin meistä on parempaa tekemistä yöllä kuin nukkuminen."

James kohotti kulmiaan yllättyneenä. Lily punastui ja läimäytti häntä käsivarteen.

"Ei SITÄ, James. Minä puhuin nukkumisesta."

James näytti hetken aikaa pettyneeltä, mutta tarttui sitten Lilyä kummastakin ranteesta ja nosti hänet seisomaan.

"James - minä EN aio lentää."

"Ei sinun tarvitsekaan. Kunhan olet kyydissä, kun MINÄ lennän."

"James, älä edes - "

"Kylläpäs", James sanoi lujasti ja lähti taluttamaan Lilyä kohti oleskeluhuoneen ovea. Lily pyöritti silmiään lievästi pakokauhuisena, mutta seurasi häntä joka tapauksessa. He olivat juuri aikeissa astua käytävään, kun James kuuli nimeään huudettavan.

"James, odota - "

Hän kääntyi ympäri. Arianna. "Mitä?" hän virnisti.

"Missä Sirius on?"

"Ei aavistustakaan", James sanoi olkapäitään kohauttaen. "Hän teki katoamistempun tapansa mukaan."

Arianna virnisti. "No, kai minun sitten täytyy mennä etsimään hänet."

"Hauskaa kuhertelua", James toivotti taluttaessaan Lilyn muotokuva-aukosta käytävään.

He suunnistivat suoraan huispauskentälle ja pysähtyivät vain hakemaan Jamesin luudan luutakomerosta. Lily kulki Jamesin kannoilla lievästi sanoen vastahakoisena, mutta ei kuitenkaan viitsinyt enää lähteä juoksemaan pakoon. Sitä paitsi hän tiesi, ettei James antaisi hänen pudota - tai ainakin hän oli lähes varma siitä.

"Onko minun pakko lentää?" hän kysyi joka tapauksessa, kun he pääsivät huispauskentälle asti ja James auttoi hänet luudan selkään.

James nyökkäsi päättäväisenä. "On. Ei se sinua tapa, Lily. En minä mene lujaa. Ja minä pidän sinusta koko ajan kiinni."

"Lohduttavaa, James", Lily mutisi synkästi.

"Jotakuta taitaa hermostuttaa", James virnisti. Hän nousi luudalle Lilyn taakse ja kietoi toisen käsivartensa suojelevasti Lilyn vyötärölle, toisella hän tarttui luudan kahvaan. Lily nojasi häntä vasten ja sulki silmänsä, kun James potkaisi luudan liikkeelle. Hän värähti tuntiessaan lujan maan katoavan jalkojensa alta ja puristi silmänsä entistä tiukemmin kiinni. Jamesin ote hänen vyötäröllään tiukkeni hieman, eikä Lily voinut olla ajattelematta, miten mukava tilanne olisi ollut, jos he eivät olisi olleet korkealla ilmassa -

Hän tunsi Jamesin ohjaavan luutaa aina vain ylöspäin. Kerran hän uskaltautui avaamaan silmänsä ja näki heidän olevan ilmassa huispausvanteiden tasalla ja nousevan edelleen ylöspäin. Hän värähti hermostuneena.

"Sulje vain silmäsi", James neuvoi. "Minä sanon, kun voit avata ne. Äläkä pelkää. En minä anna sinun pudota."

Lily totteli ja sulki jälleen silmänsä. Hän keskittyi nojaamaan vasten Jamesia, Jamesin käsivarteen hänen vyötäröllään ja yritti unohtaa sen tosiasian, että hän todella lensi. Hän ei ollut ikinä pitänyt lentämisestä - hän halusi pitää jalat maassa ainakin kirjaimellisesti, vaikka olikin enimmäkseen pää-pilvissä-ihminen.

"Avaa nyt silmäsi", James komensi. Hän oli vakauttanut luudan ja leijui nyt melkein paikoillaan pilvien keskellä. Lily avasi varoen ensin toisen silmänsä, sitten toisen ja katseli ympärilleen pystymättä vielä katsomaan alaspäin. He olivat keskellä matalalla leijuvaa pilveä. Se sumensi hänen näkökenttänsä joka puolella ja sai hengityksen tuntumaan kostealta. Lily naurahti itsekseen.

"Katso nyt alas", James neuvoi seuraavaksi. Lily totteli ja siirsi katseensa hitaasti alas. Ensin hän oli pudota luudalta - he olivat korkealla ja huispausvanteet ja katsomot olivat kaukana alhaallapäin. Hän tunsi huimausta ja tarttui lujasti kiinni luudanvarteen. James nauroi hänen korvansa juuressa.

"Katso kauemmas, Lily."

Lily käänsi katseensa kohti Tylypahkan linnaa ja haukkoi henkeään. Linna näytti upealta alhaalla laskevan auringon säteiden osuessa siihen ja sen ikkunoihin. Linnan takana oli Kielletty metsä, joka sekään ei näyttänyt tässä valaistuksessa mitenkään pahalta tai pelottavalta. Metsää ympäröivät erilaiset pellot ja niityt ja niiden takana, kaukana, Lily näki Tylyahon kylän.

"Kaikki näyttää aivan tilkkutäkiltä!" hän nauroi ihmeissään ja kääntyi katsomaan Jamesia. Jamesin silmät olivat suuntautuneet häneen ja James hymyili hänelle leveästi.

"Eihän se olekaan niin kamalaa?" James kysyi ja irrotti sitten toisen kätensä luudanvarresta voidakseen osoittaa Lilylle paikkoja. "Katso, Lily, tuolla on Hagridin mökki", hän sanoi. "Ja Rääkyvä Röttelö."

"Tällipajukin on siellä!" Lily huudahti ja tunsi hymyn leviävän huulilleen. "Tämä on upeaa, James", hän sanoi.

James hymyili omahyväisesti. "Mitä minä sanoin!"

Lily huokaisi. "Hyvä on. Tämä on upeaa, niin kauan kuin en katso suoraan alas."

"Vieläkö sinä haluat olla täällä, vai mennäänkö alas?"

"Mennään alas", Lily sanoi. "Täällä on kyllä kaunista, mutta minulla on silti korkeanpaikankammo."

James naurahti ja ohjasi luudan hitaasti alaspäin. Tällä kertaa Lily piti silmänsä auki ja katseensa keskittyneenä Tylyahon kylään jossakin kaukana, kunnes se alkoi kasvaa ja kasvaa ja jäi sitten kokonaan Tylypahkan taakse. Lilyn yllätykseksi James ei ohjannut luutaa maahan, vaan Lilyn makuusalin ikkunan luokse.

"Mitä sinä suunnittelet?" Lily kohotti kulmiaan.

James virnisti. "No, minä en ole ehtinyt suudella sinua koko iltana - "

Lily punastui, mutta hymyili kuitenkin Jamesille. Mielessään hän ihmetteli, miten helpolta Jamesin kanssa oleminen tuntui. Hän oli aina kuvitellut, että Jamesin kanssa oleminen olisi jotenkin hankalaa tai inhottavaa, mutta hän tunsi olonsa täysin luonnolliseksi.

"Miten sinä meinaat päästä tuonne sisälle?" Lily kysyi kohottaen kulmiaan. "Jos et satu muistamaan, tyttöjen makuusalin - "

" - portaat eivät pidä pojista", James lopetti hänen lauseensa. "Mutta minä menen ikkunan kautta, joten portaat eivät voi heittää minua pihalle. Tylypahkan perustajat eivät selvästikään olleet varautuneet minunkaltaiseeni neroon."

"Tai sitten he eivät olleet varautuneet siihen, että joku poika haluaisi noin epätoivoisesti päästä sisälle tyttöjen makuusaliin", Lily sanoi kuivasti. James kohautti harteitaan ja ohjasi luudanvarren ikkunan lähelle. Sitten hän osoitti sauvallaan ikkunaa ja mutisi: "Alohomora". Ikkuna ponnahti auki ja James ohjasi luutansa ikkunan läpi huoneeseen.

Hän ja Lily hypähtivät alas luudanvarrelta. James virnisti tajutessaan kunnolla olinpaikkansa.

"Tällainen siis on tyttöjen makuusali", hän totesi ja katsoi ympärilleen. Kaikkialla oli vaaleanpunaista. Vaaleanpunaiset verhot, peitteet, kaikki - se vaaleanpunaisuus sai Jamesin voimaan pahoin. Makuusali oli hyvin siisti, lukuunottamatta yhtä sänkyä, jota ei ollut pedattu ja jonka päällä lojui kirjoja hujan hajan. Hän katsoi sänkyä kulmat koholla.

"Se on Ariannan, kuten olettaa saattaa", Lily sanoi huomatessaan Jamesin katseen.

James virnisti. "Hän sotkee melkein yhtä pahasti kuin Sirius."

Lily istui sänkynsä laidalle. "Samankaltaisuus on melkein pelottavaa. Aiotko sinä muuten seisoa siinä koko illan ja ihmetellä tyttöjen makuusalia vai kenties toteuttaakin sen suunnitelmasi minun suutelemisestani?" hän kysyi hieman ujosti. James kääntyi hymyillen hänen puoleensa ja istui hänen viereensä sängylle.

"Minä katselen mieluummin sinua kuin tätä huonetta", hän sanoi ja suuteli Lilyä varovasti. Vähitellen hänen varovaisuutensa kuitenkin katosi ja hän suuteli Lilyä lujemmin. Hän kosketti kielellään Lilyn huulia ja Lily raotti huuliaan. James tunsi Lilyn hymyilevän.

Sitten makuusalin ovi levähti auki. James ja Lily kavahtivat kauemmas toisistaan. James kirosi keskeytystä mielessään. Hän oli kyllästynyt siihen, ettei ikinä saanut suudella Lilyä rauhassa. Hän todella odotti sitä päivää, jolloin julistaisi koko koululle, että Lily oli hänen tyttöystävänsä. Silloin hän saisi suudella Lilyä missä halusi ja milloin halusi välittämättä katselijoista.

Hänen suuttumuksensa kuitenkin hälveni, kun näki tulijan. Se oli Arianna. Arianna ei kuitenkaan näyttänyt lainkaan omalta itseltään. Hänen kasvonsa olivat suttuiset kyynelistä ja levinneestä meikistä ja hän itki holtittomasti. Hänen vaatteensa olivat vinossa ja hänen hiuksensa olivat sotkussa. James ihmetteli, mitä Arianna oli oikein tehnyt -

Arianna heittäytyi sängylleen makaamaan ja Lily säntäsi välittömästi hänen luokseen. James seurasi hieman kauempaa - hän ei ollut kovin hyvä lohduttamaan itkeviä tyttöjä. Nähtyään Lilyn katseen hän kuitenkin siirtyi lähemmäs Ariannan sänkyä.

"Ria? Mikä hätänä?" Lily kysyi huolissaan ja kosketti Ariannan olkapäätä istuen Ariannan sängyn laidalle.

Arianna näytti ensn siltä, ettei aikonut vastata vaan jatkaa itkemistä, mutta sitten hän kohotti kyynelten tahrimat kasvonsa ja katsoi suoraan Jamesiin sanoen:

"Sirius."

James rypisti otsaansa. "Mitä Sirius nyt on tehnyt?" hän kysyi ja peitti huokauksen. Sirius, tietenkin.

Arianna alkoi jälleen itkeä ja Lily vilkaisi Jamesia varoittaen. "Ria, mikä on vialla?"

"Minä menin ets-etsimään Siriusta ja - ja - hän oli siellä - kirjastossa - suuteli - toista tyttöä - minä - vihaan - " Arianna takelteli.

Lily kohotti katseensa Jamesiin. James tunsi tutun turhautumuksen tunteen sisällään.

"Minä menen puhumaan sille ääliölle", hän sanoi hiljaisella äänellä. Lily nyökkäsi.

15.osa - olisi pitänyt tietää?

Arianna makasi valveillaan sängyssään, eikä saanut unta. Hän tuijotti kattoon kuivin silmin ja ajatteli ainoastaan yhtä asiaa: hänen olisi pitänyt tietää. Hänen olisi pitänyt tietää, että Sirius Black ei välittänyt kenestäkään tai kenenkään tunteista. Kaikki varoittivat häntä siitä. Helvetti, hän ITSE oli varoittanut Cinnamonia siitä, kun Cinnamon oli kerran ollut Siriuksen kanssa. Hän oli aina ajatellut, ettei olisi niin typerä, että menisi rakastumaan Sirius Blackiin.

Mutta niin oli käynyt. Ja nyt hän oli yksin ja tunsi olonsa kurjaksi. Kaiken viime keväästä lähtien tapahtuneen jälkeen. Viime keväänä hän ja Sirius olivat olleet kavereita. Kavereita, jotka nälvivät toisiaan ja teeskentelivät vihaavansa toisiaan yhtä paljon kuin Lily vihasi Jamesia. Mutta ei kumpikaan heistä vihannut toista. Se oli eräänlaista pilaa. Arianna piti jo silloin Siriuksesta.

Kesällä hän näki Siriusta monta kertaa. Hän kävi Pottereiden luona aina välillä, piti hauskaa ja nauroi Siriuksen kanssa. Hän, Sirius ja James keksivät yhdessä erilaisia tapoja kiusata luihuisia. Välillä Remus ja Peterkin olivat mukana. Ariannan ystävät eivät koskaan. Arianna ei kai ollut valmis paljastamaan heille, että itse asiassa PITI Siriuksesta. Kaiken sanomansa jälkeen. Mutta hän piti kuitenkin.

Sitten, syksyllä, heidän välinsä olivat alkaneet muuttua. Arianna ei tiennyt, johtuiko se koulun alkamisesta ja heidän suunnitelmastaan saada Lily ja James yhteen. He olivat olleet paljon yhdessä. Sirius oli suudellut Ariannaa, eikä Arianna lyönyt häntä, niin kuin olisi pitänyt. Hänen olisi pitänyt tietää, että ainoa tapa olla Sirius Blackin kanssa oli joko olla ystävä (ja mies) tai vaikeasti tavoiteltava. Kumpikaan ei toteutunut. Hän ja Sirius pitivät hauskaa, olivat kaksimielisiä ja suutelivat toisiaan.

Arianna oli tiennyt, ettei se kestäisi ikuisesti. Siriuksen kohdalla mikään ei kestänyt ikuisesti. Joskus hänestä tuntui, että Sirius aavisti kuolevansa ennen aikojaan ja halusi elää mahdollisimman täysillä. Kokea kaikkea mahdollista. Tai sitten hänen kuljeskelujensa takana oli vain puhdas Kelmin luonne. Arianna ei tiennyt. Eikä sillä ollut väliä. Vain sillä oli väliä, että hän oli todella alkanut toivoa, että voisi olla Siriuksen kanssa vielä pidempään. Hän oli melkein alkanut luottaa Siriukseen.

Sitten, illalla, hän oli mennyt etsimään Siriusta, niin kuin hänen tapanaan oli. Sirius ei kuitenkaan ollut missään, missä he yleensä viettivät aikaansa - tähtitornissa, tai jossakin käytävän varrella. Arianna oli harhaillut päämäärättömästi pitkin käytäviä, kunnes hän viimein oli nähnyt Siriuksen tulevan ulos keittiöstä. Jonkun tytön kanssa. Silloin Arianna oli tiennyt, että jotakin oli vialla. Sitten hän näki Siriuksen pysähtyvän ovella ja suutelevan tyttöä.

Tyttö oli Amanda Montaige, kuudesluokkalainen korpinkynnen etsijä. Arianna katsoi ilmeettömänä, kuinka Sirius ja Amanda suutelivat. Hän katsoi ilmeettömänä ja itkemättä ja hänen ainoa ajatuksensa oli: minun olisi pitänyt tietää. Hän seisoi siinä kauan. Kun Sirius ja Amanda viimein liikahtivat kauemmas toisistaan, Sirius näki hänet.

Hän ei halunnut tehdä itsestään naurettavaa Siriuksen edessä. Hän säilytti ylpeytensä. Hän oli hymyillyt Siriukselle etäisesti ja kysynyt tunteettomalla äänellä, pääsisikö hänkin käyttämään keittiötä. Amanda Montaigne oli hymyillyt ja nyökännyt. Sirius ei ollut sanonut mitään, mutta Siriuksen silmissä oli ollut syyllinen ilme.

Aivan kuin Sirius Black olisi tuntenut mitään syyllisyyttä.

Arianna käänsi kylkeään ja vilkaisi kelloa. Vielä kolme tuntia aamiaisen tarjoiluun. Arianna huokaisi. Kolme tuntia yksin omien ajatusten keskellä. Sitten ylös sängystä, suihkuun, vaatteet päälle ja aamupalalle. Kaksimielisyyksiä aamiaisella, kevyttä keskustelua ja naljailua. Aamiaisen jälkeen taikuuden historian tunnille. Kasvoille sopivan kyllästynyt ilme. Mitään tunteita ei saa näyttää. Arianna aikoi kulkea päivästä läpi kuin kone. Hän ei antaisi Siriuksen nähdä, että Sirius oli oikeasti satuttanut häntä.

Hän nousi istumaan sängyllään. Ei hän voinut enää vain maata valveilla. Vilkaistuaan nukkuvia ystäviään hän nappasi kirjan lattialta sänkynsä vierestä ja hiipi ulos huoneesta. Hän ei halunnut jäädä sinne odottamaan, että joku tulisi sanomaan hänelle, että hän oli nähnyt vain unta.

Sirius tuli poikien makuusaliin vasta aamuyöllä. James kuuli hänen tulevan - hän oli odottanut Siriusta kaiken aikaa ja nukkunut vain puoliksi. Hän ei suoraan sanottuna halunnut tietää, missä Sirius oli ollut niin myöhään, mutta hänen oli pakko puhua Siriuksen kanssa. Hän huokaisi ja nousi istumaan nähdessään Siriuksen astuvan sisään. Häntä inhotti joutua kyselemään Siriukselta tämän tekemisistä. Se oli Remuksen alaa. Remus sai aina heidät kaikki rauhoittumaan ja kuuntelemaan. Remus saarnasi heille ja sai heidät tekemään oikein. James ei ollut mikään isovelihahmo, niin kuin Remus. Hän oli pikemminkin Siriuksen ilkikurinen kaksoisveli, jolla meni itselläänkin lujaa.

"Sinulla kesti", hän sanoi, kun Sirius heittäytyi sängylleen istumaan.

Sirius virnisti ilmeisen tyytyväisenä itseensä. "Minkä minä sille voin, että olen niin suosittu?"

"Niin olen kuullut", James sanoi hitaasti. Sirius lopetti virnuilemisen ja kääntyi katsomaan häntä nähtyään hänen ilmeensä.

"Mikä nyt, Sarvihaara?" Sirius rypisti otsaansa.

"Mitä jos sinä kertoisit minulle?"

Sirius huokaisi turhautuneena. "James, jos minun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa jostakin, niin sano se äläkä kiertele!"

"Miten olisi vaikkapa Arianna?"

"Joko sinä nyt kuulit siitä?" Sirius kysyi yllättyneenä. "Tytöt ovat tosiaan nopeita."

"Sirius!" James sanoi terävästi. "Etkö ole edes pahoillasi?"

"Mistä? Siitä, että päätin vaihtaa tyttöä? Minä olisin kertonut Ariannalle huomisaamuna!"

"Mutta et MITENKÄÄN voinut odottaa siihen asti?"

Sirius pyöritti silmiään. "Luuletko, että Ariannalla olisi yhtään parempi olo jos hän olisi kuullut vasta huomisaamuna?"

"Pointti sanalla 'kuullut', Sirius, tänä iltana hän NÄKI. Se ei ollut kovin reilua sinulta."

"Ja minun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa? Pahus, James, sinä tiedät kyllä, etten minä jaksa yhtä tyttöä pitkään! Miksi Arianna olisi ollut mikään poikkeus?"

James katsoi häntä kuin idioottia. "Kävikö mielessäsi kertaakaan, että hän olisi halunnut olla?"

Sirius kohautti olkapäitään. "Niin ne kaikki haluavat. Mutta se ei ole minun ongelmani. Haaremin pitäminen ei ole sallittua, joten heidän vain on pakko vuorotella."

"Ajatteletko sinä IKINÄ miltä muista tuntuu? Tytöt eivät ole leluja, Sirius!"

Sirius mulkaisi häntä. "Mikä sinulle on tullut, James? Sinä käyttäydyt kuin joku - joku - helvetin isoveli!"

"No jonkun on pakko, jos Remus kerran nukkuu", James naljaisi.

"Vielä viime vuonna sinä olisit suhtautunut tähän samalla lailla kuin minäkin", Sirius sanoi ja katsoi Jamesia kuin James olisi jotenkin pettänyt hänet. Hetken ajan James tunsi ikävän pistoksen rinnassaan. Hän ja Sirius olivat aina olleet erottamattomia ja ajatelleet samalla tavalla kaikesta ja nyt... Nyt Sirius oli pysähtynyt paikoilleen, kun James oli valmis jatkamaan eteenpäin. Hän tajusi sen selvästi ensimmäistä kertaa. He eivät olleet enää erottamattomia. He eivät olleet enää lapsia.

"Vielä viime vuonna minä ajattelin, että tytöt kelpaavat vain yhteen asiaan - eikä se ollut ystävyys", James vastasi ja yritti olla näyttämättä vihaiselta.

Sirius pyöritti silmiään. "Eli tämä kaikki on siis Lily-kullan syytä? Hän on saanut sinun tuntemaan huonoa omatuntoa ja käyttäytymään kauniisti. Minä luulin, että me aina sanoimme, ettemme anna tyttöjen vaikuttaa mihinkään - "

"Se ei johdu Lilystä!" James ärähti. Remus hätkähti hereille sängyssään ja ihmetteli, mistä Sirius ja James nyt riitelivät - hän tiesi kyllä yleispiirteet Siriuksen seikkailuista, mutta James ei ollut kertonut hänelle kaikkea. Hän mietti ensin, pitäisikö hänen sanoa jotakin, mutta päätti sitten antaa Siriuksen ja Jamesin selvittää kiistat omalla ajallaan.

"No miksi sinun sitten on pakko olla noin helvetin aikuinen koko ajan?" Sirius huusi hänelle.

James hätkähti. Ensin hän tunsi syyllisyyttä ja surua - hän ei todellakaan ollut enää mikään lapsi - mutta sitten hän tunsi vain ärtymystä Siriusta kohtaan.

"Minä olen sanonut tämän sinulle jo aikaisemminkin. Me emme ole enää mitään lapsia! Milloin sinä oikein tajuat sen?"

"Ehkä minä en halua tajuta", Sirius vastasi kylmästi.

"No ehkä sinun pitäisi sitten matkustaa ajassa taaksepäin, jotta voit olla niin kakara kuin ikinä haluat!"

Sirius jäykistyi. "Ehkä minun pitäisi", hän sanoi sitten hitaasti äänellä, josta kaikki tunnesävyt olivat kadonneet. "Ehkä minun pitäisi matkustaa takaisin sellaiseen aikaan, missä me molemmat pidimme hauskaa. Me olimme veljiä, James! Minä en tajua, mikä sinua vaivaa."

"Minä en tajua, mikä SINUA vaivaa", James sanoi purevasti.

Sirius näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotakin, mutta kääntyi sitten kannoillaan ja katosi poikien makuusalista paiskaten oven kiinni perässään. James jäi katsomaan hänen peräänsä surullisena. Hän ihmetteli, oliko heidän ystävyytensä loppunut tähän - yli kuuden vuoden rikkoutumaton ystävyys ja veljeys. Hän oli aina kuvitellut sen loppuvan vasta kun toinen heistä kuolisi.

Hän pudisti päätään ja kävi pitkälleen sängylleen.

"Se meni aika huonosti", hän kuuli Remuksen sanovan yllättäen.

James nousi kyynärpäidensä varaan. "Sinä olit hereillä?"

Remus hymähti. "Hankalaa nukkua, kun eräät huutavat."

"Mitä minun pitäisi tehdä? Mennä pyytämään anteeksi?" James kysyi. Hän oli oppinut kysymään Remukselta neuvoa vaikeissa tilanteissa. Remus ajatteli aina, mikä oli oikein.

Remus oli hetken hiljaa ja ravisti sitten päätään. "Ei siitä olisi mitään hyötyä", hän sanoi. "Sitä paitsi - vaikka en haluaisikaan olla kummankaan puolella - sinä olet oikeassa."

Sirius laskeutui raivoissaan makuusalin portaat alas oleskeluhuoneeseen. Hän ei ymmärtänyt, miksi Jamesin piti käyttäytyä yhtäkkiä aikuisesti. Niin kuin Remus. Niin kuin hänenkin olisi pitänyt olla samanlainen. Hän ei ymmärtänyt, miksi hänen pitäisi olla niin kuin kaikki muutkin. Mitä sitten, jos jossakin oli joku Voldemort, joka halusi tuhota kaiken? Mitä sitten, jos -

Hänen ajattelunsa keskeytyi, kun hän näki Ariannan istumassa oleskeluhuoneessa kirja kädessään. Hän olisi halunnut kääntyä kannoillaan ja mennä takaisin makuusaliin, mutta siellä oli James. Hän todella oli ansassa. Hän veti syvään henkeä ja otti suunnan kohti muotokuva-aukkoa, toivoen, että Arianna oli liian suuttunut puhuakseen hänelle. Hän toivoi kuitenkin turhaan.

"Etkö sinä ajatellut sanoa mitään?"

Sirius käänsi päätään. "Olen riidellyt tänä iltana jo ihan tarpeeksi."

"Minä en", Arianna ilmoitti ja korjasi asentoaan sohvalla. "Ja minä olen kiinnostunut kuulemaan, millaisen puheen sinä pidät tytöille siirtyessäsi seuraavaan."

"Minä en pidä mitään puhetta", Sirius ärähti.

Arianna kohotti kulmiaan. "Eli sinä siis vain siirryt tytöstä toiseen sanaakaan sanomatta? Tekisit sen edes tyylillä!"

Sirius näytti vihaiselta. "Kuule, Arianna, sinä tiesit ihan hyvin millainen minä olen!"

"Joten?"

"Sinun olisi pitänyt tajuta - sinä olet itsekin ihan samanlainen - "

Arianna pomppasi seisomaan. "Eli sinä ajattelit iskeä minut, koska kuvittelit, että minä en jää suremaan sitä jälkeenpäin? Koska minä olen samanlainen kuin sinä?"

Sirius kohautti harteitaan. "Suunnilleen", hän ilmoitti. Arianna käänsi päänsä poispäin.

"Sinä olet paskiainen", hän tuhahti. "Sinä kuvittelet, että koko maailma pyörii sinun ympärilläsi - että kaikki rakastavat sinua - sinulla taitaa olla todella surkea itsetunto, koska sinun on pakko yrittää olla kaikkea kaikille!"

