28.osa - Liikaa seurauksia

Sirius, Remus ja James laskeutuivat kovalla voimalla Tuleemeneehuoneen lattialle. James makasi hetken ajan lattialla miettien, olivatko kaikki hänen luunsa varmasti ehjiä. Vasta sitten hän uskalsi liikkua. Sirius ja Remus nousivat myös hieman pöllämystyneinä istumaan ja pyyhkivät pölyjä vaatteistaan. Sitten Remuksen kasvoille kuitenkin ilmestyi keskittynyt ilme, joka vaihtui nopeasti pakokauhuksi. James seurasi Remuksen katseen suuntaa silmiään hieroen. Hänen oli vaikea keskittää kunnolla katsettaan mihinkään ja ensimmäinen asia, jonka hän näki selvästi, oli Tuleemeneehuoneen ovella seisova hahmo. Albus Dumbledore.

"Kehotan teitä tulemaan mukaani", rehtori sanoi lyhyesti ja kääntyi ovelta. James vilkaisi Siriusta ja Remusta ja nousi jaloilleen. Hän ihmetteli, miten Dumbledore oli saanut tietää heidän luvattomasta Lontoonmatkastaan - ja mitä siitä tiedosta seuraisi. He olivat rikkoneet yhtä Tylypahkan tärkeimmistä säännöistä. Lisäksi he olivat luoneet laittoman porttiavaimen, minkä vuoksi he voisivat joutua vaikeuksiin myös ministeriön kanssa.

Kelmit seurasivat Dumbledorea vastahakoisesti tämän työhuoneeseen ja istuivat kolmeen työpöydän eteen aseteltuun tuoliin. Dumbledore asettui paikalleen työpöydän taakse ja katsoi heitä vakavasti puolikuulasiensa ylitse.

"Te varmaan tiedätte, miksi olette täällä", Dumbledore sanoi hitaasti. Kelmit nyökkäsivät.

"Haluaisitteko kertoa minulle itse, mitä olitte tekemässä, vai pitääkö minun arvata?"

James vilkaisi Siriusta ja Remusta. Hän tajusi, ettei valehtelemisesta olisi ollut mitään hyötyä. Dumbledore tiesi, missä he olivat olleet.

"Me olimme Lontoossa", James sanoi lopulta katsoen Dumbledorea rohkeasti silmiin.

Dumbledore kohotti kulmiaan. "Ja miksiköhän - " hän aloitti. "Te menitte luvattomasti Lontooseen kesken lukukauden - laittoman porttiavaimen avulla?"

James nielaisi. "Meillä oli sinne tärkeää asiaa, professori", hän sanoi toivoen pelaavansa edes vähän aikaa. Hän tiesi, ettei voisi sanoa heidän olleen kyselemässä professori Redistä, ellei halunnut joutua erotetuksi koulusta. Hänen oli pakko yrittää keksiä joku vakuuttava valhe ja nopeasti. Vaikka hän olikin Kelmi ja tottunut valehtelemaan opettajille, ei professori Dumbledorelle valehteleminen ollut ikinä helppoa.

"Ja mikä mahtoi olla niin tärkeää asiaa?" Dumbledore jatkoi kyselyään kasvoillaan hyvin vakava ilme.

James vilkaisi Siriusta yrittäen keksiä nopeasti jotakin sanottavaa. Siriuksen ilme oli synkkä, eikä James ollut varma johtuiko se siitä, että Dumbledore oli saanut heidät kiinni vai siitä, että Sirius oli juuri kuullut uutisia perheestään. Sitten hän sai ajatuksen ja kääntyi puhumaan Dumbledorelle.

"Sirius sai viestin serkultaan - Andromedalta", James aloitti hitaasti.

"Niinkö? Ja mitä hän kirjoitti?" Dumbledore näytti kiinnostuneelta.

"No, ensin hän ilmoitti olevansa menossa naimisiin jonkun jästisyntyisen tyypin kanssa - "

"Jästisyntyisen? Oletko varma?" Dumbledore kysyi yllättyneenä.

James kohautti olkapäitään. "Sirius sen kirjeen sai, en minä", hän sanoi. "Joka tapauksessa, Andromeda kirjoitti, että hänen perheensä on aivan raivoissaan hänelle, koska hän aikoo mennä naimisiin jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole puhdasverinen. Alunperin hänen oli tarkoitus mennä naimisiin Regulus Blackin kanssa."

Dumbledore kohotti kulmiaan. "Regulus Blackin? Sinun pikkuveljesi?" Dumbledore kysyi suunnaten kysymyksen Siriukselle. Sirius nyökkäsi jurosti, ihmetellen mielessään, mihin James pyrki tarinansa kanssa.

"Miten tämä viesti liittyy asiaan?" Dumbledore tiedusteli. Hänen ilmeensä oli jo hieman ystävällisempi, James huomasi helpotuksekseen.

"No, Sirius raivostui lievästi sanoen - " James jatkoi vilkaisten sivusilmällä Siriusta, tietäen, ettei hänen sanomansa ollut mikään valhe. "Hän halusi kuulla asiasta enemmän, joten meidän oli pakko mennä Lontooseen etsimään Andromedaa."

"Eikä mielessänne käynyt lainkaan, että teidän olisi ollut mahdollista pyytää jotakuta muuta selvittämään yksityiskohdat, jos asia oli kerran teille niin tärkeä?"

Kelmit ravistivat päätään. "Sirius - hän halusi ottaa asiasta heti selvää. Ainoa keino minkä keksimme oli porttiavain. Me menimme Taikaministeriöön ja tapasimme siellä Andromeda Blackin. Siinä koko tarina", James lopetti, yrittäen pitää kasvoillaan vakuuttavimman ilmeensä. Tämän valheen oli pakko mennä läpi tai he olivat enemmän kuin pahassa pulassa. Hänen helpotuksekseen Dumbledore vain nyökkäsi ja katsoi heitä pitkään.

"Olipa syynne mennä Lontooseen mikä tahansa, se ei ollut siltikään hyväksyttävää", Dumbledore sanoi sitten jo pehmeämpään sävyyn. "Rikoitte ministeriön porttiavaimia koskevia lakeja JA monia koulun sääntöjä. Ymmärrätte varmaan, että nämä rikkomukset yhdistettynä aikaisempiin tekoihinne riittäisivät helposti teidän erottamiseenne."

Kelmit nyökkäsivät pidätellen hengitystään.

"Oli miten oli, olosuhteet huomioon ottaen on parasta, että jäätte tähän kouluun", Dumdledore ilmoitti. James huokaisi helpotuksesta. "Lisäksi tarinassanne on joitakin lieventäviä asianhaaroja, joita en voi olla ottamatta huomioon. Tunteet saavat meidät useinkin tekemään typeriä asioita. Tyydyn ottamaan rohkelikolta pois viisikymmentä pistettä - aivan, viisikymmentä pistettä, herra Black - sekä määräämään teille jälki-istuntoa, vaikka henkilökohtaisesti uskonkin, ettei siitä ole teidän kohdallanne mitään hyötyä. Lisäksi uskon teidän ymmärtävän, että toinen tällainen teko todella pakottaisi minut erottamaan teidät koulusta."

Kelmit nyökkäsivät jälleen. Dumbledore nousi ylös työpöytänsä takana ja Kelmit seurasivat esimerkkiä.

"Voitte mennä nyt", hän lupasi. "Ja sivumennen sanoen, teidän tiedoistanne tulee olemaan paljon apua ministeriölle."

James, Sirius ja Remus poistuivat ihmeissään Dumbledoren työhuoneesta. Heidän päästyään kulman taakse James kysyi:

"Mitä hän tarkoitti puhuessaan meidän tiedoistamme? Luuletteko te, että hän tiesi jotakin?"

Remus kohautti olkapäitään. "Ottaen huomioon, että kyseessä on Dumbledore, en ihmettelisi lainkaan sitä, että hän tiesi, miksi me todellisuudessa olimme ministeriössä. Ihmettelen tosin, miksi hän sitten teeskenteli uskovansa meidän tarinaamme."

"Dumbledorella on syynsä", James sanoi. "Eikä kukaan meistä tule ikinä ymmärtämään niitä."

He vajosivat jälleen hiljaisuuteen, joka kesti koko heidän matkansa ajan takaisin rohkelikkotorniin. Sirius mutisi nopeasti tunnussanan Lihavalle leidille ja kömpi sisään muotokuva-aukosta. Hän oli enemmän kuin pahalla tuulella ja halusi päästä takaisin makuusaliinsa raivoamaan itsekseen. Hän lähti harppomaan kohti makuusalia sanaakaan sanomatta.

"Sirius - " hän kuuli Remuksen sanovan jälkeensä, mutta ei pysähtynyt eikä kääntynyt katsomaan, vaan pakeni makuusaliin jättäen Jamesin ja Remuksen tuijottamaan mykkinä jälkeensä.

"Hän otti koko Regulus-jutun aika raskaasti", James sanoi hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen ja lysähti lähimpään nojatuoliin istumaan tuntien itsensä kuolemanväsyneeksi. Remus nyökkäsi.

"Se on kuitenkin hänen veljensä", hän sanoi ymmärtävästi.

James ravisti päätään. "ME olemme hänen veljiään", hän sanoi kiivaasti. "Ainakin meidän pitäisi olla. Minä luulin, että Sirius oli jo päässyt yli perheestään."

"Et sinä voi olettaa, että se tapahtuisi hetkessä", Remus huomautti. "Sirius ja Regulus olivat kuitenkin ystäviä kymmenen vuotta. Ja me rikoimme heidän välinsä. Ei ihme, jos Siriuksella on kamala olo."

"Me emme rikkoneet heidän välejään, Sirius tuli järkiinsä!"

"Voi olla." Remus kohautti olkapäitään. "Mutta joka tapauksessa, Sirius inhoaa perhettään siksi, että he ovat sellaisia kuin ovat eivätkä hyväksy häntä. Loppujen lopuksi hän kuitenkin olisi halunnut tietää, että Regulus on menossa naimisiin. Kaikesta huolimatta."

James haroi väsyneesti hiuksiaan. "Miten sinä voit aina ymmärtää ihmisiä noin hyvin?" hän kysyi.

Remus hymähti. "Ei se ole niin vaikeaa. Minä vain katson pintaa syvemmälle, kunnes löydän jonkun järkevän syyn toisten teoille. Kaikilla on aina joku syy tehdä jotakin. Eri asia onko se syy hyvä", hän sanoi. Sitten ovelta kuuluva kolahdus sai hänet hätkähtämään takaisin todellisuuteen. Hän ja James kääntyivät katsomaan ovelle päin ja näkivät Peterin juuri tulleen sisään muotokuva-aukosta. Hän näki Jamesin kasvojen synkkenevän ja tarttui lujalla otteella Jamesin käsivarteen.

"Sinä et tee mitään typeryksiä nyt", hän sanoi päättäväisesti. "Dumbledore ei anna sinun toista kertaa tehdä mitä haluat ja päästä sitten siitä kuin koira veräjästä."

"Kuin hirvi veräjästä", James korjasi. "Sirius on se koira."

"Ihan miten vain", Remus huokaisi. "Kunhan olet kunnolla."

Sitten hän vaikeni nähdessään Peterin kävelevän heitä kohti. Peterin kasvoilla oli tavallista hermostuneempi ilme ja hän näytti väsyneeltä.

"Hei, kaverit", hän sanoi hiljaa. James kääntyi päättäväisesti katsomaan toiseen suuntaan.

"Missä sinä olit koko illan?" Remus kysyi tunteettomalla äänellä. Peter punastui, eikä vastannut.

"Käännettynä: hän oli Laheneyn luona", James sanoi kylmästi vilkaisemattakaan Peteriin. "Kuten arvata saattaa."

"Ei se ole minun vikani, James", Peter vikisi.

James käänsi rajusti päätään ja katsoi Peteriä raivoissaan silmiin. "Ei ole sinun vikasi? Miksi sinä sitten roikut niiden luihuisten kannoilla?"

Peter laski katseensa. "No - kun - "

"Eli sinä et keksi mitään järkevää tekosyytä. Hyvä niin", James sanoi vihaisesti. "Koska minä en halua kuulla mitään tekosyitä."

"James, anteeksi - "

"Anteeksipyyntö ei riitä!" James huusi. "Sinä sanoit Lilyä kuraveriseksi!"

"Minä tiedän", Peter sanoi hieman epätoivoisesti. "Ja minä toivon, että en olisi sanonut sitä, mutta - "

"Mutta sinä sanoit", James lopetti lauseen hänen puolestaan. "Sinä sanoit sen, etkä sinä voi puolustella asiaa sanomalla, että se oli vahinko. Koska sinä tarkoitit sitä."

"En - "

"Tarkoitit", James ärähti. "Ei kukaan sano sitä, jos ei tarkoita sitä!"

Peter näytti valmiilta purskahtamaan itkuun, mutta James ei tuntenut minkäänlaista sääliä häntä kohtaan. Hän oli raivoissaan Peterille, eikä hänellä ollut aikomustakaan antaa Peterille anteeksi. Remus seurasi tapahtumia ilmeettömästi sivusta.

"Minä - se vain tarttui niiltä luihuisilta - " Peter puolusteli.

"Ja silti sinä olet heidän seurassaan!"

"En minä voi sille mitään!" Peter parkaisi. "En minä halua olla heidän kanssaan! Minä haluan olla teidän kanssanne!"

James tuhahti. "Tuo ei jostakin syystä mene läpi", hän ilmoitti kylmästi. "Eli turha edes yrittää, Peter. Kuutamo, minä häivyn nyt. Sano Lilylle, että odotan häntä kirjaston edessä. Partiointi, tiedäthän."

Remus nyökkäsi. "Minä sanon", hän lupasi. "Menen käymään tyttöjen makuusalissa heti. Minulla on asiaa Cinille."

He lähtivät omiin suuntiinsa ja jättivät Peterin seisomaan keskelle oleskeluhuonetta.

Remus meni normaalilla tavallaan tyttöjen makuusaliin. Hän laskeutui ikkunan eteen ja jäi katsomaan istuvaa neljää tyttöä - Ariannaa, Lilyä, Cinnamonia ja Alicea. Kaikki istuivat yhdellä sängyllä ja selasivat kovalla kiireellä läpi erilaisia lehtiä, joiden Remus arveli olevan naistenlehtiä. Välillä tytöt osoittelivat innoissaan joitakin lehden sivuja. He olivat etsimässä juhlakaapuja joulutanssiaisiin, Remus päätteli ja rykäisi ilmoittaen olevansa paikalla. Tytöt kääntyivät katsomaan häntä ja Cinnamon punastui täydellisesti nähdessään hänet. Remus hymyili Cinnamonille.

"Mitä te olitte tekemässä?" hän kysyi.

"Etsimme juhlakaapuja", Lily vastasi toisten puolesta ja Remus virnisti tajutessaan olleensa oikeassa. "Minä ja James päätimme pitää joulutanssiaiset 17. päivä joulukuuta."

"Miksi juuri silloin?" Remus kohotti kulmiaan.

"Koska joululoma alkaa 19. päivä", Lily ilmoitti. "Ja viimeisenä iltana on liikaa tekemistä."

"No, sopii minulle", Remus sanoi kohauttaen olkapäitään. "Alice, muuten, Frankilta terveisiä."

"Mitä?" Alice kysyi yllättyneenä. "Missä sinä Frankin näit?"

Remus olisi halunnut potkaista itseään tajuttuaan mitä oli sanonut. Hänen ei ollut tarkoitus kertoa kenellekään - varsinkaan tytöille - heidän Lontoo-vierailustaan. Muuten he joutuisivat liian pahoihin vaikeuksiiin.

"En minä nähnyt", hän valehteli kiireesti. "Sain kirjeen häneltä."

"Ai." Alicen ilme valahti ja Remus hymyili pahoittelevasti. Lily sen sijaan katsoi Remusta puolittain uteliaasti ja puolittain epäluuloisesti. Remus tiesi, että Lily oli heistä kaikista kaikkein taitavin näkemään Kelmien valheiden läpi. Hän päätti hankkiutua Lilystä eroon mahdollisimman nopeasti.

"Minulla oli oikeastaan asiaa Cinnamonille", hän sanoi kiireesti. Tytöt pyörittivät silmiään.

"Tajusimme viestin", Arianna sanoi sitten kuivasti. "Menen kiusaamaan Siriusta. Missä hän on?"

"Makuusalissa, luulisin. Ja Lily, James sanoi odottavansa sinua kirjaston edessä."

Lily nyökkäsi ja nousi ylös Ariannan ja Alicen seuratessa hänen esimerkkiään. He lähtivät keskenään naureskellen makuusalista jättäen Remuksen ja Cinnamonin kahdestaan. Kun ovi oli sulkeutunut, Remus jätti luudanvarren ikkunan alle ja siirtyi Cinnamonin sängylle istumaan. Cinnamon hymyili hänelle.

"Mitä asiaa sinulla oli?"

Remus virnisti. "Ajattelin kysyä, tuletko joulutanssiaisiin kanssani", hän sanoi. Oikeastaan hänellä ei ollut ollut mitään erikoista asiaa Cinnamonille, mutta hän oli saanut idean, kun Lily oli kertonut päättäneensä joulutanssiaispäivän. Nähdessään Cinnamonin hymyn levenevän hän päätteli, että idea oli ollut hyvä.

"En minä nyt kenenkään muunkaan kanssa menisi", Cinnamon sanoi ja liikahti lähemmäs häntä. "Eli kyllä."

Remus hymyili helpottuneena ja taivutti niskaansa suudellen Cinnamonia varovasti.

Sirius oli raivoissaan. Hän ei ollut edes varma, mistä oli niin vihainen. Hän vain oli. Hänen pikkuveljensä oli menossa naimisiin, eikä ollut kertonut hänelle. Ei se tietenkään mikään ihme ollut, ottaen huomioon, etteivät hän ja Regulus olleet enää puheväleissä. Mutta silti... Sen ei olisi pitänyt olla niin, Sirius ajatteli raivostuneesti istuessaan sängyllään. Reguluksen olisi pitänyt tajuta, miten väärässä heidän perheensä oli. Miten väärässä kuolonsyöjät olivat. Reguluksen olisi pitänyt ryhtyä vastustamaan heitä, niin kuin Sirius oli itse tehnyt. Reguluksen olisi pitänyt tulla Tylypahkaan ja olla edelleen Siriuksen ystävä.

"Helvetti", Sirius manasi itsekseen. Hän ei halunnut tunteilla perheensä vuoksi. Hän oli kauan sitten haudannut kaikki tunteensa koskien perhettään, mutta nyt ne pääsivät taas valloilleen. Hän ei katunut mitään tekemiään valintoja - hän tiesi olevansa oikeassa - mutta hän ei voinut olla toivomatta jälleen kerran, että hänen perheensä olisi ollut toisenlainen. Että hänen perheensä olisi ollut niin kuin Jamesin perhe. Oikea perhe. Hän pomppasi raivoissaan jaloilleen ja nappasi käteensä lähimmän koulukirjan viskaten sen vasten seinää niin lujaa kuin jaksoi. Hän tarttui seuraavaan kirjaan ja heitti senkin, yrittäen purkaa jonnekin raivoaan. Mutta se ei auttanut mitään.

"Minä vihaan teitä jokaista!" Sirius sihisi tyhjyyteen ympärillään. Jälleen uusi kirja päin seinää. Ja toinen. "MINÄ VIHAAN TEITÄ!" Sirius huusi. "MINÄ VIHAAN TEITÄ!"

Hän lysähti sängylle istumaan jokainen lihas vapisten. Sitten -

"Sirius?" huolestunut ääni kysyi. Sirius kääntyi katsomaan ovelle. Arianna, hän tajusi.

"Mene pois", hän murahti, mutta Arianna ei totellut. Tietenkään Arianna ei totellut, Arianna oli aivan yhtä hankala ja itsepäinen kuin hän itsekin.

"Onko kaikki OK?" Arianna halusi tietää ja istui hänen viereensä sängylle.

"Minä käskin sinun häipyä!"

"Sirius - "

"MINÄ EN HALUA PUHUA SINUN KANSSASI!" Sirius huusi ja hyppäsi taas seisomaan. Hän tuijotti Ariannaa raivoissaan. Arianna katsoi häntä suurin orvokinsinisin silmin. Ilme Ariannan kasvoilla vaihtui säikähtäneestä huolestuneeksi, sitten hän ojensi kätensä koskettaakseen Siriusta. Sirius väisti.

"Mikä sinulla oikein on?" Arianna kysyi.

Sirius ravisti päätään. "Ei kuulu sinulle", hän ilmoitti tylysti.

"No, sille ei voi nyt mitään", Arianna kivahti. "Koska minä en mene minnekään, ennen kuin sinä kerrot minulle."

"ENTÄ JOS MINÄ EN HALUA PUHUA?"

"Sirius, tuosta ei ole mitään - "

"MINÄ TIEDÄN PAREMMIN KUIN SINÄ MISTÄ ON HYÖTYÄ JA MISTÄ EI!" Taas uusi kirja lensi ilman halki. Arianna hätkähti sen lentäessä päin seinää. Sitten Arianna nousi seisomaan ja tarttui lujalla otteella Siriuksen ranteeseen.

"Sinä rauhoitut nyt", Arianna sanoi terävästi. "Sinä rauhoitut ja kerrot, mistä on kyse."

"Sinä häivyt nyt!" Sirius ärähti vastaukseksi. Hän ei halunnut, että Arianna yrittäisi huolehtia hänen asioistaan. Hän oli selvinnyt tähänkin asti ilman huolehtimista - eikä Arianna ymmärtänyt hänen perhettään - Ariannalla oli oikea perhe, joka oli oikealla puolella ja välitti hänestä - hän vetäisi terävällä liikkeellä käsivartensa irti Ariannan otteesta ja tarttui pöydällä olevaan lamppuun. Sekin lensi päin seinää ja sen lasikupu hajosi sirpaleiksi lattialle.

"Sirius!" Arianna huudahti. "Lopeta ja kuuntele - !"

"ENKÄ KUUNTELE! MINÄ VIHAAN SINUA! MINÄ VIHAAN SINUA!"

Arianna ojensi taas kätensä ja käänsi Siriuksen itseensä päin. Siriuksen käsi liikahti nopeammin kuin hän ehti kunnolla näkemään ja sitten lyönti osui hänen poskelleen. Hän horjahti yllättyneenä taaksepäin ja kaatui kovalle lattialle. Sirius katsoi mykkänä, kuinka hänen violetinsiniset silmänsä täyttyivät kyynelistä ja hän kompuroi nopeasti jaloilleen, syöksyen ovesta ulos. Hetken ajan Sirius tuijotti hänen jälkeensä tuntien olonsa vielä pahemmaksi kuin aikaisemmin. Sitten hän tarttui seuraavaan esineeseen ja heitti sen täydellä voimalla vasten seinää.

Arianna tönäisi tyttöjen makuusalin oven auki ja syöksyi sisälle huoneeseen välittämättä Remuksesta ja Cinnamonista, jotka istuivat kaikessa rauhassa suutelemassa Cinnamonin sängyllä. Hän heittäytyi omalle sängylleen makaamaan. Remus ja Cinnamon irrottautuivat toisistaan ja kääntyivät yllättyneenä katsomaan häntä. Sitten Cinnamon näki hänen itkuiset silmänsä ja syöksähti hänen sänkynsä luokse.

"Ria, mitä tapahtui?" Cinnamon kysyi huolestuneesti.

Arianna tuijotti hänen ohitseen kohti kattoa. "Sirius", hän sanoi lyhyesti. "Hän on ihan seonnut - "

Remus rypisti otsaansa. "Miten niin?"

"Hän riehuu ympäri makuusalia - huutaa - hän löi minua", Arianna sanoi ja alkoi taas itkeä koskettaen kipeää kohtaa kasvoissaan. Cinnamon kumartui katsomaan sitä. "Hän sanoi, että vihaa minua", Arianna lopetti kooten itsensä. Remus huokaisi.

"Onko tilanne paha?"

Arianna nyökkäsi itkuisesti. "Hän hajottaa tavaroita", hän sanoi. Remus nousi ylös Ariannan sängyltä.

"Minun täytyy mennä sinne", hän sanoi lyhyesti. Arianna ja Cinnamon nyökkäsivät. Sitten Remus katosi tyttöjen makuusalista jättäen Cinnamonin huolehtimaan Ariannasta. Hän meni suoraan poikien makuusaliin ja avasi oven pysähtyen ovelle. Nähdessään Siriuksen hän tajusi Ariannan olleen oikeassa. Sirius heitteli tavaroita pitkin seiniä näyttäen raivostuneemmalta kuin ikinä. Remuksen silmät laajenivat, sitten hän kääntyi ovelta ja suuntasi etsimään Jamesia.

Remus löysi Jamesin ja Lilyn Suuren Salin ovelta. He kävelivät kiireettömästi partioimassa käsivarret toistensa ympärillä. Remus näki heti, ettei James ollut kertonut Lilylle mitään heidän Lontoon retkestään, sillä he nauroivat ja juttelivat keskenään hyväntuulisesti, aivan kuin mikään maailmassa ei voisi häiritä heitä. Remus huokaisi tietäen olevansa se häiriö, jota James ja Lily eivät todellakaan kaivanneet. Hän astui varjoista näkyville ja näki yllättyneen ilmeen käväisevän Jamesin kasvoilla.

"Kuutamo", James virnisti sitten. "Tiedät kai, että olet kiellettyyn aikaan - "

"Ei nyt, James", Remus sanoi terävästi ja James vakavoitui välittömästi.

"Mitä nyt?"

"Sirius", Remus vastasi lyhyesti. "Hän riehuu meidän makuusalissa."

"Riehuu?" James kysyi typerästi.

Remus nyökkäsi. "Arianna tuli meidän luokse - minun ja Cinin siis - hän oli ollut Siriuksen luona. Sirius viskeli tavaroita ja oli lyönyt häntä. Minä veikkaan, että kyse on Reguluksesta."

"Reguluksesta?" Lily kysyi. "James, MISTÄ on kyse?"

James huokaisi ja kääntyi Lilyn puoleen. "Se on aika pitkä juttu - Lily, minä lupaan kertoa sen sinulle myöhemmin, mutta juuri nyt minun on ihan pakko mennä. Sopiiko se?"

Lily näki hänen huolestuneen ilmeensä ja nyökkäsi. James ja Remus katosivat melkein saman tien kohti rohkelikkotornia. Matkalla Remus kertoi Jamesille näkemästään - lyöntijäljestä Ariannan kasvoilla ja Siriuksesta riehumassa ympäri huonetta. James rypisti otsaansa. Sirius sai toisinaan raivokohtauksia, mutta ne olivat yleensä melko harmittomia. Hän ei tajunnut, miksi Sirius oli järkyttynyt niin paljon jostakin perhettään koskevasta asiasta. Siriushan vihasi heitä.

He kiirehtivät loppumatkan kohti rohkelikkotornia hiljaisina ja sivuuttivat oleskeluhuoneessa toiveikkaan näköisenä istuvan Peterin sanaakaan sanomatta. Avatessaan makuusalin oven James odotti näkevänsä Siriuksen raivoamassa, mutta Sirius istuikin sängyllään täysin hiljaisena, selkä heihin päin. James vilkaisi ihmeissään Remusta. Sitten hän käänsi katseensa takaisin Siriukseen ja näki Siriuksen olkapäiden tärisevän. Sirius itki.

"Anturajalka?" James kysyi varovasti.

Sirius käänsi kasvonsa heihin päin ja katsoi heitä kylmästi. "Mitä nyt?" hän kysyi. Jamesin helpotukseksi hänen kasvonsa olivat kuitenkin melko rauhalliset eikä hän alkanut huutaa. James siirtyi istumaan sängylle Siriuksen viereen.

"Minä haluan tietää, mistä on kyse", hän sanoi lujasti. "Ja sinun on turha yrittää alkaa raivota minulle, koska meitä on kaksi ja me päihitämme sinut joka tapauksessa."

Sirius loi häneen murhaavan katseen, mutta alkoi joka tapauksessa puhua. "Minä vihaan minun perhettäni", hän julisti vihaisesti. "Niillä ei ole mitään oikeutta olla sellaisia kuin ovat. Ne eivät edes kertoneet, että Regulus - "

"Olisitko sinä sitten halunnut tietää?"

"Totta kai olisin", Sirius ärähti. "Hän on minun veljeni!"

"Sirius, sinähän vihaat häntä", James muistutti varovasti.

Sirius ravisti päätään. "Mutta minun ei ole tarkoitus vihata häntä!" hän sanoi raivostuneena itselleen. "Hänen ei pitäisi olla sellainen!"

"Eli sinä haluaisit hänen olevan niin kuin me?"

Sirius oli hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten. "Se ei ole reilua", hän murahti. "Minun perheeni vihaa minua! Ja minun täytyy vihata heitä, koska he ovat väärällä puolella - "

James vilkaisi Remusta ja huokaisi syvään. Hän ei todellakaan osannut lohduttaa Siriusta. Remus katsoi häntä avuttomasti ja siirtyi sitten Siriuksen viereen.

"Sinä et voi muuttaa sitä, millaisia heistä on tullut", Remus sanoi lujasti. "Sinä et voi muuttaa sitä, vaikka kuinka yrittäisit."

"Mutta heidän ei olisi pitänyt olla sellaisia ollenkaan!" Sirius ärähti vihaisesti.

Remus ravisti päätään. "Ehkä ei, mutta sinä et voi muuttaa asiaa. Sinun täytyy vain unohtaa heidät kokonaan."

"Pystyisitkö sinä muka itse unohtamaan oman perheesi?"

"En", Remus myönsi. "Mutta tässä on kyse eri asiasta. Sinä olet aina sanonut vihaavasi heitä. Minä luulin, että sinä tarkoitit sitä."

"Niin minä tarkoitankin!"

"Sitten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa olla", Remus ilmoitti. "Se ei ehkä ole mitenkään lohduttavaa tai tee oloasi juuri nyt paremmaksi, mutta sinulla on ainakin helpompaa tulevaisuudessa. Olet selvinnyt yli kaksi vuotta ajattelematta heitä. Sinä pystyt siihen nytkin."

Sirius huokaisi. "Niin kai. Se on vaan niin pahuksen hankalaa - minä yritin aina olla ajattelematta heitä ja nyt se tulee takaisin - kaikki tulee takaisin - Kuutamo, minä löin Ariannaa."

"Niin olen kuullut", Remus sanoi hitaasti.

"Minä löin häntä. Minä sanoin vihaavani häntä", Sirius jatkoi katkerasti. "Hänen on tarkoitus olla minun tyttöystäväni."

Remus huokaisi syvään. "Yleensä me raivoamme aina niille, joista välitämme eniten", hän sanoi. "Koska he antavat anteeksi."

"Tuosta ei ole mitään hyötyä! Eikä Arianna varmasti anna minulle anteeksi! Minä LÖIN häntä."

"Mutta se ei ollut sinun vikasi", James yritti lohduttaa.

Sirius pudisti päätään. "Se oli minun käteni", hän sanoi. "Totta kai se oli minun vikani."

"Sitten sinun täytyy vain yrittää korjata asiat. Me autamme sinua kyllä", Remus lupasi.

"En usko, että siitä on kovin paljon hyötyä", Sirius mutisi.

"No, mitä sinä sitten meinaat tehdä?"

Sirius oli hetken hiljaa. Hän ei todellakaan tiennyt. Hän ei tiennyt, miten sopia Ariannan kanssa kaiken jälkeen. Hän ei tiennyt, miten unohtaa perheensä.

"Minä aion korjata nuo tavarat, jotka olen hajottanut", hän sanoi sitten. "Ja minä aion mennä minun veljeni häihin."

"Sirius - "

"Ei vastaväitteitä!" Sirius kivahti. "Minä teen sen joka tapauksessa!"

29.osa - anteeksipyyntöjä?

Seuraavana aamuna Sirius etsiytyi suoraan Ariannan luokse. Hän joutui odottamaan tyttöjen makuusaliin johtavien portaiden juurella puoli tuntia, ennen kuin Arianna viimein tuli alas. Arianna oli pukeutunut koulupukuunsa ja hänen tummat hiuksensa oli letitetty tiukasti hänen niskaansa. Hän näytti samalta kuin aina ennenkin, lukuunottamatta sinertävää jälkeä hänen vasemmassa poskessaan. Sirius tunsi kipeän pistoksen sen nähdessään ja ihmetteli, miksi Arianna ei ollut mennyt käymään matami Pomfreyn luona. Pomfrey olisi saanut hävitettyä hänen mustelmansa hetkessä. Sitten Siriuksen mielessä kävi, että Arianna halusi hänen näkevän, mitä hän oli mennyt tekemään. Hän laski katseensa Ariannan laskeutuessa viimeiset portaat alas.

"Onko sinulla aikaa puhua vähän aikaa?" hän kysyi hiljaa.

Arianna kääntyi katsomaan häntä. "Ei nyt, Sirius", Arianna sanoi ilmeettömästi ja käveli hänen ohitseen. Sirius jäi katsomaan hänen jälkeensä ja tajusi pahimpien pelkojensa käyneen todeksi. Arianna ei enää halunnut puhua hänelle. Sirius huokaisi syvään ja suunnisti ulos oleskeluhuoneesta, kohti Suurta Salia. Hänellä ei ollut mitään syytä jäädä vetelehtimään oleskeluhuoneeseen.

Suuressa Salissa Sirius istui Jamesin viereen ja yritti käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Heidän pöydässään vallitsi kuitenkin omituisen hiljainen tunnelma, sillä Arianna ja Sirius olivat kumpikin synkkiä, eikä Peter ollut paikalla. Hetken etsittyään Sirius näki Peterin istuvan luihuisen pöydässä.

"Helvetti", hän kirosi ääneen. "Mikä Matohäntää oikein vaivaa?"

James kohautti olkapäitään. "Hän ilmeisesti viihtyy luihuisten keskellä."

"Hän on kaheli", Sirius mutisi. "Eikö hän ymmärrä edes pyytää anteeksi?"

"Hän yritti kyllä", Remus sanoi. "Sinä vain et ollut paikalla. Ja lyhyesti sanottuna, anteeksipyyntö ei mennyt läpi."

"Tällä menolla me joudumme vielä viettämään loppuvuoden vain kolmella Kelmillä", Lily ennusti pahaenteisesti.

"Älä pelkää, Lily", James yritti piristää häntä. "Me pystymme aiheuttamaan hankaluuksia kolmestaankin."

"En minä sitä epäile", Lily mumisi. "Te aiotte tehdä jotakin joulutanssiaisissa, vai mitä?"

Kelmit yrittivät parhaansa mukaan näyttää viattomilta, mutta epäonnistuivat surkeasti. "Emme tietenkään, Lily-rakas", Sirius sanoi sitten väläyttäen Lilylle kuuluisan hymynsä, vaikka sisällään hän tunsikin itsensä vakavammaksi kuin koskaan. "Mitä sinä oikein meistä kuvittelet?"

"Teistä on aika mahdotonta olla kuvittelematta asioita", Lily ilmoitti. "Enkä minä sitten tarkoittanut tuota mitenkään kaksimielisesti."

"Lilyhän alkaa oppia", Sirius sanoi ilahtuneesti. "Sinusta tulee vielä oikein kaksimielinen jonakin päivänä."

Lily pyöritti silmiään. "Ihan kuin minä sitä haluaisin."

"Mikä tunti meillä on seuraavaksi?" Arianna vaihtoi puheenaihetta.

"Loitsuja", Sirius vastasi kiireesti ja yritti tavoittaa Ariannan katseen, mutta Arianna oli suunnannut silmänsä itsepintaisesti kohti aamiaistaan. Toiset pidättivät huokauksen. He kaikki toivoivat Ariannan ja Siriuksen sopivan asiansa - kumpikin oli vain surkeassa olotilassa tällä hetkellä. Heidän pöytäänsä laskeutui vaivautunut hiljaisuus, jonka James viimein rikkoi sanomalla:

"Lily, meillä on kaksikymmentäviisi minuuttia aikaa ennen seuraavaa tuntia. Mennäänkö suunnittelemaan vähäksi aikaa tanssiaisia?"

Lily nyökkäsi helpottuneena ja nousi ylös pöydästä. James seurasi hänen esimerkkiään ja kietoi käsivartensa tiukasti hänen ympärillään, kun he kävelivät ulos salista.

Lily ja James suunnistivat kohti Kelmien makuusalia jatkaakseen tanssiaissuunnitelmia. Tanssiaisiin oli aikaa vähän yli kuukausi ja Lily oli enemmän kuin hermostunut niistä. Hän pelkäsi, että he eivät saisi kaikkea ajoissa valmiiksi. Lisäksi hänen ajatuksensa olivat keskittyneet Ariannan ja Siriuksen asioihin ja tanssiaisten suunnittelu oli entistäkin vaikeampaa.

"Toivottavasti Arianna ja Sirius saavat sovittua asiansa", Lily sanoi ääneen, kun he kiipesivät ylös poikien makuusaliin johtavia portaita.

James kohautti olkapäitään. "Siihen voi mennä vähän aikaa", hän ennusti. "Sirius on vähän turhan äkkipikainen välillä."

"Äkkipikainen? Tarkoitat varmaan raivohullua", Lily mutisi. Hän oli kuullut Ariannan tarinan makuusalin tapahtumista.

"Ei hän raivohullu ole. Perhe vain on hänelle herkkä paikka", James puolusteli.

Lily kohotti kulmiaan. "En olisi uskonut, että Siriuksella edes ON herkkää paikkaa", hän mutisi.

James näytti loukkaantuneelta. "Hän saattaa olla aika toivoton tapaus välillä, mutta ei hän mikään kone ole."

Lily kohautti olkapäitään. "Vaihdetaan puheenaihetta, jooko?" hän pyysi. "Meillä on lievästi sanoen hommia tehtävänä."

"Niinkö?"

"EI kaksimielisesti, James!" Lily sanoi tuskastuneena.

James virnisti. "Mihin hirvi muka karvoistaan pääsee?"

Lily otti esille heidän suunnitelmansa joulutanssiaisia varten. Hän selasi yli päivämäärän, pukukoodin ja ikärajan, kunnes pääsi kohdalle 'musiikki'.

"Oletko sinä puhunut Redille siitä bändistä?" hän kysyi. "Mistaken Identitystä?"

James nyökkäsi. "Hän lupasi hankkia sen. Siis, jos nyökkääminen lasketaan lupaamiseksi. En suoraan sanottuna ole täysin varma, kuuliko hän kysymyksen - Jazz oli juuri tullut takaisin Lontoosta ja - no, päättele loput."

Lily huokaisi. "Miksi minä ikinä aloin tehdä tätä sinun kanssasi?"

"Hei, älä minua syytä", James protestoi. "Red se oli joka nuoleskeli, en minä!"

"Ihan miten vain. Koristelut seuraavaksi", Lily määräsi. "Ehdotuksia?"

James kohautti olkapäitään. "Ne normaalit. Lumihiutaleita ja lentäviä misteleitä."

"Lentäviä misteleitä?" Lily rypisti otsaansa. "Mitä normaalia niissä on?"

"Etkö sinä ole ikinä kuullut niistä?" James näytti yllättyneeltä ja Lily ravisti päätään.

"Minun vanhempani pitivät aina joulujuhlat kun olin pienempi", James kertoi. "Siellä oli ympäriinsä lenteleviä misteleitä. Ne ovat kamalia. Ne kastelevat sinut lumella, kunnes suutelet jotakuta. Ne aiheuttavat traumoja pikkulapsille."

"Ja silti sinä haluat niitä joulujuhliin?" Lily kohotti kulmiaan.

James virnisti. "Eivät ne varmaan enää niin kamalia ole. Sitä paitsi minä tiedän, että Sirius haluaa todistaa Minervaa ja Dumbledorea koskevan teoriansa todeksi."

"Te olette inhottavia", Lily tokaisi. "Tuo on ällöttävää."

"Minkä minä totuudelle voin? Kyllähän kaikki muut näkivät senkin, että meidät on luotu toisillemme, vaikka sinä kieltäydyit näkemästä sitä."

"Ei se minun vikani ollut. Sinä vain olit paksupää", Lily sanoi herttaisesti ja suuteli Jamesia. James kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja veti hänet tiukasti syliinsä työntäen sivuun heidän tanssiaissuunnitelmansa. Hän oli onnellinen siitä, ettei tarvinnut lentävää misteliä voidakseen suudella Lilyä...

Sitten ovi lennähti auki ja Sirius asteli huoneeseen.

"Olisi pitänyt arvata, että te ette saa mitään suunnitelmia aikaan", Sirius murahti. "Tällä menolla pääsemme tanssimaan ripaskaa Dumbledoren pöydällä jouluaattona ja ne tanssiaiset ovat siinä."

"Hauska nähdä sinuakin, Anturajalka", James sanoi vetäytyen kauemmas Lilystä. Hän tiesi kyllä, mistä Siriuksen äkillinen synkkyys johtui. Sirius ei ollut ilmeisestikään onnistunut pyytämään Ariannalta anteeksi, ainakin päätellen hänen ja Ariannan käyttäytymisestä aamisella. James tiesi, ettei anteeksipyyntö tulisi olemaan helppo. Siitä huolimatta hän toivoi, että Arianna suostuisi kuuntelemaan Siriusta. Arianna oli ainoa tyttö, josta Sirius oli ikinä oikeasti välittänyt.

"Äläkä huolehdi turhaan, Sirius", Lily virnisti. "Tulet saamaan oikein hyvät tanssiaiset lentävien mistelien kanssa."

"Lentävien mistelien? Voi ei!" Sirius parahti. "Tämä menee koko ajan pahempaan suuntaan. Ja sivumennen sanoen, Sarvihaara, te myöhästytte kohta tunnilta."

James pyöritti silmiään. "SIVUMENNEN SANOEN, Anturajalka, puhu Ariannalle. Kukaan ei kestä sinua tuollaisena."

Sirius päätti totella Jamesin käskyä loitsutunnin aikana. Hän ei välittänyt erityisen paljon tunnilla olemisesta ja hän tiesi, että ainoa keino puhua Ariannalle oli yllättää Arianna täysin. Joten kun Arianna oli aikeissa astua luokkaan, Sirius tarttui häntä käsivarresta ja nykäisi hänet mukaansa. Kesti hetken, ennen kuin Arianna tajusi, kuka häntä kiskoi pitkin käytäviä ja kun hän tajusi, Siriuksella oli jo luja ote hänen molemmista käsivarsistaan ja Sirius ohjasi häntä päättäväisesti kohti Tuleemeneehuonetta.

"Sirius", Arianna sanoi terävästi. "Meidän on tarkoitus olla tunnilla!"

"Joten?" Sirius kohotti kulmiaan ja osoitti pienen huoneen keskellä olevia nojatuoleja. "Istu."

"Enkä istu!" Arianna kivahti.

Sirius pidätti huokauksen. "No seiso sitten, mutta sinä et joka tapauksessa lähde täältä minnekään, ennen kuin tämä asia on käyty läpi", hän ilmoitti. Arianna katsoi häntä uhmakkaasti.

"Lyödäänkö vetoa?"

"Ria, kiltti, minä luulin sinun saaneen tarpeeksesi vedonlyönnistä. Sitä paitsi minä juoksen nopeammin kuin sinä ja saan sinut kiinni joka tapauksessa."

"Et saa, jos minä kiroan sinut ensin", Arianna mutisi.

"Kiitos vinkistä. Karkotaseet", Sirius sanoi salamannopeasti osoittaen sauvallaan Ariannaa. Ariannan taikasauva lennähti siististi hänen käteensä ja hän pisti sen taskuunsa virnistäen tyytyväisesti. "No niin, joko sinä nyt aiot istua, vai ajattelitko vielä yrittää päästä täältä jollakin keinolla? Väkivalloin, kenties?"

"Meistä kahdesta MINÄ en ole se, joka nauttii toisten satuttamisesta", Arianna kivahti ja marssi lähimmän nojatuolin luokse mieli mustana. Hän oli onnistunut satuttamaan sanoillaan Siriusta, mutta Sirius ei näyttänyt tunteitaan vaan istui rauhallisesti Ariannan viereen nojatuoliin.

"Puhu", Arianna käski lyhyesti.

"En puhu, jos sinä tuijotat koko ajan seiniä."

Arianna pyöritti silmiään ja käänsi katseensa Siriusta kohti. Sirius nielaisi. Hän oli ollut niin huolissaan siitä, miten pääsisi puhumaan Ariannan kanssa, ettei hän ollut lainkaan miettinyt sitä, mitä hänen oli tarkoitus sanoa. Toisin kuin James tai Remus, hän ei ollut lainkaan hyvä pitämään kauniita ja vaikuttavia puheita. Ja katsoessaan Ariannan uhmakkaita tummansinisiä silmiä Sirius tajusi, ettei anteeksipyytäminen tulisi todellakaan olemaan helppoa. Hän veti syvään henkeä.

"Silloin - eilen illalla - minä en tarkoittanut mitään mitä minä sanoin tai tein", hän sanoi hitaasti. Arianna ei sanonut mitään ja Sirius tajusi, että hänen täytyi jatkaa puhumista. Arianna ei aikonut tehdä anteeksipyytämistä helpoksi. "Minä olin juuri saanut lievästi sanoen huonoja uutisia - koskien minun perhettäni. Kyllä sinä varmaan tiedät, millainen minun perheeni on."

Arianna nyökkäsi lyhyesti. Sirius jatkoi puhumista.

"No, joka tapauksessa, minä en yleensä ajattele heitä. Minä vihaan heitä. He - he saavat minut ajattelemaan ja tekemään - kaikenlaista - en voi sille mitään - sinä vain satuit paikalle huonoon aikaan."

Arianna kohotti kulmiaan. "Sinä pahoinpitelet jokaisen, joka osuu paikalle väärään aikaan?"

Sirius virnisti surullisesti ja kohautti olkapäitään. "Riippuu tapauksesta. Yleensä minä vain paiskon tavaroita tai kiusaan luihuisia. Tosin on James muutaman kerran joutunut minun kohteekseni."

"No, ikävä kyllä minä en voi väittää ymmärtäväni tuota", Arianna sanoi kuivasti. "Tyttöjen ystävyys ei yleensä edellytä toisen nyrkkeilysäkiksi ryhtymistä."

Sirius painoi päänsä. "Minä tiedän - " hän sanoi. "Ja minä olen oikeasti pahoillani. En pystynyt hillitsemään itseäni."

Arianna oli pitkään hiljaa. Sirius katseli, kuinka Arianna leikitteli tummilla hiuksillaan hajamielinen ilme kasvoillaan, aivan kuin hän olisi äkkiä vaipunut täysin omiin ajatuksiinsa. Sirius jäi odottamaan, että Arianna sanoisi jotakin. Hän keskittyi katsomaan, kuinka Ariannan sormet punoivat pientä lettiä tytön hiuksiin. Hän oli niin keskittynyt Ariannan käsiin, että hätkähti, kun Arianna puhui taas.

"Kai minä jotenkin ymmärrän, että sinä olit raivoissasi", Arianna sanoi. "Tai siis, kaikki tietävät millainen sinun perheesi on."

"Annatko sinä minulle anteeksi?" Sirius katsoi häntä anovasti ja pidätti hengitystään.

Arianna kääntyi katsomaan toiseen suuntaan. "Minun täytyy vähän miettiä tätä juttua", hän sanoi hitaasti. Sirius tunsi sydämensä kääntyvän ympäri rinnassaan. Sitten Arianna jatkoi puhettaan. "En ole ihan varma, haluanko poikaystävää, joka lyö minua - "

"Se oli vahinko!" Sirius puolustautui kiivaasti. "En minä tarkoittanut sitä!"

"Ehkä et", Arianna sanoi ja kääntyi taas katsomaan häntä silmiin. "Mutta sinä itse sanoit, että et pystynyt hillitsemään itseäsi. Enkä minä todellakaan halua, että niin tapahtuu uudelleen."

"Eikä sillä ole mitään merkitystä, että minä haluan olla sinun kanssasi?" Sirius kysyi hieman katkerasti.

Arianna hymyili pienesti ja pudisti päätään. "Ei oikeastaan", hän sanoi totuudenmukaisesti. "Sinä et selvästikään luota minuun tarpeeksi, että antaisit minun auttaa itseäsi. Eikä tässä ole mitään ideaa, jos sinä olet minun kanssani vain koska haluat suudella minua."

"En minä ole sinun kanssasi vain siksi!" Sirius protestoi.

"No, minä en ole oikeastaan vielä huomannut mitään muuta syytä", Arianna sanoi ja veti sitten syvään henkeä. "Voinko minä mennä nyt?"

Siriuksen teki mieli kieltää häntä menemästä ja vaatia häntä antamaan itselleen anteeksi, mutta hän tajusi, ettei voisi tehdä niin. Joten hän vain nyökkäsi pettyneenä ja veti taskustaan Ariannan taikasauvan.

"Sinä varmaan haluat sen takaisin", hän sanoi tunteettomalla äänellä. Arianna nyökkäsi hitaasti ja otti sauvansa häneltä.

"Kiitos."

"Eipä kestä", Sirius sanoi ontosti. Hän jäi yksin nojatuoliin istumaan ja kuunteli, kuinka Ariannan pehmeät askeleet - askeleet, jotka hän oli oppinut tuntemaan paremmin kuin hyvin - katosivat oven suuntaan. Sitten ovi avautui ja Sirius kääntyi katsomaan Ariannaa.

"Teetkö minulle yhden palveluksen?" hän pyysi äänellä, joka ei kuulostanut lainkaan hänen omaltaan.

Ariannan kasvoille ilmestyi varautunut ilme. "Minkä?"

"Sano professori Lipetitille, että minä en ole tarpeeksi hyvässä kunnossa tullakseni tunnille."

Arianna oli hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten kadoten ovesta käytävään. Sirius jäi yksin istumaan nojatuoliin ja hieroi toisella kädellään ohimoita. Hänestä tuntui kuin hänen koko maailmansa olisi alkanut yllättäen murtua. Hänen perheensä oli satuttanut häntä jälleen kerrran, hän oli riidoissa Peterin kanssa ja hän oli menettänyt Ariannan.

Arianna koputti loitsuluokan oveen ja odotti, että pikkuruinen professori Lipetit tuli avaamaan oven.

"Anteeksi, että olen myöhässä, professori", hän sanoi sujuvasti pujahtaessaan paikalleen istumaan. "Kävin sairaalasiivessä", hän valehteli viitaten kädellään kohti kasvoissaan olevaa ruhjetta. Professori Lipetit nyökkäili.

"Aivan, aivan", professori sanoi vikisevällä äänellään, joka toi ikävästi Ariannan mieleen Peterin ja sitä kautta Siriuksen. Hän sulki silmänsä. Hän ei halunnut ajatella Siriusta enää. Kaikista pahinta oli, että hän oli todella pitänyt Siriuksesta. Heillä oli ollut hauskaa keskenään, vaikka he eivät olleetkaan juuri koskaan puhuneet erityisen vakavasti. Juuri se vika heidän välillään oli ollut, Arianna tajusi. Sirius ei luottanut häneen. Sirius oli mieluummin lyönyt häntä kuin kertonut hänelle ongelmistaan. Hän huokaisi niin syvään, että edessä - Jamesin vieressä - istuva Lily kääntyi katsomaan häntä.

"Kaikki OK, Ria?" Lily kysyi rypistäen otsaansa. "Sinä et tainnut olla sairaalasiivessä?"

Arianna ravisti päätään. "En. Sinun poikaystäväsi ääliömäinen ystävä kidnappasi minut."

"Mitä?" James kysyi kääntyen ympäri. "Sirius kidnappasi sinut?"

Arianna nyökkäsi. "Hän kidnappasi minut ja pyysi minulta anteeksi."

"Ja?" Lily ja James kohottivat kulmiaan.

"Minä sanoin, että minun täytyy miettiä asiaa."

"MITÄ?" Jamesin taikasauvasta lennähti punaisia kipinöitä kohti kattolamppua, joka heilahti uhkaavasti.

Arianna pyöritti silmiään. "Ei mitään tarvetta kiihtyä, Potter", hän tokaisi. "Etkö sinä ole ikinä kuullut jonkun sanoneen 'ei' mahtavalle Sirius Blackille?"

James mulkoili häntä. "Minä en tajua, miten sinä voit olla niin uskomattoman typerä", hän ilmoitti.

"Miten niin?" Arianna kohotti kulmiaan.

"No, Sirius oikeasti pitää sinusta - "

"Siltä se vaikutti eilisiltana kun hän löi minua", Arianna tuhahti.

James huokaisi. "Arianna, hän ei voinut sille mitään. Sinä et tiedä, miten hänen perheensä vaikuttaa häneen."

"Tosi lohduttavaa."

"Arianna, KUUNTELE VÄLILLÄ", James pyysi terävästi. "Sinä pelkäät ihan turhaan. Ei Siriuksella ole tapana lyödä tyttöjä."

Arianna hymähti. "Kiitos, James. Tuo saakin minut tuntemaan itseni tosi erikoiseksi ja ainutlaatuiseksi", hän sanoi sarkastisesti. "Sinun ei tarvitse huolehtia minun asioistani."

"Itse asiassa, se on myös Siriuksen asia", James muistutti. "Ja jos se on Siriuksen asia, se on myös minun asiani. MINÄ olen se, jonka nuoleskelua hän häiritsee."

"Ehkä se tekee sinulle vain hyvää", Arianna ehdotti herttaisesti. "Sitä paitsi, ei se olisi kestänyt kuitenkaan. Tai siis, se on Sirius."

"Väitätkö sinä, että Sirius ei kestä?" James kohotti kulmiaan. "Ihan vain tiedoksesi - "

"Minä en halua tietää sinun ja Siriuksen kyseenalaisista kuntotesteistä, kiitos vain", Arianna kivahti.

James loi häneen murhaavan katseen. "En minä sitä tarkoittanut", hän ilmoitti loukkaantuneesti. "Vaan sitä, että Sirius on kestänyt minua kuusi ja puoli vuotta."

