1. osa

Hei, Evans,

Se sinun kaverisi, Arianna, kävi aamulla meillä (älä pelkää, ei minun vaan Anturajalan - siis Siriuksen - vuoksi) ja mainitsi sellaisen kiinnostavan pikkutiedon, että sinä olet johtajatyttö. (Vaikka ei se kyllä suoraan sanottuna mikään yllätys ollut). Ajattelin onnitella. Ja mielessä kävi että haluaisit ehkä tietää sen verran, että minä olen johtajapoika. Hauskaa kesäloman loppua!

Rakkaudella, James

"Minä tapan Ariannan", Lily Evans sihisi raivoissaan ja pudotti kirjeen kädestään aivan kuin se olisi polttanut häntä. Kirje leijaili hänen jalkojensa juureen ja hän hypähti inhoten taaksepäin. James Potter oli johtajapoika? Mitä Dumbledore oikein oli polttanut valintoja tehdessään? Eihän James ollut edes valvojaoppilas! James ei yksinkertaisesti kelvannut sellaiseen. James Potter oli hankaluuksia-aiheuttava, toisia kiusaava, itserakas saniainen! Tosin Lily tiesi olevansa koulun tytöistä melkeinpä ainoa joka niin ajatteli, parasta ystäväänsä Cinnamon Belliniä lukuunottamatta. Kaikki muut tytöt olivat täydellisen rakastuneita joko Jamesiin tai tämän parhaaseen ystävään, Siriukseen. Niin kuin myös Arianna Bell, Lilyn toinen ystävä. Arianna, joka oli mennyt aivan sattumalta käymään Potterien luona ja maininnut aivan sattumalta, että Lily oli johtajatyttö.

"Voin kuvitella miten James hyppii riemusta juuri nyt", hän mutisi itsekseen. Kaikki tiesivät että James oli jotenkin ihastunut häneen. Tai, kuten Lily ajatteli, Jamesia ärsytti, että Lily oli ainoa tyttö jota hän ei voinut saada. Siksi James jahtasi häntä kaiken aikaa. Vuosi James Potterin työparina? Ugh, Lily ajatteli tuskaisesti ja istui sängyn reunalle.

"Minä vihaan James Potteria!" hän huusi tyhjälle huoneelle.

"Minä rakastan Lily Evansia", James Potter julisti parhaille ystävilleen, eli kuten kaikki tiesivät, Sirius Blackille, Remus Lupinille ja Peter Piskuilanille. Hänen ystävänsä pyörittivät silmiään tuskissaan. He olivat kuulleet saman lauseen aivan liian monta kertaa yhden kesän aikana - he olivat itse asiassa lakanneet laskemasta 57. kerran kohdalla.

"Tiedetään, Sarvihaara", Sirius mutisi tukahtuneesti sängyltään. He olivat kokoontuneet Siriuksen huoneeseen. Huone oli aikaisemmin ollut vierashuone, mutta Jamesin vanhemmat olivat luovuttaneet sen Siriukselle kun Siriuksen vanhemmat repivät Siriuksen lopullisesti irti perheen sukupuusta. Sirius ei ollut turhan hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa, mutta jostakin syystä hän oli onnistunut hurmaamaan Jamesin vanhemmat puolelleen. Kuten valtaosan Tylypahkan tytöistäkin.

Lainkaan vähättelemättä saattoi sanoa, että tuossa huoneessa istui Tylypahkan kolme suosituinta poikaa. James, Sirius ja Remus. Peteriä nyt ei voinut laskea kovin suosituksi. Hän oli pieni ja pullea ja näytti hiireltä, ja oli erittäin epävarma luonne. Kun taas James, Sirius ja Remus olivat kaikki erittäin hyvännäköisiä ja itsevarmoja - tai Jamesin ja Siriuksen tapauksessa itserakkaita.

"Voisin vaikka suudella Dumbledorea juuri nyt", James julisti virnistäen. "Minä ja Lily Evans, koko vuoden kahdestaan!"

"Jätä se Dumbledoren suuteleminen väliin", Remus ehdotti. "Ellet ole huomannut, Dumbledore on mies."

James pyöritti silmiään. "Ei huolta, Kuutamo, minä en tunne minkäänlaista vetoa Dumbledorea kohtaan. Ainoa nainen minun elämässäni on Lily Evans."

"Paitsi ettei hän ole sinun elämässäsi", Remus muistutti käytännöllisesti. James ja Sirius vilkaisivat häntä murhaavasti.

"Älä masenna poikaparkaa", Sirius kuiskasi Remukselle teeskennellyn hiljaa.

James virnisti ja vaihtoi puheenaihetta. "Tästä tulee mahtava vuosi", hän julisti. "Tänä vuonna meitä ei pidätelle yhtään mikään - ei ainakaan ylivalpas johtajapoika!"

"Voin kuvitella", Sirius nauroi. " 'Anteeksi, Minerva, en vain huomannut että kolme parasta kaveriani hiippailivat käytävillä keskellä yötä. Minun on täytynyt tehdä jotakin muuta juuri silloin.' "

" 'Minä taisin olla kiireinen Lily Evansin kanssa juuri silloin' ", Remus jatkoi. James kohautti virnistäen harteitaan.

"Minkä minä sille voin että Evans on niin pahuksen upea?" hän kysyi. "Ja sitä paitsi minulla on tänä vuonna paljon paremmat mahdollisuudet kuin edellisinä vuosina!"

"Niin sinä aina sanot", Sirius huokaisi.

James näytti loukkaantuneelta. "Niin, mutta tänä vuonna minä tarkoitan sitä."

Takaisin Tylypahkaan...

"Häivy, Darien", Lily sanoi hajamielisesti työntäessään pöllön pois olkapäältään. Hän otti pöllön varovasti syliinsä ja sulki sen häkkiin työntäessään samalla auton oven auki.

"Kiitos kyydistä, isä", hän kääntyi vanhempiensa puoleen ja astui ulos autosta. Hänen isänsä nyökkäsi. Myös hänen vanhempansa nousivat autosta - ja Lilyn tuskastukseksi hänen äidillään oli kyyneleet silmissään. Hän yritti olla näyttämättä ärtyneisyyttään.

"Minä en kestä, että sinä menet taas!" hänen äitinsä huudahti halatessaan häntä hyvästiksi. Lily pyöritti silmiään.

"Äiti, sehän on vain vuosi", hän muistutti.

"Mutta silti - sinä olet jo niin aikuinen - tänä vuonna sinä varmasti löydät itsellesi jo poikaystävän - etkä sitten enää tarvitse meitä - "

"Äiti", Lily ärähti. "Minulla on ollut jo kolme poikaystävää ja tulen silti kotiin kesäksi!"

Hänen vanhempansa tuijottivat häntä järkyttyneinä. Lily punastui tajutessaan mitä oli sanonut. Hänen vanhempansa eivät olleet tätä ennen tienneet mitään hänen aikaisemmista poikajutuistaan eikä hän ollut aikonut kertoakaan. Hän nosti nopeasti matka-arkkunsa ja pöllön kärryyn ja väläytti vanhemmilleen väkinäisen hymyn.

"Tuota - minulle tuli vähän kiire - nähdään taas, jooko?"

"Lily - " hänen äitinsä aloitti.

"Hei hei!" hän vilkutti iloisesti olkapäänsä yli ja kiirehti pois vanhempiensa luolta. Ei todellakaan olisi pitänyt möläyttää mitään, Lily ajatteli. Hän ei kestäisi jos hänen vanhempansa alkaisivat udella hänen rakkauselämästään. Tosin ei hänellä mitään suuria salaisuuksia ollut. Hän ei ollut kertaakaan seurustellut kenenkään kanssa kovin vakavasti, enimmäkseen vain huvin vuoksi. Kuukauden, kaksi, ja sitten se oli aina loppu. Sellainen vain tuntui sopivan hänelle. Hän ei tarvinnut ketään roikkumaan itsessään, varsinkin kun hänen poikakaverinsa eivät yleensä pysyneet hänen tahdissaan. Hänellä oli erittäin vauhdikas elämäntyyli, eikä tällä tarkoitettu mitään James Potter-tyylistä juhlimista ja naisten iskemistä.

Lily huokaisi suunnatessaan oikealle laiturille. Hän meni jo tottuneesti portin läpi ja hymyili helpottuneena seisoessaan laiturilla 9 ja kolme neljännestä. Hän oli tietämättään kaivannut velhomaailmaan, vaikka olikin käynyt muutaman kerran Viistokujalla kesän aikana. Hän ei ollut kuitenkaan voinut mennä niin usein kuin olisi halunnut - ehkä neljä kertaa koko kesänä - sillä velhomaailmasta oli tulossa vaarallinen paikka. Voldemortiksi kutsuttu pimeä velho oli keräämässä valtaa ja huhuttiin, että jopa Dumbledore oli peloissaan. Kukaan ei tiennyt kuinka voittaa Voldemort.

Hän ravisti päätään. Hän ei todellakaan tarvinnut synkkiä ajatuksia juuri nyt. Hän oli menossa Tylypahkaan - kotiin. Hän malttoi tuskin -

"LILY!"

Lily tunnisti huutajan edes katsomatta. Cinnamon Bellini, hänen paras ystävänsä. Hän kääntyi ympäri ja horjahti samalla taaksepäin ystävänsä halauksen voimasta. Hän olisi kaatunut, ellei olisi saanut tukea kärrystään.

"Hauska nähdä sinuakin, Cin, mutta jos et sattunut huomaamaan, sinä kuristat minut", hän mutisi tukahtuneella äänellä.

"Ai - anteeksi - " Cinnamon irroitti otteensa ja perääntyi muutaman askeleen. Hänen katseensa osui Lilyn rinnassa olevaan johtajatyttö-merkkiin ja hän kirkaisi uudelleen.

"Lily, sinä olet johtajatyttö! Upeaa!" hän heittäytyi uudelleen halaamaan Lilyä. Tällä kertaa Lily ei saanut tukea kärrystään, vaan hänet pelasti kaatumiselta kaksi vahvaa käsivartta, jotka kiertyivät hänen ympärilleen. Hän kääntyi salamana ympäri ja tajusi tuijottavansa suoraan James Potterin ruskeisiin, ilkikurisiin silmiin. Hänen kasvoilleen ilmestyi automaattisesti inhon ilme ja hän irrottautui nopeasti.

"Sinä", hän sylkäisi.

James virnisti. "Ihanaa että olet noin innoissasi minun näkemistäsi. Johtajatyttö, siis? Hieno homma, Lily - "

"Se on Evans", Lily keskeytti kireästi.

Poika pyöritti silmiään. "Älä vain sano että me olemme juuttuneet tälle tasolle."

"Minä en ole tietääkseni juuttunut sinun kanssasi yhtään minnekään", Lily kivahti.

"Ikävä kyllä", James virnisti ja kääntyi lähteäkseen. "No, nyt kun olen pelastanut kauniin neidon väkijoukkoon tallaantumiselta, minun pitää mennä etsimään ritaritoverini - uskoakseni he olivat parhaillaan värjäämässä Seven rasvaista tukkaa punaiseksi - kuvittelevat piristävänsä minua - vaikka täytyy kyllä sanoa, että ainoa punapää, jonka näkeminen tekee minut onnelliseksi, olet sinä Lily."

"Häivy, Potter", Lily naljaisi.

James väläytti hänelle kuuluisan sinä-rakastat-minua-hymynsä ja lähti paikalta. Lily jäi tuijottamaan pojan perään raivoissaan.

"Ugh", Lily mutisi raahatessaan arkkuaan vaunuunsa. "Minä en voi sietää Potteria."

Cinnamon virnisti. "En olekaan sitä viimeisen seitsemän vuoden aikana huomannut."

"Oikeasti, Cin, minä tarkoitan sitä! Hän on niin itserakas - kuvittelee olevansa jokaisen unelma - ja ne hiukset ovat niin kamalat - "

"Toivottavasti ette puhu minusta?"