"Hei, älä -"

"Älä yritä käskeä minua pitämään suutani kiinni! Se ei toimi minun kanssani!" Arianna puoliksi kivahti, puoliksi huusi. "Sinä haluat olla aina kaiken keskipisteenä, mutta sinä et tajua ollenkaan, että todellisuudessa sinä olet yksin. Yksin! Miltä se tuntuu? Meillä kaikilla muilla on joku, johon luottaa, mutta sinä et välitä kenestäkään! Sinä vain hypit ihmisen luota toiselle ja kuvittelet, että saat sillä tavalla kaikki rakastamaan itseäsi! No, tässä sinulle uutinen: se ei toimi! Ainoa asia, missä sinä onnistut - "

"Suu kiinni!" Sirius huusi.

"Ainoa asia, missä sinä onnistut, on saada muut vihaamaan itseäsi", Arianna jatkoi tylysti, välittämättä Siriuksen sanoista. "Sinä et ole yhtään parempi kuin kukaan muukaan. Ja sinä tiedät sen. Siksi sinä et halua kiintyä keneenkään - sinä tiedät, että et ole mitenkään erikoinen. Sinä - "

Sirius liikahti eteenpäin ja löi Ariannaa poskelle. Arianna kavahti taaksepäin ja kosketti sormillaan poskeaan kuin ihmetellen. Hän ei kuitenkaan näyttänyt kipuaan.

"Sinä todella pelkäät", Arianna sanoi halveksuvasti. "Sinä pelkäät etkä uskalla kohdata totuutta, Sirius Black. Kasva aikuiseksi!"

Hän kääntyi kannoillaan ja loikki portaat ylös tyttöjen makuusaliin. Sirius jäi seisomaan keskelle oleskeluhuonetta ja ihmetteli, mikä oli mennyt vikaan. Hän tunsi hävinneensä. Hävinneensä Ariannalle, hävinneensä Jamesille. Hävinneensä itselleen. Hän ei halunnut ajatella Ariannan sanoja - hän inhosi tyttöjen psykologian luentoja aina kun hän hylkäsi heidät. Se oli tyttöjen tapa puolustautua, hän päätteli - tytät uskottelivat itselleen olevansa ylempänä ja vahvempia kuin hän.

No, se ei toiminut. Sirius saattoi raivostuttaa kaikki, mutta se ei ollut hänen vikansa. Hän oli vain oma itsensä. Jos se ei riittänyt, häntä ei voinut syyttää siitä. Häntä ei voinut syyttää yhtään mistään.

Ariannan helpotukseksi Sirius ei tullut aamiaiselle seuraavana aamuna. Remus ilmoitti Siriuksen menneen keittiöön syömään.

"Hän oli lievästi sanoen pahalla tuulella tänä aamuna", Remus lisäsi kuivasti. "Jos en tietäisi, ihmettelisin, mikä häneen on iskenyt."

"Sietää ollakin pahalla tuulella", Arianna mutisi. "Sirius Black on idiootti!"

Remus pudisti päätään itsekseen. "Hän saattaa olla idiootti, mutta hän ei itse tiedä sitä."

"Älä yritä pitää minulle tuota hän-on-kultainen-ja-tietämätön-typerys-puhetta!" Arianna kivahti. "Minä tiedän, ettei hän ole!"

"Minä en saarnaa kenellekään. Sitä paitsi sinä ja James olitte tässä asiassa oikeassa."

Arianna kohotti kulmiaan. "James?"

"Joo. Hänellä ja Siriuksella oli pieni riita eilen illalla."

"Pieni riita?"

Remus huokaisi ja ravisti päätään. "Ei ehkä niinkään pieni riita. Täytyy sanoa, että ihmettelen, mitä Kelmeille oikein tapahtuu. Sirius ei puhu Jamesille, eikä James puhu Siriukselle. Minä ja Peter yritämme tasapainoilla tässä välissä." Hän kääntyi katsomaan poispäin surullinen ilme kasvoillaan. "En olisi ikinä uskonut, että Kelmeille kävisi näin. Meidän piti pitää yhtä kuolemaan asti."

Arianna unohti hetkeksi omat surunsa miettiessään Remuksen sanoja. "Et sinä voi vielä tietää, miten siinä käy", hän sanoi ja naurahti sitten kuivasti. "Ystävyys kestää paljon. Ihastus ei."

"Minä toivoin, että Sirius olisi kasvanut aikuiseksi", Remus mutisi.

Arianna naurahti. "Niin kai kaikki. Mutta turha toivoa sellaista, mitä ei ikinä tapahdu. Missä James ja Peter muuten ovat?"

"James on jossakin nuoleskelemassa Lilyn kanssa ja Peter on keittiössä Siriuksen kanssa."

"Me taidamme olla jotenkin surkeita tänä aamuna", Arianna sanoi. "Sirius saa ihmeen paljon aikaan."

Remus kohautti olkapäitään avuttomasti. "Toivon vain, että tämä vaihe päättyy pian. Oli inhottavaa katsella tänä aamuna, kuinka Sirius ja James yrittivät vältellä toisiaan. Kaksi parasta ystävää - he olivat pikemminkin kaksosia! Ja nyt - " hän jätti lauseen kesken ja katsoi lautastaan. Arianna huokaisi syvään. Hänellä oli yhä kamala olo Siriuksen vuoksi, mutta öisen riidan jälkeen hän alkoi nähdä asiassa myös muita puolia. Hän ei ollut ainoa, jota oli sattunut. Ja hän pystyi korjaamaan elämänsä ja elämään ilman Siriusta, vaikka se ei olisikaan ehkä hauskaa. Kun taas Kelmit - he olivat olleet parhaita ystäviä käytännöllisesti katsoen ikuisesti. Ensimmäisestä vuodesta lähtien, heti kun olivat tarpeeksi vanhoja arvostamaan ystävyyttä. Nyt Kelmit olivat hajalla. Ja James ja Sirius - Arianna toivoi, että he saisivat korjattua välinsä jonakin päivänä.

"Taikuuden historia kutsuu", hän sanoi hieman alakuloisesti ja nousi ylös pöydästä. "Tuletko sinä?"

Remus nyökkäsi ja seurasi Ariannaa.

Taikuuden historian jälkeen heillä oli pimeyden voimilta suojautumisen tunti - päivän ainoa valopilkku kaikkien mielestä. James ja Sirius olivat vältelleet toisiaan koko taikuuden historian ajan. Sirius oli istunut Peterin kanssa ja James oli istunut Remuksen kanssa. Sanaakaan ei ollut vaihdettu heidän välillään. Arianna tuijotti Siriusta kaiken aikaa haluten tappaa hänet ja Lily ja Cinnamon tunsivat olonsa vaivautuneeksi kaikkien välissä.

Lily käveli Cinnamonin, Ariannan ja Jamesin kanssa PVS-luokkaan. Remus ja Peter olivat jääneet Siriuksen luokse, vaikka eivät suoraan sanottuna hyväksyneetkään Siriuksen käytöstä. Peter tosin ei ollut moittinut Siriusta sanallakaan - se ei ollut hänen tapaistaan. Hän ei halunnut ottaa mitään puolia, ettei kukaan suuttuisi hänelle.

"Mitäköhän me tänään harjoittelemme?" Lily mietti ääneen, kun he seisoivat luokan edessä odottamassa Redin tuloa.

"Toivottavasti jotakin järkevää", James toivoi. "Suojeliusloitsua vaikka."

"Suojeliusloitsua? Et voi olla vakavissasi", Lily sanoi pyörittäen silmiään. "Me selvitimme eilen karkotaseet-loitsun."

"Joten?" James kohotti kulmiaan. "Se ei tarkoita, ettei tänään voisi siirtyä suojeliukseen."

"Ihan kuin kukaan osaisi sitä."

"Potter osaa suojeliusloitsun", sanoi ääni heidän takaansa. He kääntyivät yllättyneinä ympäri ja näkivät Redin seisovan vähän matkan päässä kasvot ilmeettöminä. Redillä oli tänäänkin erittäin epäopettajamaiset vaatteet - farkut ja t-paita, jonka hihat oli revitty irti. Lily huomasi, että hänen olkavarressaan oli tatuiointi, jossa luki "Red Rock". Hän kohotti kulmiaan.

"Mistä sinä tiesit?" James kysyi yllättyneenä.

Red kohautti harteitaan. "Minulla on tapana ottaa oppilaista selvää, ennen kuin aloitan opettamisen. En halua, että kukaan teistä iskee minua avada kedavra-kirouksella, kun kirjoitan ohjeita taululle."

"Kuinka paljon sinä oikein tiedät?"

"Jonkin verran", Red heilautti käsiään välinpitämättömästi. "Tarpeeksi. Minä tiedän teidän nimenne ja perhetaustanne. Ja paljon sellaista, mistä ette haluaisi minun tietävän mitään. Olen nähnyt sinun tekevän suojeliusloitsun, Potter."

"Missä?" James kohotti kulmiaan.

"Vuotavassa noidankattilassa, viime kesänä. Se oli typerää, jos saan huomauttaa. Ihmettelen, ettei sinua erotettu siitä hyvästä."

"Erotettu? Minua?" James nauroi ja pudisti päätään. "Turha toivo."

"Älä ole noin ylimielinen. Siitä seuraa vain hankaluuksia."

"Seuraavaksi sinä sanot minulle, että ylimielisyyteni koituu tuhokseni?"

Red loi häneen terävän katseen ja ravisti päätään. "En. Minä sanoisin, että sinun kuolemaksesi koituu luottamus. No niin, jos sinä haluat ikinä päästä harjoittelemaan suojeliuksesi tekemistä - sinun suojeliuksesi muuten on hirvi - niin mennään luokkaan."

James vilkaisi Lilyä ja Ariannaa ihmetellen ja seurasi Rediä luokkaan.

Sirius odotti Amanda Montaignea kirjaston edessä. Heidän oli ollut tarkoitus tavata kirjastossa, mutta Siriuksella oli luontainen kammo siellä istumista kohtaan. Eri asia oli tietenkin hiippailla salaisten kirjojen osastolla etsimässä kirjoja animaagiksi muuttumisesta, mutta tavallinen kirjastossa istuminen - ja opiskelu - oli Siriukselle painajainen.

Sirius ei ollut oikeastaan kovin innokas tapaamaan Amandaa viimeöisen riidan vuoksi. Hän ei halunnut aiheuttaa itselleen hankaluuksia jonkun tytön takia - kukaan tyttö vain ei ollut hänelle niin tärkeä. Ja siksi James oli suuttunut hänelle. Hänestä oli inhottavaa olla riidoissa Jamesin kanssa. Hänet oli erotettu jo yhdestä perheestä. Hän ei halunnut, että hänen toinen perheensä - oikea perheensä - hylkäisi hänet myös. Jonkun tytön takia.

"Ketä odotat?"

Sirius kääntyi. Remus. "Et halua tietää", hän murahti. Hän odotti Remuksen kohauttavan olkapäitään ja lähtevän, kuten hänen tapanaan oli tehdä. Remus ei yleensä puuttunut muiden asioihin, jos niistä ei haluttu puhua. Se johtui todennäköisesti siitä, että hän vihasi sitä, että hänen asioihinsa puututtiin.

Mutta Remus jäi seisomaan hänen viereensä. "Sitä tyttöä, niinkö? Kuka se muuten on?"

"Amanda Montaigne", Sirius vastasi lyhyesti.

"Korpinkynnen etsijä?" Remus kohotti kulmiaan.

Sirius kohautti harteitaan ja jäi tuijottamaan jurona tyhjyyteen. "James on raivoissaan minulle, eikö niin?"

"En sanoisi, että raivoissaan", Remus sanoi. "Korkeintaan turhautunut. Niin kuin moni muukin."

"Minä en ikinä kelpaa kenellekään omana itsenäni, vai?" Sirius kysyi haastavasti.

Remus huokaisi syvään ja mietti hetken vastausta. "Anturajalka, sinun ystäväsi eivät arvostele tai tuomitse sinua. Sitä varten ystävät ovat."

"Miksi James sitten haluaa minun muuttuvan?"

"Todennäköisesti hän ajattelee, että sinä joudut vielä vaikeuksiin, jos et mieti, mikä sinulle on tärkeintä."

Sirius virnisti, mutta hänen silmänsä olivat ilmeettömät. "Vaikeuksiin joutuminen on puolet huvista."

"Riippuu vaikeuksista. Haluatko sinä ihan varmasti kuolla vuoden kuluttua kuolonsyöjien käsistä?" Remus kohotti kulmiaan.

"Minä en halua ajatella sitä, milloin kuolen. Se on liian kammottavaa. Tärkeämpää on, kuinka paljon ehdin tehdä, ennen kuin kuolen."

"Ei se, kuinka paljon teet, vaan MITÄ teet. Ja oletko onnellinen siinä samalla."

"Miksi sinä et ole ryhtynyt psykologiksi?" Sirius kysyi kuivasti. "Miksi juuri velho?"

Remus virnisti. "Tulisitko sinä muka psykologille, joka on siinä sivussa ihmissusi?"

"Jos olisin tarpeeksi kaheli, niin kyllä."

He vajosivat syvään hiljaisuuteen. Sirius tuijotti kenkiään ja ajatteli - hän ajatteli kaikkea. Jamesia. Ariannaa. Amandaa.

"Minä en halua, että James lakkaa puhumasta minulle jonkun tytön takia", Sirius sanoi sitten hitaasti. Hän ei ollut tottunut puhumaan syvällisistä ajatuksistaan ja tunsi itsensä vaivautuneeksi.

"Ehkä sinun sitten pitäisi tehdä asialle jotakin", Remus ehdotti. "James on varmaan vielä ylpeämpi kuin sinä. Voit olla varma, että hän ei tule pyytämään anteeksi, jos uskoo olevansa oikeassa."

Sirius huokaisi ja virnisti pienesti. "Eri asia, jos minä olisin Lily. Olen aina tiennyt, että minun olisi pitänyt syntyä tytöksi."

"Niin, että joku naistenmies voi pompotella sinua?"

"Tuo on epäkohteliasta", Sirius ärähti. "Arianna on itsekin miestennielijä!"

"Mutta se ei tarkoita sitä, ettei hän voisi olla vakavakin", Remus muistutti.

Sirius pyöritti silmiään. "Minä olen saanut tarpeeksi naistenlehtien filosofiasta. Minulla on asiaa Sarvihaaralle. Remus kiltti, viitsitkö jäädä tähän odottamaan? Kun Amanda tulee, sanotko, että minulle tuli kiireellisiä bisneksiä ja minun oli pakko mennä?"

Remus huokaisi syvään. "Ikioma ihmissusi-sanansaattajasi palveluksessa. Ala painua jo. Ja pienenä vinkkinä, James on Tuleemeneehuoneessa."

"Onkohan professori Red varattu?" Cinnamon mietti selatessaan hajamielisesti Me Noidat-lehteä. Hän istui nojatuolissa Tuleemeneehuoneessa yhdessä Lilyn ja Jamesin kanssa. Lily ja James istuivat viereisellä sohvalla, Jamesin käsi löysästi Lilyn olkapäiden ympärillä. He olivat lähteneet Tuleemeneehuoneeseen pakoon ympäröiviä riitoja - enimmäkseen Siriuksen ja Jamesin välillä.

James pyöritti silmiään. "Hän on ainakin 25, Cin."

"Hän on hyvännäköinen", Cinnamon virnisti.

"Haluaisitko sinä itsellesi muka niin karmivan miehen? Hän tuntuu tietävän kaiken muista!"

"Hän voisi päätellä, milloin minä haluan syötävää ja tuoda sitä minulle", Cinnamon puolustautui.

"Niin varmasti", Lily puuttui puheeseen. "Ensin hän ilmoittaa, että kiroaa meidät, jos siltä tuntuu ja sitten sinä sanot, että hän toisi sinulle syötävää. Sinä olet kaheli."

Cinnamon kohautti olkapäitään. "Enpähän ole ainoa", hän sanoi ja loi merkitsevän katseen Jamesiin.

James oli aikeissa protestoida, kun Tuleemeneehuoneen ovi avautui hitaasti. He kääntyivät katsomaan, odottaen näkevänsä Remuksen, Peterin tai Ariannan, mutta tulija oli Sirius. Jamesin kasvot muuttuivat ilmeettömiksi.

"Minulla on asiaa", Sirius sanoi ontolla äänellä.

James kohautti harteitaan. "Anna tulla", hän kehotti lyhyesti. Sirius vilkaisi epäröiden Lilyyn ja Cinnamoniin. Tytöt tajusivat hänen katseensa ja nousivat ylös.

"Nähdään myöhemmin, James", Lily sanoi. James nyökkäsi ja katsoi, kuinka tytöt lähtivät. Sitten hän kääntyi katsomaan Siriusta.

"Istu alas", hän komensi. Sirius totteli ja istui Jamesia vastapäätä olevaan nojatuoliin. Hän heitti Cinnamonin jättämän Me Noidat-lehden lattialle ja jäi katsomaan käsiään.

"Minä puhuin Kuutamon kanssa", hän aloitti vaikeasti.

"Ja?" Jamesin kasvot olivat ilmeettömät. Sirius tajusi, ettei anteeksipyytäminen tulisi olemaan helppoa - ei tällä kertaa, kun hän oli kaikkien mielestä väärässä.

"Hän tarjosi minulle tapansa mukaan naistenlehdistä koottuja neuvoja ja lyhyesti sanottuna käski minun pyytää sinulta anteeksi ja kasvaa aikuiseksi. Niin kuin valitettavan monet henkilöt ovat käskeneet viime aikoina."

"Etkä sinä ole ikinä ajatellut, että ne valitettavan monet henkilöt voisivat olla oikeassa?"

"Sinun jos kenen pitäisi tietää, että minä tappelen vastaan ihan periaatteessa", Sirius virnisti, mutta vakavoitui sitten. "Minä vain en ymmärrä, miksi aikuiseksi kasvaminen on niin hienoa. Yliarvostettua, minun mielestäni. Minä haluan vain pitää hauskaa. Ja minä luulin, että sinäkin halusit."

James oli pitkään hiljaa. "Minä luulen", hän aloitti sitten epäröiden. "Että viime täydenkuun aikana minä tavallaan tajusin jotakin. Me olemme pahuksen itsekeskeisiä ihmisiä, Anturajalka. Me haluamme vain pitää hauskaa välittämättä siitä, mitä muille tapahtuu. Viime kerralla joku meistä olisi voinut kuolla. Eikä se ole reilua."

"Virheitä tapahtuu, James."

"Mutta jos me itse aiheutamme ne virheet, ne eivät ole enää virheitä vaan idioottimaisuutta. Enkä minä ole ihan varma siitä, haluanko olla idiootti."

Sirius huokaisi syvään ja hieroi otsaansa. "Koko aikuisuusjuttu on niin pahuksen rasittavaa. Enkä minä todellakaan osaa ottaa huomioon muiden tunteita."

"Ehkä sinun kannattaisi yrittää", James sanoi hitaasti. "Minäkin olen yrittänyt."

"Sinulle se on helppoa", Sirius tokaisi. "Sinulla on Lily. Sinulla on joku syy, minkä takia sinun pitää yrittää olla kiltti. Jos et käyttäydy hyvin, Lily ei enää halua olla kanssasi."

"Halloweenin jälkeen Lily ei ainakaan enää halua olla kanssani", James mutisi synkästi.

Sirius näytti säikähtäneeltä. "Et kai sinä halua perua Halloweenia?" hän kysyi.

"En", James ravisti päätään ja ensimmäistä kertaa koko päivänä Sirius näki virnistyksen hänen kasvoillaan. "Lily saa luvan kestää minun Kelmipuoleni siinä missä muutkin. Minä en hylkää ystäviä tytön takia - vaikka tyttö sitten olisikin Lily."

"Hyvä", Sirius sanoi helpottuneena. Sitten hänen kasvoilleen ilmestyi epäröivä ilme. "Toimisiko anteeksipyyntö tässä tapauksessa, Sarvihaara?"

"Riippuu siitä, keneltä pyydät anteeksi."

"Tässä tapauksessa sinulta", Sirius sanoi kuivasti. "Olin aika... epäkohtelias."

James kohotti kulmiaan. "Mitä uutta siinä on?" Sirius virnisti.

"Anteeksipyyntö saattaa olla tässä vaiheessa vähän turha. Ainakin minun kohdallani. Arianna on kokonaan toinen juttu."

"Arianna", Sirius huokaisi. "Minä luulin, että hän on samanlainen kuin minä."

"Hän saattaa olla samanlainen kuin sinä, mutta hän on silti tyttö. Tytöt ovat herkkiä."

"Sanoo poika, joka on vähemmän hienotunteisesti ahdistellut tyttöä neljän vuoden ajan", Sirius virnisti.

James väläytti hänelle omahyväisen virneen. "Mutta se toimi."

"Niin näkyy toimineen. Mutta minä en ole ihan vielä valmis pysähtymään yhteen tyttöön. Se olisi typerää, kun en välitä kenestäkään sillä tavalla."

"Et Ariannastakaan?" James kohotti kysyvästi kulmiaan.

"Ehkä", Sirius kohautti harteitaan. "En tiedä. En viitsi miettiä niin syvällisiä. Totuus on se, etten minä oikeastaan tunne Ariannaa. Me flirttailimme ja suutelimme, eikä sitä oikein voi sanoa tutustumiseksi."

"Siinä tapauksessa minä kehottaisin sinua pyytämään Ariannalta anteeksi ja ehdottamaan, että olisitte jonkinlaisia kavereita."

Sirius huokaisi. "Todennäköisesti kyllä. Minä vain satun tuntemaan tiettyä vastenmielisyyttä anteeksipyytämistä kohtaan."

"Nöyryyttä, Anturajalka. Se opettaa nöyryyttä", James virnisti viisaasti.

Sirius hymyili. "Hyvä, että edes jollakin meistä on aivot", hän sanoi.

"Sinä taidat puhua nyt Remuksesta", James hymähti.

"Niin puhunkin. No niin, ennen kuin minä menen polvistumaan Ariannan jalkoihin - en siis kirjaimellisesti, en ajatellut kosia häntä - niin haluaisitko selvittää, olemmeko me taas puheväleissä?"

James mietti hetken. "Olemme varmaan. En minä oikeastaan voi kiusata Ruikulia yksinäni koko vuotta."

Sirius virnisti helpottuneena ja katosi Tuleemeneehuoneesta. Hän meni etsimään Ariannaa.

"Arianna?" Sirius kysyi löytäessään tytön oleskeluhuoneen sohvalta.

Arianna kohotti päänsä ja katsoi häntä ilmeettömästi. "Mitä nyt?" hän kysyi tylysti. Sirius huokaisi.

"Onko sinulla aikaa jutella?"

"En ole ihan varma."

"Se ei ollut oikeastaan pyyntö", Sirius naljaisi.

Arianna pyöritti silmiään ja nousi hitaasti ylös sohvalta. "Mitä sinä nyt haluat?"

"Johan minä sanoin. Jutella", Sirius ilmoitti. "Mennään meidän makuusaliin."

Hän lähti hyppimään portaita ylös Ariannan seuratessa huomattavasti vastahakoisemmin perässä. Sirius avasi makuusaliin johtavan oven ja tarkasti makuusalin pikaisesti. Se oli hänen onnekseen tyhjä ja hän heittäytyi sängylleen istumaan. Arianna jäi seisomaan ovensuuhun.

"Kuule, minun sänkyni ei aio syödä sinua, jos ymmärrät mitä tarkoitan", Sirius sanoi.

Arianna huokaisi syvään ja istui hänen sänkynsä laidalle. "Joko sinä nyt voit kertoa asiasi?"

Sirius nyökkäsi. "Ajattelin pyytää anteeksi."

Arianna kohotti kulmiaan. "Ohhoh! En olisi uskonut näkeväni tätä päivää! Sirius Black pyytää anteeksi?"

"Arianna", Sirius sanoi varoittavasti.

"Mitä?"

"Minä en aio ruveta riitelemään sinun kanssasi. Olen tehnyt sitä viime aikoina ihan tarpeeksi", Sirius ilmoitti. "Minä sanoin jo, että haluan pyytää sinulta anteeksi. Tai, en nyt tiedä haluanko, mutta niin yleensä tehdään. Minun olisi pitänyt kertoa sinulle etukäteen. Tai ainakin varoittaa sinua siitä, että olen melko - liikkuvainen."

"Sinä et siis vieläkään aio kasvaa aikuiseksi?" Ariannan ilme oli tyytymätön.

Sirius huokaisi. "Minä harkitsen asiaa, Ria. Eikö se muka riitä toistaiseksi?"

Arianna harkitsi hetken. "Toistaiseksi", hän sanoi sitten. Sirius näytti helpottuneelta.

"Minä en tule ikinä myöntämään tätä kenellekään muulle - ja jos sinä et pidä suutasi kiinni, olet enemmän kuin kuollut. Mutta minä oikeasti harkitsin sitä, mitä sinä sanoit. Sinä saatoit olla oikeassa. Aika monessakin kohdassa."

"Saatoin olla?"

"En halua tehdä liian syvällistä itseanalyysia. Se saa minut tuntemaan itseni tytöksi", Sirius virnisti.

Arianna pyöritti silmiään. "Sinä olet toivoton."

"Niin ne kaikki väittävät. Joka tapauksessa, ajattelin kysyä, voidaanko me olla kavereita?"

"TUO siis on sinun hylkäämistaktiikkasi. Klassinen 'ollaan vielä ystäviä'-repliikki."

"Voisit edes suhtautua tähän vakavasti!" Sirius ärähti. "Minä yritän pyytää sinulta anteeksi!"

"Milloin sinä itse muka suhtaudut johonkin vakavasti?" Arianna kohotti kulmiaan.

Sirius katsoi häneen kärsivä ilme kasvoillaan. "Juurihan minä yritän. Minä ehdotin, että oltaisiin kavereita, koska minä oikeasti tarkoitan sitä. Lily ja Cinnamon ovat joka tapauksessa minun kavereitani. Ja mielessä kävi, että haluaisin tutustua muuhunkin sinussa kuin sinun anatomisiin yksityiskohtiisi."

Arianna punastui. "Mutta sinä et sitten yritä lähennellä minua?" hän varmisti.

"Niin kauan kuin sinä et yritä lähennellä minua."

"Sovittu." Arianna ojensi kätensä Siriukselle ja he kättelivät pikaisesti. Sitten Sirius katsoi häneen varoittavasti.

"Ja sinä et sitten kerro kenellekään, että Sirius Blackilla on olemassa syvällinenkin puoli tai minä varmistan omakätisesti, että tulet viettämään loppuelämäsi yksin", Sirius uhkasi.

Arianna pyöritti silmiään. "Kauniisti sanottu kaverille, Sirius."

Sirius virnisti omahyväisesti. "Kaikki pitävät minusta joka tapauksessa."

Arianna nousi ylös Siriuksen sängyltä ja hymyili vielä pienesti lähtiessään poikien makuusalista. Hän ei tiennyt, tulisiko ikinä olemaan kovin hyvä ystävä Siriuksen kanssa - Sirius ei yksinkertaisesti vain ollut läheinen ystävä tyttöjen kanssa. Mutta hän aikoi yrittää.

Sirius jäi istumaan sängylleen ja tuijotti käsiään. Hän oli kyllästynyt kaikkiin anteeksipyyntöihin ja sopimuksiin. Ne eivät vain olleet hänen tyyliään.