"Hienoa, James, tämä onkin juuri oikea aika tuoda sinun ja Siriuksen salasuhde julki", Arianna nälväisi.

James näytti järkyttyneeltä ja kääntyi Lilyn puoleen. "Kulta, tee jotakin ystävällesi, hän on ilkeä!"

"Minä harkitsen asiaa sitten kun lakkaat kutsumasta minua 'kullaksi'. Se saa minut tuntemaan itseni lemmikkihamsteriksi", Lily tokaisi.

Tunnin jälkeen Lily ja James suunnistivat kohti kirjastoa jatkaakseen tanssiaisten suunnittelua, koska he olivat ajautuneet sivupoluille edellisellä kerralla. Arianna, Cinnamon ja Remus taas lähtivät kävelemään kohti kasvihuoneita. Heillä oli seuraavaksi yrttitiedon tunti. Sirius ei ollut liittynyt heidän joukkoonsa vielä siinäkään vaiheessa. Se sai toiset ihmetyksen valtaan. Sirius ei ollut koskaan pysähtynyt murehtimaan ketään tyttöä, vaan oli heti korvannut hänet seuraavalla. Remus puolittain odotti, että niin kävisi nytkin. Siriuksen ylpeys ei kerta kaikkiaan kestänyt jonkun tytön perään ikävöimistä.

"Toivottavasti Lily ja James saavat edes jotakin aikaan", Remus sanoi ääneen karistakseen huolenaiheensa päästään. Hän käveli Cinnamonin vierellä toinen käsivarsi Cinnamonin vyötärön ympärillä. "Tai meillä ei kohta ole tanssiaisia."

"En tiennytkään, että pojatkin huolehtivat tanssiaisten kohtalosta", Cinnamon kohotti kulmiaan. "Oletko sinä ihan varma siitä, mitä sukupuolta olet?"

Remus näytti ensin loukkaantuneelta, mutta virnisti sitten. "Kuulin Lilyn jupisevan jotakin lentävistä misteleistä loitsutunnilla, enkä haluaisi tietenkään antaa tilaisuuden mennä ohi."

Cinnamon huokaisi syvään. "Miehet..."

Remus oli aikeissa sanoa jotakin ylimielistä vastaukseksi, kun hän tunsi nykäisyn hihassaan. Hän kääntyi ympäri ja näki, että Peter seisoi hänen takanaan tavallistakin hiirimäisempi ilme kasvoillaan. Hän rypisti otsaansa.

"Mitä?"

"Minulla on asiaa..." Peter mutisi. Ensin Remuksen teki mieli käskeä Peteriä häipymään tai valehdella, että hänellä ei ollut aikaa, mutta sitten hän päätteli, että se ei olisi reilua Peteriä kohtaan. Sitä paitsi hän olisi mieluummin pitänyt Peterin ystävänä kuin vihollisena ja jonkun oli pakko yrittää korjata Peterin ja muiden Kelmien välejä. Yhtä hyvin hän saattoi kuunnella, mitä sanottavaa Peterillä oli.

"OK. Mutta minulla ei ole hirveästi aikaa", Remus varoitti. "Cin, Ria, nähdään kasvihuoneiden edessä kohta."

Arianna ja Cinnamon nyökkäsivät ja Remus suuteli Cinnamonia nopeasti, ennen kuin tytöt lähtivät kävelemään kahdestaan kohti kasvihuoneita. Remus kääntyi taas Peterin puoleen.

"No niin, anna tulla", hän kehotti.

Peter vilkaisi ympärilleen hermostuneena. "Onko meidän pakko täällä...?" hän mutisi. Remus pidätti huokauksen ja lähti kävelemään eteenpäin kehottaen Peteriä seuraamaan perässä. He suunnistivat pihalle. Remus johdatti Peterin lähelle Tällipajua tietäen, että siellä he saisivat olla enimmäkseen rauhassa. Joskus aikaisempina vuosina oppilaat olivat kilpailleet siitä, kuka uskalsi mennä lähelle Tällipajua, mutta sitten - lukuisten onnettomuuksien jälkeen - Tällipajun lähettyville meneminen oli kielletty. Remusta se ei kuitenkaan häirinnyt. Hän istui turvallisen välimatkan päähän puusta ja kääntyi katsomaan Peteriä odottavasti. Peter nielaisi.

"Minä halusin pyytää anteeksi", Peter sanoi hiljaa. "Taas."

Remus kohotti kulmiaan. "Eikö sinun pitäisi pyytää Jamesilta anteeksi?"

Peter nyökkäsi. "Mutta hän ei kuuntele."

"Ja miksi minun pitäisi kuunnella?"

"Koska sinä olet meistä järkevin", Peter sanoi keräten jo vähän enemmän rohkeutta. "Sinä välität yleensä syistä etkä vain teoista."

"Ja sinullako on hyvä syy?"

Peter nyökkäsi uudelleen. "Tai no, ei se oikeastaan ole syy, vaan tarina..."

"Anna tulla vaan", Remus käski huokaisten ja vilkaisi huomaamatta kelloaan. Hänellä oli kymmenen minuuttia aikaa ennen seuraavan tunnin alkua ja hän toivoi, että Peter pääsisi pian alkuun puheessaan. Peter nielaisi taas ja aloitti sitten puhumisen.

"Minä ihastuin Jessica Laheneyhin", hän sanoi.

Remus hymähti. "Ihan kuin sitä ei olisi huomattu."

"Kyllä sinä tiedät, että minä ihastun aina. Mutta kukaan ei ikinä pidä minusta. Ja Jessica pitää", Peter sanoi hieman anovasti. "Hänen kanssaan on tosi kiva olla. Mutta hän haluaa aina olla niiden luihuiskavereidensa kanssa, enkä minä voi sille mitään. Siksi minä olen aina niiden luihuisten kanssa."

Remus nyökkäsi ja odotti jatkoa.

"Aluksi se oli kivaa ja kaikkea", Peter sanoi. "Mutta ne luihuiset haukkuvat aina teitä. Ensin ne puhuivat teistä melkein kunnioittavasti. Ihan kuin olisivat pelänneet teitä. Jessica oli tosi tyytyväinen, koska minä olin yksi teistä."

"Ja..."

"Sitten James meni iskemään Lilyn itselleen", jatkoi Peter ja hänen kasvonsa synkkenivät. "Luihuiset alkoivat pitää Jamesia vitsinä. Ne puhuivat aina siitä, miten Kelmeillä on huono maku ja miten Kelmeille käy vielä huonosti. Jessica suuttui minulle siitä monta kertaa. Hän ei kuulemma halua olla kenenkään surkimuksen kanssa. Siksi minä räjähdin Jamesille Lilystä. Koska se, että James on Lilyn kanssa pilaa minun ja Jessican välit."

Remus huokaisi syvään. "Eli sinä oikeasti pidät Laheneysta?" hän kysyi. Peter nyökkäsi.

"Entä mitä mieltä olet luihuisista?" Remus halusi tietää. Peter värähti.

"Minä en halua olla niiden kanssa", hän sanoi hermostuneella äänellä ja hänen ilmeensä nyki. "Minä olisin paljon mieluummin teidän kanssa. Mutta Jessica - " hän keskeytti ja katsoi Remusta avuttomasti. "Etkö sinä ole ikinä tehnyt typeryyksiä jonkun tytön takia?"

Remus ravisti päätään huvittuneesti. "Se on Sarvihaaran alaa", hän huomautti. Peter hymyili varovasti.

"Kuutamo, oikeasti, minä lupaan, että jos te puhutte taas minulle, minä en enää mene lähelle yhtäkään luihuista", hän vannoi. "Minä en ole enää edes Jessican kanssa. Kelminä oleminen on minulle paljon tärkeämpää kuin joku tyttö."

Remus katsoi Peteriä yllättyneenä. Hän ei ollut uskonut, että Peter olisi valmis luopumaan ihastuksestaan ystäviensä tähden. Se oli paljon enemmän kuin kukaan heistä muista oli tehnyt. He olivat aina vain olettaneet, että heidän ihastuksensa hyväksyttäisiin - mutta toisaalta, kukaan heistä ei ollut ihastunut luihuisiin.

"Puhutko sinä nyt ihan varmasti totta?" Remus varmisti ja katsoi Peteriä tarkasti.

Peter nyökkäsi hermostuneesti. "En minä valehtele."

"Hyvä on", Remus huokaisi. "Minä yritän puhua toisten kanssa. Mutta se ei ehkä ole hirvittävän helppoa juuri nyt."

"Miten niin?" Peter rypisti otsaansa.

"Sirius", Remus sanoi paljonpuhuvasti. "Hän on mennyt sotkemaan asiansa Ariannan kanssa ja on enemmän kuin epätoivoinen."

James ja Lily erosivat kirjaston edessä ja Lily lähti kävelemään kohti yrttitiedon luokkaa. James lupasi seurata perässä etsittyään ensin Siriuksen. Hän odotti, että Lily oli kadonnut näkyvistä ja kaivoi sitten taskustaan pienen peilin. Hän kohotti peilin kasvojensa tasolle ja sanoi selkeällä äänellä:

"Sirius Black."

Peilin pintaan ilmestyi pyörteitä, sitten siihen ilmestyi Siriuksen synkät kasvot.

"Terve, Sarvihaara", Sirius sanoi. "Mitä asiaa sinulla oli?"

"Halusin vain tietää, missä sinä olet."

"Tuleemeneehuoneessa", Sirius sanoi.

"Seuraava tunti alkaa kohta", James muistutti.

Siriuksen kasvoille ilmestyi uhmakas ilme. "Joten?" hän kysyi. James huokaisi.

"Voinko minä tulla käymään siellä?" hän kysyi. Sirius epäröi hetken ja nyökkäsi sitten. James työnsi peilin takaisin taskuunsa ja oli aikeissa lähteä kävelemään kohti Tuleemeneehuonetta, kun hän tunsi jonkun katselevan itseään. Hän kääntyi ympäri ja näki ei-niin-kovin-suureksi yllätyksekseen Redin seisovan vähän matkan päässä.

"Mielenkiintoinen peili sinulla", Red huomautti. "Auroreille olisi hyötyä tuollaisista."

"Eikö teillä sitten ole?" James kohotti kulmiaan.

Red naurahti ja ravisti päätään. "Ministeriössä ollaan liian pihejä sellaiseen", hän sanoi hieman huvittuneesti. "Oletko menossa kotiisi joululomalla?"

"Eikö sinun kuuluisi tietää se?" James vastasi kysymyksellä. "Sinähän tunnut aina tietävän kaiken."

Red virnisti. "Päätin pitää pienen tauon tietosanakirjana olemisessa. Olen tällä hetkellä keskittynyt muihin asioihin."

"Minä en taida haluta tietää, mitä ne asiat ovat", James totesi ja Red ravisti päätään. "Aion mennä ainakin käymään siellä", hän vastasi sitten Redin kysymykseen.

"Menetkö Lilyn luokse lomalla?" Red kysyi. James nyökkäsi ja Redin virnistys leveni.

"Siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Tyttöystävän vanhempien tapaaminen ensimmäistä kertaa on kamala kokemus", hän varoitti. "Minä en ole ikinä toipunut Jazzin perheen tapaamisesta."

"Olivatko he kauheita?"

"No, sanotaanko vaikka, että onnistuin melkein tukehduttamaan hänen isänsä ja hänen äitinsä hieman hätääntyi asiasta, joten minä kirosin hänet vahingossa", Red muisteli. "Mutta minun täytyy mennä nyt tunnille. Niin kuin varmaan sinunkin."

James virnisti. "Niinhän ne väittävät", hän sanoi ja katseli, kuinka Red harppoi kulman taakse. Sitten hän suunnisti kohti Tuleemeneehuonetta.

Sirius istui Tuleemeneehuoneessa nojatuolissa ja selasi läpi velhojen musiikkilehteä. Lehden kannessa oli kuva Mistaken Identityn laulajasta, James huomasi katsoessaan lehteä tarkemmin. Hän nojasi hetken aikaa ovensuuhun ja katsoi Siriusta tarkkaavaisesti. Sitten hän rykäisi ja Sirius siirsi katseensa lehdestä.

"Terve", Sirius sanoi lyhyesti.

"Huomenta", James toivotti. "Ajattelitko sinä tulla välillä tunnillekin?"

Sirius kohautti olkapäitään. "Se vaikuttaa jotenkin vähän tylsältä touhulta", hän sanoi.

"Käännettynä: olet masentunut."

"Minä? Masentunut? En ikinä", Sirius tuhahti. "Ei se minun vikani ole, jos minun ja Ariannan asiat päättyivät vähän huonosti."

James huokaisi. Sirius ei ikinä voinut myöntää olevansa väärässä tai tarvitsevansa jotakuta ihmistä. Sirius taittoi lehden sivuun ja sen välistä tipahti joku paperinpala. James nosti sen ja katsoi sitä uteliaasti.

"Mikä tämä on?" hän kysyi. Paperilla oli jonkinlainen nimilista.

Sirius virnisti. "Syksyllä tekemäni lista niistä tytöistä, jotka aion iskeä tänä vuonna", hän ilmoitti. "Olen jäänyt hieman jälkeen aikataulusta, joten ihan yhtä hyvin voin ryhtyä ottamaan sitä kiinni."

"Et voi olla tosissasi", James voihkaisi. "Minä luulin, että sinä halusit olla Ariannan kanssa."

"Saatoin halutakin, mutta koska tunne ei ilmeisestikään ole enää molemminpuoleinen, voin yhtä hyvin ryhtyä saavuttamaan tavoitteitani. Sirius Blackin on aika ottaa takaisin paikkansa Tylypahkan naistenmiehenä numero yksi."

_________________

30.osa - erilaisia valmisteluja

Sirius piti kiinni uhkauksestaan ja palasi takaisin Tykypahkan pahimman naistenmiehen paikalle. Viikon kuluessa muut Kelmit näkivät hänet kahden tytön seurassa - ensin kyseessä oli huispausjoukkueen jahtaaja Katleen Kensington ja sitten seitsemäsluokkalainen korpinkynsi Adara Crandall. James tiesi, ettei Sirius tosissaan ollut kiinnostunut palaamaan takaisin entiseen asemaansa ja käyttäytymään entisellä tyylillään. Sirius oli vain loukkaantunut ja surullinen, vaikka ei sitä myöntänytkään. James oli yrittänyt puhua Siriukselle asiasta, mutta Siriusta ei kiinnostanut kuunnella.

Viikon kuluttua keskiviikkona Kelmit istuivat Suuressa Salissa syömässä lounastaan, kun Peter ilmestyi yllättäen heidän luokseen. Peterin yllättävä saapuminen sai Jamesin ja Siriuksen ilmeet muuttumaan varautuneiksi. He eivät olleet puhuneet Peterille koko viikolla, eikä heillä ollut mitään aikomustakaan muuttaa asiaa. Remus kuitenkin huokaisi raskaasti ja ryhtyi puhumaan heille järkeä.

"Teidän ei oikeasti pitäisi olla noin pitkävihaisia", Remus sanoi heille hitaasti.

James kohotti kulmiaan. "Ja miksi ei?"

"Koska Peter ei välttämättä tarkoittanut sitä."

"No se kyllä vaikutti siltä, että hän tarkoitti sitä", James sanoi synkästi, mutta Remus loi häneen kuuluisan moittivan katseensa. James tuijotti hetken takaisin, mutta nosti sitten kätensä ilmaan myöntymisen merkiksi.

"Hyvä on! Hyvä on! Minä kuuntelen!" hän huokaisi. "Minä en KESTÄ tuota sinun katsettasi! Olet parempi syyllistämään ihmisiä kuin Minerva!"

"Hyvä niin", Remus sanoi kuivasti. "Matohäntä, eikö sinun pitänyt kertoa Jamesille jotakin?" hän kysyi sitten kääntyen Peterin puoleen. Peter nyökkäsi selvästi hermostuneena ja kertoi Jamesille ja Siriukselle saman tarinan kuin Remukselle viikko sitten. Hänen epäonnekseen James ei kuitenkaan ollut lainkaan yhtä halukas kuuntelemaan kuin Remus oli ollut.

"Onko meidän tarkoitus uskoa tuo?" James kysyi kädet puuskassa, kun Peter oli lopettanut tarinansa.

Peterin suu loksahti auki. "Miksi minä valehtelisin teille? Tuollaisesta asiasta?"

"Koska et kestä sitä, että joku on vihainen sinulle?" James ehdotti.

Peter punastui. "Saattaa olla totta, mutta silloin minä olisin keksinyt paremman valheen", hän ilmoitti.

Sirius kohotti kulmiaan. "Inhottavaa sanoa, Sarvihaara, mutta minusta Matohäntä puhuu totta. Tai siis, kaikkihan tietävät, ettei hänellä ole tarpeeksi rohkeutta valehtelemiseen", hän lisäsi vilkaisten sivusilmällä Peteriä, joka punastui entisestään. "Sitä paitsi, Matohäntä on aina ollut surkea kertomaan valheita."

James huokaisi. "Totta, mutta hän sanoi silti Lilyä kuraveriseksi."

"Joten? Olet sinäkin sanonut minua turnipsiksi", Sirius huomautti. "Ja kaulailu-automaatiksi."

"Oletko?" Remus kysyi kiinnostuneena. "Milloin?"

James huiskautti kättään laajassa kaaressa kolauttaen vahingossa lähellä istuvaa toisluokkalaista nenään. "Hups", hän sanoi hajamielisesti. "Ja Kuutamo, se ei ole tässä nyt tärkeää."

"Mikä sitten on?"

"Se, että minä en usko Peteriä", James sanoi itsepäisesti. "Ja vaikka uskoisinkin, niin hän mokasi silti."

"Sarvihaara, kaikki mokaavat", Remus huokaisi. "Sinä nyt ainakin."

James näytti loukkaantuneelta. "Mitä? Minä olen täydellinen!" hän ilmoitti. "Minun ainoa vikani on se, että minussa ei ole mitään vikoja."

"Sano tuo Lilylle, niin olet pian taas vapailla markkinoilla niin kuin Anturajalka tässä", Remus neuvoi kuivalla äänellä.

"Siitä puheenollen, missä Lily on?" James halusi tietää.

"Pelkäänpä, että jätin automaattisen Lily-anturini makuusaliin", Sirius sanoi teeskennellyn pahoittelevasti. "Oikeasti, Sarvihaara, miten ME muka voisimme tietää?"

"Te eksytte taas aiheesta", Remus huomautti.

"Mitä puhuttavaa tässä muka vielä on?" James kysyi ristien kätensä rinnalleen.

"Lakkaa olemasta noin kovakalloinen, James!" Remus ärähti viimein tuskastuneena ja James hätkähti. Remus suuttui harvoin ja jokainen kerta oli hänelle aina yhtä suuri järkytys. "Ei ihme, että sinun tiedät-kai-mikä on hirvi, kun käyttäydyt yhtä ylimielisesti kuin sarviaan kalisutteleva paholainen!"

"Minun tiedät-kai-mikä?" James kohotti kulmiaan.

"EI, James - " Remus huokaisi. "Ei SE!"

James kohautti olkapäitään. "Koskaan ei voi olla liian varma. No niin, Kuutamo, mikä muka todistaa sen, että Peter puhuu totta?"

"Mikä todistaa, että hän valehtelee?" Remus heitti vastaukseksi.

"Eli me olemme pattitilanteessa", James totesi. "Noidankehässä, oravanpyörässä, hamsterinpyörässä - mikä sen jutun nimi nyt ikinä onkaan."

Remus oli hetken hiljaa ja kohotti sitten katseensa. "Kuinka paljon vaaditaan, että sinä uskot?" hän kysyi lopulta.

James kohautti harteitaan. "Minä vain haluan, että Matohäntä todistaa, että ei halua olla enää luihuisten kanssa."

"No miten olisi", Peter puuttui puheeseen. "Jos lakkaisin puhumasta kaikille luihuisille - Jessicalle mukaanlukien?"

James epäröi. Hän tiesi, miten ihastunut Peter oli Jessicaan. Jessicasta luopuminen olisi Peterille suuri uhraus - suurempi kuin mitä hän tiesi pystyvänsä tekemään. Jos joku hänen ystävistään olisi käskenyt hänen luopua Lilystä, käskijä olisi löytänyt itsensä sairaalasiivestä lapsettomuusuhan alla. James huokaisi syvään. Hän ei tiennyt, oliko valmis antamaan Peterille anteeksi. Mutta hänen oli pakko yrittää, sen hän tajusi jo niistä anovista katseista, joita Remus häneen loi.

"Hyvä on", James sanoi lopulta. "Kai me voimme jotenkin sopia tämän asian."

Peterin kasvoille ilmestyi valoisa ilme ja James kiirehti jatkamaan puhettaan. "Minä en tosin ole kovin hyvä antamaan tuota anteeksi, mutta riittääkö se, jos minä yritän?"

"Riittää se", Peter sanoi vikisten ilosta. Hän ojensi kätensä Jamesille pöydän yli. James katsoi kättä epäillen.

"Ei siinä ole rasvaa, Sarvihaara", Sirius sanoi avuliaasti.

James mulkaisi häntä. "Minä en ole mikään neiti", hän sanoi loukkaantuneesti ja puristi pikaisesti Peterin kättä. "No niin, nyt kun tämä asia on sovittu, minun pitää lähteä etsimään elämäni rakkautta. Meillä on bisneksiä."

"Ai, sitä kutsutaan siis nykyään bisneksiksi?" Sirius kohotti kulmiaan.

"Itse asiassa sitä kutsutaan työnteoksi", James sanoi kuivasti. "Mahtaako sana olla sinulle tuttu?"

Sirius levitteli käsiään. "Kuulostaa epämääräisesti tutulta", hän sanoi vältellen. "Joka tapauksessa, minä lähden samaa matkaa kanssasi. Minullakin on BISNEKSIÄ", hän sanoi virnistäen. "Pärjäilkää, kaverit."

He jättivät Remuksen ja Peterin istumaan Suureen Saliin ja suunnistivat kohti käytävää. James oli sopinut tapaavansa Lilyn oleskeluhuoneessa, jotta he voisivat jatkaa hieman tanssiaissuunnitelmien tekemistä. Omasta puolestaan Jamesilla tosin oli parempaakin suunniteltavaa - hänen syntymäpäivänsä oli seuraavana sunnuntaina, eikä hän ollut lainkaan varma, muistaisivatko hänen ystävänsä sitä. Hän ei kuitenkaan vaivautunut mainitsemaan asiasta, koska se olisi tuntunut typerältä.

"Mitä mieltä olet Peteristä?" James sanoi heidän kävellessään Tylypahkan tuskallisia portaita ylös toiseen kerrokseen.

Sirius kohautti harteitaan. "En keksi mitään järkevää syytä, miksi hän valehtelisi meille. Minähän sanoin jo, ettei hänen rohkeutensa riitä siihen. Sitä paitsi hän näytti olevan aidosti pahoillaan ja kaikki tietävät, ettei Peter osaa näytellä."

"Minä en edelleenkään pidä tilanteesta", James mutisi otsa rypyssä.

Sirius hymähti. "Oikeasti, Sarvihaara, olen varma, että Lily kyllä arvostaa sitä, että sinä puolustat hänen kunniaansa ritarin lailla, mutta älä sentään ryhdy vainoharhaiseksi."

"Harkitsen asiaa. Ja mitä tyttöihin tulee, niin mikä sinun tilanteesi muuten on?" James uteli.

Sirius pyöritti silmiään. "Minä en ole sinun pikkuveljesi", hän huomautti.

"Mutta kysyminen on varmaan luvallista? Ellei sinulla ole jotakin salattavaa, kuten - " James piti dramaattisen tauon. "Ruikuli."

"YÄK!" Sirius parahti. "Ei noin pian aamiaisen jälkeen!"

James virnisti. "Ei sitten. Eli mikä tilanne on?"

"En ole varma, olenko toipunut tuosta äskeisestä tarpeeksi vastatakseni", Sirius sanoi mulkaisten Jamesia.

"Sano nyt", James kannusti.

"Tilanne on tällä hetkellä Adara Crandall. Tosin ajattelin pyytää Admire Speiriä Tylyahoon lauantaina", Sirius suunnitteli.

James rypisti otsaansa. "Admire Speiriä?"

"Puuskupuh, kuudennella luokalla. Pään sisäpuolella ei oikeastaan mitään, mutta toisella puolella sitäkin enemmän", Sirius kuvaili.

James vilkaisi häntä inhoavasti. "Sinä olet vielä pahempi kuin ennen."

"Ja sinusta on tullut tylsä", Sirius murahti. "Sinä et muista, millaista on olla villi poikamies."

"Muistan minä, mutta se ei tarkoita, että haluaisin kohdella tyttöjä kuin esineitä."

"Tytöistä on pelkkää haittaa, jos heidät korottaa esineen paikkaa ylemmäksi", Sirius sanoi paljonpuhuvasti ja ajatteli Ariannaa. Arianna ei varsinaisesti pitänyt hänelle mykkäkoulua - olihan Arianna jotenkin hyväksynyt hänen anteeksipyyntönsä. Mutta ei Arianna kovin paljon hänelle puhunutkaan. Eikä todellakaan halunnut enää olla hänen tyttöystävänsä.

James arvasi hänen ajatustensa kulun. "Luuletko sinä, että asiaa auttaa yhtään se, että sinä isket koko ajan vain muita tyttöjä?" hän kysyi. Sirius kohautti olkapäitään.

"Ainakin minulla on hauskaa."

"Mutta Arianna ei ikinä tule ottamaan sinua vakavasti, jos vain juokset muiden perässä."

"Minä en juokse muiden perässä, minä annan muiden juosta perässäni", Sirius korjasi arvokkaasti. James pidätti huokauksen.

"Se siitä toivosta, että henkistä kehitystä tapahtuu", hän mutisi.

Sirius avasi suunsa antaakseen Jamesille terävän vastauksen, kun kulman takaa paljastuva näky sai hänet sulkemaan pikaisesti suunsa ja pysähtymään niille sijoilleen. Arianna seisoi rohkelikon huispausjoukkueeseen kuuluvan Casper Halliwellin kanssa käytävällä ja hymyili Casperille. Sirius tunsi Jamesin pysähtyvän vierelleen ja tarttuvan itseään lujalla otteella käsivarresta.

"Ei mitään typeryyksiä, Anturajalka", James komensi.

Sirius tuhahti. "Ihan kuin minä tuosta välittäisin", hän sanoi ylimielisesti, mutta sekä James että hän itse tiesivät hänen valehtelevan. Hän tuijotti enemmän kuin keskittyneesti Ariannaa ja Casperia ja yritti tulkita ilmeitä Ariannan kasvoilta, kun Arianna katsoi Casperia. Sitten hän kuuli Casperin esittävän Ariannalle kysymyksen, joka sai hänet melkein riuhtaisemaan itsensä irti Jamesin otteesta ja painumaan hakkaamaan Casperin saman tien.

"Haluaisitko sinä lähteä minun kanssani Tylyahoon lauantaina?" Casper kysyi.

Sirius näki ilmeiden vaihtuvan tiheään tahtiin Ariannan kasvoilla. Ensin hän näki Ariannan kasvoilla yllättyneisyyden, joka muuttui pian epäröinniksi. Ja sitten suruksi - Sirius tajusi Ariannan ajattelevan häntä. Sitten surun tilalle häivähti päättäväisyys ja lopulta säteilevä hymy ilmestyi Ariannan kasvoille, kun hän työnsi hajamielisesti tummat kiharat sivuun silmiltään.

"Totta kai", Arianna sanoi varmasti. Sirius ei voinut olla ajattelematta, ettei Arianna olisi ollut noin itsevarma, jos olisi todella välittänyt Casperista - hänellä oli siis vielä toivoa, hän olisi voinut syöksyä paikalle ja vaatia Ariannaa suostumaan jälleen hänen tyttöystäväkseen. Mutta sitten hän näki pienikokoisen Ariannan nousevan varpailleen ja suutelevan Casperia poskelle, ennen kuin kääntyi ympäri ja käveli pitkin, itsevarmoin askelin tiehensä. Sirius pakottautui hallitsemaan ilmeensä, kun Arianna käveli häntä ja Jamesia kohti.

"Hei, James", Arianna tervehti hieman poissaolevasti leveä hymy edelleen kasvoillaan. "Sirius."

James ja Sirius nyökkäsivät vastaukseksi ehtimättä sanoa mitään muuta, sillä Arianna harppoi heidän ohitseen ja katosi kulman taakse. Sirius katsoi, kuinka myös Casper katosi paikalta. Hän jäi seisomaan paikoilleen hieman typerästi, tietämättä, mitä tuntea. Hän oli puolittain vihainen ja puolittain pettynyt. Arianna oli todellakin unohtanut hänet - jos oli todella koskaan hänestä välittänytkään. Turhautuneena hän iski nyrkkinsä päin läheistä kiviseinää.

"Auts!" hän parkaisi ja jäi tuijottamaan kättään. "Tuo sattui!"

James pyöritti silmiään. "Niin voisi kuvitella, Anturajalka", hän sanoi. "Jos et ole sattunut huomaamaan, tuo seinä on kiveä."

"Kiitos vain lohdutuksesta", Sirius sanoi murhaavasti. "Minun sormeni ovat sijoiltaan."

"Sairaalasiipi kutsuu..." James huokaisi.

Saatettuaan Siriuksen hoidattamaan sormiaan sairaalasiipeen James loikki portaat takaisin yläkertaan etsimään Lilyä. Hän tiesi olevansa myöhässä - ruokataukoa oli jäljellä enää viisitoista minuuttia. Mutta eivät he enää tarvinnetkaan paljon aikaa tanssiaisten suunnittelemiseen. Heidän täytyi vain sopia, milloin he pitäisivät kokouksen valvojaoppilaiden kanssa, jotta he voisivat jakaa tehtävät. Huolimatta Lilyn toiveista Jamesilla ei ollut mitään aikomuksia koristella koko Suurta Salia yksin tanssiaiskuntoon. Se ei vain ollut hänelle sopivaa työtä.

Hän mutisi pikaisesti tunnussanan lihavalle leidille, joka päästi hänet hykerrellen sisään oleskeluhuoneeseen. James pysähtyi muotokuva-aukon lähettyville ja katseli ympärilleen, etsien Lilyä. Viimein hän löysi Lilyn istumasta pöydän äärestä nurkassa ja harppoi Lilyn luokse suudellen Lilyä pikaisesti otsalle.

"Hei", hän toivotti. "Mitä sinä luet?"

Lily kohotti kirjansa kantta. "Tarua Sormusten Herrasta", hän sanoi. "Oletko kuullut?"

James ravisti päätään. "En todellakaan", hän sanoi ja rypisti otsaansa lukiessaan lauseen kirjan takakannesta. "'Kun maailman mahtavien silmät ovat muualla, joutuvat pienet ja hiljaiset tekemään sankaritekoja'. Tuo kertoo selvästi minusta."

"Joo, jos olet pieni ja HILJAINEN ja jos sinulla on karvaiset jalat", Lily virnisti.

James kohotti kulmiaan. "Haluatko nähdä?"

"Sinun jalkasi vai? Ei kiitos", Lily pudisti päätään. "Jos haluaisin, tulisin vakoilemaan sinua kun olet kylvyssä."

"Hei, tuossa on ideaa", James sanoi innostuneesti.

Lily loi häneen varoittavan katseen. "Älä edes suunnittele sitä." James näytti pettyneeltä ja Lily vaihtoi puheenaihetta. "Mikä viivytti sinua niin kauan?"

"Sirius", James sanoi paljonpuhuvasti. "Hän hermostui, kun Arianna lupasi mennä Casper Halliwellin kanssa Tylyahoon - vaikka hän itse aikookin kysyä jotakin typerää blondia - ja iski nyrkkinsä päin seinää. Kiviseinää, itse asiassa."

"Auts", Lily sulki silmänsä. "Se varmaan sattui."

"Joo. Voi tosin miettiä, kumpaan sattui enemmän: käteen vai sydämeen."

"Vai egoon", Lily mutisi.

James virnisti. "Sinulla on täysin väärä kuva Siriuksesta", hän huomautti. "Sirius on tunteellisempi kuin tiedätkään."

"Ihan miten vain. Milloin sinä haluat pitää kokouksen valvojaoppilaiden kanssa?"

"Mahdollisimman pian", James sanoi. "Tosin ei ainakaan lauantaina eikä sunnuntaina."

"Miksi?" Lily halusi tietää.

"Lauantaina on Tylyaho ja sunnuntaina on minun syntymäpäiväni", James sanoi välittömästi.

Lily katsoi häntä järkyttyneenä. "Etkä sinä ole sanonut minulle mitään?"

"Olisiko pitänyt?" James kysyi.

"Olisiko pitänyt?" Lily matki. "Oletko sinä täysi tolvana? Aioit jättää kertomatta TYTTÖYSTÄVÄLLESI syntymäpäivästäsi!"

"Lily, rauhoitu!" James laski kätensä Lilyn käsivarrelle. "Vedä syvään henkeä. Kuvittele olevasi vihreässä metsässä - "

"Pää kiinni!" Lily kivahti. "Tuosta ei ole mitään hyötyä!"

James kohautti olkapäitään. "Aina kannattaa yrittää. Lily, oikeasti, nyt sinä tiedät. Minä olen syntynyt 22. marraskuuta. Eikä mitään vahinkoa tapahtunut."

"Ei tapahtunut, ei tietenkään", Lily mutisi ja henkäisi syvään. "No niin, minä säästän sinun haukkumisesi myöhempään, koska meille tulee kohta kiire. Eli milloin sinä haluat pitää sen kokouksen?"

"Huomenillalla?" James ehdotti ja pienen miettimisen jälkeen Lily myöntyi ehdotukseen. James lupasi tiedottaa asiasta kaikille valvoja-oppilaille - paitsi ehkä Amos Diggorylle, jota hän ei todellakaan kaivannut kokoukseen, mutta sitä hän ei mennyt sanomaan Lilylle. Ennen tuntia he suunnittelivat vielä tanssiaisten koristelun valmiiksi ja ensimmäistä kertaa Lilystä alkoi tuntua, että joulutanssiaisista todella tulisi jotakin.

Lily ja James tekivät tanssiaissuunnitelmia niin innokkaasti, että melkein myöhästyivät pimeyden voimilta suojautumisen tunnilta. Ehtiessään luokkaan viime tipassa väsyneinä he saivat kuitenkin huomata, ettei Red ollut vielä edes paikalla. Lily ja James istuivat kaikessa rauhassa paikoilleen - Lily Ariannan viereen ja James Siriuksen viereen, koska Arianna ei voinut kuvitellakaan Siriuksen vieressä istumista. Lily virnisti Ariannalle pikaisesti ja kohotti sitten kulmiaan.

"Sinä olet kuulemma menossa Tylyahoon Casper Halliwellin kanssa?"

Arianna hymyili ja nyökkäsi. "Jamesko sinulle kertoi?"

"Joo. Hän ja Sirius näkivät sinun puhuvan Casperille, tai jotakin. Täytyy sanoa, että olen yllättynyt."

"Mistä?" Arianna kysyi.

Lily kohautti olkapäitään. "Siitä, että sinä aiot mennä jonkun pojan kanssa."

Arianna katsoi häntä kärsivänä. "Kuule, minä en tarvitse sinulta mitään saarnaa koskien yhden pojan korvaamista toisella", hän ilmoitti kyllästyneesti. "Minä en ole ääliö. Casper vain sattui pyytämään minua ja minä suostuin koska hän on kiva. Ei mitään muuta. Sitä paitsi minusta on tylsää mennä yksin, koska sinä ja Cinnamon käytätte kuitenkin kaiken aikanne nuoleskelemalla poikaystävienne kanssa pitkin Tylyahon katuja ja aiheuttamalla traumoja ala-ikäisille."

Lily virnisti anteeksipyytävästi. "Olin vain vähän huolissani."

"No, älä ole", Arianna napautti. "Minä en ole enää mikään pikkutyttö, eikä Casper ole pedofiili."

Heidän keskustelunsa keskeytyi, kun Red käveli luokkaan. Tällä kertaa Jazz ei ollut hänen mukanaan ja Lily päätteli Jazzin menneen käymään Lontooseen. Sitä teoriaa tuki myöskin Redin tavallista väsyneempi olemus. Red näytti siltä kuin ei olisi nukkunut aikoihin ja Lily arveli, että Redillä oli jonkinlaisia huolia. Hänellä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista aikomusta mennä kysymään, tarvitsiko Red apua niiden selvittämisessä.

Red asettui opettajanpöydän eteen ja nojasi siihen pienesti. "Voisiko Severus Kalkaros tulla tänne", hän pyysi. Kalkaros kohautti olkapäitään ja laahusti luokan eteen professori Redin luokse. Kelmit virnistelivät toisilleen arvaten, että jonkinlaista nöyryytystä oli tulossa. He olivat oikeassa, sillä seuraavaksi Red veti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä Kalkaroksen kasvoja. Kalkaroksen ilme muuttui heti varautuneeksi.

"Älä huolehdi, en minä aio käyttää sinuun avada kedavraa", Red sanoi huvittuneesti. "Edes Dumbledore ei antaisi minun poiketa alkuperäisestä opetussuunnitelmasta niin paljon. Harjoittelemme tänään komennuskirousta vastaan taistelemista. Eli, kuten tiedätte, komennuskirous on kirous, jonka vallassa oleva tekee mitä tahansa, mitä kirouksen langettaja käskee. Kirous on erittäin suosittu kuolonsyöjien keskuudessa, mutta sitä vastaan on kuitenkin mahdollista taistella - ainakin jos on tarpeeksi mielenlujuutta." Hän kääntyi jälleen Kalkaroksen puoleen. "Minä langetan sinuun nyt komennuskirouksen ja sinun on tarkoitus taistella sitä vastaan, onko selvä?"

Kalkaros nyökkäsi jurosti ja Red mutisi melkein laiskasti: "Komennu." Kalkaroksen kasvoille ilmestyi uneksiva ilme ja hetken kuluttua muu luokka näki hänen tanssivan taidokkaasti napatanssia. Kelmit remahtivat kovaääniseen nauruun, eikä Lilykään voinut hillitä itseään.

"En tiennytkään, että Ruikuli osaa tuollaistakin", James sanoi kovaan ääneen. Red ei sanonut mitään, mutta hänenkin kasvoillaan oli huvittunut ilme, kun hän nosti kirouksen Kalkaroksen yltä. Kalkaros käveli nopeasti paikalleen posket punoittaen - joko raivosta tai nolostuksesta.

"Bellatrix Black, seuraavaksi", Red käski. Bellatrix nousi ylös ja käveli itsevarmasti hiuksiaan heilautellen luokan eteen. Red langetti häneen komennuskirouksen ja Kelmit saivat suureksi ilokseen nähdä Bellatrixin lausumassa rakkausrunoa tulipunaiselle Peterille. Bellatrixin jälkeen oli Cinnamonin vuoro. Red käski Cinnamonia hyppäämään opettajanpöydän yli, missä Cinnamon onnistuikin helposti.

"Onneksi se ei ollut mitään kaamean noloa", Cinnamon kuiskasi Lilylle kävellessään paikalleen.

Lily hymyili pienesti. "Odotahan, kun on minun vuoroni", hän sanoi pahaenteisesti. Hänen helpotuksekseen Red kuitenkin kutsui seuraavaksi paikalle luihuiseen kuuluvan Tyler Smithin, joka esitti taidokasta voimistelua kattolamppujen varassa. Tylerin jälkeen Red määräsi vuoron Jamesille, joka lauloi erittäin epävireisesti Kanadan kansallislaulua.

"Hieno esitys, James", Lily kommentoi, kun James käveli paikalleen.

James mulkaisi häntä murhaavasti. "Vielä sinunkin aikasi koittaa..."

"Itse asiassa se koittaa juuri nyt", Red sanoi. "Evans, tänne."

Lily nousi ylös ja käveli hieman hermostuneesti Redin luokse luokan eteen. Hän pysähtyi Redin eteen ja odotti, kunnes Red osoitti häntä taikasauvallaan ja sanoi terävästi: "komennu." Lily tunsi mielensä rentoutuvan täysin, aivan kuin hänellä ei olisi ollut enää mitään huolia. Hän sulki silmänsä ja keskittyi vain olemaan ajattelematta. Hän ihmetteli, miksi ei ollut tehnyt tällaista useammin... Hän tunsi itsensä täydellisen rauhalliseksi ja rennoksi. Sitten hän kuuli tasaisen, melkein tuntemansa äänen sanovan: "Suutele Lestrangea." Lily liikahti kohti Rodolphus Lestrangea - hän ei halunnut irtautua ihanasta olotilastaan vain haratakseen vastaan. Hän kuuli äänen toistavan käskyn ja jatkoi kävelyään, kunnes äkkiä hänen mielessään heräsi toinenkin ääni, tällä kertaa hänen omansa. Ääni kysyi: miksi? Miksi hänen pitäisi suudella Lestangea, joka oli inhottava... ja luihuinen... ja varattu Bellatrix Blackille? Lily epäröi ja hidasti kävelyään. Hän kuuli äänen sanovan hieman terävämmin: "Suutele Lestrangea!"

Lily oli kuitenkin onnistunut herättämään oman tajuntansa, eikä todellakaan tuntenut enää mitään hinkua suudella Rodolphus Lestrangea. Se oli typerä temppu ottaen huomioon, ettei hän ollut ikinä pitänyt Lestrangesta. Hän kuuli käskyn uudelleen. Hän taisteli itsensä kanssa, kun hänen jalkansa liikkuivat melkein automaattisesti kohti Lestrangea ilman, että hän pystyi estämään itseään. Ei hän halunnut tehdä sitä. Lestrange oli ilkeä ja sanoi häntä aina kuraveriseksi.

"Suutele Lestrangea!"

Ei, Lilyn mielessä oleva ääni sanoi, ei hän voisi tehdä sitä. James suuttuisi hänelle. Hän seurusteli Jamesin kanssa. Ja Lestrange oli inhottava.

"Suutele Lestrangea! Nyt!"

"En!" Lily sanoi yllättäen pysähtyen muutaman askeleen päähän Lestrangesta. Hänen mielensä tuntui äkkiä täydellisen selvältä ja hän katsoi Lestrangea inhoten. "Enkä suutele!" hän parahti. "Hän on ällöttävä!"

Rodolphus Lestrange katsoi häntä vihaisesti, samoin Bellatrix Black. Lily virnisti heille omahyväisesti kävellessään paikalleen, vaikka mielessään ihmettelikin, miten hän oli voinut onnistua - kun edes James ei ollut onnistunut ja James sentään oli yksi luokan parhaita pimeyden voimilta suojautumisessa.

Red virnisti hänelle, kun hän istui paikalleen. "Tuo oli hyvä, Evans", hän sanoi tyytyväisenä. "Juuri tuollaista minä halusin nähdä. Evans pystyi työntämään kirouksen kokonaan syrjään. En odottanut kenenkään teistä onnistuvan siinä vielä ensimmäisellä kerralla. Hienoa, Evans."

Luihuiset loivat Lilyyn murhaavia katseita. Myös hänen ystävänsä katselivat häntä ihmeissään.

"Miten sinä onnistuit siinä?" James kysyi lopulta. "Minäkin yritin, mutta ei siitä ollut mitään hyötyä. En voinut estää itseäni."

Lily kohautti olkapäitään. Hän ei osannut vastata Jamesin kysymykseen. "Minä vain tajusin, etten todellakaan halunnut suudella Lestrangea", hän sanoi inhoavasti. "Tai siis, hänhän on oksettava."

"Ja varattu", Arianna lisäsi virnistäen.

Pimeyden voimilta suojautumisen tunnin jälkeen Lily pakkasi tavaransa mahdollisimman nopeasti ja siirtyi käytävään odottamaan Kelmejä. Nähdessään heidän tulevan hän tarttui Siriusta käsivarteen.

"Minulla on sinulle asiaa", hän ilmoitti.

Sirius katsoi häntä virnistäen. "Ymmärrettävää, Lily-kulta, mutta minun käsittääkseni sinä olit jo varattu - "

"Minä sanoin, että minulla on sinulle asiaa, en, että minulla on sinulle asiaa LUUTAKOMEROSSA", Lily kivahti. "Remus ja Peter myös. Tänne."

"Sinun ei tarvitse komennella", Remus sanoi. "Sirius on meistä se ainoa koira."

"Ihan miten vain", Lily pyöritti silmiään. "Ria ja Cin, viitsisittekö te viihdyttää vähän minun poikaystävääni?"

"Oletko sinä ihan varma, että tuo on turvallista?" Sirius kohotti kulmiaan. Lily sulki silmänsä tuskastuneena ja lähti kävelemään kohti rohkelikkotornia Siriuksen, Remuksen ja Peterin seuratessa häntä. Arianna, James ja Cinnamon jäivät typerinä seisomaan käytävään. Lily vilkaisi olkansa yli, etteivät he varmasti seuranneet ja suunnisti sitten rohkelikkotorniin.

"Minne me olemme menossa, jos sinulla ei kerran ole asiaa luutakomeroon?" Sirius kysyi.

"Teidän makuusaliin", Lily tokaisi. "Eikä sitten mitään kuvitelmia, Sirius, tai minä huolehdin omakätisesti siitä, että vietät loppuvuoden mukavasti Azkabanissa ahdistelusta syytettynä."

Sirius näytti pettyneeltä. "No, kaikkea ei voi saada", hän sanoi sitten ja seurasi Lilyä poikien makuusaliin. "Viitsitkö sinä kertoa, mikä on tilanne?"

"Tilanne on se, että Jamesilla on kuulemma sunnuntaina syntymäpäivä", Lily sanoi. "Oletteko te suunnitelleet mitään?"

Sirius, Remus ja Peter vilkaisivat toisiaan ja kohauttivat sitten harteitaan. "Viime aikoina on ollut vähän muita... asioita", Sirius sanoi vältellen. Lily nyökkäsi.

"No, mitä te AIOTTE suunnitella?"

"Juhlat?" Remus ehdotti. "Ei kukaan Kelmeistä voi viettää syntymäpäiviä ilman kunnollisia juhlia."

"Sopii minulle", Lily kohautti olkapäitään.

Sirius näytti yllättyneeltä. "Eikö Johtajatyttö aiokaan saarnata meille siitä, että juhlat ovat kiellettyjä?"

"Todennäköisesti aikoo, mutta sinuna en olisi niin tyhmä, että kertoisin hänelle", Lily sanoi erittäin dumbledoremaiseen tapaan. "Oletteko te keksineet, mitä aiotte hankkia hänelle lahjaksi?"

Kelmit nyökkäsivät. "Olemme hankkineet lahjan jo ajat sitten."

"Mitä te hankitte?" Lily kysyi uteliaasti.

"Älä kuvittelekaan, että kertoisimme", Sirius sanoi ovelasti.

31.osa - mustasukkaisuutta Tylyahossa

Lily heräsi lauantaiaamuna aikaisin siihen, että Arianna käveli edestakaisin makuusalissa ja viskeli vaatteitaan lattialle. Hän nousi istumaan silmiään hieroen ja kiroten Tylyaho-päiviä, jolloin Arianna käyttäytyi lähes aina yli-innostuneesti.

"Onko tuo ihan välttämätöntä?" hän kysyi tuskastuneesti. "Jotkut meistä yrittävät nukkua."

Ensin Arianna näytti siltä, ettei ollut edes kuullut, vaan jatkoi epätoivoisesti vaatteiden sovittamista. Sitten hän kuitenkin viskasi vihreän puseron lattialle ja kääntyi katsomaan Lilyä.

"Minä en löydä sopivia vaatteita!" hän valitti.

Lily kohotti kulmiaan. "Mistä lähtien Casper Halliwell on ollut sinulle niin tärkeä?"

Arianna pyöritti silmiään. "No tästä lähtien, vaikka!"

"Tai siitä lähtien, kun Sirius alkoi iskeä muita tyttöjä?" Lily ehdotti viattomasti.

Arianna mulkaisi häntä. "Minä en vajoa niin alas, että yrittäisin tehdä Siriusta mustasukkaiseksi!" hän protestoi kiihtyneesti ja pudotti käsistään keltaisen paidan, jota oli juuri ollut aikeissa sovittaa. Lily kohautti olkapäitään.

"Se oli vain arvaus", hän sanoi tyynnyttelevästi. "Sitä paitsi, etkö sinä ole muka kiinnostunut Casperista lievästi sanoen - äkillisesti?"

"Hän ei ole mikään Siriuksen korvike!" Arianna sanoi vihaisesti ja Cinnamon ja Alice alkoivat kääntyillä sängyissään. "Väitätkö sinä, että minun pitäisi jäädä itkemään Siriuksen perään loppuiäkseni - varsinkin kun minä itse sanoin hänelle, että en halua olla hänen kanssaan?"

"En", Lily sanoi. "Mutta sinäkään et voi väittää, että sinusta ei tuntuisi pahalta, kun Sirius iskee muita tyttöjä vilkaisemattakaan sinuun."

"Lils, jos minä haluan psykologianluennon, minä etsin käsiini Cinin!" Arianna ilmoitti terävästi ja käänsi selkänsä Lilylle ilmoittaen, että asia oli loppuunkäsitelty. Lily ei kuitenkaan aikonut luovuttaa niin helpolla.

"Myönnä pois", Lily jatkoi itsepäisesti. "Että sinä olet vihainen, koska Sirius unohti sinut noin vain."

"Enkä myönnä!" Arianna kivahti.

"No, se on totuus, myönsit sinä sitä tai et", Lily ilmoitti kohauttaen olkapäitään. "Ja nyt sinä haluat alkaa seurustella Casperin kanssa, koska haluat saada Siriuksen huomaamaan sinut taas. Sitä paitsi Casper pelaa Siriuksen kanssa samaa paikkaa ja he ovat väkisinkin hyviä kavereita - sinä haluat kostaa Siriukselle ja Casper on siihen paras vaihtoehto."

Arianna tuhahti. "James tekee tuollaista, en minä."

"Miten vain", Lily huokaisi. "Mutta Ria, ihan oikeasti, sinusta ehkä tuntuu, että Casperin iskeminen on paras vaihtoehto, mutta se ei ole."

Myöskään James ei nukkunut Tylyaho-vierailun aamuna kovinkaan pitkään. Hän oli yksinkertaisesti liian onnellinen voidakseen nukkua. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli menossa Tylyahoon tyttöystävänsä kanssa - ja nimenomaan tyttöystävänsä LILYN kanssa. James oli kuvitellut kolmannesta luokasta lähtien mielessään, millaista olisi vaeltaa pitkin Tylyahon katuja Lilyn kanssa tietäen, että he olivat yhdessä.

"Onko kaikki hyvin, Sarvihaara?" Sirius kysyi vetäessään paidan päänsä ylitse ja katsoen merkitsevästi Jamesin luonnottoman leveää virnistystä. "Et kai sinä TAAS ole mennyt tekemään hilpeytysloitsuja peilin edessä?"

James loi katseensa kohti kattoa. "Minä en ole enää niin typerä", hän murahti. "Se oli kolmannella luokalla!"

"Joten?" Sirius kohotti kulmiaan. James tajusi, että Siriukselle oli turha yrittää takoa järkeä tässä asiassa, joten hän tyytyi kyräilemään Siriusta arvokkaasti ja siirtyi sitten vaatekaappinsa kimppuun. Hän veti nopeasti esille paidan ja farkut ja puki päälleen, valmiina lähtemään aamiaiselle. Siriuksen sanat kuitenkin pysäyttivät hänet juuri kun hän oli ehtinyt laskea kätensä ovenkahvalle.

"Kaveri hei, kello on puoli seitsemän", Sirius huomautti. "Sinä olet aikaisessa."

"Tai kotitontut myöhässä", James mutisi ja käveli tuskastuneena takaisin huoneeseen. "Miten minä muka saan yli puoli tuntia kulumaan? Minä tulen HULLUKSI!"

"Rauhoitu, Sarvihaara", Sirius huokaisi. "Lily on jo sinun tyttöystäväsi, nämä eivät ole mitkään ensitreffit!"

"Käytännöllisesti katsoen ovat", James muistutti. "En ole ikinä käynyt hänen kanssaan Tylypahkan maita kauempana. Tai no, Tylyahossa kerran, mutta silloin me olimme ystäviä."

"Aivan kuin siinä olisi jotakin eroa."

"On siinä, Anturajalka", Remus ilmoitti noustessaan istumaan sängyllään. "Ystävät eivät nuoleskele toisiaan."

Sirius kohotti kulmiaan. "Ja miksi eivät?"

James ja Remus loivat toisiinsa tuskastuneita katseita. Sitten James päätti vaihtaa puheenaihetta. "Remus, menetkö sinä Cinin kanssa?"

"Voit uskoa", Remus virnisti. Alettuaan seurustella Cinnamonin kanssa Remus oli ollut paremmalla tuulella kuin aikoihin - muiden Kelmien helpotukseksi. He arvasivat kuitenkin, ettei Remuksen hyvä tuuli kestäisi kauan, sillä marraskuun 30. päivä olisi jälleen täysikuun ja Remuksen muodonmuutoksen aika. Remus oli helpottunut siitä, että Cinnamon tiesi hänen olevan ihmissusi. Ainakaan hänen ei tarvinnut valehdella menevänsä katsomaan kuolemansairasta äitiään - jonka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kuolla vuosia sitten, sillä Remus oli käyttänyt samaa valhetta ensimmäisestä luokasta lähtien.

"Entä sinä, Matohäntä?" James kääntyi kysymään Peteriltä, joka makasi edelleen sängyssään peitto tiukasti mytättynä kainaloonsa. Peter ei näyttänyt kuulleen hänen kysymystään - ainoa vastaus, jonka James sai, oli pieni tuhahdus ja sitten Peter käänsi kylkeään. James kääntyi katsomaan toisia.

"Pitäisikö meidän herättää hänet?" hän kysyi.