Lily ja Cinnamon kääntyivät ympäri ja näkivät Arianna Bellin seisovan ovella. Cinnamon huudahti jotakin epäselvää ja syöksyi Ariannan kaulaan. Lily pyöritti silmiään.

"Tuntuuko sinustakin että Cinnamon on jotenkin ylikaulailevalla tuulella tänään?" hän kysyi Ariannalta. Arianna työnsi Cinnamonin taaksepäin ja siirtyi halaamaan Lilyä.

"Voi olla", hän sanoi irrottauduttuaan huomattavasti rauhallisemmasta halauksesta ja istui ikkunan viereen. Lily nappasi nopeasti toisen ikkunapaikan ja Cinnamon istui Ariannan viereen vastapäiselle penkille.

"En voi tajuta sitä että tämä on meidän viimeinen vuosi Tylypahkassa", Arianna sanoi haikealla äänellä. "Miettikää nyt - kohta meidän pitää lähteä - kohta me ollaan aikuisia -"

Cinnamon virnisti. "Rauhoitu, Arianna - tämä on ensimmäinen päivä, jos muistat."

"Minä ainakin odotan jo, että päästään pois tästä koulusta", Lily mutisi itsekseen.

"Et voi olla tosissasi?"

"Olen minä", Lily kivahti. "Sen jälkeen minun ei enää ikinä tarvitse nähdä James Potteria!"

Arianna katsoi Lilyä virnistellen. "Joko hän nyt on ehtinyt ahdistelemaan sinua?"

"Voit uskoa!"

"Kyseisestä ahdistelijasta puheenollen, Lily, minusta tuntuu että sinä olet nyt unohtanut jotakin", sanoi James Potterin ääni heidän osastonsa ovelta. Lily käänsi päätään ja tuijotti Jamesia vihaisesti.

"Mitä nyt?" hän naljaisi.

James kohautti harteitaan. "Uskoisin että meidän pitäisi mennä tuonne eteen. Johtajapoika- ja -tyttöjuttuja, jos muistat."

Lily huokaisi tuskastuneena. "Mennään sitten. Nähdään, kaverit", hän sanoi ja nousi ylös.

"Pitäkää hauskaa!" Arianna huusi heidän peräänsä. Lily pyöritti silmiään ja lähti kävelemään Jamesin edellä kohti junan etuosaa, missä heidän oli tarkoitus tavata valvojaoppilaat ja pitää jonkinlainen -

Lily tajusi unohtaneensa kokonaan, että heidän oli tarkoitus pitää puhe ja antaa valvojaoppilaille ohjeet. Paniikki iski häneen ja hän pysähtyi niille sijoilleen aiheuttaen sen, että James törmäsi päin hänen selkäänsä.

"Varo vähän, Potter", hän kivahti olkapäänsä yli.

James tuhahti. "Minun tietääkseni sinä olit meistä kahdesta se, joka lakkasi kävelemästä."

"Mutta sinä olit se joka ei katsonut eteensä!"

"Se tosiasia, että sinä olit minun edessäni haittasi minun näkyvyyttäni pahasti!" James tokaisi.

Lily veti syvään henkeä ja kääntyi raivoissaan ympäri. "Eli nyt minä olen vielä lihavakin?"

James huokaisi tuskastuneena. "En minä niin sanonut! Mutta voitko sinä muka syyttää jotakin poikaa siitä, että hän unohtaa katsoa eteensä kun sinä olet paikalla?"

"Älä yritä, Potter. Minä en ole mikään sinun viikoittainen aivoton huorasi", Lily ilmoitti kylmästi.

"Olen kyllä huomannut että sinulla on aivot", James virnisti. "Mutta voit sinä silti olla hyvännäköinen."

"Pää kiinni, Potter."

"Sinulla on outo tapa ottaa vastaan kohteliaisuuksia. Minun käsittääkseni kiitos on parempi vastaus."

Lily mulkaisi Jamesia. "Kuule, minä en jaksa juuri nyt riidellä, OK?"

"Miksi sinä sitten pysähdyit jos et halua riidellä?"

"Ai niin, tietenkin, koska sinä et ole ollut valvojaoppilas, kuten Remus ja minä, et tietenkään voi tietää, että johtajatytön ja -pojan on tarkoitus pitää jonkinlainen puhe tuolla edessä ja antaa ohjeet valvojaoppilaille."

James kohautti harteitaan. "Mikä ongelma siinä muka on?"

"Se, ettei meillä ole aavistustakaan siitä, mitä pitää puhua, kenties?" Lily kohotti kulmiaan.

James näytti helpottuneelta. "Ai, se", hän sanoi. "Älä huolehdi siitä, Lily. Sinun ei tarvitse puhua mitään heti jos et halua. Minulla on homma hanskassa."

"Eri asia missä se hanska on", Lily mutisi itsekseen, mutta tunsi kaikesta huolimatta itsensä helpottuneeksi. Hän inhosi julkisten puheiden pitämistä ja James - no, James nyt rakasti huomiota.

James virnisti. "Onko Lily Evans kaksimielinen?"

"Sinä et selvästikään tunne minua kovin hyvin", Lily napautti olkapäänsä yli ja jatkoi kävelemistään kohti valvojaoppilaiden vaunuosastoa Jamesin seuratessa hänen kannoillaan kuin uskollinen koira. Tai, Jamesin tapauksessa, uskollinen hirvi. Sitä Lily ei kuitenkaan tiennyt.

"En tunnekaan, koska sinä et halua minun tuntevan", James sanoi täysin rauhallisena, suuttumatta lainkaan hänen vihamielisyydestään. Lily ihmetteli, miten joku saattoi olla niin tyyni ja hyväksyä torjunnan toisensa jälkeen ja yrittää aina uudelleen. Hän itse ei olisi pystynyt siihen.

"Minulla on ehkä siihen syyni", hän ilmoitti olkapäänsä yli.

"Tai sitten ei."

"Oikeasti, Potter, luovuta jo", Lily puolittain huusi, kun he pääsivät valvojaoppilaiden vaunuosaston ovelle asti. "Sinä et tiedä minusta yhtään mitään enkä minä tajua miksi sinä viitsit jahdata minua kun on ilmiselvää ettei minua kiinnosta. Ai niin, sehän siihen varmaan juuri on syynä! Sinä et kestä sitä että tulet torjutuksi koska luulet olevasi niin mielettömän upea!"

Hän oli aikeissa mennä sisälle vaunuosastoon, kun James tarttui hänen käsivarteensa ja nykäisi hänet takaisin. Lily yritti vetää itsensä irti, mutta Jamesin kädet tarttuivat hänen molempiin ranteisiinsa ja pitivät häntä vangittuna käytävän seinää vasten. Lily katsoi Jamesia puolittain järkyttyneenä, puolittain peloissaan. Jamesin katse harhaili hänen huuliiinsa ja hän tajusi järkyttyneenä, että James aikoi suudella häntä. Voi ei, hän aloitti mielessään - vuosi alkoi todella huonosti -

- sitten James veti syvään henkeä ja pojan ruskeiden silmien katse siirtyi ylöspäin, hänen silmiinsä. Lily huokaisi helpottuneena.

"Sinä et taida tietää mistä puhut, vai tiedätkö, Lily?" James kysyi matalalla äänellä. "Sinä kuvittelet että minä jahtaan sinua vain haasteen vuoksi ja että minä en tunne sinua, että minä en välitä sinusta, mutta sinä olet väärässä. Kaikissa kolmessa kohdassa. Väärässä, Lily Evans. Miltä kuulostaa? No niin, mennään nyt tuonne ja päästetään valvojaoppilaat kärsimyksistään."

Hän irrotti otteensa Lilystä ja veti vaunuosaston oven auki. Lily nojasi hetken käytävän seinää vasten vetäen syvään henkeä ja seurasi sitten Jamesia sisälle vaunuosastoon.

"No niin", James aloitti kovalla äänellä heidän mentyään sisälle vaunuosastoon. "Tervetuloa valvojaoppilaiden joukkoon. Minä olen tämän vuoden johtajapoika. Nimi on James Potter, jos joku ei satu sitä tietämään."

"Lily Evans. Johtajatyttö", Lily lisäsi omasta puolestaan.

"Nyt kun esittelyt on hoidettu, mennään asiaan. Kukaan tuskin jaksaa mädäntyä täällä koko päivää - anteeksi, Lily - meillä on teille muutamia ohjeita - " James alkoi selittää valvojaoppilaiden tehtäviä täsmällisesti ja huolellisesti. Lily tuijotti häntä kaiken aikaa järkyttyneenä ja ihmetteli, mistä James oli oppinut niin paljon. Hän joutui vain muutaman kerran lisäämään jotakin Jamesin sanoihin. Jamesin puhetta kesti kymmenen minuuttia, sitten Lily otti puheenvuoron ja lisäsi joitakin tärkeitä asioita. Sen jälkeen he vapauttivat valvojaoppilaat. Lily nyökkäsi Jamesille pikaisesti ja oli aikeissa lähteä osastosta. Ovella hän pysähtyi.

"Mistä sinä olet oppinut noin paljon valvojaoppilaana olemisesta, Potter?" hän kysyi rypistäen otsaansa.

James virnisti lammasmaisesti. "Kuutamolta. Remukselta, siis. Kyselin häneltä vähän juttuja - mitä valvojaoppilaiden tehtäviin kuuluu ja niin edespäin. Ajattelin että olisi ehkä vähän helpompaa kaikille jos osaisin asiani."

Lilyn suupielissä nyki. "Kieltämättä", hän sanoi, hieman hämmästyneenä.

"Ja ainahan minä olen yrittänyt tehdä sinuun vaikutuksen, Lily", James hymyili sitten.

Lily vilkaisi häntä turhautuneena. "Haaveile sinä vain", hän ilmoitti ja lähti vaunuosastosta niin nopeasti kuin pystyi.

2. osa - vuoden ensimmäinen juhla

Lily oli helpottunut, kun junamatka viimein loppui ja he pääsivät Tylypahkan seinien sisälle. Hän jätti matkatavaransa ja lähti ystäviensä kanssa kohti Suurta Salia, joka oli täynnä väkeä. He istuivat tavanomaisille paikoilleen pitkän pöydän päähän lähelle opettajien pöytää. Lily silmäili nopeasti opettajien pöydän läpi, mutta muutoksia ei näyttänyt olevan. PVS-opettajaa lukuunottamatta, Lily tajusi sitten virnistäen. Hän ravisti päätään itsekseen. Kertaakaan viimeisten seitsemän vuoden aikana heillä ei ollut ollut samaa PVS-opettajaa peräkkäin kahtena vuonna. Siinä työssä oli jotakin epäonnista. Tai sitten se oli perinne, Lily arveli. Hän vilkaisi Dumbledorea ja näki vanhan velhon katsovan häneen pilke silmissään.

"Evans, sinä olet kaunistunut entisestään kesän aikana!" Lily kuuli äänen takaansa ja sulki tuskastuneena silmänsä.

"Pää kiinni, Sirius", sanoi toinen ääni. Tämän Lily olisi tuntenut unissaankin. Kyseessä oli James Potter.

"Etkö sinä muista, että Evans on jo varattu?" jatkoi Remus Lupin, kolmas hankaluuksienaiheuttaja, mutta hänen äänensä oli hyväntahtoinen ja kiusoitteleva. Lily kääntyi ympäri penkillään ja katsoi kolmea - ei, neljää - Kelmiä, joista neljäs tosin piileskeli muiden selän takana näyttäen paljon hiirimäisemmältä kuin edellisenä vuonna.

"Mitä sinä haluat, Black?" Lily kysyi tylysti.