16.osa - lisää eroamisia

Viikon kuluttua kaikki oli palannut suunnilleen ennalleen. Arianna ja Sirius suhtautuivat toisiinsa edelleen hieman epävarmasti, eivätkä puhuneet kovinkaan paljon keskenään, mutta sitä lukuunottamatta näytti siltä, ettei mitään ollut oikeastaan tapahtunutkaan. Kaikki olivat helpottuneita siitä, että asiat olivat ratkenneet - Kelmien välirikko oli ollut järkyttävä kokemus niin Kelmeille kuin ulkopuolisillekin.

Lily, Cinnamon, Peter ja Remus istuivat huispauskentän laidalla katsomassa rohkelikon huispausjoukkueen harjoituksia. Rohkelikon ensimmäinen peli oli kaksi päivää Halloweenin jälkeen, eli hieman yli viikon päästä ja James treenasi joukkuettaan rankasti varmistakseen, että rohkelikko voittaisi luihuisen varmasti. Rohkelikon ja luihuisen väliset huispausottelut olivat aina olleet rajuja, mutta niin James kuin hänen ystävänsäkin tiesivät, että tästä tulisi vielä rajumpi. Rohkelikoilla - varsinkin Jamesilla - oli henkilökohtaista kaunaa luihuisia kohtaan sen jälkeen, kun Bellatrix oli käyttänyt kidutuskirousta Lilyyn.

Lily katseli, kuinka James ja Arianna heittelivät kaatoa toisilleen kevyesti ja sujauttivat sen sitten vanteen lävitse. Hän kuuli Jamesin karjuvan ohjeita uudelle pitäjälle, Alexander Zachille. Lily pyöritti silmiään.

"James ottaa harjoittelemisen aika vakavasti", hän huomautti. "Onko hän aina noin kamala tapaus, mitä huispaukseen tulee?"

Remus kohautti harteitaan. "Tänä vuonna hän on tavallistakin pahempi. Hän haluaa kostaa luihuisille. Sitä paitsi tuo pitäjä Zach on toivoton tapaus. Luulen, että hän olisi oikein hyvä, jos ei kuolaisi noin selvästi Katleen Kensingtonin perään - ihmettelen, ettei kuola valu tänne asti."

"Ällöttävää!"

"Se on totuus. Veikkaan, että rohkelikolla on toivoa, jos Zachille laitetaan silmälaput pelin ajaksi ja luihuisen hyökkääjät ovat rumia."

"Turha toivo", Peter pisti väliin ja punastui. "Jessica Laheney pääsi jahtaajaksi huispausjoukkueeseen."

"Mistä sinä sen tiedät?"

Peter muuttui entistäkin punaisemmaksi. "Hän kertoi viime taikajuomatunnilla", hän mutisi hiljaa.

Remus, Lily ja Cinnamon kohottivat kulmiaan. Remus ei sanonut mitään, mutta häntä huolestutti se tosiasia, että Peter oli noin ihastunut Jessica Laheneyhin. Hän olisi ymmärtänyt, jos Laheney olisi ollut edes jokseenkin siedettävä tapaus luihuiseksi, mutta hän kuului Bellatrix Blackin ystäväpiiriin ja oli niin ollen hirvittävä tapaus. Hän oli ylpeä ja kuvitteli olevansa muita parempi, koska sattui olemaan puhdasverinen.

"Toivotaan siis, että Zach pysyy uskollisena Kensingtonille, eikä ala kuolata Laheneyn perään kesken ottelun", Remus mutisi. Hän toivoi, että Peterkin lakkaisi kuolaamasta Laheneyn perään, mutta ei uskaltanut mennä sanomaan mitään Peterille. Ja toisaalta, Peter oli aina ollut äärimmäisen lojaali ystävilleen, eikä todennäköisesti pettäisi heidän luottamustaan jonkun tytön vuoksi. Eihän Jameskaan ollut tehnyt niin, vaikka Sirius oli sitä aluksi pelännytkin.

"Odotatko innolla Halloweenia, Lily?" Remus vaihtoi puheenaihetta.

Lily pyöritti silmiään. "Teidän Halloween-innostuksenne alkaa mennä jo yli. Lievästi sanoen."

Remus kohautti olkapäitään. "Minkä minä sille voin, että me olemme innoissamme?"

"Minusta tuntuu, että olen sairas Halloweenina."

"Älä ole tylsä, Lily!"

"Kuulkaa", Cinnamon vaihtoi puheenaihetta. "Minä sain kirjeen isältä. Hän kertoi, että Dumbledore on ruvennut kokoamaan ministeriön selän takana jotakin Voldemortin vastaista ryhmää. Dumbledore on kuulemma kyllästynyt siihen, että ministeriö on niin saamaton - totta kai ne yrittävät, mutta eivät ne oikeasti saa mitään kunnollista aikaan - auroritkin ovat kiinni paperitöissä ja ties mitä vielä - "

"Vihdoinkin joku tekee jotakin!" Remus kuulosti innostuneelta. "Olisi pitänyt arvata, että Dumbledore."

"Keitä muita siinä ryhmässä on mukana?" Lily kysyi kiinnostuneena.

Cinnamon kohautti olkapäitään. "Se on tietenkin salaisuus. Muuten kuolonsyöjät olisivat heti niiden kimpussa. Veikkaisin, että auroreita nyt ainakin - ja muita ministeriön työntekijöitä, sanomattomia ja sellaisia. Ne ovat muutenkin niin epämääräistä porukkaa, että ovat varmaan mielellään mukana. Luulisin, että myös McGarmiwa on mukana. Ja Red - miksi Dumbledore olisi muka muuten kutsunut Redin tänne?"

"Pikkutyttöjen silmäniloksi?" Peter ehdotit ansaiten murhaavan katseen Cinnamonilta. "Enkä minä usko, että Dumbledore luottaisi varkaisiin niin paljon."

"VAKOOJIIN, ei varkaisiin, Peter", Remus korjasi. "Sitä paitsi Dumbledore ei ole turhan tarkka siitä, keneen luottaa. Hänellä ei ole tapana lajitella ihmisiä taustan mukaan, vaan persoonallisuuden."

Lily vilkaisi Remusta myötätuntoisesti. Remus tiesi hyvin mistä puhui, olihan hän itsekin yksi niistä, joille Dumbledore oli antanut mahdollisuuden, vaikka kukaan muu ei ollut antanut.

"Sitä paitsi, Dumbledoren on pakko olla avarakatseinen tässä asiassa", Cinnamon lisäsi. "Isä kirjoitti, että Voldemort on saanut puolelleen jättiläisiä ja sen sellaisia, joita meikäläiset syrjivät. Dumbledoren on pakko yrittää pysäyttää se, tai meillä ei ole mitään mahdollisuuksia."

"Minä ihmettelen, onko meillä muutenkaan mitään mahdollisuuksia", Peter sanoi synkästi. "Tiedät-kai-kenen porukoilla on paremmat keinot. Niillä ei ole mitään sääntöjä siitä, mitä ne voivat tehdä ja mitä eivät - totta kai ne voittavat."

"Ja siksi ne ovat myös väärässä", Remus sanoi lujasti.

Huispausharjoitukset loppuivat ja James, Arianna ja Sirius laskeutuivat ystäviensä eteen. Kaikkien kaavut liimautuivat kiinni ihoon ja he näyttivät hakatuilta, Jamesia lukuunottamatta.

"Lily, sinun pitää tehdä huispaushullulle rakkaallesi jotakin", Arianna valitti istuessaan maahan. "Hän vie minulta vielä hengen!"

James virnisti. "Anteeksi, Ria. Minä vain haluan mätkiä niitä luihuisia oikein kunnolla."

"No, tee se sitten perinteiseen tapaan eli nyrkillä, älä huispauksella. Minä ainakin säästyn siinä."

"Sinulla on vain huono kunto", James napautti. "Mutta se muuttuu tänä vuonna."

Arianna pyöritti silmiään Lilylle. "Mitä minä sanoin? Hän on täysi kaheli!"

"Onneksi en ole ainoa", James sanoi luoden paljonpuhuvan katseen Siriukseen.

"Mitä sanotte, kahelit, mennäänkö hoitamaan yksi pikku juttu loppuun?" Sirius ehdotti. "Meille tulee muuten kiire ennen Halloweenia."

"Ei TAAS tuota Halloweenia", Lily valitti. "Minä en jaksa enää!"

James virnisti ja pörrötti Lilyn hiuksia. "Paras olisi jaksaa, koska me emme aio lopettaa. Anturajalka, menkää te jo TM-huoneeseen. Minä tulen Lilyn kanssa perässä."

Sirius pyöritti silmiään. "Mennään mennään. Pitäkää hauskaa ja olkaa kiltisti - huispauskenttä sattuu olemaan yleinen alue."

"Kiitos varoituksesta", James sanoi kuivasti. "Mutta - toisin kuin sinä - minä olen aina kiltisti."

"Sen kun näkisi", Sirius tuhahti, mutta heilautti luudanvartensa olalleen ja lähti kävelemään kohti linnaa. Muut seurasivat perässä, kunnes James ja Lily olivat kahdestaan.

James kääntyi Lilyn puoleen virnistäen. "Arianna oli aika pahalla tuulella."

"Niin minäkin olisin, jos joutuisin lentelemään puolitoista tuntia ympäriinsä pallon perässä."

James näytti järkyttyneeltä. "Sekö on sinun käsityksesi huispauksesta? Joukko ihmisiä, jotka lentävät pallon perässä?"

"Ei siinä sen syvällisempääkään sanomaa näytä olevan", Lily huomautti. "Mutta kerro minulle heti, kun keksit sellaisen."

"Yritän muistaa. Ja on huispaus parempi laji kuin se jästien peli - mikä se nyt olikaan - jalkapallo?" Lily nyökkäsi. James irvisti. "Jalkapallo nyt ainakin on typerää. Iso joukko pelaajia ja vain YKSI pallo, mihin kiinnittää huomiota. Voisi kuvitella jästien olevan tyhmiä, kun he kerran eivät osaa jakaa huomiotaan."

"Minä satun olemaan jästi, jos saan huomauttaa", Lily muistutti loukkaantuneena.

James pyöritti silmiään. "Sinä OLIT jästi. Nyt sinä olet noita. Ja pahuksen hyvä sellainen." Hän heittäytyi selälleen nurmikolle ja Lily seurasi hänen esimerkkiään. He tuijottivat hetken aikaa taivasta hiljaisena.

"Minun pitää huomenna neuvoa Amos Diggorya loitsujen kanssa", Lily sanoi sitten.

James kääntyi kyljelleen nurmikolla ja nousi toisen kyynärpäänsä varaan. "Onko sinun pakko?"

"Lupaus on lupaus", Lily huokaisi. James näytti tyytymättömältä.

"Sinä tiedät ihan yhtä hyvin kuin minäkin, ettei Diggory tarvitse apua", James tokaisi.

"Hän itse väittää tarvitsevansa."

"Hän on huijari."

Lily huokaisi. "Ja sinä olet vainoharhainen", hän huomautti.

James pyöritti silmiään. "Minä haluan pitää huolen, ettei Diggory iske minun tyttöäni ja sitten minä olen vainoharhainen?" hän kysyi epäuskoisesti. Lily loi häneen turhautuneen katseen.

"Minä en kestä miehiä!" Lily julisti. "Aina te kuvittelette kaikkea mahdollista! Milloin sinä tajuat, että jos minä olisin mieluummin jonkun muun kuin sinun kanssasi, minä en olisi sinun kanssasi. Minulla ei ole mitään kohteliaisuussääntöjä sellaisia asioita koskien."

"Sinä alat kuulostaa Rediltä", James huomautti.

Lily kohautti olkapäitään. "Se tarttuu. Enkä minä sentään uhkaa kirota sinua, jos sinä et lakkaa olemasta mustasukkainen turhan takia."

"Turhan takia? Lily, hän on Diggory! Hän on automaattisesti liero!"

"Pää kiinni, James!" Lily kivahti. "Minä en jaksa sinua! Yritä takoa kalloosi, että minä en ole kiinnostunut Diggorysta TAI Siriuksesta TAI Remuksesta TAI jättiläiskalmarista!"

James virnisti. "Viimeinen vaihtoehto ei sopinut joukkoon."

"Ja silti se oli kaikista lupaavin", Lily tokaisi. "Tiedäthän - olen aina tuntenut outoa vetoa jättiläiskalmaria kohtaan."

"Muistan kyllä. Sanoit viidennellä luokalla, että menisit mieluummin ulos jättiläiskalmarin kuin minun kanssani."

Lily nyökkäsi murheellisena. "Sitten sain kuulla, että jättiläiskalmari on onnellisesti neljän lapsen isä. Enkä minä tunne vetoa yksinhuoltajiin."

"Eli minä olin se toinen vaihtoehto?"

"Kyllä vain. Minä hylkään sinut heti kun löydän toisen jättiläiskalmarin, joka on sinkku", Lily virnisti.

James pyöritti silmiään. "SIINÄ vaiheessa minä alan olla mustasukkainen."

"Mutta lupaat, että et tule nylkemään Amos Diggorya huomenna, kun minä opetan häntä? Se ei tekisi kovin hyvää minun maineelleni."

James mietti hetken ja nyökkäsi sitten vastahakoisesti. "Mutta jos hän menee asiattomuuksiin, minä nyljen hänet varmasti. Sopimus?"

"Sopimus." Lily hymyili säteilevästi ja nousi toisen kyynärpäänsä varaan. Hän nojautui lähemmäs ja suuteli Jamesia. James sulki silmänsä ja kiersi toisen kätensä Lilyn niskan taakse, toisella hän otti edelleen tukea maasta. Hän antoi sormiensa punoutua Lilyn punaisiin hiuksiin ja veti Lilyn vielä lähemmäs itseään. Lily ei vastustanut, vaan raotti huuliaan ja James pujotti tottelevaisesti kielen hänen suuhunsa. Lily pörrötti hajamielisesti Jamesin hiuksia, jotka eivät enää tuntuneet lainkaan niin ärsyttäviltä. Hän hymyili, kun James suuteli hänen poskeaan hänen korvansa läheltä ja siirtyi suutelemaan hänen kaulaansa.

"Lily - " James aloitti vetäytyen yllättäen kauemmas hänestä. Hänen oli pakko kysyä Lilyltä eräs asia.

Lily kohotti kulmiaan odottaen Jamesin jatkavan, mutta James ei saanut kysyttyä sitä kysymystä, jonka olisi halunnut kysyä. Hän halusi pyytää Lilyä tyttöystäväkseen - VIRALLISESTI - niin, että hän voisi suudella Lilyä milloin ikinä halusi. Että hän voisi näyttää Amos Diggorylle, ettei tällä ollut toivoakaan, vaikka olisi ollut kuinka Diggory. Hän halusi viedä Lilyn kotiinsa tapaamaan vanhempiaan ja tavata Lilyn perheen. Jopa Lilyn inhottavalta kuulostavan sisaren, jotta hän voisi hieman opettaa tätä.

"Aiotko sinä sanoakin jotakin?" Lily kysyi uteliaasti, kun James pysyi vaiti.

James pudisti päätään pieni hymy huulillaan. Hän ei voinut kysyä vielä. "En mitään. Unohda koko juttu."

Lily katsoi häntä epäilevästi, mutta kohautti harteitaan.

Lily istui sängyllä kirjoittamassa kirjettä vanhemmilleen. Kelmit olivat kadonneet omille teilleen - todennäköisesti suunnittelemaan jotakin inhottavaa Kalkaroksen päänmenoksi. Arianna pelasi oleskeluhuoneessa räjähtävää näpäystä Alicen kanssa ja Cinnamon oli lähtenyt tapaamaan poikaystäväänsä, josta hän ei edelleenkään suostunut kertomaan mitään, ennen kuin oli oikea hetki. Cinnamon kohautti aina vain hartioitaan ja sanoi, että kertoisi, kun se tuntuisi sopivalta. Lily tosin epäili, ettei se koskaan tuntuisi sopivalta.

Hän näpräsi mietteliäästi kynänpäätä ja yritti keksiä jotakin positiivista kirjoitettavaa vanhemmilleen. Voldemortista hän ei halunnut kirjoittaa - Cinnamonin saaman kirjeen perusteella Voldemort alkoi olla jo melkoinen huolenaihe. Lily olisi halunnut tietää enemmän Dumbledoren perustamasta ryhmästä. Mutta siitäkään hän ei voinut kirjoittaa kotiinsa. Hän tuijotti paperia synkkänä.

Hei, äiti, (paperissa luki)

Kiitos kirjeestä. Sano Petunialle, että minä EN suostu vaaleanpunaiseen morsiusneidon pukuun. Mieluummin mitä tahansa muuta kuin vaaleanpunaista! Toivottavasti teillä menee hyvin - JOPA Petunialla. Minulla on kaikki OK. Koulu menee hyvin ja olen saanut uusia kavereita -

Hän mietti hetken aikaa, kirjoittaisiko Jamesista, mutta päätti sitten jättää kirjoittamatta. Hän ehtisi kertoa Jamesista myöhemminkin, JOS hän pysyisi Jamesin kanssa vielä pidempään. Hän tunsi kyllä Kelmien tavat vaihtaa tyttöystävää, eikä hän edes ollut mikään Jamesin virallinen tyttöystävä. Tuskin James halusikaan hänen olevan. Totta kai hän viihtyi Jamesin kanssa. Hänestä oli ihanaa olla Jamesin kanssa kahdestaan, kun kukaan muu ei ollut keskeyttämässä heitä. Hänestä oli ihanaa, miten James piti käsivarttaan hänen vyötäröllään ja miten James kuunteli häntä keskittyneesti aina, kun hän sanoi jotakin (ellei unohtunut tuijottamaan häntä). Mutta silti - hän ei ollut Jamesin virallinen tyttöystävä. Vielä ei ollut aika kertoa Jamesista vanhemmille. Hän huokaisi syvään. Kirjeen kirjoittaminen ei ollut koskaan ennen tuntunut näin vaikealta.

Jouduin pieneen onnettomuuteen pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla. Älkää pelätkö, se ei ollut mitään vakavaa, tai ei ainakaan mitään, mitä ei olisi voinut korjata taikakeinoin. Nyt olen ihan kunnossa. Joka tapauksessa, sen onnettomuuden jälkeen meille tuli uusi pimeyden voimilta suojautumisen professori. Hän on tosi mielenkiintoinen tapaus. Hän ei ole yhtään opettajamainen, hän on tosi nuori ja jonkinlainen rokkari. Hänen nimensä on Red. (Tosin Arianna kutsuu häntä Red Rockiksi, koska hänellä on sellainen tatuointi käsivarressa). Ihmettelen, miten meille on tullut sellainen opettaja. Dumbledore on kai seonnut viimeinkin. Tai sitten hänellä on joku syy, jota me emme tajua. Red on tosi outo. Joskus tuntuu, että hän tietää kaiken, tai jotakin sellaista. Se on vähän ahdistavaa.

Halloweenina tapahtuu jotakin tosi isoa. En tiedä mitä - meille ei kerrota, mutta Kelmit tuntien jotakin pirullista. (Minä olen puhunut Kelmeistä aikaisemmin, muistatko? Ne tyypit, jotka ärsyttävät minut henkihieveriin.) Joka tapauksessa, jos minusta ei kuulla Halloweenin jälkeen, olen joko kuollut tai liian kiireinen jahtaamaan Kelmejä ympäri koulua.

Rakkaudella, Lily

Lily nojautui taaksepäin sängyllä. Kirje oli lattea, hän myönsi sen. Mutta hän ei voinut kertoa mitään todellisista tapahtumista, tai hänen vanhempansa vain huolehtisivat turhaan. Ensimmäistä kertaa Lily tajusi kunnolla, ettei hän ollut enää samanlainen kuin vanhempansa. Hän joutui valehtelemaan heille ja peittelemään tosiasioita. Se ei tuntunut oikealta.

Hän nousi ylös, otti kirjeen kätensä ja lähti Pöllölään etsimään pöllöään. Hän halusi lähettää kirjeen heti, koska unohtaisi sen joka tapauksessa myöhemmin. Ainakin heti, kun James tulisi Kelmien 'kokouksesta' takaisin. Jamesilla oli inhottava tapa saada hänet unohtamaan heti kaikki, mitä hän oli ikinä aikonutkin tehdä.

"Vie tämä vanhemmilleni", Lily sanoi Darien-pöllölle sitoessaan kirjeen sen jalkaan. Darien huhuili arvokkaasti ja lennähti Lilyn käsivarrelta lentoon. Lily katseli ajatuksissaan, kuinka pöllö muuttui yhä pienemmäksi täpläksi hämärtyvällä taivaalla, sitten katosi kokonaan. Hän huokaisi ja kääntyi ympäri.

Dumbledore seisoi pöllölän ovella ja katsoi häntä vakavasti.

"Iltaa, Lily", Dumbledore toivotti.

Lily hymyili pienesti. "Iltaa, professori", hän vastasi. Katsoessaan Dumbledorea tarkemmin hän näki, että Dumbledore näytti vanhemmalta kuin koskaan aikaisemmin, eikä se varmasti johtunut Kelmeistä. Tavanomainen pilke rehtorin silmistä oli poissa ja se, jos mikä sai Lilyn tuntemaan itsensä huolestuneeksi.

"Kirjoititko vanhemmillesi?" Dumbledore kysyi.

Lily nyökkäsi. Dumbledore hymyili. "On hyvä pitää yhteyttä tärkeisiin ihmisiin tällaisena aikana. Kerrohan, kuinka paljon vanhempasi tietävät velhomaailman tapahtumista?"

"Eivät kovinkaan paljon, professori", Lily sanoi rehellisesti. "Olen yrittänyt selittää heille, mutta he eivät ymmärrä kaikkea, enkä halua huolestuttaa heitä turhaan. En itsekään ymmärrä kuin kokonaiskuvan tapahtumista."

Dumbledore nyökytteli. "Tuskin kukaan ymmärtää hirvittäviä asioita."

"Ymmärrättekö te, professori?" Lily kysyi hitaasti.

Dumbledore pudisti päätään hieman surullisesti. "En. Minä en ymmärrä, miten pojasta nimeltä Tom tuli murhaaja nimeltä Voldemort. Minä muistan hänet hänen kouluaikoinaan. Hän oli luihuinen. Hän nautti sääntöjen rikkomisesta ja uskoi puhdasverisyyteen. Mutta hän ei ollut paha. Hän oli nero. En tiedä, mikä muutti hänet."

"Minä en ymmärrä koko puhdasverisyys-jupakkaa", Lily puuskahti. "Puhdasverisyyttä kannattavat ovat väärässä!"

"Ei", Dumbledore pudisti päätään. "Sodassa ei ole koskaan oikeaa ja väärää puolta, Lily. On vain kaksi puolta, joista kumpikin uskoo olevansa oikeassa. Siksi, ennen kuin sinä päätät olla mukana sodassa, sinun on harkittava tarkasti, pystytkö sinä taistelemaan sellaisia ihmisiä vastaan, jotka eivät usko tekevänsä mitään väärää. Jotka uskovat vain tekevänsä oikein."

"Professori - " Lily aloitti epäröiden. "Kuulin Cinnamonilta - Belliniltä, siis - että on olemassa joku - ryhmä - joka taistelee Voldemortia vastaan?"

Dumbledore nyökkäsi. "Ystäväsi on saanut oikeita tietoja. On olemassa eräs ryhmä. He tekevät aktiivista työtä Voldemortia ja kuolonsyöjiä vastaan. He asettavat oman elämänsä vaaraan."

"Minä - kuuluuko Red siihen järjestöön?"

"Professori Stron? Pelkäänpä, etten voi vastata tuohon kysymykseen", Dumbledore sanoi vakavasti. "Ryhmän jäsenten nimet ovat huippuluokan salaisuuksia."

"Miksi Red lähetettiin opettamaan meitä?" Lily kysyi ymmällään.

Dumbledoren silmissä pilkahti. "Teidän edellinen opettajanne ei osoittautunut kovin päteväksi ja minä tarvitsin uuden opettajan. Professori Stron sattui etsimään juuri silloin toisenlaista työtä - "

"Hän etsi turvapaikkaa, eikö etsinytkin? Koska hän on haluttua tavaraa kuolonsyöjien listalla."

"Sinä olet tehnyt paljon päätelmiä, Lily, mutta kehottaisin, että et vaivaisi päätäsi professori Stronin asioilla. Voin kuitenkin sanoa, että hänen syidensä lisäksi minulla oli omat syyni kutsua hänet tänne. Pyydän, että et kysele niistä syistä enempää".

Lily nyökkäsi. "Mutta professori, KUKA hän oikein on? Hän on niin omituinen - ei mikään opettaja - ja hän tuntuu tietävän kaiken - "

"On epätodennäköistä, että professori Stron tietää aivan kaikkea. Tuskin kukaan tietää. Mutta hän tietää hyvin paljon, se on totta."

"Onko hän - "

"Ei, Lily. Ei hän ole", Dumbledore sanoi. "Hän on aurori ja vakooja - yksi parhaista omalla alallaan. Hän oli yksi lahjakkaimmista oppilaista, joita minulla on koskaan ollut. Hänen tuvanjohtajallaan oli tapana sanoa, että hän oli liian älykäs ollakseen hyväksi itselleen. Se on epäilemättä totta."

"Mutta miten hän voi tietää niin paljon - "

Dumbledore nosti kätensä pystyyn ja hymyili lempeästi. "Vaikka professori Stron ei ole näkijä, hänellä on omat tiensä asioiden selvittämiseen. Pyydän, että et kysele enempää. Tulet varmasti lähipäivinä näkemään, että ulkonäkö johtaa usein harhaan."

Vanha velho käveli pois sanaakaan sanomatta. Lily jäi katsomaan hänen jälkeensä otsa rypyssä.

Seuraavana päivänä Lilyllä oli tapaaminen Amos Diggoryn kanssa. Hän odotti Amosta kirjastossa, kuten oli luvannut, vaikka ei ollutkaan erityisen innokas tapaamaan tätä. Osittain Jamesin vuoksi - hän ei halunnut, että James kiroaisi Amoksen vain sen vuoksi, että Amos tarvitsi apua loitsuissa. Osittain myös siksi, ettei hän pitänyt Diggorysta. Hänen mielestään Diggory oli aina ollut liian tarkka omasta kunniastaan. Lisäksi Diggorylla tuntui olevan pakkomielle James Potterin päihittämisestä joka alalla.

Lily ehti istua kirjastossa hieman yli viisi minuuttia, ennen kuin Amos tuli. Amos kantoi mukanaan taikasauvaansa, mutta oli jättänyt koulukirjansa makuusaliin. Hänen vaaleat hiuksensa oli kammattu tiiviisti päätä myöten ja hänen kasvoillaan oli leveä hymy.

"Hei, Lily. Anteeksi, että olen myöhässä. Juutuin oleskeluhuoneeseen."

"Juutuit?" Lily kohotti kulmiaan. "Jos saan ehdottaa, sinun pitäisi syödä vähemmän ensi kerralla."