"Äh, mitä turhia", Sirius heilautti kättään. Vaikka Sirius olikin suostutellut Jamesia antamaan Peterille anteeksi, ei hän ollut turhan innokas keskustelemaan Peterin kanssa koko aikaa. Hän ei oikein tiennyt, miten suhtautua Peteriin, vaikka ei ollutkaan loukkaantunut yhtä verisesti kuin James. Hän päätteli, että kestäisi hetken, ennen kuin heidän ystävyytensä palautuisi normaaliksi - jos se koskaan parantuisi. Vaikka pakkohan sen oli, Sirius arveli. He olivat Kelmit ja he olivat luvanneet pitää yhtä kuolemaansa saakka. Eikä kukaan heistä ollut aikeissa rikkoa sitä lupausta.

"Anturajalka, suostuttelitko sinä sen aivottoman blondisi lähtemään seuraksesi Tylyahoon?" James halusi tietää.

Sirius virnisti. "Ihan kuin siihen olisi kovin paljon tarvittu suostuttelua", hän tuhahti. "Ja sen aivottoman blondin nimi on Admire Speir."

"Muista tuo vielä kun ehdimme Tylyahoon asti, niin sitten kaikki on hyvin", Remus neuvoi. Sirius mulkaisi häntä.

"Minä en ole enää niin typerä, että unohtaisin seuralaiseni nimen", Sirius sanoi loukkaantuneena. "Sitä sattui viimeksi viidennellä luokalla!"

"Kuudennella, itse asiassa. Tiedätkö, missä Admire asuu?"

Sirius katsoi Jamesia kuin hän olisi ollut idiootti. "Tylypahkassa, ehkä?"

"En minä sitä tarkoittanut. Vaan mistä hän TULEE, taukki!"

"Mistä minä sen voisin tietää?" Sirius ihmetteli.

James kohautti olkapäitään. "Kunhan kysyin. Entä missä Arianna asuu?"

"Mikä aamuvarhaisen kyselytuokio tämä muka on?" Sirius pyöritti silmiään. "Hän asuu Manchesterissa, mutta viettää suurimman osan lomistaan Viistokujalla Cinnamonin luona."

James loi Siriukseen merkitsevän katseen.

"Mitä?" Sirius kysyi ärsyyntyneesti.

"Ei mitään", James heilautti kättään. "Mikä on Ariannan lempikouluaine?" hän kysyi seuraavaksi.

"Pimeyden voimilta suojautuminen", Sirius sanoi välittömästi. "Hän haluaa ryhtyä auroriksi päästyään koulusta."

"Entä Admire?"

Sirius oli hetken hiljaa. "Mistä minä voisin tietää?" hän ärähti sitten. "Ei hän ole ikinä kertonut!"

"Montako lausetta sinä olet tarkalleen vaihtanut hänen kanssaan?" James tiedusteli.

Siriuksen otsalle ilmestyi syviä ryppyjä, kun hän alkoi keskittyneesti laskea. "Viisi", hän sanoi lopulta. "Jos 'moi' ja 'nähdään' lasketaan. Sen lisäksi minä olen käyttänyt lauseita 'haluatko lähteä Tylyahoon seurakseni', 'sinun pitäisi pukeutua tuolla tavalla useammin' ja 'oletko nähnyt kumiankkaani'."

"'Oletko nähnyt kumiankkaani'?" Remus kohotti kulmiaan. "Milloin sinä sellaista olet käyttänyt?"

"Neljännellä", Sirius sanoi välinpitämättömästi. "Minä tarvitsin sitä. Kumiankkaa, siis."

James huokaisi. "Oletko sinä ihan varma, että on viisasta mennä Speirin kanssa Tylyahoon?" hän kysyi.

Sirius rypisti otsaansa. "Siksikö, koska minä kysyin häneltä, onko hän nähnyt kumiankkaani?"

"EI!" James parahti turhautuneena. "Vaan koska sinä et tiedä hänestä mitään!"

"Joten?" Sirius kohautti olkapäitään. "Hän on hyvännäköinen."

James ja Remus vilkaisivat toisiaan turhautuneena. Sitten James kääntyi jälleen Siriuksen puoleen. "Oikeasti, Sirius, sinä et ole edes vaivautunut puhumaan koko tytön kanssa! Miten sinä voit tietää, että hänen kanssaan kannattaa viettää päivä?"

Sirius ei näyttänyt huolestuvan Jamesin sanoista. "Hän on normaali tapaus ja sattuu pitämään minusta, eli hän ei vaivaa minua typerillä kysymyksillä tai huomautuksilla. Korkeintaan jää roikkumaan minussa jälkeenpäin, mutta - "

"Mutta sinä menet hänen kanssaan vain huvin vuoksi, et siksi, että olisit aidosti kiinnostunut hänestä", James totesi. "Sinä pidät edelleen Ariannasta."

"Enkä pidä!" Sirius sanoi ärtyneenä. "Siitä on jo vaikka kuinka kauan!"

"Puolitoista viikkoa, Anturajalka, en kutsuisi sitä kovin pitkäksi ajaksi. Ja sinä pidät Ariannasta edelleen", James sanoi varmasti.

"Enkä pidä!"

"Oletko varma, että sinun kannattaa aloittaa tätä väittelyä uudelleen?" Remus puuttui keskusteluun. "Muistat varmaan, mitä edellisellä kerralla kävi."

Sirius sulki suunsa ja tuijotti eteensä synkkänä. "Minä en tarvitse teitä vahtimaan itseäni!" hän kivahti lopulta.

"Emme me sitä tarkoittaneet", James huokaisi. "Vaan sitä, että on typerää yrittää korvata Ariannaa jollakin toisella tytöllä, kun sinä olet edelleen ilmiselvästi rakastunut häneen."

Sirius kohautti olkapäitään ylimieliseen tapaan, eikä sanonut mitään.

James ja Lily nousivat Tylyahoon vieviin vaunuihin yhdessä Remuksen ja Cinnamonin kanssa. Sirius oli halunnut jäädä odottamaan Admire Speiriä, joka ei ollut tullut ajoissa sovitulle paikalle. Lily ja James ajattelivat, ettei se ollut mikään ihme - Admire Speir käytti tunnetusti tuntikausia ihaillakseen kuvaansa peilistä. He eivät kuitenkaan viitsineet huomauttaa asiasta Siriukselle mitään, koska Sirius oli jo valmiiksi kireällä tuulella hänen ja Jamesin (sekä Remuksen) sananvaihdon jälkeen.

"Minulla oli vähän samantapainen keskustelu Rian kanssa aamulla", Lily sanoi, kun James oli kertonut hänelle kaiken Siriuksen edesottamuksista. "Hän lievästi sanoen suuttui, kun otin esille sen mahdollisuuden, että hän ehkä yrittää vain tehdä Siriusta mustasukkaiseksi iskemällä Casper Halliwellin."

"Ja onnistui siinä aika hyvin", James sanoi kuivasti. "Hänen tekonsa sai Siriuksen sormet pois paikoiltaan."

"Eikö se ole yleensä sydän pois paikoiltaan?" Cinnamon kohotti kulmiaan ja pudisti sitten päätään. "Oikeasti, niiden kahden pitäisi jo tajuta, ettei tuollainen hyödytä mitään. Ei ihmisiä voi pitää korvikkeena."

"Tarkoittaako tuo sitä, että minä en ole vain Amos Diggoryn korvike?" Remus kysyi virnistäen. Cinnamon läimäytti häntä käsivarteen.

"Olisin enemmän huolissani siitä, että MINÄ en ole vain Diggoryn korvike SINULLE", hän nälväisi.

"HEI", Remus sanoi loukkaantuneena. "Meistä kahdesta MINÄ olen se, jolla ei ole ikinä ollut minkäänlaisia tunteita Diggorya kohtaan."

Sitten hän nojautui eteenpäin ja suuteli Cinnamonia. James teki oksennusta muistuttavia ääniä.

"Sinun on tarkoitus olla meistä se kiltein yksilö!" hän valitti Remukselle.

Remus kohauttii olkapäitään vetäytyessään kauemmas Cinnamonista. "En minä ole. Peter on. Hän on liian arkajalka tehdäkseen mitään."

"No, Peteriä lukuunottamatta", James korjasi. "Olet sinä ainakin kiltimpi kuin minä ja Anturajalka."

"Jos se, että en ole ikinä yrittänyt iskeä McGarmiwaa tarkoittaa, että olen kiltti, minulla ei ole mitään asiaa vastaan", Remus sanoi kuivasti ja vaihtoi sitten puheenaihetta.

"Miten se kokous valvojaoppilaiden kanssa sujui torstai-iltana?"

James ja Lily virnistivät toisilleen tyytyväisinä. "Hyvin. Työt on jaettu ja kaikki on varmasti valmista tanssiaisiltana", Lily lupasi ja rypisti sitten otsaansa. "Ainakin jos se toivoton Red ei ollut liian kiireinen suutelemaan Jazzia kuullakseen Jamesin pyyntöä."

"Miksi te tarvitsette Redin apua bändin hankkimiseen?" Cinnamon kysyi.

"Näet sen 17.päivä", Lily virnisti.

"Mitä mieltä valvojaoppilaat muuten olivat teidän suunnitelmistanne?" Cinnamon uteli.

Lily kohautti olkapäitään. "He suhtautuivat hyvin. Paitsi Amos Diggory, tietenkin. Hänellä tuntuu olevan jotakin henkilökohtaista meitä vastaan", hän sanoi paljonpuhuvasti. Cinnamon tuhahti.

"Kai te edes heititte hänet ulos kokouksesta?"

"Emme", Lily sanoi ja Cinnamonin kasvoille ilmestyi järkyttynyt ilme. "James tukki hänen suunsa", Lily virnisti sitten.

"Miten?" Cinnamon ja Remus kysyivät kiinnostuneina.

"Sukalla", James sanoi muina miehinä.

Cinnamon alkoi kakoa. "En todellakaan halua tietää."

Siriukselle ja Ariannalle matka Tylyahoon oli tuskallisin ikinä. Epäonnekseen he joutuivat matkustamaan samassa vaunussa - Ariannan seuralainen Casper Halliwell halusi välttämättä keskustella Siriuksen kanssa huispaustaktiikoistaan seuraavan viikonlopun peliä varten ja vaati, että he voisivat matkustaa samassa vaunussa. Sekä Arianna että Sirius katsoivat parhaaksi suostua, vaikka kumpikaan ei ollut erityisen innokas viettämään aikaa keskenään. Eivät he varsinaisesti mykkäkoulua pitäneet, kumpikin vain oli loukkaantunut toiselle.

Arianna istui Casperin vieressä vaunuissa ja tuijotti ulos ikkunasta melkein koko ajomatkan ajan. Hän kuunteli puolella korvalla Siriuksen ja Casperin keskustelua. Hänen ei erityisemmin tehnyt mieli keskustella Siriuksen seurana olevan Admire Speirin kanssa. Hän ei tuntenut Admirea hyvin, eikä ollut siitä edes pahoillaan. Admirella oli inhottava tapa olla yltiöystävällinen kaikille ja teeskennellä typerämpää kuin olikaan. Arianna oli varma, että Admirella oli aivot jossakin sen vaalean hiuspaljoutensa alla - mutta hän ei ollut aivan varma, tiesikö Admire sitä. Sen lisäksi, että Arianna ei pitänyt Admiren luonteesta, hän ei pitänyt siitä tosiasiasta, että Admire nojasi kaiken aikaa ärsyttävän tuttavallisesti Siriukseen. Hän oli enemmän kuin helpottunut, kun he alkoivat lähestyä Tylyahoa, mutta tietenkin Casperin oli pakko lisätä hänen kärsimyksiään vielä yhdellä kysymyksellä:

"Tiedättekö te, mitä Potter ja Evans ovat suunnitelleet joulutanssiaisia varten?"

Arianna vilkaisi pikaisesti Siriusta aivan kuin odottaen hänen vastaavan puolestaan. Samassa Siriuksen katse siirtyi hänen suuntaansa ja hän käänsi nopeasti päänsä pois.

"Emme tarkalleen", Arianna sanoi nopeasti voidakseen olla ajattelematta mitään. "Lily ja James ovat kamalan salaperäisiä, mitä heidän työhönsä tulee."

"Johtuu varmaan siitä, että he kuhertelevat enemmän kuin työskentelevät", Sirius virnisti. Arianna loi häneen murhaavan katseen ja Sirius sulki suunsa. He ajoivat loppumatkan Tylyahoon hiljaisuudessa. Heti kun vaunut pysähtyivät Tylyahon pääkadulle, Arianna pomppasi jaloilleen ja laskeutui vaunuista. Hän kuuli Casperin mutisevan vaunuista:

"...mihin ihmeeseen hänellä on noin kiire?"

Sitten Casperkin kapusi alas vaunuista ja he lähtivät liikkeelle.

"Mihin sinä haluat mennä ensimmäisenä?" Casper kysyi.

Arianna kohautti olkapäitään. "Ei sillä väliä", hän sanoi ja pakottautui väläyttämään Casperille leveän hymyn. Ei hän oikeastaan välittänyt siitä, mihin he menisivät. Ei hänellä kuitenkaan olisi hauskaa.

"Missä sinä haluat käydä?" James kysyi Lilyltä, kun he seisoivat Remuksen ja Cinnamonin kanssa pääkadulla. Sirius ja Arianna olivat omien seuralaistensa kanssa omilla teillään, eikä Peter ollut halunnut liittyä heidän joukkoonsa, vaan sanoi viettävänsä päivän Alice Prewettin kanssa. Alice oli yksinäinen, koska Frank Longbottom ei ollut hänen seuranaan Tylyahossa ja Peter taas kaipasi muuten vain seuraa - hän piti lupauksensa ja pysyi kaukana Jessica Laheneysta.

"En tiedä. Minun pitää käydä ainakin etsimässä juhlakaapua itselleni", Lily sanoi mietteliäästi ja James voihkaisi.

"Siinä tapauksessa minä taidan suunnistaa Zonkolle", James sanoi. "Liitytkö seuraan, Kuutamo?"

Remus virnisti. "Arvaan, että Cin haluaa kuitenkin mennä Lilyn mukana, joten kyllä se käy."

"Minä haluan kuitenkin mennä sinun kanssasi Kolmeen Luudanvarteen myöhemmin, Lily", James sanoi. "Olen halunnut jo vuosia tarjota sinulle juotavaa siellä."

"Pienet haaveet sinulla", Lily sanoi pyörittäen silmiään, mutta hymyili joka tapauksessa leveästi. "Sinä olet tosi kiva, James. Nähdäänkö Kolmen Luudanvarren edessä vaikka tunnin kuluttua?"

"Tunnin kuluttua?" James toisti. "Tarvitsetko sinä niin kauan aikaa yhden juhlakaavun ostamiseen?"

Remus huokaisi ja taputti Jamesia olkapäälle. "Tarvitsee hän, Sarvihaara - loppujen lopuksi hän ON kuitenkin nainen."

James virnisti ja kääntyi taas Lilyn puoleen. He suutelivat keskellä väkijoukkojen täyttämää katua, sitten Cinnamon tarttui Lilyä käsivarresta ja lähti raahaamaan häntä toiseen suuntaan.

"Minun pitää käydä ostamassa Jamesille syntymäpäivälahja", Lily sanoi, kun he kävelivät kohti lähintä juhlakaapukauppaa. "Minun lahjani hänelle on vasta puoliksi koossa."

Cinnamon nyökkäsi. "Käydään kuitenkin ensin siellä kaapukaupassa", hän ehdotti. "Minä oikeasti tarvitsen sen juhlakaavun."

Tunnin kuluttua Lily, James, Cinnamon ja Remus tapasivat Kolmen Luudanvarren ovella. Lilyllä ja Cinnamonilla oli mukanaan ostoskasseja vaate- ja korukaupoista, James ja Remus taas kantoivat mukanaan Zonkolta hankittuja paperipusseja, jotka olivat täynnä kepposvälineitä, joista Lily ei oikeastaan halunnut tietää mitään.

"Saitko kaapusi ostettua?" James kysyi tarttuessaan Lilyä kädestä ja taluttaessaan hänet sisälle hämärästi valaistuun Kolmeen Luudanvarteen. Lily nyökkäsi.

"Näytä", James pyysi, mutta Lily ravisti päätään.

"Näet sen sitten", hän sanoi lyhyesti.

"Ei tuollainen ole reilua!" James valitti. "Miten minä nyt muka voin pukeutua yhdenmukaisiin väreihin kanssasi?"

Lily loi häneen uhkaavan katseen. "Uskallapas edes yrittää!" hän varoitti.

He istuivat lähellä ovea olevan pöydän ääreen ja riisuivat takkinsa.

"Anna rahat, James", Lily komensi. "Minä menen hakemaan juomat."

James pyöritti silmiään. "Miksi nykyajan tytöt ovat niin omatoimisia?" hän uikutti, mutta ojensi Lilylle rahat joka tapauksessa. Lily nousi ylös pöydästä.

"Mitä te haluatte juoda? Kermakaljat, vai?"

"Ellet sitten halua tilata meille tuliviskiä..." James ehdotti toiveikkaasti.

Lily ravisti päätään. "Sinä olet tarpeeksi rasittavaa seuraa selvin päinkin", hän ilmoitti ja käveli tiskille. Toiset katselivat, kun hän esitti tilauksensa Kolmen Luudanvarren omistajalle, matami Rosmertalle. Sitten Cinnamon kumartui Jamesin puoleen.

"Milloin sinä oikein aiot pyytää Lilyä joulutansseihin?" hän kysyi.

James näytti pöllämystyneeltä. "Miten niin?"

"No, Lily alkaa olla jo tosi hermostunut sinuun", Cinnamon ilmoitti. "Hän luulee, että sinä et aio pyytää häntä ollenkaan."

James avasi suunsa, mutta Cinnamon läimäytti häntä kädellään ennen kuin hän ehti sanoa mitään. "Eli sinä ET AIKONUT pyytää häntä!" Cinnamon sanoi puolittain voitonriemuisesti, puolittain järkyttyneesti. "Oikeasti, James, et sinä voi olettaa, että hän menee kanssasi automaattisesti vain koska hän on tyttöystäväsi!"

James rypisti otsaansa. "No kenen kanssa hän sitten menisi, jos ei minun?"

Cinnamon näytti tuskastuneelta. "Ei kenenkään, mutta tärkeintä on kohtelias ele, James! Missä pussissa sinä olet kasvanut?"

"Godricin notkossa, itse asiassa", James oikaisi.

"Se ei ole nyt tärkeää", Cinnamon kivahti. "Vaan se, että sinun kannattaa pyytää Lilyä pian, koska hän on torjunut jo kolme pyyntöä sinun vuoksesi - "

"KOLME!" James parkaisi järkyttyneenä.

"Aivan niin, kolme", Cinnamon vahvisti.

"Kolme mitä?" Lily kysyi palatessaan takaisin pöytään tasapainotellen neljää kermakaljaa käsissään. "James, miksi sinä näytät noin kauhistuneelta?"

"Minä sanoin hänelle, että voin hyvin kuvitella hänet kolmen lapsen isänä", Cinnamon valehteli kiireesti. "Hän ei pitänyt ehdotuksesta."

"Hyvä, koska ei minullakaan ole mitään hinkua olla kolmen lapsen äiti", Lily virnisti.

Jamesin kasvoille palasi hieman valoisampi ilme. "Eli sinä aiot ryhtyä minun tulevien lasteni äidiksi?"

"James, yleensä on kohteliasta kosia ensin", Remus neuvoi.

"Hupsista", James sanoi. "Pääsi unohtumaan. Lily, muuten, haluaisitko sinä mennä parinani joulutansseihin?"

Lily katsoi häntä epäluuloisesti.

"Ei se ollut mikään piilotettu kosinta!" James sanoi kiireesti. "Vaan kutsu. Siinä on ero."

"Kyllä minä sen tiedän, mutta miehistä ei voi koskaan olla liian varma", Lily totesi. "Ja totta kai minä haluan."

"Hyvä", James sanoi helpottuneena ja kumartui suutelemaan Lilyä pöydän yli. "Anteeksi, että viivyttelin niin pitkään."

Lily kohautti olkapäitään. "Ei kai se haittaa. Tai siis, ethän sinä voi sille mitään, että olet pösilö."

"En pösilö, vaan - " James aloitti arvokkaasti, mutta hänen puheensa keskeytyi, kun Kolmen Luudanvarren oveen kiinnitetty kello kilisi ja seuraavat asiakkaat astuivat sisään. Kyseessä olivat Red ja Jazz. James nykäisi Remusta hihasta.

"Mistä vetoa, että he tulivat hakemaan jotakin alkoholipitoista?" hän kysyi matalalla äänellä.

Remus pyöritti silmiään ja katseli, kuinka Red ja Jazz kävelivät nurkkapöytään. He riisuivat takkinsa, sitten Red lähti hakemaan juomia ja palasi hetken kuluttua (Jamesin pettymykseksi) kahden kermakaljamukin kanssa. Red laski mukit pöydälle ja suuteli Jazzia pitkään ennen kuin istui alas. Lily irvisti.

"Opettajia pitäisi kieltää nuoleskelemasta julkisella paikalla!" hän valitti.

James kohotti kulmiaan. "Miksi niin?"

"He menettävät uskottavuutensa täysin!"

"Ihan kuin Redillä ikinä mitään opettajauskottavuutta olisi ollut..."

Lily oli aikeissa jatkaa väittelyään aiheesta, kun hän näki Ariannan astuvan Kolmeen Luudanvarteen Casper Halliwell kannoillaan. Ariannan kasvoilla oli iloinen ilme ja hän näytti siltä kuin hänellä olisi ollut hauskaa, mutta hänen silmistään Lily näki, että todellisuudessa Ariannan ajatukset olivat jossain aivan muualla. Hän huokaisi itsekseen. Hänen mielestään Ariannan olisi vain pitänyt sopia Siriuksen kanssa - Sirius olisi varmasti hylännyt nykyisen tyttönsä, jos Arianna olisi vain pyytänyt. Mutta tietenkin Arianna oli liian ylpeä tehdäkseen mitään sellaista, hän ajatteli masentuneesti.

"Ria! Tänne!" Cinnamon viittoi. Arianna sanoi jotakin Casperille ja käveli sitten heidän luokseen. Casper suuntasi tiskille hakemaan heille juotavaa. Arianna veti viereisestä pöydästä tuolin ja istui Cinnamonin viereen pöydän ääreen.

"Onko teillä ollut hauskaa?" Arianna kysyi.

Toiset virnistivät. "Niinkin voi sanoa. Sinulla?"

Arianna kohautti olkapäitään ja hymyili. "En ainakaan valita. Näin Kalkaroksen jonkun tytön kanssa Hunajaherttuassa. Se oli aika järkyttävä kokemus."

"Voin uskoa", James värähti. "En vain osaa kuvitella Kalkaroksella naista!"

"Minä en HALUA kuvitella", Remus ilmoitti. Sitten Casper tuli pöytään hänen ja Ariannan juomien kanssa. Casper työnsi Ariannan kermakaljan pöydän ylitse ja veti nopeasti tuolin itselleen.

"Potter, sinä et kuulemma suostu kertomaan mitään tanssiaissuunnitelmista?" Casper kysyi.

James virnisti Lilylle. "Ei se sitten ole mikään yllätys."

"He ovat suunnitelleet jotakin tosi pirullista, sen voin sanoa", Remus ilmoitti. "James hykertelee aina pahaenteisen tyytyväisenä tullessaan suunnittelemasta tanssiaisia."

"No, elämä olisi tylsää, jos siinä ei olisi mitään jännitystä", Casper totesi ja vaihtoi puheenaihetta. "Mitä luulet, kapteeni, olemmeko me valmiita seuraavaan huispausotteluun?"

"Puuskupuhia vastaan? Totta kai me olemme", James sanoi, aivan kuin pelkkä kysymys olisi ollut loukkaus.

Lily huokaisi. "Minä sitten inhoan sitä, miten urheilu saa miehissä luolamies-puolen esiin", hän mutisi. James avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta hän sattui samalla kohottamaan katseensa pöydästä ja katsoi ulos ikkunasta. Se, mitä hän näki, sai hänet aistimaan hankaluuksia. Sirius ja Admire Speir kävelivät Kolmea Luudanvartta kohti määrätietoisesti. James mietti, pitäisikö hänen varoittaa Ariannaa, mutta päätti sitten pitää suunsa kiinni. Joskus Siriuksen ja Arianna oli selvitettävä asiansa, hän päätti.

Sirius ja Admire vetivät Kolmen Luudanvarren oven auki ja astuivat sisälle. Sirius riisui nopeasti takkinsa ja jätti sen käsivarrelleen roikkumaan - enimmäkseen siitä syystä, ettei hän halunnut Admiren ripustautuvan käsivarteensa. Hän silmäili pikaisesti Kolmen Luudanvarren lävitse. Red ja Jazz istuivat nurkassa naureskellen keskenään. Amos Diggory taitteli paperilautasliinasta möhkälettä, jonka hän itsepintaisesti väitti olevan 'lentokone'. Sitten Sirius paikansi Jamesin ja Remuksen, jotka istuivat Lilyn ja Cinnamonin seurassa pöydässä melkein piilossa avonaisen oven takana. Epäonnekseen hän näki, että heidän seurassaan istuivat myös Arianna ja Casper. Sirius oli aikeissa kääntyä ja mennä ovesta takaisin ulos, kun Jamesin huuto kavalsi, että hänet oli huomattu eikä pakomahdollisuutta ollut. Joten hän kokosi itsensä, käski Admiren mennä Kelmien luokse istumaan ja marssi tiskille.

"Kaksi kermakaljaa", Sirius sanoi matami Rosmertalle, joka hymyili hänelle.

"Minä odotinkin jo, milloin sinä tulisit", Rosmerta sanoi. "Ihmettelin, miksi et ollut Jamesin ja Remuksen seurassa."

Sirius iski silmää. "Naisseuraa, tiedäthän."

"Kyllä minä sinut tiedän", Rosmerta sanoi paljonpuhuvasti. "Olen tosin yllättynyt siitä, että et ole sen viimekertaisen tyttösi seurassa - mikä hänen nimensä nyt olikaan - tuo tummatukkainen tyttö, joka istuu muiden teikäläisten seurassa?"

"Hänen nimensä on Arianna", Sirius sanoi vaistomaisesti ja tunsi kasvojensa synkkenevän kääntyessään katsomaan Ariannaa, joka jutteli ja nauroi muiden kanssa. Ariannan violetinsiniset silmät säteilivät tavalla, jota Sirius oli aina ihaillut. Sitten Sirius tajusi matami Rosmertan katselevan itseään tarkkaavaisesti ja käänsi kiireesti katseensa pois.

"Enhän minä voi näyttäytyä kahta kertaa saman naisen seurassa", Sirius yritti vitsailla. "Se tekisi hallaa minun maineelleni."

Matami Rosmerta hymyili ja Siriuksesta tuntui, että nainen näki enemmän kuin hän oli sanonut. "Sinun kannattaa kokeilla puhumista", Rosmerta neuvoikin hänelle. "Se auttaa usein."

"Ei tässä tapauksessa", Sirius huokaisi ja ojensi naiselle maksun kermakaljoista. Hän otti juomat ja kääntyi lähteäkseen, kun matami Rosmerta sanoi vielä hänen peräänsä:

"Yritä uudelleen. Hän selvästikin sopii sinulle."

Sirius nyökkäsi lyhyesti ja käveli toisten luokse. "Juomasi, Admi", hän sanoi lyhyesti ja työnsi kermakaljan Admirelle, joka kiitti väläyttäen hänelle yltiöiloisen hymynsä. Sirius oli ehtinyt kyllästyä siihen hymyyn yhden päivän aikana - Admire saattoi kyllä olla kaunis, mutta hänen päänsä sisällä tuntui olevan pelkkää tyhjää. Ennen Siriusta ei ollut haitannut sellainen, mutta nyt hän huomasi selvästi, miten paljon tylsempää seuraa sellaiset tytöt olivat Ariannaan verrattuna. Ariannasta ei koskaan tiennyt, mitä hän sanoisi tai tekisi - hän oli eläväinen ja vilkas ja älykäs. Sirius huokaisi.

"Onko ollut kiva päivä?" James kysyi.

Sirius nyökkäsi. "Kävin Zonkolla", hän sanoi.

"Minä myös", James sanoi tyytyväisenä. "Kaikki on varmaan sitten koossa joulua varten?"

"Aiotteko te vakavissanne pilata joulujuhlat?" Lily kohotti kulmiaan.

"Ei pilata", James korjasi. "Piristää niitä."

"Voin uskoa sen", sanoi Casper Halliwell. Sirius kääntyi katsomaan joukkuetoveriaan, joka tuntui istuvan hieman liian lähellä Ariannaa. Häntä ärsytti.

"Onko sinulla ollut hauska päivä, Casper?" hän kysyi teeskennellyn huolehtivalla äänellä. "Et kai eksynyt täällä?"

Arianna katsoi Siriusta pitkään. "Tuskin kukaan on niin ääliö, että eksyisi täällä", hän sanoi vastaten Casperin puolesta.

Sirius kohautti olkapäitään. "Ei sitä koskaan tiedä", hän sanoi ja loi Casperiin pitkän katseen. Arianna katsoi häntä vihaisesti ja James potkaisi häntä pöydän alla jalkaan. Sirius ei välittänyt.

"Minä muuten luin lehdestä, että nyt on kehitetty joku uusi luutakompassi, se auttaa pitämään suunnan - ehkä minun pitäisi ostaa sinulle sellainen joululahjaksi, vai mitä sanot, Casper?" hän kysyi tahallisen ilkeästi.

Casper rypisti otsaansa. Sirius ei yleensä käyttäytynyt tällä tavalla häntä kohtaan. "Onko kaikki OK, Black?" hän kysyi.

Sirius nyökkäsi. "On. Tai siis, on heti, kunhan keksin kirouksen, jolla saa kangistettua jonkun opettajan huomaamatta - "

"Nyt riittää, Sirius!" Arianna ilmoitti terävästi pompaten jaloilleen ja tarttui Siriusta käsivarresta. "Ulos!"

Arianna kiskoi Siriuksen perässään kadulle ja jäi seisomaan hänen eteensä vihainen ilme kasvoillaan.

"Mikä sinua oikein vaivaa, Black?" Arianna huusi. "Mitä sinä oikein kuvittelit tekeväsi?"

Sirius kohautti olkapäitään. "En mitään erikoista", hän valehteli tyynesti.

"Kylläpäs!" Arianna huudahti vapisten - joko raivosta tai kylmästä, Sirius ei ollut varma. "Mikä pakkomielle sinulla on kiusata Casperia? Hän on sinun joukkuetoverisi, helvetti?"

"Hän on nuija!" Sirius ärähti vastaukseksi. "Kelpaako?"

"EI! Sinulla ei ole mitään oikeutta ärsyttää häntä VAIN SIKSI että hän sattui pyytämään minua kanssaan ulos - "

Sirius tuhahti. "Aivan kuin se minua kiinnostaisi."

"No näyttää kiinnostavan, kun et voi antaa hänen olla!" Arianna kivahti. "Sinulla ei ole oikeutta puuttua enää minun elämääni, tuliko selväksi? Sinulla ei ole enää mitään oikeutta olla mustasukkainen!"

"Ihan kuin sinä et olisi tullut tänne hänen kanssaan juuri siksi, että saisit minut mustasukkaiseksi", Sirius nälväisi.

Arianna läimäytti häntä kasvoihin. "Meistä kahdesta MINÄ en vajoa niin alas", hän huusi, vaikka sisällään tiesikin valehtelevansa. "Etkö sinä tajua sitä, Sirius? Sinulla oli jo mahdollisuutesi! Ja sinä pilasit sen! Nyt sinun pitää vain päästä sen yli!"

Hän kääntyi kannoillaan ja käveli kiivain askelin takaisin Kolmeen Luudanvarteen Siriuksen jäädessä seisomaan kadulle pakkaseen. Vähitellen taivaalta alkoi putoilla pieniä lumihiutaleita Siriuksen niskaan.

32.osa - välienselvittelyä (taas)

Kelmit eivät saaneet tietää tarkalleen, mitä Arianna ja Sirius olivat sanoneet toisilleen, mutta he tiesivät, ettei sananvaihto ollut ollut mitenkään kaunis. Arianna ilmestyi takaisin Kolmeen Luudanvarteen synkkänä kuin myrskyn merkki, eikä Siriusta näkynyt koko loppupäivänä. Palatessaan illansuussa takaisin Tylypahkaan James sai kuulla, että Sirius oli palannut Hunajaherttuan kellarissa olevan salakäytävän kautta Tylypahkaan.

"Admire oli aika loukkaantunut, koska sinä hävisit noin vain", James huomautti löytäessään Siriuksen istumasta heidän makuusalissaan.

Sirius kohautti olkapäitään torjuvaan sävyyn. "En oikein voinut ottaa häntä mukaankaan", hän sanoi. "Ja hän löysi varmasti muuta seuraa."

"Niin löysi", James myönsi. "Näin hänen kävelevän kadulla Peterin kanssa iltapäivällä."

Hän odotti, että Sirius olisi reagoinut jotenkin hänen sanoihinsa, mutta Sirius vain kohautti harteitaan uudelleen. James ei ollut pitkään aikaan nähnyt Siriusta noin - noin passiivisena. Silloinkin, kun hän oli saanut kuulla Reguluksen olevan menossa naimisiin, hän oli toiminut. Nyt hän vain istui ja... Oli. James oli pahoillaan Siriuksen puolesta. Sirius oli yrittänyt vakuuttaa itselleen, ettei todellakaan tarvinnut Ariannaa. Ja sillä tavalla hän oli onnistunut vain suututtamaan Ariannan entistä enemmän.

"Casperkin hävisi paikalta aika nopeasti", James jatkoi puhettaan ja istui sängyn laidalle. "Hän taisi päätellä, ettei kannata tunkea sinun ja Ariannan väliin - "

"Ei ole mitään 'minua ja Ariannaa'", Sirius kivahti ja hänen silmissään häivähti kiukku. "Eikä tämänpäiväisen jälkeen tule koskaan olemaankaan", hän lisäsi sitten masentuneesti.

James kohotti kulmiaan. "Mikä sinua oikein vaivaa, Anturajalka?" hän kysyi.

"Miten niin?"

"En ole ikinä nähnyt sinun luovuttavan noin helposti."

"No, minä en enää keksi mitään, mitä voisin tehdä", Sirius sanoi terävästi. "Olen yrittänyt puhua Ariannalle, mutta häntä ei kiinnosta kuunnella. Enkä minä oikein usko, että komennuskirouskaan toimisi."

"Silti. Minä en ole ikinä nähnyt sinun luovuttavan. Enkä kuvitellut koskaan näkevänikään."

Sirius huokaisi. "Minä en tarvitse mitään kannustuspuhetta, Sarvihaara. Arianna ei selvästikään luota minuun tai mihinkään, mitä minä sanon tai teen, joten tilanne näyttää aika lailla toivottomalta."

"Aina on jotakin, mitä voi tehdä", James sanoi rohkaisevasti.

Sirius näytti ensin siltä, kuin olisi aikonut väittää vastaan, mutta sitten hänen silmiiinsä syttyi yllättäen omituinen kiilto ja hän nyökkäsi. "Niin on", hän myönsi.

"Mitä sinä aiot tehdä?" James kohotti kulmiaan.

"Kirota Casperin", Srius virnisti.

James voihkaisi. "Sirius, ei - "

"Miksi ei?" Sirius kysyi haastavasti. "Sinäkin olet kironnut melkein jokaisen pojan tässä koulussa, joka on edes yrittänyt iskeä Lilyä. Ei ole reilua, jos pilaat ilon minulta."

"Mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Sinä vain pilaat välisi Ariannan kanssa entistä pahemmin!"

"Ei hänen tarvitse tietää siitä", Sirius sanoi peräänantamattomaan sävyyn ja nappasi pöydältä paperia ja sulkakynän. Hän mietti hetken ja alkoi sitten raapustaa suunnitelmiaan paperille. James huokaisi ja ravisti päätään. Siriuksen kanssa ei voinut riidellä, kun Sirius oli päättänyt jotakin - mutta silti, siitä huolimatta hän toivoi, että Sirius olisi vaivautunut kuuntelemaan häntä edes kerran elämässään.

"Minä en KESTÄ sitä retiisiä", Arianna julisti palatessaan takaisin tyttöjen makuusaliin Tylyaho-retken jälkeen. Hän heittäytyi sängylleen istumaan ja veti paidan päältään nopeasti, aivan kuin se olisi jotenkin polttanut häntä. "Lily, anna minulle joku toinen paita", hän komensi. Lily totteli ja kaivoi hänen vaatekasastaan tummansinisen, pitkähihaisen paidan. Hän viskasi sen Ariannalle.

"Siinä. Ja tarkoitatko sinä retiisillä Siriusta vai Casperia?" hän kysyi ja alkoi itsekin vaihtaa vaatteitaan.

"Siriusta", Arianna sanoi synkästi. "Tai Casperia. Tai molempia. Onko sillä väliä? Kumpikin on paskiainen."

Lily huokaisi pienesti. "Casper myös?"

"On! Ensin hän pyytää minua Tylyahoon ja sitten hylkää minut kesken kaiken - urheilun varjolla", Arianna sanoi loukkaantuneena. "Hän on aivan liian urheiluhullu!"

"Tai mielettömän pettynyt", Lily oikaisi. "Mitä sinä kuvittelit hänen tekevän? Sinä ja Sirius ryhdytte mustasukkaisiksi toisistanne kesken treffien - kuka tahansa voi nähdä, että te pidätte vieläkin toisistanne. Eri asia, jos tunne olisi yksipuolinen - vaikka olisi se silloinkin kova pala nieltäväksi - mutta kun te molemmat tunnette samalla tavalla, vain idiootti tunkisi teidän väliinne."

"Mutta minä en halua Siriusta!" Arianna ilmoitti. "Hän on ääliö! Hän pelotti Casperin pois!"

"Casper oli jänishousu jos antoi Siriuksen pelotella itseään."

Arianna mulkaisi häntä. "Miten vain. Joka tapauksessa, minä en enää ikinä aio seurustella Sirius Blackin kanssa. Voimmeko me nyt vaihtaa puheenaihetta?"

Lily näki, että oli turha väittää vastaan ja tyytyi kohauttamaan olkapäitään. "Mistä sinä haluat puhua?"

"Vaikka sinusta ja Jamesista. Onko se totta, että hän tulee tapaamaan sinun vanhempiasi?" Arianna halusi tietää.

Lily huokaisi. "On se. Hän tulee Petunian kihlajaisjuhliin."

"Ohhoh", Arianna kohotti kulmiaan. "Teillähän menee vakavaksi."

"Arianna, ne ovat PETUNIAN kihlajaiset, eivät MINUN", Lily korjasi terävästi.

"En minä sitä tarkoittanutkaan!" Arianna närkästyi. "Vaan sitä, että Petunian kihlajaisissa on huomattavasti enemmän sukulaisia kuin vain sinun vanhempasi. Sinä esittelet Jamesin KOKO SUVULLE."

Lily kalpeni. Hän ei ollut ollenkaan ajatellut asiaa aikaisemmin. Pienen hetken ajaksi pakokauhu valtasi hänet, mutta sitten hän pakotti itsensä rauhoittumaan - mitä eroa sillä oli, tapaisiko James hänen vanhempansa vai hänen kumminkaimansa? Sitä paitsi, se oli vain reilua - hän itse oli menossa uudenvuodenjuhliin Pottereille ja siellä oli todennäköisesti paljon Jamesin vanhempien sukulaisia ja ystäviä. Hän vaihtoi puheenaihetta.

"Oletko sinä ikinä ollut Jamesin vanhempien uudenvuoden juhlissa?"

Arianna pudisti päätään. "Minun oli tarkoitus mennä tänä vuonna, mutta - " hän jätti lauseen kesken, mutta Lily pystyi siitä huolimatta päättelemään, mitä hän oli aikonut sanoa. Hänen oli ollut tarkoitus mennä Potterien uudenvuoden juhliin Siriuksen kanssa, mutta nyt hän ei ollut edes puheväleissä Siriuksen kanssa. Hän nosti kädet kasvoilleen ja huokaisi.

"Miksi KAIKEN pitää aina mennä pieleen?" Arianna kysyi turhautuneena.

Lily katsoi häntä myötätuntoisesti. "Ei se mennyt pieleen. Sinulla vain oli huono tuuri", hän yritti lohduttaa.

Arianna ravisti päätään ja oli aikeissa väittää vastaan, kun ikkunan suunnalta kuuluva koputus keskeytti hänet. He kääntyivät katsomaan ikkunan suuntaan ja näkivät Siriuksen leijumassa luudanvarrella ikkunan ulkopuolella. Arianna valahti valkoiseksi kasvoiltaan.

"Mitä hän täällä tekee - " hän aloitti raivostuneesti, mutta Lily ei kuunnellut vaan marssi muitta mutkitta ikkunan luokse ja veti sen auki.

"Oliko sinulla asiaa?" Lily kysyi Siriukselta vaivautumatta vaihtamaan pakollisia tervehdyksiä. Hän tiesi, miten epämukava tilanne oli Ariannalle ja halusi Siriuksen lähtevän niin nopeasti kuin mahdollista.

Sirius hymyili pienesti. "No, oikeastaan minä haluaisin puhua Ariannan kanssa, jos se on mahdollista - "

"EI OLE", Arianna huusi vihaisesti sängyltään. "Minä taisin sanoa jo kaiken haluamani aikaisemmin."

"Sääli", Sirius kohautti olkapäitään ja vain hänen silmänsä paljastivat, että Ariannan sanat olivat sattuneet häneen. "Minä en nimittäin ole sanonut kaikkea. Mutta jos sinä et halua puhua, minä taidan tyytyä kidnappaamaan Lilyn - "

"Minut?" Lily kohotti kulmiaan.

"Lilyn?" Arianna näytti siltä, ettei tiennyt, näyttäisikö järkyttyneeltä vai vihaiselta. "Nytkö sinä olet jo ryhtynyt iskemään parhaan ystäväsi tyttöystävää?"

"En", Sirius huokaisi, yrittäen olla hermostumatta Ariannalle. "Minä en ole niin sika, vaikka sinä ehkä luuletkin niin. Minulla on asiaa Lilylle ihan muista syistä, mutta koska sinä haluat minun painuvan niin pitkälle kuin McGarmiwa potkaisee, tulin tänne tarjoamaan Lilylle kyydin luudallani."

"Ihan miten vain!" Arianna kivahti.

Lily vilkaisi Ariannaa epäröiden, tietämättä, pitäisikö hänen mennä Siriuksen kyytiin vai ei. Hän ei halunnut loukata Ariannaa - mutta hän oli utelias kuulemaan, mitä asiaa Siriuksella oli. Sirius huomasi hänen epäröintinsä ja hymyili niukasti.

"Lily, tule nyt. En minä pudota sinua!"

"Ei tässä siitä ole kyse", Lily mutisi. "Olkoon. Minä tulen. Mutta vain vähäksi aikaa, onko selvä?"

"Selvä on", Sirius sanoi. "Viisi minuuttia ja minä tuon sinut takaisin - tai sitten tarjoan sinulle kyydin rakkaasi luo, ihan miten vain haluat."

Hän ojensi Lilylle kätensä ja auttoi Lilyn luudanvarren selkään. Lily kietoi hieman epäröiden toisen käsivartensa hänen vyötärönsä ympäri ja sitten he lensivät pois tyttöjen makuusalin ikkunalta. Kun he olivat menneet, Arianna nousi ylös sängyltään ja käveli ikkunaan. Hän jäi katsomaan, kuinka kaksi hahmoa katosi jonnekin linnan taakse luudanvarren selässä. Hän tunsi itsensä omituisen surulliseksi ottaen huomioon, ettei hän itse ollut suostunut puhumaan Siriuksen kanssa, eikä hän voinut olla ajattelematta, että hänen olisi pitänyt olla tuolla luudalla Lilyn tilalla.

Sirius ohjasi luudan nopeasti takaisin maan pinnalle ja Lily hypähti kyydistä. Hän jäi seisomaan paikoilleen ja katsoi Siriusta odottavasti.

"No niin, mikä nyt on niin tärkeää?" hän kysyi.

"Jamesin syntymäpäiväjuhlat huomenna", Sirius kertoi. "Me aloitamme juhlat yhdeltätoista - "

"YHDELTÄTOISTA!" Lily toisti järkyttyneenä.

Sirius pyöritti silmiään. "Ei se sinua tapa, Lily", hän ilmoitti. "Sitä paitsi teillä kahdella on se kirottu partiointi, ettekä te tietenkään voi jättää sitä väliin tai Minerva hirttää teidät, joten kello yksitoista on ainoa vaihtoehto. Ellemme sitten halua pitää lasten mehukestejä."

"Se ei ehkä olisi kovin paha vaihtoehto", Lily mutisi puoliääneen.

Sirius virnisti, mutta Lily näki, ettei virne ulottunut silmiin asti.

"Lily, sinun pitää päästä eroon tuosta ennakkoluuloisuudestasi. Se koituu vielä kuolemaksesi", Sirius varoitti. "Sitä paitsi ei kukaan sanonut, että me aiomme käyttää ylettömiä määriä alkoholia ja olla humalassa kuin pesusienet. Kyse on JUHLISTA."

"Hyvä on, hyvä on, kyse on juhlista", Lily sanoi. "Miksi sinä OIKEASTI halusit puhua minun kanssani? Tai siis, en usko, että tulit vain riitelemään kellonajoista - "

"En todellakaan tullut", Sirius vahvisti. "Sinun pitää pitää James kiireisenä kello seitsemästä eteenpäin, että meillä on tarpeeksi aikaa valmistella kaikki."

"Kello seitsemästä?" Lily toisti.

"Sinä alat kuulostaa papukaijalta", Sirius tokaisi kuivasti. "Meillä on paljon tekemistä. Pitää koristella paikat, varastaa ruoka - "

"Tajusin, en tarvitse enempää laittomia yksityiskohtia", Lily keskeytti nostaen kätensä ilmaan. "Minun pitää siis pitää James kiireisenä neljä tuntia?"

Sirius kohotti kulmiaan. "Ihan kuin se olisi sinulle mikään ongelma."

Lily punastui. "Minä aion nyt teeskennellä, etten kuullut sinun vihjailevan yhtään mitään."

"Ehkä se on paras vaihtoehto", Sirius nyökkäsi. "En haluaisi Jamesin kuulevan, että olen millään tavalla horjuttanut hänen tyttöystävänsä henkistä tasapainoa. Tiedäthän - hän vain ei pitäisi siitä."

"Tiedän liiankin hyvin", Lily irvisti. "Saanko minä nyt kyydin takaisin makuusaliin?"

"Totta kai. Meille vai teille?" Sirius kysyi noustessaan luudanvarrelleen.

Lily tuhahti. "Anteeksi, mutta minä vain en tunne sillä tavalla sinua kohtaan", hän pahoitteli. "Matkaan, uljas ritari."

"Kuutamo, minä tarvitsen vähän apua", Sirius sanoi sunnuntaiaamuna vähän ennen aamiaiselle menoa.

Sängyllä istuva Remus kohotti katseensa kirjastaan ja katsoi häntä. "Missä asiassa? Älä vain sano, että se on se kengännauha taas - "

"Ei ole!" Sirius sanoi tuskastuneesti. "Vaan Arianna."

"Voi ei", Remus mutisi. "Arianna on paljon vaikeampi tapaus kuin kengännauha. Mihin sinä apua tarvitset?"

"No, minä olen taas riidoissa hänen kanssaan - " Sirius aloitti.

Remus pyöritti silmiään. "Ihan kuin en olisi huomannutkaan", hän sanoi.

"Enkä minä keksi, miten saan hänet kuuntelemaan sen verran, että voisin pyytää häneltä anteeksi."

"Sido hänet kiinni tuoliin ja tuki hänen suunsa?" Remus ehdotti.

Sirius huokaisi. "Voisin tehdäkin niin, mutta hän ei siltikään uskoisi, mitä sanon."

"Eli sinä haluat minun keksivät keinon, miten saat hänet uskomaan puhettasi?" Remus varmisti. Sirius nyökkäsi.

"Etkä mitenkään keksinyt minulle yhtään vaativampaa tehtävää?" Remus jatkoi.

"Kuule, minä en pyytäisi, jos en oikeasti tarvitsisi apua", Sirius sanoi vakavasti.

Remus kohotti kulmiaan. "Sinä taidat olla tosissasi?"

"Totta kai minä olen tosissani!" Sirius ärähti. "Miksi KUKAAN ei ikinä ota minua vakavasti?" hän potkaisi sängyn jalkaa turhautuneena.

Remus nosti varoittavasti kätensä. "Älä taas ala mäiskiä makuusalia. Minä alan kyllästyä entistus-loitsun käyttämiseen."

"Ihan miten vain", Sirius tuhahti. "Kunhan autat."

"Hyvä on", Remus sanoi. "Minulla on idea. Sinun on parasta mennä hakemaan Sarvihaara."

Sunnuntaiaamuna aamiaisella Arianna sai Jamesilta viestin, jossa James pyysi häntä tulemaan kirjaston eteen viidessä minuutissa. Arianna söi pikaisesti loppuun ja lähti sitten etsimään Jamesia, vaikka todellisuudessa ei ollutkaan erityisen innostunut tämän näkemisestä. Arianna tiesi kyllä, mitä Jamesin viesti koski, eikä hän ollut tippaakaan kiinnostunut puhumaan Siriuksesta. Hän käveli hitaasti kirjaston luokse ja meni Jamesin luokse varautunut ilme kasvoillaan.

"Moi, James. Ja hyvää syntymäpäivää. Sinulla oli asiaa?"

James nyökkäsi. "Miksi sinä olet suuttunut Siriukselle?"

"Sinä menet ainakin suoraan asiaan", Arianna totesi kuivasti. "Siriusko sinut lähetti kyselemään?"

"Ei!" James sanoi loukkaantuneena. "Emme me sentään mitään tyttöjä ole!"

"Koskaan ei voi olla liian varma", Arianna kohautti olkapäitään. "Miksi sinua sitten kiinnostaa?"

James sulki silmänsä tuskastuneena. "Koska hän on kuin minun veljeni ja minua ärsyttää katsoa häntä niin masentuneena."

"Masentuneena?" Arianna toisti. "Kun minä viimeksi näin hänet - se oli silloin, kun hän ahdisteli Lilyä meidän ikkunan takana - hän ei kyllä vaikuttanut kovin masentuneelta."

"Ei tietenkään vaikuttanut", James sanoi kuin se olisi ollut maailman yksinkertaisin asia. "Kelmin julkisivu ei petä koskaan."

"Teillä tuntuu olevan noita periaatteita. Onko teillä joku Kelmien oma pyhä kirja kenties?"

"Ei. Mutta monia muita pyhiä asioita kuitenkin", James virnisti.

Arianna värähti. "Minä en halua tietää, mitä teidän pyhät asianne ovat."

"Hyvä. Mutta minä haluan tietää, miksi sinä olet suuttunut Siriukselle."

"Etkä sinä aio luovuttaa, ennen kuin minä kerron, vai mitä?" Arianna varmisti.

James ravisti päätään omahyväisesti hymyillen ja Arianna huokaisi.

"Ensinnäkin, Sirius löi minua. Enkä minä halua poikaystävää, joka lyö minua - " hän aloitti.

"Mutta - " James oli aikeissa keskeyttää hänet, mutta Arianna vaiensi hänet ravistamalla päätään.

"Sinä pysyt hiljaa ja kuuntelet, tai minä lähden etsimään huomattavasti parempaa seuraa eli paahtoleipiäni, onko selvä?" Arianna kysyi varoittavasti. James nyökkäsi ja Arianna jatkoi puhumista. "No niin, sen väkivaltaisuusjutun lisäksi Sirius ei oikeasti luota minuun. Jos hän luottaisi, hän olisi vaivautunut kertomaan minulle mistä on kyse, eikä vain huutanut minulle."

"Muuta?" James tiedusteli.

"Joo, se, että hän pilaa minun treffini mustasukkaisuudellaan", Arianna sanoi kiivaasti. "Varsinkin kun hänellä ei ollut mitään oikeutta puuttua asiaan."

"Vieläkö?"

Arianna mietti hetken ja kohautti sitten olkapäitään. "Niitä oli kyllä enemmänkin - taisin viime yönä kehitellä 103 kohtaa sisältävän listan, mutta en ole varma, mitä sille on tapahtunut... Eli en keksi enempää."

"Sittenhän tilanne vaikuttaa melkein hyvältä", James sanoi valoisasti.

Arianna huokaisi. "Voinko minä mennä nyt?"

"Et." James ravisti päätään. "Sinun pitää tulla minun mukaani."

"Miksi?" Arianna voihkaisi.

"Minä kerron sitten", James ilmoitti lyhyesti, tarttui Ariannaa ranteesta ja lähti kiskomaan häntä mukanaan pitkin Tylypahkan käytäviä. He harhailivat jonkun aikaa, ennen kuin Arianna tajusi heidän olevan matkalla rohkelikkotorniin. He pysähtyivät rohkelikkotornin ulkopuolella ja James kaivoi koululaukustaan hopeiselta näyttävän viitan, jonka hän nakkasi Ariannalle.

"Siinä. Laita se päällesi", hän komensi.

"Mikä tämä on?" Arianna kysyi ja levitteli viittaa katsoen sitä epäluuloisesti.

"Näkymättömyysviitta", James sanoi muina miehinä ja Arianna melkein pudotti viitan.

"Mistä sinä olet tämän saanut?"

"Tarttui matkaan", James sanoi vaatimattomasti. "Laita se nyt päällesi."

Arianna katsoi häntä epäluuloisesti. "Miksi?"

James huokaisi. "Koska Sirius ei saa nähdä sinua."

"Sirius?" Arianna rypisti otsaansa.

"Aivan. Sirius Black. Sinun ex-poikaystäväsi, jolle olet suuttunut ja jolle et anna mahdollisuutta selittää mitään", James auttoi. "Minä haluan, että sinä saat mahdollisuuden kuulla Siriuksen mielipiteen asiasta. Sitten ainakin tiedät, ettei hän valehtele sinulle."