Sirius väläytti hänelle kuuluisan hymynsä, joka hurmasi useimmat Tylypahkan tytöistä. Ariannan mukaanlukien. "Ajattelin vain tervehtiä, Evans. Anteeksi epäasiallinen huomautukseni. En vain voinut olla huomaamatta miten paljon olet muuttunut eduksesi kesän aikana."

"Väitätkö sinä muka ettei Lily aikaisemmin näyttänyt hyvältä?" kysyi Arianna teeskennellyn loukkaantuneella äänellä ja näytti siltä että yritti olla näyttämättä flirttailevalta. Lily pyöräytti silmiään ja kääntyi selin neljään Kelmiin. Kelmit eivät kuitenkaan jättäneet heitä rauhaan.

"Lily, minä halusin vain muistuttaa että McGarmiwa haluaa nähdä meidät työhuoneessaan huomenna. Kello seitsemän", James ilmoitti.

Lily kohotti kulmiaan. "Mitä sinä nyt jo olet ehtinyt tekemään?"

"Paljonkin, itse asiassa - me värjäsimme Seve-rakkaan hiukset punaiseksi, tai itseasiassa Sirius teki niin - mutta tässä tapauksessa kyse on kyllä siitä, että McGarmiwa haluaa antaa meille joitakin ohjeita johtajapoika ja -tyttöjuttuja varten", James selitti ja onnistui jotenkin kuulostamaan melkein asialliselta. Lily nyökkäsi lyhyesti. Hänen huomionsa kuitenkin irtautui Kelmeistä, kun McGarmiwa johdatti uudet ensiluokkalaiset saliin.

"On jo aikakin", hän kuuli Siriuksen mutisevan. "Minä kuolen nälkään."

"Sinä söit jätesäkillisen suklaasammakoita junamatkalla", Remus sihahti tuskastuneesti.

"Ainakin minä olen mies", Sirius puolusteli.

Lilyn epäonneksi Kelmit olivat istuneet heidän lähettyvilleen. Hän päätti olla huomioimatta heitä ja niitä lemmensairaita katseita, joita James loi häneen aina kun mahdollista. Hän ei voinut ymmärtää, miksi James ei vain jättänyt häntä rauhaan - häntä ei kiinnostanut -

Lajitteluseremonia alkoi ja repi hänen huomionsa irti James Potterista. Hän kuunteli puolella korvalla tulevien ensiluokkalaisten nimiä ja taputti hajamielisesti aina kun joku lajiteltiin Rohkelikkoon. Hän ei tuntenut nimeltä ketään uusista ensiluokkalaisista ja hänen ajatuksensa harhailivat kaiken aikaa aivan muissa asioissa.

Sitten Dumbledore nousi ja piti tavanomaisen puheensa - Kiellettyyn Metsään ei saanut mennä (tässä kohdalla Kelmit virnistelivät tietävästi toisilleen), loitsiminen käytävissä oli kielletty (aivan kuin Kelmit olisivat tästäkään välittäneet) ja yli kolmasluokkalaiset saivat mennä Tylyahoon jos heillä oli lupalappu.

"Tänä jouluna järjestetään myös joulutanssiaiset", rehtori jatkoi. "Kaikki yli neljäsluokkalaiset ovat tervetulleita osallistumaan. Tapahtumasta kerrotaan lisää myöhemmin. Ensimmäinen Tylyaho-viikonloppu on kahden viikon kuluttua. Kolmasluokkalaisten kuuluu toimittaa lupalappunsa tuvanjohtajalleen mahdollisimman nopeasti."

Puhe loppui ja Lily ystävineen keskittyivät syömiseen. Juhlan loputtua he suunnistivat mahdollisimman nopeasti kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta.

"Animaagi", Lily sanoi laiskasti tunnussanan Lihavan Leidin muotokuvalle, joka heilahti sivuun ja päästi heidät sisään. Lily ja muut kömpivät onnellisina sisään suuaukosta.

"Ihanaa olla täällä taas", Arianna sanoi katsellen Rohkelikon oleskeluhuoneen punaisia ja keltaisia värejä. Lily ei sanonut mitään mutta hymyili tyytyväisenä. Pitkästä aikaa hän tunsi olevana kotona.

"Minä menen jo meidän makuusaliin", hän kääntyi sanomaan Ariannalle ja Cinnamonille.

Hänen ystävänsä pyörittivät silmiään. "Nyt jo, Lil? Älä ole tylsä - tämä on eka ilta täällä - "

"Minua väsyttää", Lily kohautti harteitaan.

"Etkä sinä halua enää törmätä Potteriin?" Cinnamon hymyili tietäväisesti.

"Haluaisitko sinä itse muka olla jonkun vankilaan kuuluvan ahdistelijan lähettyvillä?" Lily kivahti.

"Ihan vain tiedoksi, minä kävin aika usein Pottereilla kesän aikana eikä kukaan maininnut kertaakaan että James olisi ollut Azkabanissa", Arianna keskeytti. Lily ei sanonut mitään. Hän kiirehti tyttöjen makuusaleihin johtaviin portaisiin ja jätti ystävänsä seisomaan oleskeluhuoneeseen.

"Evans lähti aika kiireellä juhlasta", Sirius huomautti, kun he kiipesivät poikien makuusaliin. James ei sanonut mitään. Hän ajatteli Lilyä, kuten tavallista - hän ajatteli keskimäärin Lilyä noin kaksi neljäsosaa päivästä, joskus enemmänkin - ja vaikka hänestä oli hienoa olla taas Tylypahkassa, häntä huolestutti ajatus siitä että tämä vuosi oli hänen viimeinen mahdollisuutensa saada Lily Evans rakastumaan itseensä.

"Hänellä oli varmaan jotain tärkeää tekemistä", hän sanoi, aivan kuin yrittäen vakuuttaa itseään.

"Niin kuin mitä?" Sirius kohotti kulmiaan. "Pommittaa sinun valokuvaasi siilinpiikeillä?"

"En usko että Lily alentuu sellaiseen", Remus huomautti istuessaan sänkynsä laidalle. "Minun mielestäni hän on aina ollut enemmän sitä tyyppiä, joka iskee veitsellä olkapäähän, ei piikeillä valokuvaan."

"Voitteko te jo antaa olla?" James kysyi kyllästyneesti. Hän avasi matka-arkkunsa ja alkoi penkoa sitä, yrittäen löytää erään viitan, joka näiden poikien keskuudessa oli legenda ja jota myös näkymättömyysviitaksi kutsuttiin.

"Ohhoh, onko pikku Jamie herkällä tuulella tänä iltana?"

James mulkaisi Siriusta murhaavasti. "Minä vain en jaksa jauhaa Evansia tänä iltana."

"Et jauhaa, mutta pureskella kyllä varmaan jos saisit mahdollisuuden."

"Anna olla, Anturajalka", Remus sanoi varoittavasti, aavistaen Jamesin olevan lähellä räjähdyspistettä. "Mieti nyt vähän miltä itsestäsi tuntuisi jos jahtaisit yhtä tyttöä neljä vuotta ja saisit vain hankaluuksia."

"Siinäpä se", Sirius virnisti. "Minä en halua itselleni turhia huolia. Keskimääräinen aika tytön jahtaamiseen on noin kolme päivää ja sen jälkeen voi siirtyä jahtaamaan seuraavaa."

"Sääli, ettei mieshuorien ammattikuntaa ole olemassa. Sinä sopisit sinne mainiosti", James letkautti. Sirius vilkaisi häntä murhaavasti ja Peter nauroi hiljaiseen tapaansa, pää työnnettynä matka-arkun sisälle.

"Hei, Matohäntä, mitä sinä etsit?" James huusi Peterille.

Peter veti päänsä esille. "Minun pyjamaani. Olin varma, että pakkasin sen - " hän aloitti epätoivoisena.

Sirius ja James pyörittivät silmiään. "Sinun pyjamasi on sinun sängylläsi, rotta", Sirius sanoi tuskastuneena. "Ei ihme jos et saa naista kun sinulla on noin pienet aivot!"

"Sirius", Remus sanoi terävästi.

"Mitä?"

"Anna olla." Remus huokaisi ja veti peiton sivuun sänkynsä päältä. "Sopiiko jos aloitetaan hankaluuksienaiheuttaminen vasta huomenna? Teidän juttunne ovat väsyttäneet minut."

Toiset vilkaisivat toisiaan tietävästi. Täysikuu oli muutaman yön päästä ja Remus alkoi aina väsyä vähän ennen sitä. Sirius ja James nyökkäsivät nopeasti, haluamatta Remuksen ajattelevan, että he säälivät häntä.

"Sopii hyvin", James sanoi. "Minulla on muuta menoa joka tapauksessa."

"Mitä?" Peter kysyi.

Sirius virnisti. "Pikemminkin 'kuka'?"

"Kaikki meistä eivät nuoleskele ketä tahansa tyttöä vain huvin vuoksi", James ärähti.

"Niin tietenkin. Sinun pitää säästää itseäsi Evansille..." Sirius nyökytteli tietäväisenä. James loi Siriukseen katseen, joka olisi saanut Siriuksen kaatumaan kuolleena lattialle seitsemän kertaa peräkkäin jos se olisi ollut mahdollista. Hän kaivoi sanaakaan sanomatta näkymättömyysviitan ja Kelmien Kartan matka-arkustaan. Sitten hän nyökkäsi lyhyesti ystävilleen, jotka Siriusta lukuunottamatta olivat menneet nukkumaan. Sirius istui sängyllä jalat ristissä ja hyräili Tanskan kansallislaulua samalla kun kirjoitti jotakin kiivaasti pergamentinpalaselle. James rypisti otsaansa.

"Mitä sinä kirjoitat?" hän kysyi ennen kuin veti näkymättömyysviitan päälleen.

Sirius virnisti. "Listaa tytöistä jotka aion iskeä tänä vuonna."

James huokaisi syvään, veti näkymättömyysviitan päälleen ja lähti suunnistamaan kohti keittiöitä.

Lily heräsi keskellä yötä siihen, että hänen pöllönsä huhuili ikkunalaudalla. Hän nousi ylös, kaivoi matka-arkustaan pari pöllönnamia ja meni ikkunalaudalle Darienin luo. Hän irrotti Darienin jalassa olevan kirjeen ja työnsi pöllönnamit sen nokkaan. Pöllö huhuili arvokkaasti ja lehahti tiehensä. Lily palasi kirjeen kanssa ikkunalaudalle, vaikka tiesikin sanomattakin, keneltä kirje oli. Hänen vanhemmiltaan. Hän oli lähettänyt äidilleen pikaisen viestin heti kun oli päässyt Tylypahkaan. Viestissä luki että hän oli päässyt turvallisesti perille eikä ollut vielä päätynyt kaulailemaan ketään poikaa luutakomeroon. Hän huokaisi ja rullasi äitinsä viestin auki.

Hei, Lily,

Hyvä että matkasi sujui hyvin. Toivottavasti sinulla on hauska vuosi Tylypahkassa. Kerro Ariannalle ja Cinnamonille terveisiä ja muistathan, mitä tätisi kertoo aina terveystiedon oppitunneistaan? Eli ole varovainen mitä poikiin tulee.

Rakkaudella, äitisi

PS. Petunia lähettää sinulle paljon rakkaita terveisiä

Lily pyöritti silmiään. Petunia lähetti hänelle rakkaita terveisiä? Hänen äitinsä oli varmasti lisännyt tuon pätkän omasta päästään, sillä Petunia mieluummin yrittäisi saada naapurin vanhan miehen rakastumaan itseensä kuin lähettäisi hänelle rakkaita terveisiä. Petunia vihasi häntä, puhtaasti ja koko sydämestään. Tänä kesänä Petunia oli ollut vielä entistäkin hankalampi, sillä nyt hänellä oli ensimmäistä kertaa elämässään poikaystävä (tai Lilyn ajatuksissa: porsasystävä). Kyseessä oli joku Vernon-niminen ylileveä, yliasiallinen tyyppi, joka vihasi kaikkea epänormaalia yhtä paljon kuin Petuniakin. Joka vihasi Lilyä yhtä paljon kuin Petuniakin.