Amos naurahti. "Kuule, olen tosi kiitollinen siitä, että autat minua."

Lily kohautti olkapäitään. "Minä neuvoisin sinua olemaan kiitollinen vasta sitten, kun olen takonut tämän loitsun kalloosi. Missä sinä tarvitsitkaan apua?"

"Muuntautumisloitsussa. En vain ymmärrä sitä."

"Etkä ottanut kirjojasi mukaan?" Lily kohotti kulmiaan.

Amos levitti käsiään. "En voi sille mitään. Minä vain en ole kirjanoppinut ihminen."

Lilyn mielestä Amos oli juuri kirjanoppinut ihminen, mutta hän ei sanonut sitä ääneen. Hän kaivoi oman kirjansa laukustaan ja avasi sen muuntaumisloitsun kohdalla. Hän toivoi, että saisi Amoksen ymmärtämään loitsun mahdollisimman nopeasti. Hän halusi päästä takaisin rohkelikkotorniin pelaamaan shakkia Remuksen kanssa. Hän tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi Amoksen seurassa.

"Mitä jos sinä lukisit tuon pätkän ensin itseksesi ja sitten sanot minulle, mitä et ymmärrä siinä?" Lily ehdotti. Amos kohautti hartioitaan ja totteli kumartuen kirjan ylle, antaen Lilylle tilaisuuden pohtia omia ajatuksiaan. Ne koskivat enimmäkseen Jamesia. James oli ollut vähemmän kuin tyytyväinen siitä tosiasiasta, että Lily opetti Amosta - Jamesilla oli luontainen vastenmielisyys Diggorya kohtaan. James oli kuitenkin luvannut pysyä poissa. Lily tosin ei täysin luottanut Jamesin lupaukseen. Jamesin tuntien ei olisi ollut mikään ihme, jos James olisi hiippaillut paikalle huomaamatta jollakin keinolla.

Lily ravistautui irti ajatuksistaan ja alkoi selittää Amokselle, miten muuntautumisloitsu toimi. Sen jälkeen hän käski Amosta langettamaan loitsun lähimpään kirjaan, mutta loitsu onnistui surkeasti. Amos joutui yrittämään kolmetoista kertaa, ennen kuin sai loitsun toimimaan. Siinä vaiheessa Lily huokaisi helpotuksesta.

"No niin, nyt sinä hallitset sen", hän sanoi tyytyväisenä, vaikka epäilikin mielessään, saattoiko joku Diggory-niminen todella olla noin huono? Mutta hän ei aikonut ryhtyä kyseenalaistamaan Amoksen rehellisyyttä. Hänellä ei ollut aikaa sellaiseen.

Amos säteili hänelle. "Kiitos, Lily! En olisi ikinä onnistunut ilman sinun apuasi", Amos julisti.

Lily pyöritti silmiään. "Totta kai olisit. Olisit voinut vaikka pyytää Jamesia näyttämään sinulle", hän sanoi kevyesti, vaikka sanoihin oli kätketty terävä piikki. Amos ei kuitenkaan huomannut sitä.

"Potteria?" Amos hymähti. "Tuskin. Minun tietääkseni hän ei ole erityisen hyvä loitsuissa."

"Yksi parhaista kuitenkin", Lily napautti. "Ja todennäköisesti joku sinun tuvastasikin olisi suostunut avuksi."

"Mutta he eivät olisi olleet yhtä hyviä kuin sinä", Amos sanoi leveästi hymyillen.

Lily hymyili pienesti. "Kiitos."

"KUKAAN ei ole yhtä hyvä kuin sinä", Amos jatkoi. Lily liikahti vaivautuneena.

"Amos - "

Amos kumartui eteenpäin ja suuteli häntä suoraan huulille. Lily hätkähti, liian järkyttyneenä tehdäkseen mitään. Sitten hän tajusi, mitä oli tapahtumassa ja nykäisi päänsä taaksepäin. Hänellä ei ollut mitään aikomusta suudella Amos Diggorya, varsinkin, kun hänellä oli jo James. Hän ei halunnut edes ajatella, mitä James olisi tehnyt, jos olisi nähnyt tämän.

"Mitä sinä oikein kuvittelit tekeväsi?" Lily sähähti vihaisesti ja nykäisi koulutarvikkeensa kassiinsa.

Amos kohautti harteitaan. "Suutelin sinua, miltä se näytti? Lily, älä nyt ole - "

"Minä en tietääkseni pyytänyt sinua suutelemaan minua! Minä en KESTÄ miehiä! Miksi teidän pitää aina mennä tekemään jotakin tuollaista?"

"Sen minäkin haluaisin tietää", julisti toinen ääni ovelta. Lily ja Amos kääntyivät katsomaan ovelle. Lily näki Cinnamonin seisovan ovensuussa, kasvot kalpeina kuin hän olisi nähnyt aaveen. Lily rypisti otsaansa. Miksi Cinnamon näytti noin järkyttyneeltä? Hän vilkaisi Amosta, joka tuijotti Cinnamonia teeskennellyn syyllinen ilme kasvoillaan. Sitten Lily tajusi.

"Sinä kaulailit aina DIGGORYN kanssa?" hän kysyi järkyttyneenä Cinnamonilta ja pomppasi jaloilleen, mahdollisimman kauas Amoksesta.

Cinnamon nyökkäsi vihaisesti. "Niin kaulailin. Nyt kuitenkin huomaan, ettei siitä ollut mitään hyötyä - " hänen ilmeensä muuttui vihaisesta surulliseksi ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. " - koska sinä olet pelkkä paskiainen, Diggory!"

Amos virnisti. "Hei, tuo on epäreilua, minä vain - "

"Sinä vain suutelet minun parasta ystävääni, joka kaiken lisäksi on VARATTU", Cinnamon kivahti. "Montako muuta salaista ihastusta sinulla mahtaa vielä olla? Voit yhtä hyvin sanoa, koska et voi enää laskea minua niihin!"

"Cin - "

"Painu helvettiin, Amos!" Cinnamon sanoi itkuisesti, kääntyi kannoillaan ja katosi kirjaston ovelta. Lily kääntyi katsomaan Amosta.

"Mikä pahus sinua oikein vaivaa, Diggory?" hän huusi. "Minä TIESIN, että sinä olet huijari, mutta en tiennyt, että yrität vielä matkia Siriustakin! No, pieni vinkki, Amos: ei kannata pitää kahta naista yhtäaikaa. Se päättyy aina huonosti."

Amos huokaisi. "Lily, minä - "

Lily nosti kätensä pystyyn ja osoitti sitten häntä sormellaan. "SINÄ painut nyt helvettiin, niin kuin Cinnamon käski. SINÄ pysyt meistä kaukana, tai minä käsken Kelmien kirota sinut vielä pahemmin kuin Kalkarosta ikinä! Tai minä teen sen itse. Tuliko selväksi?" hän ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan osoitti sauvallaan laukkuaan, mutisi "tulejo!" ja säntäsi Cinnamonin perään.

Remus kuuli muotokuva-aukon pamahtavan rajusti ja kääntyi automaattisesti katsomaan ovelle. Cinnamon. Vaaleatukkaisen tytön kasvot olivat kyynelistä märät ja hänen silmissään oli kylmä ilme. Remus alkoi nousta ylös tuoliltaan, mutta ennen kuin hän ehti sanoa sanaakaan, Cinnamon oli jo sännännyt makuusalin portaisiin. Remus kuuli tyttöjen makuusalin sulkeutuvan rajusti portaiden yläpäässä.

Hän istui hetken ajatuksissaan ja nousi sitten ylös. Hän tiesi, ettei pääsisi tyttöjen makuusaliin portaita pitkin. Sen sijaan hän suuntasi poikien makuusaliin, missä tiesi Jamesin olevan.

"Sarvihaara, minun täytyy lainata luutaasi", Remus sanoi.

James kohotti kulmiaan. "Mitä varten?" James makasi kyynärpäidensä varassa sängyllä ja selaili huispauslehteä. Remus pyöritti silmiään tuskastuneena.

"Minun täytyy päästä tyttöjen makuusaliin."

"Tyttöjen makuusaliin?" James virnisti. "En tiennytkään sellaisesta puolestasi, Kuutamo. Kuka se on? Ja muuten, olen aina ollut varma, että tyttöjen makuusaliin on mahdollista päästä portaita pitkin, jos juoksee tarpeeksi lujaa - "

"Ole hiljaa, James!" Remus ärähti. James vaikeni välittömästi. Remus hermostui harvoin, mutta silloin kun hän hermostui oli yleensä kyseessä joku vakava asia. Hän jäi katsomaan Remusta, odottaen Remuksen jatkavan.

Remus ravisti päätään. "Minulla on asiaa Cinnamonille. Hän oli lievästi sanoen poissa tolaltaan ja haluan puhua hänen kanssaan. Ikävä kyllä hän ehti karata makuusaliin ennen kuin ehdin puhua. Sinähän sanoit, että makuusaliin pääsee ulkokautta luudanvarrella?"

James nyökkäsi. "Joo. Luutani on luutakomerossa. Ensimmäisessä kerroksessa."

Remus voihkaisi. "Tietenkin tämä on pakko tehdä mahdollisimman vaikeaksi. Toivotaan edes, ettei SIRIUS ole siinä luutakomerossa", hän sanoi pyörittäen silmiään ja katosi etsimään Jamesin luutaa jäämättä odottamaan Jamesin vastausta.

Muutaman minuutin kuluttua hän lensi tyttöjen makuusalin ikkunan ulkopuolelle. Hän oli tottunut lentäjä, ei tosin yhtä hyvä kuin James ja Sirius, jotka olivat harrastaneet huispausta koko ikänsä. Remus oli kuitenkin pelannut usein huispausta kesällä ystäviensä kanssa, eikä hänellä ollut mitään ongelmia avata makuusalin ikkunaa samalla kun piti luutaa paikoillaan.

"Cinnamon?" hän kysyi raottaessaan ikkunaa.

Cinnamon kohotti katseensa tyynystään ja katsoi Remusta kylmästi. "Mitä SINÄ siellä teet?" hän kysyi.

Remus kohautti harteitaan. "Voinko tulla sisään?"

"Minä luulen, että sinä tulet joka tapauksessa", Cinnamon mutisi.

"Niin tulenkin", Remus virnisti ja laskeutui makuusalin lattialle. "Lainasin Jamesin luutaa. Halusin puhua."

"Puhu sitten", Cinnamon kehotti kylmällä äänellä. "Minä kuuntelen."

Remus huokaisi. "Mikä sinulla on, Cin?"

Cinnamon kääntyi katsomaan poispäin. "Ei mikään, mistä sinä haluaisit tietää mitään."

"Hei, kerro nyt. Minä olen hyvä kuuntelija. Kaikki ystäväni voivat todistaa sen."

"He eivät olekaan tyttöjä."

"Kuule, ellei ongelmasi koske tiettyjä tyttöjen - tuota - vaivoja, niin voit aivan hyvin kertoa minulle", Remus kannusti.

Cinnamon mietti hetken ja alkoi sitten puhua. Hän ei itkenyt ja hänen äänensä kuulosti ontolta. "Sinähän tiedät, että minulla oli poikakaveri?"

"Se, josta et suostunut kertomaan mitään? Tiesin kyllä", Remus nyökkäsi.

"No, häntä ei ole enää", Cinnamon sanoi kuivasti.

Remus olisi halunnut hyppiä riemusta - Cinnamon oli ainoa tyttö, josta hän todella piti ja nyt Cinnamon oli vapaa - mutta hän otti kasvoilleen myötätuntoisen ilmeen ja istui Cinnamonin sängyn reunalle lohduttamaan tyttöä.

"Haluatko kertoa, mitä tapahtui, vai pitääkö minun kiristää se tieto sinusta?"

Cinnamon pyöritti silmiään. "Ihan sama. Sanotaanko vaikka, että löysin tämän mäntin suutelemasta Lilyä."

"Lilyä?"

"Niin. Lilyä. Lily Evansia, tiedäthän. Punapäistä ystävääni, johon James on lääpällään", Cinnamon sanoi sarkastisesti.

"Tiedän kyllä. Mutta siis, Lilyllähän on James!"

"Luuletko, että se Amosta kiinnosti?"

Remus kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Amos? Amos Diggory? Paskiainen, jonka James haluaa aina tappaa?"

"Juuri se sama tyyppi. Ja tämänpäiväisen jälkeen James saa minun puolestani tappaa hänet. En menisi väliin", Cinnamon sanoi kylmästi.

"Minä en tajua", Remus pudisti päätään. "Eihän Lily pidä Amoksesta."

"Mutta Amos ilmeisesti pitää Lilystä. Eikä Lily siitä suudelmasta ilahtunut. Olen pahoillani siitä, että Lily oli liian järkyttynyt antaakseen litsaria. Ilmeisesti hän varaa ne kaikki Jamesille - miksi minun ystäväni on sellainen - "

"Rauhoitu, Cin", Remus sanoi ja tarttui Cinnamonia olkapäistä. "Rauhoitu ja yritä unohtaa koko juttu, jooko? Amos Diggory on pelkkä idiootti, eikä hän ansaitse sitä, että sinä itkisit hänen vuokseen."

"Sano se minun itkurefleksilleni."

Remus huokaisi. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Hän osasi kyllä lohduttaa ystäviään. Mutta sydänsuruista kärsivät tytöt olivat kokonaan toinen asia. Hän teki ainoan asian, minkä keksi - hän kietoi kätensä Cinnamonin ympärille ja veti laihan tytön itseään vasten. Hän tunsi Cinnamonin alkavan itkeä. Cinnamonin olkapäät tärisivät itkusta.

Remus suki Cinnamonin vaaleita hiuksia rauhoittavasti. "Se muuttuu kyllä paremmaksi, Cin", hän lupasi. "Se sattuu ensin vähän ja sitten se unohtuu. Minä lupaan sen."

"Mistä sinä sen muka tiedät?" Cinnamon kysyi. "Ethän sinä ikinä ole kenenkään kanssa!"

Remuksen selkä jäykkeni. Hän tiesi, että Cinnamon vain purki pahaa oloaan häneen, mutta siitä huolimatta sanat sattuivat. Mitä hän muka olisi voinut sanoa? Että kukaan ei haluaisi olla hänen kanssaan, koska hän oli ihmissusi? Että hän piti Cinnamonista? Tuskin sentään.

Cinnamon tajusi sanoneensa väärän asian. "Anteeksi, Remus", hän sanoi hiljaa. "Se oli ilkeästi sanottu."

"Ei ollut", Remus vakuutti ravistaen päätään. "Se oli vain totuus."

Hän ei tiennyt kuinka kauan istui siinä, pitäen Cinnamonia sylissään. Hän sulki silmänsä ja painoi kasvonsa Cinnamonin hiuksiin, sanaakaan sanomatta. Cinnamon itki, kunnes ei jaksanut enää ja nukahti.

Lily meni poikien makuusaliin ja löysi Jamesin istumasta sängyltä. Hän huokaisi helpottuneena. Hän oli ensin aikonut mennä puhumaan Cinnamonille, mutta mennessään omaan makuusaliinsa hän oli löytänyt Cinnamonin itkemästä vasten Remuksen olkapäätä eikä ollut aikeissa keskeyttää mitään. Hän ei muutenkaan tiennyt, mitä sanoa - Cinnamon oli todennäköisesti loukkaantunut hänelle, koska Amos oli ihastunut häneen.

"James?" hän kysyi heikosti.

James kohotti päätään ja hymyili pienesti nähdessään hänet. "Hei, Lily. Mitä sinä täällä teet?"

"Minulla oli kamala ilta", Lily sanoi tukahtuneesti ja meni lähemmäs. James näki hänen ilmeensä ja veti hänet sängylle istumaan kietoen käsivartensa hänen ympärilleen. Lily painoi kasvonsa vasten hänen olkapäätään.

"Mitä tapahtui?" James kysyi hiljaa.

Lily ravisti päätään itsekseen. "Olin kirjastossa, Amoksen kanssa", hän aloitti ja tunsi Jamesin lihasten kirenevän.

"Mitä se idiootti - "

"Ei mitään vakavaa, älä pelkää", Lily sanoi ja tunsi Jamesin rentoutuvan. "Tai no, hän suuteli minua."

"MITÄ?" James hypähti sängyllä. "Minä tapan sen paskiaisen", hän sihisi sitten.

Lily huokaisi syvään. "James, minä en tullut tänne vain kuunnellakseni sinun mustasukkaista raivoamistasi", hän sanoi väsyneesti. "Jätä se Siriukselle, jooko?"

"Anteeksi, Lily", James sanoi nopeasti ja kietoi käsivartensa tiukemmin hänen ympärilleen. "Mitä sitten tapahtui?"

"No - " Lily naurahti surullisesti. "Minä aloin tietenkin huutaa hänelle. Sitten Cinnamon tuli paikalle. Selvisi, että Amos oli se Cinnamonin salainen poikaystävä ja voit uskoa, että Cinnamon sai kohtauksen - James, minä en tiedä, puhuuko hän minulle enää ikinä!"

"Miksi ei puhuisi? Et kai sinä suudellut Amosta takaisin?"

"EN", Lily kivahti. "Mutta mieti nyt - jos näkisit minun suutelevan Siriusta, antaisitko sinä sitä Siriukselle anteeksi, vaikka Sirius ei olisikaan syyllinen osapuoli?"

James mietti hetken ja kohautti sitten olkapäitään. "Minä olisin raivoissani hänelle. Mutta hän on kuin minun veljeni, eli todennäköisesti antaisin. Lily, Cinnamon tajuaa kyllä, ettei se ollut sinun vikasi."

"Toivotaan", Lily mutisi. "Hän oli aika järkyttynyt."

"SITÄ Remus siis tarkoitti", James tajusi. "Hän halusi lainata minun luutaani. Hän sanoi haluavansa puhua Cinnamonille."

"Remus on Cinnamonin luona. Hän lohduttaa Cinnamonia."

James virnisti alakuloisesti. "Sitten kaikki päättyy hyvin. Remus on loistava lohduttaja. Ainoa meistä, joka osaa sen."

Lily huokaisi syvään, eikä sanonut mitään. Hän kietoi käsivartensa tiukemmin Jamesin kaulaan.

Remus siirsi Cinnamonin varovasti pitkälleen sängylle ja veti peitteen tytön päälle. Cinnamon oli viimeinkin nukahtanut ja Remus nosti luutansa lattialta ja käveli hiljaa lattian poikki ovelle. Hän kääntyi katsomaan nukkuvaa Cinnamonia ovelta. Cinnamonin kasvot punoittivat itkusta ja hän näytti loppuunväsyneeltä. Remus huokaisi syvään ja meni ovesta ulos. Hän liukui alas oleskeluhuoneeseen ja tunsi itsensä väsyneemmäksi kuin aikaisemmin. Joskus hän voisi tappaa Amos Diggoryn. Tällaisella hetkellä hän toivoi, että voisi olla ihmissusi ja murhata jonkun tietämättä sitä kunnolla itse. Hän ravisti päätään ja meni poikien makuusaliin, missä James istui sängyllä käsivarret Lilyn ympärillä.

"Anteeksi keskeytys", Remus sanoi kuivasti. "Ajattelin tulla nukkumaan välillä."

Lily nousi ylös sängyltä ja suuteli Jamesia. Remus käänsi katseensa poispäin. "Onko Cinnamon OK?" Lily kysyi sitten Remukselta.

Remus kohautti olkapäitään. "Vihainen, ainakin."

Lily huokaisi. "Jotenkin ei huvita mennä sinne. Hän alkaa kuitenkin huutaa minulle tai jotakin."

"Hän nukkuu nyt", Remus huomautti.

"Mutta odota, kunhan hän herää."

"Sinä voisit aina nukkua täällä", James sanoi toiveikkaasti. Remus loi Jamesiin murhaavan katseen.

"Mitä?" James kysyi viattomasti.

Remus pudisti päätään. Lily hymyili pienesti. "Kiitos tarjouksesta, James, mutta en ole aikeissa tunkeutua poikamiesboksiinne. Ja kiitos lohdutuksesta. Hyvää yötä."

"Yötä", Remus ja James sanoivat yhteen ääneen, kun Lily katosi huoneesta. Sitten James kääntyi Remuksen puoleen.

"Sinä pidät hänestä, eikö niin?"

"Lilystä? Totta kai pidän, mutta älä pelkää, hän on sinun tyttösi - "

"Ei Lilystä. Vaan Cinnamonista. Siksi sinä olet noin masentunut."

Remus kohautti avuttomasti harteitaan. "Kieltäminen olisi valehtelua."

17. luku - viime hetken valmisteluja

Lokakuun 30. päivä oli kylmä ja sateinen. Kelmit istuivat Tuleemeneehuoneessa päät yhdessä ja keskustelivat seuraavan päivän - Halloweenin - pilasta. He olivat melkein valmiita. Jäljellä oli enää kaikkein vaikein osuus, jonka he tekisivät vasta illalla. Siihen osuuteen kuului kotitonttuja, mikä hankaloitti suunnitelman toteuttamista suuresti.

Kelmit olivat innoissaan Halloween-pilan toteuttamisesta. He olivat suunnitelleet kepposta koko kesän ja odottaneet sen tekemistä enemmän kuin edes koulun alkua (paitsi ehkä James, joka halusi päästä takaisin Lilyn luokse.) Nyt kun pila oli valmis toteuttavaksi, he tuskin pysyivät nahoissaan. Heitä ei hidastanut edes tieto siitä, että heitä odottaisi pitkä jälki-istuntokausi. Ainoa, joka pysähtyi edes harkitsemaan kepposen tekemättä jättämistä, oli yllättäen James eikä Remus. Kepponen ei ollut vahingollinen kenellekään, joten Remuksella ei ollut mitään syytä estellä. Jamesin syyn nimi oli Lily Evans. Hän pelkäsi, että Lily suuttuisi hänelle ja lakkaisi puhumasta hänelle, vaikka pila olikin jokseenkin harmiton. Ainakin Kelmien mielestä.

"Sarvihaara?" Remus heilutti kättään Jamesin silmien edessä. "Kuulitko sinä, mitä minä kysyin?"

"Mitä?" James näytti pöllämystyneeltä. Remus huokaisi ja ravisti päätään. "Eli et kuullut."

"En", James myönsi. "Minä vain - mietin - "

"Ohhoh!" Sirius huudahti. "Tähän aikaan päivästä?"

James mulkaisi häntä. "Kuule, meistä kahdesta minulla on hyvä syy miettiä. Meistä kahdesta minä saan pelätä, ettei elämäni rakkaus puhu minulle tämän jälkeen."

"Yksi hyvä syy, miksi ei kannata rakastua", Sirius virnisti. "Siitä seuraa vain harmia."

Enimmäkseen seurasikin, sen myös James oli viime päivinä huomannut. Siriuksen ja Ariannan välit olivat parantumassa, mutta ne eivät kuitenkaan olleet yhtä rennot kuin ennen. James mietti, tulisivatko heidän välinsä enää koskaan ennalleen. Cinnamon oli edelleen masentunut Amoksesta eikä juurikaan puhunut Lilylle, mistä Lily taas oli murtunut. Ja koska Lily oli surullinen, oli myös James vihainen. Hän olisi halunnut kirota Amoksen kostoksi, mutta Lily kielsi häntä. Vaikka Lilyä oli loukattu, hän silti jaksoi estää Jamesia kostamasta. Tytöt olivat outoja.

"Sitä paitsi, jos Lily suuttuu sinulle tästä, hän ei ole sen arvoinen", Peter jatkoi.

James mulkaisi Peteriä. Sirius pyöritti silmiään.

"Matohäntä, mitä tahansa teetkin: älä ikinä - IKINÄ - sano Jamesille, ettei Lily ole jonkun asian arvoinen", Sirius varoitti.

"Hei, kaverit, tämä on kyllä tosi mielenkiintoista, mutta pysytäänkö kuitenkin asiassa?" Remus ehdotti. "Peter, onko meillä tarpeeksi kampoja?"

Peter veti esiin suuren laukun ja kaatoi sen sisällön lattialle. Laukku oli täynnä pieniä, värittömiä paperipusseja, joiden pintaan oli kirjoitettu siististi joku nimi, esimerkiksi: "Lucius Malfoy." Paperipusseja oli mielettömästi - Peter otti esille useampia laukkuja ja kaatoi niidenkin sisällöt lattialle. Sirius virnisti tyytyväisenä.

"Onko tässä varmasti kaikki?" hän varmisti.

Peter nyökkäsi. "Jokaikinen, meitä ja opettajia lukuunottamatta."

"Minua harmittaa, kun emme saaneet opettajien kampoja", Sirius sanoi hieman surullisesti. "Minä niin kovasti olisin halunnut kamman, jonka omistaja on Minerva - "

"Sille nyt vain ei voi mitään", Remus sanoi pyörittäen silmiään. "Sinun on paras vain tyytyä siihen."

"Tai ryhtyä johonkin epätoivoiseen", Sirius sanoi. "Hyökätä yöpukuisen McGarmiwan kimppuun ja - "

"Sirius! Älä edes ajattele sitä!"

Lily istui oleskeluhuoneen tulen ääressä ja luki Päivän Profeettaa. Päivän lehti ei ollut mitään iloista luettavaa - typerien, taikamattolakien väärinkäytöstä kertovien juttujen lisäksi lehdessä oli raportteja kadonneista ihmisistä sekä uusista murhista. Voldemortin kuolonsyöjät olivat hyökkänneet eilisiltana Viistokujalla asuvan velhoperheen kimppuun. Kyseessä olivat McKinnonit, joiden tytär oli korpinkynnessä. Lily sääli tyttöä koko sydämestään, vaikka ei häntä tuntenutkaan. Hän ei halunnut edes kuvitella, millaista olisi, jos hänen oma perheensä revittäisiin rikki. Ja silti - silti niin kävisi vielä, Lily oli melkein varma siitä. Totta kai hänen perheensä oli haluttua riistaa, he olivat jästejä ja hän itse oli kuraverinen, joita Voldemort tuntui vihaavan kaikkein eniten.

Lily huokaisi ja hieroi hajamielisesti otsaansa. Koko Tylypahkan oli yllättäen vallannut outo masennus, hän tajusi. Hän ei tiennyt, mistä se johtui. Kaikki tuntuivat odottavan Halloweeniä jonkinlaisella kauhulla. Voldemort oli tunnettu siitä, että nautti juhlien pilaamisesta ja Halloween oli tiedetysti kaiken hämäräperäisen suuri juhla. Vaikka Voldemort ei olisikaan tarpeeksi vahva vallatakseen Tylypahkaa, pelkäsivät monet perheensä puolesta. Kuten myös Lily. Hän tiesi vihaavansa aika ajoin Petuniaa ja olevansa turhautunut vanhempiinsa, mutta silti hän ei halunnut heidän kuolevan.

"Minä tarvitsen jotakin piristystä", Lily mutisi itsekseen iloisesti räiskyvälle tulelle.