"Mistä minä tiedän, että tämä ei ole joku teidän kahden juoni?"

James huokaisi liioitellun kärsivällisesti. "Minä en ole niin kiero!" hän sanoi tietämättä, pitäisikö hänen loukkaantua vai ei. "Sirius saattaa olla. Mutta minä en. Viitta niskaan ja äkkiä!"

Arianna totteli ja veti näkymättömyysviitan ylleen. Sitten James kääntyi Lihavan leidin puoleen.

"Toukokuun 31.", hän sanoi tunnussanan.

"Niinpä niin", muotokuva sanoi päästäessään heidät sisään. James ravisti päätään.

"Kuka noin typeriä tunnussanoja edes keksii?" hän manasi itsekseen ja talutti Ariannan käsivarresta oleskeluhuoneen poikki kohti poikien makuusalia. Kun he pääsivät sinne asti, James irrotti otteensa Ariannan käsivarresta ja Arianna jäi seisomaan ovensuuhun. Hän tunsi ikävän piston rinnassaan nähdessään Siriuksen makaamassa sängyllään toinen käsi päänsä alla, toisessa kädessään joku huispauslehti. Sirius näytti kyllästyneeltä ja erittäin - erittäin siriusmaiselta, Arianna päätti pystymättä keksimään mitään muutakaan sanaa.

"Terve, Anturajalka", James sanoi kovalla äänellä ja astui lähemmäs Siriusta.

Sirius kohotti katseensa lehdestään. "Moi", hän sanoi lyhyesti. "Ja hyvää syntymäpäivää, muuten. Lahjan saat illalla."

"OK. Miten sujuu?"

"Huonosti, kuten näkyy", Sirius murahti.

"Haluatko puhua siitä?"

"Jos minä kaipaan keittiöpsykologiaa, käännyn kotitonttujen puoleen!" Sirius kivahti.

James pyöritti silmiään. "Minä sain selville, miksi Arianna on suuttunut sinulle", hän ilmoitti.

Siriuksen olemukseen tuli hetkessä tarmoa. Hän viskasi lehden käsistään ja nousi istumaan. "Anna tulla."

"No, hän on loukkaantunut, koska löit häntä - "

"Se oli vahinko!"

"Mutta hän ei tiedä sitä", James muistutti. "Ja hän on sitä mieltä, että sinä et luota häneen."

"Miten niin? Koska en kertonut hänelle Reguluksesta?" Sirius rypisti otsaansa.

James kohautti olkapäitään. "Ei hän sanonut."

"Hän sanoikin minulle jotakin sellaista, että minä olen hänen kanssaan vain koska haluan suudella häntä", Sirius sanoi loukkaantuneena. "Ihan kuin minä muka tekisin niin. Jos minua kiinnostaisi vain suuteleminen, olisin nyt onnellisesti Admire Speirin kanssa. Minua kiinnostaa se, että Ariannalla on itse asiassa aivot."

"Sinä olet rakastunut Ariannan aivoihin?" James kohotti kulmiaan.

"EN! Vaan Ariannaan!"

"Oikeasti RAKASTUNUT?" James varmisti.

Sirius nyökkäsi kärsimättömästi. "Onko sitä niin vaikea uskoa?"

"On. Missä välissä tämä pääsi tapahtumaan?"

"Sen kun tietäisikin", Sirius tuhahti. "Niin voisin pihistää Minervalta ajankääntäjän ja palata menneisyyteen muuttamaan asian. Olin paljon onnellisempi kun en ollut vielä kiinnostunut kenestäkään tytöstä vakavasti."

"Sinä olet kiinnostunut Ariannasta vakavasti?"

"Onko sinun aivosi korvattu Kalkaroksen aivoilla vai mikä sinua vaivaa?" Sirius kivahti. "Luuletko, että minä HALUAN puhua siitä? Luuletko, että minä haluan olla rakastunut Arianna Belliin, joka toivoo minun hukkuvan viemäriin? NO EN TODELLAKAAN HALUA!" hän jäi tuijottamaan ikkunasta ulos. "Miksi Arianna ei voi vain PUHUA minulle?"

Ovensuussa seisova Arianna päätteli, että oli kuullut tarpeekseen ja livahti raollaan olevasta ovesta ulos Jamesin tai Siriuksen huomaamatta hänen lähtöään. Hän halusi miettiä hetken aikaa rauhassa kuulemaansa.

33.osa - Jamesin syntymäpäiväjuhlat

Sunnuntai-iltana vähän ennen seitsemää Lily meni vaihtamaan vaatteita makuusaliiinsa. Hänen oli tarkoitus mennä etsimään James muutaman minuutin kuluttua - hän oli sanonut Jamesille haluavansa juhlia Jamesin syntymäpäivää vähän aikaa kahdestaan. Todellisuudessa hän halusi kuitenkin antaa muille aikaa järjestellä kaikki valmiiksi juhlia varten.

Mennessään makuusaliin Lily löysi Ariannan makaamasta sängyllään. Ariannan kasvoilla oli poissaoleva ilme, eikä hän ollut mitenkään huomannut Lilyn tuloa. Lily rypisti otsaansa ja toivoi, etteivät Arianna ja Sirius olleet riidelleet uudelleen. Yleensä vain Sirius sai tuon hajamielisen ilmeen Ariannan kasvoille.

"Hei, Ria", Lily sanoi ilmoittaen hienovaraisesti olevansa paikalla. Arianna nyökkäsi hänelle poissaolevasti ja Lily tajusi, ettei Arianna ollut kunnolla edes kuullut hänen sanojaan. Hän siirsi vaatteiden vaihtoa hieman edemmäksi ja meni sängylle Ariannan viereen istumaan. Hän tönäisi Ariannaa varovasti olkapäähän.

"Arianna? Ketään kotona?" hän heilutti kättään Ariannan kasvojen edessä.

Keskittynyt ilme palasi Ariannan silmiin ja hän säpsähti. "Joo, tässähän minä", hän sanoi typerästi.

Lily virnisti. "Onko kaikki OK?" hän kysyi. "Sinä vaikutat - vähän - no - "

"Ei tässä mitään", Arianna sanoi kiireesti. "Kaikki on ihan hyvin."

"Oletko ihan varma?" Lily rypisti otsaansa.

Arianna nyökkäsi. "Joo. Minun täytyy vain hieman - miettiä - " hän sanoi. Hänen todellakin täytyi miettiä. Siriusta ja kaikkea sitä, minkä hän oli kuullut poikien makuusalissa. Hänen helpotuksekseen Lily ei kysellyt enempää, vaan kohautti olkapäitään ja meni penkomaan vaatevarastoaan. Arianna ei ollut vielä valmis minkäänlaisiin kyselyihin siitä, mitä hän oli kuullut Siriuksen sanovan. Hän ei tiennyt, mitä ajatella - hän halusi olla Siriuksen kanssa, mutta hän ei halunnut olla Siriuksen kanssa. Hän oli yrittänyt sitä jo kaksi kertaa ja pettynyt kummallakin kerralla. Kolmas kerta voisi olla hänelle liikaa.

Lily vilkaisi vielä kerran Ariannaa huolehtivasti. Suoraan sanottuna hän ei edes halunnut tietää, mitä Ariannan päässä liikkui. Ariannan syvänsiniset silmät olivat haaveilevat - melkein kuin tummaa lasia. Hän ravisti päätään ja palasi vaatevarastonsa puoleen.

"Onko punainen paita OK?" hän kääntyi kysymään Ariannalta.

Arianna pakottautui palaamaan jälleen todellisuuteen. "Joo, laita se", hän kehotti. Lily totteli ja veti punaisen paidan päänsä yli. Sen jälkeen Lily puki päälleen mustan lyhyen hameen ja kääntyi katsomaan Ariannaa.

"Kelpaanko minä juhliin?" hän kysyi huolehtivasti.

Arianna pyöritti silmiään. "Kelpaat. Eivätkä juhlat edes ala vielä."

"Ehkä eivät, mutta minulle on annettu se vaativin tehtävä", Lily muistutti. "Kunniavieraan viihdyttäminen."

"Eiköhän se onnistuisi vaikka olisit millaisissa vaatteissa", Arianna virnisti.

Lily hymähti ja vaihtoi puheenaihetta. "Missä Cinnamon on?"

"Meni varastamaan kermakaljapulloja Remuksen kanssa", Arianna huokaisi. "Ajattele nyt - varastamaan - REMUKSEN kanssa! Viimeksi meistä voisi odottaa Cinin ja Remuksen ajautuvan rikoksen poluille!"

"Kiitos vain", Lily kurtisti kulmiaan. "Minä luulin olevani meistä se puhtoisin yksilö."

"Ikävä tuottaa pettymys, mutta Cinnamon on meistä se kiltti. Sinä olet normaali ja minä taas - "

"Sinä olet Sirius naisen hahmossa", Lily lopetti hänen puolestaan.

Ariannan silmiin ilmestyi jälleen lasittunut katse, kun Siriuksen nimi mainittiin. Lily ravisti päätään. Mitä tahansa Ariannan mielessä ikinä liikkuikin, hänen olisi paras selvittää se pian. Hän päätteli, ettei Ariannalle puhumisesta olisi enää mitään hyötyä, joten hän nappasi takin itselleen, astui ovesta ulos sanaakaan sanomatta ja lähti etsimään Jamesia.

James odotti Lilyä makuusaleihin johtavien portaiden alapäässä. Lily juoksi alas viimeiset askeleet ja pysähtyi Jamesin eteen leveä hymy huulillaan.

"Hei, James", hän hymyili.

James ei sanonut mitään, vaan suuteli häntä huulille. Sitten hän veti päätään taaksepäin ja kietoi toisen käsivartensa Lilyn olkapäiden ympärille.

"Mennäänkö?"

Lily nyökkäsi. He suunnistivat oviaukon suuntaan. Juuri ennen kuin astui käytävään Lily katsoi taaksepäin ja näki Siriuksen iskevän hänelle silmää sohvalta. Hän hymyili pienesti vastaukseksi ja käveli sitten Jamesin kanssa käytävään Lihavan leidin muotokuvan heilahtaessa kiinni heidän takanaan.

"Minne me tarkalleen ottaen olemme menossa?" James kysyi, kun he lähtivät kävelemään käytäviä pitkin eteenpäin.

Lily kohautti olkapäitään. "Ei oikeastaan väliä. Minä vain halusin olla välillä kahdestaan. Tuolla ei kuule edes omia ajatuksiaan."

"Kuulisi ehkä, jos Sirius ei laulaisi koko ajan", James valitti. "Mutta hän on jostakin syystä mieltynyt lauluun 'Herran huomaan, oi hevoskotkat'. Ja nyt on vasta marraskuu!"

"Jotkut aloittavat aikaisin", Lily virnisti. "Tosin en kuvitellut, että Sirius olisi yksi niistä ihmisistä."

He kävelivät kaikessa rauhassa pitkin käytäviä, kunnes Lily viimein otti suunnan ulko-ovelle päin. Ulkona oli taas alkanut sataa hiljalleen lunta, mutta Lilyä se ei haitannut. Päinvastoin, hän oli odottanut ensilunta jo monta viikkoa. Vaikka tuskin lumi pysyisi maassa kovin pitkään, koska ilma ei ollut mitenkään kylmä.

"Missähän Hagrid oikein on?" Lily mietti ääneen, kun he ohittivat Hagridin mökin pihamaalla. "En ole tajunnut sitä aikaisemmin, mutta häntä ei ole näkynyt koko vuonna. Huomasitko sinä, että Hagrid on poissa?"

James ravisti päätään. "En tajua, miten ole voinut jättää sen huomaamatta."

"Olit liian keskittynyt iskemään minua", Lily nälväisi haluten keventää tunnelmaa. James kohautti olkapäitään.

"Pakkohan minun oli olla keskittynyt. Sinä olit hankala."

"Mutta en ole enää, vai olenko?"

James kallisti päätään. "No jaa..." hän sanoi, aivan kuin olisi yrittänyt löytää ratkaisun johonkin vaikeaan ongelmaan. Lily tuhahti ja tönäisi häntä kylkeen.

"HEI! Ei saa pahoinpidellä syntymäpäiväsankaria!" James valitti.

Lily pyöritti silmiään. "Itse aloitit. Sinä sanoit minua hankalaksi."

"Itse asiassa minä sanoin 'no jaa'", James oikaisi.

"Se tarkoittaa samaa asiaa!"

"Eikä tarkoita! Sinä luet rivien välistä!"

"Enkä lue!" Lily intti.

James hymyili ja suuteli häntä nopeasti. "Ihan miten vain. Mitä luulet, milloin meidän pitäisi julkaista yleinen tiedote joulutanssiaisista?" hän vaihtoi puheenaihetta. Lily kuitenkin vain ravisti päätään.

"Ei puhuta työasioista tänään, jooko?"

James katsoi häntä yllättyneenä. "Lily Evans ei halua puhua työasioista? Oletko sinä varma, että olet kunnossa?"

"Kyllä. Olen kunnossa, eikä Kalkaros ole ottanut paikkaani monijuomaliemen avulla", Lily sanoi kärsimättömästi.

James näytti siltä kuin olisi ollut valmis oksentamaan minä hetkenä hyvänsä. "Onneksi et. Se tarkoittaisi, että minä olen SUUDELLUT Kalkarosta!"

"Mitä? Eikö se muka olisi hyvä syntymäpäivälahja?" Lily kohotti kulmiaan.

"EI!" James parahti.

"Ei pelkoa, on minulla sinulle vakavakin lahja", Lily virnisti. "Tai no, puolivakava. Saat sen vakavan puolen nyt, koska en jaksa kuunnella Siriuksen nälvimistä myöhemmin."

James pyöritti silmiään. "Täysin ymmärrettävää."

"Hyvä. No niin, istu alas", Lily komensi.

"Tähänkö?"

"Ei, kun McGarmiwan syliin", Lily tuhahti. "Istu nyt!"

"Mutta maa on märkä!"

"Meistä kahdesta MINUN pitäisi olla se neiti, ei sinun!"

James loi Lilyyn vihaisen katseen ja istui vastahakoisesti lumisateen kastelemalle nurmikolle. Lily seurasi hänen esimerkkiään ja värähti kylmästä.

"Mitä minä sanoin", James sanoi voitonriemuisesti. "Maa ON märkä."

"Joo, mutta meistä kahdesta SINÄ olet se, jolla ei ole lyhyttä hametta", Lily sanoi teeskennellyn herttaisesti. "Haluaisitko sinä kenties lopettaakin väittelyn välillä?"

"En, ennen kuin myönnät, että minä voitin."

"En myönnä."

"Myönnä.

"En myönnä."

"Myönnä", James vaati.

"En - " Lily aloitti, mutta hänen vastaväitteensä keskeytyi, kun James suuteli häntä. Hän unohti hetkessä, mitä hänen oli pitänyt sanoa ja James vetäytyi taaksepäin voitonriemuinen ilme kasvoillaan.

"Mitä minä sanoin", hän sanoi uudelleen, eikä Lily jaksanut enää edes väittää vastaan.

"Haluatko sinä sen vakavamman lahjan nyt?" Lily vaihtoi puheenaihetta.

James ojensi kätensä. "Anna tulla vaan", hän kehotti. "Niin kauan kuin et kosi minua."

Lily veti takkinsa taskusta pienen lahjapaketin ja painoi sen Jamesin käteen. "Minä luulin, että sinä halusit naimisiin minun kanssani", hän huomautti Jamesille.

James virnisti. "Niin minä haluankin, mutta minun mielestäni miehen kuuluu hoitaa kosiminen."

Lily pyöritti silmiään. "Sinä olet toivoton. Avaa nyt se lahja!" hän kannusti.

Jamesia huvitti hänen kärsimättömyytensä ja hän alkoi tahallaan vetää mahdollisimman hitaasti lahjapaketin nauhoja auki. Lily katsoi häntä tuskastuneena ja hän kohotti kulmiaan.

"Mihin minulla muka on kiire?" James kiusoitteli. "Meillä on kolme tuntia aikaa ennen partiota."

Lily kohautti olkapäitään. "Ajattelin vain, että haluaisit ehkä tehdä muutakin kuin avata yhtä lahjapakettia", hän totesi.

"Mitä muuta?" James kysyi heti ja repi muitta mutkitta paperin lahjan päältä. Hetken kuluttua hän piteli käsissään pitkää rasiaa, joka muistutti epäilyttävästi korurasiaa.

Lily virnuili. "Avaa se, pösilö."

James totteli mutisten itsekseen jotakin nykyajan kärsimättömästä nuorisosta. Rasiassa oli ohut ketju, johon oli kiinnitetty pieni, lasinen riipus. James katsoi ketjua ihmeissään.

"Se on kutsuketju", Lily selitti. "Aina, kun joku, jonka riipus roikkuu tuossa ketjussa tarvitsee sinua, tunnet ketjun polttelevan."

"Onko tuo tuossa sinun riipuksesi?" James kysyi osoittaen pientä kristallista lukkoa, joka roikkui ketjussa. Lily nyökkäsi ja James hymyili.

"Kiitos", James sanoi ja kumartui suutelemaan häntä.

"Ei kestä", Lily sanoi, kun suudelma päättyi. "Saat sen lahjan vähemmän vakavan puolikkaan myöhemmin."

"Milloin?" James kysyi kiireesti.

Lily ravisti päätään. "Kun partiointi on päättynyt", hän ilmoitti.

"Mutta eihän se ole edes alkanut!"

"Kaksi ja puoli tuntia aikaa istuskella tässä", Lily sanoi vilkaistuaan kelloaan ja kumartui lähemmäs Jamesia.

Lilyn ja Jamesin ollessa suorittamassa partiointiaan kymmenen jälkeen loput Kelmit, Arianna ja Cinnamon istuivat oleskeluhuoneessa ja ihailivat kättensä työtä. Oleskeluhuone oli saatu nopeasti juhlakuntoon. Pöydällä oli syötävää ja juotavaa ja loput huonekalut oli raivattu syrjään, jotta lattialla saattoi pelata ja tanssia. Kelmit olivat ripustaneet kattoon suuren lipun, joka välkkyi rohkelikon väreissä ja jossa luki: "Hyvää rypistymispäivää, James!"

Remus ja Cinnamon istuivat käsivarret toistensa ympärillä nojatuolissa ja Remus nojasi päätään Cinnamonin olkapäähän. Heillä oli ollut aikaisemmin hauskaa, kun he olivat olleet hakemassa syötävää juhlia varten. He olivat menneet salakäytävää pitkin Tylyahoon ja käyneet hakemassa sieltä kermakaljaa - tosin myöhemmin Sirius meni omalle retkelleen Tylyahoon noutamaan tuliviskiä, jota Remus ja Cinnamon eivät olleet suostuneet tuomaan.

"Kauanko aikaa jäljellä?" Cinnamon kysyi. "Jamesin tuloon, siis."

"Vartti", Remus sanoi vilkaistuaan seinällä olevaa kelloa. Sitten hän kääntyi Siriuksen ja Peterin puoleen. "Onko meidän lahjamme valmiina?"

"Valmiina on", Sirius sanoi heilutellen kädessään pientä kirjekuorta, jonka päälle oli kirjoitettu Peterin sotkuisella käsialalla 'James'. "Ja huone on valmiina ja ruoka on valmiina ja mikä tärkeintä, juoma on valmiina."

"Sirius", Remus sanoi varoittavalla äänellä. "Sinä et kyllä ole humalassa Sarvihaaran syntymäpäivänä."

Sirius pyöritti silmiään. "Eikö täällä saa muka enää edes juhlia?"

"Juhlimisessa ja juomisessa on ero."

"Niin, muutama kirjain", Sirius huomautti. "Eikä minulla ole juuri nyt kovin paljon aihetta juhlaan selvin päin."

Hän vilkaisi merkitsevästi Ariannaa, joka tuijotti tuleen ja teeskenteli, ettei ollut kuullut Siriuksen sanoja. Todellisuudessa Arianna oli kuitenkin kuullut joka sanan, eikä voinut olla tuntematta Siriuksen tiivistä tuijotusta niskassaan. Hän ei myöskään voinut olla tuntematta syyllisyyttä. Totta, Sirius oli tehnyt paljon virheitä ja ehkä ansaitsi hänen suuttumuksensa. Mutta Sirius ei ollut tarkoittanut mitään. Ja Sirius oli rakastunut häneen. Arianna huokaisi.

"Onko jokin vikana, Ria?" Sirius kysyi välittömästi.

Arianna käänsi päätään. "Voinko minä puhua sinun kanssasi vähän aikaa?" hän pyysi.

Sirius vilkaisi huolestuneena Remukseen päin, ennen kuin nyökkäsi. "Meidän makuusalissa?" hän ehdotti ja lähti vastausta odottamatta johdattamaan Ariannaa poikien makuusalin suuntaan. Hän oli yllättynyt siitä, että Arianna halusi puhua - mutta todennäköisesti Arianna halusi pikemminkin haukkua kuin puhua. Hän ei tiennyt, mitä nyt oli tehnyt väärin.

"Anna palaa", hän sanoi lyhyesti ja heittäytyi omalle sängylleen istumaan. Hän nappasi Jamesin sängyltä pienen pehmolelusiilin ja jäi tuijottamaan sitä. "Tämä siili on selvästikin ilkeä", hän sanoi enemmän itselleen kuin Ariannalle. "Se tuijottaa."

"Niitä kutsutaan leluiksi, Sirius", Arianna huomautti avuliaasti. "Niiden tehtävä on tuijottaa."

"Paitsi ehkä lasten mielestä."

"Ihan miten vain. Minä en tullut riitelemään sinun kanssasi pehmolelujen elämäntehtävästä", Arianna sanoi kuivasti.

Sirius laski lelusiilin käsistään ja nojautui taaksepäin sängyllä. "Mistä sitten?"

Arianna liikahti hieman vaivautuneesti. "No - siis - sinä olet kyllä käyttäytynyt kuin kaktus viime päivinä, mutta ehkä minä en ole ollut sinulle ihan reilu - " hän aloitti. Hän inhosi anteeksipyytämistä melkein yhtä paljon kuin Sirius. Hän odotti Siriuksen sanovan jotakin, mutta Sirius vain katseli häntä tarkkaavaisesti.

"Tai siis, minä tiedän kyllä miltä sinusta tuntuu - " Arianna yritti uudelleen.

"Tiedätkö?" Sirius kohotti kulmiaan.

Arianna nyökkäsi. "Tiedän", hän sanoi varmasti. Ja kyllä hän tiesikin. Hän ei kuitenkaan halunnut sanoa Siriukselle vakoilleensa näkymättömyysviitan avulla hänen ja Jamesin yksityistä keskustelua. "Älä kysy miten, minulla on keinoni", hän sanoi ympäripyöreästi.

Sirius hymähti. "Sinä alat kuulostaa Rediltä."

"Sittenhän minulla on vielä toivoa auroriksi. Joka tapauksessa, minä halusin pyytää anteeksi. En väitä, että olisin ollut täysin väärässä suuttuessani sinulle, mutta ehkä minä olin vähän turhan ilkeä. En ottanut ollenkaan huomioon sinun ajatuksiasi - "

"Otatko sinä vieläkään?" Sirius keskeytti ja tavoitteli hänen katsettaan. Hän tunsi olonsa epämukavaksi.

"Miten niin?"

Sirius kohautti olkapäitään. "Jos sinä ottaisit huomioon sen, mitä minä tunnen ja ajattelen, sinä et sanoisi mitään minun tekemääni typeräksi. Minulla on aina syy kaikkeen mitä teen."

"Jopa minun lyömiseeni?"

"Se oli puhdas vahinko", Sirius sanoi syyllisesti. "Yksi niistä harvoista vahingoista, joiden tekemistä todella kadun."

"Oliko tuo anteeksipyyntö?" Arianna katsoi häntä kysyvästi.

Sirius hymähti. "Saattoi olla. Mutta et sinä niitä aikaisempiakaan ole kuunnellut."

"Olisiko sitten pitänyt?"

Sirius kohautti olkapäitään. "Ehkä. Mitä sinä aiot tehdä tästä eteenpäin?"

"Ei aavistustakaan", Arianna myönsi. "Minun täytyy vielä vähän miettiä sitä."

"Eli mikä pointti tässä keskustelussa muka oli?" Sirius halusi tietää. "Jos sinä et halua seurustella minun kanssani - "

Arianna keskeytti hänet nostamalla kätensä ilmaan. "Se, että minä pyydän sinulta anteeksi ei automaattisesti tarkoita, että minä haluaisin taas seurustella sinun kanssasi. Minä olen kokeillut sitä kahdesti. Kummallakin kerralla sinä olet vakuuttanut jotakin, sanonut, että se päättyy hyvin. Mutta se ei ole päättynyt. Enkä minä halua enää kokeilla sitä kolmatta kertaa."

"Sinä et siis luota minuun", Sirius päätteli.

"Se on vähän vaikeaa", Arianna sanoi hitaasti. "Ottaen huomioon, kuka sinä olet. Tylypahkan pahin naistenmies ja valehtelija. Sitä paitsi, ethän sinäkään luota minuun."

"Luotanpas", Sirius protestoi.

"Et luota", Arianna sanoi ravistaen päätään. "Jos luottaisit, olisit kertonut minulle - "

"Reguluksesta, niin", Sirius nyökkäsi. "Minä en ajattele kovin selvästi, kun olen vihainen."

"Huomattu on", Arianna sanoi kuivasti. "Sinähän voisit kertoa minulle nyt."

Sirius epäröi pienen hetken, mutta nyökkäsi sitten.

Partioinnin päätyttyä Lily ja James lähtivät kävelemään takaisin oleskeluhuoneen suuntaan. Lilyllä ei ollut mikään kiire, sillä hän tiesi, ettei kuitenkaan pääsisi nukkumaan. Juhlat olivat vasta alkamassa.

"Oletko kuullut vanhemmiltasi mitään?" Lily kysyi, kun he kävelivät neljänteen kerrokseen johtavia portaita ylös.

James ravisti päätään. "He ovat varmaan kiireisiä", hän vastasi masentuneesti. "Kyllä he yleensä lähettävät minulle syntymäpäiväonnitteluja."

"Luuletko, että jossakin on sattunut taas hyökkäys?"

"Voi olla", James nyökkäsi. "Minun vanhempani ovat melkein aina siellä mukana. Äitinikin, vaikka nykyään hän ei ole edes aurori. Hänellä kai on jonkinlainen pakkomielle ihmisten auttamisesta."

"Eikö sinulla sitten muka ole?" Lily kysyi vinosti hymyillen.

"Miten niin?"

Lily kohautti olkapäitään. "No, sinähän aina puhut siitä, miten haluat auroriksi - "

"Joo. Tosin ei siinä ole kyse pelkästään siitä, että haluaisin auttaa ihmisiä", James myönsi. "Siinä työssä on jotakin haastetta. Ja jännitystä. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu."

"Koskaan ei tiedä, milloin joku osoittaa sinua taikasauvallaan selkään", Lily sanoi kuivasti. Hän ei halunnut auroriksi niinkään jännityksen kuin ihmisten auttamisen vuoksi. Hän vihasi yli kaiken Voldemortia ja halusi auttaa tuhoamaan hänet, hinnalla millä hyvänsä.

"Mitähän Anturajalalle ja Rialle kuuluu?" James vaihtoi puheenaihetta.

Lily huokaisi ja pudisti päätään. "Sen kun tietäisikin. Arianna ainakin oli täydellisen pihalla kaikesta tänä aamuna."

James virnisti tyytyväisenä. "Se siis toimi!" hän sanoi, ennen kuin ehti estää itseään. Lily kääntyi katsomaan häntä otsaansa rypistäen.

"Mikä toimi?"

"Ei mikään", James sanoi hätäisesti, mutta Lily loi häneen murhaavan katseen, joka sai hänet puhumaan.

"No, minä vähän niin kuin salakuljetin Ariannan näkymättömyysviitan alla meidän makuusaliin ja rupesin kyselemään Siriukselta - "

"Näkymättömyysviitan?" Lily toisti. "Onko sinulla sellainenkin?"

"Enkö minä ole kertonut?" James kysyi ja katsoi häntä hieman syyllisesti. "No, joka tapauksessa, kyllä minulla sellainen on. Minä voin näyttää sen sinulle joskus, jos haluat."

"Minä haluan kokeilla sitä!" Lily innostui. James oli aikeissa vastata, mutta sitten hän huomasi heidän tulleen Lihavan leidin muotokuva-aukon kohdalle ja pysähtyi. Hän sanoi pikaisesti tunnussanan ja astui sisälle rohkelikkotorniin Lilyn edellä. Lily seurasi häntä itsekseen virnistellen.

Kun James astui sisälle oleskeluhuoneeseen, hän näki joukon ihmisiä -seitsemäsluokkalaisia rohkelikkoja - istumassa oleskeluhuoneen lattialla ja katsomassa häntä odottavasti. Hän näki Siriuksen virnuilevan paikaltaan nojatuolista. Sitten hänen katseensa kiinnittyi suureen lakanaan, jossa luki "Hyvää rypistymispäivää, James!" James virnisti tajutessaan, että kyseessä oli syntymäpäiväjuhlat.

Sirius nousi seisomaan ja kumarsi Jamesille. "Tervetuloa syntymäpäiväjuhliisi", hän sanoi teeskennellyn kunnioittavasti. "Aplodit kunniavieraalle. Ja hänen kauniille seuralaiselleen, tietenkin", hän jatkoi viitaten Lilyyn, joka pyöritti silmiään. "Pitemmittä puheitta, aloittakaa juhlat."

SIrius ensimmäisenä syöksähti kohti tarjoilupöytää mutisten itsekseen jotakin tuliviskistä. Remus tavoitti Jamesin katseen ja pudisti päätään aivan kuin sanoen, että oli yrittänyt kieltää Siriusta, mutta se ei tietenkään toiminut. James kohautti virnistäen olkapäitään ja siirtyi hänkin metsästämään juotavaa, tosin hieman alkoholittomampaa sellaista.

Kun kaikilla oli syötävää, Sirius nousi taas seisomaan ja julisti, että he pelaisivat 'en ole ikinä-peliä'.

Lily rypisti otsaansa. "Mikä peli se on?"

"Ei mitään vaarallista, Lily-kukkanen", Sirius vannoi. "Siinä jokainen sanoo vuorollaan jonkun asian, jota eivät ole ikinä tehneet ja kaikki muut, jotka eivät ole tehneet sitä, nostavat kätensä ylös. Jos on ainoa, joka ei ole tehnyt jotakin asiaa, saa pisteen ja eniten pisteitä kerännyt voittaa."

"Minulla on huono tunne tästä", Lily mutisi itsekseen, mutta suostui peliin joka tapauksessa. Seitsemäsluokkalaiset rohkelikot istuivat oleskeluhuoneen lattialle ympyrään.

"Sarvihaara aloittaa ja sitten mennään myötäpäivään ringissä", Sirius komensi.

James virnisti. "Hyvä on. Minä en ole ikinä..." hän mietti hetken. "Ollut ihastunut yhteenkään Kelmiin."

Kaikki pojat nostivat kätensä ylös, kun taas tyttöjen kädet pysyivät alhaalla. Jopa Alice Prewettin, joka oli seurustellut Frankin kanssa viidennen luokan alusta lähtien. James kohotti kulmiaan.

"Mielenkiintoista", hän totesi. "Lily, sinun vuorosi."

Lily pyöritti silmiään. "En minä keksi mitään!" hän valitti ja huokaisi sitten. "Minä en ole ikinä ajatellut yhtäkään professoria sillä tavalla."

Hänen yllätyksekseen melkein kaikkien tyttöjen kädet pysyivät alhaalla.

"Kuka se on?" Lily kysyi innoissaan.

Arianna tuhahti. "Tarvitseeko sitä arvata? Professori Red, ehkäpä?"

"Hän on hyvännäköinen", puolusteli Lilyn kanssa samassa jästitiedon ryhmässä oleva Brianna Fleming.

"Ja hänellä on hyvät lihakset", Arianna lisäsi. Sirius vilkaisi Ariannaa terävästi.

Arianna hymyili pienesti. "OK, Casper, sinä seuraavana", hän käski.

"En ole ikinä rikkonut koulun sääntöjä", Casper sanoi virnistäen. Muutama muu nosti kätensä ylös, mutta melkein kaikkien kädet pysyivät alhaalla. Arianna kohotti kulmiaan katsoessaan Lilyä, joka piti kätensä sylissään.

"Onko meidän aina yhtä tottelevainen johtajatyttömmekin rikkonut sääntöjä?" hän kysyi. Lily tuhahti.

"Älä ole ääliö. Sirius, sinun vuorosi."

"En ole ikinä syönyt puuroa", Sirius sanoi välittömästi ja sai toisten leuat loksahtamaan auki. Sirius katseli tyytyväisenä, kuinka kukaan ei nostanut kättään. "Piste", hän sanoi.

James kurtisti kulmiaan epäilevästi. "Miten on mahdollista, ettei joku ole ikinä syönyt tippaakaan puuroa?" hän kysyi.

Sirius virnisti. "Puuroa ei arvosteta Blackin suvussa. Se on aivan liian epähienoa syötävää mahtavalle ja - en kai unohtanut mainita - PUHDASVERISELLE perheelle, joten minulle ei ikinä tarjottu puuroa. Enkä ole koskaan koskenut siihen Tylypahkassakaan. Se näyttää niin epämääräiseltä."

"Jos joku täällä on epämääräinen, niin sinä", Arianna mutisi itsekseen. "Minun vuoroni, eikö?" hän kysyi sitten kärsimättömästi ja toiset nyökkäsivät. Ariannan kasvoille ilmestyi mietteliäs ilme.

"Minä en ole ikinä lukenut seitsemännen luokan pimeyden voimilta suojautumisen kirjaa", hän sanoi lopulta. Sirius oli hänen lisäkseen ainoa, joka nosti kätensä ylös. Arianna oli yllättynyt siitä, että edes James oli avannut PVS-kirjaa - mutta todennäköisesti Jamesilla oli joku hämäräperäinen syy, joka ei liittynyt mitenkään opiskelemiseen.

"Et ole koskenutkaan PVS-oppikirjaan?" kuului ääni ovelta. "Mielenkiintoista, mielenkiintoista..."

Arianna kääntyi katsomaan. Red ja Jazz seisoivat ovella.

"Mistä te saitte tunnussanan?" Arianna kysyi typerästi.

Red kohotti kulmiaan. "Minähän OLEN kuitenkin ollut vakooja... Ja sitä paitsi, Jazz keksi teidän tunnussananne" hän selitti. "On muuten rikos pitää juhlat ja olla kutsumatta minua mukaan - vielä suurempi rikos kuin se, että et ole lukenut oppikirjaasi."

Arianna virnisti. "Minä osaan koko kirjan ulkoa muutenkin", hän sanoi omahyväisesti erittäin siriusmaiseen sävyyn.

"Mielenkiintoista. Testaan sen vielä jossakin vaiheessa", Red ilmoitti ja käveli heidän luokseen huoneen keskelle. Jazz seurasi hänen kannoillaan. Red ja Jazz istuivat lattialle ja näyttivät siltä, etteivät olleet lähdössä vähään aikaan minnekään.

"Mitä te pelaatte? 'En ole ikinä'-peliä? Onko tullut mitään mielenkiintoisia paljastuksia?" Red uteli sitten.

James vilkaisi Ariannaa ja virnisti. "Joo. Ria sanoi, että sinulla on hyvät lihakset."

"Vai niin." Jazz kohotti kulmiaan. "Pitäisikö minun mennä teroittamaan tikareitani?"

"Siinä tapauksessa saat lainata pari kappaletta minullekin", Sirius ilmoitti. "Minun pitänee tehdä pari asiaa selväksi poikaystävällesi."

"Niin kuin mitä?"

"Niin kuin, että Arianna on varattu. Minulle nimittäin."

"Jos en ole ymmärtänyt väärin, niin olen edelleen vapailla markkinoilla", Arianna sanoi kuivasti. "Voidaanko jo vaihtaa peliä? Tämä alkaa mennä vähän ahdistavaksi. Enkä suoraan sanottuna haluaisi mitään ruumiita Jamesin syntymäpäivänä. Ei tee hyvää maineelle."

Toiset näyttivät siltä kuin olisivat olleet aikeissa valittaa, mutta suostuivat, kun Sirius ehdotti, että he pelaisivat totuutta ja tehtävää. Sirius kiirehti tyhjentämään yhden pöydällä olevista pulloista ja asetti sen lattialle ringin keskelle. Hän vilkaisi Rediä ja Jazzia.

"Tulevatko meidän ylhäiset professorimmekin mukaan?"

"Minä olen professori, ei tuo", Red sanoi loukkaantuneesti osoittaen Jazzia. "Ja totta kai me tulemme, ellei joku sitten aio pakottaa minua strippaamaan keskellä huonetta."

"Pahoin pelkään, etten voi taata sitä", Sirius sanoi levitellen käsiään. "James, sinä aloitat."

"Taas?" James kohotti kulmiaan.

Sirius kohautti olkapäitään. "Jonkun täytyy ja sinua on hyvä syyllistää."

James ei jaksanut ruveta väittämään vastaan, vaan pyöritti pulloa. Se osoitti Eleanor Bonesia.

"Totuus vai tehtävä?" James kysyi.

Eleanor punastui. "Totuus", hän sanoi.

"Ketä tässä huoneessa suutelisit kaikkein mieluiten?"

"Siriusta", Eleanor sanoi punastuen entisestään. Sirius virnisti omahyväisesti ja Arianna kääntyi katsomaan häntä tutkivasti. Sitten Eleanor pyöritti pulloa, joka pysähtyi Jason Brayn kohdalle. Eleanor määräsi Jasonin tanssimaan sadetanssia. Jasonin jälkeen vuorossa oli Jewel Chetwood, joka joutui myöntämään olevansa ihastunut Amos Diggoryyn. Siinä vaiheessa Lilyn ja Cinnamonin teki lähinnä mieli kertoa hänelle, millainen idiootti Amos oli, mutta he saivat estettyä itseään. Jewel pyöräytti pulloa ja se osoitti Jamesia.

James virnisti. "Vihdoinkin. Totuus vai tehtävä?"

"Tehtävä. Tosimies valitsee aina tehtävän", James ilmoitti juhlallisesti.

"Lähetä McGarmiwalle rakkauskirje omalla nimelläsi varustettuna", Jewel sanoi välittömästi.

Jamesin kasvot venähtivät. "Et voi olla tosissasi."

"Olen minä", Jewel sanoi.

"Mutta nyt on minun syntymäpäiväni!"

"Mitä väliä sillä muka on?"

James pyöritti silmiään. "OK. Minkä vuoksi sinä oikein kostat minulle?"

Jewel virnisti. "Viidennellä luokalla, sinä kirosit minulle sammakonjalat kun yritin iskeä Henry Brooksia."

Henry Brooks kohotti kulmiaan. "Sinä yritit iskeä minua?"

"Joo. Mutta siitä on jo aikaa", Jewel sanoi heilauttaen kättään. "James, pyöritä".

James totteli. Pullo pysähtyi Redin kohdalle.

"Miten on?" James kysyi. "Kiinnostaako se strippaaminen?"

Red ravisti päätään. "Ei sitä. Totuus."

James kirosi itsekseen. "Ja minä kun toivoin..."

"Sinä toivoit, että Red strippaisi?" Lily kysyi rypistäen otsaansa. "Minä luulin, että MINÄ olin sinun tyttöystäväsi."

"Älä huolehdi, minä en tunne sillä lailla Rediä kohtaan. Red, mikä on kaikkein synkin salaisuutesi?"

Red kurtisti kulmiaan. "Tuo muuten on vaikea", hän sanoi. "Minulla ei ole kovin paljon luurankoja komerossa."

"Eri asia mitä muuta sinulla siellä komerossa on..." Sirius mutisi.

"Minulla ei ole mitään tarvetta pitää ylimääräisiä naisia komerossani, minulla on jo Jazz. Ja mitä synkimpään salaisuuteen tulee, niin se on todennäköisesti jotakin erittäin noloa lapsuudestani."

"Yksityiskohtia, kiitos."

"Onko ihan pakko?" Red voihkaisi. James nyökkäsi.

"Se strippaaminen alkaa vaikuttaa mukavalta vaihtoehdolta..." Red mumisi itsekseen. "No, joka tapauksessa, pikkulapsena minulla oli tapana huudella asioita - no, tietyistä anatomisista yksityiskohdista - julkisilla paikoilla."

Sirius virnisti. "Voin kuvitella. Sekö oli synkin salaisuutesi?"

"En ole murhannut ketään, jota minun ei ole ollut tarkoitus murhata, eli kyllä." Red ojensi kätensä pulloa kohti. "Lily", hän sanoi sitten ilahtuneesti. "Totuus vai tehtävä?"

"Tehtävä", Lily sanoi urheasti. Hän päätteli, että koska Red oli professori, hän ei voisi keksiä mitään kovin ilkeää.

"Mene huomenna aamiaiselle bikinit päällä", Red käski.

Lily mulkaisi häntä murhaavasti, mutta pyöritti pulloa joka tapauksessa.

Pullonpyörityksen jälkeen joku laittoi musiikkia soimaan ja kaikki alkoivat tanssia. Lily ja James seisoskelivat syrjemmällä ja katselivat, kuinka Sirius tanssi innoissaan pöydällä. Lily ravisti päätään huvittuneesti.

"En tiennytkään, että Sirius on kiinnostunut pöydällätanssista", hän totesi.

James virnisti. "Siriuksella on monia - tuota - naisellisia puolia. Tanssitaanko?"

Vastausta odottamatta hän tarttui Lilyä kädestä ja kiskoi hänet tanssilattialle. Lily seurasi häntä hieman vastahakoisesti. Hän ei erityisemmin pitänyt tanssimisesta julkisella paikalla, mutta ei viitsinyt pilata Jamesin iloa ottaen huomioon, että kyseessä oli Jamesin syntymäpäivä. Alkaessaan tanssia hän näki sivusilmällä, että Sirius yritti suostutella Ariannaa tanssimaan pöydällä kanssaan.

"Sirius ja Arianna ovat näköjään taas väleissä", Lily kommentoi.

James kohautti olkapäitään. "Minä en enää edes pysy perillä heidän riidoistaan", hän sanoi. "Mutta toisaalta, viha ja rakkaus ovat lähellä toisiaan."

"Niin sinä sanoit minullekin aina neljännellä luokalla", Lily muisteli.

"Etkä sinä uskonut."

"Sinä olit mäntti."

"Kiltisti sanottu ottaen huomioon, että nyt on minun syntymäpäiväni", James hymyili. Lily kallisti päätään ja suuteli häntä, mutta heidät keskeytti Sirius terävällä vihellyksellä.

"Säästäkää tuo kaulailutansseja varten!"

"No laita sitten jotakin kaulailumusiikkia!" James komensi. Sirius pyöritti silmiään, mutta hyppäsi alas pöydältä ja laittoi soimaan hidasta musiikkia. James ja Lily alkoivat tanssia välittömästi, kuten myös Remus ja Cinnamon. Sirius jäi nurkkaan seisomaan. Hänen teki mieli pyytää Ariannaa tanssimaan, mutta hän tiesi, ettei oikeastaan voisi tehdä niin. Arianna oli itse sanonut, ettei halunnut ainakaan juuri nyt seurustella hänen kanssaan. Sirius huokaisi itsekseen. Hän toivoi, että olisi pysynyt edes vähän paremmin perillä Ariannan ajatuksista - Arianna tuntui olevan joku tuuliviiri, joka vaihtoi jatkuvasti suuntaa. Mutta siksi Sirius oikeastaan Ariannasta pitikin. Ariannan kanssa olemisessa oli aina yllätystä mukana.

Sirius ravistautui irti ajatuksistaan. Hänellä ei ollut varaa masentua Jamesin syntymäpäiväjuhlissa. Hän pakotti kasvoilleen normaalin itsevarman ilmeensä ja suostui, kun Chance Beauchamp tuli pyytämään häntä tanssimaan. Arianna katseli tapahtumaa tanssiparinsa, Troy Flexneyn käsivarsilta ja käänsi sitten katseensa Remukseen ja Cinnamoniin, jotka tanssivat onnellisen näköisinä käsivarret toistensa ympärillä. Cinnamon sanoi jotakin Remukselle ja Remus taivutti päätään suudellakseen häntä. Onnellinen pari, Arianna hymähti mielessään. Aivan niin kuin Lily ja James.

Aivan niin kuin Sirius ja Arianna. Joskus aikaisemmin. Arianna tiesi, että he olisivat vieläkin voineet olla se pari - ainakin ulkoisesti. Suudella ja tanssia ja hymyillä. Mutta hän ei halunnut sitä. Hän tiesi, että vaikka Sirius kuinka lupaisi, se ei voisi koskaan olla enempää kuin ulkoista hauskanpitoa. Eikä se todellakaan enää riittänyt hänelle.

Äkillinen musiikin katkeaminen sai Ariannan havahtumaan ajatuksistaan. Hän vetäytyi kauemmas Troysta ja kääntyi katsomaan Rediä, joka oli katkaissut musiikin. Red virnisti hänelle anteeksipyytävästi ja vaihtoi musiikkia. Seuraavaksi oleskeluhuoneessa alkoi soida salsaa ja kaikki vetäytyivät yllättyneinä kauemmas tanssilattiaksi muodostuneelta alueelta. Sirius kuitenkin toipui hämmästyksestään nopeasti ja nappasi itselleen parin, jonka kiskoi mukanaan tanssilattialle alkaen tapailla salsan askelia. Suoraan sanottuna Siriuksella ei ollut aavistustakaan, miten salsaa tanssittiin, mutta hän ei antanut sen häiritä itseään. Red nauroi ja veti Jazzin mukanaan tanssimaan.

"Missähän välissä nuo kaksi ovat ehtineet opettelemaan salsaa?" Lily kysyi ihmeissään Jamesilta.

James kohautti olkapäitään. "Ei se nyt kovin mahdotonta ole", hän sanoi.

"Ai? Oletko ikinä kokeillut?" Lily kohotti kulmiaan.

"Olen."

"En usko", Lily sanoi siristäen silmiään.

James näytti loukkaantuneelta. "Minä näytän sinulle", hän sanoi ja tarttui Lilyn ranteeseen. Lily tajusi, mitä hän oli aikeissa tehdä ja alkoi estellä.

"Ei - minä en aio tanssia - minä en OSAA - "

"Onko sillä muka väliä? Ei Siriuskaan osaa ja hänellä on hauskaa."

Lily tuhahti. "Hän nauttii vain tämän tanssin naistenlähentelyosuudesta", hän sanoi hieman halveksivasti.

"Joten? Nauti sinäkin siitä", James ehdotti ja talutti hänet rautaisin ottein tanssilattialle.

"Minun pitää nauttia naisten ahdistelusta?"

"EI! Kuule, minä tiedän mitä teen, ota vain minusta mallia", James neuvoi ja alkoi tanssia. Lily pyöritti silmiään, mutta totteli joka tapauksessa. Hän vilkaisi sivusilmällä Rediä ja Jazzia, jotka tanssivat salsaa taidokkaasti, aivan kuin olisivat tehneet sitä aina. Myös James oli selvästi kokenut tanssija ja Lily yritti aluksi matkia hänen liikkeitään. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään ja hän tiesi tanssivansa täydellisen väärin. Tanssin puolivälissä hän päätti, ettei antaisi asian häiritä itseään, vaan tyytyi vain nauttimaan musiikista ja sen mukana liikkumisesta.

"Näetkö, ei se niin kamalaa ollut", James sanoi hänelle salsan loputtua.

Lily ravisti päätään. "Oli se. Minä ainakin olin kamala."

"Etkä ollut", James protestoi.

"Olin minä! Älä viitsi valehdella!"

James virnisti. "No, OK, minä valehtelin vähän. Mutta et sinä KOVIN paha ollut", hän sanoi.

"Minä en enää ikinä tanssi salsaa!" Lily julisti ja käveli sohvalle istumaan.

"Kyllä tanssit", James sanoi seuratessaan häntä. "Viimeistään minun häissäni."

"Miten niin?"

"Minä tanssin häätanssinani mieluummin salsaa kuin valssia", James ilmoitti. "Eli sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia."

Lily ei sanonut mitään. Hän ei ollut aivan vielä valmis pohtimaan naimisiinmenoa Jamesin kanssa. Hän ei halunnut edes kuvitella millaista olisi viettää loppuelämänsä Jamesin kanssa. Totta kyllä, se voisi olla mukavaa, mutta myös raivostuttavaa.

"Lahjojen jakamisen aika!" Sirius sanoi kovalla äänellä, kun James ja Lily olivat istuneet sohvalle.

Kaikki nappasivat jostakin nurkasta lahjapakettinsa ja kerääntyivät Jamesin lähettyville. Jamesin syliin kasaantui melkoinen pino lahjoja. Suurin osa niistä sisälsi karkkeja tai pilailuvälineitä. Arianna ja Cinnamon olivat ostaneet Jamesille kultasiepin (hänen koulusta varastamansa tilalle) ja Lilyltä James sai valokuvakansion, joka sisälsi valokuvia Kelmien tekemistä kepposista, sekä kirjekuoren, jonka James avasi välittömästi. Kirjekuoressa oli lyhyt viesti. Muut Kelmit tarkkailivat sivusta, kuinka leveä virne levisi Jamesin kasvoille hänen lukiessaan viestin.

"Mitä?" Peter kysyi.

Sirius vilkaisi häntä kauhuissaan. "Älä edes kysy! Voin vakuuttaa, että et halua tietää..."

James virnisti. "Itse asiassa kyseessä on vain yksi syntymäpäivälahja", hän sanoi, mutta hänen leveä hymynsä kertoi muuta.

Seuraavaksi Red ja Jazz astuivat lähemmäs ja Red työnsi Jamesin käteen pienen, neliönmallisen rasian. James katsoi sitä ihmeissään.

"Mitä tässä on?"

"Avaa niin näet", Jazz kehotti.

"Jos näet..." Red lisäsi.

Sirius kohotti kulmiaan. "He ovat ostaneet sinulle kirpun, Sarvihaara!"

James kuitenkin sai nähdä, ettei asia ollut niin. Rasiassa oli pieni, hopeinen pallo, ei juurikaan sieppiä suurempi. Sen pinnassa oli merkkejä, joista James ei saanut selvää. Hän katsoi palloa otsa rypyssä.

"Mikä tämä on?" hän kysyi.

Red virnisti. "Se tässä onkin niin hauskaa. Sinun pitää selvittää se itse."

"Voiko niin tehdä?"

"Minä voin tehdä mitä vain", Red sanoi kuulostaen harvinaisen paljon Siriukselta. "Suhtaudu siihen haasteena", hän kehotti.

James nyökkäsi. "OK. Minä selvitän sen hetkessä, älä pelkää."

"En menisi sanomaan..." Red mutisi erittäin itsetyytyväisesti.

"OK, Sarvihaara, vielä meidän lahjamme jäljellä", Sirius tiedotti ja astui eteenpäin työntäen Jamesin käteen pienen paperilapun. James katsoi sitä typeränä. Paperilapussa oli vain yksi lause: 'Tämä auttaa sinua Wronskin harhautuksen kanssa'. James rypisti otsaansa.

"Mitä...?" hän vaikeni samassa nähdessään Remuksen ja Peterin kantavan huoneeseen pitkää, kapeaa pakettia. James tiesi heti, mitä paketin sisällä oli. Hän katsoi ystäviään suu auki.

"Te olette ääliöitä!" hän parkaisi.

"Kilttiä, Sarvihaara", Sirius pyöritti silmiään, kun James alkoi repiä pakettia auki. "Ystäväsi tekevät paljon kunniallista ja vähän vähemmän kunniallista työtä saadakseen hankittua sinulle lahjan ja sinä sanot, että he ovat ääliöitä."

James ei kunnolla edes kuullut hänen sanojaan. Hän oli keskittynyt tuijottamaan upouutta luudanvartta - Nimbusta - jollaisesta hän oli haaveillut jo pitkään.

"Paljonko tämä oikein maksoi?" hän kysyi lopulta rypistäen otsaansa.

"Älä välitä siitä", Remus virnisti. "Kunhan vain hommaat meille hyvät joululahjat."

"Ja sinä voit muuten koskea siihen", Peter lisäsi avuliaasti. "Ei sitä ole suunniteltu kuristamaan sinua heti kun kosketat sitä."

James virnisti. "Koskaan ei voi olla liian varma", hän sanoi, mutta laski joka tapauksessa kätensä luudanvarrelle. Hän tunsi luudan olevan heti valmiina lennolle ja oli pahoillaan siitä, että oli liian myöhäistä lähteä enää ulos. Hän änkytti ystävilleen vielä muutaman sekavan kiitoksen, sitten Sirius viimein pamautti häntä Lilyn oppikirjalla päähän saadakseen hänet vaikenemaan ja julisti, että juhlat olivat virallisesti ohi. 'Virallisesti' tarkoitti sitä, että Kelmit alkoivat siivoamaan paikkoja, mutta että Sirius jatkoi tuliviskipullonsa kanssa riehumista. Red ja Jazz hyvästelivät heidät ja lähtivät ulos muotokuva-aukosta käsi kädessä. Hetken kuluttua Lily vilkaisi Jamesia kulmiaan kohottaen.

"Mitä?" James kysyi.

Lily hymähti. "Ajattelin vain, että saattaisit haluta sen erikoissyntymäpäivälahjasi..." hän virnisti. "Sen, minkä lupasin siinä lapussa."

Jamesin hymy leveni. "Voit olla varma, että haluan", hän ilmoitti.

"No, liikettä sitten", Lily hoputti. "Se ei ole mikään julkisen paikan syntymäpäivälahja!"

James nousi kiireesti ylös ja ilmoitti menevänsä noutamaan näkymättömyysviittansa. Hetken kuluttua hän loikki portaat alas näkymättömyysviitta käsivarrellaan, laski toisen käsivartensa Lilyn olkapäälle ja heilautti näkymättömyysviitan heidän suojakseen. Kelmit näkivät muotokuva-aukon heilahtavan auki ja sulkeutuvan sitten.