Hän työnsi kirjeen yöpöydälleen ja nousi ylös. Vilkaistuaan vielä, että hänen huonetoverinsa - Cinnamon, Arianna, Alice Prewett ja muutama muu tyttö - nukkuivat varmasti, hän avasi heidän makuusalinsa oven ja hiipi ulos kirja mukanaan. Hän meni alas oleskeluhuoneeseen, missä takan liekit olivat juuri hiipumassa. Lily otti taikasauvansa yöpukunsa taskusta ja mutisi loitsun takkaan. Takan liekit leimahtivat kirkkaina ja Lily istui tyytyväisenä punaiseen nojatuoliin lukemaan Prinssiä ja Kerjäläispoikaa ranskan kielellä.

Jonkin ajan kuluttua ääni keskeytti hänet. "Minä luulin olevani ainoa ylhäällä tähän aikaan."

Lily nosti katseensa kirjastaan ja katsoi ovelle. Hän näki Jamesin seisovan ovella joku paperinpalanen kädessään ja ohut, kiiltelevä viitta toisella käsivarrellaan.

"Luulit väärin", hän sanoi melko tylysti. James virnisti ja kohautti olkapäitään. Lily toivoi, että poika jättäisi hänet kerrankin rauhaan, mutta James istui viereiseen nojatuoliin kasvot häneen päin.

"Miksi sinä olet tähän aikaan valveilla?" James kysyi ja katsoi häntä suoraan silmiin. Lily vihasi sitä tunnetta, että Jamesin ruskeat silmät porautuivat suoraan hänen päänsä sisälle. Hän käänsi päänsä päättäväisesti poispäin ja kuuli Jamesin naurahtavan matalasti.

"En saanut unta", hän vastasi terävästi. "Entä itse? Mikä tekosyy sinulla tällä kertaa on ulkona hiippailemiseen?"

"Tällä kertaa?" James kohotti kulmiaan. "Muistaakseni et ole ikinä saanut minua kiinni hiippailemisesta aikarajan jälkeen."

"En olekaan", myönsi Lily hieman pettyneesti. "Mutta tiedän että teet sitä siitä huolimatta."

James levitteli käsiään ja väläytti hänelle hymyn. "Mitä voin sanoa? Olen liian taitava."

"Ihan kuin siitä kannattaisi olla ylpeä", Lily tuhahti. "Keskittyisit välillä tekemään mitä käsketään!"

"Ei siinä sitten ole mitään hauskaa", James ilmoitti. "Minua ärsyttää se, että joku käskee minua tekemään jotakin."

"Ihan miten vain, Potter", Lily tokaisi. "Nyt kun olet ollut iltakävelylläsi - tai iltakaulailullasi, todennäköisemmin - niin voisit suksia makuusaliisi kuorsaamaan yhdessä hankalien ystäviesi kanssa."

James näytti loukkaantuneelta. "1)minä en kuorsaa", hän aloitti. "2) minun ystäväni eivät ole hankalia - paitsi ehkä välillä - ja 3) minä en ollut iltakaulailulla. Se on Siriuksen alaa, ei minun. Minä olen kiinnostunut vain yhdestä tytöstä. Eikä se todellakaan ole McGarmiwa jos ymmärrät mitä tarkoitan."

Lily pyöritti silmiään. "Ihan miten vain, Potter", hän toisti turhautuneena. "Minä en jaksa riidellä tästä juuri nyt."

"Hyvä!" James sanoi iloisesti. "Mitä kirjaa sinä muuten luet?"

"Ei kuulu sinulle!"

"Kerro nyt vain. Ei se sinua tapa."

"Sinun kanssasi keskusteleminen aiheuttaa minulle vielä varhaisen kuoleman", Lily mumisi.

James ei näyttänyt kuulleen hänen sanojaan, tai jos olikin kuullut, hän ei välittänyt. Hän ojensi kätensä ja katsoi Lilyn pitelemän kirjan kantta.

"Prinssi ja Kerjäläispoika?" hän kohotti kulmiaan. "En tiennytkään että olit kiinnostunut ranskaksi lukemisesta."

"Miten sinä muka ymmärrät ranskaa?" Lily kysyi puoliksi yllättyneenä, puoliks vihaisena - vaikka ei itsekään tiennyt, miksi. "Ja minusta on kivaa lukea muilla kielillä välillä. Ranskalainen kirjekaverini lähetti tämän minulle syntymäpäivälahjaksi."

James nyökkäsi. "Ai niin, sinulla oli syntymäpäivät kesällä. Seitsemäntoista-vuotiaana on neito kauneimmillaan...", hän mutisi. Lily mulkaisi häntä ja hän virnisti. "Ja mitä tulee siihen ranskan ymmärtämiseen, niin äidilläni on jostakin syystä pakkomielle vieraisiin kieliin. Ei se toisaalta ole mikään ihme, hän työskentelee ministeriössä kansainvälisten taikayhteyksien osastolla, vai mikä sen osaston nimi nyt olikaan. Joka tapauksessa, hän on pakottanut minut opettelemaan ranskaa, espanjaa, italiaa, kreikkaa ja latinaa siitä lähtien kun olin seitsemän-vuotias. Ei se mitenkään typerää ole, oikeastaan. Paitsi ehkä latina, sitä minä en tarvitse missään. Mutta joka tapauksessa, vieraiden kielien opiskeleminen jäi tavallaan tavaksi kun tulin Tylypahkaan. En ole tosin paljastanut sitä muille meikäläisille", hän virnisti viitaten Kelmeihin ja haroi hajamielisesti sormillaan mustaa, sotkuista tukkaansa. "Ei tekisi hyvää maineelle."

Lily ei keksinyt mitään sanottavaa. He istuivat hetken hiljaisuudessa, Jamesin silmät lukkiutuneena Lilyn kasvoihin. Lily tiesi pojan tuijottavan, vaikka ei katsonutkaan Jamesin suuntaan. Hän saattoi tuntea Jamesin katseen. Hän liikahti hieman vaivautuneena ja nousi sitten ylös nojatuolista.

"Minä menen nukkumaan", hän sanoi lyhyesti.

James nyökkäsi, vaikka näyttikin hieman pettyneeltä. "Nuku hyvin", poika sanoi kuulostaen kerrankin aidosti välittävältä. Siitä huolimatta Lily pakottautui ravistamaan päätään turhautuneena.

"Siitä voi olla monta mieltä", hän tokaisi. "Sinä aiheutat minulle ihan varmasti painajaisia."

James virnisti. "Hyvä että uneksit minusta edes jollakin tavalla."

Lily ei sanonut mitään vaan kiipesi makuusalin portaat ylös ja pujahti sänkyynsä nukkumaan. James istui nojatuolissa vielä jonkin aikaa ja katsoi, kuinka täplä nimeltä Lily Evans kieppui Kelmien Kartalla ja lakkasi sitten liikkumasta.

3. osa - lukukauden alku

Lily meni seuraavana aamuna väsyneenä aamiaiselle. Hänestä tuntui kuin hän ei olisi nukkunut juuri lainkaan, vaikka todellisuudessa hän oli saanut nukuttua noin neljän tunnin verran. Hänen ystävänsä loivat häneen epäileviä katseita, mutta he eivät kysyneet mitään eikä Lily vaivautunut selittämään. Hän lysähti normaalille paikalleen pitkän tupapöydän ääreen ja kurotti ottamaan paahtoleipää.

"Lils, sinun lukujärjestyksesi." Arianna ojensi hänelle paperinpalasen. Lily tarttui siihen vastahakoisesti, melkein peläten katsoa sitä. Se ei kuitenkaan näyttänyt kovin pahalta - ainoastaan taikajuomien kaksoistunti luihuisten kanssa inhotti häntä. Hän ei yksinkertaisesti tajunnut, miksi rohkelikot ja luihuiset piti tunkea samaan luokkaan vuosi toisensa jälkeen, kun se aina päättyi huonosti. Yleensä Kelmit, Sirius ja James etupäässä, innostuivat työntämään erilaisia asiaankuulumattomia ainesosia luihuisten noidankattiloihin. Viime vuoden taikajuomatunnit olivat päättyneet kirjaimellisesti räiskyvästi, kun Kelmit olivat saaneet aikaan räjähdyksen, joka lopulta oli värjännyt koko tyrmän Rohkelikon punakultaisilla väreillä.

"Taikuuden historiaa heti aamulla?" Lily voihkaisi. "Aivan kuin minä muutenkaan pysyisin valveilla!"

Taikuuden historia oli Lilyn mielestä ehdottomasti tylsin aine, ehkä ennustuksen jälkeen. Historianopettaja professori Binns oli kuivin tapaus, jonka Lily oli ikinä nähnyt - Petunian Vernon-poikaystävä mukaanlukien. Binns jaaritteli aina vain samoja asioita. Kaiken lisäksi hän oli aave. Monet epäilivät että Binns oli kuollut juuri tylsyyteen.

Ennustusta Lily taas inhosi sen epävarmuuden vuoksi. Ennustuksenopettaja, professori Utuva, oli vakaasti sitä mieltä että kaiken saattoi kertoa etukäteen. Lily itse oli eri mieltä ja häntä ahdisti ajatus, että hänen tulevaisuutensa oli määrätty jotenkin. Hän ei halunnut tietää tulevaisuudesta yhtään mitään. Kuka haluaisi muka tietää kuolevansa kolmen päivän kuluttua? Vielä pahempaa, Lily pelkäsi, että joku saattaisi ennustaa hänen päätyvän naimisiin James Potterin kanssa. Hän ottaisi mieluummin jopa Kalkaroksen - tai no, ei nyt sentään. Ugh.

"Lily, oletko sinä vielä valveilla?" Arianna heilutti kättään hänen silmiensä edessä.

Hän ravistautui irti ajatuksistaan. "Juu - anteeksi - "

Juuri silloin naurunremakka täytti huoneen. Lily kääntyi muiden mukana katsomaan Suuren Salin ovelle. Ovesta ilmestyi parhaillaan sisään varsin omalaatuinen näky - lauma seitsemäsluokkalaisia luihuisia tanssi irlantilaista rivitanssia suureen saliin. Rohkelikon väreihin pukeutuneena. Lily tajusi unohtaneensa suunsa auki ja sulki sen kiireesti, enimmäkseen estääkseen itseään nauramasta. Hän vilkaisi vasemmalle puolelleen ja nousi määrätietoisesti ylös pöydästä.

"Black - Potter - tänne - " hän komensi terävästi ja harppoi ulos suuresta salista heti kun luihuiset olivat tanssineet pois hänen tieltään. Sirius ja James vilkaisivat toisiaan naureksien ja seurasivat häntä.

"Haluatteko te ihan oikeasti hankkiutua kahdeksi kuukaudeksi jälki-istuntoon?" Lily puuskahti heti kun he olivat pääseet ulos Suuresta Salista. Sirius ja James kohauttivat olkapäitään. Sitten Sirius virnisti.

"Ei minulla henkilökohtaisesti ole mitään sitä vastaan. On hauskaa katsoa miten McGarmiwan otsasuonet tykyttävät kun hän kuulee meidän joutuneen jälki-istuntoon."

Lily vilkaisi häntä vihaisena. "Eikö sinulla muuta ole mielessä?"

"On", Sirius puolustautui. "Minä yritän hankkia ennätysmäärän jälki-istuntoja ennen kuin lähden täältä. Haluan jäädä historiaan jollakin tavalla."

"Etkä keksi mitään parempaa tapaa?"