"Et ole ainoa", ilmoitti Cinnamonin ääni vähän matkan päästä. Lily kääntyi ja hymyili Cinnamonille pienesti. Cinnamon näytti väsyneeltä, kuten niin usein viime aikoina. Cinnamon oli edelleen surullinen Amoksen vuoksi, vaikka Lily ei voinutkaan ymmärtää sitä. Cinnamon oli siis ottanut Amoksen vakavammin kuin oli koskaan kertonutkaan - taas yksi asia, mitä Lily ei voinut ymmärtää. Cinnamon ei ollut viime päivinä juurikaan puhunut Lilylle, mutta hän arveli, että nyt Cinnamon oli valmis yrittämään.

"Ideoita otetaan vastaan", Lily sanoi ja kehotti Cinnamonia istumaan alas. Cinnamon totteli ja nappasi sitten Päivän Profeetan Lilyltä selaten sen nopeasti kannesta kanteen. Sitten hän heitti lehden lattialle kuin inhoten.

"Minä en kestä tätä!" Cinnamon julisti. "Aina vain murhia ja katoamisia! Milloin tämä oikein loppuu?"

"Tuskin ikinä", Lily mutisi hiljaa. "Tuntuu niin typerältä vain istua täällä ja katsoa sivusta, kuinka ihmiset kuolevat."

Cinnamon kohotti kulmiaan. "Sinä haluaisit riskeeraamaan oman henkesi tuonne ulkomaailmaan?"

"Miksi en haluaisi?" Lily kysyi hieman haastavasti. "Minä haluan taistella Voldemortia vastaan."

"Sinä olet hullu", Cinnamon sanoi lyhyesti. "Ne vain tappavat sinut."

"Ne tappavat minut joka tapauksessa", Lily tokaisi. "Mieti nyt - minä olen jästisyntyinen. Minä olen ensimmäisenä niiden listalla."

Cinnamon oli hetken aikaa hiljaa ja ravisti sitten päätään itsekseen. "Niin kai. Sinulla sentään on joku syy taistella vastaan. Ja sinä pärjäisit siinä. Minun isäni haluaisi minun olevan aurori, mutta ei se oikeastaan kiinnosta minua sillä lailla."

"Sinun isäsi haluaa sinun olevan aurori ja vaarantavan henkesi?" Lily kohotti kulmiaan.

Cinnamon kohautti harteitaan. "Hän on kai pettynyt, koska rakas veljeni petti hänen luottamuksensa ja alkoi pelata huispausta ammattilaisena sen sijaan, että olisi ryhtynyt auroriksi. Isä haluaa, että minä otan hänen paikkansa tai jotakin muuta typerää."

"Mutta sinä et halua auroriksi?"

"En", Cinnamon ravisti päätään. "Minä en pysty katsomaan, kuinka muut kuolevat. Minä ihailen sitä, että sinä ja Ria olette vahvoja, mutta minä en pysty siihen. Olen miettinyt enemmän parantamista tai jotakin sellaista. Se sopii minulle paremmin."

Lilykin myönsi, että hänen oli helpompaa kuvitella Cinnamon parantajana Pyhässä Mungossa kuin taistelemassa kaduilla. Hän ei pystynyt kuvittelemaan Cinnamonia aurorin mustien vaatteiden ja aseistuksen keskelle. Kun taas hän itse - hän oli aina halunnut olla aurori, mutta toisaalta hän ei ollut varma, olisiko tarpeeksi hyvä. Hän oli jästisyntyinen, hän oli tyttö, eikä hän ollut ollenkaan varma, oliko tarpeeksi rohkea. Tähän asti hänellä oli ollut selkeä päämäärä, mutta nyt mitään sellaista ei ollut ja se ahdisti häntä.

"Missä Ria on?" Lily kysyi hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen. "Nuoleskelemassa jotakin poikaa kenties?"

"En ihmettelisi", Cinnamon kohautti olkapäitään. "Vaikka minun mielestäni hän voisi vain lopettaa. Ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä."

"Ei, ellei hän satu haluamaan lasta", Lily huomautti kuivasti.

Cinnamon kohotti kulmiaan. "Arianna? Äitinä? Aika epätodennäköinen tulevaisuudenkuva. Minun mielestäni hän yrittää vain jatkaa poikien nuoleskelemista samaan tahtiin kuin aina ennenkin, ettei vain joudu myöntämään, että oikeasti olisi halunnut enemmänkin Siriuksen kanssa."

"Entä sinä itse?" Lily kysyi varovasti.

Cinnamon jäykistyi ja näytti hetken ajan siltä, kuin olisi ollut valmis katoamaan huoneesta. Mutta sitten hänen piirteensä rentoutuivat ja hän ravisti päätään ajatuksissaan. "Minulla ei ainakaan ole mitään poikieniskemissyndroomaa. Mutta masentaa edelleen."

"Cin, sinun pitää unohtaa koko Diggory. Hän on selvästi liero ja - "

"Sinun on helppo käskeä minua unohtamaan joku", Cinnamon tuhahti. "Sinun poikaystäväsi ei ole pettänyt sinua muiden kanssa."

Lily kohautti olkapäitään. "Johtuu siitä, ettei hän ole mikään oikea poikaystäväni. Ja se on vain ajan kysymys, milloin hän siirtyy seuraavaan - ellei ole siirtynyt jo. En usko, että hän jaksaa roikkua minussa kovin pitkään."

"No, miksi sinä sitten olet hänen kanssaan?"

"Ei aavistustakaan. Siksi kai, että en voi tietää mitä tapahtuu, joten annan mennä ja toivon parasta. Ja tuo muuten toimii muuhunkin kuin rakkauteen."

Cinnamon oli pitkään hiljaa. "Lily", hän sanoi sitten, "minun mielestäni sinun pitäisi liittyä siihen Dumbledoren ryhmään. Sinä sopisit sinne."

Lily hymyili pienesti ja kohautti harteitaan. "Harkitsen asiaa, jos selviän ensin hengissä Halloweenistä."

Kahdeksan jälkeen illalla Kelmit hiippailivat näkymättömyysviitan alla pitkin Tylypahkan käytäviä. Heidän hiipimisensä kävi melko kömpelösti, sillä he leijuttivat samalla mukanaan kookasta pataa ja vaikka he olivatkin langettaneet pataan pienennysloitsun, ei sen leijuttaminen ollut aivan helppoa. He olivat suoriutuneet tehtävästä niin, että Remus, joka oli heistä paras loitsuissa, käveli hieman kauempana muista ja piti leijumisloitsua yllä.

"Olisi aika noloa kaataa tämä pitkin käytäviä kuukauden työn jälkeen", Remus huomautti synkästi, kun he suunnistivat kohti keittiöitä.

James virnisti. "Olisipahan Vorolla jotakin luututtavaa kurajälkien lisäksi."

Sirius pyöritti silmiään. "Voisi kuvitella, että Voro ymmärtäisi vähän paremman kurajäljet ottaen huomioon millainen koiranilma siellä - "

"Ole hiljempaa!" Remus suhahti. "Sinä et taida ymmärtää, että hiippailun pääpointtina on se, ettei jäädä kiinni!"

"Ohhoh, Kuutamo, milloin sinusta on tullut noin fiksu?" Sirius kysyi sarkastisesti.

Remus ei vastannut vaan keskittyi leijuttamaan pataa heidän välissään. Kun he pääsivät hitaasti mutta varmasti keittiöön asti, hän laski padan hitaasti keittiön lattialle ja työnsi sauvan taskuunsa. Keittiö oli autio lukuunottamatta ympäriinsä hyöriviä kotitonttuja, jotka säntäsivät heti Kelmien luokse kumarrellen ja kysellen, mitä nuorille herroille saisi olla. James, joka oli heistä paras tyylikkäiden puheiden pitämisessä, kumartui tonttujen puoleen.

"Minulla ja ystävilläni on Dumbledoren ohjeiden mukainen tehtävä suoritettavana keittiössä", hän sanoi viralliseen, mutta ystävälliseen sävyyn. Kotitontut nyökkäilivät innokkaasti.

"Totta kai, totta kai, aivan miten herra Potter haluaa. Miten voimme auttaa herra Potteria ja hänen ystäviään isännän tehtävän suorittamisessa?"

James virnisti. Tämä meni paremmin kuin hyvin. "Meidän pitää päästä käsiksi Kurpitsajuhlassa käytettäviin pikareihin - sellaisiin pikareihin, joita käytetään vain ja ainoastaan kurpitsajuhlassa", hän korosti.

"Totta kai, herra Potter seuraa vain Tippyä, Tippy näyttää tien", sanoi kaikkein palveluhaluisin kotitonttu ja johdatti Kelmit kurpitsajuhlassa käytettävien pikareiden luokse. James neuvoi Remusta tuomaan heidän noidankattilansa perässä ja kääntyi sitten puhumaan Tippylle.

"Kiitos, Tippy, olet ollut suureksi avuksi Dumbledorelle ja meille. Selviämme lopusta ilman apua, kunhan muistat, että näitä pikareita saa käyttää ainoastaan kurpitsajuhlassa. Se on rehtori Dumbledoren pyyntö."

Tippy nyökkäsi silmät suurina ja katosi näköpiiristä kumarrellen ja itsekseen mutisten. James kääntyi katsomaan ystäviään.

"Se oli melkein liian helppoa", hän ilmoitti. "Mutta se johtuu tietenkin siitä, että olen nero."

"Nero? Sinäkö?" Sirius pyöritti silmiään. "Siinä tapauksessa minä olen McGarmiwa."

"Toivon mukaan sinulla ei käy niin huono tuuri, Anturajalka", James virnisti. "No niin, kaadetaan nyt tämä litku pikareihin ja häivytään täältä. Minulla on vielä bisneksiä tänä iltana."

"Niin minullakin", Sirius ilmoitti.

Remus katsoi häneen tuskastuneena. "Jo nyt uusi tyttö? Sirius, milloin sinä oikein kasvat aikuiseksi?"

"Toivon mukaan en milloinkaan, mutta tänä iltana kyseessä ei ole tyttö vaan korttipeli, joka jäi kesken", Sirius korjasi hieman loukkaantuneeseen sävyyn. "Tytöt ovat meidän Sarvihaaran alaa."

"Ei tytöt, vaan Lily. Siinä on iso ero. Ja tytöistä puheenollen, Remus, mitä Cinnamonille kuuluu?"

Remus katsoi poispäin ja kohautti harteitaan. "Parempaa kuin edellisenä päivänä. Tällä menolla hän on jo joulun jälkeen toipunut erostaan Amos Diggoryn kanssa. Sanon vain, etten ikinä opi ymmärtämään tyttöjen tapoja. Miksi räytyä kuukausikaupalla jonkun sellaisen perään, joka selvästikään ei välitä?"

Sirius virnisti. "Sitä voit kysyä Sarvihaaralta."

James loi Siriukseen murhaavan katseen. "Ainakin se kannatti."

Saatuaan kepposensa suoritettua keittiössä Kelmit palasivat takaisin Tylypahkan käytäville. Kello oli melkein yhdeksän - pian olisi Jamesin ja Lilyn partiointiaika. Ennen James oli nauttinut partioinnista, mutta nyt hän toivoi, ettei partiointia olisi. Ylimääräisen tunnin olisi voinut hänen mielestään käyttää paljon paremmin. Lilyn seurassa, tietenkin.

"Mitä luulette, montako viikkoa jälki-istuntoa tällä kertaa?" Sirius kysyi virnistäen.

"Viikkoa?" Remus kohotti kulmiaan. "Minä kallistuisin pikemminkin kuukauden puolelle."

"Tai koulusta erottamisen", Peter sanoi synkkänä. "Meidän kepposemme ei ole täydellisen laillinen, jos satutte muistamaan."

Toiset Kelmit katsoivat häntä pitkään. "Laillinen?" Siris toisti sitten kohottaen kysyvästi kulmiaan. "Kuka siitä välittää?"

"Taikaministeri saattaa välittää, herra Black."

Kelmit kääntyivät yllättyneenä katsomaan sivulleen, mistä ääni oli kuulunut. He näkivät professori Dumbledoren ja professori Redin seisovan käytävällä. Professori Dumbledoren silmät tuikkivat ystävälliseen sävyyn, kun taas Redin kasvoilla oli tavanomaisen karu ilme.

"Olitteko kenties suorittamassa Halloween-keppostanne?" Dumbledore arvasi.

"Kyllä vain, professori", Sirius virnisti. "Ellei professorilla ole mitään sitä vastaan, tietenkään."

Dumbledore hymähti. "Luulenpa, että professori on mennyt hetkeksi aikaa jonnekin muualle eikä tiedä teidän suunnittelevan mitään. Luonnollisestikaan en kerro professorille, mitä kuulin."

Kelmien virneet levenivät entisestään. "Hyvää yötä, professori", he huusivat mennessään ja lähtivät kävelemään poispäin. Takaansa he kuulivat Dumbledoren sanovan jotakin hiljaisella äänellä Redille, sitten Redin selkeän vastauksen:

"Tämä on tärkeää, professori!"

James ja Sirius hidastivat kävelytahtiaan ja keskittyivät kuuntelemaan Dumbledoren ja Redin välistä keskustelua. Dumbledoren ääni oli kuitenkin niin hiljainen, ettei sanoja voinut erottaa. Keskustelu tuntui jatkuvan jonkin aikaa, sitten he kuulivat Redin äänen kiittävän Dumbledorea jostakin. Sirius kohotti kulmiaan Jamesille kehottaen häntä lipeämään paikalta nopeasti. He lähtivät jatkamaan kävelyään muina miehinä, mutta Red sai heidät pian kiinni ja pysäytti heidät.

"Minkä kepposen te aiotte tehdä huomenna?" Red halusi tietää ja yllätyksekseen James näki ilkikurisen ilmeen välähtävän Redin tavallisesti niin teräväilmeisissä silmeissä. Hän vilkaisi Siriukseen ja kumpikin pudisti päätään.

"Kelmien salaisuuksia, emme voi kertoa", James vastasi.

Red virnisti pienesti. "Teistä tulisi hyviä vakoojia. Minun täytyy puhua asiasta joskus Dumbledorelle."

James kohotti kulmiaan ymmärtämättä, mitä Red tarkoitti. Sitten hän rohkaisi itsensä ja kysyi nuorelta professorilta kysymyksen, jota ei olisi kenellekään muulle professorille esittänyt.

"Mitä asiaa sinulla oli Dumbledorelle?"

Red pudisteli päätään. "Sinulla on ylivilkas mielikuvitus, James Potter. Kyse oli henkilökohtaisuuksista, enkä usko, että olen velvollinen kertomaan niitä sinulle."

Red kääntyi kannoillaan ja lähti harppomaan poispäin lujaa vauhtia. James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja kohauttivat harteitaan. He tuskin koskaan saisivat selvää uudesta pimeyden voimilta suojautumisen professorista, mutta se oli ainakin Kelmien arvoinen päämäärä.

"Minä ihmettelen, miksi Dumbledore oikein luottaa tuollaiseen tyyppiin", James mutisi itsekseen kävellessään vauhdilla kohti rohkelikkotornia. Hän oli jo myöhässä hänen ja Lilyn partioinnilta ja Lily suuttuisi hänelle pian.

Sirius virnisti. "Hei, kaikki tytöt sanovat, että Red on hyvännäköinen! Mistä Dumbledoren motiiveista koskaan tietää - "

"Minä luulin, että sinä olit aivan varma siitä, että Dumbledorella ja Minervalla on jotakin meneillään", James sanoi hieman inhoavasti.

James ja Lily kävelivät hiljaisina pitkin käytäviä partioimassa. James saattoi nähdä pelkästään vilkaisemalla Lilyä, että Lily oli masentunut, eikä tiennyt, kuinka yrittää piristää Lilyä. Hän oli itsekin omissa ajatuksissaan. Hän osittain odotti, osittain pelkäsi Halloweeniä. Entä jos Lily sanoisi, ettei todellakaan halunnut olla hänen kanssaan? Hän ei tiennyt, voisiko enää kaiken jälkeen olla vain Lilyn ystävä. Oli muutenkin tarpeeksi inhottavaa teeskennellä julkisilla paikoilla, että hän ja Lily olivat vain ystäviä. Kaikkein mieluiten James olisi suudellut Lilyä kaikkien nähden, mutta oli melkein varma, että Lily löisi häntä sen seurauksena.

"Mitä Cinnamonille kuuluu?" James kysyi lopulta rikkoen inhottavan hiljaisuuden.

Lily kohautti olkapäitään. "Hän alkaa vähitellen unohtaa Diggoryn. On jo aikakin", Lily lisäsi hieman inhoavasti. "On typerää tuhlata hyvää aikaa sellaiseen limanuljaskaan."

"Sanoo tyttö, joka suostui opettamaan sitä limanuljaskaa", James sanoi hieman mustasukkainen sävy äänessään.

Lily kääntyi katsomaan häntä. "Silloin en vielä tiennyt hänen olevan limanuljaska. Minä tiesin, että hän on epärehellinen, mutta se on kuitenkin eri asia kuin limanuljaska."

"Diggory näyttääkin jo limanuljaskalta", James sanoi kylmästi. Lily oli aikeissa avata suunsa ja vastata Jamesille, mutta Jamesin sanat toivat hänen mieleensä jotakin, mitä Dumbledore oli sanonut hänelle aikaisemmin. Hän oli melkein unohtanut koko jutun, mutta nyt se palasi yllättäen hänen mieleensä.

"Mitä nyt?" James kysyi nähtyään Lilyn vaikenemisen.

Lily kohautti harteitaan. "Ei mitään erityistä. Mieleeni tuli vain jotakin, mitä Dumbledore sanoi minulle vähän aikaa sitten."

"Mitä se oli?"

"Hän sanoi, että lähipäivinä tulisin huomaamaan, että ulkonäkö voi pettää. Minun mielestäni muutama päivä on jo mennyt, enkä ole vielä huomannut mitään."

James rypisti otsaansa. Hän inhosi sitä, että opettajat puhuivat arvoituksin. Arvoitukset olivat ahdistavia, varsinkin jos niitä ei pystynyt selvittämään. Hän yritti keventää tunnelmaa sanomalla:

"Ehkä hän tarkoitti Ruikulia. Ehkä Ruikuli muuttuu Halloweenin kunniaksi perhoseksi."

Lily teki yökkäävän äänen. "Ettehän te aio tehdä sitä huomenna? Muuttaa häntä perhoseksi?"

"Se olisi halventavaa perhosia kohtaan", James sanoi järkyttyneenä. "Enkä ole vielä kuullut sellaisesta lajista kuin rasvaperhonen, jos ymmärrät, mitä tarkoitan."

"Minä mieluummin kuolisin kuin suostuisin olemaan Kalkaros", Lily sanoi inhoavasti.

James virnisti. "Moni muu Tylypahkassa ajattelee varmasti samaa. Aina ei kuitenkaan saa mitä haluaa."

Lily loi häneen epäilevän katseen. "Mitä nyt?"

"Mitä?" James katsoi häneen viattomana. Lily pyöritti silmiään.

"James, tuo esitys saattaa toimia McGarmiwaan, mutta ei minuun. Minä tiedän, että sinulla on jotakin meneillään."

"Niin tietää myös McGarmiwa."

He vajosivat jälleen hiljaisuuteen ja jatkoivat kävelemistä. James kietoi toisen käsivartensa Lilyn olkapäiden ympäri ja vajosi omiin ajatuksiinsa. Hän mietti Halloweeniä ja Lilyä. Hän mietti rohkelikon ensimmäistä huispausottelua ja Dumbledoren ja Redin keskustelua. Hän oli melkein varma, ettei Red ollut sitä mitä kaikki sanoivat hänen olevan, mutta miksi hän sitten oli Tylypahkassa? Hän oli varma, että Dumbledorella oli ollut syynsä kutsua Red. Dumbledorella oli aina syynsä. Eri asia, kuinka järkeviä ne sitten olivat.

"Mitä sinä ajattelet?" Lily kysyi.

James mietti hetken ja päätti valehdella. "Huispausottelua."

Lily pyöritti silmiään. "Onko kukaan ikinä sanonut sinulle, että sinulla on pakkomielle huispauksesta?"

"Aika monikin. McGarmiwa, sinä, Sirius, Arianna, Remus, minun vanhempani - " James luetteli.

"Millaisia sinun vanhempasi ovat?" Lily kysyi uteliaasti.

James katsoi häntä yllättyneenä. "Miten niin?"

"No, siis, minulla ei ikävä kyllä ole velhovanhempia ja olen aina miettinyt, millaista se on. Siis, onhan Cinillä ja Ariannalla velhovanhemmat, mutta sinun perheesi on kuitenkin vähän eri juttu - "

James naurahti. "He ovat ihan OK. Minun isäni on kokopäiväinen aurori ja aika kiireinen. Hän on tosi harvoin kotona, mutta olen tavallaan tottunut siihen. Ei hän ikinä ollut kotona. Äiti taas oli joskus aikaisemmin aurori. Hän lopetti, kun minä synnyin. Liian vaarallista, tai jotakin – pääasiassa isä käski hänen lopettaa. Nykyään hän tekee jotakin kansainvälisten taikayhteyksien kanssa."

"Sinun molemmat vanhempasi ovat auroreita? Sitten kai ei mikään ihme, että sinäkin haluat olla", Lily totesi.

James kohautti harteitaan. "En minä sen takia halua olla. Pienenä minä halusin pelata ammattilaisena huispausta."

"Olen yllättynyt, että luovuit siitä."

"Huispausta pelaamalla ei oikein voi pelastaa maailmaa, vai voiko?" James naurahti. Lily ravisti päätään pienesti hymyillen.

"Sinäkö sitten haluat pelastaa maailman?" hän kysyi.

"Minä en satu pitämään Voldemortista", James vastasi lyhyesti. He vaikenivat taas. Lily mietti, miksi James ei ollut koskaan aikaisemmin näyttänyt vakavaa puoltaan kenellekään. Hän ei ollut edes uskonut, että Jamesilla mitään vakavaa puolta olikaan. James rikkoi aina vain sääntöjä eikä välittänyt siitä, mitä teki. Tai niin Lily oli aina kuvitellut. Hän huokaisi raskaasti. James huomasi sen ja kääntyi katsomaan häntä.

"Kaikki hyvin, Lily?"

Lily pakottautui hymyilemään. "Minua vain masentaa hieman", hän sanoi ja jatkoi portaiden kiipeämistä. He olivat matkalla tarkastamaan tähtitornia.

"Mikä sinua masentaa?"

"Kaikki", Lily kohautti olkapäitään. "Se, että minun pitää olla syntynyt juuri tähän aikaan."

"Jos sinä et olisi syntynyt samana vuonna minun kanssani, minä olisin ollut hyvin onneton", James virnisti hänelle. Lily pudisti päätään huvittuneena ja astui tähtitorniin.

"Sinä et ole vielä oppinut, ettei minun kanssani pääse minnekään kirjoista lainatuilla kohteliaisuuksilla", hän ilmoitti.

"Juurihan minä pääsin tähtitorniin sinun kanssasi", James hymyili.

"Sinä olet mahdoton."

"Voi olla. Enkä minä sitä paitsi valehtele, kun sanon, että sinä olet kaunis."

Lily punastui ja kääntyi katsomaan toiseen suuntaan. James käänsi varovasti hänen kasvonsa itseensä päin ja katsoi häntä suoraan silmiin. Merlin, miten Lilyn silmät olivat vihreät, hän mietti hämärästi.

"Minä tiedän, mitä mieltä sinä olet tähtitornissa suutelemisesta", James aloitti, mutta ei saanut lopetettua lausettaan, sillä Lily kurkotti hänen suuntaansa ja suuteli häntä lujasti. James yllättyi ja veti Lilyn tiukasti lähelleen vastaten suudelmaan yhtälaisella voimalla. Hän ei ollut koskaan uskonut suutelevansa Lily Evansia tähtitornissa, mutta nyt kun niin viimein tapahtui, hän ei halunnut sen ikinä loppuvan. Hän liikutti käsiään Lilyn vyötäröllä ja tunsi Lilyn värähtävän. Hän virnisti tyytyväisenä ja suuteli Lilyä lujemmin. Hän veti Lilyn kanssaan tähtitornin kiviseinää vasten, kun tunsi Lilyn vetäytyvän taaksepäin. Hän olisi voinut huutaa pettymyksestä. Mutta pelkkä yksi vilkaisu Lilyn hämmentyneisiin, punehtuneisiin kasvoihin sai hänet unohtamaan turhautumuksensa. Hän kietoi molemmat käsivartensa takaapäin Lilyn vyötärölle.

"Haluatko sinä mennä jo alas?" hän kysyi, yrittäen pitää äänensä normaalina.

Lily nyökkäsi kiitollisena. "Joo." Lily ei katsonut häneen. James hymyili ja talutti Lilyn ulos tähtitornista portaiden luokse. Hän pysäytti Lilyn, kun Lily oli aikeissa astua portaisiin.

"Mitä nyt?" Lily kohotti katseensa yllättyneenä. James kohautti harteitaan ja veti taikasauvan esiin. Hän mutisi loitsun ja virnisti tyytyväisenä nähdessään portaiden muuttuvan liukumäeksi. Lily katsoi häntä järkyttyneenä.

"James, älä edes kuvittele – minä en aio laskea tuota - " Lily aloitti. James vaiensi hänet suutelemalla häntä pehmeästi huulille. Sitten James kietoi käsivartensa Lilyn ympärille ja lähti laskemaan liukumäkeä alas hänen kanssaan. Hän kuuli Lilyn kirkaisevan, kun he liukuivat lujaa vauhtia spiraalin muotoista liukumäkeä alas.

"James, pysäytä tämä!" Lily kirkui hänelle.

"Rauhoitu, Lily", James huusi vastaukseksi ja kietoi käsivartensa tiukemmin Lilyn vyötärölle. Vauhti muuttui yhä kovemmaksi heidän liukuessaan kerroksesta toiseen.

Lily piti kiinni Jamesista kuin hengenhädässä, peläten portaiden äkkiä siirtyvän ja heidän lentävän tyhjän päälle. James oli välillä uskomattoman typerä, hän manasi mielessään ja toivoi, että olisi voinut vain pysäyttää tämän jotenkin. Hän sulki silmänsä ja yritti olla ajattelematta, missä oli. Se tuntui kuitenkin mahdottomalta.

Heidän lähestyessään alempia kerroksia Lily tunsi kuitenkin pelkonsa vähitellen hälvenevän ja hän alkoi jopa nauttia liukumäestä. Hän aikoi siitä huolimatta kirota Jamesin jälkeenpäin. Sitten liukumäki yhtäkkiä loppui ja Lily ja James lennähtivät ensimmäisen kerroksen kylmälle käytävälle.

"Iltaa, Lily, James - " he kuulivat Dumbledoren äänen jostakin ylhäältäpäin. He nousivat nopeasti ylös lattialta ja tajusivat katsovansa Tylypahkan rehtoria suoraan silmiin. Dumbledore näytti siltä, että yritti pidättää nauruaan.

"Iltaa, professori", James sanoi ja tunsi kätensä harovan hiuksiaan epävarmasti. Lily loi häneen murhaavan katseen ja hän työnsi käden taskuunsa. "Kaunis ilta tänään, eikö olekin?"