Sirius tuhahti kärsivästi. "Minä TODELLAKAAN en halua tietää, minne nuo kaksi ovat menossa."

Arianna katsoi häntä väheksyvästi. "Eikö se ole päivänselvää? He menevät nuoleskelemaan."

34.osa -

Seuraavana aamuna Lily tuli suihkusta ja alkoi pukeutua mieli mustana. Hänen oli tarkoitus mennä aamiaiselle bikinit päällä - ajatus, joka ei kiehtonut häntä mitenkään erityisemmin. Hän olisi kironnut Redin, ellei Red olisi ollut yksi hänen professoreistaan. Professoriksi Redillä tosin oli melko omituiset huvitukset, ottaen huomioon vielä sen tosiasian, että hän oli varattu.

"Minä tapan sen hämäräperäisyyden vielä jonakin päivänä", Lily mutisi vihaisesti vetäessään vihreiden bikinien yläosaa ylleen. Arianna asteli juuri silloin huoneeseen ja virnisti.

"Näyttää siltä, että Jamesille tulee hauska aamu", Arianna kommentoi.

"Pää kiinni", Lily sähähti. "Sinä saat auttaa minua Redin kuristamisessa!"

Arianna levitteli käsiään. "Ei voi mitään, minä en halua, että jotakin niin hyvännäköistä menee hukkaan."

"Petturi." Lily loi Ariannaan murhaavan katseen ja kääntyi sitten katsomaan itseään peilistä. "Minä oikeasti tapan Redin vielä."

"Hei, ainakin sinulla on varaa mennä bikineissä julkiselle paikalle", Arianna lohdutti.

Lily ei jaksanut riidellä. "Voinkohan minä laittaa tähän huivin päälle?" hän mietti ääneen.

Arianna virnisti. "Riippuu huivista", hän sanoi ja alkoi penkoa Lilyn vaatekasaa. Hetken kuluttua hän viskasi Lilylle ohuen, bikinien värisen huivin ja Lily kietoi sen synkkänä vyötärölleen hameeksi.

"No niin, minä menen nyt aamupalalle", hän ilmoitti. "Ja sinä saat luvan tulla perässäni ja kirota jokaisen, joka kommentoi jotakin, koska tässä asussa ei ole taskuja, joihin piilottaa taikasauva."

Arianna kohautti olkapäitään ja seurasi Lilyä ulos makuusalista. Lily käveli portaat alas pää pystyssä ja kirosi kaiken aikaa mielessään Rediä. Hän mietti, pahastuisiko Jazz, jos hän aiheuttaisi Redille jotakin pientä kiusaa, kuten ennenaikaisen lapsettomuuden. Hän huokaisi mielessään kävellessään käytäviä pitkin. Oppilaat jäivät tuijottamaan häntä ja hän komensi Ariannaa kiroamaan korpinkynnen, joka uskaltautui vislaamaan hänen peräänsä. Hän kuunteli, kuinka kyseinen vislailija kaatui tömähtäen lattialle hänen takanaan.

"Tämähän alkaa mennä hyvin", Lily mutisi itsekseen.

"Joo, kunnes päästään Suureen Saliin asti", Arianna virnisti.

Lily pyöritti silmiään ja käveli niin nopeasti kuin mahdollista viimeiset portaat alakertaan. Sitten hän harppoi Suureen Saliin Arianna kannoillaan ja yritti olla välittämättä vihellyksistä ja huudoista, joita häneen kohdistui. Hän istui normaalille paikalleen Jamesin viereen. James nojautui hänen puoleensa ja suuteli häntä huulille. Sitten James veti päätään hieman taaksepäin niin, että heidän kasvonsa melkein koskettivat toisiaan. James virnisti.

"Sinun pitäisi pukeutua tuolla tavalla useammin."

"Sinun pitäisi lakata käyttämästä Siriuksen iskurepliikkejä", Lily sanoi kuivasti. James suuteli häntä vielä nopeasti, sitten Siriuksen kakominen keskeytti heidät ja James siirtyi sen sijaan paahtoleipäänsä.

"Minun täytyy kyllä yhtyä Jamesin mielipiteeseen", Sirius sanoi mietteliäästi. "Sinä näytät hyvältä bikinit päällä."

"Ja sinä näyttäisit varmaan hyvältä hautaustoimistossa." Lily mulkaisi häntä. "Sitä paitsi, minä luulin, että sinä yrität iskeä Ariannaa etkä minua."

Sirius vilkaisi Ariannaa, joka käänsi kiireesti katseensa pois. "Minä yritän koko ajan, mutta koska se ei toimi, voisin iskeä sinut siinä sivussa."

"Välittämättä siitä, että olen parhaan ystäväsi tyttöystävä?" Lily kohotti kulmiaan.

"Sarvihaara ymmärtäisi kyllä", Sirius heilautti kättään.

"Itse asiassa en ymmärtäisi", James sanoi. "Sinä pidät nuo naistenmiesnäppisi erossa Lilystä tai sinä tosiaan PÄÄDYT sinne hautaustoimistolle. Ja useampana palasena."

"Ei kai minun pieni komentoni vain kiristä parhaiden ystävysten välejä?" kuului ääni heidän takaansa. Lily kääntyi ympäri ja loi murhaavan katseen virnistelevään Rediin. Red katseli häntä pää kallellaan, toinen käsivarsi Jazzin vyötäröllä ja toisessa kädessä taikasauva.

"Kenet sinä olet kironnut?" Sirius kysyi innokkaasti, ennen kuin Lily ehti huomauttaa mitään murhaavaa Redille.

Red kohautti olkapäitään. "En ole ihan varma. Se taisi olla teidän ystävänne Peter", hän sanoi välinpitämättömästi. "Ei se ainakaan Remus ollut, koska hänet minä yllätin kirjastosta."

"Miten voi yllättää jonkun kirjastosta?" Arianna katsoi Rediä kysyvästi.

"No, sanotaanko vain, että hänellä oli seuraa", Red vastasi ympäripyöreästi. "Lily, olen iloinen, ettet perääntynyt tehtävästäsi."

"Minä en ole iloinen!" Lily kivahti terävästi. "Mutta en minä ole niin ääliö, että peruisin tehtävän!"

James virnisti. "Minun on pakko sanoa, Lils, että minäkin olen iloinen siitä, että et perunut."

"Kuten enemmistö koulun pojista", Jazz lisäsi silmiään pyöritellen. "Jos ette loukkaannu, minä raahaan nyt poikaystäväni pois, ennen kuin minunkin täytyy ruveta strippaamaan pitääkseni hänen huomionsa."

"Sitä sinun ei tarvitse pelätä", Red virnisti. "Mutta meidän täytyy mennä joka tapauksessa. Minulla on asiaa Dumbledorelle."

He lähtivät ja James kääntyi katsomaan Siriusta otsa rypyssä.

"Asiaa Dumbledorelle? Taas?"

Sirius tuhahti. "Mistä vetoa, että he lähtevät pian takaisin Lontooseen?"

Kukaan ei vaivautunut lyömään vetoa Siriuksen kanssa - Ariannaa otti edelleen päähän se, että hän oli hävinnyt Lilyä ja Jamesia koskevan vedonlyönnin. Hetken kuluttua paikalle ilmestyivät Remus ja Cinnamon. He istuivat pöytään muina miehinä ja nyökkäsivät muille pikaisesti. Sirius loi heihin tietävän katseen.

"Teidän on turha yrittää mitään. Jäitte jo kiinni."

"Kiinni mistä?" Remus kysyi näyttäen viattomalta.

"No, vaikkapa kuhertelusta kirjastossa..."

"EMME ME TEHNEET NIIN!" Remus ja Cinnamon huudahtivat melkein yhtä aikaa.

Arianna pyöritti silmiään. "Niin tietenkin ja Red vain sattuu kertomaan valheita."

"Mitä HÄN siellä teki?" Cinnamon kysyi näyttäen kiukkuiselta. Arianna ja Sirius katsoivat häntä vahingoniloisesti.

"Mitä minä sanoin", Sirius sanoi omahyväisesti. "Kiinni jäitte. Haluatteko vielä kertoa yksityiskohtiakin?"

"Hei, jotkut meistä yrittävät syödä!" Arianna kivahti.

Sirius kohautti olkapäitään. "Ei ole minun ongelmani", hän sanoi. "Sarvihaara, muuten, kun Lily istuu tuossa nuo viehättävät vaatekappaleet yllään - " hän nyökäytti päätään Lilyn suuntaan. " - niin mieleeni tuli, milloin SINÄ aiot toteuttaa oman tehtäväsi? Tai siis, eikös sinun ollut tarkoitus kirjoittaa se rakkauskirje McGarmiwalle?"

James nyökkäsi kärsivän näköisenä. "Mutta kun minä en osaa kirjoittaa rakkauskirjeitä! Kuutamo, etkö sinä voisi tehdä sitä puolestani?"

Remus ravisti huvittuneena päätään. "Miksi sinä kuvittelet, että MINÄ osaisin kirjoittaa rakkauskirjeitä?"

"No, miten sinä muuten muka olisit Cinnamonin iskenyt?"

Remus näytti loukkaantuneelta. "Minulla on muitakin avuja kuin loistava äly!" hän ilmoitti.

"Minä en halua edes tietää..." Lily mutisi. "Kun nyt olen lopettanut syömisen, niin voinko hypellä takaisin makuusaliin vaihtamaan johonkin vähän... lämpöisemään? Tai siis, nyt on MARRASKUU ja - "

"Ja sinä pelkäät, että Ruikuli unohtuu katsomaan sinua liian pitkään", Sirius lopetti hänen puolestaan.

Lily näytti inhoavalta. "En minä sitä PELKÄÄ. Se vain ällöttää minua. Mutta ainakin tiedän, että James menisi hakkaamaan hänet heti kun vain pyytäisin."

James virnisti, mutta vakavoitui sitten. "Miksiköhän minulle tulee tuosta sellainen olo, että sinä olet kanssani vain siksi, että minä pystyn suojelemaan sinua?"

"Älä pelkää. On siihen muitakin syitä", Lily sanoi liikahtaen lähemmäs suudellakseen häntä.

Sirius heitti heitä aprikoosilla. "Menkää muualle", hän komensi.

James huokaisi syvään. "Edes parhaisiin ystäviinsä ei enää voi luottaa", hän sanoi murheellisesti ja alkoi nousta ylös pöydästä. Lily katsoi häntä ihmeissään.

"Mitä sinä nyt teet?"

"Tottelen Anturajalan käskyä", James virnisti. "Eli menen muualle. Kiinnostaako sinua liittyä seuraan?"

Lily vilkaisi ystäviään, joilla oli ällöttävän tietäväiset hymyt kasvoillaan. Sitten hän kohautti harteitaan ja nousi ylös pöydästä seuraten Jamesia ulos Suuresta Salista.

"En jaksa edes odottaa, että pääsen eroon näistä bikineistä", Lily mutisi itsekseen, kun he kävelivät käytävää pitkin kohti rohkelikkotornia. "Voisin tappaa Redin välillä."

"Minä taas voisin suudella häntä välillä", James ilmoitti.

Lily kohotti kulmiaan. "Vai niin..."

"Pelkkä vitsi", James sanoi kiireesti Lilyn ilmeen nähdessään. "Ja jos minun mielipiteitäni yhtään kuunnellaan, niin älä ihmeessä mene ihan vielä vaihtamaan vaatteita."

"Miksi en?"

"No, sanotaanko, että me olemme juuri nyt melko hyvän salakäytävän kohdalla... Miltä kuulostaa?"

"Kylmältä", Lily värähti.

"Eiköhän sen asian voi jotenkin korjata", James hymyili ja asteli lähellä olevan patsaan luokse. Hän osoitti patsasta taikasauvallaan ja mutisi: 'halkhios'. Patsas avautui paljastaen takaansa hämärän salakäytävän. Lily katsoi sitä epäillen.

"Sinä haluat minun menevän tuonne?"

James kohautti olkapäitään. "Sanotaanko vain, että sinä näytät hyvältä noissa bikineissä."

"Mutta siellä on hämähäkkejä!"

"Älä pelkää, minä en anna ilkeiden hämähäkkien suojella sinua", James sanoi kävellen takaisin heidän luokseen ja suudellen häntä huulille.

"James, me olemme käytävässä - " Lily sanoi vetäytyen kauemmas, Jamesin käsivarret edelleen hänen paljaalla vyötäröllään.

"Sitä varten tuo salakäytävä on tuossa..."

Viidentoista minuutin kuluttua James ja Lily kävelivät käsivarret toistensa ympärillä rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Lily suuteli Jamesia nopeasti ja katosi sitten tyttöjen makuusaliin vaihtamaan vaatteita. Hän oli enemmän kuin onnellinen saadessaan laittaa normaalit vaatteet päälleen ja viskasi bikinit inhoavasti nurkkaan.

"Kyllästyitkö itsesipaljasteluun, Lils?" Cinnamon kysyi paikaltaan sängyltä, missä hän keräsi tarvittavia kirjoja koululaukkuunsa.

Lily huokaisi syvään. "Voit olla varma siitä. Jopa Malfoy huomautti minulle, että minun pitäisi käyttää pieniä vaatekappaleita useammin!"

"Ällöttävää", Cinnamon irvisti.

"Niin, no, James kirosi hänet jälkeenpäin", Lily sanoi huomattavasti iloisempana. "Hän ei taida päästä tänään taikuuden historian tunnille."

"Minä toivon, ettei minunkaan tarvitsisi mennä", mutisi Cinnamon. "Keksisin heti itselleni paljon parempaa tekemistä."

"Tekemisestä puheenollen, mitä sinä ja Remus oikein teitte kirjastossa?" Lily kysyi uteliaasti.

Cinnamon punastui ja kääntyi katsomaan poispäin. "En nyt tiedä..."

"Et TIEDÄ?" Lily toisti järkyttyneenä.

"Ei siis sillä tavalla", Cinnamon korjasi kiireesti. "Tarkoitin, että en tiedä, haluaisitko sinä tietää."

Lily nyökkäsi kiireesti. "Tuli selväksi. Minä luulin, että Arianna on meistä se ainoa turmeltunut."

"Huono seura vaikuttaa turmeltavasti."

"Oletko sinä vakavissasi? Remuksen kanssa siis?" Lily kysyi uteliaasti vetäessään mustan kaavun päänsä ylitse. Sitten hän järjesteli hiuksensa kohdalleen ja alkoi viskellä kiireesti kirjoja koululaukkuunsa. Hänellä oli kymmenen minuuttia aikaa olla taikuuden historian tunnilla.

"Minä? Vakavissani?" Cinnamon hymähti. "Kuinka kauan me muka olemme seurustelleet? Pari viikkoa?"

"Käännettynä: odotat jo kosintaa", Lily sanoi kuivasti erittäin siriusmaiseen tyyliin.

"Entä itse?" Cinnamon kysyi sormeillen hämillisesti vaaleita hiuksiaan.

Lily kääntyi katsomaan ikkunasta ulos ja puri huultaan. "En tiedä - tuskin minä kovin vakavissani olen - tai siis - "

"Tai siis mitä?"

"No, en minä tiedä onko hän minun elämäni mies tai mitään - "

"Kuka sitten olisi?" Cinnamon kysyi järkevästi. "Amos Diggory, vai?"

Lily irvisti. "Ei. Minä pidän häneen terveellisen viiden metrin välimatkan."

"Kun taas Jamesiin..."

Lily huokaisi ja vajosi omiin ajatuksiinsa unohtaen kokonaan, että hänellä ja Cinnamonilla oli keskustelu meneillään. Hän ei todellakaan tiennyt, oliko hän vakavissaan Jamesin kanssa. Hän piti Jamesista - enemmänkin kuin piti. PALJON enemmän kuin piti. Hänestä oli ihanaa olla Jamesin kanssa, koska James otti hänet aina huomioon. Heillä oli hauskaa yhdessä, mutta he pystyivät puhumaan keskenään vakavistakin asioista - piirre, jota Lily ei ollut koskaan uskonut Jamesista löytävänsä. Hänellä ei ollut mitään aikomusta erota Jamesista vähään aikaan, mutta siltikään hän ei tiennyt, mitä ajatella.

"Ehkä se johtuu siitä, että minä en ole ikinä seurustellut kovin vakavissani", Lily sanoi mietteliäästi ääneen. "Tai siis, en minä nyt ole samanlainen yhden-illan-mies kuin Sirius - ainakaan en ole mies - mutta en minä koskaan ole ollut vakavissani. Aina, kun olen ollut jonkun kanssa, on tuntunut siltä, että se on vain väliaikainen vaihe, ennen kuin 'se oikea' törmää minuun. Tosin toivon mukaan ei kirjaimellisesti."

"Entä Jamesin kanssa?" Cinnamon kysyi varovasti. "Tuntuuko sinusta silloin siltä?"

"En tiedä", Lily kohautti olkapäitään. "Kun minä olen Jamesin kanssa, en ikinä oikeastaan ajattele niin tarkasti. On aina sellainen olo, että ei tarvitse ajatella - voi antaa asioiden vain mennä niin kuin ne menevät. Tajuatko sinä?"

Cinnamon nyökkäsi hitaasti. "Sinä ainakin kuulostat siltä kuin olisit vakavissasi", hän huomioi.

Lily ravisti päätään. "Minä en halua ajatella sitä."

"Eli sinä kiellät olevasi vakavissasi. Sinä et halua myöntää sitä, koska sinulle hän on edelleen James Potter, häirikkö, johon sinun ei ollut tarkoitus rakastua", Cinnamon sanoi järkevästi. "No, ikävä tuottaa pettymys, mutta minusta näyttäisi siltä, että sinä olet jo menettänyt pelin. Joillekin asioille vain ei voi mitään."

"Ihan kuin sinä siitä jotakin tietäisit..." Lily mutisi. "Sinä et ole ikinä mennyt rakastumaan viholliseesi."

Taikuuden historian tunnin jälkeen Kelmit, Lily, Cinnamon ja Arianna suunnistivat kohti muodonmuutostuntia. Kukaan heistä ei odottanut tuntia erityisen innokkaasti - puuskupuhit olivat kertoneet, että McGarmiwa alkoi saarnata heille S.U.P.E.R-kokeista. Hän oli tehnyt sitä aikaisemmin, mutta nyt hän kuulemma oli erityisen kamala. Kelmit eivät halunneet tietää, mitä McGarmiwan kohdalla tarkoitti 'erityisen kamala'. Kaiken lisäksi Jamesilla oli henkilökohtainen syy kammota tuntia. Hänen oli tarkoitus jättää kirjoittamansa rakkauskirje huomaamatta McGarmiwan pöydälle. Hän seisoskeli luokan ulkopuolella ja puristi kirjettä käsissään kuin hengenhädässä.

"Minä TAPAN Jewelin vielä", James mutisi.

Lily ei ollut lainkaan myötätuntoinen. "Nyt tiedät, miltä minusta tuntui aamulla. Mitä sinä muuten olet kirjoittanut siihen kirjeeseen?"

"Älä kuvittelekaan, että kertoisin", James sanoi kauhistuneena ja veti kirjeen kauemmas Lilyn ulottuvilta.

Lily kohautti olkapäitään. "Ei sitten. Tulejo rakkauskirje!" hän osoitti taikasauvallaan kirjettä, joka lennähti Jamesilta hänen käsiinsä. James syöksähti tavoittelemaan kirjettä, mutta hän työnsi sen piiloon selkänsä taakse.

"Tuo ei ole reilua!" James valitti.

"Anteeksi. Mutta tyttöystäviltä ei saa salata mitään", Lily sanoi hymyillen niin suloisesti, että James unohti valituksensa välittömästi.

"Mitä siinä lukee?" Arianna kysyi nojautuen lähemmäs.

Lily taitteli kirjeen auki ja alkoi lukea ääneen:

'Rakas Minerva -

Olen yrittänyt, mutta en voi salata sitä enää. Tiedän, ettei meidän kahden välillä voi koskaan olla mitään - sinä olet minun opettajani ja kaiken lisäksi huomattavasti minua vanhempi. Mutta siitä huolimatta en voi olla pitämättä sinua ihanana. Olet yksi kauneimmista naisista, joita olen ikinä nähnyt - jopa tapa, jolla vedät hiuksesi niin kireälle nutturalle tai tuijotat minua murhaavasti, on mielestäni ihana. Olen tietoinen siitä, että et ehkä tunne samalla tavalla minua kohtaan, mutta minä en voi salata tunteitani enää pidempään. Olet upea nainen.

Rakkaudella, James (Potter)'

Lily kohotti katseensa kirjeestä ja yritti epätoivoisesti pidätellä nauruaan.

"Minusta tuntuu, että paikkani Jamesin sydämessä on uhattuna", hän sanoi teeskennellyn murheellisesti.

"Tuo oli kieltämättä vaikuttavaa, Sarvihaara", sanoi toinen ääni, mutta se ei kuulunut - kuten James oli odottanut - Siriukselle, vaan Jazzille.

James huokaisi syvään. "Eivätkö teikäläiset voi IKINÄ pysyä kaukana meistä? Mikä pakkomielle sinulla ja poikaystävälläsi on seurata meitä kaiken aikaa?"

Jazz katsoi häntä ilmeettömänä. "Meillä on syymme", hän sanoi sitten. "Ja minua kiinnostaa tietää, joko olet selvittänyt, mikä se lahja on? Red lähetti minut kysymään."

James ravisti surullisesti päätään. "Minulla ei ole ollut aikaa pohtia sitä", hän selitti. "Olin kiireinen eilen illalla. Tiedäthän, juhliminen - "

"Kuherteleminen", Sirius korjasi.

Jazz virnisti. "Tiedän hyvinkin", hän sanoi. "No, minun pitää mennä kertomaan Redille uutiset - vaikka hän tulee olemaan pettynyt edistymiseesi, hän odottaa teikäläisiltä paljon. Ja sivumennen sanoen, olen varma, että Minerva tulee suorastaan sulamaan käsivarsillesi kirjeen luettuaan."

Hän käveli itsevarmoin askelin pois. James tuhahti.

"Minä TOIVON, että Minerva ei sula minun käsivarsilleni. Hän vain ei ole minun tyyppiäni."

Lounaalla James istui Lilyn viereen kärsivän näköisenä.

"Minerva löysi sen kirjeen", hän ilmoitti. "Minä näin, kuinka hän alkoi taitella sitä auki."

Lily loi häneen teeskennellyn myötätuntoisen katseen. "Voi, kultaseni, olen niin SUUNNATTOMAN pahoillani... Oletko varma, että en voi piristää sinua millään tavalla?"

"Voithan sinä", James sanoi. "Tiedäthän, tämä ruokavälitunti on aika pitkä..."

Lily huitaisi häntä kädellään nenään. "Meillä on TÖITÄ, James", hän tokaisi.

"Töitä? Mitä töitä?"

"Juhliminen ei selvästikään tee sinulle hyvää", Lily huokaisi. "Meidän pitää kertoa toisille joulutanssiaisista. Yksityiskohdat ja kaikki."

"Nytkö?" James kohotti kulmiaan.

"Milloin sitten?"

James kohautti olkapäitään. "Ei aavistustakaan. Minä vain mietin... Tiedämmekö me, mitä pitää sanoa?"

Lily katsoi häntä typerästi. "Eikö Kelmin pitäisi olla improvisaation mestari?"

"Mitä te oikein kuiskailette siellä?" Peter keskeytti. "Onko teidän pakko jättää minut ulkopuolelle?"

"Työasioita, Matohäntä, työasioita", Sirius vastasi Lilyn ja Jamesin puolesta. "Urhoolliset johtajaoppilaamme ovat päättäneet ottaa areenan haltuunsa."

"Ryhtyvätkö he härkätaistelijoiksi?" Peter rypisti otsaansa.

Sirius huokaisi liioitellun murheellisesti. "Hänen päänsä koostuu päivä päivältä enemmän paperimassasta."

Lily virnisti ja vilkaisi Jamesia merkitsevästi. James huokaisi ja nousi seisomaan penkillään mutisten 'melutus'.

"Huomio", hän sanoi kovaan ääneen ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Lily nousi seisomaan hänen vierellään ja teki loitsun itselleen. James näki Dumbledoren katsovan itseään odottavasti ja virnisti.

"Ei pelkoa, tämä ei ole taas yksi Kelmien ihmissuhdejulistuksista, vaan kyseessä ovat työsasiat", hän aloitti. "Minä en siis - vielä - ilmoita minun ja Lilyn kihlauksesta - " hän vaikeni nähdessään Lilyn murhaavan katseen.

"Vaan joulutanssiaisista", Lily jatkoi hänen puolestaan. "Joulutanssiaiset ovat seitsemästoista päivä joulukuuta. Ne alkavat kello yhdeksän ja jatkuvat kello yhteen asti. Kaikki neljännestä luokasta ylöspäin ovat tervetulleita, mutta myös nuoremmat voivat tulla, jos joku kutsuu heidät."

"Joulutanssiaisiin kuuluu pukeutua perinteisiin juhlakaapuihin", James lisäsi ja salista kuului tuskanhuutoja. James nosti kätensä pystyyn. "Kyllä te nyt varmaan saatte itsenne sen verran hienoksi pyntättyä edes yhden kerran. Eli, 17.päivä, kello 9-1 ja pukeutuminen juhlakaapuihin. Ja voisin vielä lisätä, että kaikenlainen sekaannuksen aiheuttaminen tanssiaisissa on kiellettyä, ellei halua joutua tekemisiin Kelmien kanssa. Kiitos."

Hän kumarsi ja istui paikalleen ja Lily seurasi hänen esimerkkiään. He mutisivat 'hiljutus' ja kääntyivät ystäviensä puoleen.

"Mitä mieltä olette? Oliko se liian mahtipontista?" James kysyi.

Remus pyöritti silmiään. "Sinä olet mahtipontisuuden mestari", hän sanoi.

"Ei, vaan minä olen!" Sirius kiisti.

"No, oli miten oli, minä taidan nyt napata Cinin ja painua selvittelemään tähtitieteen kotitehtävää", Remus sanoi leveästi hymyillen ja nousi ylös pöydästä. Myös Cinnamon nousi, tarttui Remuksen käsivarteen ja yhdessä he katosivat Suuresta Salista.

Sirius jäi katsomaan heidän peräänsä suu auki. "Oikeasti, kuinka paljon yksi ihminen voi haluta kuherrella yhden päivän aikana?"

"Paljon", James virnisti. "Joten minäkin kidnappaan Lilyn - tosin en iskuaikeissa vaan tarvitsen hänen aivojaan. Haluan selvittää sen pahuksen pallon salaisuuden."

"Minä tulen mukaan", Peter sanoi innoissaan, mutta James vilkaisi häntä varoittavasti.

"Ai - " Peter punastui. "Anteeksi, kaverit, muistin juuri, että minulla on asiaa Admire Speirille", hän sanoi kiireesti ja katosi pöytään, jossa Admire istui. Myös James ja Lily lähtivät, jättäen Siriuksen ja Ariannan kahdestaan pöytään.

"Miksi meidän ystävämme hylkäävät meidät aina?" Arianna valitti enemmän itselleen kuin Siriukselle.

Sirius kohautti olkapäitään. "Ei aavistustakaan, mutta näyttää siltä, että Peter aikoo iskeä minun naiseni."

Hän viittasi Peteriin, joka käveli Admire Speiriä kohti leveä hymy kasvoillaan.

"On se parempi kuin se inhottava Laheney", Arianna totesi. "Vieläkö Peter muuten on puhunut hänen kanssaan?"

Sirius ravisti päätään. "Hän pitää Kelmien sopimukset, vaikka saattaakin olla välillä vähän omituinen. Ja hän saattaa jopa viihtyä Admiren kanssa. Hän ja minä haluamme tytöistä kuitenkin vähän eri asioita."

"Sinä haluat helpon tapauksen", Arianna tuhahti.

"En. Minä haluan tytön, jolla on aivot", Sirius korjasi.

Arianna kohotti kulmiaan. "Mistä lähtien?"

Sirius katsoi häntä vakavasti. "Siitä lähtien, kun törmäsin sinuun."

Arianna liikahti paikallaan hieman vaivautuneesti, kiinnitti katseensa ruokaan eikä sanonut mitään.

"Minne me tällä kertaa olemme menossa?" Cinnamon kysyi uteliaasti kävellessään Remuksen kanssa käytävillä.

Remus kohautti olkapäitään. "Onko sillä oikeastaan väliä?"

Cinnamon väläytti hänelle säteilevän hymyn ja työnsi vaaleat hiuksensa korvan taakse. "Ei oikeastaan. Paitsi, että me törmäämme seinään jos vain kävelemme eteenpäin."

"Sitten törmäämme ainakin yhdessä", Remus virnisti. "Jaettu törmäys on kaksinkertainen törmäys."

"Ja ne sanovat sinua älykkääksi?" Cinnamon kohotti kulmiaan. "Yleensä, jos kaksi ihmistä törmää yhtä aikaa seinään, kyseessä ON kaksinkertainen törmäys."

Remus kohautti harteitaan välinpitämättömästi. "Minkä minä sille voin, että minulla on muita asioita mielessä?"

"Niin kuin mitä?"

"Ei sillä väliä..." Remus mutisi ja suuteli häntä.

Lily ja James menivät poikien makuusaliin ja Lily heittäytyi Jamesin sängylle istumaan, kun James etsi saamiensa lahjojen joukosta Redin ja Jazzin antaman pienen, hopeisen pallon. Hän tuijotti palloa hetken aikaa typeränä ja heilutti sitä sitten korvansa lähellä kuullakseen, oliko sen sisällä jotakin. Pallon sisältä ei kuitenkaan kuulunut minkäänlaista helinää.

"Olen ihan varma siitä, että tämä pallo on joku koe", James sanoi istuen Lilyn vierelle sängylle. "Red ja Jazz haluavat nähdä, kuinka nopeasti minä ratkaisen sen. Älykkyystesti, siis."

"Ihmettelen vain, MIHIN he sinun älyäsi tarvitsevat", Lily mietti otsa rypyssä. "Tai siis, kaikkihan tietävät, että sinä et ole mikään maailman välkyin persoonallisuus - "

"Hei", James keskeytti ja kohotti hopeapalloa uhkaavasti. "Minulla on pallo kädessä, eli varo!"

"Jos sinä hajotat sen, et saa ikinä tietää, mikä se on", Lily varoitti.

"Ainakin näkisin, jos sen sisällä olisi jotakin", James virnisti. Hän veti taikasauvansa esiin, osoitti hopeapalloa ja sanoi terävästi: "Paljasta salaisuutesi."

Ensin ei tapahtunut mitään, sitten pallo helähti hieman. James huokaisi.

"Se olisikin ollut liian helppoa."

Hän nosti pallon kasvojensa eteen nähdäkseen, oliko siinä jonkinlaista reunaa tai saranoja. Pallo oli kuitenkin täysin umpinainen ja sen siistin hopeisen pinnan rikkoivat vain siihen kaiverretut kuviot.

"Ovatko nuo muinaisia riimuja?" James kysyi Lilyltä.

Lily ravisti päätään. "En usko", hän sanoi. "Olen joskus selannut Alicen riimukirjaa, eivätkä nuo näytä yhtään tutulta."

"Entä jos tämä pallo on pelkkä pallo ja Red haluaa nähdä, kuinka kauan minulta kestää, ennen kuin tajuan sen?" James mietti ääneen.

"Tuskin", Lily heilautti hiuksiaan. "Liian johdonmukaista Redille. Ota huomioon, että se mies on kiero."

"Vieläkö sinä kannat kaunaa siitä bikinikohtauksesta?" James kysyi.

Lily tuhahti. "Voit uskoa!"

"Mutta sinä näytit hyvältä", James vastusteli.

"Se ei tarkoita sitä, että haluaisin olla joku yleisen kuolaamisen kohde!" Lily sanoi terävästi. James virnisti anteeksipyytävästi ja suuteli häntä unohtaen, että heidän oli tarkoitus tutkia palloa. Hän muisti asian vasta kun Lily tönäisi häntä olkapäähän ja alkoi paiskoa palloa erilaisilla loitsuilla. Lounastauon päättyessä hänen kuitenkin oli luovuttava - hän ei saanut selville, mikä pieni hopeapallo oli.

35.osa - kateus ja sen seuraukset

James ei onnistunut koko viikolla selvittämään Rediltä ja Jazzilta saamansa pallon salaisuutta. Osittain se johtui siitä, ettei hänellä ollut aikaa yrittää - huispausharjoitukset ja tanssiaisjärjestelyt veivät suuren osan hänen huomiostaan. Kaiken lisäksi McGarmiwa oli äkkiä havahtunut huomaamaan, että seitsemäsluokkalaisten S.U.P.E.R-kokeet lähestyivät ja alkoi monien muiden opettajien tapaan pommittaa heitä ylimääräisillä läksyillä. Viikonloppuun mennessä James oli enemmänkin kuin nääntynyt, eikä jaksanut erityisemmin innostua edes lauantain huispausottelusta puuskupuhia vastaan.

Perjantai-iltana yhdentoista jälkeen James jäi Lilyn kanssa oleskeluhuoneeseen istumaan. Heillä ei ollut ollut koko viikolla kahdenkeskistä - KUNNOLLA kahdenkeskistä aikaa - ja vaikka Jamesia väsyttikin, hän halusi vain olla hetken Lilyn kanssa ilman, että todella tarvitsi tehdä mitään.

"Tuletko sinä katsomaan huomista ottelua?" James kysyi kasvot painettuina Lilyn punaisiin hiuksiin. Lily nyökkäsi.

"En kai minä sitä väliinkään voi jättää. Haluan nähdä, kuinka sinä päihität Amos Diggoryn."

"Yritätkö sinä asettaa minulle paineita?" James kohotti kulmiaan.

Lily hymyili vinosti. "Minä luulen, että sinä antaisit Amokselle köniin, käskin minä tai en."

"Voi olla totta..." James virnisti, mutta vakavoitui sitten. "Maanantaina on täysikuu."

Lily liikahti hänen sylissään niin, että pystyi katsomaan häntä kasvoihin. Lily oli tiennyt kyllä, että Kelmit menivät edelleen Remuksen mukana täydenkuun aikaan, mutta he eivät olleet koskaan puhuneet asiasta aikaisemmin.

"Sinä menet Remuksen kanssa, eikö niin?" hän kysyi tarpeettomasti - hänhän tiesi vastauksen. Mutta jostakin syystä hän halusi varmistuksen asiaan, tai ehkä hän vain toivoi, että James sanoisi jättävänsä menemättä. Hän ei halunnut, että James menisi tekemään jotakin niin typerää. Ihmissuden kanssa juoksenteleminen oli vaarallista ja mikä tahansa olisi voinut mennä vikaan. Ja toisaalta taas, Lily kunnioitti Jamesia, Siriusta ja Peteriä, koska he olivat valmiita antautumaan vaaroihin vain ystävyyden nimissä.

James nyökkäsi. "Kyllä sinä tiedät. En minä voi jättää menemättä."

"En minä sitä olettaisikaan", Lily huokaisi. "Mutta ei kai minun silti tarvitse pitää siitä, että sinä menet?"

"Ei", James vahvisti. "Me kaikki olemme luvanneet, että me pysymme yhdessä, tapahtuipa mitä tahansa. Kuolemaan asti."

"Minä luulin, että vain tytöt tekevät tuollaisia lupauksia", Lily virnisti haluten katkaista vakavan keskustelun mahdollisimman nopeasti.

James näytti loukkaantuneelta. "Väitätkö sinä Kelmejä tytöiksi?"

"No jaa, jos noita lihaksia ei olisi, niin ehkä sitten..."

James läimäytti Lilyä käsivarteen. "Sinun kannattaa varoa sanojasi tai minä teen huomisessa huispausottelussa jotakin todella noloa."

"Niin kuin mitä?" Lily kohotti kulmiaan.

"No, vaikkapa kosin sinua luudanvarren selästä..."

Lily muljautti silmiään. "Uskallapas..."

"Minä uskallan mitä vaan", James sanoi ylväästi ja pörrötti Lilyn punaisia hiuksia. "Ja jos minä olen tyttö, niin voi kysyä, miksi sinä olet minun kanssani?"

"Sanotaanko, että tuo uskomaton miehekkyytesi sai minut erehtymään sukupuolestasi, mutta nyt kun totuus on selvinnyt niin minun on parasta lähteä nukkumaan", Lily hymyili, suuteli Jamesia poskelle ja aikoi nousta ylös. James kuitenkin nappasi häntä nopeasti kiinni vyötäröltä ja veti hänet takaisin sohvalle.

"Hei..." Lily valitti.

"Ajattelitko sinä oikeasti lähteä noin vain?" James kysyi näyttäen siltä, että pelkkä ajatuskin oli aivan ääliömäinen. Lily kohautti olkapäitään.

"Näyttää siltä, että ainakaan enää minä en ole menossa minnekään", hän totesi ja nojasi päätään vasten Jamesin olkapäätä. James suuteli häntä hajamielisesti otsalle ja alkoi tuijottaa tuleen hiljaisena, mitään ajattelematta, käsivarret Lilyn vyötärön ympärillä. Vähitellen hän tunsi alkavansa vajota uneen, eikä oikeastaan jaksanut vastustaa ajatusta. Mitä siitä, jos he olivat oleskeluhuoneessa ja Sirius saattaisi hyökätä heidän kimppuunsa kameran kanssa? Mitä siitä, vaikka McGarmiwa ilmestyisi paikalle ja jättäisi heidän molemmat jälki-istuntoon? James halusi vain nukkua...

Hän ei kuitenkaan ehtinyt vajota uneen, ennen kuin kovaääninen huhuilu havahdutti hänet jälleen. Hänen silmänsä revähtivät auki ja hän tajusi tuijottavansa suoraan Lilyn pöllöön, joka lensi heitä kohti kovaa vauhtia näyttäen siltä, että törmäisi pian. James parahti ja hätkähti. Lily liikahti hänen sylissään - James tajusi, että Lily oli ehtinyt jo nukahtaa. Pöllö hidasti viime tipassa ja laskeutui Lilyn syliin.

"Darien..." Lily mutisi unisesti ja katsoi pöllöä, jonka jalkaan oli sidottu huterasti viesti. Lily irrotti viestin kiireesti ja pöllö lennähti tiehensä jäämättä odottamaan ruokaa.

"Miten tuo on mahdollista?" James ihmetteli. "Minun pöllöni pahoinpitelee minua niin kauan, että varmasti annan sille syötävää."

"Darienilla on hyvät käytöstavat", Lily virnisti omahyväisesti ja alkoi sitten kääriä viestiä auki.

"Keneltä se on?" James kysyi ja kurkotteli Lilyn olan ylitse.

Lily hymähti. "Äidiltä. Kirjoitin hänelle vähän aikaa sitten ja kerroin, että sinä olet tulossa Petunian kihlajaisiin."

"Ja?" James kysyi uteliaasti.

"Lue itse."

Lily työnsi kirjeen Jamesin käteen ja James alkoi lukea.

'Lily-kulta,

Kiitos kirjeestä. Meillä on kotona asiat oikein hyvin, vaikka olemmekin hieman kiireisiä Petunian kihlajaisjuhlien kanssa. Petunia ja Vernon ovat päättäneet, että heidän hääpäivänsä on 24. kesäkuuta. He toivovat, että merkkaisit sen kalenteriisi muistiin. Toivon mukaan myös sinulla on asiat hyvin, etkä hukuta itseäsi läksyihin. Isä ja minä odotamme innoissamme sitä, että tuot poikaystäväsi käymään. Kuvittelin melkein, ettet ikinä toisi meille ketään näytille. Ajattelimmekin, että voisit kysyä, pääsisikö James tulemaan jo Petunian kihlajaisjuhlia edeltävänä päivänä, jotta ehtisimme tutustua hieman ennen juhlia. Hän voisi jäädä yöksi. Kysy häneltä, sopiiko se ja kirjoita sitten minulle. Ja sano sille pöllöllesi, ettei syö minun sormiani ensi kerralla, kun tulee käymään, sopiiko?

Rakkaudella, äiti'

James virnisti ojentaessaan kirjeen takaisin Lilylle.

"He ovat innoissaan minun tulostani? He kokevat varmaan aikamoisen järkytyksen minut tavatessaan."

Lily pyöritti silmiään. "Sinä et sitten tee mitään typeryyksiä, kun olet meillä", hän varoitti.

"Typeryyksiä?"

"Ei kepposia, et ryhdy strippaamaan aamiaispöydässä tai arvostele isälleni suutelutaitojani, onko selvä?"

James näytti järkyttyneeltä. "Tekeekö joku muka niin?"

"Minun serkkuni poikaystävä. Tai nykyäänhän se on tietenkin ex-poikaystävä."

"En ihmettele sitä ollenkaan", James mutisi ja väläytti sitten Lilylle valloittavimman hymynsä. "Ei hätää, minä käyttäydyn kuin enkeli."

"Olen yllättynyt siitä, että edes tiedät, mitä se tarkoittaa", Lily tuhahti ja James katsoi häntä haavoittuneena. "Niin, miten on? Pääsetkö tulemaan jo 28. päivä?"

"Enköhän", James kohautti olkapäitään. "Siis, jos vanhempasi eivät aio syödä minua elävältä."

"He eivät ole niin hyviä kokkeja, että keksisivät, miten sinut saa sulatettua helpoiten", Lily sanoi kuivasti. "Eikä meidän tarvitse kuin käydä näyttämässä naamamme vanhemmilleni. Sitten voimme lähteä muualle."

"Muualle?" James kohotti kulmiaan.

"No, sinun pitää nähdä aito jästimaailma pahimmillaan", Lily hymyili. "Siis jos uskot pystyväsi siihen."

"Minä pystyn mihin tahansa", James ilmoitti ja suuteli häntä.

He istuivat nojatuolissa, kunnes takan liekit olivat melkein sammuneet.

Seuraavana aamuna James heräsi siihen, että Sirius töni häntä kovakouraisesti. Hän nousi salamana istumaan ja kääntyi mulkoilemaan Siriusta murhaavasti.

"Mitä?" hän kysyi. Hän oli enemmän kuin väsynyt valvottuaan edellisenä iltana pitkään ja olisi halunnut nukkua vielä. Kello oli vasta puoli kahdeksan aamulla. James päätteli Siriuksen epäonnistuneen jonkun tytön iskemisessä ja tulleen nyt valittamaan hänelle kurjaa kohtaloaan. Siriuksen seuraavat sanat kuitenkin saivat potkaisemaan itseään henkisesti.

"Tänään on huispausottelu", Sirius ilmoitti tyynesti.

"MITÄ?" James parahti. Selvitettyään päätään hieman hän tajusi sen olevan totta.

"Älä vain sano, että olet unohtanut, KAPTEENI", Sirius virnisti.

James vilkaisi häntä syyllisenä. "Paljonko minulla on vielä aikaa?"

"Puolitoista tuntia. Liikettä niveliin, tai et ehdi kauhoa paahtoleipäannostasi ennen peliä."

"Anturajalka, meistä kahdesta sinä olet se, jolla on vaikeuksia erota paahtoleivistään", James tokaisi ja nousi ylös kiirehtien suihkuun mieli mustana. Hän heräsi tavallisesti huispausotteluaamuina hyvin aikaisin, että ehti rauhoittua ja pohtia päivän peliä tarpeeksi. Mikään ei ollut niin inhottavaa kuin mennä pelikentälle tuntien, etteivät asiat olleet täysin kohdallaan.

Viidentoista minuutin kuluttua James käveli siistinä ja täysissä pukeissa aamiaiselle Suureen Saliin. Sirius, Remus ja Peter olivat jo siellä ja virnistelivät, kun James istui paikoilleen.

"Tuo oli varmaan nopein suihku, jonka olet ikinä ottanut", Peter totesi sitten. "Täytyy sanoa, että olen yllättynyt."

"Nopein suihku?" Jamesia vastapäätä istuva Lily kysyi. "Viisitoista minuuttia?"

James kohautti olkapäitään teeskennellyn välinpitämättömästi ja sai Lilyn rypistämään otsaansa huolestuneena.

"Minä alan tosissani miettiä, kumpaa sukupuolta sinä oikein olet..."

"Minä kostaisin sinulle tuon kommentin sanomisen, ellei minulla olisi juuri nyt kiire pelikentälle", James sanoi synkästi. Lily hymyili viattomasti ja keskittyi puhumaan Cinnamonin kanssa. Cinnamonilla ei ollut nykyään kovinkaan paljon aikaa puhua hänen kanssaan, osittain siksi, että Lily oli niin kiireinen, osittain siksi, että Cinnamon oli niin paljon Remuksen kanssa.

"Missä Arianna muuten on?" James kysyi hetken kuluttua.

"Hänellä oli asiaa Jazzille", Cinnamon vastasi.

"Jazzille?"

"Joo, hän varmaan haluaa jotakin yksityistä taistelukoulutusta. En yhtään ihmettelisi", Cinnamon lisäsi kuivasti. "Miten niin?"

James kohautti olkapäitään. "Hänen olisi paras alkaa raahautua tänne, koska meidän pitää lähteä kohta kentälle."

"Nyt jo?"

"Kyllä te tiedätte", Sirius puuttui keskusteluun. "Jamesilla kestää ikuisuuksia järjestellä tuo tukka. Hän ei voi mitenkään mennä pelikentälle, jos ei ole varma, että se on kohdallaan."

"Mikä pakkomielle teillä on vakuuttaa minulle, että seurustelen tytön kanssa?" Lily pyöritti silmiään.

"Itse sinä sen aloitit", James sanoi loukkaantuneesti ja nousi ylös pöydästä. "Sanokaa Rialle, että raahaa luunsa kentälle ja äkkiä tai minä hutkin häntä."

"Sanotaan", Lily nyökkäsi. "Ja onnea."

"Verbaaliset onnittelut eivät tepsi minuun", James virnisti. Lily huokaisi tuskastuneena ja nousi seisomaan suudellakseen Jamesia.

"Siinä. Ala painua", hän komensi.

James virnisti, kiskaisi Siriuksen mukaansa ja lähti kävelemään pelikentä suuntaan.

Lily, Cinnamon ja Peter istuivat kolmestaan huispauskatsomoon muiden rohkelikkojen keskelle juuri kun Remus alkoi selostamaan huispauspeliä.

"Tervetuloa kauden kolmanteen otteluun - rohkelikon toiseen - ja valmistautukaa nauttimaan pelistä, josta tulee varmasti yksi kauden epätasaväkisimmistä", Remus aloitti mahtipontisesti. "Kyseessä on siis rohkelikko vastaan puuskupuh, voittajasta ei epäilystäkään, enkä minä nyt puhu vain joukkueiden tasosta vaan myös siitä, että rohkelikon kapteenilla on pientä kaunaa puuskupuhin kapteenia, Amos Diggorya kohtaan. Jos minä olisin Diggory, varautuisin melko inhottavaan peliin, vaikka kuinka puuskupuh olenkin. Anteeksi, Minerva, mutta mielestäni katsojien on hyvä tietää taustat ennen - EI TARVITSE MÄTKIÄ, MINERVA!"

"Remus on taas omaa luokkaansa", Lily virnisti ystävilleen.

Cinnamon kohautti olkapäitään. "Miehet muuttuvat aina omituisiksi, kun kyse on urheilusta", hän totesi. "Tosin en minä valita. On hän paljon parempi kuin se edellinen selostaja, muistatteko? 'Ja pallo lentää - ja pallo lentää - ja maali - ja taas pallo lentää'", hän imitoi saaden toiset virnistämään. Sitten pelaajat lennähtivät kentälle ja he keskittivät huomionsa peliin.

"Ja siinä siis kyseiset kukkoilevat kapteenit, ylivoimainen James Potter sekä Amos Diggory! Pelaajat eivät ilmeisestikään enää kaipaa esittelyä - tosin minun on aivan pakko onnitella Arianna Belliä siitä, että hän loppujen lopuksi ehti tähän peliin - kuulemani mukaan hän oli hieman kiireinen tänä aamuna - ei, en minä vihjaile mitään, Minerva. Ei kaksimielisiä taka-ajatuksia!"

"Ja siinä matami Huiski pitää normaalin minä-en-hyväksy-mätkintää-puheensa ja sitten peli alkaa. Jahtaajat syöksyvät kaatoa tavoittelemaan ja kaato päätyy rohkelin Katleen Kensingtonille, joka lähtee välittömästi liihottamaan kohti puuskupuhin maalisalkoja. Kaato Bellille - ja takaisin Kensingtonille - ja Potterille - ja MAALI! Heti aluksi! Mitä minä sanoin, teistä ei ole MITÄÄN vastusta!"

Rohkelikon ensimmäisen maalin jälkeen huispausottelu oli yhtä juhlaa rohkelikolle. Rohkelikon jahtaajat tekivät maalin toisensa jälkeen ja puuskupuhit, huolimatta tavallisesti niin ystävällisestä luonteestaan, alkoivat hermostua. Varsinkin Amos Diggory teki kaikkensa tönäistäkseen Jamesin alas luudaltaan.

"Mitä hän oikein kuvittelee tekevänsä?" Lily mutisi otsa rypyssä, kun Amos lensi luudallaan suoraan Jamesia kohti ja James joutui väistämään rajusti.

"Hän yrittää pudottaa Jamesin", Peter sanoi avuliaasti.

"Kiitos, tuohan saakin oloni paremmaksi!"

Cinnamon ravisti päätään. "Minä en tajua, miten minä olen voinut seurustella hänen kanssaan", hän tokaisi.

Peter kääntyi katsomaan häntä. "Mitä? Jamesin?"

"EI!" Cinnamon ja Lily huusivat melkein yhtä aikaa. "Vaan Diggoryn!"

Sitten Lily kiinnitti jälleen katseensa taivalle ja näki Jamesin väistävän Diggorya täpärästi ties kuinka monennen kerran viimeisten viidentoista minuutin aikana. James alkoi hermostua.

"Pidä se luudanvartesi kaukana minusta!" hän huusi Diggorylle, joka vain levitteli käsiään.

"Ja James - Potter siis - on näköjään pienissä vaikeuksissa puuskupuhin kapteenin kanssa, aivan kuten arvasinkin!" Remus kailotti. "Hillitse itsesi ihmeessä, Diggory! On sitä vähemmästäkin saatu Kelmeiltä köniin - "

"Minä kuulin tuon, Lupin!" professori McGarmiwa huusi.

Remus kohautti olkapäitään. "Se on Diggory, en minä! Ja taas Potter on hankaluuksissa... Helvetti - anteeksi kiroaminen, Minerva - anna jo olla, Diggory! Milloin sinä tajuat, ettei Kelmiä VOI pudottaa luudalta?"

Amos näytti uskovan Remuksen sanoja ja käänsi luudanvartensa kauemmas Jamesista. Lily, Cinnamon ja Peter huokaisivat helpotuksesta, kunnes näkivät, minne Amos suuntasi luutansa seuraavaksi.

Ulkopuolisen silmiin se olisi saattanut näyttää onnettomuudelta, mutta kaikki, jotka tunsivat taustat, tiesivät, ettei se ollut sitä. Amos Diggory oli inhonnut Kelmejä siitä asti, kun James oli vienyt Lilyn ja Remus oli vienyt Cinnamonin. Ja koska hän ei pystynyt kostamaan asiaa Jamesille, hän suuntasi seuraavaksi kohti Jamesin ystävää - Ariannaa. Lily kiljahti nähdessään Amoksen lentävän kovalla vauhdilla kohti Ariannaa, joka piteli parhaillaan kaatoa kädessään. Arianna yritti väistää, mutta ei ehtinyt.

Amos törmäsi luudallaan suoraan häneen ja hän putosi.

Sirius kuuli vain hämärästi Remuksen kiljuvan loukkauksia Amos Diggorylle, kun Arianna alkoi pudota. Hän kuuli myös McGarmiwan äänen yhtyvän huutoon - mutta hänelle sillä ei ollut väliä. Hän käänsi luudanvartensa rajusti alaspäin ja lähti syöksymään Ariannaa kohti yrittäen tavoittaa hänet ajoissa. Hän ei ollut mikään etsijä, mutta oli siitä huolimatta tottunut nopeisiin liikkeisiin. Ensin hänestä tuntui, ettei hän ikinä saavuttaisi Ariannaa ajoissa. Arianna putosi aivan liian nopeasti. Mutta sitten Ariannan putoaminen oli äkkiä alkanut hidastua ja Sirius tajusi jonkun lausuneen hidastusloitsun. Hän ohjasi luudanvarren Ariannan alle ja nappasi Ariannan kiinni melkein pudottaen hänet. Arianna tarttui häneen kiinni rajusti ja keinotteli itsensä luudanvarrelle istumaan vapisten.

"Kaikki OK?" Sirius kysyi hitaasti, kun he istuivat vastakkain hänen luudallaan. Hän ei jaksanut kiinnittää huomiota ulkopuolisiin tapahtumiin - kiroilevaan Remukseen, kirkuvaan matami Huiskiin tai siihen, että rohkelikon etsijä Katie Lake oli napannut siepin ja rohkelikko voitti.

Arianna kohautti olkapäitään heikosti. "Jalkaani sattuu. Se oli pelottavaa."

"Voin kuvitella. Haluaisin vain tappaa Diggoryn", Sirius murahti. "En tajua, miten joku niin ilkeä on voinut joutua puuskupuhiin!"

Arianna ravisti päätään itsekseen. "Kiitos, Sirius", hän sanoi yksinkertaisesti, edelleen liian järkyttyneenä keksiäkseen mitään parempaa sanottavaa. Sirius kosketti kädellään hänen kasvojaan.

Lily ei välittänyt siitä, että rohkelikko oli voittanut ottelun. Heti kun ihmiset alkoivat lähteä katsomosta, hän nousi ylös ja lähti tunkeutumaan väkijoukon läpi, kunnes pääsi huispauskentälle. Hän käveli kovaa vauhtia eteenpäin ja Cinnamon sai juosta pysytelläkseen hänen kannoillaan.

"Lils, minne sinä olet menossa?" Cinnamon kysyi.

"Tappamaan Diggoryn", Lily kivahti. "Minä en kestä sitä paskiaista!"