"Mitä sitten? Kuvittelitko sinä itse jääväsi unohtumattomana Tylypahkan historiaan loistavana johtajatyttönä?" Sirius pyöritti silmiään. Lily avasi suunsa vastatakseen, mutta James astui hänen ja Siriuksen väliin. Lily sulki suunsa ja Sirius tyytyi mulkoilemaan Jamesia vihaisesti. James kääntyi sitten Lilyn puoleen.

"No niin, se jälki-istunto. Paljonko?"

"Etkö sinä oikeasti voi suhtautua tähän asiaan vakavasti?" Lily puuskahti. "Sinä puhut tästä kuin se olisi pikkuasia!"

"Eikö se sitten ole?" James kysyi. "Mieti nyt vähän, Lily - "

" - Evans", Lily keskeytti automaattisesti.

James huokaisi kärsimättömästi. "Evans, tämän kerran. Mieti vähän aikaa. Jonkun täytyy parantaa vähän tunnelmaa tässä koulussa. Eikä siitä tule mitään haittaa kenellekään - "

" - paitsi ehkä niille onnettomille jotka joutuivat teidän uhreiksenne - "

"He eivät muista siitä mitään jälkeenpäin!" James intti.

"Kunnes joku kertoo heille koko jutun!" Lily huusi. James käänsi päätään eikä sanonut mitään. Sirius sen sijaan kohautti olkapäitään.

"Kuuntele nyt, Evans - voi olla, että koko juttu selviää heille joskus. Mutta mitä sitten? He tulevat korkeintaan nylkemään meidän nahkamme, mutta sellaista se on aina. He ärsyttävät meitä ja me ärsytämme heitä. Jonkun täytyy pitää yllä tasapainoa tässä koulussa."

"Sitä paitsi viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä", James lisäsi luoden toiveikkaan katseen Lilyyn.

"No ehkä sinun sitten pitäisi mennä anomaan, että rakas Severus lähtisi ulos kanssasi", Lily naljaisi.

James huokaisi. "Minä en ihan puhunut Severuksesta."

"Minä vähät välitän kenestä sinä puhuit!" Lily huusi. "Eikä tässä ole kyse sinun rakkauselämästäsi vaan siitä, että te kaksi joudutte viikoksi jälki-istuntoon. Joka ilta. Ja voitte itse käydä selittämässä asian McGarmiwalle, minä en jaksa."

Siriuksen kasvot levenivät hymyyn. "Minerva, minä tulen - " hän huusi ja lähti juoksemaan käytävää pitkin epämääräisesti kiljuen. James pyöritti silmiään ja lähti seuraamaan Siriusta huomattavasti vähemmän innokkaasti. Muutaman metrin päässä hän pysähtyi ja kääntyi.

"Kuule, Lily, minä olen ihan oikeasti pahoillani. En siitä että tein sen - koska siihen on syynsä - vaan siksi että onnistuin loukkaamaan sinua."

"Tässä ei ole kyse minusta, Potter", Lily kivahti. "Säästä tuo jollekin muulle."

Hän kääntyi kannoillaan ja lähti harppomaan kohti Rohkelikkotornia. Taikuuden historian tunti odotti, hän huokaisi tuskissaan. Kouluvuosi näytti alkaneen todella loistavasti.

Koulutuntien loputtua Lily oli enemmän kuin valmis ryömimään makuusaliinsa ja nukkumaan kolme viikkoa yhteen menoon. Päivä oli ollut kuolettavan tylsä, eikä asiaa lainkaan auttaneet ne murhaavat katseet, joita Sirius ja hänen fanclubinsa loivat Lilyyn joka kerta kun heidän katseensa kohtasivat. Oli typerää joutua tuntemana syyllisyyttä vain siksi, että sattui tottelemaan sääntöjä. Aivan kuin Kelmienkin olisi pitänyt totella. Lilyn yllätykseksi James ei kuitenkaan näyttänyt lainkaan loukkaantuneen jälki-istunnosta, vaan suhtautui Lilyyn aivan kuten aina ennenkin.

Tuntien jälkeen Lily ei kuitenkaan lukkiutunut makuusaliinsa, vaikka olisi halunnutkin, vaan lähti kierrokselle Tylypahkan maille. Hän nautti nähdessään jälleen tutut maisemat ja tunsi olevansa pitkästä aikaa kotona. Enemmän kuin ikinä oikeassa kodissaan. Hän ei tiennyt, mitä tämän vuoden jälkeen tapahtuisi - hän menettäisi ainoan oikean kotinsa. Hän joutuisi etsimään itselleen opiskelupaikan tai töitä ja asunnon. Hän joutuisi asumaan oikeassa velhomaailmassa, synkkänä aikana, eikä hän tiennyt mitä siitä tulisi. Hän huokaisi itsekseen suunnistaessaan kävelyn jälkeen takaisin linnaan päivälliselle. Oli inhottavaa olla epävarma.

"Missä sinä olit, Lily?" Cinnamon hihkaisi nähdessään Lilyn astuvan Suureen Saliin.

"Kävelyllä." Lily heilautti kättään epämääräisesti ja istui penkille Cinnamonia vastapäätä. "Piti selvittää vähän ajatuksia", hän sanoi ja vilkaisi paljonpuhuvasti vähän matkan päässä istuvien Kelmien suuntaan. Cinnamon tuhahti.

"Nuo eivät ikinä aiheuta mitään muuta kuin hankaluuksia."

"Ei tuo ole ihan totta", Arianna vastusti. "On niistä jotakin hyötyä."

Lily ja Cinnamon kohottivat kulmiaan. "Eri asia missä asiassa..."

Arianna ojensi kätensä lyödäkseen ystäviään, kun vähän matkan päästä kuuluva rykäisy sai hänet vetämään nopeasti kätensä taaksepäin.

"Evans?"

Lily käänsi päätään. Hänen takanaan seisoi vaaleatukkainen hyvännäköinen poika, jonka hän tunnisti puuskupuhilaiseksi Amos Diggoryksi. Hän hymyili kohteliaasti.

"Hei, Amos", hän tervehti. "Mitä kuuluu?"

"Ihan hyvää", Amos sanoi kädet taskuissa. "Kuule, minä vain mietin että - voisitko sinä auttaa minua joku päivä loitsuissa? minä olen ihan jäljessä siinä aineessa."

Lily mietti hetken ja nyökkäsi sitten. "OK, käykö torstai-iltana? Ariannalla on silloin huispausharjoitukset ja minulla on joka tapauksessa tylsää."

Amos hymyili. "Torstai-iltana, kirjastossa, päivällisen jälkeen. Kiitos." Hän lähti kädet edelleen taskuissa ja kääntyi vilkuttamaan Lilylle vähän matkan päästä. Lily hymyili vastaukseksi ja kääntyi sitten ystäviinsä päin.

"Mitä te oikein katsotte?"

Arianna katsoi häntä paljonpuhuvasti. "Lils, mieti vähän - koulua on ollut tasan yksi päivä - ja jätkä väittää olevansa jäljessä?"

Cinnamon virnisti. "Joku taitaa tykätä sinusta, Lily." Hän madalsi ääntään. "Enkä puhu nyt vain James Potterista."

Remus ja Sirius olivat tarttuneet lujasti Jamesin käsivarsiin nähdessään Amoksen menevän Lilyn luokse. He tiesivät Jamesin tavan olla mustasukkainen Lilystä - ja 'mustasukkainen' oli yleensä lievä ilmaisu - eivätkä halunneet Jamesin järjestävän mitään verilöylyä heti ensimmäisenä päivänä. James ei heti tajunnut, miksi hänen ystävänsä roikkuivat hänen käsivarsissaan, mutta kun hän näki Amoksen, hän yritti terävästi repäistä käsivartensa irti ystäviensä otteesta.

"Pysy aloillasi, Sarvihaara", Remus sihahti matalalla äänellä. "Lilyllä on oikeus puhua muillekin pojille, tiesitkö?"

James vilkaisi Remusta aloillaan. "Päästä irti", hän ärähti, mutta hänen huomionsa oli keskittynyt Amokseen, joka pyysi parhaillaan Lilyltä apua loitsuissa. Hän rypisti otsaansa.

"Ihan kuin Amos tarvitsisi mitään apua!" hän sihahti. "Hän on Diggory, hän oli yliälykäs jo syntyessään! Hän suunnittelee jotain ihan varmasti!"

"Tai sitten hän vain on tippunut kärryiltä ja haluaa päästä kurssista läpi?" Remus ehdotti järkevästi.

James mulkaisi Remusta. "Koulua on ollut tasan päivä, Kuutamo! Millainen ääliö jää siinä ajassa jo jälkeen?"

"Ruikuli?" Remus kohautti olkapäitään.

"Mutta tuo on Diggory, ei Kalkaros!" James ärähti. "Päästä minut irti."

Remus ja Sirius vilkaisivat toisiaan epäröiden nähdessään Amoksen lähtevän Lilyn luolta. "Lupaatko ettet hyökkää hänen kurkkuunsa kiinni?" he varmistivat. James veti syvään henkeä ärtyneenä.

"Minä en lupaa mitään", hän sanoi katse liimautuneena vaaleahiuksisen puuskupuhin selkään. "Hänellä ei ole mitään oikeutta iskeä Lilyä!"

Hänen ystävänsä vilkaisivat toisiinsa merkitsevästi, mutta katsoivat parhaaksi pitää suunsa kiinni. "Ehkä ei olekaan, mutta hänen hakkaamisensa ei hyödytä yhtään mitään", Sirius sanoi viisaasti.

"Milloin sinusta muka on tullut noin aikuinen?" James sylkäisi.

Sirius katsoi häntä turhautuneesti. "Silloin kun sinä heitit viimeisen järjenhivenesi hukkaan jonkun tytön takia, ehkä?"

"Se ei ole joku tyttö, se on Lily. Minä - "

"Tiedetään, Sarvihaara", Sirius keskeytti ja nosti kätensä ilmaan. "Sinä olet ollut ihastunut Lilyyn kolmannesta luokasta asti etkä kestä elää ilman häntä. Mutta James, sinun tyttösi tajuaa ihan varmasti jossakin vaiheessa että Diggory on huijari ja suuttuu ja hylkää hänet. Sitä paitsi, jos sinä haluat antaa Diggorylle opetuksen, tee se edes kunnon Kelmien tyylillä!"

James katsoi Siriusta ja tunsi olonsa jo vähän paremmaksi. "Sinä tarkoitat...?" Sirius nyökkäsi virnistäen.

"Hyvä. Päästäkää nyt irti. Minä lupaan etten hakkaa häntä. Minulla on parempi suunnitelma", James sanoi pirullisesti ja loi viimeisen katseen loittonevaan Diggoryyn. Remus vilkaisi häneen minä-aion-nyt-puhua-sinulle-järkeä-ilme kasvoillaan.

"Oletko sinä nyt ihan varma että kannattaa mennä tekemään jotakin Diggorylle? Sinä tiedät ettei Lily pidä siitä", Remus sanoi.

"Mitä Lily ei tiedä, se ei vahingoita häntä", James tokaisi. "Enkä minä pidä Diggorysta muutenkaan. Ei Lily ole ainoa syy."

"Ei tietenkään", Remus sanoi äänellä, joka oli kaikkea muuta kuin vakuuttava. "Mutta unohdetaan nyt Diggory. Lilystä puheenollen, sinun pitäisi jo mennä noutamaan tyttösi ja lähteä tapaamaan McGarmiwaa. Kello on viittä vaille seitsemän. Jos haluat tehdä Lilyyn vaikutuksen sinun kannattaa näyttää kunnolliselta."

James nyökkäsi. "OK, minä teeskentelen kunnollista", hän vannoi käsi sydämensä päällä. Remus ei kuitenkaan näyttänyt tyytyväiseltä.

"Mitä?" James kysyi.

"Viime hetken ohjeita, Sarvihaara, viime hetken ohjeita", Sirius virnisti.

Remus nyökkäsi. "Viime hetken ohjeita. Oletko valmis kuuntelemaan listan?"