"Kerrassaan hieno ilta mäenlaskulle", Dumbledore nyökytteli. Lily punastui. Dumbledore huomasi kuitenkin sen ja hymyili hänelle ystävällisesti. "Pieni lapsenomaisuus on hyvästä meille kaikille aika ajoin. Varsinkin tällaisina aikoina."

Lily tunsi olonsa paranevan kummasti. Sitten Dumbledore kääntyi jälleen Jamesin puoleen.

"Odotan, että sinun ja ystäviesi huominen laiton kepponen on huolellisesti valmisteltu?"

James nyökkäsi virnistäen.

"Hyvä. Toivon, ettei rehtori ole kuulemassa, kun sanon tämän, mutta odotan sitä innolla", Dumbledore nyökkäsi ja lipui toiseen suuntaan käytävällä. Lily jäi tuijottamaan hänen peräänsä päätään pudistellen.

"Minä olen varma siitä, että tuo mies on kaheli", Lily sanoi ihailevasti.

"Kaikki nerot ovat kahjoja", James huomautti ja väläytti hänelle omahyväisen hymyn. "Minä mukaanlukien."

James tuskin pysyi nahoissaan seuraavana aamuna. Aamu oli Halloweenin aamu ja Halloween oli hänen kannaltaan erittäin jännittävä päivä. Hänellä oli kepponen suoritettavana – täydellisesti, mielellään, sillä hän ei ollut varma sivuvaikutuksista. Kepponen oli sellainen, jonka vuoksi hän saattaisi saada mielestään maailman ihanimman naisen vihat niskoilleen. Kaiken lisääksi kyseessä oli tyttö, jonka varalle hänellä oli suunnitelmia sille varalle, että hän ei saisikaan raivokohtausta osakseen.

James ja muut Kelmit heräsivät aikaisin ja menivät Suureen Saliin aamiaiselle jäämättä odottamaan Lilyä, Ariannaa ja Cinnamonia. He tarkistivat nopeasti, että pikareissa oli tavallista kurpitsamehua eikä illaksi varattua juomaa. Sitten he istuivat syömään mahdollisimman normaalin näköisinä, vaikka kaikki tiesivätkin, että Kelmeillä oli jotakin suunnitteilla.

Lily ja muut tulivat syömään puolta tuntia myöhemmin. He loivat Kelmeihin epäileviä katseita ennen kuin istuivat ja tarkastelivat paahtoleipiään pitkään.

James huokaisi. "Ei niitä ole kuulkaa myrkytetty. Me säästämme kaiken hauskuuden illalle."

"Kutsutko sinä myrkyttämistä hauskuudeksi?" Lily kohotti kulmiaan. "Minä taidan TOSIAAN olla sairas illalla."

"Lily, älä pilaa meidän iloamme", Sirius vaikeroi.

"Eli nyt minun myrkyttämiseni on vielä iloa teille? Tämä menee koko ajan pahemmaksi."

"Minä sitten ihailen tyttöjen taitoa olla noin herttaisella tuulella heti herättyään", Remus mutisi itsekseen. "Myrkyttäminen alkaa kohta tuntua ihanteelliselta vaihtoehdolta."

Lily katsahti Remukseen yllättyneenä. Tuollainen puhe ei ollut lainkaan Remuksen tapaista. Hän oli aikeissa kysyä, mikä Remusta vaivasi, mutta vilkaisu Jamesiin sai hänet toisiin ajatuksiin. Hän näki Jamesin kasvoilla ilmeen, joka tuntui varoittavan häntä pitämään suunsa kiinni. Sitten hän tajusi – täysikuu oli tulossa taas pian ja se vaikutti Remukseen. Hän huokaisi. Hän toivoi, että olisi voinut tehdä jotakin Remuksen hyväksi, mutta ei voinut. Vain muut Kelmit saattoivat auttaa häntä. Vaarantamalla oman elämänsä. Lily ei enää ymmärtänyt, miten oli joskus voinut pitää Kelmejä itsekkäinä. Tai no, totta kai Sirius varsinkin oli toisinaan hieman itsekäs, mutta heillä oli myös hyvät puolensa. He olivat valmiita tekemään mitä tahansa ystäviensä puolesta. Jopa kuolemaan ystäviensä puolesta.

"Illalla siis koittaa suuri hetki?" hän vaihtoi puheenaihetta. "Onko sille olemassa joku tarkka kellonaikakin?"

"Voit uskoa, että on", James virnisti. "Me Kelmit olemme tarkkoja suunnitelmiemme kanssa."

"Paras ollakin", Lily mutisi. "Minä en halua mitään pieleen mennyttä kirousta niskaani. Onnistuneestakin koituu jo tarpeeksi riesaa."

"Sitäkö sinä meistä ajattelet? Riesa?" James kysyi loukkaantuneena. Lily virnisti.

"Jos te olette lopettaneet flirttailun, niin haluaisiko joku sanoa, kenen kanssa professori Red puhuu?" Cinnamon kysyi otsa rypyssä kääntyen katsomaan Suuren Salin ovelle päin. Muut seurasivat hänen esimerkkiään. Red astui Suuren Salin ovesta sisään keskustellen muutaman vuoden itseään nuoremmalta näyttävän naisen kanssa. Naisella oli pörröiset oranssit hiukset, tiukka, avokaulainen, vihreä pusero ja farkut. Hänellä oli leveä, musta vyö, johon oli kiinnitetty kummallekin puolelle tikari. Myös hänen pitkistä saappaanvarsistaan pilkistivät esiin tikarit.

Sirius katsoi naista suu auki. "Ei näytä tytöltä, jota tekisi mieli ärsyttää", Sirius kommentoi.

"Ohhoh", Arianna virnisti. "Löysitkö sinä viimein naisen, jota et halua iskeä?"

"Ei ulkonäössä mitään vikaa ole. Tikarit vain eivät houkuttele."

Remus pyöritti silmiään. "Ongi silmäsi takaisin päähän, Anturajalka. Hän on kuusi vuotta sinua vanhempi!"

"Ihan kuin sellainen minua häiritsisi", Sirius tuhahti. "Tikarit tässä enemmän huolettavat. Ja mistä sinä muuten tiedät?"

Remus kohautti olkapäitään. "Hän on joku isän ystävän lapsi tai jotakin sinne päin. Hänen nimensä on Jazz Thomas."

"Mitä hän täällä tekee? Ei kai Tylypahkaan noin vain pääse?"

"Ei aavistustakaan. En tiennyt, että hän edes tuntee Redin. Toisaalta, hän on aina ollut vähän hämäräperäinen, joten - " Remus jätti lauseen kesken ja virnisti.

"Seurusteleekohan Red hänen kanssaan?" Arianna kysyi ja loi kaipaavan katseen Redin suuntaan. Lily tuhahti.

"Mitä sillä on väliä? Hän on joka tapauksessa liian vanha sinulle!"

Arianna katsoi häneen loukkaantuneena. "En minä häntä halua! On kuitenkin sääli, jos jotakin noin hyvännäköistä menee hukkaan."

"Toivon mukaan ei sentään hukkaan", Peter virnisti. "Sillä mehän tiedämme, mitä hänelle silloin kävisi – enkä usko, että suden vatsassa on kovin viihtyisää."

Remuksen ilme synkkeni ja James, Sirius ja Lily kääntyivät tuijottamaan Peteriä murhaavasti. Arianna ja Cinnamon seurasivat sivusta ihmetellen, mistä oli kyse.

"Minä taidan mennä tervehtimään Jazzia", Remus sanoi vetäen syvään henkeä. "Cinnamon, tuletko mukaan?"

"OK", Cinnamon kohautti harteitaan. Kaksikko nousi ylös pöydästä ja käveli Jazz Thomasia ja Rediä kohti.

"Hei, Remus!" Jazz sanoi valoisasti nähdessään Remuksen ja Cinnamonin tulevan lähemmäs. "Sinä olet kasvanut", hän lisäsi ja väläytti heille hymyn, joka oli ristiriidassa hänen uhkaavien tikareidensa kanssa. Remus hymyili ja kohautti olkapäitään.

"Viidessä vuodessa tapahtuu ihmeitä. Olisit huomannut asian, jos olisit tullut joskus käymään." Hänen äänensävynsä ei kuitenkaan ollut syyttävä.

Jazz hymyili. "Kyllä sinä tiedät, millaista se on. Olin juuri päässyt pois Tylypahkasta ja oli pakko päästä kiertelemään ympäriinsä. Ja sen jälkeen ei oikeastaan ollut aikaakaan. Siirryin vähemmän kunniallisiin puuhiin ja ne veivät aika paljon aikaani." Hän heilautti huolettomasti punaisenoransseja hiuksiaan.

"Vähemmän kunniallisiin puuhiin?" Remus kohotti kulmiaan. "Mitä se mahtaa tarkoittaa?"

"Parempi, että et tiedä tarkalleen", Jazz virnisti. "Enkä minä sitä paitsi ole ainoa, jolla on laittomuuksia meneillään. Red sanoi, että sinulla on kuulemma jotain suunnitelmia tälle illalle?"

"Ystävilläni on ja minä olen siinä mukana", Remus kohautti olkapäitään. "Ei kuitenkaan mitään vaarallista, älä pelkää."

Jazz tuhahti. "Minä? Pelkää?" hän kohotti kulmiaan tavalla, joka toi Remuksen mieleen vieressä hiljaisena seisovan Redin. Hän vilkaisi Rediä ja näki muutoksen kovapintaisen nuoren miehen kasvoilla. Redin silmissä oli hieman pehmeämpi ilme ja hän hymyili pienesti asioille, joita hän ei kertonut kenellekään muulle. Remus ihmetteli mielessään, miten Red tunsi Jazzin, mutta totesi, ettei kysyminen välttämättä olisi paras vaihtoehto. Hän päätti sen sijaan kysyä toisen kysymyksen.

"Miksi sinä tulit Tylypahkaan?"

"Red kutsui minut", Jazz sanoi, eikä hänen ilmeensä antanut pienintäkään vihjettä siitä, mitä kauniiden kasvojen takana mahdollisesti liikkui. Myös Redin kasvoilla oli täydellinen naamio. "Tai, itse asiassa Dumbledore kutsui, mutta Redillä oli osansa asiassa", hän korjasi ja hymyili Redille. Red vastasi virnistyksellä.

"Te tunnette?" Remus kohotti kulmiaan.

Jazz naurahti, mutta sävy naurun takana oli hieman torjuva. "Mikä kysely tämä oikein on, Remus? Sinun ei ole tarkoitus olla isoveljeni!"

"Anteeksi, Jazz. Mutta kun ei ole puhunut jonkun kanssa viiteen vuoteen, haluaa yleensä tietää, missä mennään."

"No, tässä mennään: en ole kihloissa, en ole naimisissa, minulla ei ole lapsia enkä ole sekaantunut vieraisiin miehiin. Enkä ole myöskään suunnitellut murhaavani taikaministeriä ja nousevani hänen tilalleen. Kelpaako?"

Remus virnisti. "Kelpaa. Anteeksi kyselyni. Halusin vain kostaa sen, että sinä huolehdit minusta liikaa kun olimme lapsia." Hän kääntyi sanomaan Cinnamonille:

"Jazz oli joskus lapsenvahtini kesäisin, ennen kuin tulin Tylypahkaan."

Cinnamon ei osannut kuvitella tätä itsevarmaa, rajusti pukeutunutta naista jonkun lapsenvahtina. Hän tyytyi hymyilemään pienesti ja kuunteli puolella korvalla keskustelun jatkumista. Jonkin ajan kuluttua hän ja Remus palasivat ystäviensä luokse jättäen Jazzin ja Redin kahden kesken. Sitten kaksikko siirtyi Dumbledoren luokse ja Cinnamon näki heidän katoavan sivuhuoneeseen.

18. osa - Halloween-sekaannuksia

"Jazz ei ole enää samanlainen kuin ennen", Remus sanoi mietteliäästi istuessaan takaisin pöytään muiden seuraan.

"No, millainen hän on?" Sirius kysyi innokas ilme kasvoillaan.

"SIRIUS!" Arianna parahti. "Hän on EDELLEEN liian vanha sinulle!"

"Ja varattu, jos oikein ymmärsin", Cinnamon lisäsi.

Remus kohotti kulmiaan. "Sitten sinä näit jotakin, mitä minä en nähnyt."

"Totta kai minä näin", Cinnamon huokaisi kärsimättömästi. "Minähän OLEN kuitenkin tyttö."

"He olisivat aika suloinen pari", Arianna sanoi mietteliäästi, vaikka hänen äänensävynsä oli edelleen hieman haikea siksi, että Red olikin ilmeisesti varattu. "Miettikää nyt. Kaksi kovanaamaa - sellainen normaali vuosisadan rakkaustarina."

Sirius katsoi Ariannaa yllättyneenä. "En tiennytkään, että neiti jääpuikolla on olemassa tunteellinenkin puoli", Sirius huomautti.

Arianna huokaisi syvään. "Vaikka sinä et näekään tyttöjen etumusta pidemmälle, kaikki eivät ole niin rajoittuneita", hän nälväisi. Sirius mulkaisi häntä murhaavasti ja mutisi jotakin epämääräistä paahtoleipäänsä. Arianna oli kuin ei olisi huomannutkaan, vaan keskittyi tutkimaan kynsiään.

"Huispausottelu ylihuomenna", hän vaihtoi puheenaihetta. "Mitä luulet, herra kapteeni, miten meillä sujuu?"

James kohautti olkapäitään. "Riippuu olosuhteista. Suoraan sanottuna Zach on varmaan pahin pitäjä, joka meillä on koskaan ollut. Hän tuijottaa aivan vääriä asioita. Mutta jos me pystymme pitämään kaadon omissa käsissämme, ei meidän tarvitse luottaa turhaan Zachin kykyihin. Ja lopuksi kaikki riippuu tietenkin etsijästä."

"Minä en tajua, miksi sinä et ruvennut etsijäksi", Arianna sanoi. "Kun me olimme koelennoilla toisena vuonna, olin varma, että olisit luonnonlahjakkuus."

James virnisti. "Minä halusin olla alunperin etsijä. Mutta se paikka ei ollut vapaa, kun yritin joukkueeseen ja myöhemmin totuin jahtaajan paikkaan niin, ettei tullut enää mieleenkään vaihtaa. Sitä paitsi minä voin pelleillä siepillä tarpeeksi vapaa-ajallanikin", hän hymähti. Lily loi häneen tuskastuneen katseen, muistaen, miten Jamesilla oli tapana leikkiä viidennen luokan keväällä varastamallaan siepillä. Hän oli raivonnut Jamesille siitä(kin) asiasta ja sen jälkeen sieppi oli vain kadonnut jonnekin. Hänen mielipiteensä merkitsivät jo silloin Jamesille enemmän kuin hän halusi myöntää.

"Vieläkö sinulla on se sieppi tallessa?" Lily kysyi.

James hymyili leveästi. "Voit uskoa. Minä säästän sitä häälahjaksi tulevalle vaimolleni."

"Varo vain, Lily", Arianna virnisti. Lily tuhahti.

"Sinä päivänä kun minä menen naimisiin James Potterin kanssa te saatte haudata minut elävältä", hän ilmoitti, mutta antoi ilmeensä kertoa, ettei ollut tosissaan. James nosti kätensä sydämelleen kuin Lily olisi haavoittanut häntä kuolettavasti.

"Lily, tuo sattui", James ulisi.

"Sinä ansaitsit sen", Lily sanoi ja väläytti Jamesille herttaisen hymyn. James vastasi hymyyn, unohtaen kokonaan esityksensä. Aina, kun Lily hymyili hänelle, hänestä tuntui, että ilta oli aivan liian kaukana.

"Hei, nyt ne tulevat takaisin saliin", Arianna sanoi yllättäen ja kurkotti nähdäkseen Siriuksen pään ylitse. "Sirius, sinä olet liian pitkä!"

"Ei voi mitään, kulta", Sirius virnisti. Arianna loi häneen varoittavan katseen eikä voinut olla toivomatta, että Sirius olisi vakavissaan kutsuessaan häntä 'kullaksi'. Sitä hän kuitenkin saisi odottaa ikuisesti, hän ajatteli ja huokaisi syvään. Hänellä ei ollut aikaa odottaa.

"Jos te olette lopettaneet tuon, niin haluaisiko joku kertoa minullekin, ketkä tulevat?" Cinnamon kysyi. "Arianna JA Sirius ovat vähän niin kuin minun tielläni."

"Red ja se tyttö - mikä onkaan - "

"Jazz", Remus sanoi avuliaasti. Lily kohotti päätään nähdäkseen oudon kaksikon uudelleen. Hän näki Jazzin oranssit räiskyvät hiukset opettajanpöydän luona. Jazz oli ojentanut kätensä ja kätteli Dumbledorea Redin seisovan sivummalla epätavallisen iloinen ilme kasvoillaan. Katsoessaan kaksikkoa Lily ajatteli, ettei Cinnamon ehkä ollut täysin väärässä ajatellessaan Redin ja Jazzin seurustelevan. Redin silmissä oli aivan erilainen ilme kuin yleensä, kun hän katsoi Jazzia. Kuten Arianna oli sanonut, pari oli omalla tavallaan hyvin kaunis. Lily pudisti päätään itsekseen. Halloween ei selvästikään tehnyt hänelle hyvää.

"Minä haluaisin vain tietää, mitä tämän takana on", Lily ajatteli ääneen. "Ensin Dumbledore lähettää Redin opettamaan meitä. Nyt tänne tulee joku tyttö, jolla on jotakin tekemistä Redin kanssa. Ihmettelen vain, mikä syy Dumbledorella on."

"Todennäköisesti joku erittäin hyvä syy", Remus huomautti. "Mutta kyllä minuakin kiinnostaa tietää. Vaikuttaa taas Dumbledoren huippusalaisilta jutuilta, Jazzista kun ei irtoa mitään."

"Ei irtoa mitään?" Sirius kohotti kulmiaan.

Remus voihkaisi. "EI kaksimielisesti, Anturajalka!"

Sirius kohautti olkapäitään. "Mihin koira karvoistaan pääsee?"

"Kirjaimellisesti", James tokaisi ja jatkoi sitten itsevarmaan sävyyn: "Minä veikkaan, etteivät Dumbledoren motiivit kovin kauan pysy salassa. Ei meitä turhaan nimitetä Kelmeiksi."

Lily pyöritti silmiään. "Eikä mielessä ole käynyt sellainen tosiasia, että Dumbledore osaa ehkä varautua teihin ja pitää asiansa salassa? Hän on vielä parempi liero kuin te. Ja Red ja Jazz näyttävät olevan samaa maata."

"Entä jos he ovatkin Dumbledoren kauan sitten kadonneet veljenpoika ja -tytär", Peter ehdotti innostuneena.

Remus tuhahti. "Eikö Dumbledoren veli ollut joku aika - erikoinen - tapaus? Eli aika epätodennäköistä, että kukaan tekisi hänestä isää."

"Älä sano", James pisti väliin. "Minäkin kuulin vähän aikaa sitten, että jättiläiskalmari on yksinhuoltajaisä."

Kun Kurpitsajuhlan aika koitti, James oli enemmän kuin tulisilla hiilillä. Hän jaksoi tuskin odottaa, että päivän viimeinen tunti - taikaolentojen hoidon tunti - loppui, vaikka tunti olikin ollut mielenkiintoinen. He olivat käsitelleet mantikoreja ja professori Patapalo oli jopa onnistunut hankkimaan heille yhden (tosin se pidettiin tiukasti lukkojen takana ja eri taikojen alaisena, ettei se olisi repinyt heitä kappaleiksi.) Viimeistään silloin James oli ollut varma, ettei ikinä harkitsisi mitään uraa, mikä oli tekemisissä taikaolentojen kanssa. Remuksessa oli tarpeeksi huolehdittavaa hänelle.

James, Sirius, Remus ja Peter kävelivät kohti Suurta Salia. Tytöt olivat menneet vaihtamaan ensin vaatteita ja Kelmit halusivat ehtiä Kurpitsajuhlaan paljon ennen muita. Heillä oli edelleen järjesteltävää ennen kuin kepposen voisi toteuttaa. He livahtivat Suureen Saliin tarkastettuaan, ettei yhtäkään opettajia ollut paikalla. Toisin kuin Dumbledore, muut opettajat tuskin suhtautuisivat innokkaasti heidän "pieneen" kepposeensa.

"Peter, kipitä keittiöön sanomaan kotitontuille, että aterian - ja juoman - pitäisi ilmestyä tasan viisi yli kuusi. Ei sekuntiakaan aikaisemmin, onko selvä?" Sirius varmisti. Peter nyökkäsi ja katosi Suuresta Salista kohti keittiöitä.

"No niin. Nyt siitä on huolehdittu", James sanoi tyytyväisenä. "Mitä muuta meidän pitää vielä miettiä?"

"Puhe", Remus muistutti. "Haluatko sinä hoitaa sen?"

James pudisti päätään. "Se toimii paremmin, jos sinä teet sen. Mutta me olemme henkisenä tukena."

"Me voimme pitää jälkipuheen", Sirius virnisti. "Puuttuuko muuta?"

Kukaan ei enää keksinyt mitään, mitä olisi unohtunut. He istuivat jännittyneinä paikoilleen odottamaan, että toiset tulisivat saliin. Peter ehti kuitenkin ensin. Hän juoksi paikalle puuskuttaen ja ilmoitti, että kotitontut olivat ymmärtäneet ohjeet.

"No niin. Nyt vain odotetaan", Remus sanoi.

He istuivat hetken hiljaisuudessa. Sitten -

"MINÄ EN KESTÄ TÄTÄ! MINÄ EN KESTÄ TÄTÄ! MINÄ EN KESTÄ TÄTÄ!" Sirius pomppasi jaloilleen ja alkoi huutaa. James pyöritti silmiään.

"Anturajalka, sinun pitää hallita hermosi!" hän ilmoitti.

Sirius oli aikeissa sanoa jotakin, mutta juuri silloin joukko korpinkynsiä käveli saliin. James virnisti jännittyneenä.

"Nyt se alkaa", hän mutisi.

Sitten hän näki Lilyn tulevan saliin. Hänen vatsansa tuntui kääntyvän ympäri. Hän voisi vielä perääntyä koko jutusta niin, ettei Lily suuttuisi hänelle. Hän mietti, pitäisikö hänen sännätä keittiöön ja vaihtaa äkkiä juoma tavalliseen. Jotenkin hän ei vain saanut tehtyä sitä. Hän kokosi itsensä ja päätti, että Lilyn pitäisi hyväksyä hänet sellaisena kuin hän oli. Hän veti syvään henkeä.

"Hermostuttaako, Sarvihaara?" Sirius kumartui lähemmäs.

James tuhahti. "Minuako? Minä en ole meistä se, joka alkoi huutaa keskellä salia."

Sirius oli aikeissa sanoa jotakin, mutta Lilyn, Ariannan ja Cinnamonin saapuminen esti häntä.

"Valmiina, Ria?" Sirius kysyi virnistäen tytölle leveästi. Arianna vastasi hymyyn.

"Aina", hän vastasi hieman flirttailevampaan sävyyn kuin hänen oli ollut tarkoitus. Hänen teki mieli purra kielensä poikki. Hän ei aikonut enää ryhtyä mihinkään Siriuksen kanssa, hän oli saanut ensimmäisestä kerrasta tarpeekseen.

Sitten oppilaat istuivat paikoilleen tupapöytiinsä ja Dumbledore nousi seisomaan.

"Nauttikaa juhlasta", rehtori sanoi tavalliseen tapaansa, mutta - kuten yleensä - ruokavadit eivät täyttyneet ruoasta. Oppilaat katsoivat pöytiin hämmentyneinä, mutta Dumbledoren silmät tuikkivat.

"Uskoisin, että aina yhtä lahjakkailla Kelmeillämme on jotakin tekemistä ruoan kanssa", Dumbledore sanoi. Kelmit näkivät tilaisuutensa tulleen ja pomppasivat seisomaan penkille.

"Uskoitte oikein, professori", Remus aloitti väläyttäen leveän hymyn. "Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole mistään sen kierommasta kuin pienen puheen pitämisestä. Ja puhetta on hankalaa pitää, jos kaikki vain syövät. Halusimme vain toivottaa tervetulleeksi vanhan ystäväni Jazz Thomasin - " hän teki pienen nyökkäyksen kohti värikästä pörröpäätä, joka istui Redin vieressä henkilökunnan pöydässä.

"On mukavaa nähdä taas, Jazz."

Juuri silloin ruoka ilmestyi vadeille ja pikarit täyttyivät juomasta. Kelmit onnistuivat olemaan hymyilemättä nähdessään kurpitsamehulta näyttävän juoman tyylikkäissä pikareissa. Remus nosti oman pikarinsa ja kohotti sitä. Kaikki muut salissa seurasivat esimerkkiä.

"Tervetuloa", Remus sanoi.

"Tervetuloa", muut sanoivat kuorossa. Sitten kaikki kohottivat pikarit huulilleen.

James virnisti tyytyväisenä tyhjentäessään oman pikarinsa. Hänestä tuntui kuin hänen vatsansa olisi kääntynyt ympäri, eikä tunne johtunut tällä kertaa Lilystä, vaan hänen juomastaan. Juomasta, jota kutsuttiin myös monijuomaliemeksi. James tunsi muutosten alkavan kehossaan. Hän kasvoi hieman pidemmäksi ja hänen kasvonsa muuttuivat. Hänen silmälasinsa kävivät tarpeettomaksi ja hän työnsi ne taskuunsa. Muutokset tuntuivat kivuliailta. Ja sitten ne olivat äkkiä ohitse. James virnisti ja kääntyi katsomaan vasemmalla puolellaan istuvaa Siriusta - joka tosin ei ollut enää Sirius. Hän katsoi suoraan Amos Diggoryn sinisiin silmiin.

"Minun tekee mieli lyödä sinua", James sanoi. "Saanko minä?"

Sirius irvisti. "Usko pois, Sarvihaara - tuntuu paremmalta lyödä aitoa versiota kuin kopiota. Eli jätä väliin."

"Se oli vain kysymys. Kuka minä olen?" James kysyi.

"Arvaa kahdesti", Sirius virnisti.

James mietti hetken. "En ainakaan Kalkaros, koska silloin päänahkaani syyhyttäisi kaameasti. Kuka?"

"Sirius Black."

"MITÄ? Mutta SINÄ olet Sirius!"

"En enää", Sirius virnisti.

Samaan aikaan muualta salista alkoi kuulua kiljahduksia, kun toiset tajusivat tapahtuneen. Remus oli muuttunut Emma Adamsiksi, ylimieliseksi korpinkynneksi, joka kuvitteli olevansa muita parempi vain siksi, että sattui näyttämään hyvältä. Peter näytti Lucius Malfoylta. James virnisti tyytyväisenä.