"Et ole ainoa", Cinnamon mutisi. "Hän on ääliö."

Lily kuuli Cinnamonin sanovan jotakin muutakin, mutta ei erottanut sanoja, sillä Cinnamon oli jäänyt jonnekin hänen taakseen. Hän suunnisti suoraan kohti pelaajien pukeutumistiloja, kunnes näki Amos Diggoryn edellään matkalla pukeutumistiloihin. Hän säntäsi juoksuun ja tarttui Amosta käsivarteen pysäyttääkseen tämän.

Amos kääntyi ympäri yllättyneenä. "Lily - "

"Mitä helvettiä sinä kuvittelit tekeväsi?" Lily huusi.

"Pelasin huispausta", Amos kohautti olkapäitään.

"Sinä yritit tappaa minun ystäväni!"

Amos naurahti. "Lily, sinä huolestut nyt turhaan, hänethän saatiin kiinni - "

"Sillä ei ole väliä! Mikä pakkomielle sinulla on satuttaa kaikkia ystäviäni?"

"Miten niin?"

"Ensin sinä petät Cinnamonia! Sitten sinä suutelet minua! Yrität pudottaa Jamesin ja PUDOTAT Ariannan! Mikä sinua oikein vaivaa?"

"Etkö sinä oikeasti tiedä sitä, Lily?" Amos kohotti kulmiaan.

Lily ravisti päätään. "Ehkä sinun pitäisi kertoa minulle", hän kivahti.

"Minä haluan olla sinun kanssasi", Amos ilmoitti tyynesti ja sai Lilyn hätkähtämään.

"Miten se tähän liittyy?" hän kysyi kylmästi.

"Paljonkin", Amos sanoi yksinkertaisesti. "Minä olin Cinnamonin kanssa vain huvin vuoksi. Mutta olin ihastunut sinuun. Ja sitten jäin ikävä kyllä kiinni sinun iskemisestäsi - "

Lily tuhahti. "Sinä ansaitsit sen!"

"Ja menetin Cinnamonin. Jälkeenpäin kävi ilmi, että menetin hänet Remukselle. Ja sitten sinä menit ja rakastuit siihen saamarin Potteriin - "

"Se saamarin Potter sattuu olemaan poikaystäväni", Lily nälväisi.

"Ihan kuin en olisi sitä huomannut. Minä olen niin kyllästynyt siihen, että ne ääliömäiset Kelmit saavat aina kaiken!"

Lily hätkähti. "Siitäkö tässä on kyse? Kostosta Kelmeille?"

"Voit uskoa", Amos naurahti. "Lupin vei Cinnamonin. Potter vei sinut. Se alkaa vähitellen ärsyttää."

"Eikä mielessäsi ole käynyt, että Kelmeillä käy parempi tuuri, koska he ovat ihmisiä, toisin kuin eräät?" Lily kivahti.

Amos tuhahti. "Potter? Ihminen? Et kai sinä tosissasi kuvittele, että hän välittää sinusta?"

Lily hätkähti ja katsoi Amosta varautuneesti. "Kuvittelen, itse asiassa", hän ilmoitti.

"No, sitten olet surkeasti väärässä. Kaikki tietävät, että Potter haluaa vain yhtä asiaa ja sinä tiedät, mikä se on. Miksi sinä kuvittelisit, että Potter on oikeasti rakastunut sinuun?"

"Ehkä siksi, että se sattuu olemaan totta", ilmoitti kylmä ääni lähistöltä. Lily ja Amos kääntyivät yhtä aikaa katsomaan ääneen suuntaan. Puhuja oli James, joka seisoi muutaman askeleen päässä heistä taikasauva esille vedettynä.

"Lily, sinun kannattaa varmaan mennä katsomaan, onko Arianna kunnossa", James ehdotti silmäillen edelleen Amosta murhaavasti. "Tiedän, että sinä et pidä siitä, että alan tappelemaan ihmisten kanssa."

Lily huokaisi. "Ja sinun kieltämisesi on tietenkin turhaa? Ei sillä, että aikoisin edes yrittää kovin kovasti. Pidä hauskaa", hän sanoi ja kääntyi ympäri lähtien etsimään Ariannaa. Hän tiesi, että periaatteessa hänen olisi pitänyt jäädä. Jäädä ja kieltää Jamesia hyökkäämästä Amoksen kimppuun, koska niin vastuullinen johtajatyttö tekisi. Mutta juuri nyt hän ei halunnut olla vastuullinen johtajatyttö. Hän oli liian vihainen Amokselle. Hän käveli paikalta pois katsomatta taakseen.

Kun Lily oli lähtenyt, James astui askeleen lähemmäs Diggorya.

"Sinä et taida tietää, että olit muutenkin jo korkealla minun kirouslistallani", James tokaisi. "Loukkasit Cinnamonia, johon ystäväni on rakastunut. Suutelit Lilyä - joka sattuu olemaan minun tyttöystäväni. Ja nyt yritit satuttaa Ariannaa, joka on minun käytännöllisesti-katsoen-veljeni suuri rakkaus. Siinä on vähän liikaa."

Amos kohautti olkapäitään. "Sinä olet niin ylimielinen, että pieni kolaus tuohon paisuneeseen egoon tekee sinulle vain hyvää."

"Tiedätkö, miten sellainen kuuluu hoitaa? Loukkaamalla MINUA. Ei minun tyttöystävääni, ei minun ystäviäni. Tai sitten sinä tiedät, että sinun tempuillasi ei ole minuun mitään vaikutusta, joten hyökkäät sellaisten kimppuun, jotka pystyt helpommin päihittämään", James nälväisi.

"Satutus!" Amos ärähti osoittaen Jamesia taikasauvallaan.

"Estous!" James huusi ja katsoi sitten Amosta kulmat koholla. "Mikä sinua oikein vaivaa? Etkö uskalla tapella ilman sauvaa?"

"Ihan kuin sinä edes osaisit", Amos naurahti kylmästi. "Kiroat vain sellaisia, joiden selkä on käännettynä sinuun päin!"

"No, ehkä sinun ei olisi pitänyt alkaa matkia minua", James tokaisi. "Sillä minä - toisin kuin sinä - olen päässyt sellaisten asioiden yli. Karkotaseet!"

"Estous!"

James pyöritti silmiään. "Sinä todella olet pelkuri. Opettelisit tappelemaan paljain käsin."

Amos työnsi sauvan taskuunsa ja huitaisi nyrkillään Jamesia kohti.

Lily käveli rohkelikon huispausjoukkueen pukeutumistiloja kohti. Hän halusi puhua Ariannan kanssa ja varmistaa, että Ariannalla oli kaikki hyvin. Hän pysähtyi pukeutumishuoneen ovelle ja oli aikeissa työntää raollaan olevan oven auki, kun hän kuuli oven takaa puhetta. Arianna ja Sirius, hän tajusi ja jäi oven taakse kuuntelemaan raottaen ovea varovasti hieman enemmän.

"Missä James on?" Arianna kysyi Siriukselta.

Sirius kohautti olkapäitään. "Varmaan mennyt mätkimään Diggorya", hän sanoi. Hän oli polvillaan penkillä istuvan Ariannan jalkojen juuressa ja tunnusteli Ariannan nilkkaa toisella kädellään.

"Nyrjähtänyt, varmaan", hän päätteli. "Pahus. Ainoa parantamisloitsu minkä minä osaan keskittyy murtuneisiin luihin."

"Murtuneisiin luihin?" Arianna kohotti kulmiaan. "Auts!"

"Anteeksi", Sirius sanoi ja päästi irti Ariannan nilkasta. "Ja kyllä vain, murtuneiden luiden korjaaminen on ihan hyödyllinen taito osata. Sitä tarvitsee aika paljon Kelmi-puuhissa."

"Aika paljon?" Arianna toisti.

"Joo. Ehkä noin kerran kuussa", Sirius arveli. Lily tiesi hyvin, mistä Sirius puhui. Täydestäkuusta. Hän rypisti otsaansa ajatellessaan, että ylihuomenna olisi täysikuu ja James menisi muiden mukana juoksentelemaan ties minne. Hän pidätti huokauksen ja jatkoi keskustelun kuuntelemista.

"Haluatko sinä, että minä kiroan Diggoryn puolestasi?" Sirius kysyi Ariannalta istuessaan penkille Ariannan viereen.

Arianna ravisti päätään. "Ajatus on houkutteleva, mutta haluan tehdä sen itse."

"Jos Diggorysta on jäljellä mitään Jamesin käsittelyn jälkeen", Sirius lisäsi vinosti hymyillen. "Minä en tajua mikä häntä vaivaa! Tai siis, totta kai hän inhoaa meitä, mutta hänellä ei ollut mitään oikeutta pudottaa sinua alas luudaltasi. Sinuun olisi voinut sattua!" Hänen kätensä puristuivat vihaisesti nyrkkiin.

"Mutta minuun ei sattunut." Arianna onnistui hymyilemään heikosti. "Kiitos."

"Ei kestä", Sirius sanoi latteasti ja hänen vihansa katosi, kun Arianna hymyili. Hän nousi ylös penkiltä ja tarjosi kätensä Ariannalle. "Minä voin auttaa sinut sairaalasiipeen", hän tarjosi.

Arianna hymyili kiitollisena ja nousi Siriuksen avustuksella seisomaan. Sirius kietoi käsivartensa hänen ympärilleen tukeakseen häntä, eikä voinut olla ajattelematta, että hänen kätensä oli silloin juuri oikealla paikalla - Ariannan ympärillä. He kävelivät hitaasti ulos pukeutumishuoneesta ja Lily vetäytyi taaksepäin ovenraosta yrittäen näyttää siltä, että ei ollut salakuunnellut. Hän kohotti kulmiaan nähdessään Siriuksen.

"Mitä sinä teit tyttöjen pukeutumishuoneessa?"

Sirius virnisti, mutta virne ei ulottunut hänen silmiinsä. "En mitään vaarallista, älä pelkää."

"Riippuu siitä, minkä laskee vaaralliseksi", Lily hymähti. "Ria, oletko OK?"

Arianna nyökkäsi. "Nilkkani on nyrjähtänyt, mutta muuten kaikki on ihan hyvin. Tai siis, lukuunottamatta sitä, että yritän epätoivoisesti estää itseäni potkaisemasta Diggorya arkaan paikkaan."

"En usko, että siihen on tarvetta", Lily huokaisi. "James jäi pahoinpitelemään Diggorya jonnekin matkan varrelle."

"Ja sinä annoit hänen tehdä sen?" Arianna ja Sirius näyttivät yllättyneiltä.

"Hän ansaitsi sen", Lily sanoi lyhyesti.

Lily istui odottamassa Jamesia oleskeluhuoneen sohvalla. Hän ei suoraan sanottuna halunnut tietää, miksi Jamesilla kesti niin pitkään - hän arveli tietävänsä joka tapauksessa. Vähitellen hän alkoi toivoa, että olisi kieltänyt Jamesia tekemästä mitään Amokselle. Ei ollut oikein antaa Jamesin pahoinpidellä Amosta, vaikka Amos ansaitsikin sen. Lily ei kuitenkaan enää voinut muuttaa asiaa ja hän yritti vain olla ajattelematta sitä.

Lily oli ehtinyt odottaa Jamesia puoli tuntia, ennen kuin James lopulta tuli. Hän näytti väsyneeltä ja hänen toisessa poskessaan oli mustelmanalku. Lily huokaisi syvään ja meni Jamesia vastaan ovelle, ennen kuin James ehti kunnolla astua huoneeseen.

"Sinä siis tappelit?" hän kysyi tarpeettomasti.

James kohautti olkapäitään. "Pakkotilanne."

Lily epäröi. "Kuule, voidaanko me puhua vähän aikaa?"

"Totta kai", James sanoi näyttäen huolestuneelta. Hän pelkäsi Lilyn suuttuneen hänelle siksi, että hän oli mennyt tappelemaan Diggoryn kanssa - vaikka Lily itse oli häipynyt paikalta. Hän kietoi käsivartensa Lilyn ympärille ja talutti hänet ulos oleskeluhuoneesta.

"Onko Arianna OK?" James kysyi, kun he kävelivät kohti keittiöitä..

Lily nyökkäsi ja onnistui hymyilemään vinosti. "Sirius auttoi häntä."

"Haluanko minä tietää, millä tavalla?" James pyöritti silmiään.

"Eivät he kaulailleet, jos sitä mietit."

"Sääli", James huokaisi. "He jahkailevat ihan liikaa."

"Minun mielestäni on ihan hyvä asia, jos he ovat välillä ystäviäkin", Lily puolusteli. "Pakkohan heidän on jossakin vaiheessa opetella luottamaan toisiinsa."

"Niin kuin sinä luotat minuun, vai?"

Lily hymyili pienesti ja astui Jamesin kannoilla Tuleemeneehuoneeseen. Hän istui sohvalle ja kääntyi katsomaan Jamesia.

"Silloin aikaisemmin - Diggoryn luona - sinä sanoit, että olet rakastunut minuun", hän aloitti.

James katsoi häntä yllättyneenä. "Minä luulin, että sinä tiesit sen."

Lily hymähti. "Minä tiesin, että sinä PIDÄT minusta. Mutta pitää on vähän eri asia kuin OLLA RAKASTUNUT. Se on niin kamalan vakavalta kuulostava sana."

James rypisti otsaansa. "Onko se paha asia? Minä luulin - "

"Ei se välttämättä paha asia ole", Lily sanoi kiireesti nähdessään säikähtäneen ilmeen Jamesin silmissä. "Minä vain en ole tottunut olemaan vakavissani jonkun kanssa."

"No, miksi sinä sitten olet minun kanssani?" James kysyi näyttäen melkein loukkaantuneelta. "Jonkun vitsin vuoksiko?"

"En! Kyllä minä olen vakavissani sinun kanssani - " Lily oli purra kieleensä tajutessaan, mitä oli sanonut. Hän oli yrittänyt kieltää koko asian itseltään ja nyt se hyppäsi hänen silmilleen. "Minä vain en kuvitellut, että sinäkin olisit", hän lopetti.

James huokaisi. "Minun naistenmiehen maineeni tulee aina olemaan meitä vastaan, vai mitä?"

"Ainakin se tulee aiheuttamaan hankaluuksia", Lily myönsi.

"Uskotko sinä, jos minä sanon, että minä olen vakavissani sinun kanssasi?" James kysyi katsoen häntä suoraan silmiin.

Lily kohautti olkapäitään ja nyökkäsi sitten hitaasti. "James, yksi juttu vielä", hän sanoi.

"Mitä?"

"Minäkin olen rakastunut sinuun."

36.osa - erimielisyyksiä

James tuskin tunsi portaita jalkojensa alla hypellessään poikien makuusaliin. Hän tönäisi oven auki itsekseen vihellellen ja tervehti ystäviään ylettömän leveä hymy kasvoillaan. Sirius, Remus ja Peter katsoivat häntä epäilevästi.

"Oletko varma, että et ole käyttänyt hilpeytysloitsua?" Peter kysyi ensi sanoikseen.

James nyökkäsi. "Olen varma, älkää hätäilkö", hän ilmoitti hilpeästi ja heittäytyi sängylleen istumaan. "Tiedättekö, minun tekee mieli mennä tekemään kepposia luihuisille!"

Sirius muljautti silmiään. "OK, Sarvihaara, anna tulla saman tien. Miksi sinä olet noin ällöttävän hyvällä tuulella?"

James virnisti. "Lily sanoi olevansa rakastunut minuun."

Toiset huokaisivat. "Oikeasti, olisi voinut kuvitella, ettei tuo ollut sinulle mikään suuri paljastus. Te olette seurustelleet vaikka kuinka kauan - ällöttävää", Sirius kommentoi.

"Anturajalka, kyllä sinun pitäisi tietää, että Sarvihaaran pää on puuta, mitä tyttöihin tulee", Peter muistutti ja James vilkaisi häntä loukkaantuneena.

"Jos jonkun pää tässä on puuta, niin sinun", hän sanoi arvokkaasti.

"No niin, kaverit, älkää aloittako", Remus keskeytti alkavan väittelyn. "James, me olemme iloisia puolestasi - jopa nuo kaksi taulapäätä, joita ottaa päähän se, että sinä olet löytänyt elämäsi rakkauden."

"Minä en halua löytää elämäni rakkautta!" Sirius sanoi kiireesti. "Se on ahdistavaa!"

"Niin sinä sanot nyt, mutta odotan kunhan törmäät siihen oikeaan..." Remus ennusti pahaenteisesti.

Sirius huokaisi. "Se voi sattua."

Lily käveli hiljaisena sängylleen istumaan. Hänen ajatuksensa olivat yhä Jamesissa ja siinä, mitä hän oli sanonut Jamesille - hän oli sanonut olevansa rakastunut Jamesiin. Se oli pelottavaa. Ei se tietenkään ollut sama kuin kammottava 'minä rakastan sinua', mutta silti pelottavan vahva sana. Tähän mennessä hän oli ollut vain ihastunut poikiin ja oli aikonut pitää tämänkin kerran samalla tasolla, mutta ilmeisesti asia oli muuttunut jossakin vaiheessa, ennen kuin hän oli edes huomannut sitä. Hän huokaisi ja alkoi tuijottaa seinään. Hetken kuluttua Arianna ja Cinnamon huomasivat asian ja siirtyivät hänen luokseen.

"OK, Lils, et kai sinä ole riidellyt Jamesin kanssa?" Cinnamon kysyi huolestuneena.

Lily ravisti päätään.

"No, mistä sitten on kyse?"

"Minä sanoin Jamesille, että olen rakastunut häneen", Lily sanoi järkyttyneenä.

"MITÄ?" Arianna parahti.

Cinnamon mulkaisi Ariannaa murhaavasti. Joskus hänestä tuntui, ettei Ariannalla ollut lainkaan hienotunteisuutta, mitä tunneasioihin tuli. Ainakaan Arianna ei käyttäytynyt sillä tavalla.

"Mikä siinä on niin kamalaa? Eikö se ole totta?" Cinnamon kysyi varovasti.

"On", Lily vastasi hitaasti. "Mutta minä en tiennyt sitä."

"Sinä et tiennyt sitä?" Arianna toisti. "Miten se on mahdollista?"

"No siten!" Lily sanoi epätoivoisesti.

"Missä vaiheessa näin pääsi käymään?"

Lily kohautti olkapäitään. "Ei aavistustakaan. Sillä aikaa kun sinä ja Sirius kuhertelitte pukeutumishuoneessa, kai."

"Mitä?" tokaisi vuorostaan Cinnamon järkyttyneenä. "Arianna ja Sirius - "

"Me emme kuherrelleet!" Arianna kivahti. "Hän auttoi minua nilkkani kanssa!"

Cinnamon huokaisi pettyneenä. "Oikeasti, Ria, milloin sinä oikein myönnät - "

"Tässä ei ole nyt kyse minusta vaan Lilystä", Arianna muistutti päästäkseen pälkähästä. "Lily, sinä siis menit sanomaan Jamesille, että olet rakastunut häneen? Mitä James sanoi?"

"Hän sen aloitti!"

Arianna hymyili. "No, sittenhän kaikki on hyvin. Te olette rakastuneet toisiinne. Mitä siitä?"

Lily pudisti päätään. "En minä tiedä. Se on vaan... pelottavaa."

"Ei niin pelottavaa kuin sanoa 'minä rakastan sinua' ensimmäisen kerran", huomautti huoneeseen tullut Alice Prewett. "Minä en suoriutunut siitä kokemuksesta erityisen arvokkaasti. Kun Frank sanoi sen minulle ensimmäisen kerran, putosin tuolilta."

Seuraavana aamuna Kelmit saivat suureksi ilokseen nähdä Amos Diggoryn tulevan aamiaiselle toinen silmä mustana ja huuli turvonneena. Diggory vilkaisi murhaavasti Jamesin suuntaan ja käveli sitten omalle paikalleen. James kohotti kulmiaan.

"Eikö hänelle käynyt tuon pahemmin? Olen suoraan sanottuna pettynyt!"

"Älä huolehdi", Peter ilmoitti virnistellen. "Hän kuulemma oli eilen sairaalasiivessä hoidattamassa vammojaan."

"Mistä sinä tiedät?"

"Admire Speir kertoi", Peter sanoi viattomasti.

Sirius virnisti. "Peterillä on aina joku tyttö tietolähteenä."

"Mutta se toimii." Peter kohautti olkapäitään ja kääntyi katsomaan ovelle päin, kun Lily, Arianna ja Cinnamon ilmestyivät ovensuuhun. Jamesin kasvoille syttyi leveä hymy, kun hän näki Lilyn ja Sirius tönäisi häntä kovakouraisesti kylkeen.

"Hillitse itsesi, Sarvihaara", Sirius sanoi matalalla äänellä ja kääntyi sitten tyttöjen puoleen. "Huomenta, Ria."

"Huomenta", Arianna toivotti ja istui pöydän ääreen. "Joko posti on tullut?"

Kelmit ravistivat päätään. "Miten niin?"

"Odotan kirjettä kotoa", Arianna sanoi välinpitämättömästi. "Heidän oli tarkoitus kirjoittaa minulle, voinko mennä kotiin vai en. Heillä on kamala kiire ministeriön töiden kanssa."

"Et kai sinä aio jäädä jouluksi Tylypahkaan?" Sirius kysyi kiireesti.

Arianna pudisti päätään. "En. Jos en voi mennä kotiin, menen kuokkimaan Bellineille. Cinnamon sanoi jo, että voin tulla."

Cinnamon nyökkäsi vahvistavasti. "Minä tarvitsen joka tapauksessa apua, koska setäni yrittää manipuloida minua lähtemään aurorikoulutukseen."

"Etkö sinä sitten halua?" Sirius kysyi yllättyneenä.

"Kaikki meistä eivät halua auroreiksi, vaikka sinä et voi kuvitellakaan muuta alaa", Arianna tokaisi kuivalla äänellä.

"Minä ainakin haluan auroriksi", James puolusti.

"Ja minä", Lily sanoi.

"Ja minä", lisäsi Arianna.

Remus ja Peter eivät sanoneet mitään. Kumpikaan ei ollut vielä täysin varma siitä, mitä halusi tehdä. Remus halusi auttaa ystäviään taistelemaan Voldemortia vastaan, mutta hän ei erityisemmin nauttinut taistelemisesta. Hän ei myöskään tiennyt, pystyisikö tappamaan toisen ihmisen pelastaakseen oman itsensä.

Heidän ammattikyselynsä keskeytyi, kun postipöllöt lennähtivät alas katonrajasta. Arianna katsoi toiveikkaana lähestyviä pöllöjä, mutta yksikään niistä ei ollut hänelle, kun taas Sirius sai yllätyksekseen kirjeen. Hän kääri viestin kiireesti auki.

"Andromedalta", hän ilmoitti toisille. "Pyysin häntä antamaan minulle tarkempia tietoja niistä Reguluksen häistä."

"Mitä hän kirjoittaa?" James uteli nojautuen lähemmäs.

"No, ensin tässä on alkutervehdykset ja muuta tylsää, sitten: 'Regulus ja Bianca Malfoy menevät naimisiin Kalmanhanaukiolla 2.joulukuuta tasan kello 13.00, tosin vieraiden on tarkoitus olla paikalla aikaisemmin. Häätilaisuuden jälkeet rakas perheemme tietenkin järjestää juhlat Kalmanhanaukiolla. En kehottaisi sinua tulemaan paikalle, mutta tuskin sinä kuitenkaan uskot varoitusta.'", Sirius luki viestistä ja rypisti sen sitten palloksi nyrkkiinsä.

"Minä haluaisin vain mennä ja lyödä vanhempiani", hän sanoi vihaisesti. "En tajua, miten he voivat olla niin typeriä!"

"Et kai sinä kuitenkaan aio mennä sinne?" Arianna kysyi. "Tai siis, tuo miten se nyt menikään - 'tuskin sinä kuitenkaan uskot varoitusta'."

Sirius kohautti olkapäitään. "Tuskin minä voisin jättää pikkuveljeni häitä väliin", hän sanoi vinosti hymyillen.

Remus katsoi häntä huolestuneena. "Sirius, sinä tiedät, että tuo voi päättyä vain huonosti. Sinun vanhempasi voivat suuttua sinulle."

"Ihan kuin minä siitä välittäisin", Sirius sanoi uhmakkaasti. "Sitä paitsi, Medakin on revitty sukupuusta ja hänet kutsuttiin paikalle."

"He todennäköisesti vain haaveilevat Andromedan käännyttämisestä", James huomautti. "Kun taas sinun kohdallasi siitä ei ole toivoakaan."

Sirius katsoi heitä itsepäisesti. "Minä aion mennä sinne joka tapauksessa! He ansaitsevat sen!"

James huokaisi tajutessaan, että Siriukselle oli turha yrittää puhua järkeä, kun Sirius oli tässä mielentilassa. Hän toivoi, että Sirius ehtisi rauhoittua ennen häitä - jotka olivat kolmen päivän kuluttua. Se ei kuitenkaan ollut kovin todennäköistä.

"Jos sinun kerran on pakko mennä, niin me tulemme mukaasi", James sanoi lujasti ja kääntyi katsomaan Remusta ja Peteriä. "Vai mitä?"

Remus ja Peter nyökkäsivät. Sirius kuitenkin pudisti päätään.

"Minä en halua teitä mukaan", hän sanoi. "Ei minään loukkauksena, mutta - "

"Sinä et voi olla niin typerä, että menisit sinne yksin!"

Sirius hymyili vinosti. "Luulen, että vanhempani järkyttyvät tulostani tarpeeksi ilmankin, että tuon mukanani kolme miespuolista kavaljeeria."

James huokaisi syvään. "Et voi tietää, mitä vanhempasi tekevät, jos menet sinne yksin."

"No sitten minun täytyy vain olla varuillani!" Sirius sanoi terävästi. "Se on minun perheeni! Sitä paitsi, he inhoavat minua tarpeeksi ilmankin, että joutuvat epäilemään, että olen homo."

He eivät enää väittäneet vastaan Siriukselle. Sirius oli oikeassa, vaikka he eivät pitäneetkään ajatuksesta.

Päivän ensimmäisen tunnin - yrttitiedon tunnin - jälkeen Arianna etsi Siriuksen käsiinsä ja kysyi, oliko Siriuksella aikaa puhua hänen kanssaan. Sirius seurasi häntä olkapäitään kohauttaen pihalle. Arianna johdatti hänet kiireesti järven rantaan ja istui nurmikolle kääntyen katsomaan häntä silmiin.

"Minä haluan lähteä mukaasi Reguluksen häihin", Arianna sanoi, ennen kuin Sirius ehti kysyä häneltä, mistä oli kyse.

Sirius katsoi häntä hetken aikaa ällistyneenä ja ravisti sitten päätään. "Etkä - " hän aloitti, mutta Arianna keskeytti hänet päänpudistuksella.

"James on oikeassa! Sinä et voi olla niin typerä, että lähtisit sinne häihin yksin! Sinä saatat tarvita apua siellä", hän sanoi kiihtyneesti.

"Minä en tarvitse apua", Sirius vastasi kylmemmin kuin oli tarkoittanutkaan. "Se on minun perheeni! Minä tiedän, miten käsitellä heitä."

"Niin näytät tietävän", Arianna tuhahti. "Jouduit karkaamaan kotoa. Sinut erotettiin perheestä."

Sirius naurahti. "Se nyt ei ollut mitään."

"En ole myöskään unohtanut sitä kertaa, kun ilmestyit kerran joululoman jälkeen kouluun hakatun näköisenä", Arianna jatkoi peräänantamattomasti. "Tai sitä, kun vanhempasi lähettivät sinulle kirouksen ja jouduit sairaalasiipeen kolmeksi päiväksi."

Sirius katsoi häntä tuskastuneesti. "Siitä on vaikka kuinka kauan aikaa!" hän vakuutti Ariannalle. "Minä osaan jo hoidella heidät!"

"Minä en epäile sitä, mutta jos joudut ongelmiin, olet joka tapauksessa alakynnessä", Arianna sanoi teräksisesti. "Sinä tarvitset apua."

"Minä en ole niin typerä, että ottaisin sinut mukaan sinne!" Sirius ärähti. "Ne tappaisivat sinut heti ensimmäisenä!"

Arianna hätkähti. "Tappaisivat? En tiennytkään, että he ovat NIIN kamalia - "

"Se oli kielikuva", Sirius keskeytti epätoivoisesti. Vaikka hän olisikin halunnut saada hyvän tekosyyn mennä Ariannan kanssa kahdestaan jonnekin, tämä ei kelvannut tekosyyksi. Hänen perheensä inhosi kaikkia, jotka eivät olleet puhdasverisiä. Ja Arianna oli puoliverinen. Yhtä hyvin hän olisi voinut viedä jästisyntyisen mukanaan juhliin. Hän ei halunnut, että Ariannalle tapahtuisi mitään, mutta Arianna ei näyttänyt ymmärtävän sitä.

"Kuule", Sirius sanoi pehmeämpään sävyyn. "Minun perheeni vihaa kaikkia, jotka eivät ole puhdasverisiä tai kannata Voldemortia. Ja sinä et ole kumpaakaan. Joten jos siellä tulee ongelmia, sinä olet enemmän kuin tulilinjalla. Enkä minä halua, että sinä satutat itsesi minun takiani."

Arianna muljautti silmiään. "Minä olen niin kyllästynyt miesten marttyyrineleisiin! Minä en ole heikko tai lahjaton vain siksi, että olen tyttö!"

"Minä tiedän sen kyllä", Sirius onnistui virnistämään. "Usko pois, olet viimeinen tyttö, jota menisin väittämään heikoksi. Mutta minun perheeni edessä ei ole väliä sillä, onko heikko vai ei. Ne häät ovat oikea paholaisten sukukokous!"

"Ja silti sinä menet sinne?"

"Se on minun veljeni", Sirius tokaisi. "Hän saattaa olla paskiainen ja ties mitä vielä, mutta ainakin hän ansaitsee koston siitä, ettei vaivautunut ilmoittamaan minulle koko asiasta. Ja perheelleni tekee hyvää nähdä, etteivät he voi komennella minua miten vain."

Arianna huokaisi. "Minä en siis voi ylipuhua sinua olemaan menemättä?"

"Et", Sirius ravisti päätään.

"Siinä tapauksessa minä tulen mukaasi."

Sirius loi häneen tuskaisen katseen. "Minä sanoin jo! Sinä et voi tulla mukaan! Minä olen jo iso poika, minä selviän kyllä!"

"En minä mikään ylisuojeleva äiti olekaan", Arianna kivahti. "Mutta jonkun täytyy tulla sinun mukaasi!"

"Se et kuitenkaan ole sinä", Sirius sanoi äänellä, joka teki selväksi, että asiasta ei enää keskusteltu. "Sinulle voisi tapahtua siellä jotakin. Enkä minä suostu siihen. Mieluummin minä naamioin Peterin tytöksi ja esittelen hänet suvulleni tyttöystävänäni!"

Arianna nousi ylös ja käveli vihaisena linnaan.

James istui lounastauolla poikien makuusalissa tutkimassa syntymäpäivälahjaksi saamaansa palloa. Hän alkoi vihata palloa hetki hetkeltä enemmän - hän oli yrittänyt keksiä, mikä se voisi olla, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan. Hän ei saanut sitä auki, hän ei saanut sitä hajotettua, eivätkä mitkään salaisuudenpaljastusloitsut tepsineet siihen. Hän puristi palloa turhautuneena nyrkissään ja yritti tappaa sitä ajatuksen voimalla, kun Sirius laahusti synkkänä makuusaliin.

"Mikä nyt?" James kysyi katse edelleen kiinnittyneenä palloon.

"Arianna", Sirius puuskahti.

James huokaisi mielessään. "Taasko?"

"Hän haluaa lähteä minun kanssani Reguluksen häihin!"

James kohotti katseensa pallostaan. "Eikö sen pitäisi olla hyvä asia? Tai siis, hän haluaa lähteä sinun kanssasi johonkin - ehkä hän alkaa taas ajatella sinua sillä tavalla - "

"Hän haluaa lähteä sinne minun henkivartijakseni!" Sirius kivahti. "Ja hän suuttui minulle, kun kielsin häntä!"

"Sinä kielsit häntä?" James kohotti kulmiaan. "Eikö se olisi ollut täydellinen vaihtoehto - ?"

"Minä en voi viedä Ariannaa sinne", Sirius sanoi näyttäen siltä, että piti Jamesia uskomattoman typeränä. "Minä en halua hänen kuolemaansa omalletunnolleni."

James näytti edelleen siltä, kuin ei olisi ymmärtänyt ja Sirius huokaisi turhautuneena. "Mieti itse, Sarvihaara. Jos Lily tarjoutuisi lähtemään kanssasi kuolonsyöjien keskelle, ottaisitko sinä hänet mukaan?"

James mietti hetken ja ravisti sitten päätään. "En ottaisi."

"Siinä näit. Mutta Ariannalle on mahdotonta selittää asiaa", Sirius sanoi pudistaen päätään masentuneena. "Hän on raivostunut minulle."

Lounastaukoa oli jäljellä vielä viisitoista minuuttia, kun Arianna lähti etsimään Jazzia. Hän käveli mahdollisimman nopeasti kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa, missä arveli Jazzin - tai ainakin Redin - olevan. Samalla hän kirosi mielessään Siriusta, jolla oli pakkomielle olla inhottavan itsepäinen ja pärjätä aina omillaan.

Arianna pysähtyi pimeyden voimilta suojautumisen luokan ovelle ja koputti. Hän ei saanut vastausta ja kokeili uudelleen. Kun hiljaisuus vain jatkui, hän veti oven varovasti auki ja astui sisälle pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan. Varsinaisessa luokkatilassa ei ollut ketään ja pienen hetken ajan Arianna kuvitteli, että Red ja Jazz olivat taas lähteneet Lontooseen. Sitten hän kuuli ääniä takahuoneesta, Redin varsinaisesta toimistosta ja pysähtyi luokkaan odottamaan. Hetken kuluttua Red ja Jazz astuivat sisälle luokkahuoneeseen.

"Minä arvelinkin, että sinä olet täällä", Jazz tervehti ensimmäisiksi sanoikseen. "Eihän sinulla vielä pitäisi olla tunti?"

Arianna ravisti päätään. "Minä tarvitsen apua", hän sanoi.

"Missä asiassa?" Jazz kohotti kulmiaan ja hypähti Redin työpöydälle istumaan. Red jäi ovensuuhun seisomaan pienesti hymyillen ja näytti vain tarkkailevan tilannetta kaikessa rauhassa. Arianna nielaisi.

"Sirius - sinähän tiedät hänet? - on menossa kolmen päivän päästä veljensä häihin - "

Red keskeytti hänet. "Veljensä häihin? Siis Regulus Blackin?"

Arianna nyökkäsi, eikä jaksanut enää oikeastaan yllättyä siitä, että Red tiesi.

"Missä häät pidetään?" Red halusi tietää.

"Kalmanhanaukiolla", Arianna sanoi. "Torstaina."

Red nyökkäsi mietteliäästi. "Jatka vain", hän kehotti.

Arianna vaihtoi painoa jalalta toiselle. "No, Sirius haluaa välttämättä mennä sinne yksin, mikä on typerää ottaen huomioon, että hänet on potkittu pois suvusta tai jotakin. Minä sanoin hänelle, että haluan mennä hänen kanssaan, mutta hän kielsi ja - "

"Sinä aiot mennä hänen mukanaan", Jazz arvasi.

Arianna nyökkäsi. "Ajattelin kysyä, saanko jonkun pikataistelukurssin tai jotakin, ennen kuin menen."

Jazz vilkaisi Rediä, joka kohautti olkapäitään. Sitten Jazz virnisti.

"Minä en välttämättä kehottaisi sinua menemään Blackin suvun häihin, mutta jos sinä kerran aiot mennä, niin kyllä se käy", hän lupasi. "Nähdään tässä luokkahuoneessa seitsemältä tänä iltana, niin me opetamme sinulle jotakin."

Arianna ei enää puhunut Siriuksen kanssa uudelleen häihin menemisestä. Hän ei oikeastaan puhunut muutenkaan Siriuksen kanssa - hän oli suuttunut Siriukselle siitä, että tämä oli kieltänyt häntä. Siksi Sirius oli enemmän kuin pahalla tuulella, kun täydenkuun aika koitti maanantaina. Hän ei osannut keskittyä tulevaan muodonmuutoksen, vaan ravasi levottomana ympäri makuusalia heidän odottaessaan, että oli sopiva aika lähteä hiippailemaan Tällipajun suuntaan. James ja Peter seurasivat jonkin aikaa hänen raivoamistaan, mutta keskittyivät viimein omiin asioihinsa.

"Matohäntä, kenen kanssa sinä aiot mennä tanssiaisiin?" James halusi tietää.

Peter punastui ja virnisti. "Admire Speirin", hän paljasti.

"Admire Speirin? Oletko sinä vienyt Siriuksen naisen?"

Sirius hätkähti hereille ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan Peteriä.

"Mitä Ariannasta?" hän kysyi välittömästi.

James virnisti. "Myönsithän sinä sen viimein", hän sanoi ilahtuneena. "Mutta me emme puhuneet Ariannasta."

"Ai", Sirius sanoi yrittäen näyttää välinpitämättömältä. "Mistä sitten?"

"Joulutanssiaisista ja siitä, kenen kanssa Peter on menossa."

"Kenen kanssa hän ON menossa?"

"Admire Speirin", Peter sanoi uudestaan. "Toivottavasti se ei haittaa sinua."

Sirius tuhahti. "Ei todellakaan. Sillä tytöllä ei ollut aivoja."

"Hei - " Peter aloitti.

"Anturajalka, kenen kanssa sinä aiot mennä?" James kysyi kiireesti ennen kuin Sirius ja Peter ehtivät aloittaa riitelemisen.

Sirius kohautti olkapäitään. "En ole vielä ehtinyt miettiä sellaisia asioita", hän tokaisi.

"Kannattaisi", Peter muistutti. "Muuten kaikki on jo varattu."

"Et kai sinä tosissasi kuvittele, että minä en saisi paria?" Sirius naurahti aivan kuin pelkkä ajatuskin olisi ollut käsittämätön. "Sitä paitsi, en usko, että kuolisin siihen, vaikka en saisikaan paria. Minua kiinnostaa kuitenkin mennä vain yhden tytön kanssa."

"Ariannan", Peter sanoi iloisena, että tiesi edes jotakin Siriuksen sielunelämästä. Sirius vilkaisi häntä ärtyneenä.

"Totta kai Ariannan! Mutta siitä ei taida nyt tulla mitään, joten - "

Hän heittäytyi sängylleen istumaan ja veti esiin listan tytöistä, joiden iskemistä oli syksyllä suunnitellut. "Katleen Kensington - hoideltu", hän mutisi. "Admire Speir - hoideltu... Selena Cole? Eikö hän ole se pitkätukkainen korpinkynsi?"

James nyökkäsi. "Hän tosin on varattu", hän ilmoitti.

"Pahus", Sirius manasi. "Maggie Wood vai Chance Brampton?"

"Chance Brampton", ehdotti Peter. "Hän näyttää paremmalta."

"Brampton se siis on", Sirius päätti viskaten listansa syrjään. "Menen heti kysymään häntä."

Hän häipyi makuusalista jättäen Jamesin ja Peterin pyörittelemään silmiään jälkeensä.

"Tuo hänen naistenvalitsemislogiikkansa on kyllä ällistyttävää", James sanoi melkein ihailevasti. "Olisin pahoillani siitä, että olen varattu, ellei tyttö olisi Lily."

Arianna pysähtyi vaatekaappinsa eteen ja alkoi penkoa vaatevarastoaan viskellen vaatekappaleita lattialle sitä mukaa kun sai ne käsiinsä. Hän yritti löytää jostakin juhlakaapunsa - tosin hän arveli, ettei se olisi välttämättä häihin sopiva vaate, mutta ei keksinyt mitään muutakaan päällepantavaa. Hän ei ollut varsinaisesti varustautunut menemään häihin kesken kouluvuoden eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä laittaisi päälleen. Hän potkaisi tuskastuneena lattialle olevaa vaatekasaa ja kirosi ääneen. Sitten hän vilkaisi kelloaan ja tajusi sen olevan melkein seitsemän. Hänen oli tarkoitus mennä tapaamaan Jazzia. Hän viskasi viimeisenkin vaatteen lattialle ja lähti kiirehtimään kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa kiroten mielessään.

"Anteeksi, että olen myöhässä", hän sanoi hieman hengästyneesti ehtiessään luokkaan. "Minulle tuli pieniä ongelmia."

"Ei se haittaa", luokassa istuva Jazz kohautti olkapäitään. "Millaisia ongelmia?"

Arianna huokaisi syvään. "Vaateongelmia. Minulla ei ole mitään häävaatteita enkä tähän hätään keksi, mistä löydän sellaisia."

"No, et sinä sellaisen asian takia voi jättää menemättä", Jazz sanoi kiireesti. "Menisit Tylyahoon etsimään jotakin."

"Tylyahoon?" Arianna toisti.

Jazz kohautti harteitaan. "En minä usko, että Vorokaan on innostunut ompelemaan sinulle mitään", hän huomautti. "Eikä Dumbledore sitä huomaa, vaikka menisitkin käymään Tylyahossa. Minä voin näyttää sinulle huomenna salakäytävän, jota pitkin pääsee Tylyahoon."

"Todella opettajamaista", Arianna virnisti.

"Siksi onkin hyvä, että minä en ole sinun opettajasi. No niin, sinä varmaan osaat kaikki perustaiat? Karkotaseet, estous, kangistumis tyystilus?" Jazz kysyi ja Arianna nyökkäsi.

"Osaatko sinä tainnutuksen?"

Arianna ravisti pitään. Jazz virnisti.

"Sitten meidän kannattaa harjoitella sitä. Red, tänne!" hän huusi luokan takana olevan työhuoneen suuntaan. Hetken kuluttua Red käveli huoneeseen tavanomaisessa t-paidassaan ja farkuissaan, tummat hiukset pörrössä ja epäluuloinen ilme kasvoillaan.

"Mitä?" Red kysyi pysähtyen ovensuuhun seisomaan.

"Ariannan täytyy harjoitella tainnutusloitsua."

"EI - ei onnistu", Red nosti kiireesti kätensä pystyyn. "Minä en ole maalitauluna!"

Jazz huokaisi. "Red, kiltti, minä laitan patjan alle, ei se satu!"

"Minua ei siltikään kiinnosta olla tainnutettavana", Red tuhahti. "Hän voi tainnuttaa sinut!"

"Sinutpas. Sinä olet mies."

"Miten se tähän vaikuttaa?"

"Siten, että sinä olet automaattisesti tossun alla ja teet mitä minä sanon", Jazz sanoi määrätietoisesti.

Red ravisti päätään. "Minuahan ei tainnuteta!"

Jazz iski silmää Ariannalle, nousi ylös ja käveli Redin luokse kietoen käsivartensa Redin kaulaan. Hän aloitti peräänantamattoman suostuttelun, mutta Arianna ei jälkeenpäin osannut sanoa, mitä hän sanoi - hän oli keskittynyt kokonaan toiseen asiaan. Jazz seisoi sivuttain hänen edessään ja koska hänen käsivartensa olivat paljaat hihattoman paidan ansiosta, Arianna saattoi helposti nähdä tatuoinnin hänen toisessa käsivarressaan.

Jazzilla oli pimeän piirto.

37.osa - hämmennystä ja yllätyksiä

Tunnin kuluttua Arianna lähti järkyttyneenä pimeyden voimilta suojautumisen luokasta. Hän ei tiennyt, mitä ajatella - hän ei osannut kuvitella Jazzia kuolonsyöjänä. Red oli aina ollut enemmän sitä tyyppiä hänen mielestään. Huolimatta siitä, että Jazz kantoi aina tikareita ja vaikutti muutenkin kivikovalta tapaukselta, ei Arianna ollut ikinä ajatellut, että Jazz voisi olla... paha. Pelkkä sana kuulosti inhottavalta hänen ajatuksissaan. Hän harhaili ajatuksiinsa vaipuneena takaisin rohkelikkotorniin ja lysähti oleskeluhuoneen sohvalle istumaan Jamesin ja Lilyn vierelle. James ja Lily kääntyivät yllättyneinä katsomaan häntä, sitten yllätys vaihtui huolestukseksi, kun he näkivät hänen oudon ilmeensä. Lily irrottautui nopeasti Jamesista ja siirtyi lähemmäs Ariannaa.

"Ria? Mikä nyt on?" hän kysyi kiireesti.

Arianna ravisti päätään. "Ei mikään..."

"Kerro nyt vain", Lily pyysi. Arianna huokaisi syvään. Hän ei tiennyt, oliko valmis kertomaan - ja voisiko hän ylipäätäänsä kertoa. Mutta hänen oli pakko puhua jollekulle, kysyä neuvoa.

Viimein hän alkoi puhua. "Mitä sinä tekisit, jos saisit tietää, että joku, jota olet pitänyt tosi hyvänä tyyppinä, onkin kuolonsyöjä?"

Lily rypisti otsaansa. "Puhutaanko tästä nyt jostakusta, jonka minä tunnen?" hän halusi tietää.

"En minä voi sanoa! En minä tiedä!" Arianna huudahti turhautuneena. "En minä pysty tähän", hän puuskahti sitten ja pomppasi jaloilleen sännäten kohti tyttöjen makuusalia. Lily katsoi hänen peräänsä huolestuneena.

"Minun taitaa olla paras mennä selvittämään tämä juttu", hän sanoi anteeksipyytävästi Jamesille. "Hän puhuu jotakin kuolonsyöjästä..."

James nyökkäsi. "Mene vain", hän kehotti ja kosketti häntä olkapäälle lohduttavasti, ennen kuin hän nousi ylös. Hän hymyili Jamesille pienesti, veti syvään henkeä ja lähti Ariannan jäljessä kohti tyttöjen makuusalia.

Hän löysi Ariannan nojaamasta ikkunalautaan pää painuksissa, aivan kuin Ariannan olisi ollut vaikea hengittää. Hän meni lähemmäs ja laski kätensä Ariannan käsivarrelle.

"Ria, hei, minä tässä", hän sanoi hitaasti. "Mistä sinä puhuit tuolla alakerrassa? Kuka on kuolonsyöjä?"

"Minä en voi kertoa!" Arianna sanoi hieman epätoivoisesti. "En ainakaan, ennen kuin olen miettinyt vähän tätä juttua!"

Lily huokaisi. "Puhuminen voisi auttaa", hän muistutti lempeästi.

"Ei tässä tapauksessa", Arianna pudisti päätään. "Minä oikeasti kuvittelin, että hän ei ole paha - ei hän ole sitä tyyppiä - mutta hän on!"

Lily yritti vielä saada Ariannaa kertomaan, mistä oli kyse, mutta Arianna kieltäytyi itsepäisesti. Hän tiesi, ettei voisi levitellä mitään huhuja, ennen kuin olisi kertonut asiasta jollekin luotettavalle taholle. Kuten Dumbledorelle. Arianna päätti, että puhuisi Dumbledorelle ennen kuin menisi Reguluksen häihin. Hän tiesi, että Siriuksen oli tarkoitus mennä Kalmanhanaukiolle Dumbledoren tulisijan kautta ja myös Arianna aikoi käyttää sitä hyväkseen. Halusi Dumbledore tai ei. Hän huokaisi syvään ja päätti vaihtaa puheenaihetta.

"Minä menen huomenna etsimään itselleni juhlapukua", hän ilmoitti Lilylle. "Tuletko sinä mukaan?"

"Juhlapukua?" Lily toisti yllättyneenä. "Miksi?"

"Minä aion mennä Reguluksen häihin", Arianna sanoi kohottaen leukaansa itsepäisesti.

Lily kohotti kulmiaan. "Mutta Siriushan sanoi - "

"Minä vähät välitän siitä, mitä Sirius sanoi!" Arianna kivahti. "Minä aion mennä joka tapauksessa!"

Lily huokaisi. "Tiedätkö sinä varmasti, miten vaarallista se on?"

Arianna nyökkäsi. "Tiedän. Sirius piti minulle jo luennon", hän sanoi kärsimättömästi. "Mutta minä aion silti mennä. Eikä sinun kannata sanoa siihen yhtään mitään. Sinä et voi kieltää minua, etkä auttaa minua - paitsi tulemalla tietenkin etsimään minun kanssani pukua."

Lily mietti hetken hänen sanojaan ja nyökkäsi sitten.

Keskiviikkoiltana sekä Sirius että Arianna olivat enemmän kuin levottomia, kumpikin omasta syystään. Siriusta hermostutti mennä takaisin vihattuun lapsuudenkotiinsa ja kohdata taas sukulaisensa. Ariannaa taas painoi huoli siitä, että Jazz oli kuolonsyöjä. Hän oli käynyt vielä kaksi kertaa Jazzin luona opettelemassa tärkeimpiä taistelutaitoja - sekä taikasauvalla, että tikareilla - ja oli onnistunut käyttäytymään kuin ei olisi tiennyt mitään Jazzin piirrosta. Se ei kuitenkaan ollut helppoa ja Arianna toivoi, että olisi voinut puhua asiasta jonkun kanssa. Lisäksi Ariannaa hermostutti Siriuksen reaktio siihen, että hän ilmestyisi Reguluksen häihin.

James, Sirius, Remus ja Peter istuivat keskiviikkona seitsemän jälkeen illalla pihalla. Oli taas alkanut sataa lunta ja tällä kertaa lumi todennäköisesti jäikin maahan. James ja Sirius huvittelivat noitumalla hiutaleista lumipalloja ja lennättämällä niitä päin lähellä seisovia luihuisia. Sirius hurrasi osuessaan Kalkarosta lumipallolla takaraivoon.

"Meidän pitää alkaa tehdä tätä useammin", Sirius kommentoi muotoillessaan taikasauvallaan lumesta uuden pallon.

Remus kohotti kulmiaan. "Mitä? Heitellä lumipalloja?"

"Ei", Sirius pudisti päätään. "Tai ehkä sitäkin. Mutta kiusata luihuisia. Me olemme olleet ällöttävän kilttejä Halloweenin jälkeen."

James nyökkäsi mietteliäästi. Hän arveli sen johtuvan siitä, että he kaikki olivat keskittyneet enemmänkin ratkomaan omia asioitaan kuin pitämään hauskaa neljästään, niin kuin yleensä.

"Miten olisi perjantai-iltana? Tehdään luihuisille kunnon pila", hän ehdotti.

"Millainen pila?" Sirius kysyi heti ja valo syttyi hänen silmiinsä.

Remus pyöritti silmiään. "Et olisi sanonut hänelle, Sarvihaara! Nyt hän ei muuta ajattelekaan!"

Sirius vakavoitui. "Voisinpa olla ajattelematta muuta", hän toivoi hieman synkästi. Hänen ajatuksensa kulkivat kaiken aikaa hänen perheessään. Hän ei tiennyt, mitä tekisi kohdatessaan heidät taas - hän oli aina ajatellut, ettei koskaan puhuisi heidän kanssaan ja nyt hän oli menossa takaisin Kalmanhanaukiolle. Omasta tahdostaan. Perheen lisäksi hänen ajatuksensa olivat keskittyneet Ariannaan, joka ei ollut suostunut sanomaan hänelle sanaakaan sen jälkeen, kun hän oli kieltänyt Ariannaa tulemasta mukaansa. Arianna oli suuttunut hänelle oikein kunnolla, eikä hän tiennyt, kuinka tehdä rauha.

"Millaisen pilan me teemme?" Sirius kysyi yrittäen ravistaa ikävät ajatukset päästään. James kohautti olkapäitään.

"Ei aavistustakaan. Kuutamo, oi pyhät aivomme, onko sinulla ideoita?"

Remus naurahti. "Minä olen meistä vähiten innokas kiusaamaan luihuisia ja silti te manipuloitte minua keksimään ideoita?"

"Älä kainostele, Kuutamo", Sirius huudahti. "Kaikki tietävät, että sinulla on joku pirullinen idea!"

"No, saattaa minulla tietysti olla..." Remus sanoi epäröiden.

Torstaiaamuna Arianna heräsi aikaisin ja meni suihkuun. Hän tiesi, että Siriuksen oli tarkoitus lähteä häihin hieman ennen kahtatoista ja oli itse aikeissa seurata Siriusta pian sen jälkeen. Sitä ennen hänen oli kuitenkin kärsittävä aamun koulutunneista, eikä siis voinut vielä pukeutua juhlapukuunsa, vaikka olisi halunnutkin hoitaa sen heti pois alta.

Tultuaan suihkusta Arianna istui sänkynsä laidalle ja veti esiin kirjan, jonka nimi oli '127 kampausloitsua hiuksiasi varten'. Hän alkoi selata kirjan sivuja läpi, yrittäen löytää itselleen sopivan kampaustyylin ennen aamiaiselle menoa. Hän oli edellisenä iltana pyytänyt Lilyn apua asiaan, mutta Lily ei ollut kovin innokas auttamaan johtuen siitä tosiasiasta, että Lily vastusti edelleen hänen Kalmanhanaukiolle lähtöään.

Kun oli aika mennä aamiaiselle, Arianna pukeutui normaaleihin kouluvaatteisiin ja yritti käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Hän istui tavanomaiselle paikalleen Kelmien luokse ja mulkaisi Siriusta murhaavasti, kuten joka aamu viime päivinä. Sirius pyöritti silmiään ja huokaisi syvään. Arianna tiesi, että Sirius yllättyisi hänen ilmestyessään Kalmanhanaukiolle ja se oli hänen tarkoituksensakin. Jos Sirius saisi tietää asiasta etukäteen, Sirius varmasti kieltäisi häntä menemästä. Hän tuhahti äänettömästi. Aivan kuin hän olisi jonkun pojan kielloista välittänyt.

"Mikä tunti meillä on ensimmäisenä?" hän kysyi.