"Mitä vain Lily Evansin vuoksi", virnisti James.

"Hyvä on. Jos haluat tehdä häneen vaikutuksen, näyttele kunnollista. Älä aiheuta hankaluuksia, älä viisastele McGarmiwalle vaikka kuinka haluaisit vaan kohtele häntä kunnioittavasti, kuuntele mitä hän sanoo. Älä sano Lilylle mitään kaksimielistä, äläkä pyydä häntä ulos. Älä myöskään kerro hänelle, että hän on maailman kaunein nainen, koska - "

"Mutta hän on", James vastusti.

Remus huokaisi syvään. "Mutta hän ei usko sitä, jos sanot sen. Se on repliikki, jota kaikki epätoivoiset pojat käyttävät. En nyt tarkoita, että olisit epätoivoinen, mutta - "

"Kiitos vain - "

"Jos haluat sanoa hänelle jonkun kohteliaisuuden, pidä se yksinkertaisena. Hän ei usko mitään ylistäviä repliikkejä. Sano vaikka, että hänellä on kaunis kaulaketju tai jotakin. Sen tytöt yleensä uskovat. Älä puhu huispauksesta ellei hän ota sitä ensin itse puheeksi. Ole kiinnostunut hänen tekemisistään, mutta älä näytä siltä kuin elämäsi riippuisi hänen jokaisesta sanastaan. Pyydä anteeksi. Tytöt pitävät siitä, että heiltä pyydetään anteeksi vaikka he eivät olisi tehneetkään mitään. Älä - "

"Kuutamo hei, Jamesin pitää mennä nyt tai hän myöhästyy eikä pääse näyttelemään kunnollista Evansille", Sirius keskeytti virnistellen.

James nyökkäsi ja nousi ylös pöydästä.

Lily tunsi koputuksen olkapäällään ja kääntyi ympäri. Kohtelias hymy haihtui hänen kasvoiltaan, kun hän näki Jamesin.

"Mitä?"

James nielaisi ja hymyili hänelle sitten. "Ajattelin, että meidän pitäisi lähteä nyt McGarmiwan luo, tai myöhästymme. McGarmiwa on jo muutenkin tarpeeksi suuttunut minulle, enkä haluaisi suututtaa häntä enempää."

Lily nyökkäsi ja nousi ylös pöydästä. James virnisteli salaa, mutta yritti olla näyttämättä sitä. Nappisuoritus, hän ajatteli tyytyväisenä. Hän oli onnistunut vaikuttamaan huolehtivaiselta ja tunnolliselta. Hän väläytti pikaisesti hymyn Ariannalle ja Cinnamonille ja lähti sitten Lilyn perässä kohti McGarmiwan toimistoa. Lily käveli koko ajan hieman hänen edellään ja näytti siltä, että oli päättänyt olla katsomatta kertaakaan häneen päinkään. James huokaisi mielessään. Tämä ei tulisi olemaan helppoa.

He menivät McGarmiwan toimistolle hiljaisuudessa. James oli melkein helpottunut, kun he olivat perillä. Kunnollisten puheenaiheiden keksiminen oli paljon vaikeampaa kuin hän olisi arvannutkaan. Hän odotti, kun Lily koputti McGarmiwan oveen ja astui sitten Lilyn perässä sisälle toivoen näyttävänsä vastuulliselta ja huolelliselta. Remus ja Sirius olisivat nauraneet, jos olisivat nähneet hänet nyt, James ajatteli synkästi. Mutta jos Lilyn mielestä kerran kilttipoika-valvojaoppilas-Diggory oli niin erinomainen, hänen oli pystyttävä samaan. Ainakin väliaikaisesti.

Lily oli yllättynyt Jamesin vähäsanaisesta käytöksestä. Hän oli odottanut, että James kyselisi koko ajan typeriä heidän kävelymatkallaan, mutta James oli hädin tuskin sanonut sanaakaan. James ei ollut myöskään pyytänyt häntä ulos, kuten tavallisesti joka kerran heidän tavatessaan. Nuo kohtaamiset eivät ikinä päättyneet hyvin - Lily yleensä uhkasi kirota Jamesin - ja kerran hän oli myös kironnut Jamesin korvat punaisiksi kolmen viikon ajaksi. Se oli ollut juuri ennen kesälomaa, Lily muisteli, ja Jamesin oli pitänyt mennä sellaisena kotiin.

Hän pysähtyi McGarmiwan toimiston ovelle ja koputti. Hän odotti, että kuuli professorin vastauksen ja astui sitten sisälle toimistoon James kannoillaan.

"Iltaa, professori", hän sanoi kohteliaasti.

"Iltaa, Evans, Potter - " McGarmiwa sanoi Jamesin nimen hieman paheksuvasti. Lily arveli naisen olevan edelleen vihainen siitä kepposesta, jonka James ja Sirius olivat tehneet luihuisille aamulla. Myöhemmin Lily oli saanut kuulla, että myös Piskuilan ja Lupin olivat olleet mukana, mutta sillä ei ollut niinkään väliä. Jamesia ja Siriustahan hän inhosi. Remuksesta hän itse asiassa piti. Remus oli yleensä asiallinen ja mukava ja hoiti tehtävänsä. Peteriä hän ei yleensä edes huomannut - tai ainakin yritti olla huomaamatta. Peterin hiirimäinen olemus sai hänet yleensä voimaan pahoin.

Lily havahtui ajatuksistaan, kun McGarmiwa viittasi heitä istumaan alas.

"Kutsuin teidät tänne tänään, jotta voisin antaa teille ohjeita johtajatytön ja -pojan tehtäviänne varten. Olen hyvin iloinen siitä, että tänä vuonna molemmat johtajaoppilaat ovat rohkelikkoja. Odotan, että olette luottamuksen arvoisia - " hän loi varoittavan katseen Jamesiin, joka virnisti vastaukseksi. Lily pyöritti silmiään ja pidätteli nauruaan. McGarmiwa ilmeisesti huomasi sen.

"Älä nyt, Evans, olen varma että Potter suoriutuu hienosti", hän sanoi terävästi. Lily nyökkäsi. "No niin, nyt kun tämä on selvitetty - teidän tärkein tehtävänne on asettaa hyvää esimerkkiä oppilaille. Odotan, että huolehditte kiusaamistilanteista ja ratkaisette riidat ilman tappelua. Teillä on oikeus ottaa pisteitä ja antaa jälki-istuntoja. Teidän kuuluu partioida koulun käytävillä joka ilta kymmenestä yhteentoista ja vahtia, ettei kukaan oppilaista ole luvattomasti ulkona."

Lily voihkaisi äänettömästi. Partiointia Jamesin kanssa? Siitä tulisi kamalaa, hän ajatteli synkästi. Hän oli tosin ollut partioimassa aikaisemminkin, mutta Remuksen kanssa ja Remus oli enimmäkseen mukava. James oli kuitenkin kokonaan toinen juttu. Lily ei kestänyt Jamesin kaksimielisyyttä ja itserakkautta ja -

"Joulutanssiaisten järjestäminen on tänä vuonna teidän vastuullanne. Valvojaoppilaat ovat apunanne. Lisäksi teidän täytyy järjestää Tylyahon viikonloput. Teillä on erittäin paljon vastuuta, korostan vielä ja teidän täytyy olla valmiita työskentelemään ahkerasti - "

Lily ja James nyökkäsivät. McGarmiwa näytti tyytyväiseltä, vaikka katsoikin epäilevästi Jamesiin.

"Potter, sinun täytyy huolehtia siitä, että jaksat tehdä kaiken. Ehkä sinun pitäisi siirtää huispauskapteenin arvo jollekin muulle, jotta - "

BANG. Huoneessa kuului kova pamahdus, kun huoneen nurkka yllättäen räjähti. James pomppasi seisomaan järkyttyneenä ehdotuksesta. Myös Lily oli järkyttynyt, mutta täysin toisesta syystä - puolet huoneesta oli juuri räjähtänyt kokonaan ja McGarmiwan tavallisesti niin siistillä nutturalla oleva tukka sojotti nyt joka suuntaan.

"POTTER", McGarmiwa kivahti. "Minä en pyytänyt sinua räjäyttämään työhuonettani ilmaan!"

"Anteeksi, professori", James sanoi nolona. "Minä vain - yllätyin - "

Lily näki järkytyksekseen, että McGarmiwan suupieliä nyki, kun hän osoitti taikasauvallaan huoneen räjähtänyttä puolta ja mutisi "korjuus". Huone oli täysin ennallaan, mutta savun haju leijui edelleen huoneessa.

"Olen iloinen, että Rohkelikon huispausmestaruus on noin motivoituneen kapteenin käsissä, mutta oletan silti hieman rauhallisuutta, Potter", McGarmiwa sanoi pystymättä peittämään huvittuneisuuttaan. Lily oli nostanut käden suulleen ollakseen nauramatta. James näytti äimistyneeltä ja nololta yhtä aikaa. Sekä hänen että Lilyn kasvoilla oli nokea. Hän osoitti sauvallaan Lilyn kasvoja ja sanoi: "putsaannu." Noki katosi Lilyn kasvoilta, mutta Lily ei ollut lainkaan tyytyväinen.

"Minä olisin voinut tehdä tuon itsekin", Lily kivahti.

James kohautti olkapäitään. "Ajattelin vain olla avuksi."

"No älä ole!"

"Jos teidän kerta kaikkiaan täytyy riidellä, ehdotan että jatkatte sitä käytävässä", McGarmiwa ehdotti kuivasti. "Tapaaminen on päättynyt. Odotan teiltä molemmilta vastuullisuutta ja aloitatte partiointinne huomenillalla kello kymmenen."

Lily ja James nyökkäsivät ja poistuivat käytävään, James huvittuneena, Lily raivoissaan.

"Minä en halua että sinä puutut minun asioihini!" Lily intti vihaisena.

James näytti turhautuneelta. "Mikä siinä on niin kamalaa, että minä puhdistin sinun kasvosi?"

"Minä olisin voinut itsekin tehdä sen!"

"Mutta auttaminen ei ole silti kiellettyä", James sanoi ja alkoi itsekin raivostua.

Lily tuhahti. "Sinun ei tarvitse auttaa minua. Minä pärjään ilmankin."

James tarttui Lilyä olkapäistä ja käänsi hänet itseään päin. Lily pyristeli irti. "Kuule nyt, Lily, minä en oikeasti aikonut hankkia sinua kiitollisuudenvelkaan tai mitään - minä en ole IHAN niin alhainen - ja minä tiedän hyvin että sinä osaat itsekin puhdistaa kasvosi, mutta tuskin sinäkään jättäisit minua kuolemanvaaraan vaikka tietäisit, että minä saattaisin selvitä tilanteesta yksinkin?"

"Ei sitä koskaan tiedä", Lily mutisi. Hän katui heti sanojaan nähtyään Jamesin loukkaantuneen ilmeen. James irrotti otteensa hänen hartioistaan ja lähti kävelemään poispäin. Lily kiirehti hänen peräänsä.

"Anteeksi, Potter - en tarkoittanut sitä sillä tavalla - " hän puuskahti.

James kääntyi ympäri. "Ei sitä voi mitenkään muutenkaan käsittää", hän sanoi äänellä, joka ei heijastanut mitään tunteita.

Lily käänsi katseensa pois, kun Jamesin ruskeat silmät lukkiutuivat hänen omiinsa. "Anteeksi - oikeasti - usko tai älä, tällä kertaa minä en aikonut loukata sinua."

"Tällä kertaa", James hymähti.

Lily virnisti. "Mutta älä odota että se on jatkuvaa."

"Sitten sinua ei kannata pyytää ulos?" James kysyi toiveikkaasti unohtaen kokonaan Remuksen ohjeet.