"Aika pitää puhe?" hän kysyi. Kaikkein mieluiten hän olisi vain katsonut, keneksi hänen ystävänsä olivat muuttuneet - keneksi Lily oli muuttunut - mutta hän tiesi, että viralliset asiat piti hoitaa ensin. Sirius, joka näytti Amos Diggorylta, nyökkäsi. James irvisti. Hänen oli vaikeaa katsoa Siriusta tai Peteriä ilman, että tunsi halua lyödä heitä. Remus taas näytti hyvältä. Liiankin hyvältä, James ajatteli, ottaen huomioon, että he olivat ystäviä.

Hän nousi taas penkille seisomaan. "Arvoisa yleisö", hän aloitti mahtavasti ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä vihaisesti. "Kuten olette varmaan huomanneet, kyseessä on pieni nerokas keksintö nimeltä monijuomaliemi. Tämä monijuomaliemi kestää koko illan - pieni lisä vain - ja huomenaamulla olette palanneet ennallenne. Onnellista Halloweenia ja nauttikaa uusista henkilöllisyyksistänne."

Istuessaan alas hän kuuli tutun äänen kirkaisevan: "NAUTTIKAA? MINÄ OLEN KALKAROS!"

James kääntyi virnistellen katsomaan Ariannaa, joka näytti valmiilta oksentamaan minä hetkenä hyvänsä. Jamesiakin ällötti katsoa Ariannaa, joka oli muuttunut Kalkaroksen hahmoon.

"Minä tapan teidät", Arianna mutisi itsekseen.

"Tapa vain", James virnisti. "Ei ole minun vikani, että sinusta tuli Ruikuli. Nauti olostasi. Ja muuten, kuka teistä on Lily?" hän kysyi.

"Minä", Lily sanoi synkästi. Jamesin suu loksahti auki. Lily oli ottanut Jessica Laheneyn hahmon ja tuijotti nyt Jamesia kylmin sinisin silmin.

"Ei millään pahalla, Lily, mutta olet kyllä paljon kauniimpi omana itsenäsi", James hymyili.

"Minä vihaan sinua, James Potter!" Lily kivahti. "Minä vihaan sinua!"

James kohotti kulmiaan. "Miksi? Sinusta ei sentään tullut Ruikulia niin kuin Ariannasta."

"Sinä - sinä olet niin mahdoton", Lily sanoi. "Sinä et voi ikinä olla aiheuttamatta kaaosta!"

James tunsi ikävän pistoksen rinnassaan. Hän oli arvannut tämän. Lily suuttuisi hänelle.

Lucius-Peter puuttui puheeseen. Oli outoa kuulla Peterin puhuvan muuten kuin omalla mutisevalla tavallaan. "Jos se yhtään lohduttaa, niin minun mielestäni sinä näytät hyvältä", Peter ilmoitti.

James kääntyi luomaan Peteriin vihaisen katseen. "Sinä pidät näppisi erossa hänestä!"

"Tämäpä näyttää hauskalta", Remus sanoi herttaisesti tytönäänellään. "Sirius Black ja Lucius Malfoy tappelemassa tytöstä."

"Kenestä tuli Lily?" James kysyi innoissaan ja pomppasi seisomaan. Hän katseli ympärilleen, kunnes erotti punaiset hiukset väkijoukosta. Hän oli kuolla nauruun tajutessaan, missä Lilyn ulkonäön saanut oppilas istui.

"Lily, sinä olet Kalkaros!"

"Ei, vaan Kalkaros on Lily", Arianna korjasi.

"Minä OKSENNAN kohta!" Lily parahti. "Sinä - sinä annoit minun ruumiini sille LIMANULJASKALLE - minä inhoan sinua - "

Lily pomppasi ylös pöydästä. James vilkaisi ystäviään tuskaisena ja säntäsi Lilyn perään.

"Lily, se oli pelkkä pila! Se menee kyllä ohi!" hän sanoi epätoivoisena.

Lily kääntyi ympäri ja tuijotti häntä raivoissaan. Sitten Lilyn ilme pehmeni ja Jamesin yllätykseksi hän alkoi nauraa.

"Lily - " James aloitti ymmällään.

"Sinä todella säikähdit, eikö niin?" Lily kysyi voitonriemuisesti. "Sinä säikähdit."

James tuijotti häntä typeränä. "Eli - eli sinä et ole vihainen?"

Lily ravisti päätään. "Ensin - kun näin Kalkaroksella minun vartaloni - ajattelin kuristaa sinut. Mutta se olisi aika ilkeää."

"Olen ehdottomasti samaa mieltä", James sanoi ja liikahti hieman lähemmäs Lilyä. "Minä luulin, että sinä et ikinä puhuisi minulle."

Lily kohotti kulmiaan. "James, me emme ole enää neljännellä luokalla. Enkä minä ole enää niin tiukkapipo."

Jamesin hymy leveni ja hän lakkasi kuulemasta ympärillä kaikuvia naurun- ja tuskanhuutoja. Sitten hän nielaisi muistaessaan, mitä hänen oli tarkoitus kysyä. Hän kääntyi katsomaan poispäin. Amos-Sirius ja Kalkaros-Arianna keskustelivat harvinaisen ystävälliseen sävyyn ottaen huomioon sen, että todellisuudessa Amos ei pitänyt Kalkaroksesta.

"Tämä sekoitus on aika hämmentävää", James sanoi. "Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuka on kuka."

"Eikö se ollut idea?" Lily katsoi häntä kysyvästi.

James kohautti harteitaan. "Ei oikeastaan. Tarkoitus oli vain aiheuttaa mahdollisimman paljon hämminkiä."

"Mutta ajatus on oikeastaan aika mielenkiintoinen. Voi tehdä mitä haluaa. On tavallaan naamion takana."

"Paitsi että naamio on ikävän aito", James virnisti kuullessaan, kuinka Arianna kirkaisi koskettaessaan rasvaista Kalkaros-tukkaansa. Lilykin hymyili.

"Olet kyllä oikeassa", James jatkoi. "Tänä iltana Halloweenia voi juhlia paremmin kuin ikinä. Ilman rajoituksia." Hän kumartui hieman lähemmäs Lilyä. Hän näki oman peilikuvansa heijastuvan Jessica Laheneyn kylmistä sinisistä silmistä. Lily hymyili hänelle ja kohotti kasvonsa suudellakseen häntä. He suutelivat, kunnes Siriuksen huuto keskeytti heidät.

"HEI! SARVIHAARA! RAUHOITU VÄHÄN!"

James vetäytyi huokaisten kauemmas Lilystä. Lily hymyili edelleen. Silloin James tajusi, että hänen oli pakko kysyä - Lily ei ollut suuttunut hänelle - ja Lily oli antanut hänen suudella itseään julkisella paikalla (vaikka olikin toisessa hahmossa - hän ei koskaan saisi parempaa tilaisuutta. Hän veti syvään henkeä ja kysyi:

"Lily, suostuisitko sinä minun tyttöystäväkseni? Siis, ihan virallisesti - " hän ei tiennyt mitään kunnollista sanottavaa. Lily kallisti päätään ja katsoi häntä pieni, arvoituksellinen hymy huulillaan.

James yritti keksiä jotakin järkevää sanottavaa. "Tai siis, minä olen ollut rakastunut sinuun neljä vuotta ja minä - "

Lilyn hymy leveni entisestään. James vaikeni. "Tuotako sinä olet panikoinut koko päivän?" Lily kysyi hymyillen.

James nyökkäsi. Lily siirtyi lähemmäs häntä. "Suostun minä", Lily sanoi niin hiljaisella äänellä, että James joutui lukemaan sanat hänen huuliltaan. James ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän olisi halunnut huutaa ääneen, mutta keksi sitten parempaa tekemistä. Hän kumartui eteenpäin ja suuteli Lilyä rajusti pyörittäen Lilyä ympäri käsivarsillaan. Lily nauroi.

"Saanko minä nyt suudella sinua julkisesti? Vaikka en olisikaan Siriuksen näköinen?"

"Siksikö sinä vain kysyit?" Lily teeskenteli loukkaantunutta.

James kohautti hartioitaan ja hymyili leveästi. Lily vastasi hymyyn.

"Kyllä sinä saat", Lily lupasi. James virnisti ja tarttui hänen käteensä taluttaen hänet takaisin toisten luo. Sirius katsoi häntä kulmat koholla.

"Se näytti olevan tylsä riita", Sirius kommentoi.

"Niin sinä sanot", James sanoi edelleen leveästi hymyillen. Sitten hän päätti, että oli vielä yhden puheen aika. Hän osoitti itseään taikasauvalla, mutisi "melutus" ja nousi seisomaan penkillä.

"Huomio", hän aloitti ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä. "Älkää pelätkö, TÄMÄ on ihan normaali puhe, eikä tässä ole takana mitään temppuja. Minä saatan näyttää Siriukselta, mutta minä olen James Potter. Halusin vain kertoa uutisia kaikille vedonlyöjille - " hän piti tauon ja odotti, että kuiskaukset vaimenivat. "Lily Evans, joka istuu vasemmalla puolellani ja näyttää Jessica Laheneylta, lupasi virallisesti olla tyttöystäväni."

Sali puhkesi vihellyksiin ja taputuksiin, kun James istui alas ja lausui vaimennusloitsun. James katsoi virnistellen Lilyä, jonka kasvot olivat punehtuneet kaikesta hänen saamastaan huomiosta.

"Oliko tuo nyt ihan välttämätöntä?" Lily kysyi.

James kohautti harteitaan. "Vedonlyöjät haluavat rahansa. Sitä paitsi minä olen aina halunnut lausua nuo sanat."

"Sinä olet toivoton."

"Niin olen", James myönsi ja suuteli Lilyä suoraan huulille. Lily epäröi hetken, mutta vastasi sitten suudelmaan kietoen käsivartensa hänen kaulaansa. James nautti siitä tosiasiasta, että saattoi suudella Lilyä milloin ikinä halusi, kaikkien edessä. Lily oli hänen tyttöystävänsä. Aivan kuin hän oli haaveillut kolmannesta luokasta lähtien. Lilyn käsivarret kietoutuivat tiukemmin hänen kaulansa ympärille ja vasta rehtori Dumbledoren rykäisy sai heidät kavahtamaan erilleen.

Lily sormeili hiuksiaan hämillään. "Professori, me - "

"Te suorititte hienon pilan, Kelmit", Dumbledore sanoi. "Rikoitte tosin monia sääntöjä ja siksi minun on määrättävä teille kuukausi jälki-istuntoa. Onnittelut teille."

"Kiitos, professori", Kelmit säteilivät. Dumbledore nyökkäsi ja kääntyi Jamesin puolene.

"Onnittelut myös sinulle, James. On hienoa saavuttaa tavoitteensa", hän sanoi ja loi tietävän katseen punastuvaan Lilyyn. James virnisti leveästi. "Ja kiitos teille kahdelle. No niin, tietääkö joku, kuka näistä on Bertha Jorkins? Uskon, että joku on minulle velkaa..." hän katosi väkijoukkoon itsekseen mutisten.

Lily kohotti kulmiaan. "Velkaa?"

"Minähän sanoin, että Dumbledore osallistui vedonlyöntiin", Arianna-Kalkaros sanoi kohauttaen olkapäitään ja tuijotti hiuksiaan inhoavasti. "Hän osui ilmeisesti oikeaan. Mutta onko se mikään ihme, hän on Dumbledore?"

Lily oli aikeissa vastata, kun seuraavat tulivat kiinnittivät hänen huomionsa. Red ja Jazz kävelivät heidän luokseen.

"Hieno pila", Jazz sanoi virnistäen. "Remus - kuka sitten oletkin - en tiennytkään, että sinusta on tullut noin hyvä."

Emma-Remus virnisti. "Minä olen lahjakkaampi kuin luuletkaan."

"Sinä olet naisellisempi kuin luulinkaan", Jazz ilmoitti.

Remus loi häneen loukkaantuneen katseen. "Ainakin toinen meistä on."

"HEI - " Red ärähti.

"Anteeksi, professori. Vitsi vitsinä."

"Ei kukaan sinua vakavasti ottaisikaan, kun kimität kuin tyttö", Red huomautti.

"Se johtuu siitä, että hän ON tyttö", Sirius sanoi avuliaasti.

Red kääntyi katsomaan häntä. "Kuka teistä sinä olet?"

"Sirius Black, palveluksessanne", Sirius kumarsi pienesti.

"Sirius Black", Jazz sanoi yllättyneenä ja ojensi kätensä Siriukselle. Sirius tarttui siihen ja puristi sitä. Heidän kätellessään iloinen ilme Jazzin kasvoilta haihtui.

"Keitä te muut olette?"

James nosti kätensä ylös. "Legendaarinen James Potter", hän ilmoitti.

Red tuhahti. "Sinusta tulisi legendaarisempi jos keskittyisit välillä tunneilla."

James virnisti. "Ei voi mitään, Red. Minun täytyy rauhoitella näitä tyttöjä niin paljon, etteivät he vain hyppäisi kaulaasi kesken oppitunnin."

Jazz kohotti kulmiaan. "Et sanonut, että sinulla on tyttöjä perässäsi."

"Haluan, että nuo tikarit pysyvät tiukasti paikoillaan", Red sanoi paljonpuhuvasti. "No niin - meidän täytyy mennä - "

"Minne tällä kertaa?" James kohotti kulmiaan virnistellen.

Red pudisti päätään. "Älä anna mielikuvituksesi laukata, Potter. Halloweenina on paljon muutakin tekemistä kuin kuhertelu."

Hän kietoi käsivartensa väljästi Jazzin vyötärölle ja talutti Jazzin ulos salista.

"Mitähän he NYT menevät tekemään?" James kysyi otsa rypyssä.

"Meillä on vielä partiointi", Lily huomautti tuijottaessaan inhoavasti kuvaansa peilistä. "Vaikka kukaan ei kyllä ota minua vakavasti tämän näköisenä."

James virnisti. "Kyllä sinä siitä selviät, JESSICA", hän sanoi ja väläytti Lilylly flirttailevan hymyn.

Lily tuijotti häntä varoittavasti. "Jos sinä käyttäydyt noin kaikkien muiden tyttöjen edessä, sinä olet pian mennyttä elämää minun listallani", hän ilmoitti. James hymyili ja ojensi Lilylle kätensä. Lily tarttui siihen ja nousi ylös sohvalta. Sitten kaksikko katosi ulos muotokuva-aukosta partiolleen jättäen kuiskintaa jälkeensä.

Sirius pyöritti silmiään. "Nuo kaksi ovat toivottoman siirappisia."

"Sitä kutsutaan rakkaudeksi, Anturajalka", Remus huomautti.

"Siksi minä en haluakaan tietää siitä mitään."

Remus katsoi Siriusta tarkkaavaisesti. Hän näki Siriuksen silmissä ilmeen, jonka oli nähnyt aikaisemmin Suuressa Salissa. Ilmeen, joka ilmestyi hänen kasvoilleen, kun hän katsoi tai ajatteli Ariannaa.

"Sinä pidät Ariannasta vieläkin, eikö niin?" Remus kysyi.

Sirius näytti järkyttyneeltä. "En!"

"Pidät sinä", Remus sanoi varmasti.

"En", Sirius sanoi ärsyyntyneesti.

"Kylläpäs."

"En."

"Kyllä."

"En."

"En."

"Kyllä", Sirius sanoi ja iski käden suulleen tajuttuaan, mitä oli sanonut. "EN! SINÄ HUIJASIT MINUA!"

Remus kohautti olkapäitään. "Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua."

Sirius loi häneen inhoavan katseen. "Kuutamo, vaikka sinun - tuota - naisellinen puolesi onkin tänään valloillaan, minä en silti tunne vetoa sinua kohtaan."

"Älä pelkää. Minä tiedän, että sinä olet kiinnostunut Ariannasta."

"EN OLE!" Sirius karjahti. Koko oleskeluhuone kääntyi katsomaan heitä. Sirius mutisi jotakin epämääräistä itsekseen ja nousi ylös tuolistaan kadoten portaisiin. Remus jäi katsomaan hänen jälkeensä ja nyökkäsi tyytyväisenä.

"Hän on koukussa."

James ja Lily istuivat lattialla kirjaston oven edessä, käsivarret toistensa ympärillä. Heidän partiointinsa oli keskeytynyt, kun James oli yllättäen halunnut suudella Lilyä, eikä Lilyllä ollut mitään asiaa vastaan. Jamesin kädet vaeltelivat Lilyn selkää pitkin sinne tänne ja Lily näpräsi Jamesin hiuksia hajamielisesti. He suutelivat toisiaan hitaasti ja varovasti - nyt kummallakaan ei ollut kiire minnekään, sillä kukaan ei tulisi keskeyttämään heitä. James sulki silmänsä nauttien tunteesta, jonka Lilyn suuteleminen aiheutti. Hän ei muistanut koskaan aikaisemmin olleensa niin onnellinen kuin silloin, istuessaan kirjaston edessä Lily sylissään.

"Minä olen iloinen siitä, että et suuttunut minulle", James sanoi matalalla äänellä heidän keskeyttäessään suutelemisen.

Lily hymyili vinosti. "Olen samaa mieltä sinun kanssasi."

James ei sanonut enää mitään, vaan tarttui Lilyä leuasta kiinni ja kallisti Lilyn päätä taaksepäin suudellessaan jälleen Lilyä.

Kumpikaan ei tiennyt, kuinka kauan he viipyivät sillä tavalla, vain suudellen toisiaan. Lopulta kirjastosta kuuluva kolahdus sai kuitenkin heidät eroamaan toisistaan ja vetäytymään lähimmän patsaan taakse piiloon. James halusi nähdä tulijan ilman että häntä itseään nähtäisiin. Hän kietoi käsivarret takaapäin Lilyn vyötärölle ja keskittyi odottamaan.

Hetken kuluttua kaksi varjoa astui kirjaston salaisten kirjojen osastolta heidän näköpiiriinsä ja pakotti hänet perääntymään taaksepäin.

Tulijat olivat Red ja Jazz. James rypisti otsaansa nähdessään Jazzin kantavan jotakin salaiselta osastolta tuotua kirjaa mukanaan, mutta hän ei saanut pimeässä selvää kirjan nimestä. Hän kuuli Redin ja Jazzin puhuvan ja naurahtelevan matalalla äänellä keskenään. Redin toinen käsivarsi oli Jazzin olkapäiden ympärille. Lily ja James vetäytyivät taaksepäin, kun kaksikko ohitti heidät. Heitä ei huomattu. Kun he olivat menneet, Lily avasi suunsa.

"Tietääkö Dumbledore?"

James mietti hetken ja kohautti sitten olkapäitään. "Totta kai hän tietää. Dumbledore tietää aina kaiken."

19.osa - Pöllöjä ja huispausta

Rohkelin ensimmäinen huispausottelu oli kaksi päivää Halloweenin jälkeen. Siihen mennessä monijuomaliemi oli jo menettänyt vaikutuksensa ja useimmat oppilaat - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - olivat jo anteeksi antaneet Kelmeille. Kelmit taas olivat entistä itsetyytyväisempiä onnistuneen kepposensa jälkeen ja alkoivat suunnitella joulukepposta täyttä päätä.

James heräsi huispausottelun aamuna aikaisin, pukeutui nopeasti ja meni aamiaiselle vaivautumatta herättämään muita Kelmejä. Hän oli huispausaamuna aina ylivirkeällä tuulella, varsinkin sen jälkeen, kun hänestä tuli rohkelikkojoukkueen kapteeni. Hän otti huispauksen erittäin vakavasti - ystäviensä mielestä liiankin vakavasti.

"Valmiina häviämään, Potter?" Lucius Malfoy kysyi ilkeästi, kun he kohtasivat Suuren Salin ovella. Malfoy oli luihuisten huispausjoukkueen kapteeni ja jahtaaja, tosin James oli melkein varma siitä, että hän oli saavuttanut sen paikan vain rahojensa avulla. Niin kuin melkein kaiken muunkin. Hän virnisti Malfoylle huolettomasti.

"En olisi turhan huolissani", hän sanoi. "Paitsi ehkä siitä tosiasiasta, että pitäjämme kuolee nauruun heti kun sinä lennät häntä kohti. Ainakin Halloweenina olit oikein sievä Alice Prewettin näköisenä. Ehkä sinun pitäisi korostaa naisellisia kasvonpiirteitäsi hieman useammin."

Malfoy loi häneen inhoavan katseen ja hän käveli itsekseen virnistellen Suureen Saliin.

Viidentoista minuutin kuluttua muutkin Kelmit saivat raahattua itsensä paikalle. Sirius istui Jamesin viereen haukotellen.

"Minä inhoan huispausta", Sirius mutisi. "Se vie yöunet."

"Se, tai joku muu", James virnisti. "Kuulin sinun tulevan aika myöhään viime yönä. Kuka se oli?"

"Ei kukaan, ellei lihavaa leidiä lasketa joukkoon", Sirius tokaisi hieman loukkaantuneena Jamesin ajatuksenjuoksusta. James kohotti kulmiaan.

"Lihava leidi, Anturajalka? Tämä menee mielenkiintoiseksi - "

"Minä ajattelin, onko selvä?" Sirius ärähti.

James vilkaisi Remusta, joka kohautti olkapäitään ymmällään. Sirius oli ollut herkkänahkaisella tuulella hänen ja Remuksen keskustelun jälkeen. Remus arveli vain osuneensa hermoon. Tai sitten Sirius ei kerta kaikkiaan kestänyt myöntää sitä tosiasiaa, että saattoi todella välittää jostakusta, joka sattui olemaan naispuoleinen yksilö.

"Miten muuten, mikä on seuraava suuri kepponen?" James vaihtoi puheenaihetta.

Siriuksen mieliala parani hetkessä. "Joulu? Tosin minun mielestäni meidän pitäisi kyllä seuraavaksi siirtyä kiusaamaan Ruikulia."

"Oletko varma, että se on fiksua?" James rypisti otsaansa.

"Lilyn takiako? Sinä olet täysin tossun alla", Sirius huokaisi pudistaen päätään murheellisesti.

James veti syvään henkeä. "EI, ei Lilyn takia. Mutta meillä on jo kuukausi jälki-istuntoa, jos saan muistuttaa."

"Joten?" Sirius kohotti kulmiaan. "Toinen kuukausi tekee vain hyvää."

"Miten vain", James kohautti olkapäitään. "Mitä sinä suunnittelet? Muuttavasi hänet naiseksi vai?"

"Siinä on ideaa", Sirius virnisti haaveksuva ilme kasvoillaan. "Kuvittele häntä pitkässä vaaleanpunaisessa samettimekossa..."

"Ariannaa vai?" kysyi keskusteluun kuulumaton ääni, joka osoittautui Lilyksi. Sirius loi Lilyyn murhaavan katseen, kun taas Jamesin kasvoille ilmestyi leveä hymy. Lily, Arianna ja Cinnamon istuivat pöydän ääreen ja James kietoi käsivartensa Lilyn vyötärölle suudellen häntä huulille. Lily vastasi suudelmaan.

Sirius teki oksentamista muistuttavan äänen. "Anteeksi vain, jotkut meistä yrittävät syödä", hän ilmoitti.

James ja Lily vetäytyivät erilleen silmiään pyöritellen. "Ei voi mitään, Anturajalka, minä olen nähnyt sinun tekevän pahempaakin", James ilmoitti. Tytöt näyttivät järkyttyneiltä.

"En todellakaan halua tietää teidän iltatekemisistänne", Arianna mutisi itsekseen.

"HEI - " Sirius sanoi loukkaantuneena. "Minä en olisi niin halpamainen, että veisin Lilyn miehen!"

Arianna virnisti. "En minä nyt ihan sitä tarkoittanut, mutta miten vain. Oletko valmis huispausotteluun?"

"Olen AINA valmis mätkimään muutamia luihuisia", Sirius ilmoitti. "Sanoo Sarvihaara mitä vain, minun mielestäni luihuiset ovat edelleen parempi keino poistaa paineita kuin nyrkkeilysäkki."

James kohautti hartioitaan. "Nyrkkeilysäkki ainakin pysyy paikallaan."

"Mutta jahtaaminen on aina se mielenkiintoisin osuus", Sirius ilmoitti arvokkaasti.

"Huomattu on", Remus sanoi huokaisten syvään ja loi merkitsevän katseen kohti Ariannaa, joka katsoi toiseen suuntaan teeskennellen, ettei ollut kuullut hänen sanojaan. Sirius vilkaisi Remusta varoittavasti ja keskittyi sitten paahtoleipäänsä aivan kuin se olisi maailman tärkein asia. Syötyään leipänsä Sirius kurkotti ottamaan toisen (tai itse asiassa seitsemännen) leivän.

"Oletko ihan varma, että on terveellistä syödä noin paljon ennen huispauspeliä?" Peter kysyi otsa rypyssä.

Sirius virnisti. "Toisin kuin sinä, Matohäntä, minä kulutan sen minkä syön", hän huomautti. Peter loi häneen murhaavan katseen, mutta punastui kuitenkin. Peter oli Kelmeistä ainoa, joka ei näyttänyt huippukunnossa olevalta ja se oli aina häirinnyt häntä.

"Minulla taitaa olla asiaa Jessicalle", Peter ilmoitti ja nousi ylös pöydästä suunnaten kohti luihuisten pöytää. Hänen ystävänsä jäivät katsomaan hänen jälkeensä huolestuneina.

Remus huokaisi. "Ei minään loukkauksena Peteriä kohtaan, mutta minun mielestä hän kyllä saisi valita kohteekseen jonkun toisen tytön", Remus mietti.

"Minä en tajua - Laheney on luihuinen", Sirius sanoi sylkäisten viimeisen sanan suustaan kuin kirosanan. "Minä kuvittelin, että Matohäntä vihasi luihuisia yhtä paljon kuin mekin."

"Ilmeisesti ulkonäkö vie voiton periaatteista", James huomautti kuivasti. "Vaikka minun mielestäni Laheney ei ole mitenkään erityisen hyvännäköinen."

"Sinä et pidä erityisen hyvännäköisenä ketään, joka ei ole Lily", Sirius naljaisi. Lily punastui ja hymyili pienesti.

James kohautti olkapäitään. "Totta kai minä tunnen aika montakin hyvännäköistä tyttöä, mutta Laheney vain sattuu näyttämään ilkeältä. Matohännän arviointikyky on pettänyt pahemman kerran."

"Onko sitä koskaan ollutkaan? Muistatteko, kun hän oli ihastunut siihen PVS-professoriin toisella luokalla - "

"Se oli toisella luokalla, Anturajalka", Remus huomautti. "Sitä paitsi on sinullakin ollut muutamia aika mielenkiintoisia ihastuksia."

"Se on mennyttä elämää", Sirius ilmoitti. "Tällä hetkellä minä olen onnellisesti poikamies."

"Sitä me olemmekin ihmetelleet", Remus sanoi rypistäen otsaansa. Sirius ei sanonut mitään, mutta vilkaisi melkein automaattisesti kohti Ariannaa, joka oli keskittynyt syömään leipäänsä. Arianna oli kuullut keskustelun, mutta ei halunnut osallistua siihen. Hän mietti, oliko hänen ja Siriuksen riita vaikuttanut Siriukseen jotakin - oliko Sirius todella alkanut harkita asioita - mutta se oli vain toiveajattelua, Arianna päätti. Sitä paitsi Siriuksen olisi pitänyt ajatella asioita jo aikaisemmin, ennen kuin hylkäsi hänet. Nyt oli liian myöhäistä hänen osaltaan.