"Pimeyden voimilta suojautumista", James vastasi ja Arianna tunsi kylmän aallon leviävän sisälleen. Pimeyden voimilta suojautuminen tarkoitti Rediä, mikä taas tarkoitti Jazzia. Arianna ei enää oikein osannut suhtautua Jazziin. Hänestä tuntui kuin Jazz olisi jotenkin pettänyt hänet, vaikka ainahan Jazz oli käyttäytynyt omituisesti.

"Mitä luulette, milloin Jazz menee takaisin Lontooseen?" Arianna kysyi toisilta, enimmäkseen saadakseen heiltä jonkun mielipiteen asiaan.

Sirius virnisti. "Heti kun Red kyllästyy nuoleskelemaan hänen kanssaan."

"Onko sinun mahdotonta ajatella muuta kuin kaksimielisyyksiä?" Arianna kivahti terävästi.

Sirius levitteli käsiään. "Minä olen mies."

Arianna tuhahti. "Niin ovat James ja Remuskin."

"Niin, ja hekin ovat kaksimielisiä. He vain piilottavat sen paremmin kuin minä", Sirius sanoi omahyväisesti.

"Saanko minä potkaista sinua?" Arianna kysyi.

Sirius pudisti kiireesti päätään ja vetäytyi kauemmas Ariannasta. "Vakava vastaus kysymykseesi, muuten, minulla ei ole aavistustakaan. Emme ole viime päivinä käynyt vakoilemassa Redin ja Jazzin aikataulua - "

"Sirius!" James ärähti terävästi ja potkaisi Siriusta jalkaan.

"Au!" Sirius huusi.

"Hyvä!" onnitteli Arianna. Sirius mulkaisi häntä vihaisesti.

Lily ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota ystäviensä näytelmään, vaan jäi tuijottamaan Jamesia otsa rypyssä. James ei vastannut hänen katseeseensa, vaan tuijotti sen sijaan syyllisen näköisenä paahtoleipäänsä.

"Ette ole VIIME AIKOINA käyneet VAKOILEMASSA Rediä ja Jazzia?" Lily toisti. "Ette kai te ole oikeasti tehneet niin?"

"No - tuota - " James sanoi, mutta ei ehtinyt jatkaa pidemmälle.

"Oletteko te täysin IDIOOTTEJA?" Lily huusi. "Tai siis, kyllä minä tiesin, että te olette aivottomia, mutta ette te NOIN aivottomia voi olla! Entä jos te olisitte jääneet kiinni! Teidät olisi erotettu koulusta!"

"Et voi tietää sitä", James puolusteli.

Lily pyöritti silmiään. "Olen tähänkin asti miettinyt, miten te olette vielä tässä koulussa. Minä en tajua miten te voitte olla noin ääliöitä! Vakoilette opettajaa - "

"Puhu hiljempaa", Remus aneli.

"Olitko sinäkin mukana?" Lily ja Cinnamon kysyivät melkein yhtä aikaa kääntyen Remuksen puoleen. "Minä luulin, että sinä olet järkevämpi."

Remus ei sanonut mitään, vaan tuijotti lautastaan. Lily ei jatkanut Remuksen haukkumista - hän tiesi, että Cinnamon hoitaisi sen kyllä omalla ajallaan - vaan kääntyi taas Jamesin puoleen.

"Teille olisi ihan oikein, jos jäisitte kiinni", Lily sanoi viileällä äänellä. "Kyllä minä tiedän, että teillä on pakkomielle tehdä kepposia, mutta tuo ei ole enää mikään kepponen vaan rikos. Teidät voitaisiin vetää oikeuteen, jos olisitte jääneet kiinni!"

"Mutta me emme jääneet kiinni", James sanoi heikosti.

Lily mulkaisi häntä kylmästi ja nousi ylös pöydästä.

"Minä menen meidän makuusaliin", hän ilmoitti Ariannalle ja Cinnamonille ja häipyi Suuresta Salista katsomatta taakseen.

James huokaisi syvään. "Antaa tulla. Sanokaa se. Minä olen surkimus."

"Sinä olet surkimus", Sirius sanoi tottelevaisesti. "Huono tuuri, kaveri - "

"Huono tuuri? Sinä möläytät asian ja kutsut sitä huonoksi tuuriksi?" James pyöritti silmiään. "Ja miksi minä muuten olen ainoa, joka saa haukut?"

"Koska minua ei juuri nyt jaksa kiinnostaa Siriuksen tekemiset", Arianna kivahti ja sai satutetun ilmeen kohoamaan Siriuksen kasvoille.

"Ja minä haukun Remuksen mieluummin sitten, kun koko koulu ei ole paikalla yleisönä", Cinnamon lisäsi ja nousi ylös pöydästä. "Minäkin häivyn nyt. Hauskaa päivänjatkoa."

Cinnamonkin lähti jättäen Jamesin ja Remuksen mulkoilemaan Siriusta murhaavasti.

Lily piti mykkäkoulua Jamesille koko aamun. Hän ei voinut uskoa, miten James saattoi tehdä jotakin - jotakin niin idioottimaista. Totta kai Red oli hänenkin mielestään epäilyttävä, mutta oli kokonaan eri asia mennä vakoilemaan Rediä, joka sattui olemaan heidän opettajansa. Jos Kelmit olisivat jääneet kiinni, Red olisi voinut syyttää heitä yksityisyyden loukkaamisesta.

He pääsivät taikaolentojen hoidon tunnilta etuajassa, koska professori Patapalo lähti metsään ottamaan kiinni karannutta hevoskotkaa. Lily oli kiitollinen ylimääräisestä vapaa-ajasta. Hän meni tyttöjen makuusaliin Ariannan kanssa - Ariannan oli tarkoitus lähteä kahdeltatoista Regulus Blackin häihin ja kello oli kahtakymmentä vaille kaksitoista. Kun he pääsivät makuusaliin, Arianna alkoi nopeasti vaihtaa vaatteitaan koulupuvusta juhlapukuun.

"Lily, voitko sinä laittaa nuo nyörit kiinni?" Arianna pyysi.

Lily kumartui hiljaisena eteenpäin ja solmi Ariannan puvun selässä olevat nyörit.

"Sinä siis tosiaan aiot mennä?" hän kysyi kulmiaan kohottaen.

Arianna huokaisi. "Tästä on puhuttu vaikka kuinka monta kertaa. Minä aion mennä", hän sanoi ja alkoi seuraavaksi nyörittää pitkävartisia kenkiään jalkoihinsa. "Älä huolehdi minusta, Lily. Minä pärjään kyllä."

Lily hymyili vinosti. "Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu kuin sinä, minä epäilisin noita sanoja. Mutta etköhän sinä pärjää - ainakin niin kauan kuin pidät taikasauvan lähelläsi."

"Pidän minä", Arianna lupasi ovelasti hymyillen. "Oikein lähellä."

Hän selasi kampauskirjastaan oikean sivun esille ja osoitti hiuksiaan taikasauvallaan lausuen loitsun. Sitten hän kääntyi katsomaan kuvaansa peilistä arvostelevasti. Hän ei näyttänyt lainkaan itseltään - hänellä oli hieno, vanhanaikainen juhlapuku ja hänen tavallisesti niin kurittomat tummat hiuksensa olivat nyt kiinnitettynä kauniille kampaukselle. Hän veti syvään henkeä.

"Paljonko kello on?" hän kysyi.

Lily vilkaisi kelloaan. "Kymmentä vaille. Sirius on lähdössä."

"Aiotko sinä mennä saattamaan Siriusta?" Arianna kysyi. Lily nyökkäsi.

"Hyvä. Sitten sinä voit tulla kertomaan minulle, kun hän on lähtenyt."

"Etkö sinä tule saattamaan häntä?" Lily kysyi yllättyneenä.

Arianna hymyili huvittuneena. "Näissä vaatteissa? Enpä taida."

"Anteeksi", Lily sanoi tuntien itsensä typeräksi. "Minä unohdin kokonaan."

Lily tapasi Kelmit oleskeluhuoneesta ja käveli heidän luokseen. Sirius näytti yllättyneeltä nähdessään hänet.

"Minä luulin, että sinä olit suuttunut meille", hän sanoi.

"Minä olenkin", Lily ilmoitti tyynesti. "Mutta minä olin jo sopinut tulevani saattamaan sinua, enkä aio perua sitä."

"Eikö Arianna aio tulla?" Sirius kysyi yrittäen peittää pettymyksensä, mutta epäonnistui pahasti.

Lily ravisti päätään. "Hän on liian pahalla tuulella. Kiroaa sinua parhaillaan yläkerrassa", hän valehteli sujuvasti. Kelmien kanssa oleminen oli tehnyt hyvää ainakin hänen valehtelutaidoilleen, hän totesi huvittuneesti. "Mennään nyt, tai sinä myöhästyt."

Kelmit ja Lily suunnistivat muotokuva-aukosta käytävälle ja lähtivät sitten kävelemään kohti Dumbledoren toimistoa. Sirius oli pukeutunut siistiin mustaan juhlakaapuun, joka ei eronnut kovinkaan paljon hänen tavallisesta koulukaavustaan - ainakaan Lily ei pystynyt heti sanomaan ääneen yhtä eroavaisuutta. Siitä huolimatta Sirius näytti juhlakaapu päällään jollakin tapaa vanhemmalta ja aikuisemmalta ja entistä hyvännäköisemmältä, Lily huomioi. Kuudesluokkalaiset tytöt loivat Siriukseen ihailevia katseita, kun Sirius käveli heidän ohitseen.

"Mikä tunnussana on?" Lily kysyi, kun he pääsivät Dumbledoren työhuoneeseen vievälle ovelle saakka.

"Varvassyyhypastilli", Sirius sanoi välittömästi ja ovi Dumbledoren työhuoneeseen avautui. Lily kohotti kulmiaan.

"Minä en tajua, miten te aina tiedätte tunnussanat."

"Meillä on keinomme", Sirius totesi vaatimattomasti kuulostaen erittäin redmaiselta. He astuivat Dumbledoren työhuoneeseen. Dumbledore istui tavalliseen tapaan työpöytänsä takana näyttäen siltä, että oli odottanut heitä kaiken aikaa. Sylissään rehtorilla oli feeniks Fawkes.

"Te siis tulitte", Dumbledore sanoi nousten ylös pöytänsä takaa. "Minä jo odotinkin teitä. Herra Black, oletko valmis?"

"Olen", Sirius sanoi nyökäyttäen määrätietoisesti päätään, yrittäen turhaan hätistää vatsanpohjassaan tuntuvan hermostuksen. Hän oli menossa perheensä luokse ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

"Onhan sinulla varmasti taikasauvasi mukana?" Dumbledore varmisti. Sirius nyökkäsi ja Dumbledore käveli kohti tulisijaansa.

"Normaaliolosuhteissa en lainkaan antaisi sinun lähteä Kalmanhanaukiolle, mutta teen tällä kertaa poikkeuksen", hän ilmoitti. "Alunperin aikomukseni olikin kieltää sinua oman turvallisuutesi nimissä, mutta sitten mielessäni kävi, että et tottelisi kieltoa kuitenkaan vaan keksisit oman - ja huomattavasti laittomamman - tavan päästä Kalmanhanaukiolle."

Sirius virnisti. "Tuo on kieltämättä totta", hän myönsi. "Älkää pelätkö, professori, minä osaan kyllä pitää puoleni perhettäni vastaan."

"Sitähän minä tässä juuri pelkäänkin", Dumbledore sanoi ja hänen silmänsä tuikkivat puolikuulasien takana. "Ole kuitenkin varovainen - jos sinulle on edes mahdollista sanoa noin. En kehottaisi sinua hankkiutumaan Blackin suvun vihalistan kärkeen."

"Enköhän minä ole siellä jo", Sirius mutisi synkästi. "Voinko minä nyt lähteä?"

"Voit", Dumbledore nyökkäsi ja ojensi Siriukselle hormipulveria. "Ennen kuin menet, minulla on sinulle vielä yksi pyyntö."

Sirius, joka oli ollut jo aikeissa astua tulisijaan, käännähti ympäri ja katsoi Dumbledorea. "Mikä se on, professori?"

Dumbledore hymyili. "Kun tulet takaisin, tuo minulle palanen hääkakkua. En ole saanut sellaista pitkään aikaan."

"Onnistuu, professori", Sirius virnisti. "Nähdään, kaverit", hän sanoi sitten Kelmeille ja Lilylle.

"Nähdään."

Sirius astui tulisijaan, sanoi selkeällä äänellä "Kalmanhanaukio 12" ja katosi.

Lily palasi nopeasti takaisin tyttöjen makuusaliin.

"Sirius lähti", hän sanoi Ariannalle heti ovensuusta. Arianna, joka oli seisonut ikkunan luona tuijottamassa ulos, kääntyi katsomaan häntä ja hymyili hänelle hieman hermostuneesti.

"Hyvä. Minun vuoroni", hän ilmoitti yrittäen kuulostaa siltä, että hallitsi itsensä täysin. Hän keräsi juhlapukunsa laajat helmat ja kohotti niitä hieman ylöspäin, jotta käveleminen onnistui paremmin. Sitten hän lähti Lilyn kannoilla ulos rohkelikkotornista ja Dumbledoren toimistoon.

Dumbledore oli tuskin ehtinyt istua takaisin pöytänsä taakse, kun hänen ovensa avautui uudelleen ja Lily ja Arianna astuivat sisään. Dumbledore katsoi heitä uteliaasti.

"Kas vain", hän totesi. "Neiti Bell. Minä ajattelinkin, että saattaisit tulla."

Arianna hymyili pienesti. "Sittenhän te varmaan jo tiedätte asiani, professori."

"Pelkäänpä, että tiedän", Dumbledore huokaisi. "Sinä haluat lähteä herra Blackin perään Kalmanhanaukiolle."

Arianna nyökkäsi itsevarmasti. "En halua, että Sirius menee sinne yksin."

Dumbledore katsoi häntä pitkään. "Niin, minäkin olin huolissani asiasta, mutta mielestäni sinun ei ole turvallista lähteä sinne."

"Minä olen varustautunut kyllä", Arianna sanoi kuivasti. "Ja Sirius tarvitsee jonkun vahtimaan itseään. Muuten hän onnistuu vielä kuristamaan morsiamen ja sulhasen, tai jotakin muuta vastaavaa."

"Mutta sinä et ole välttämättä paras mahdollinen vahti herra Blackille", Dumbledore sanoi hienotunteiseen sävyyn. "Ymmärrät varmaan, että et ehkä ole erityisen toivottu näky kahden puhdasverisen suvun häissä?"

"Ymmärrän", Arianna vahvisti. "Mutta haluan mennä siitä huolimatta."

Rehtori huokaisi raskaasti. "Hyvä on. Minä annan sinulle luvan mennä, yhdellä ehdolla."

"Mikä se ehto on?"

"Jos tilanne alkaa käydä sinun kannaltasi vaaralliseksi, sinun on lähdettävä Kalmanhanaukiolta heti, onko selvä?"

"On, professori", Arianna lupasi.

Dumbledore nousi ylös ja johdatti Ariannan tulisijansa luokse. "Tämän tulisijan kautta pääsee Kalmanhanaukion yläkertaan. Päästäksesi juhlasaliin sinun on mentävä ovesta ulos, käännyttävä vasemmalle ja laskeuduttava portaat alas", hän neuvoi ja ojensi Ariannalle hormipulveria. "Ja minä haluan vielä korostaa, että vaikka haluaisitkin auttaa Siriusta, on siihen muitakin tapoja kuin tämä."

"Ei, professori. Minä haluan tehdä tämän."

"Oletko aivan varma?" Dumbledore rypisti otsaansa. "Vaikutat siltä, että jokin vaivaa sinua."

Arianna nielaisi ja vilkaisi Lilyä. Hänen täytyi paljastaa rehtorille huolenaiheensa Jazzista, mutta ei olisi halunnut tehdä sitä Lilyn läsnäollessa. Toisaalta hän oli melkein varma, että Lily ymmärtäisi olla levittelemättä asiaa.

"Kyse ei ole Siriuksesta, vaan Jazzista", hän sanoi vetäen syvään henkeä. "Jazz Thomasista, siis."

"Mitä hänestä?"

"Hänellä on pimeän piirto", Arianna paukautti ja tarkkaili Dumbledoren reaktioita. Hän näki rehtorin kasvoilla yllättyneisyyttä ja päätteli, että tieto tosiaan oli uusi Dumbledorelle, niin kuin hän oli arvellutkin. Sitten hänen katseensa siirtyi Lilyyn, joka näytti järkyttyneeltä.

"Oletko aivan varma, Arianna?" Dumbledore kysyi häneltä.

Arianna nyökkäsi varmaan sävyyn. "Olen minä", hän sanoi lujasti.

Dumbledore huokaisi. "Niin minä pelkäsinkin. Vakuutan, että otan asian heti tutkimuksiin. Sinun on parasta lähteä nyt Kalmanhanaukiolle, ellet tahdo myöhästyä häistä. Ja ole varovainen."

Arianna nyökkäsi taas ja astui tulisijaan. "Kalmanhanaukio kaksitoista", hän sanoi ja sitten hän tunsi kieppuvansa...

Sirius seisoi synkkänä Kalmanhanaukion portaiden alapäässä. Hän oli vasta hetki sitten laskeutunut portaat alas ja tunsi jo nyt itsensä suunnattoman ahdistuneeksi. Tämä oli talo, jossa hän oli viettänyt lapsuutensa. Talo, jota hän oli oppinut vihaamaan. Hän tunsi inhoa tajutessaan muistavansa edelleen talon jokaisen huoneen ja salakäytävän. Talon tummat seinät ja katot saivat hänet tuntemaan itsensä vangiksi ja hän olisi vain halunnut paiskoa tavaroita seinälle tunteakseen olonsa paremmaksi. Mutta hän ei voinut.

Hänen helpotuksekseen kukaan vieraista ei ollut vielä tunnistanut häntä. Kukaan ei oikeastaan kiinnittänyt häneen huomiota. Eivät ainakaan hänen vanhempansa, joiden hän näki seisovan jonkin matkan päässä Bianca Malfoyn vanhempien kanssa. Hänen molemmilla vanhemmillaan oli tummanvihreä juhlakaapu ja he näyttivät epäluonteenomaisen iloisilta. Kun Sirius oli asunut kotona, hänen vanhempansa olivat enimmäkseen huutaneet hänelle.

Sirius tunnisti väkijoukosta myös Bellatrixin, Narcissan ja Luciuksen. Hän toivoi, että Andromeda olisi tullut jo paikalle, mutta arveli tämän tulevan mahdollisimman myöhään. Andromeda ei ollut ollut erityisen innokas tulemaan näihin häihin. Sirius huokaisi ja toivoi olevansa missä tahansa muualla kuin tässä synkeässä talossa, joka koostaan ja mahdistaan huolimatta ei ollut mukava vaan ahdistava. Seinät tuntuivat olevan liian lähellä, vaikka todellisuudessa sali oli tilava ja -

Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun hänen katseensa kiinnittyi alas portaita laskeutuvaan tyttöön. Tulija oli pieni ja hoikka ja hänellä oli täyspitkä, musta juhlapuku, jossa ei ollut olkaimia ja jonka helmat laskeutuivat laajoina tytön jalkoihin. Tytön tummat hiukset oli koottu taidokkaalle nutturalle ja vain muutamat tummat hiussuortuvat kehystivät hänen kasvojaan, jotka oli meikattu kauniisti. Kasvoja, jotka Sirius tunsi liian hyvin -

Arianna, Sirius tajusi ja oli kirota ääneen. Hän näki Ariannan hymyilevän viileästi, kun Arianna laskeutui viimeiset portaat alas ja asteli hänen luokseen.

"Hei, Sirius", Arianna toivotti ja sama etäisen kohtelias hymy säilyi hänen kasvoillaan.

"Mitä helvettiä sinä teet täällä?" Sirius ärähti matalalla äänellä ja tarttui häntä lujalla otteella käsivarresta. Hän värähti.

"Mitä luulisit?" Arianna kohotti kulmiaan.

"Minä en halua, että sinä olet täällä!"

"No, huono tuuri, mutta minua ei oikeastaan kiinnosta, mitä sinä haluat", Arianna naljaisi, vaikka suloinen hymy säilyi kaiken aikaa hänen kasvoillaan. "Aiotko sinä todella ryhtyä riitelemään tästä julkisesti?"

"En, kunhan sinä vain lähdet takaisin Tylypahkaan."

"Minä en lähde!" Arianna kivahti.

Sirius katsoi häntä epätoivoisesti. "Täällä oleminen on vaarallista!"

"Siksi minä tulinkin. Auttamaan sinua."

"Mutta sinulla ei ole edes taikasauvaa", Sirius sanoi ja katsoi merkitsevästi Ariannan puvun tiukkaa yläosaa. "Ellei tuossa mekossa sitten ole piilotettua povitaskua?"

Arianna vilkaisi häntä kylmästi ja kumartui sitten kohottamaan pukunsa helmoja paljastaen Siriukselle pitkävartiset, nyöritettävät kengät, joiden varsiin oli kiinnitetty kaksi tikaria, sekä taikasauva. "Kuten näet, pärjään aivan hyvin", Arianna sanoi voitonriemuisesti ja väläytti Siriukselle kauniin hymyn. "Menemmekö me nyt istumaan?"

Sirius huokaisi tajutessaan, että oli turha väittää vastaan. Hän ojensi kohteliaasti käsivartensa Ariannalle ja talutti hänet saliin, jossa vihkiminen oli tarkoitus suorittaa.

"Tämä on edelleen minun mielestäni huono idea", hän sanoi istuessaan Ariannan vierelle erään penkkirivin päähän. "Vaikka minun on kyllä pakko myöntää, että sinä näytät upealta tuossa puvussa."

38.osa - Reguluksen häät

Sirius ja Arianna ehtivät istua paikoillaan jonkin aikaa, ennen kuin häät aloitettiin. Regulus ilmestyi salin etuosaan asiallisessa mustassa kaavussa, vakava ilme kasvoillaan. Arianna näki Siriuksen ilmeen kiristyvän, kun tämä näki veljensä. Hän tarttui Siriuksen käteen ja puristi sitä - osittain lohduttaakseen, osittain varmistaakseen, ettei Sirius säntäisi jaloilleen ja tekisi mitään typerää. Sitten paikalle asteli vanha mies, pappi. Lopuksi alttarin luokse tulivat Siriuksen vanhemmat, jotka puhuivat hetken aikaa Reguluksen kanssa ja kävelivät sitten paikoilleen.

"Yleensä äidit aina itkevät häissä", Arianna kommentoi matalalla äänellä Siriukselle. "Mutta sinun äitisi ei näytä kuulleen sellaisesta asiasta."

Sirius naurahti huvittuneesti. "Minun äitini itkisi? Usko pois, se noita on betonia!"

Joku alkoi soittaa häämarssia ja Arianna tunsi Siriuksen puristavan kättään tiukemmin. He nousivat seisomaan ja morsian - Bianca Malfoy - asteli keskikäytävää pitkin isänsä saattelemana. Myös Biancan kasvot olivat vakavat, eikä hän itkenyt. Sirius tiesi sen johtuvan siitä, että kaikesta huolimatta kyseessä oli järjestetty avioliitto. Mitä siitä, vaikka Bianca ja Regulus olisivatkin pitäneet toisistaan? Heille tämä oli velvollisuus.

"Jos minä en olisi karannut kotoa, minäkin olisin päätynyt tuonne", Sirius mutisi Ariannalle. "En halua edes tietää, kenen kanssa."

"Bellatrixin, kenties?" Arianna ilmoitti vilkaisten kohti tummanviolettiin pukuun pukeutunutta Bellatrixia, joka hymyili kohteliaasti, kun Bianca käveli hänen ohitseen. Siriuskin kääntyi katsomaan Bellatrixia ja hänen kasvoillaan käväisi inhon ilme.

"En halua edes ajatella", hän tuhahti. Sitten hän vaikeni ja keskittyi kuuntelemaan vihkimistoimitusta, jonka kautta Bianca Malfoysta tuli Bianca Black. Regulus Blackin vaimo.

Vihkimisen jälkeen vieraat suuntasivat toiseen, vielä suurempaan saliin, missä varsinaiset hääjuhlat vietettiin. Sirius piti Ariannaa lujasti kädestä, kun he kävelivät muiden kannoilla suureen saliin, jonka keskellä oli avoin tila. Salin reunoilla oli paljon pöytiä ja tuoleja ja yhdessä päädyssä oli tarjoilupöytä, joka oli katettu täyteen erilaisia ruokalajeja.

"Kaikki hyvin?" Arianna kysyi nojautuen lähemmäs Siriusta heidän astuessaan huoneeseen.

Sirius nyökkäsi kireä ilme kasvoillaan. "Toistaiseksi", hän tokaisi ja näytti siltä, ettei halunnut keskustella asiasta enempää. Arianna noudatti hänen toiveitaan ja he kävelivät hiljaisina salin reunalle istumaan.

"Vain ajan kysymys, milloin joku tunnistaa minut", Sirius mutisi synkästi. "Ja sitten se alkaa."

"Mikä alkaa?"

"Kolmas maailmansota."

Arianna huokaisi. "Sirius, et kai sinä oikeasti aio alkaa tappelemaan?"

"Veljeni häissäkö?" Sirius kysyi viattomasti ja nappasi kaksi kuohuviinilasia ohikulkevalta tarjoilijalta. "Mitä sinä minusta oikein kuvittelet?"

Arianna vilkaisi häntä ja pyöritti silmiään. "Sinusta voi kuvitella mitä vain."

Sirius oli aikeissa vastata, mutta sitten Regulus ja Bianca tulivat käsi kädessä sisälle saliin. Kummankin kasvoilla oli kohtelias hymy, eikä Sirius voinut olla miettimättä, mitä hänen pikkuveljensä päässä todellisuudessa liikkui. Hän tunsi taas tutun vihan valtaavan mielensä. Asioiden olisi pitänyt olla kokonaan toisin. Hän katseli, kuinka hänen veljensä ja tämän uusi vaimo alkoivat tanssia salin keskellä.

"Pistäisivät vauhtia tuohon tanssimiseen", hän sanoi kärsimättömästi. "Minulla on nälkä!"

"Jos tämä olisi normaali tilanne, kysyisin sinulta, oletko todella niin sydämetön, että ajattelevat vain ruokaa veljesi häissä", Arianna sanoi vinosti hymyillen. Sirius kohautti olkapäitään.

"En minä tänne minkään tunnesiteen vuoksi tullut."

"Vaan?"

"Ilahduttaakseni perhettäni", Sirius sanoi sarkastisesti ja Arianna arvasi hänen suunnittelevan jotakin. Hän olisi halunnut puhua Siriukselle järkeä, mutta oli jo ajat sitten huomannut, että se oli toivoton yritys. He seisoivat hiljaa vierekkäin, kunnes tanssi loppui ja Biancan isä nousi seisomaan kuohuviinilasi kädessään. Sirius voihkaisi, mutta virnisti sitten vinosti, kun herra Malfoy aloitti puheensa sanoilla:

"Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita tänne..."

"Eivät he ihan noin sanoneet, kun minä viimeksi kävin täällä", Sirius hymähti Ariannalle. "Silloin minulle taidettiin sanoa 'painu helvettiin ja pysy siellä' tai jotakin vastaavaa."

Arianna loi häneen myötätuntoisen katseen ja keskittyi sitten kuuntelemaan puhetta, joka kesti kummankin mielestä tuskallisen pitkään. Kun herra Malfoy oli lopettanut puheensa, Sirius ponkaisi jaloilleen Ariannan järkytykseksi ja mutisi melutusloitsun.

"Huomio", Sirius sanoi kovalla äänellä. "Nyt on vielä toisen - tosin odottamattoman - puheen vuoro, joten koettakaa kestää. Sulhasen veljenä minulla tuli tämä mieletön pakkomielle rääkätä vielä vähän teidän korvianne - " hän virnisti pahankurisesti ja Arianna pidätti huokauksen. Hän oli luullut, että heidän oli tarkoitus pitää matalaa profiilia, mutta se ei näyttänyt kuuluvan Siriuksen suunnitelmiin.

"Nämä ovat kerrassaan mielenkiintoiset häät", Sirius jatkoi puhettaan. "Muistan muutamat tällaiset lapsuudestani - silloin kun en ollut vielä tullut järkiini ja karannut kotoa - " hän piti pienen tauon ja nautti kuullessaan, kuinka kuiskaukset täyttivät salin ihmisten tunnistaessa hänet. "Häissä oli aina sama tarkoitus. Kyse ei ollut rakkaudesta eikä mistään muustakaan, minkä vuoksi minä voisin kuvitella meneväni naimisiin. Kyse on puhdasverisyyden säilymisestä. Järjestetyistä avioliitoista. Toivon mukaan rakas pikkuveljeni nauttii tästä oikein kovasti - ja toivon mukaan tästä on vanhemmilleni jotakin iloa."

Sirius näki vanhempiensa nousevan seisomaan ja kävelevän häntä kohti, mutta hän nosti kätensä pystyyn.

"Ajatelkaa, että jos minä en olisi karannut kotoa, minä saattaisin nyt olla tuossa. Naimisissa sellaisen tytön kanssa, josta en voisi vähempää välittää. Hyvällä tuurilla olisin tosin jo niin kaulaani myöten Voldemortin tekemisissä, että minun ei tarvitsisi edes elää avioliitossa kovin montaa vuotta. Mielenkiintoista, vai mitä?" Hän kohotti maljansa. "Toivon mukaan sinulla on oikein mukava avioliitto, Regulus."

Hän teki pienen kumarruksen ja istui paikoilleen. Hän vilkaisi Ariannaa, joka tuijotti häntä suurin silmin.

"Sinä olet ääliö, Sirius", Arianna sihahti. "Dumbledore käski meitä välttämään ongelmia."

"Käskikö?" Sirius ihmetteli. "Siinä tapauksessa sen käskyn on täytynyt mennä toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos. Minä nimittäin muistan vain sen, että hän käski minun tuoda hääkakkua itselleen."

Arianna mulkaisi häntä vihaisesti. "Sinä päädyt vielä minun kuolemakseni", hän mutisi.

"Sehän mukavaa. Haluaisitko sinä tanssia?" Sirius kysyi viitaten tanssilattialle, jonne alkoi kerääntyä tanssivia pareja. Sirius arveli, että hänen vanhempansa olivat halunneet peittää hänen pienen puheensa aiheuttamaa hämmennystä aloittamalla tanssimisen. Arianna vilkuili häntä hetken epäillen, kohautti sitten olkapäitään ja nousi ylös paikaltaan. Sirius ojensi hänelle kätensä ja he kävelivät tanssilattialle.

"Oletko sinä varma, että et kompastu tuohon pukuusi?" Sirius kysyi pirullisesti laskiessaan kätensä Ariannan vyötärölle. "Sinähän voit aina nojata minuun, että et vain kaadu."

Arianna pyöritti silmiään ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa, kun he aloittivat tanssimisen. "Nämä ovat aika mielenkiintoiset häät", hän totesi. "Jotenkin... jäykät."

"Tervetuloa Kalmanhanaukiolle", Sirius sanoi irvistäen. "Voit uskoa, millaista on ollut kasvaa täällä."

"Sekö on syynä siihen, että sinä olet niin kamala ihminen?" Arianna kohotti kulmiaan. "Huonot kotiolot?"

Sirius ravisti päätään. "Ei. Yksinkertaisesti se, että haluan pitää hauskaa."

"En menisi sanomaan tätä hauskanpidoksi", Arianna mutisi nojatessaan päätään vasten Siriuksen olkaa. Hän ei voinut kuvitellakaan, että hänen omat häänsä olisivat tällaiset - näin jäykät. Juhlissa oli varmasti yli sata vierasta, ellei sitten yli kaksisataa, mutta siitä huolimassa juhlissa ei oikeastaan ollut naurua. Pikemminkin Arianna olisi kuvitellut, että kaikki nämä ihmiset olivat kokoontuneet johonkin viralliseen tilaisuuteen. Tai hautajaisiin.

"Itsehän sinä halusit niin kovasti tulla tänne", Sirius mutisi hänen korvaansa.

"Mutta en juhlien vuoksi. Vaan sinun vuoksesi", Arianna muistutti ja katui sanoja heti sanottuaan ne. Sirius virnisti.

"Kyllä sinä taidat sittenkin pitää minusta ihan vähäsen, vai mitä?"

Arianna tuhahti. "Haaveile sinä vain", hän tokaisi ylimielisesti, vaikka tiesikin valehtelevansa. Varmasti Siriuskin näki hänen valheensa, hän arveli, sillä Siriuksen hymy vain leveni ja hän veti Ariannan tiukemmin itseään vasten, kun he tanssivat. Arianna melkein unohti, missä he olivat ja miksi he olivat siellä. Hän keskittyi vain tanssimiseen ja musiikkiin.

Hän ei tiennyt, kuinka kauan he tanssivat, mutta jonkin ajan kuluttua musiikki taukosi ja Sirius talutti Ariannan takaisin heidän paikoilleen seinän luokse. Hän vilkaisi pikaisesti ympärilleen varmistaakseen, ettei hänen vanhempiaan näkynyt missään - hän tiesi heidän vain odottavan tilaisuutta, jotta pääsisivät hyökkäämään hänen kimppuunsa. Hänen vanhempansa olivat kuitenkin kiireisiä keskustelemaan jonkun Lestrangen sukuun kuuluvan kanssa.

Melkein heti, kun he olivat istuneet alas, Andromeda Black ilmestyi heidän luokseen. Andromedalla oli tummansininen puku ja hän hymyili Siriukselle istuessaan heidän pöytäänsä.

"Se oli mielenkiintoinen puhe, serkku", Andromeda sanoi.

Sirius kumarsi vanhanaikaisesti. "Minä olen hyvä puhuja", hän ilmoitti ja vilkaisi sitten Ariannaa, joka oli silminnähden jähmettynyt nähdessään jonkun Blackin sukuun kuuluvan tulevan heidän luokseen. Hän hymyili Ariannalle pikaisesti.

"Arianna, serkkuni Andromeda Black. Meda, Arianna Bell", hän esitteli.

Andromeda kohotti kulmiaan. "Tyttöystäväsi?"

"Entinen tyttöystäväni", Sirius korjasi. "Kaksinkertaisesti entinen, itse asiassa. Ja lisäksi tuleva tyttöystäväni."

"Tuleva tyttöystäväsi? Kiitos kun kerroit asiasta minullekin", Arianna mutisi ja tarttui Andromedan tarjoamaan käteen. He kättelivät pikaisesti, sitten Andromeda kääntyi jälleen Siriuksen puoleen.

"Miltä tuntuu olla jälleen Kalmanhanaukiolla?" hän kysyi.

Sirius ravisti päätään. "Ahdistavaa. Haluaisin vain lyödä jotakuta. Se parantaisi oloa kummasti."

Andromeda virnisti. "Etkö sinä muka ole jo sotkenut näitä häitä tarpeeksi?"

"Yhdellä puheella? En varmasti!"

Andromeda oli aikeissa ryhtyä saarnaamaan Siriukselle oikeaoppisesta hääkäyttäytymisestä, kun kylmä ääni hänen selkänsä takaa keskeytti hänet.

"Hauska nähdä sinuakin, sisko."

Andromeda jäykistyi ja kääntyi ympäri katsoen silmiin pikkusiskoaan, Bellatrixia, joka seisoi vähän matkan päässä inhottava hymy huulillaan. Hän vastasi hymyyn kylmä ilme silmissään.

"Sait siis lomaa koulusta?" hän kohotti kulmiaan.

"Totta kai sain", Bellatrix tuhahti. "Mutta enemmän minua kiinnostaa, miten TUO sai lomaa koulusta", hän lisäsi osoittaen sormellaan kohti Siriusta, joka vastasi hänen katseeseensa. Kaikista sukulaisistaan Sirius vihasi juuri Bellatrixia eniten. Hän ei tiennyt, mistä se oli alkanut - Bellatrix vain oli liian syvällä Voldemortin puuhissa ja hän itse taas vastusti Voldemortia henkeen ja vereen. Lisäksi kummallakin oli henkilökohtaista kaunaa toista kohtaan.

"Älä vaivaa päätäsi minun asioillani, serkku hyvä", Sirius sanoi teeskennellyn huomaavaisesti. "Saattaisit järkyttyä, kun tajuaisit, etteivät yksinkertaiset aivosi pysty ratkaisemaan arvoitusta."

Bellatrix näytti siltä kuin olisi halunnut lyödä Siriusta, mutta muuttikin viime hetkellä mielensä ja ojensi kätensä Siriukselle.

"Tanssitaanko?"

"Olen pahoillani, mutta olen varattu tänään."

Bellatrix vilkaisi ylimielisesti Ariannaa, joka vastasi katseeseen kohottaen leukaansa. Bellatrix hymyili kylmästi. "Olen varma, että seuralaisesi ei pahastu", hän tokaisi. "Ethän, Bell?"

Vastausta odottamatta hän kiskaisi Siriuksen ylös tuolilta ja veti hänet mukanaan tanssilattialle jättäen Ariannan ja Andromedan katsomaan jälkeensä ihmetellen. Hän laski käsivartensa Siriuksen kaulaan ja katsoi Siriusta vaativasti silmiin.

"Tanssi, serkku", hän kivahti matalalla äänellä. "Tai me näytämme ääliöiltä."

"Etköhän sinä näytä muutenkin", Sirius sanoi herttaisesti, mutta laski kätensä joka tapauksessa vastentahtoisesti Bellatrixin vyötärölle. "Sano suoraan mitä sinä haluat ja jätä minut sitten rauhaan. Minulla on seuralainen."

"Andromeda-kulta pitää hänestä varmasti hyvää huolta", Bellatrix ilmoitti. "Vaikka sinä olet kyllä idiootti, kun toit hänet tänne."

Siriuksen teki mieli sanoa, ettei hän ollut 'tuonut' Ariannaa häihin, vaan Arianna oli itse tullut perässä. Hän piti kuitenkin suunsa kiinni ja tyytyi katsomaan Bellatrixin kylmästi.

"Tarkoitan vain", Bellatrix jatkoi nauttien selvästi tilanteesta suunnattomasti. " - Että tässä seurassa rakas puoliverinen tyttöystäväsi on enemmän kuin tulilinjalla. Luuletko muka, ettei kukaan tajua, mikä hän on? Häntä vihataan jo valmiiksi, koska hän tuli sinun kanssasi. Kehottaisin sinua pitämään varasi, koska jompikumpi teistä voi saada kirouksen niskaanne."

"Kiitos vain, serkku, mutta en usko, että tarvitsen varoituksiasi", Sirius sanoi rauhallisesti. "Tai siis, en usko, että sinä tai kukaan muukaan teistä on erityisen innoissaan Azkabaniin päätymisestä."

Bellatrix kohautti olkapäitään. "Älä sano, että en olisi varoittanut", hän tokaisi välinpitämättömästi ja vilkaisi Siriuksen olkapään ylitse suuntaan, jossa Arianna ja Andromeda istuivat. "Nyt se alkaa", Bellatrix sihahti tyytyväisenä. "Pikku tyttösi on jo saanut seuraa."

Sirius käännähti rajusti ympäri ja katsoi Ariannaa, jonka edessä seisoi hänen oma veljensä - Regulus Black. Hän näki Reguluksen tarttuvan Ariannan käteen ja ohjaavan häntä tanssilattian suuntaan.

"Anteeksi vain, mutta tämä tanssi on nyt loppu", Sirius tokaisi Bellatrixille ja oli aikeissa lähteä pelastamaan Ariannaa Regulukselta, kun hän tunsi Bellatrixin kynsien painautuvan kipeästi käsivarteensa.

"En usko, että on", Bellatrix ilmoitti, eikä tekohymy jättänyt hetkeksikään hänen kasvojaan. "Sinä et mene yhtään minnekään. Täytyyhän pikkuveljesi päästä edes kerran elämässään tanssimaan aidon puoliverisen kanssa!"

"Minä vihaan sinua", Sirius ärähti Bellatrixille. "Jonakin päivänä minä vielä tapan sinut!"

"Se nähdään", Bellatrix sanoi mietteliäästi ja kosketti yhdellä pitkistä kynsistään Siriuksen poskea. "Et, jos minä ehdin ensin."

Sillä hetkellä Sirius teki äänettömän lupauksen, että järjestäisi Bellatrixin Azkabaniin tai tappaisi tämän, tai kuolisi yrittäessään.

Arianna seurasi Regulus Blackia vastahakoisesti tanssilattialle. Hän vilkaisi toiveikkaasti kohti Siriusta, mutta näki Siriuksen olevan pääsemättömissä Bellatrixin kanssa. Hän ei todellakaan halunnut tanssia Reguluksen kanssa. Regulus toi hänen mieleensä huonomman version Siriuksesta - Regulus ei ollut yhtä hyvännäköinen ja hän oli selvästi ilkeämpi, eikä hänen silmissään näkynyt Siriukselle ominaista ylimielistä rohkeutta. Vain ylimielisyyttä.

"Tiesitkö, yleensä on kohteliasta lausua onnittelut sulhaselle", Regulus sanoi pieni hymy huulillaan.

Arianna pakotti kasvoilleen teennäisen hymyn. "Onnea", hän sanoi terävästi. "Voinko nyt pyytää sulhaselta, että tämä jättäisi minut rauhaan ja menisi metsästämään itselleen toisen uhrin?"

Regulus ravisti päätään ja tiukensi otettaan Ariannan vyötäröltä. "Täytyyhän minun saada edes yksi tanssi veljeni tyttöystävän kanssa", hän sanoi ivallisesti. "Yritän parhaillani selvittää, mitä hän sinussa näkee. Mikä sinun nimesi on?"

"Ei kuulu sinulle", Arianna kivahti.

"Älä nyt viitsi", Regulus nauroi laiskasti. "On epäkohteliasta kiukutella jonkun häissä!"

"On epäkohteliasta ahdistella toista jonkun häissä - varsinkin kun kyseessä on omat hääsi!"

Regulus pudisteli päätään. "Sinulla on ihan yhtä hankala luonne kuin rakkaalla veljelläni", hän sanoi huvittuneesti. "Sano nyt se nimi."

"Arianna."

"Arianna mikä?" Regulus kohotti kulmiaan.

"Arianna Bell", Arianna kivahti vastaukseksi.

"Bell..." Regulus katsoi häntä tyytyväisenä. "Sinä olet puoliverinen, eikö niin?"

"Aito ja alkuperäinen", Arianna kohotti leukaansa pilkallinen hymy huulillaan. Hän halusi vain nopeasti pois. Hänestä alkoi tuntua, että näihin häihin tuleminen oli ollut paha virhe ja hän mietti, pääsisivätkö he häistä kunnialla pois. "Oletko sinä ikinä ennen tavannut puoliveristä? Vai ovatko vanhempasi kieltäneet sinulta senkin?"

"En enää ollenkaan ihmettele, miksi Sirius viihtyy sinun kanssasi", Regulus sanoi huvittuneesti. "Sinä olet hauska tapaus."

"Hauska?" Arianna kohotti kulmiaan raivoissaan. "HAUSKA?"

"Ja kaunis", Regulus jatkoi. "Melkein sääli, että päädyt niin korkealle Voldemortin listalla."

"Korkealle Voldemortin listalla?" Arianna toisti, ymmärtämättä, mitä Regulus tarkoitti. Hän ei tajunnut, miten Regulus ja Sirius saattoivat olla sukua keskenään. Regulus toi hänen mieleensä Malfoyn, tai Kalkaroksen, tai Bellatrixin. Ei Siriusta.

Reguluksen suupielet taipuivat pieneen ivalliseen hymyyn. "Totta kai. Sinähän seurustelet verenpetturi-Siriuksen kanssa."

"Verenpetturi-Siriuksen?" Arianna kysyi vaivautumatta korjaamaan, että hän ja Sirius eivät seurustelleet. "Silläkö nimellä sinä häntä kutsut?"

"Millä sitten?" Regulus tuhahti.

Arianna kohotti katseensa Reguluksen tummiin silmiin ja katsoi häntä jäätävästi. "Ehkä veljeksi?" hän ehdotti. "Ellet ole unohtanut vielä sitä tosiasiaa, että te OLETTE veljeksiä."

"En ole, mutta yritän kaiken aikaa", Regulus näljäisi.

Arianna katsoi poikaa vihaisesti. "Sinä olet todella paskiainen", hän totesi puolittain raivoissaan, puolittain säälivästi. "Vaikka te olettekin eri puolilla, te olette silti veljeksiä. Sirius vihaa perhettään enemmän kuin mitään ja silti - silti hän vaivautui tulemaan sinun häihisi ja - "

"Todennäköisesti vain pilatakseen ne", Regulus tokaisi. "Sirius ei välitä minusta enää."

"Hän ei olisi täällä, jos sinä olisit hänelle yhdentekevä!" Arianna kivahti. "Sinä vain annat väärien ihmisten sokaista ajatuksesi, koska haluat vain valita sen polun, mikä tuntuu helpoimmalta. Heti kun minä näin sinut, minä tiesin, että sinä et ole puoliakaan Siriuksesta - sinä olet pelkuri - "

"Riittää", Regulus sanoi kylmästi ja veti taikasauvansa esiin. "Riittää. Ellet ole unohtanut, nämä OVAT kuitenkin minun hääni. En tarvitse puoliverisiä sotkemaan niitä."

Arianna oli aikeissa kumartua tavoittelemaan omaa taikasauvaansa kengänvarrestaan, kun heidät keskeytettiin.

"Uskon, että tämä seuraava tanssi on minun", sanoi naisen ääni ja sekä Arianna, että Regulus kääntyivät katsomaan. Ariannan suu oli loksahtaa auki, kun hän tunnisti puhujan. Kyseessä oli Jazz, joka katseli Regulusta niin suloisesti hymyillen, että Arianna ihmetteli, ettei Jazz suorastaan kehrännyt. Jazzilla oli yllään punainen, hihaton puku ja hänen leiskuvat hiuksensa oli letitetty kauniisti hänen niskaansa. Hän näytti hillityltä ja arvokkaalta, eikä Arianna nähnyt edes tikareita. Hän väistyi sivuun Reguluksen viereltä osittain helpottuneena keskeytyksestä, osittain järkyttyneenä siitä, että keskeyttäjä oli juuri Jazz. Jazz, joka oli kuolonsyöjä.

Arianna siirtyi mahdollisimman nopeasti takaisin seinustalle, missä Andromeda ja Sirius keskustelivat keskenään matalalla äänellä. Siriuksen kasvoille levisi helpottunut hymy, kun hän näki Ariannan ja hän veti Ariannan viereensä istumaan. Andromeda nousi saman tien ylös vinosti hymyillen.

"Minä taidan mennä riitelemään jonkun sukulaisen kanssa", hän sanoi välinpitämättömästi. "Pitäkää hauskaa ja Sirius - "

"Mitä?" Sirius kysyi viattomasti.

"Ei sitten mitään typeryyksiä", Andromeda varoitti.

Sirius vilkaisi häntä puolittain ärtyneenä, puolittain huvittuneena. "Minä en ole enää yksitoista-vuotias."

"Ihan kuin minä olisin silloinkaan onnistunut komentelemaan sinua", Andromeda nauroi. "Silloinhan minä juuri menetin sinut sille Potterin pojalle."

Hän katosi väkijoukkoon ja Sirius keskitti kaiken huomionsa Ariannaan.

"Minä yritin tulla keskeyttämään sen typeryksen, oikeasti", hän vakuutti. "Mutta Bellatrix hyökkäsi kimppuuni - "

Arianna hymyili hänelle pienesti. "Minä olen yhä elossa", hän totesi. "Ja onnistuin haukkumaan inhottavan veljesi oikein kunnolla."

"Minun tekisi mieli mennä lyömään häntä", Sirius mutisi. "Mitä hän sanoi sinulle?"

"Ei mitään, mitä en olisi odottanut kuulevani", Arianna sanoi ympäripyöreästi haluamatta puhua asiasta enempää. "Hän ei ole yhtään samanlainen kuin sinä", hän lisäsi vaihtaen puheenaihetta.

Sirius hymähti. "Olen huomannut saman. Ei kai hän yrittänyt iskeä sinua?" hän kysyi kääntyen katsomaan murhaavasti Jazzin kanssa tanssivaa Regulusta.

Arianna purskahti nauruun. "Iskeä minua? Omissa häissään? Älä ole typerä!"

"Minun sukulaisistani ei koskaan tiedä", Sirius intti. "He voivat tehdä ihan mitä vain!"

"Sinäkö myös?" Arianna kallisti päätään.

Sirius virnisti ja nojautui lähemmäs häntä.

"Minä myös", Sirius sanoi matalalla äänellä ja antoi kätensä kulkeutua Ariannan olkapäältä hänen niskansa taakse. Arianna hymyili hänelle leveästi, mutta hymy kuoli hänen huuliltaan, kun Sirius nojautui vieläkin lähemmäs niin, että heidän kasvonsa melkein koskettivat. Pienen hetken ajan Arianna vain katseli Siriusta epävarmana, ajatukset harhaillen. Sitten hän liikautti päätään ja etäisyys heidän kasvojensa välillä katosi. Hän tunsi Siriuksen suutelevan itseään, ensin varovasti ja sitten lujemmin ja antoi omien käsiensä kohota ylemmäs Siriuksen olkapäille unohtaen kokonaan, missä he olivat. Unohtaen kokonaan Reguluksen ja Bellatrixin ja Jazzin pimeän piirtoineen. Hän tunsi Siriuksen käsien liikkuvan alemmas selkäänsä pitkin ja hymyili kesken suutelemisen haluamatta lopettaa, sitten -

"SIRIUS BLACK! Verenpetturi, minähän käskin sinun pysyä poissa!"

Sirius olisi voinut tappaa puhujan siihen paikkaan. Hän ei todellakaan ollut valmis vetäytymään kauemmas Ariannasta - hän oli ollut liian kauan 'vain ystävä' Ariannan kanssa, kun kuitenkin halusi olla enemmän. Hän huokaisi pettyneenä, irrottautui Ariannasta ja kääntyi sitten katsomaan huutajaa, jonka hän tunnisti omaksi äidikseen.

Hänen äitinsä seisoi vähän matkan päässä kädet ristissä, mustat hiukset kiedottuna kruunuksi päänsä päälle ja vihainen ilme kasvoillaan.

"Hauska nähdä sinuakin, äiti", Sirius sanoi ja tunsi Ariannan koskettavan käsivarttaan varoittavasti. Hän ei välittänyt. "Etkö ole kuullut, että on epäkohteliasta keskeyttää, kun jotkut suutelevat?"

"Ole hiljaa, typerä poika", hänen äitinsä kivahti. "Kun sinä lähdit, minä sanoin sinulle, että takaisin ei ollut tulemista!"

Sirius nauroi kylmästi. "Ihan kuin minä olisin ikinä teidän kielloistanne välittänyt."

"Sinä et ansaitse olla täällä, sinä saastainen, verenpetturi - "

"Poikasi", Sirius keskeytti hänen lauseensa. "Aivan niin, äiti, poikasi. Miltä se kuulostaa? Toivon mukaan yhtä kamalalta kuin se, että sinä olet minun äitini!"

Hän näki äitinsä yrittävän peitellä raivoaan, mutta ei välittänyt. Hän oli ollut ajattelematta perhettään niin pitkään ja nyt hän tunsi taas kaiken vihan tulevan takaisin, ottavan hänet valtaansa... Hän nautti voidessaan huutaa vasten äitinsä kasvoja. Hän oli vihannut heitä hiljaa liian pitkään, eikä hän välittänyt siitä, että kyseessä oli hänen veljensä häät, että ihmiset tuijottivat -

"Häivy täältä", hänen äitinsä sanoi kylmästi. "Ja vie saastainen tyttöystäväsi mukanasi!"

Siriuksen suupielet vääntyivät jäätävään hymyyn. "En kehottaisi sinua loukkaamaan häntä, äiti", hän varoitti. "Koska silloin minä saatan unohtaa, että kyseessä on minun pikkuveljeni häät."

"Miten suloista", kehräsi toinen ääni, mutta tämä ei kuitenkaan kuulunut hänen äidilleen vaan Bellatrixille. Sirius voihkaisi tuskastuneesti.

"Bella, eikö sinulta IKINÄ saa olla rauhassa?"

Bellatrix hymyili omahyväisesti. "Älä nyt noin vähästä kiihdy, serkku hyvä. Minun vain teki mieli kommentoida, kuinka suloista on, että puolustat typerää puoliveristä tyttöystävääsi - "

"Kangistumis tyystilus!" Sirius ärähti vetäen taikasauvansa esiin salamannopeasti. Bellatrix ei ollut osannut odottaa kirousta, vaan kaatui jäykkänä lattialle. Sirius virnisti tyytyväisenä.

"No niin, TÄMÄ on jo paljon parempi - "

"Anna olla, Sirius!"

Regulus Black siirtyi kauemmas uudesta vaimostaan ja asteli suoraan Siriuksen ja äitinsä luokse. Hän osoitti Bellatrixia taikasauvallaan, mutisi vastakirouksen ja Bellatrix nousi jaloilleen sähisten kuin kissa.

"Minä en tainnut kutsua sinua sotkemaan häitäni, Sirius", Regulus sanoi koleasti Siriukselle.

Sirius hymyili jurosti. "Tässä minä kuitenkin olen", hän sanoi ja teki pienen hovikumarruksen Reguluksen suuntaan. "Eikö elämä olekin ihmeellistä?"

"Ihmeellistä on minun mielestäni lähinnä se, että sinä uskaltauduit tulemaan tänne", Regulus huomautti. "Ja tuomaan vielä puoliverisenkin. Kehotan kuitenkin, että lähdette heti paikalla."

"Lähdemme?" Sirius kohotti kulmiaan. Hän nautti Reguluksen kiusaamisesta, hän oli odottanut tätä jo kauan... Ja silti hänestä tuntui pahalta, kun hän katsoi pikkuveljensä kasvoihin. Asioiden ei olisi pitänyt olla tällä tavalla. Regulus oli mennyt väärälle puolelle. "Lähdemme?" hän toisti. "Mutta minä en ole vielä saanut hääkakkua - "

"Vaikene, sinä kiittämätön - " hänen äitinsä aloitti, mutta Regulus keskeytti naisen.