"Turha toivo, Potter", Lily tokaisi ja lähti kävelemään poispäin. James huokaisi itsekseen. Hyvä yritys, huono tulos - mutta milloin hän oli muka ennenkään luovuttanut? Hän seurasi Lilyä huvittuneesti hymyillen ja päätti kokeilla Remuksen neuvoja.

"Anteeksi se juttu McGarmiwan toimistossa", hän sanoi Lilyn jälkeen.

Lily kohautti harteitaan ja vilkaisi häntä olkapäänsä ylitse. "Sinun pitää oikeasti hallita tuota temperamenttiasi", hän sanoi.

"Sanoo punapää." James kohotti kulmiaan.

Lily pyöritti silmiään. "Minulla on täysi oikeus hermostua sinulle aina kun sinä olet raivostuttava. Mutta se väkikohtaus McGarmiwan luona oli oikeastaan aika huvittava - sinä räjäytit koko toimiston - "

Hän kääntyi taas ja jatkoi kävelemistä. James seurasi häntä tuntien olevansa seitsemännessä taivaassa. Lily oli sanonut hänelle kokonaisen lauseen huutamassa - edistystä todella tapahtui -

"Miten meni?" sängyllä huispauslehteä lukeva Sirius kysyi kun James saapui makuusaliin.

"Ihan hyvin", James virnisti. "Räjäytin puolet McGarmiwan toimistosta."

"MITÄ?" Sirius rääkäisi ja pomppasi ylös sängyltä. "RÄJÄYTIT - ?" hän alkoi nauraa hervottomasti. "Ja sanot että se meni hyvin - olisin halunnut nähdä Evansin ilmeen - olisin halunnut nähdä MINERVAN ilmeen - "

James katsoi häntä loukkaantuneena. "Se oli vahinko. Minä vain vähän niin kuin hermostuin - ja se toimisto räjähti - "

Remuskin nousi istumaan ja katsoi Jamesia päätään pudistellen. "Kun minä puhuin siitä vaikutuksen tekemisestä Evansiin, en tarkoittanut mitään noin radikaalia. Sinä räjäytit McGarmiwan toimiston ja elit kertomaan tarinaa? Minä luulin että Lily purisi pääsi poikki."

"Ei hän sitä tekisi", Sirius huomautti. "Se edellyttäisi, että hänen täytyisi KOSKEA Sarvihaaraan..."

James heitti Siriusta tyynyllä. "Pää kiinni, Anturajalka", hän ärähti. "Eikä Lily edes raivostunut. Hän sanoi itse asiassa että se oli aika huvittavaa."

Sirius ja Remus vilkaisivat toisiaan paljonpuhuvasti nähdessään haaveellisen ilmeen, joka oli ilmaantunut Jamesin kasvoille.

"Sinä olet kuin joku rakkaudenkipeä koiranpentu", Peter piipitti väliin.

"HEI - " Sirius sanoi loukkaantuneena. "MINÄ olen tämän makuusalin ainoa koira. Ei Sarvihaara."

4. osa – hankaluuksia ja partiointia

James oli seuraavana aamuna huomattavasti paremmalla tuulella kuin edellisenä. Hän ei voinut olla virnistelemättä typerästi koko aamiaisen ajan, minkä huomasivat myös hänen ystävänsä. Sirius ja Remus vilkuilivat toisiaan tietävä ilme kasvoillaan, kunnes viimein kysyivät:

"Mikä nyt on niin hauskaa?"

James nielaisi paahtoleivän palasen ja virnisti. "Tänään minä pääsen partioimaan käytäviä Lilyn kanssa."

"Partioimaan!" Sirius parkaisi.

"Tiedätkö, Anturajalka, partioiminen on yksi juttu jota valvojaoppilaat yleensä tekevät", Remus muistutti avuliaasti, mutta sai ainoastaan paahtoleivän niskaansa.

"Kyllä minä sen tiedän", Sirius ilmoitti. "Mutta kaverit – miettikää nyt – miten me nyt voidaan aiheuttaa hankaluuksia kun Sarvihaara tässä on koko illan partioimassa?"

"Ei koko illan, yhden tunnin", James korjasi. "Sitä paitsi Kuutamokin oli partioimassa viime vuonna. Lilyn kanssa."

"Joo, mutta Kuutamo ei tuhlannut siellä parasta hiippailuaikaa", Sirius muistutti.

James pyöritti silmiään, mutta oli silti salaa huolissaan. Hän oli niin tottunut aiheuttamaan hankaluuksia myöhään yöllä ja hankkiutumaan jälki-istuntoon, ettei hän osannut enää kuvitella minkään muun kaltaista elämää. Ei edes Lily Evansin vuoksi. Hän ei halunnut kasvaa aikuiseksi ja olla vastuullinen.

"Meidän täytyy vain vähän myöhäistää aikataulua", hän totesi ja virnisti sitten. "Miettikää nyt, kaverit – kuusi legendaarista vuotta ennen tätä – ei me voida luovuttaa vain muutaman pikku esteen vuoksi. Tämä on meidän viimeinen vuosi ja se on pakko olla kaikista paras!"

"Joku on kaunopuheinen tänä aamuna", Sirius mutisi tuntien kuitenkin olonsa jo vähän valoisammaksi. "No hyvä on. Tästä lähtien hiippailuaika alkaa vasta kello yhdentoista jälkeen. Ja kahden päivän päästä on Kuutamokeikka - "

"Ole vähän hiljempaa", Remus rukoili ja vilkaisi olkapäänsä ylitse varmistaakseen ettei kukaan ollut kuullut.

Sirius virnisti. "Anteeksi Kuutamo – innostuin, you know. Kesä tuntui vähän tylsältä ilman kuutamojuoksenteluita."

Remus ravisti päätään. "Ehkä sinun mielestäsi", hän murisi. Hänen kolme ystäväänsä vaihtoivat tietäväisiä katseita. He tiesivät, että ollessaan kotonaan Remus lukittiin häkkiin täydenkuun ajaksi, jotta hän ei satuttaisi ketään. Häkissä ollessaan Remus kuitenkin satutti kaikista eniten itseään ja muodonmuutokset olivat todella tuskallisia hänelle.

"Piristy, kaveri", James lohdutti. "Ensi kesänä sinun ei enää tarvitse mennä sinne ja me voimme juoksennella vapaasti vaikka koko kesän:"

Remus rypisti otsaansa. "Juoksennella missä, muka? Pitkin Viistokujan katuja?"

"Siinä on ideaa", Sirius virnisti. "Vaikka Iskunkiertokuja on kyllä enemmän minun mieleeni."

"Tosi hauskaa, Anturajalka."

"Vakavissaan, kaverit, kuka muka kieltää meitä hiippailemasta takaisin Tylypahkaan kesällä? Meitä kutsutaan Kelmeiksi, jos ette ole unohtaneet", James huomautti.

"Sinä päivänä kun minä unohdan te saatte syödä minun päivälliseni", Sirius lupasi käsi sydämellä. "No niin – kun Sarvihaaralla tässä on pieniä kiireitä illalla – enkä minä lainkaan puhu Lily Evansin nuoleskelemisesta – mitä ehdotatte, seuraava kepponen?"

Neljä ystävystä kumartuivat lähemmäs toisiaan pöydän äärellä ja alkoivat suunnitella seuraavaa suurta temppuaan. Halloweenia varten, tietenkin.

Lily, Cinnamon ja Arianna raahautuivat käytävää pitkin taikaliemien kaksoistunnille. Tunti oli luihuisten kanssa – kuten joka vuosi – ja Lily tiesi, että siitä tulisi vaikeuksia. Rohkelikot ja Luihuiset eivät vain sopineet samaan luokkaan. Johtui varmaan siitä, että rohkelikot vihasivat pimeyden voimia niin paljon. Kaiken lisäksi taikaliemien opettaja, professori Mahiska, suosi aina luihuisia. Hän oli luihuisten tuvanjohtaja ja vihasi rohkelikkoja henkeen ja vereen. Aivan kuten rohkelikot vihasivat häntä henkeen ja vereen.

"Siinä on yksi ihminen, jonka kohdalla minä en suuttuisi vaikka Black räjäyttäisi hänet kolmeentoista kappaleeseen", Lily mutisi itsekseen kävellessään luokkaan Arianna ja Cinnamon kannoillaan. Hän istui normaalille paikalleen luokan keskivaiheille – hän oli ajat sitten huomannut, että taikajuomien tunnilla oli parasta olla näkymätön. Hän seurasi otsa rypyssä, kuinka lauma luihuisia – muunmuassa Siriuksen serkku Bellatrix Black sekä Severus Kalkaros – astui luokkaan. Luihuiset loivat heihin pahankurisia katseita. He eivät pitäneet Lilystä ja hänen ystävistään siitä yksinkertaisesta syystä, että Lily oli jästisyntyinen ja Cinnamon ja Arianna taas olivat kumpikin puoliverisiä. Lily oli aina vihannut luihuisia, varsinkin Bellatrixia, jonka sanottiin olevan nykyään erittäin läheinen pimeyden velho Voldemortin kanssa.

"Tästä tulee varmasti hauska vuosi", mutisi Bellatrix Black kävellessään Lilyn ja hänen ystäviensä pöydän ohitse. Lily mulkaisi Bellatrixia vastaukseksi ja yritti olla kuulematta tummatukkaisen tytön ja hänen ääliömäisten ystäviensä kikatusta. Sitten luokkaan tuli – myöhässä kuten odottaa saattoi – Kelmien joukko. Professori Mahiska loi heihin tyytyväisen katseensa.

"Kymmenen pistettä Rohkelikolta myöhästymisestä", Mahiska sanoi kylmästi. "Ja odotan selitystä tai teitä odottaa jälki-istunto."

"Meillä on jo", Sirius virnisti ja istui tahallaan suoraan professori Mahiskan työpöydän eteen. "Koko viikoksi. Siitäkin tosin saa kiittää vain Ruikulia – anteeksi, professori, Kalkarosta – joka välttämättä vaati, että saisi hiuksiinsa saman kauniin punaisen sävyn kuin Lily-kulta."

Lily loi Siriukseen murhaavan katseen toisten kääntyessä katsomaan häntä. Professori Mahiska naksautti kieltään.

"Viisi pistettä pois lisää opettajan epäkunnioittavasta puhuttelusta", hän tokaisi. "Haluan edelleen sen selityksen, Black. Yksi jälki-istuntoilta lisäksi ei varmastikaan tapa teitä."

"Olen pahoillani, professori, mutta en usko että haluat kuulla selitystä", ilmoitti Sirius tyynesti. "Se on – lievästi sanoen – arkaluontoinen asia, jos professori vain ymmärtää."

"Minun huoneessani tänään, kello seitsemän", professori naljaisi.

Kelmit levittelivät käsiään. "Ei onnistu, professori", James ilmoitti. "Meillä on silloin tärskyt Minervan kanssa."

"Kahdeksalta sitten. Täsmällisesti." Professori loi Kelmeihin vielä viimeisen katseen ja alkoi sitten selostaa tämänpäiväisen liemen valmistusohjeita.

"Tämän pitäisi onnistua teiltä kaikilta helposti", professori niiskaisi. "Kertaamme totuusjuoman valmistamista. Jakautukaa pareihin – Potter ja Black, kauas toisistanne – ja minä testaan tunnin jälkeen jollakin teistä liemen toimivuutta."