"Posti tulee", Cinnamon keskeytti hieman vaivautuneena keskustelun saamasta suunnasta.

Kaikki keskittyivät katsomaan pöllöjä, jotka laskeutuivat katonrajasta oppilaiden luokse. James, Lily ja Remus nappasivat sanomalehtensä. Lehden lisäksi sekä Lily että Sirius saivat kirjeet. Sirius tarttui omaansa ihmetellen, keneltä se oli - kukaan ei koskaan lähettänyt hänelle kirjeitä. Kaikki hänen lapsuudentuttunsa olivat hylänneet hänet, koska hän ei ollut kunniaksi Blackin suvun maineelle. Hän repi kuoren auki ja katsoi kirjettä ymmällään. Sitten hänen kasvoilleen levisi virnistys.

"Keneltä se on?" James kysyi rypistäen otsaansa.

"Medalta", Sirius sanoi edelleen hymyillen. "Andromedalta."

"Sinun serkultasi?" Lily kohotti kulmiaan. Hän muisti Andromeda Blackin olleen kaksi vuotta sitten Tylypahkassa. Andromeda oli ollut valvojaoppilas ja luihuisessa, mutta hän ei ollut samanlainen kuin muut suvussaan. Silti Lily oli aina automaattisesti olettanut, että hän ja Sirius eivät olleet puheväleissä.

"Mitä asiaa hänellä on?" James kysyi uteliaasti.

"Hän on menossa naimisiin", Sirius ilmoitti.

James ei ollut kovinkaan yllättynyt. Hän tiesi kyllä Blackin suvun tavat. Blackin suvussa oli usein järjestettyjä avioliittoja, jotta puhdasverisyys säilyisi varmasti. Hän tiesi, että Bellatrix Blackin oli tarkoitus mennä naimisiin Rodolphus Lestrangen kanssa ja Narcissa taas oli luvattu Lucius Malfoylle, vaikka viettikin toisinaan iltojaan Severus Kalkaroksen seurassa.

"Kenen kanssa?"

Sirius virnisti entistäkin leveämmin. "Sehän tässä se hyvä asia onkin", hän sanoi. "Andromeda on ilmeisesti kieltäytynyt suvun avioliittomääräyksistä. Hän aikoo mennä naimisiin jonkun Ted Tonks-nimisen jästisyntyisen tyypin kanssa."

"Jästisyntyisen?" James kohotti kulmiaan. "Ei olisi uskonut."

"No, hän on ainoa kunnollinen meidän suvussa", Sirius kohautti harteitaan. "En kyllä olisi halunnut olla kuulemassa suvun reaktioita. Andromeda sanoi, että hänet on revitty irti sukupuusta. Minä en ole näköjään sitten ainoa."

"Sinut revittiin irti sukupuusta?" Lily näytti yllättyneeltä. Hän oli tiennyt Siriuksen asuvan Pottereilla, mutta tätä asiaa Sirius ei ollut koskaan kertonut.

"Joo. Ne suuttuivat, kun karkasin kotoa", Sirius virnisti ylpeänä. "Ei kyllä vaivaa minua erityisemmin. Toivon mukaan Meda pärjää. Hän on aina ollut kiintyneempi perheeseen kuin minä. Vaikka tuskin on enää."

"Sano hänelle onnitteluja", James käski. "Ja kerro, että Kelmit ovat ylpeitä hänestä."

"Onnistuu", Sirius lupasi. Sitten James kääntyi katsomaan Lilyä, joka repi auki omaa kirjettään. Lily luki pikaisesti viestin läpi, mutta hänen kasvoillaan oli vähemmän iloinen ilme.

"Mitä nyt?" James kysyi huolestuneena.

Lily tuhahti. "Rakas siskoni aikoo järjestää kihlajaisjuhlat joululomalla. Ja minun tietenkin oletetaan olevan paikalla", hän huokaisi. "Aioin kyllä jäädä jouluksi Tylypahkaan, kun tämä on viimeinen vuosi ja kaikkea, mutta ilmeisesti ei ole vaihtoehtoja. Petunia tekee sen varmaan ihan tahallaan."

"Minä luulin, että hän ei halunnut nähdä sinua", Arianna huomautti.

"Mitä luulet, kumpi on hänelle tärkeämpää: Se että, minä en tule paikalle vai se, että hän pääsee pilaamaan minun jouluni?"

"Onko hän oikeasti niin ilkeä ihminen?" James kysyi rypistäen otsaansa.

Lily, Cinnamon ja Arianna pyörittivät silmiään toisilleen. "Voit uskoa. Hän on vihannut Lilyä siitä asti kun kuuli Lilyn olevan noita", Cinnamon selitti Jamesille.

"Joo. Hän haukkuu minua friikiksi aina kun näkee minut. Hän myöskin sanoi sille ällöttävälle sika-Vernonille, että minä olen jossakin koulukodissa, koska vanhempani eivät pystyneet kasvattamaan minua", Lily lisäsi synkästi.

"MITÄ?" James huusi. Ympärillä istuvat oppilaat kääntyivät katsomaan häntä.

"James, rauhoitu", Lily pyysi. "Ei se ole iso juttu."

"Hän kertoo sinusta valheita ja sinä sanot, ettei se ole iso juttu?" James katsoi häntä järkyttyneenä. "Saanko minä lähettää Petunialle kirouksen? Tai edes räyhääjän? Ole kiltti - "

"Ei", Lily pudisti päätään.

"Miksi ei? Sinä et voi olettaa, että hän voi kohdella sinua törkeästi ja - "

"Hän on tehnyt sitä tähänkin asti ja minä olen yhä elossa", Lily sanoi lyhyesti. "Suurimman osan ajasta teeskentelen, ettei häntä ole olemassa. Se on paras vaihtoehto. Sitä paitsi hän muuttaa pian pois kotoa ja minä saan olla rauhassa. Kuvittelin, ettei minun tarvitsisi enää koskaan asua samassa talossa hänen kanssaan", Lily lisäsi ja vilkaisi saamaansa kirjettä murhaavasti aivan kuin se olisi syyllinen kaikkeen.

"Mitä hän kirjoittaa?" Arianna uteli. Lily ojensi kirjeen hänelle ja Arianna luki sen ääneen.

" 'Lily,

Minä ja Vernon juhlimme kihlajaisia joululoman aikana ja äiti haluaa sinun tulevan paikalle. Eli katso, että olet kotona 29. joulukuuta tai sinulle käy huonosti. Ja muista, että minä en salli mitään epänormaaliuksia kihlajaisissamme, onko selvä? Eli ei mitään teidän friikkien puuhia. Petunia.' "

"Hän muuttuu kauheammaksi joka vuosi", Arianna sanoi. "Se siitä tosiasiasta, että henkistä kehitystä tosiaan tapahtuu."

Lily kohautti olkapäitään. "Hän nauttii minun kiduttamisestani. Onneksi joululoma ei kestä kovin kauan."

"Sinä voit aina tulla meille asumaan, jos Petunia käy hermoille", Cinnamon tarjosi.

"Tai meille", Arianna lisäsi.

"Enköhän minä pärjää", Lily pakottautui hymyilemään. "Kihlajaisia minä eniten kammoan. Miettikää nyt - Vernonin perhe tulee paikalle ja he uskovat minun olevan kaamea rikollinen."

"Ja sinun vanhempasi antavat Petunian kertoa sellaisia valheita?" James kysyi otsa rypyssä.

"He eivät suoraan sanottuna tiedä siitä kovin paljon", Lily selitti ja vaikeni sitten. Hänen teki mieli pyytää James seurakseen Petunian kihlajaisiin, mutta hän ei ollut valmis esittelemään perhettään Jamesille. Eikä hän tiennyt, haluaisiko James tulla paikalle. James oli aina inhonnut virallisia tilaisuuksia -

"Mitä sinä mietit, Lily?"

Lily havahtui ajatuksistaan siihen, että James katsoi häntä huolestuneesti. Hän hymyili ja kohautti hartioitaan. Hänen teki mieli esittää kysymys Jamesille, mutta samassa Arianna huomautti, että heidän oli paras alkaa raahautua huispauskentälle tai luihuiset saisivat helpon voiton.

"Menkää te jo edeltä, minä tulen perässä Lilyn kanssa", James pyysi.

Sirius pyöritti silmiään. "Älkää nuoleskelko liian innokkaasti tai unohdat ajankulun", hän tokaisi.

"Älä huolehdi. Meistä kahdesta SINÄ olet se, josta pitää olla huolissaan", James naljaisi. "Remus, vahtisitko, että Arianna ja Anturajalka pysyvät poissa luutakomeroista?"

Remus suoritti teatraalisen kumarruksen. Sitten muut lähtivät ja James jäi kahdestaan Lilyn kanssa istumaan.

"Meillä on vielä muutama minuutti aikaa. Miksi sinä olet noin mietteliään näköinen?" James kysyi ja katsoi Lilyä suoraan silmiin.

Lily hymyili epävarmasti. "Minä - minä vain mietin, mitä sinä aiot tehdä joululomalla?"

James kohautti olkapäitään ja katsoi häntä tarkkaavaisesti. "Aioin ensin jäädä Tylypahkaan, mutta jos sinä menet kotiin, minullakaan ei ole mitään syytä vetelehtiä täällä. Remus ja Peter menevät kotiin joka tapauksessa, joten minä ja Siriuskin voimme yhtä hyvin mennä ilahduttamaan vanhempiani läsnäolollamme."

"Vanhempasi karkaavat varmaan Brasiliaan, kun kuulevat tuon uutisen", Lily naurahti pienesti.

"Hei - " James sanoi loukkaantuneesti. "Minä ja Sirius olemme enkeleitä!"

"Kuka tuotakin uskoo?"

"Ei varmaan kukaan. Joka tapauksessa, miksi sinä kysyit joululomastani?"

Lily veti syvään henkeä. "Ajattelin vain, että haluaisitko sinä tulla seurakseni Petunian kihlajaisjuhliin", hän sanoi epäröiden ja laski katseensa pöytään. "Tai siis, se on varmaan kaamean tylsää ja Vernonin sukulaiset ovat ilkeitä, joten ei sinun todellakaan tarvitse tulla, jos et halua, mutta - "

"Lily, hidasta", James sanoi virnistäen. "Oletko sinä tosissasi? Esittelisitkö sinä minut muka vanhemmillesi?"

Lily katsoi poispäin. "Ei se mitään, jos et halua - "

"Totta kai minä haluan", Jamesin hymy leveni entisestään ja hän käänsi Lilyn kasvot itseensä päin. "En vain ikinä kuvitellut, että sinä kutsuisit minut tapaamaan vanhempiasi."

Lilyn hermostus hälveni. "No, he saattavat hieman ihmetellä poikaystävävalintaani ottaen huomioon, että minulla oli tapana haukkua sinua heille joka lomalla - "

"Eli heillä on jo valmiiksi huonot mielikuvat minusta?" James rypisti otsaansa. "Kilttiä, Lily."

Lily virnisti. "Ainakin sinulla on haastetta joululomaksi. Etkö sinä muka nauti haasteista?"

"Niinkin ne sanovat", James virnisti.

"Eli sinä siis olet tosissasi? Sinä tulet tapaamaan vanhempiani?" Lily varmisti.

James nyökkäsi. "Yhdellä ehdolla."

"Minä EN mene sänkyyn sinun kanssasi - " Lily aloitti kiireesti. James pudisti päätään tietämättä, pitäisikö hänen olla huvittunut vai loukkaantunut. Hän kallistui huvittuneen puolelle ja hymyili Lilylle.

"En minä sitä tarkoittanut. Vaikka ajatus on kyllä oikein mukava."

Lily punastui. "No, mitä sinä sitten tarkoitit?"

"Uudenvuoden juhlia", James sanoi. "Ne ovat vähän niin kuin traditio meidän perheessä. Minun vanhempani järjestävät isot uudenvuoden juhlat ja minun on pakko mennä. Se on tappavan tylsää - pitää pukeutua hienosti ja käyttäytyä ällöttävän sivistyneesti koko ajan. Sinne tulee paljon turhantärkeitä ihmisiä, joita kiinnostaa vain politiikka ja sen sellainen. Mutta jos sinä tulisit sinne, minulla olisi jopa hauskaakin." James hymyili Lilylle.

"Eli ehtona on, että minä tulen sinun uudenvuoden juhliisi?" Lily varmisti.

James nyökkäsi. "Ellei se ole liian kamala ajatus", hän lisäsi. Lily väläytti hänelle säteilevän hymyn ja pudisti päätään.

"Ei ollenkaan. Tulet huomaamaan, että Petunian tapaaminen on paljon kamalampi kokemus kuin jotkut juhlat."

"Älä sano vielä", James virnisti. "Sinne tulee Frank Longbottomin isoäiti - tiedätkö, Alicen Frankin - ja hän on suoraan sanottuna karmaiseva tapaus. Hän heiluttaa käsilaukkuaan kuin se olisi viikate - "

"Alice parka", Lily pudisti päätään. "No, enköhän minä siitä selviä. Eli meillä on sopimus?" hän ojensi Jamesille kätensä.

"Meillä on sopimus", James vastasi ja tarttui hänen käteensä, mutta kättelemisen sijaan hän nykäisi Lilyn syliinsä ja suuteli Lilyä rajusti huulille. Lily vastasi suudelmaan yllättyneenä, kunnes -

"Kapteeni! Meillä on huispausottelu pelattavana, jos et ole unohtanut!"

James huokaisi syvään vetäytyessään kauemmas Lilystä. "Se on se ääliö Zach", hän sanoi matalalla äänellä. "Pakko mennä - mutta juhlitaanko tänä iltana rohkelikon voittoa luihuisesta?"

"Ettekös te aina juhli?" Lily kohotti kulmiaan.

"No joo, mutta meillä on aikaa vielä varsinaisten juhlien jälkeenkin", James virnisti. Lily hymähti.

He nousivat ylös pöydästä ja suunnistivat käsi kädessä kohti huispauskenttää. Lily ei ollut vieläkään täysin tottunut kävelemään pitkin käytäviä käsikkäin Jamesin kanssa. Heidän seurustelunsa oli suosittu puheenaihe seitsemäsluokkalaisten ja nuorempienkin keskellä, eikä Lily oikein osannut suhtautua kuiskintaan ja huomautuksiin joka kerta, kun James suuteli häntä julkisesti. James sen sijaan nautti siitä, että kaikki tiesivät hänen olevan Lilyn kanssa. Hän nautti siitä, että saattoi pitää käsivarttaan Lilyn ympärillä, kun he kävelivät käytävillä, tai suudella Lilyä, kun he ohittivat Amos Diggoryn. Hän oli edelleen hieman mustasukkainen Diggorylle, vaikka Lily olikin hänen kanssaan. Hän vain ei voinut itselleen mitään.

He pysähtyivät pelaajien pukeutumistilojen ulkopuolella. Lily hymyili Jamesille. "No niin, onnea matkaan", hän sanoi.

James virnisti omahyväisesti. "Ihan kuin me sitä tarvittaisiin", hän sanoi hieman ylimieliseen sävyyn, enimmäkseen peittääkseen hermostustaan. Tämä oli hänen toinen vuotensa huispauskapteenina ja hän halusi kaiken menevän hyvin.

Lily esti itseään hymyilemästä. "Onnea joka tapauksessa", hän sanoi ja kurkotti varpailleen suudellakseen Jamesia. James vastasi suudelmaan ja suuntasi sitten pukeutumistiloihin, mistä kuului Siriuksen iloinen kailotus.

Lily, Cinnamon ja Peter istuivat katsomossa, kun he kuulivat Remuksen aloittavan selostuksen.

"Tervetuloa kauden toiseen huispausotteluun, joka tällä kertaa on rohkelikko vastaan luihuinen. Tästä tulee varmasti jännittävä ottelu. Sääolosuhteet ovat parhaat mahdolliset ja joukkueet ovat erittäin tasaväkiset - ainakin jos vähän valehdellaan, kaikkihan tietävät, ettei luihuisella ole mitään mahdollisuuksia rohkelikkoa vastaan - anteeksi, Minerva, pientä taustatietoa vain - " Remus aloitti. "No niin, joukkueet tulevat kentälle - siinä luihuisen joukkue, kapteenina tänä vuonna Malfoy. Hän on varmasti ansainnut sen paikan erittäin paljon ainakin isukkinsa taskurahoilla - "

"Lupin!" Lily kuuli McGarmiwan sähähtävän. Hän pyöritti silmiään.

"Minä kerron vain tosiasiat!" Remus puolustautui. "No niin, eli luihuisen joukkueessa jahtaajat Malfoy, Laheney ja Black (Narcissa). Lyöjinä tänä vuonna Goyle ja Crabbe - anteeksi, en erota kumpi on kumpi - pitäjänä Sanderson - sekä etsijä Rodolphus Lestrange - mahtaakohan hän etsiä väkijoukosta sieppiä vai Bellatrix Blackia? Siepin löytäminen on todennäköisempää, taivaan kiitos siitä - "

Remus vaikeni hetkeksi, kun McGarmiwa mulkaisi häntä murhaavasti. Sitten rohkelikon joukkue lensi kentälle ja Lily, Cinnamon ja Peter hurrasivat muiden mukana.

"Ja tässä rohkelikon tämänvuotinen joukkue, joka muuten on loistava - kapteeni ja yksi parhaista ystävistäni, James Potter, joka varmasti tekee tänäkin vuonna hyvää työtä ja hakkaa luihuiset - ei, ei kirjaimellisesti, professori - eli jahtaajina rautainen kolmikko James, Arianna Bell ja Katleen Kensington. Lyöjinä toinen ystäväni Sirius Black sekä Casper Halliwell. Pitäjänä tänä vuonna Alexander Zach sekä etsijänä Katie Lake."

James, Sirius ja Arianna lensivät Lilyn ja hänen ystäviensä ohitse ja vilkuttivat mennessään. Lily heilutti takaisin.

"Ja siinä kapteeni James Potter huiskuttaa tyttöystävälleen Lily Evansille", Remus kailotti ja James virnisti. "James muuten, en tiedä olenko onnitellut teitä vielä, mutta onnea - minä olin aivan varma siitä, että pystyt siihen jonakin päivänä - "

"LUPIN, keskity peliin!"

"Mutta eihän peli ole vielä edes alkanut!", Remus vastusti. "Tai siis, nyt se näköjään alkaa. Eli matami Huiski pitää tavanomaisen puheensa väkivallattomuudesta, mutta eiväthän nämä pelaajat tietenkään usko. No niin ja nyt kaato lentää - se lentää siististi suoraan Bellille - ja sitten Jamesille, anteeksi Potterille - Bell - Potter - Kensington - Potter - ja Sanderson torjuu! Parempi tuuri seuraavalla kerralla, James - "

Lily pyöritti silmiään. "Hänen on mahdotonta olla puolueeton, eikö niin?"

"Pitäisikö sitten?" Peter kysyi. "Keskitytään peliin - "

"Kaato Blackille - sille ikävämmälle yksilölle - "

"LUPIN! Jälki-istuntoa!"

"Minulla on jo, professori", Remus ilmoitti iloisesti. "No niin, nyt kaato on Laheneylla - Malfoylla - sitten sen vie kaikkien rakastama James Potter - vähän vislailua, tytöt - " Rohkelikkojen ja korpinkynsien suunnalta kuului vislailua ja taputuksia. Remus nyökkäili tyytyväisenä. "No niin, eli kaato on Potterilla, sitten Kensingtonilla - takaisin Potterille - Bell - ja MAALI!"

Kaikki katsojat luihuisia lukuunottamatta puhkesivat hurraahuutoihin. Sirius heitti mailansa ilmaan ja huusi:

"Minä rakastan sinua, Arianna!"

Lily, Cinnamon ja Peter taputtivat innoissaan. Remus jatkoi selostustaan.

"Ja Sirius nähtävästi hieman innostui - toivottavasti hän myös tarkoitti tuota - vaikka Tylypahkan tytöille se tietenkin on suuri murheen päivä - no, kaato Malfoylla, Laheneylla - Potterilla - Kensingtonilla - ja toinen maali - "

Ottelu päättyi lopulta rohkelikkojen murskavoittoon 170-30. Lily virnuili vahingoniloisena luihuisille, jotka näyttivät valmiilta syömään McGarmiwan kostoksi. Sitten hän hylkäsi ystävänsä ja hyppeli alas kentälle, missä rohkelikon pelaajat juhlivat voittoon.

"Sinun kannattaa varoa, James", Remus kailotti megafonin kautta. "Taidat joutua hyökkäyksen kohteeksi siellä kentällä - "

Kaikkien katseet kääntyivät kentälle Jamesin suuntaan. Lily ei antanut asian häiritä itseään, vaan juoksi Jamesin luo ja heittäytyi Jamesin kaulaan. James nauroi ja pyöritti Lilyä ympäri sylissään. Sitten hän laski Lilyn maahan ja hänen kätensä siirtyivät Lilyn vyötärölle. He suutelivat keskellä kenttää muiden vislatessa innoissaan. James ei ollut koskaan ollut onnellisempi.

Kelmit, Lily, Arianna ja Cinnamon kävelivät käytäviä pitkin päivälliselle. Päivä oli heidän kannaltaan ollut loistava. He olivat päihittäneet luihuiset huispauksessa ja illalla heitä odotti juhlat rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Kelmit olivat hiippailleet keittiöihin hakemaan jotakin syötävää. Varsinkin Arianna oli loistavalla tuulella, vaikka tiesikin, ettei Sirius ollut tarkoittanut sanojaan huispauskentällä. Siitä huolimatta hän ei voinut olla toivomatta - no, jotakin.

James istui paikalleen pitkän tupapöydän ääreen ja kurottautui ottamaan sisälmyspiirasta, kun hän kuuli äänen takaansa.

"Hieno peli, Sarvihaara."

Hän kääntyi katsomaan ja näki Redin seisovan takanaan vinosti hymyillen. Jazzia ei näkynyt missään. Hän avasi hämmästyneenä suunsa sanoakseen jotakin, mutta Red oli jo kävellyt tiehensä itsevarmaan tyyliinsä. James kääntyi katsomaan toisia ihmeissään.

"Mistä hän SENKIN tietää?"

Sirius näytti synkältä. "Toivotaan, ettei hän tiedä koko juttua, tai me olemme vaikeuksissa."

Remus pudisti päätään. "En usko, että hän kertoo. Se ei ole hänen tyylistään."

"Kertoo mitä?" Cinnamon kysyi.

"Ei mitään", Kelmit sanoivat kiireesti. Lily tuijotti lautastaan.

"Minä haluaisin tosissaan tietää, mistä tässä Red-jutussa on kyse", James sanoi sitten mietteliäästi. "Minusta meidän pitäisi nuuskia asiaa."

"Nuuskia Kelmit-tyyliin?" Sirius varmisti. Lilyllä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä se tarkoitti. James nyökkäsi ja Sirius virnisti.

"Kannatan ajatusta. Milloin aloitetaan?"

James oli aikeissa vastata, mutta salista kuuluva kohahdus keskeytti hänet. Kaikki kääntyivät katsomaan ylös katonrajaan. James seurasi muiden esimerkkiä ja tunsi veren pakenevan kasvoiltaan nähdessään pöllöjen laskeutuvan katonrajasta.

"Posti on tullut jo", hän kuuli Lilyn sanovan ihmeissään. Hän kietoi käsivartensa suojelevasti Lilyn ympärille ja veti Lilyn syliinsä.

"Mistä on kyse, James?" Lily kysyi hämillään. Ympäriltä kaikui kirkaisuja ja kauhunhuutoja, kun pöllöt lensivät alemmas. Pöllöt olivat tummia ja virallisennäköisiä. Kaikilla oli nokassaan samanlainen, musta kirjekuori.

"Ne ovat ministeriön pöllöjä", hän sanoi kireällä äänellä ja tiukensi otettaan Lilystä, kun kaksi pöllöistä lensi kohti rohkelikon pöytää.

"Tarkoitatko sinä, että - " Lily ei saanut lopetettua lausetta.

James nyökkäsi. "Uusi hyökkäys. Nuo ovat kuolleiden omaisille."

Lily veti syvään henkeä ja hautasi kasvonsa Jamesin olkapäähän. James puristi Lilyä tiukasti sylissään, kun pöllöt lensivät lähemmäs. Hän näki Siriuksen vetäneen Ariannan lähelleen melkein vaistomaisesti ja Remus oli tarttunut Cinnamonin käteen. Hän huokaisi helpotuksesta, kun molemmat pöllöt lensivät hänen ja Lilyn ohitse.

Sitten hän tajusi, että yksi pöllöistä oli laskeutunut Cinnamonin eteen. Cinnamon kirkaisi tukahtuneesti ja tuijotti mustaa kirjekuorta mykkänä. Kyyneleet alkoivat valua hänen kasvojaan pitkin. Remus kiersi kätensä hänen olkapäidensä ympäri, mutta hän ravisti sen pois ja tarttui kirjekuoreen. Hän avasi sen ja luki viestin. Samassa hän heitti kirjekuoren pöydälle ja kompuroi jaloilleen. Hän säntäsi ulos Suuresta Salista luihuisten nauraessa. James kääntyi katsomaan luihuisia raivoissaan. Tietenkään yksikään HEISTÄ ei ollut saanut kirjettä ministeriöltä. Sen sijaan korpinkynsien, puuskupuhien ja rohkelikkojen pöydistä kantautui kirkaisujen ja itkun ääntä. James painoi päänsä Lilyn hiuksiin.

"Pitäisikö meidän mennä hänen peräänsä?" hän kysyi.

Lily pudisti päätään. "Paras antaa hänen olla vähän aikaa. Mennään sitten."

"Minä voin mennä", Remus tarjoutui. James näki hänen kasvoillaan ilmeen, joka oli täynnä vihaa ja tuskaa.

"Pärjäätkö sinä, Kuutamo?" hän kysyi.

Remus ravisti hiuksiaan. "Minä en jaksa tätä. Niiden on pakko lopettaa tämä joskus! Ne eivät voi jatkaa ikuisuuksiin."

"Minä pysäytän ne, vaikka se olisi minun viimeinen tekoni", James sanoi raivoissaan. "Minä pysäytän ne."

"Miten, James?" Lily kuiskasi. "Ei kukaan pysty siihen yksin."

James ei sanonut mitään, mutta Lily tiesi hänen tekevän jonkun päätöksen sisällään. Hän sulki silmänsä ja tunsi kyynelten valuvan kasvojaan pitkin. Hän ajatteli Cinnamonia. Hän tunsi itsensä kamalaksi ihmiseksi ollessaan helpottunut siitä, ettei hän ollut saanut kirjettä.

"Näistä tuli aika surulliset juhlat", hän sanoi hiljaisella äänellä.

James kosketti hänen kasvojaan kädellään eikä sanonut mitään.