Lily irvisti. Hän vihasi Mahiskan testaamisosuutta. Mahiska nöyryytti aina rohkelikkoja jollakin tavalla – hän muisti senkin kerran kun professori oli muuttanut Peterin ensin sammakoksi taikajuoman avulla ja sitten takaisin. Tosin Lily oli salaa sitä mieltä, että oli typerää muuttaa Peteriä sammakoksi. Hän oli niin paljon parempi rotta Lilyn mielestä. Lily huokaisi ja alkoi lisätä ainesosia tasaiseen tahtiin noidankattilaansa. Onnekseen hän oli saanut olla Ariannan pari, sillä Arianna osasi taikajuomien valmistuksen edes jotenkin, kun taas Lily ei pärjännyt siinä lainkaan. Se oli hänen huonoin aineensa – ainoa huono, itse asiassa, vaikka myös muodonmuutokset olivat hänelle vaikeita. Hän -

Luokasta kuuluva räjähdys veti hänen huomionsa puoleensa. Hän hätkähti ja kääntyi katsomaan luihuisia. Etupäässä Kalkarosta, jonka noidankattilasta nousi parhaillaan punaisia, sydämenmuotoisia ilotulituksia. Lily nosti käden suulleen jotta ei olisi nauranut ja pakotti sitten kasvoilleen ankaran ilmeen. Hän kääntyi katsomaan Kelmejä. Sirius, Peter ja James läiskivät toistena kämmeniä tyytyväisinä, kun Remus tyytyi tarkkailemaan tilannetta virnistellen taustalta.

"BLACK – POTTER – PISKUILAN – TÄNNE - " Professori Mahiska huusi kasvot punaisina. Virnistelevät Kelmit astelivat tyynesti professorin pöydän ääreen taikajuomanäytteet mukanaan.

"Niin, professori?"

"Minä tiedän että te olitte tuon takana", professori ärjäisi.

Sirius huokaisi teeskennellyn syvään. "Tiedättekö kaverit, minä alan kyllästyä siihen, että meitä aina syytetään kaikesta", hän sanoi Kelmeille syvästi surullisella äänellä ja sai osakseen taputuksia ja vislauksia muilta rohkelikoilta. Sirius virnisti tyytyväisenä.

"Käännettynä, professori: teillä ei ole todisteita", Kelmit ilmoittivat tyynesti. Professori Mahiska kiristeli hampaitaan, mutta tarttui sitten Siriuksen valmistamaan taikajuomaan.

"Piskuilan – tänne - " hän komensi.

Peter astui hermostuneena eteenpäin.

"Sinä juot tämän nyt, onko selvä?" Peter nyökkäsi, vieläkin hermostuneempana ja Sirius ja James pidättelivät hengitystään. Entä jos Peter paljastaisi heidän olevan animaageja tai sen, että Remus oli ihmissusi? Aivan varmasti häneltä kysyttäisiin juuri jotakin sellaista.

Heidän yllätyksekseen kuitenkin luihuiset estivät professoria.

"Tuo ei ole minun mielestäni kovin järkevää, professori", Bellatrix sanoi hunajaisella äänellä ja astui edemmäs. "Tai siis – kaikkihan tietävät, ettei Piskuilanilla ole mitään MIELENKIINTOISIA salaisuuksia."

James ja Sirius rypistivät otsaansa muiden rohkelikkojen mukana. Oli outoa, että joku luihuisista vaivautui puuttumaan tilanteeseen, varsinkin jos tarjolla oli hyvät naurut. Professori Mahiska kuitenkin katsoi hetken Bellatrixia, sitten Piskuilania. Sitten hän nyökkäsi.

"Mene takaisin paikallesi, Piskuilan", hän komensi tylysti. "Potter, sinä saatkin kunnian olla koekaniinina."

James pakottautui virnistämään itserakkaaseen tapaansa, vaikka pelkäsikin mitä saattaisi paljastaa itsestään tai ystävistään. Hän nosti Siriuksen taikajuomapullon ja joi siitä niin pienen kulauksen kuin mahdollista. Professori Mahiskan ilme muuttui tyytyväiseksi.

"Hyvä. Potter, kerro meille, ketä tyttöä tässä koulussa suutelisit mieluiten?"

"Evansia", James vastasi tasaisella äänellä.

"Mikä yllätys", Sirius mutisi itsekseen. Luihuiset naureskelivat, mutta kukaan rohkelikoista ei vaivautunut huomauttamaan mitään – kaikki tiesivät, että James piti Lilystä. Professori antoi Jamesille vasta-aineen, selvästikin vastentahtoisesti, tosin, ja lähetti heidät pois luokasta.

"Jälki-istunto tänään, kahdeksasta yhdenkään, älkää unohtako", hän muistutti kun Kelmit lähtivät luokasta.

Kelmit pyörittivät silmiään. "Tällä menolla ei mene kuukauttakaan, ennen kuin jälki-istuntoennätys on rikottu", Sirius mutisi toisesta suupielestään eikä kuulostanut lainkaan tyytyväiseltä.

Loppupäivä meni jokseenkin rauhallisesti. Illalla James, Sirius ja Peter hoitivat jälki-istuntonsa (Remus oli onnistunut näyttelemään viatonta sivullista ja pysymään erossa tapahtumista) ja sen jälkeen James lähti etsimään Lilyä. Hän oli enemmän kuin innoissaan partioimisesta Lilyn kanssa, vaikka tiesikin, ettei Lilyn kanssa puhuminen tulisi olemaan helppoa. Hän ei ymmärtänyt, miksi Lily vihasi häntä niin paljon. Hän vain oli mitä oli, oma itsensä – eikö se muka riittänyt?

Lily istui oleskeluhuoneen sohvalla ja pelasi velhonshakkia Remuksen kanssa. James rypisti otsaansa tämän nähdessään. Häntä ärsytti, että Lily oli niin hyvä kaveri Remuksen kanssa mutta inhosi häntä.

"Hei, Kuutamo", hän tervehti hieman tylymmin kuin yleensä. Remus huomasi tämän ja katsoi häntä ilmeellä, joka sanoi selvästi: älä rupea ylimustasukkaiseksi tai Lily repii päänsä irti. James huokaisi ja istui viereiseen nojatuoliin.

"Miten jälki-istunto meni?" Remus kysyi.

James virnisti. "Jälki-istunnot. Monikossa, Remus. Oikein viihdyttävästi. Minusta alkaa tuntua että Minerva ilahtuu joka kerta enemmän nähdessään meidät siellä. Mahiskasta ei tietenkään voi sanoa samaa."

"Minne Sirius jäi?"

James kohautti olkapäitään. "Iskemään jotakuta tyttöä, luulisin. Ainakin hänellä oli minä-aion-nyt-iskeä-sinut-ilme kasvoillaan kun hän katosi kulman taakse. En nyt oikeastaan halua tietää."

"Et ole ainoa", Remus mutisi ja huokaisi syvään.

"Kumpi johtaa?" James vaihtoi puheenaihetta.

"Lily", Remus huokaisi entistäkin syvempään. James kohotti kulmiaan.

"Oikeasti, Kuutamo, sinun taitosi alkavat ruostua", hän kommentoi.

Remus mulkaisi häntä eikä sanonut mitään. James käytti tilaisuuden hyväkseen ja käätyi Lilyn puoleen.

"Oletko valmiina partioimaan?" hän kysyi ja yritti olla kuulostamatta yli-innokkaalta, mutta Remuksen ilmeestä päätellen epäonnistui pahasti.

Lily nyökkäsi lyhyesti. "Kai minun on pakko olla", hän tokaisi ja kuulosti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä. "Käyn vain hakemassa sauvani."

James huokaisi nähdessään Lilyn katoavan makuusaleihin johtaviin portaisiin. Remus taputti häntä lohduttavasti olkapäälle.

"Hyvin se menee, Sarvihaara. Ole vain oma itsesi."

"Minä olen ja se ei tunnu riittävän", James murahti.

Remus virnisti huvittuneesti. "Väitätkö sinä muka ettet ikinä esitä mitään Lily Evansin edessä?" James mäiskäisi Remusta tyynyllä ja nousi ylös nähdessään Lilyn hyppelevän portaat alas.

"Mennään jo", Lily tokaisi ja lähti muotokuva-aukosta synkkä ilme kasvoillaan.

Ole kohtelias äläkä kaksimielinen, James muistutti itseään kävellessään Lilyn vierellä pitkin Tylypahkan käytäviä. He kävelivät hiljaisuudessa – Lily näytti koko ajan siltä, että olisi halunnut häipyä paikalta. James rikkoi viimein hiljaisuuden kysymällä:

"Kun minä olen niin toivoton tässä asiassa niin viitsisitkö kertoa mitä meidän on tarkoitus partioida."

Lily vilkaisi häntä epäluuloisesti, mutta alkoi sitten selittää.

"Meidän pitää kiertää läpi koulun käytävät, Suuri Sali, keittiöt, tavanomaiset nuoleskelupaikat ja sen sellaiset. Varmistaa, ettei kukaan ole ulkona ja niin edespäin."

Hän oli hetken hiljaa. "Luulisi sinun tietävän kun olet hiippaillut niin paljon ulkona."

James virnisti lammasmaisesti. "Remus ei kerro meille asioita. Hän sanoo että se olisi epäreilua."

"Niin se kyllä olisi", Lily kallisti päätään. "Ja tänä vuonna minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada sinua kiinni luvattomasta hiippailusta."

"Älä sano", James sanoi lyhyesti eikä aikonut paljastaa enempää. Hän ajatteli kahden yön päästä edessä olevaa kuutamohiippailua ja muisti sitten – jälki-istunto. Hän nielaisi ja kääntyi katsomaan Lilyyn päin. Tästä ei tulisi helppoa.

"Kuule", hän aloitti. "Minun on pakko pyytää sinulta palvelusta."

Lily pyöritti silmiään. "Ei, Potter, minä EN mene sinun kanssasi ulos", hän tokaisi.

"Sääli", James totesi. "Mutta en minä sitä aikonut kysyä."

"Ai – anteeksi - " Lily punastui tuntien itsensä typeräksi. "Mitä sitten?"

"Siitä jälki-istunnosta", James sanoi asiallisesti. "Minulla on torstai-iltana muuta menoa ja tarvitsisin sen vapaaksi."

Lily pudisti päätään. "Ei. Jos et ole sattunut huomaamaan niin jälki-istunnot kuuluu suorittaa ajallaan, niitä EI voi siirtää."

"Mutta tämä on tosi tärkeää!" James aneli. "Minä teen sen vaikka kolminkertaisena takaisin, mutta - "

"Minä sanoin jo ei!"

"Se ei ole minun vuokseni vaan Remuksen!"

"Ihan kuin minä uskoisin sinua", Lily tuhahti.

James veti syvään henkeä. "Kuule – sinä voit kysyä sitä Remukselta – mutta minä en voi kertoa sinulle koko juttua – Remus joutuisi hankaluuksiin – vaikka sinä pidät minua millaisena paskiaisena tahansa, niin minä ainakin yritän olla hyvä ystävä Remukselle ja muille!"

Lilyn kasvot pehmenivät hieman. "Mistä on kyse?"

James ravisti päätään. "Minä sanoin jo. En voi kertoa. Se on salaisuus."

"Mutta ei mitään hankaluuksia?"

"Ei mitään hankaluuksia", James lupasi käsi sydämensä päällä. "Se on Remuksen vuoksi."

Lily mietti hetken. "Hyvä on", hän myöntyi lopulta. "Minä puhun McGarmiwalle asiasta. Mutta tämä on sitten ainoa kerta."

"Kiitos! Kiitos!" James huusi ja alkoi hypellä tasajalkaa. Hän ei tiennyt miten päin olisi ollut. Lopulta hän kietoi käsivartensa Lilyn ympärille ja halasi tyttöä. Lily nykäisi itsensä taaksepäin.

"Tuo tuskin oli tarpeellista", hän sanoi.

"Anteeksi", James virnisti. Hän oli loppuajan partioinnista huomattavasti paremmalla tuulella ja onnistui toisinaan jopa pitämään yllä sivistynyttä keskustelua Lilyn kanssa. Hän oli yllättynyt siitä, miten helppo Lilyn kanssa oli loppujen lopuksi puhua ja partioinnin päätyttyä he molemmat olivat valmiita myöntämään, että saattaisivat jopa selvitä loppuvuodesta hengissä.