"Minä hoidan tämän, äiti", hän sanoi. "Sirius, tämä on viimeinen varoitus. Sen jälkeen minä unohdan sen, että olemme veljiä", hän sanoi vilkaisten paljonpuhuvasti Ariannaa, joka seisoi puolittain Siriuksen takana pää koholla.

"Lähde."

"Pyytäisit edes", Sirius naljaisi.

Regulus huokaisi syvään ja osoitti taikasauvallaan Siriusta. "Minä olen melkein pahoillani tästä", hän ilmoitti. "Minä varoitin sinua."

39.osa - takaisin Tylypahkaan

Sirius osoitti oitis omalla taikasauvallaan kohti Regulusta muiden tarkkaillessa äänettömänä sivusta kahden veljeksen kohtaamista.

"Sinä varmaan tajuat, että tämä on typerää", Regulus varoitti häntä. "Minä osaan meistä kahdesta enemmän kirouksia."

Sirius naurahti. "Se, että opiskelet Durmstrangissa, ei tarkoita, että päihität minut", hän sanoi ylimielisesti. "Olen katsos käyttänyt hyödykseni niitä kirouskirjoja, joita rakkaat vanhempamme aina uskollisesti minulle lähettivät."

Hän kääntyi vilkaisemaan kohti äitiään, joka seisoi vihaisena vähän matkan päässä. Kaiken aikaa hän odotti, että hänen äitinsä käskisi heitä menemään muualle tappelemaan, niin kuin aina silloin, kun he olivat vielä lapsia. Mutta nyt komentoa ei tullut. Sirius arveli, että hänen vanhempansa halusivat nöyryyttää häntä. Näyttää kaikille juhlavieraille, että hänet todella oli erotettu perheestä.

"Mikä kestää, Regulus?" hän kysyi kulmiaan kohottaen veljeltään, joka edelleen seisoi hänen edessään taikasauva kädessään. "Et kai ole unohtanut, miten taikasauvaa käytetään?"

Regulus mulkaisi häntä. "Karkotaseet!"

"Estous", Sirius sanoi laiskasti. "Etkö sinä tosiaankaan tuon parempaan pysty?"

"Satutus", Regulus ärähti ja kirous lennähti kohti Siriusta. Sirius väisti sen täpärästi.

"Tästä siis oikeasti tulee tappelu", hän totesi virnistäen. "Veljesten sota. Vaikka minä luulin, että se olisi enemmän Romuluksen ja Remuksen alaa."

"En jaksa odottaa sitä päivää, jolloin huomaat, että nokkeluus vain vie sinut hautaan", Regulus mutisi. "Ja kyllä, minusta näyttää vahvasti siltä, että tästä tulee tappelu."

Sirius kohotti kulmiaan. "Omissa häissäsi? Oletko sinä aivan varma?"

Regulus ei vaivautunut vastaamaan, vaan liikahti salamannopeasti ja osoitti sauvallaan Ariannaa. "Satutus!"

Arianna tavoitteli taikasauvaansa, mutta ei ehtinyt väistää, vaan kirous iski häneen ja hän lennähti lattialle. Sirius kääntyi katsomaan Regulusta.

"Nyt sinä siis sen aloitit", hän tokaisi kylmästi. "Pattiajos!"

"Estous!"

"Karkotaseet!"

"Estous!" Reguluksen taikasauva kiepsahti hänen kädessään, mutta hän onnistui pitämään siitä kiinni ja hymyili Siriukselle ivallisesti. Sirius vastasi hymyyn aivan yhtä kylmästi ja yritti miettiä, mitä kirousta käyttäisi seuraavaksi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään ääneen, sillä seuraavaksi toinen ääni - Ariannan ääni - huusi:

"Tainnutu!"

Regulus väisti, mutta kirous osui häntä rintaan ja hän kaatui selälleen lattialle. Arianna kääntyi katsomaan Siriusta virnistäen.

"Minusta tuntuu, että meidän on parasta suorittaa poistuminen", hän totesi. Sirius nyökkäsi ja oli aikeissa lähteä juoksemaan kohti portaita, jotka veisivät heidät yläkerran tulisijan luokse. Heidän tiensä kuitenkin tukittiin.

"Ei niin nopeasti, serkku kulta", Bellatrix sihahti kylmästi ja osoitti taikasauvallaan suoraan Siriuksen kasvoihin. "Ethän sinä halua häipyä kesken juhlien."

Sirius kohautti olkapäitään ja liikautti käsivarttaan. Lyönti osui Bellatrixin leukaan ja Bellatrix kaatui taaksepäin. Sirius virnisti.

"Olen vannonut, että en ikinä lyö tyttöjä, mutta sinun kohdallasi jopa Dumbledore tekisi poikkeuksen", hän tuhahti.

"Siipirdium Lentiusa!" joku huusi. Sirius ei saanut selvää, kuka huutaja oli, eikä hänellä kyllä ollut aikaa selvittääkään - seuraavaksi hän huomasi leijuvansa epämukavasti ilmasta. Tältä Kalkaroksesta siis täytyi aina tuntua, hän ajatteli hieman huvittuneesti ja kääntyi katsomaan odottavasti Ariannaa, joka osoitti taikasauvallaan miestä, joka oli noitunut Siriuksen.

"Karkotaseet!" Arianna sanoi selkeästi ja miehen taikasauva lennähti hänen käteensä. Samalla Sirius putosi ikävästi tömähtäen maahan ja kääntyi katsomaan miestä, joka hänet oli kironnut.

Omaa isäänsä.

Sirius tunsi suupieliensä taipuvan pieneen, karuun hymyyn. "Mihin tämä maailma oikein onkaan menossa?" hän kysyi huvittuneesti. "Isätkin jo kiroavat lapsiaan..."

"Sinä et ole enää meidän lapsemme!" hänen äitinsä kirkui.

"Minä en puhunut sinulle, haahka!" Sirius ilmoitti kylmästi. "Tarantallegro!"

"Lopeti loitsuimes!"

Joku oli ilmeisesti virvoittanut Reguluksen, Sirius totesi synkästi, kun hänen veljensä nousi taas seisomaan ja osoitti taikasauvallaan häntä.

"Luulisi, että tuossa iässä olet oppinut jo olemaan kiroamatta äitiäsi", Regulus hymähti.

"Miksi?" Sirius kysyi ylimielisesti. "Sehän oli hauskaa! Satutus!"

"Estous! Kidutu!"

Sirius näki toisen kerran elämässään punaisen valon purkautuvan jonkun taikasauvasta. Hän heittäytyi lattialle makaamaan vetäen Ariannan mukanaan. Regulus virnisti ja asteli kiireesti lähemmäs tähdäten heitä taikasauvallaan.

"Kidutu!" hän toisti teräksisesti ja tällä kertaa Sirius onnistui vain vaivoin kierähtämään sivuun, mutta kirous osui Ariannaan, joka alkoi kirkua ja vääntelehtiä lattialla. Sirius tuijotti hetken aikaa kauhuissaan Ariannaa, sitten hän heittäytyi Reguluksen jalkoihin ja taklasi veljensä lattialle. Regulus joutui nostamaan kirouksen Ariannan yltä ja Siirus kiirehti nyt paikoillaan makaavan Ariannan luokse ja alkoi kiskoa tyttöä jaloilleen.

Noustessaan seisomaan hän huomasi kauhukseen monien taikasauvojen osoittavan heitä kohti. Hän nielaisi ja yritti muistella, mitä Red oli opettanut tällaisista tilanteista - piti pysyä rauhallisena ja muodostaa suunnitelma, niin kuin silloin, kun he taistelivat luihuisia vastaan harjoituksen vuoksi... Sirius kääntyi Ariannan puoleen.

"Koeta pärjätä", hän kehotti ja nojautui sitten lähemmäs mutisemaan Ariannan korvaan: "Ja mene yläkertaan heti kun pääset. Mene Tylypahkaan ja hae aurorit."

"Älä edes kuvittele", Arianna kivahti. "Minä en mene minnekään, jos sinä et tule mukaan.

Sirius pyöritti silmään ja oli aikeissa väittää vastaan, kun Arianna keskeytti hänet alkuunsa.

"Riidellään tästä sitten, kun olemme MOLEMMAT häipyneet täältä. Käytä nyt niitä kirouksia, pönttö!"

Sirius totteli ja kääntyi osoittamaan taikasauvallaan lähintä velhoa - joka osoittautui Bianca Malfoyn isäksi. Sirius ei kuitenkaan antanut sen tosiasian estää itseään, vaan sanoi kovalla äänellä:

"Tainnutu!"

Hän virnisti, kun herra Malfoy kaatui lattialle. Sen mies oli ansainnutkin pidettyään niin kuivan puheen juhlien aluksi. Sirius ei enää keskittynyt siihen, kuka hänen vastustajansa oli - näissä juhlissa sillä ei ollut enää mitään merkitystä. Kaikki täällä olivat vain vihollisia, lukuuottamatta ehkä Andromedaa ja Jazzia, jotka vain seisoivat taustalla tekemättä mitään. Sirius ihmetteli, miksi he eivät toimineet - Jazz oli sentään PVS-opettajan tyttöystävä. Ja Andromedan taas oli tarkoitus olla hänen serkkunsa. Toisaalta, eivät sukulaissuhteet tuntuneet tässä talossa kovinkaan paljon merkitsevän, Sirius ajatteli synkästi tainnuttaessaan kaljuuntuvan miehen, jota hän ei tuntenut.

Hänen vierellään Arianna seurasi hänen esimerkkiään, mutta vaikka he kumpikin olivat kohtuullisen hyviä kaksintaistelijoita, heillä oli surkea alivoima. Arianna kirosi mielessään Jazzia, jonka oli pakko olla väärällä puolella... Jazzista olisi voinut olla jotakin hyötyä, hän ajatteli synkästi ja kohotti pukunsa helmoja hapuillen Jazzin antamia tikareita kengänvarsistaan. Kun Lucius Malfoy tähtäsi kirouksen häntä kohti, hän veti tikarin esille ja heitti sen tarkasti Luciuksen käsivarteen. Taikasauva putosi pojan kädestä ja Arianna kääntyi tyytyväisenä seuraavan uhrin puoleen. Sitten hän kuuli jostakin huudon -

"Aurorit tulevat!"

Arianna huokaisi helpotuksesta ja vilkaisi Siriusta, joka kamppaili parhaillaan serkkunsa, Bellatrix Blackin kanssa. Siriuksen kasvot olivat keskittyneessä irvessä ja Arianna saattoi nähdä yhdellä vilkaisulla, että tämä yksi kaksintaistelu merkitsi Siriukselle paljon enemmän kuin koko kamppailu yhteensä.

"Sirius!" Arianna kutsui. "Aurorit tulevat!"

Sirius vilkaisi häntä ja nyökkäsi, sitten poika kääntyi jälleen kiroavan serkkunsa puoleen ja kumarsi pienesti.

"Näyttää siltä, että meidän täytyy lopettaa tämä välienselvittely joku toinen kerta", Sirius sanoi arvokkaasti.

Bellatrix sihahti. "Voit olla varma siitä, serkku!"

Sitten Bellatrix teki äkkikäännöksen ja syöksyi salamannopeasti saapuvien aurorien kimppuun. Sirius ja Arianna perääntyivät hieman taistelun keskeltä ja jäivät katsomaan auroreita, jotka seisoivat salin ovella mustissa univormuissaan, kasvot tutkimattomina kuin naamio. Arianna tunnisti aurorien joukosta ainakin Redin, joka puristi taikasauvaansa tiukasti ja seisoi suoraselkäisenä, pieni hymy huulillaan, aivan kuin olisi nauttinut tilanteesta. Arianna tiesi kuitenkin, että tuon itsevarman naamion takana oli pakko liikkua jotakin muutakin - Redin tyttöystävä oli mukana näissä häissä. Eikä hän ollut tehnyt mitään auttaakseen Ariannaa ja Siriusta. Arianna loi jäätävän katseen Jazziin, joka seisoi punaisessa puvussaan muiden häävieraiden keskellä, ilmeettömänä. Jazzin katse näytti kiinnittyneen Rediin, sitten nainen vilkaisi Ariannaa. Arianna tunsi vihan läikähtävän sisällään.

Pienen hetken ajan aurorit ja Blackin suvun jäsenet vain katselivat toisiaan arvioiden. Sitten Sirius näki Bellatrixin astelevan rohkeasti etulinjaan ja lausuvan selkeällä äänellä:

"Tainnutu."

Sen jälkeen taistelu oli käynnissä täydellä voimalla. Siriuksella ei ollut aavistustakaan siitä, miksi aurorit olivat tulleet kahden puhdasverisen suvun häihin - miten aurorit olivat aavistaneet heidän tarvitsevan apua. Mutta katsellessaan aurorien tarkkaa työtä hän ei voinut olla olematta kiitollinen siitä, että aurorit OLIVAT tulleet. Hän oli aina ajatellut olevansa hyvä pimeyden voimilta suojautumisessa, mutta aurorien tasolle hänellä oli vielä pitkä matka. Se ei kuitenkaan estänyt häntä syöksymästä takaisin taisteluun aurorien avuksi.

"Bellatriiix..." hän kutsui virnistellen juostessaan taistelun keskelle.

Arianna pyöritti silmiään ja otti tiukemman otteen taikasauvastaan seuraten Siriusta. Hänen olisi pitänyt arvata, ettei Sirius voisi jättää hyvää taistelua kesken, vaikka kyseessä olikin vaaratilanne. Sen jälkeen hänellä ei ollut enää aikaa ajatella. Hän langetti ja torjui kirouksia, pyöri ympäriinsä ja käytti nyrkkejäänkin apuna (vaikka se erittäin epäkohteliasta taikamaailman kaksintaisteluissa olikin). Hän tainnutti Siriuksen isän ja pyörähti sitten ympäri kohdatakseen seuraavan vastustajansa -

Regulus Blackin.

Arianna jähmettyi siihen paikkaan ja tunsi kylmän vihan leviävän sisällään.

"Sinä", hän sähähti Regulukselle. "Minä luulin tainnuttaneeni sinut jo."

Regulus kohautti olkapäitään. "Voi olla, mutta minä heräsin."

"Sinulla on vielä pitkä matka edessäsi, jos haluat pärjätä veljellesi nokkeluudessa", Arianna tokaisi ylimielisesti. "Luulin, että sinä olisit vähän järkevämpi. On pelkurimaista yrittää vahingoittaa OMAA VELJEÄÄN."

"Hän ei ole mikään veli", Regulus sanoi kylmästi.

"On hän", Arianna kivahti. "Hän on sinun veljesi ja sinä tiedät itsekin, ettet antaisi itsellesi anteeksi, jos tappaisit hänet!"

"Suu kiinni!"

"Haaveile sinä vain", Arianna tuhahti. "Tainnutu!"

"Estous! Satutus!"

"Estous!"

"TAINNUTU!"

Arianna tunsi kirouksen osuvan itseensä, sitten hän kaatui lattialle tuntematta enää mitään. Regulus virnisti tyytyväisenä ja liikahti eteenpäin etsiäkseen käsiinsä seuraavan uhrin, sitten hän pysähtyi, kun taikasauva osoitti hänen kasvojaan.

Regulus hätkähti tunnistaessaan edessään sauvan kanssa seisovan miehen. Hän oli kuullut miehestä tarinoita - mies oli hämmästyttävän lahjakas ollakseen niin nuori. Yksi parhaita auroreita, joita ministeriöllä oli koskaan ollut. Mildred Stron. Reguluksen suupielet taipuivat ylöspäin.

"Sinäkin päätit siis tulla häitäni sotkemaan?"

Red virnisti. "Pitäisihän sinun tietää, että järjestetyt avioliitot tietävät huonoa onnea. Tainnutu!"

"Estous!"

"Tainnutu!" Red huusi peräänantamattomasti ja onnistui tainnuttamaan Reguluksen. Sitten Red siirtyi nopeasti Ariannan luokse ja mutisi: "Herpaannu."

Arianna havahtui välittömästi ja nousi istumaan. Hän hätkähti tajutessaan katsovansa suoraan Redin vihreisiin silmiin.

"Etsi Sirius ja häivy täältä", Red komensi. "Antakaa aurorien hoitaa tämä."

Arianna oli aikeissa väittää vastaan, mutta Redin terävä katse sai hänet sulkemaan suunsa ja nyökkäämään. Hän nousi seisomaan ja Red syöksähti taas taistelun keskelle. Hetken kuluttua Arianna näki Siriuksen, joka taisteli edelleen Bellatrixin kanssa. Siriuksen poskessa oli vertavuotava haava ja hän puristi taikasauvaansa kuin hänen henkensä oli riippunut siitä.

Todennäköisesti se riippuikin, Arianna arveli. Tässä kaksintaistelussa ei annettu arvoa perhesuhteille. Hän syöksähti paikalle ja tarttui Siriuksen käsivarteen raahaten vastahakoisen pojan mukanaan.

"Mitä sinä oikein teet?" Sirius ärähti kiskaisten itsensä irti, valmiina palaamaan Bellatrixin luokse, mutta Arianna tarttui uudelleen hänen käsivarteensa.

"Red käski meidän häipyä", Arianna ilmoitti.

Sirius tuhahti. "Niin kuin minä hänen käskyistään välittäisin. Hänen tyttöystävänsäkin näkyy olevan paskiainen."

"Siitä huolimatta", Arianna kivahti. "Et voi olla niin typerä, että jäisit tänne!"

"Minun pitää hoidella Bellatrix! Mene sinä jo takaisin."

"En mene!" Arianna huusi. "Minä en aio lähteä ilman sinua!"

Sirius vaikeni ja mietti hetken vaihtoehtojaan. Hän halusi jatkaa kaksintaisteluaan Bellatrixin kanssa... mutta hän halusi Ariannan palaavan Tylypahkaan. Tilanne alkoi mennä liian vaaralliseksi, eikä Sirius halunnut, että Ariannalle tapahtui jotakin. Lopulta hän myöntyi huokaisten ja seurasi Ariannaa kohti portaita.

Portaiden edessä heidät pysäytettiin.

"Sinä siis sittenkin selvisit rakkaan serkkumme käsittelystä, veli hyvä", Regulus sanoi.

"Sinä TAAS?" Arianna huudahti turhautuneena. "Mikä pakkomielle sinulla on tulla virvoitetuksi koko ajan!"

"Vaimosta on edes jotakin hyötyä", Regulus virnisti karusti. "Ette kai te tosiaan aio lähteä jo nyt?"

"Aiomme", Sirius ilmoitti liikauttaen taikasauvaa kädessään. "Eikä sinun kannata estää meitä."

"Eikö?" Regulus kohotti oman taikasauvansa.

"Anna olla, Regulus!" Arianna kivahti. "Veljen murhaaminen on mennyt pois muodista ajat sitten!"

Regulus kääntyi katsomaan häntä. "Aivan kuin sinä siitä jotakin tietäisit, tyhmä tyttö."

"No, ainakaan en ole yhtä tyhmä kuin sinä!" Arianna huusi. "Minä sanoin sinulle jo - sinä olet idiootti - sinä tiedät itsekin, että joudut Azkabaniin, jos jatkat tätä vielä - "

Regulus nauroi. "Minä? Azkabaniin?"

"Voit olla varma siitä", Arianna ilmoitti. "Ministeriö ei katso hyvällä anteeksiantamattomia kirouksia. Ei edes häissä. Joten painu helvettiin."

Reguluksen ja Siriuksen katseet lukkiutuivat toisiinsa. Arianna ei tiennyt, mitä kahden veljeksen välillä tapahtui - kukaan ei päässyt osalliseksi sitä keskustelua. Sitten Regulus viimein hymyili ivallisesti ja kumarsi Siriuksen suuntaan.

"Minä en toista tätä, veli", Regulus ilmoitti. "Seuraavalla kerralla minä tosiaan tapan sinut. Teen tämän vain, koska en halua joutua vankilaan hääpäivänäni."

Siriuksen suupielet taipuivat juroon hymyyn. "Tuosta tappamisesta voi tietenkin olla monta mieltä, mutta minäkin ehdotan sitä, että jätämme tämän kohtaamisen seuraavaan kertaan. Minulla on nainen hoideltavana."

Hän kääntyi ympäri ja lähti kiskomaan Ariannaa ylös portaita katsoen sivusilmällä, kuinka Regulus palasi takaisin taistelun keskelle. Sirius ja Arianna juoksivat portaita ylös, kunnes melkein niiden yläpäässä Sirius pysähtyi kuin muistaen jotakin.

"Mitä nyt?" Arianna rypisti otsaansa. "Ei kai lisää hankaluuksia?"

Sirius ravisti päätään. "Ei, vaan hääkakku."

"Hääkakku?"

"Aivan niin, kultaseni", Sirius virnisti ja osoitti taikasauvallaan kohti tarjoilupöydällä olevaa kakkua. "Tulejo hääkakku!"

Kakku lennähti kohti Siriusta, joka pysäytti sen sauvansa avulla viime hetkellä. "Liikkumitor hääkakku", hän määräsi sitten ja lähti leijuttamaan hääkakkua heidän edellään, kun he kiirehtivät kohti huonetta, jossa Dumbledoren työhuoneeseen vievä tulisija oli. He pysähtyivät tulisijan luokse ja Sirius katsoi häntä silmiin.

"Haluatko sinä mennä ensin?"

Arianna katsoi häntä pitkään. "Oletko sinä ihan varma, että tulet perässä? Et mene tappamaan Bellatrixia?"

Sirius huokaisi. "En mene! En usko, että Regulus päästäisi minua menemään toista kertaa, kun minulla ei ole hyvännäköistä tipua suostuttelemassa."

"TIPUA?" Arianna huudahti. "Minä olen ihminen enkä - "

"Ole hiljaa ja painu sinne takkaan", Sirius komensi. "Ja ota kakku mukanasi!"

Hän leijutti kakun Ariannan mukana tulisijaan, sitten Arianna pudotti hormipulveria, sanoi selkeällä äänellä: "Tylypahka" ja tunsi alkavansa kieppua takaisin kohti Tylypahkaa...

Arianna kömpi ulos Dumbledoren työhuoneessa olevasta tulisijasta ja pudisteli tuhkaa juhlapuvustaan, jonka helma oli repeytynyt jossakin vaiheessa hänen taistellessaan. Hän nosti hääkakun perässään takasta, käveli Dumbledoren työpöydän luokse ja laski hääkakun työpöydän päälle.

"Olkaa hyvä, rehtori", hän sanoi suloisesti.

Dumbledore katsoi häntä huolissaan. "Onko kaikki hyvin, neiti Bell?"

Arianna nyökkäsi levottomasti ja kääntyi katsomaan tulisijalle päin. Pienen hetken ajan hän jo luuli, että Sirius oli pettänyt lupauksensa ja jäänyt tappelemaan Bellatrixin kanssa, mutta sitten tulisijan liekit leimahtivat ja Sirius ilmestyi niistä kaatuen kömpelösti tulisijan edessä olevalle matolle. Poika nousi lattialta ylös ja katsoi mustaa juhlakaapuaan kriittisesti.

"Siinä on nokea", hän valitti noustessaan seisomaan ja kävellessään Ariannan luokse. "Ja niin on muuten sinun kasvoissasikin", hän huomautti Ariannalle ja kumartui suutelemaan Ariannaa huulille.

Dumbledore rykäisi. "Minä siis vain teeskentelen, että en ole täällä ja nautin tilanteesta suunnattomasti."

Sirius vetäytyi kauemmas Ariannasta ja virnisti rehtorille heikosti. "Anteeksi, rehtori. Toivon mukaan kakku korvaa järkytyksen."

"Uskoakseni pyysin vain palan kakkua. Olen kiinnostunut tietämään, miten onnistuit varastamaan koko kakun."

"Taidolla", Sirius kohautti olkapäitään. "Älkää ollenkaan tunteko huonoa omatuntoa, professori. Niissä häissä ei enää tarvita hääkakkua."

"Aivan, aivan..." Dumbledore mutisi. "Kuulin, että siellä oli pieniä ongelmia."

Arianna kohotti kulmiaan. "Kuka kertoi?"

"Professori Stron. Hän kutsui aurorit kokoon."

Arianna ja Sirius vilkaisivat toisiaan ihmetellen. Sitten Arianna rohkaisi itsensä ja sanoi:

"Professori, Jazz oli siellä... eikä hän tehnyt mitään auttaakseen meitä - "

Dumbledore nyökkäsi. "Arvelinkin, että asia saattaisi olla niin."

Arianna epäröi. "Professori, tietääkö Red - professori Stron, siis - että Jazz on kuolonsyöjä?"

"HÄN ON MITÄ?" Sirius pomppasi paikoillaan.

Dumbledore vilkaisi Siriusta. "Kuolonsyöjä, herra Black, kuolonsyöjä. Minulle kävi tänään ilmi, että neiti Thomasilla on käsivarressaan pimeän piirto."

"Mutta minä en nähnyt sitä häissä!" Sirius vastusti.

"Et todennäköisesti nähnytkään. Sellainen on liiankin helppo piilottaa", Dumbledore sanoi surullisesti. "Ainakin jos on niin kieroutunut mieli kuin neiti Thomasilla. Ja vastaukseksi kysymykseesi, neiti Bell, voin sanoa, ettei minulla ole asiasta mitään tarkkaa tietoa, mutta ottaen huomioon sen, että professori Stron tunkee aina nenänsä joka paikkaan, hän todennäköisesti tietää asiasta."

Arianna nyökkäsi. "Professori, voimmeko me nyt mennä vaihtamaan vaatteet? Tunnen oloni erittäin epämukavaksi näissä hepenissä."

Dumbledore nyökäytti päätään. "Menkää vain. Kehotan, että ette levittele Kalmanhanaukion tapahtumia ympäri koulua ja neiti Bell, kehottaisin myös, että suhtaudut mahdollisimman normaalisti neiti Thomasiin."

Arianna ei vastannut, vaan lähti kävelemään mahdollisimman nopeasti ulos Dumbledoren toimistosta. Sirius seurasi häntä vaihdettuaan vielä muutaman sanan Dumbledoren kanssa.

"Se oli aika hankala tilanne", Arianna mietti ääneen, kun he kävelivät vierekkäin kohti rohkelikkotornia. Ohi kävelevät ihmiset loivat heihin kummastelevia katseita - Ariannan upea juhlapuku oli hajonnut, hänen kasvoillaan oli nokea ja hänen kampauksensa oli purkautunut. Siriuksen poski taas oli peittynyt likaan ja vereen ja hänen kasvoillaan oli synkkä ilme.

"Siitä tulikin mieleeni, että minun piti haukkua sinut", Sirius murahti tarttuen häntä käsivarresta ja kääntäen hänet itseensä päin.

"Haukkua minut?" Arianna toisti yllättyneenä.

Sirius nyökkäsi. "Minä kielsin sinua tulemasta mukaan, etkä sinä totellut."

"Et kai sinä vakavissasi kuvitellut, että minä tottelisin?" Arianna tokaisi kylmästi. "Ihan vain tiedoksesi, minä en ole mikään nukke, joka palvoo sinua ja tottelee jokaista sanaasi, joten voit pitää tuon paksun pääsi kiinni!"

"En minä pidä sinua minään nukkena!" Sirius alkoi menettää itsehillintänsä.

"No, mikä pakkomielle sinulla sitten on koko ajan kontrolloida minun tekemisiäni?"

"En minä yritä kontrolloida sinun tekemisiäsi, minä vain yritin pitää sinusta huolta!"

Arianna mulkaisi häntä. "Minä en kaipaa huolenpitoa, helvetti! Minulle ei käynyt siellä yhtään mitään!"

"Mutta olisi voinut käydä!" Sirius intti. "Ja jos en väärin muista, sinuun langetettiin kidutuskirous!"

"Oikeasti, Sirius, minä yritin vain auttaa sinua! MIKSI SINUN ON PAKKO OLLA NOIN YLISUOJELEVA?"

"KOSKA MINÄ RAKASTAN SINUA, HELVETTI!" Sirius karjui.

Arianna hätkähti ja jäi katsomaan Siriusta typeränä.

"Mitä?"

"Minä rakastan sinua", Sirius kivahti. "Ma armastan sind, ich liebe dich, je t'aime, te quiero, miten se ikinä sanotaankaan!"

Hän katsoi Ariannaa hetken raivoissaan, sitten hän kääntyi kannoillaan ja harppoi toiseen suuntaan käytävällä jättäen Ariannan seisomaan typeränä jälkeensä.

Sirius meni suorinta tietä rohkelikkotorniin ja poikien makuusaliin. Heti sinne päästyään hän alkoi kiskoa juhlakaapua raivoissaan päältään ja veti ylleen tavalliset farkut ja t-paidan. James katseli sivusta hänen vihaisia eleitään ja kohotti kulmiaan.

"Menikö se noin huonosti?" hän kysyi myötätuntoisesti.

"Meni!" Sirius ärähti. "Arianna hiippaili sinne salaa minun perääni ja meidät melkein tapettiin siellä ja minäsanoinhänelleettäminärakastanhäntä - "

"MITÄ?" James järkyttyi. "Toista tuo vähän hitaammin."

"Mikä?"

"No, se jälkimmäinen osa", James sanoi kärsimättömästi.

"Minä sanoin hänelle, että minä rakastan häntä", Sirius toisti järkyttyneenä. "Ja 'hänellä' minä tarkoitan Ariannaa. En Regulusta."

"Minä en usko tuota!"

Sirius huokaisi. "Ikävää, Sarvihaara, mutta minä vain en tunne sillä tavalla Regulusta kohtaan - "

"En minä nyt siitä puhunut! Vaan yleensäkin! Sinä et VOINUT sanoa, että rakastat Ariannaa", James intti.

"Tuota minäkin jankutin itselleni, mutta asialle ei enää voi mitään", Sirius kivahti.

James haroi hiuksiaan. "Tarkoititko sinä sitä, kun sinä sanoit sen?"

Sirius mulkaisi häntä. "Kyllä, totta kai! Ei! Kyllä! En minä tiedä!" hän painoi päänsä käsiinsä. "Sanotaanko vaikka, että minä tarkoitin sitä, mutta en halunnut tarkoittaa."

"Vau", James pudisti päätään epäuskoisesti. "En olisi ikinä uskonut, että sinä olet meistä ensimmäinen, joka sanoo tuon."

"Miten niin?" Sirius kohotti päätään. "Olethan sinäkin - "

James virnisti. "Minä rakastan sinua on eri asia kuin minä olen rakastunut sinuun", hän korjasi. "Enkä muuten ikinä kuvitellut, että SINÄ sanoisit nuo maagiset sanat. Sirius Black, Tylypahkan vannoutunut sinkku ja naistenmies, Kelmien ylpeys - "

"Pää kiinni!" Sirius ärähti. "Tuosta ei tule yhtään parempaa oloa."

"Anteeksi", James virnisti anteeksipyytävästi. "En voinut vastustaa kiusausta. Pärjäätkö sinä tuon tiedon kanssa, vai voinko minä lähteä nyt omille teilleni?"

"Minne sinä olet menossa?" Sirius kysyi epäluuloisesti.

James kohautti olkapäitään. "Tuosta paljastuksestasi tuli mieleen, että minulla itsellänikin on tyttöystävä, joka kaipaa käsittelyä."

"Käsittelyä?" Sirius kohotti kulmiaan.

"EI, Anturajalka - " James voihkaisi. "Minä puhun nyt lepyttelystä."

"Voihan sen niinkin ilmaista", Sirius mutisi, kun James harppoi ulos huoneesta. Hän jäi yksin miettimään ongelmiaan - hän ei tajunnut, miten oli voinut mennä sanomaan ne sanat - mutta kaikista pahinta oli, että hän OLI tarkoittanut niitä.

James meni alakertaan ja näki Lilyn istuvan pöydän ääressä tavanomainen läksypino edessään. Lily tuijotti läksykirjojaan suu tiukkana viivana, aivan kuin niiden keihästäminen olisi tuottanut hänelle suurta mielihyvää. James huokaisi itsekseen lähestyessään Lilyä. Tästä anteeksipyynnöstä ei tulisi helppoa, varsinkaan, kun hän ei ollut täysin varma, MIKSI Lily oli suuttunut hänelle. Eiväthän he olleet Lilyä vakoilleet, hän mietti, eivätkä myöskään joutuneet ongelmiin, mistä Lily vaikutti aina huolehtivan, joten -

"Tuota, Lily, voinko minä puhua kanssasi vähän aikaa?" James kysyi hitaasti ja pysähtyi muutaman askeleen päähän Lilystä.

Lily kohotti katseensa kirjastaan ja katsoi häntä viileästi. "Minä pidän sinulle edelleen mykkäkoulua, jos et ole sattunut huomaamaan."

"Juurihan sinä puhut", James huomautti fiksusti. "Sanotaanko asia vaikka näin: minä kysyn ensin, voinko puhua kanssasi ja sen jälkeen otan käyttöön muut keinot."

Ne sanat tepsivät - Lily hylkäsi kirjansa ja nousi vastahakoisesti ylös tuolistaan katsoen Jamesia ilmeettömänä.

"Minne mennään?"

"Vaikka käytävään", James kohautti olkapäitään. Hän tarttui Lilyä käsivarresta taluttaakseen Lilyn käytävään, mutta Lily kiskaisi käsivartensa irti ja käveli sinne hänen edellään. James seurasi syvään huokaisten. Lily ei näköjään ollut mitenkään helppo tapaus tänä iltana.

"No niin", Lily sanoi ristien käsivartensa rinnalleen. "Pälätä jo. Minulla on läksyjä."

James haroi hiuksiaan vaivautuneesti. "Tuota, minä halusin vain selvittää, MIKSI sinä tarkkaan ottaen olet suuttunut minulle - "

Lily kohotti kulmiaan ärsyttävän ylimieliseen tapaansa. "Eikö se ole päivänselvää?"

"Tuhlaisinko minä muka aikaa kysymiseen, jos tietäisin?"

"Hyvä on. Sinä olet ääliö."

"Koska minä menin vakoilemaan Rediä?"

Lily nyökkäsi. "Juuri siksi. Etkö sinä tajua, mitä olisi tapahtunut, jos olisit jäänyt kiinni?"

"Mutta minä en jäänyt! Jossittelu on turhaa!"

"Eikä ole", Lily kivahti. "Sinä ajattelet aina vain, että ET jää kiinni. Mutta joskus sinä vielä jäät! Ja mitä sitten tapahtuu? Minä en suoraan sanottuna halua, että poikaystäväni päätyy Azkabaniin!"

"Azkabaniin? Minä vain vakoilin opettajaa!"

"Joten? Red on kiero", Lily sanoi tuskastuneena.

"Juuri siksi minä häntä vakoilinkin", James sanoi epätoivoisena. "Etkö sinä tajua?"

"En! En minä tajua! Sinä olet johtajapoika, sinä et voi aina vain rikkoa sääntöjä!"

James katsoi häntä pitkään. "Ellet ole sattunut huomaamaan, minä olen johtajapojan lisäksi myös Kelmi."

"SINÄ et ole tainnut huomata, että sinä et voi olla molempia yhtä aikaa!"

Vasta silloin James tajusi, mistä riidassa oli oikeastaan kyse. Lily halusi hänen käyttäytyvän vastuullisemmin ja lakkaavan rikkomasta sääntöjä. Hän rypisti otsaansa.

"Lily, minä olin Kelmi ennen johtajapoikaa. Minä en voi vain antaa olla!"

"Miksi et voi?" Lily kysyi vihaisesti.

James huokaisi syvään. "Ei sinulla aikaisemmin ole ollut mitään ongelmaa minun sääntöjenrikkomiseni kanssa", hän huomautti.

"Aikaisemmin sinä et ole rikkonut LAKEJA."

"Olen minä", James tokaisi. "Sinä vain et tiedä sitä."

"Eli sinä salaatkin minulta asioita kaiken lisäksi?" Lilyn ilme oli vieläkin vihaisempi.

James katsoi häntä epätoivoisesti. "Mitä muuta minä muka voin tehdä? Sinä et hyväksy sitä, mitä minä teen!" hän oli pienen hetken hiljaa ja jatkoi sitten toisenlaisella äänellä. "Lily, minä olen jo sanonut, että minä olen rakastunut sinuun. Minä haluan olla sinun kanssasi. En halua edes kuvitella, millaista olisi, jos EN olisi sinun kanssasi - mutta minun on tässä vaiheessa pakko kysyä yhtä juttua, ennen kuin jatkamme yhtään mitään."

"Anna tulla", Lily kehotti ilmeettömästi.

"Pystytkö sinä hyväksymään myös minun Kelminpuoleni? Sen, että rikon sääntöjä ja lakeja, kun siltä tuntuu?" James kohotti kulmiaan. "Koska jos et pysty, me voimme yhtä hyvin erota."

Lily oli pitkään hiljaa. Sitten hän sanoi sanat, jotka saivat Jamesin sydämen vääntymään irti hänen rinnastaan ja putoamaan lattialle.

"Ehkä meidän tosiaan pitäisi erota."

James haukkoi henkeään. "Et voi olla tosissasi!"

Lily kohotti päätään. "Olen minä", hän sanoi surullisesti. "Sinä itse sanoit sen, James. Tässä ei ole mitään ideaa, jos minä en pysty hyväksymään sinua kokonaan. Mutta vaikka sinä kuinka haluaisit, tässä ei ole kyse pelkästään minusta. Sinä salaat minulta asioita, koska et hyväksy minun näkökantaani asiasta."

"Mutta ei se tarkoita - " James sanoi kiireesti.

"Tarkoittaa se", Lily nyökkäsi ja hänen vihreisiin silmiinsä ilmestyi kyyneliä. "Meillä meni hyvin, James. Ainakin niin kauan, kun me emme ruvenneet katsomaan pintaa syvemmälle."

James huokaisi lannistuneena ja tuijotti lattiaan, koska hän pelkäsi, että jos hän katsoisi Lilyä yhtään pidempään, hän alkaisi itkeä itsekin. Tämä oli hetki, jota hän oli salaa pelännyt siitä lähtien, kun he olivat alkaneet seurustelemaan - että jossakin vaiheessa Lily tajuaisi, ettei James ollut tarpeeksi hyvä hänelle ja haluaisi erota. James katui päivää, jolloin oli rakastunut Lilyyn. Koska jos hän ei olisi koskaan rakastunut, hän ei olisi tuntenut tällaista kipua -

"Me emme sitten varmaan mene yhdessä joulutanssiaisiinkaan?" hän kysyi hiljaisella äänellä.

Lily ravisti päätään. "Emme", hän sanoi, eikä hänen äänensä ollut enempää kuin pelkkä kuiskaus. "Minä... taidan nyt mennä takaisin sisälle. Minulla on aika paljon läksyjä. Tuletko sinä?"

James kohotti katseensa häneen ja näki hänen itkevän. Hän ojensi kätensä ja pyyhki sormenpäillään kyyneleet Lilyn poskilta yrittäen itsekin pidättää kyyneliään.

"En minä tule", hän sanoi ja pakottautui hymyilemään pienesti, vaikka sisältä hän oli murskana. "Minullakin on aika paljon tekemistä."

Hän katseli, kuinka Lily nyökkäsi, sanoi tunnussanan Lihavalla leidille ja katosi muotokuva-aukosta sisään.

40.osa - surkeutta

Lily pikemminkin säntäsi kuin käveli takaisin oleskeluhuoneeseen, vaikka yrittikin säilyttää arvokkuutensa huolimatta hänen poskiaan pitkin valuvista kyynelistä. Hän pamautti Lihavan leidin muotokuvan rajusti kiinni perässään ja kuuli muotokuvan valittavan, mutta ei välittänyt. Sitten hän käveli sisälle oleskeluhuoneeseen, aikomuksenaan suunnistaa suoraan tyttöjen makuusaliin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kävellä kovinkaan monta askelta, ennen kuin Cinnamon syöksähti nojatuolista hänen luokseen.

"Lily, mikä on hätänä?"

Lily ravisti päätään, haluamatta vastata. Hän ei tajunnut, miksi oli mennyt tekemään sen. Hän oli eronnut Jamesista. Nyt hän tunsi itsensä typeräksi, vaikka vähän aikaa sitten eroaminen oli vielä tuntunut hyvältä ajatukselta.

"Lils?" Cinnamon kysyi huolestuneesti ja kietoi käsivartensa lohduttavasti hänen olkapäidensä ympäri. "Kerro nyt."

"Minä jätin Jamesin", Lily sanoi hiljaisella äänellä. Sanojen lausuminen tuntui kamalalta. Hän ei tajunnut, miten oli voinut olla niin idiootti, että oli eronnut Jamesista, vaikka -

"Sinä jätit Jamesin?" Remus kysyi nojatuolistaan. "Miksi?"

Lily huokaisi väsyneesti. "Kuule, Rem, minä en jaksa puhua tästä juuri nyt", hän sanoi ja Cinnamon loi Remukseen varoittavan katseen.

"Missä James on nyt?" Remus kysyi kiireesti.

"Hän jäi käytävään", Lily kuiskasi. "Minä taidan mennä nyt makuusaliin."

Cinnamon nyökkäsi. "Minä tulen sinun mukaasi", hän tarjoutui ja kääntyi Remuksen puoleen. "Menetkö sinä hoitelemaan Jamesin?"

Remus huokaisi ja nousi ylös nojatuolista suunnaten käytävään, minne James oli jäänyt. Cinnamon talutti Lilyn portaisiin ja sitten tyttöjen makuusaliin, missä Arianna istui kaikessa rauhassa näyttäen puulla päähän lyödyltä. Ariannan outo ilme vaihtui kuitenkin huolestuneisuuteen, kun hän näki Lilyn kyynelten tahrimat kasvot.

"OK, kertokaa minullekin, mikä ongelma on", Arianna vaati.

"Lily jätti Jamesin", Cinnamon tiedotti. Sanat saivat Lilyn purskahtamaan jälleen itkuun ja hän vajosi sängylleen istumaan. Hän ei tajunnut, miten tilanne oli voinut mennä niin solmuun - hän halusi olla Jamesin kanssa, mutta se ei selvästikään ollut juuri nyt mahdollista. He eivät todella hyväksyneet toisiaan. Lily olisi halunnut Jamesin olevan vakavampi ja James taas halusi hänen lopettavan huolehtimisen.

"Miksi?" Arianna rypisti otsaansa. "Hänhän on sinun elämäsi mies!"

"Ei tällä hetkellä", Lily sanoi kuivasti ja pyyhki kädellään poskiaan. "Siitä vain... ei olisi tullut mitään."

"Ei olisi tullut mitään?" Arianna toisti järkyttyneenä. "Lils, hän rakastaa sinua varmaan enemmän kuin Sirius aamiaistaan!"

Cinnamon vilkaisi Ariannaa varoittavasti ja Arianna sulki suunsa kumartuen Lilyn puoleen.

"Lily, mitä jos sinä vain kertoisit, mitä tapahtui?" hän ehdotti huomattavasti rauhallisemmalla äänellä.

Lily huokaisi. Hän ei todellakaan halunnut elää tapahtumia enää uudelleen.

"Me lyhyesti sanottuna riitelimme ja James kysyi, hyväksynkö minä sen, että hän on Kelmi ja - " hänen äänensä petti.

"Ja?" Arianna kysyi kiireesti.

Lily pudisti päätään. "Minä sanoin, että meidän on parempi erota."

"MITÄ? Siksi, että hän on Kelmi? Lily, ei se ole sinua aikaisemmin - "

"Ei tässä ole kyse pelkästään siitä", Lily parahti. "Kyllä minä kestän sen, että hän on Kelmi, mutta hän on niin TYPERÄ - hän ei ajattele yhtään - ja hän pimittää minulta asioita - "

"Niin kuin sen, että he vakoilivat Rediä?" Cinnamon rypisti otsaansa.

Lily nyökkäsi ja suuttumus alkoi vallata hänet. "Hän salaa minulta asioita, koska minä en ymmärtäisi - koska minä alkaisin HUUTAA hänelle - mikä saattaa tosin olla tottakin", hän myönsi lammasmaisesti. "Mutta ettekö te tajua? Me vain - ollaan liian erilaisia - "

Hänen itkunsa yltyi ja Cinnamon kiirehti kietomaan käsivartensa hänen ympärilleen. "Kyllä se siitä", Cinnamon lohdutti. Lily ravisti päätään.

"Eipäs. Minä olen ääliö."

"Niin muuten oletkin", Arianna huokaisi.

"RIA!"

"Mitä?" Arianna kysyi. "Lily, mene vaan sinne ja pyydä anteeksi! Kyllä James nyt sen verran kuuntelee!"

Lily ravisti päätään itkien. "Ei siitä tulisi mitään. Me ollaan liian erilaisia."

Arianna huokaisi. "Ei se sinua aikaisemmin ole vaivannut."

"Aikaisemmin minä en ole aikonut seurustella Jamesin kanssa vakavasti", Lily kivahti.

"Seurustelitteko te VAKAVASTI?"

"Ei, mutta aikomus oli", Lily sanoi synkästi. "Tai siis, ei tullut ikinä kysyttyä Jamesilta, mutta siihen suuntaan se oli menossa - "

Hän keskeytti puheensa ja unohtui tuijottamaan ikkunasta ulos. Hän ei tiennyt, mikä oli mennyt vikaan, mutta toivoi, että olisi voinut korjata sen. Ehkä se, mitä hän oli sanonut Ariannalle ja Cinnamonille, oli totta. He olivat liian erilaisia, eivätkä he pystyneet ymmärtämään toistensa erilaisuutta. Hän ei ollut koskaan ennen pysähtynyt ajattelemaan sitä, mutta nyt kun hän teki niin, se oli hänelle selvääkin selvempää.

James harppoi pitkin käytäviä liian vihaisena ja surullisena ajatellakseen, minne hän oli matkalla. Hän vain käveli päämäärättömästi ja mäiski mennessään haarniskoita rikki taikasauvallaan. Epähuomiossa muutama luihuinenkin sai osuutensa hänen kirouksistaan, mutta hän ei välittänyt. Hän oli keskittynyt ajattelemaan Lilyä ja sitä, mitä tyttö oli hänelle sanonut... 'Ehkä meidän pitäisi erota'. James olisi vain halunnut mennä etsimään Lilyn ja ilmoittaa tälle, ettei todellakaan suostuisi minkäänlaiseen eroon. Että hän oli rakastunut Lilyyn ja että Lilyn pitäisi vain yrittää ymmärtää häntä. Hän ei kuitenkaan palannut takaisin rohkelikkotornin suuntaan. Tällä kertaa oli Lilyn vuoro pyytää anteeksi - Lily oli halunnut erota ja Lily saisi myös selvittää tilanteen. James oli pyytänyt anteeksi liiankin monta kertaa... Eikä siitä näyttänyt olleen mitään hyötyä. Lily oli siitä huolimatta halunnut erota.

Kaikista pahinta oli, James mietti kirotessaan Riesun, että hän ei edes tiennyt, miksi Lily oli halunnut erota. Miksi Lilylle oli niin vaikeaa hyväksyä hänen Kelmipuoltaan. Kyllähän hänkin hyväksyi Lilyn sellaisena kuin tämä oli, vaikka toivoikin, että Lily olisi ottanut vähän rennommin... Ehkä se olikin asian ydin, James ajatteli. He olivat liian erilaisia toisilleen. Ainakin Lilyn mielestä. Eikä hän voinut tehdä asialle mitään.

"Helvetti!" James suuntasi taikasauvansa kohti lähintä luihuista. "Hammasisos!"

"Sarvihaara!" Huuto keskeytti Jamesin, sitten hän tunsi jonkun tarttuvan lujalla otteella olkapäähänsä ja kääntävän hänet ympäri. Remus, James tajusi huokaisten. Lily oli ilmeisesti kertonut muille, mistä oli kyse ja nyt Remus oli tapansa mukaan tullut varmistamaan, ettei hän räjäyttäisi koko linnaa.

"Mitä?" hän kysyi ärtyisästi. "Kalkaros on kyllä vielä yhtenä kappaleena, älä sitä pelkää!"

"En minä sitä pelkääkään", Remus sanoi. "Vaan sitä, oletko SINÄ varmasti yhtenä kappaleena. Mennään keittiöön puhumaan."

James oli aikeissa väittää vastaan, mutta Remus tarttui häntä lujasti käsivarresta ja lähti raahaamaan keittiön suuntaan, eikä James suoraan sanottuna jaksanut laittaa kovinkaan ahkerasti vastaan. Hän seisoi hiljaisena sivussa, kun Remus sanoi keittiöihin vievän tunnussanan. Sitten he olivat keskellä keittiötä ja joka puolella pyörivät kotitontut kääntyivät katsomaan heitä kunnioittavat ilmeet kasvoillaan.

"Hyvää iltaa, herrat. Mitä herroille saisi olla?"

Remus vilkaisi Jamesia, joka kohautti olkapäitään. Hän ei jaksanut välittää ruoan laadusta. Ei hänellä ollut edes nälkä.

"Kahvia", Remus pyysi. "Ja paljon. Minusta tuntuu, että tästä tulee pitkä ilta..."

Kotitontut kantoivat heille salamannopeasti tarjottimen, jossa oli kahvia, kaksi kuppia sekä kaikkia mahdollisia lisukkeita. Remuksella kesti jonkin aikaa vakuutella, etteivät he tarvinneet enempää apua ja viimein kotitontut katosivat takaisin omiin puuhiiinsa. Sitten Remus kääntyi Jamesin puoleen.

"No niin", hän komensi. "Anna tulla koko juttu."

James huokaisi. "Sinä varmaan tiedät, että Lily ja minä erosimme", hän totesi enemmänkin kuin kysyi. Remus nyökkäsi.

"Mutta miksi? Lily ei halunnut kertoa."

"En minä tiedä!" James sanoi turhautuneena. "Siksi, koska hän ei ymmärrä minua tai minä en ymmärrä häntä tai jotakin sinne päin - naisten juttuja, tiedäthän - "

"Kuinka paha tilanne on?"

James kohautti olkapäitään. Hän ei todellakaan tiennyt. "Ei kovin hyvä ainakaan", hän sanoi sitten. "Tai siis, en usko, että hän on vähän aikaan tulossa pyytämään anteeksi."

"Entä sinä itse?"

James huokaisi. "Mitä minä voisin pyytää anteeksi? Sitä, että olen oma itseni?" hän ravisti päätään. "Minä en aio olla yksi niistä pojista, jotka pukeutuvat identtisiin vaatteisiin tyttöystävänsä kanssa ja tekevät mitä tyttö ikinä haluaa."

Remus virnisti pelkälle ajatukselle. "Te varmaan näyttäisitte hyvältä identtisissä tuulipuvuissa..."

James viskasi lusikallisen sokeria Remusta kohti. "Tämä on vakava asia!"

"Anteeksi", Remus vakavoitui. "Mitä sinä nyt aiot tehdä?"

"En tiedä", James sanoi ja onnistui hymyilemään vinosti huolimatta sydämessään tuntuvasta painosta. "Tai siis, ei ole kovin paljon, mitä minä VOIN tehdä."

Hän jäi katsomaan kahvikuppiaan aivan kuin se olisi voinut ratkaista kaikki hänen ongelmansa. Ainakin hänen pitäisi etsiä itselleen pari tanssiaisia varten. Johtajapojalla ja -tytöllä kuului olla pari. Siltikään ajatus ei jaksanut erityisemmin innostaa häntä. Ainoa tyttö, jonka kanssa hän halusi tanssia, oli Lily.

Illan partioinnista tuli Lilyn tähänastisen elämän kamalin. Hän oli tosin arvellutkin asian olevan niin - koko illan hän ja James olivat vain vältelleet toistensa katseita. Lily oli enemmän kuin vastahakoinen lähtemään partioimaan. Hänen silmänsä punoittivat itkusta ja hän tunsi olonsa kauheaksi. Hän arveli näyttävänsäkin kauhealta - mutta sillä tosiasialla ei ollut hänelle juurikaan merkitystä. Viittä vaille kymmenen hän vaihtoi vastahakoisesti päälleen toisen paidan ja lähti sitten oleskeluhuoneeseen odottelemaan Jamesia.

James tuli pienen hetken kuluttua. Hän näytti Lilyn silmissä melko lailla normaalilta. Hänen silmissään oli ehkä vakavampi ilme, paljon surullisempi ja muutenkin hän näytti väsyneeltä, mutta sitä lukuunottamatta hän näytti samalta vanhalta Jamesilta. Lily mietti, miltä hän itse mahtoi näyttää. Sotkuiset hiukset, itkuiset silmät...

"Hei, James", hän sanoi vaisusti, kun James pysähtyi epätietoisen näköisenä portaiden alapäähän.

"Hei", James vastasi vähintään yhtä hiljaisella äänellä, eikä kohdannut hänen katsettaan. "Mennäänkö?"

Lily nyökkäsi kiitollisena siitä, että sai jotakin tekemistä ja lähti kiireesti kohti muotokuva-aukkoa Jamesin seuratessa hänen kannoillaan. Oleskeluhuoneessa istuvat oppilaat loivat heihin omituisia katseita - yleensä he juttelivat ja nauroivat keskenään lähtiessään partioimaan, mutta nyt heidän kasvoillaan oli haudanvakavat ilmeet. Kun he astuivat ulos muotokuva-aukosta, Lily kuuli jonkun seitsemäsluokkalaisen tytön alkavan selittää toisille, mitä heidän välillään oli tapahtunut.

"Mistä aloitetaan?" Lily kysyi ilmeettömästi heidän käveltyään rohkelikkotorniin johtavan käytävän päähän.

James kohautti olkapäitään. "Tähtitornista?" hän ehdotti ja oli purra kieleensä heti sanottuaan sen. Tähtitorni tunnettiin kahdesta käyttötarkoituksesta - opiskelusta ja siitä toisesta. Lily vilkaisi häntä ja tytön vihreissä silmissä häivähti ilme, josta James ei saanut kunnolla selvää. Se saattoi olla surua tai katumusta, tai pahoittelua. Hän ei tiennyt.

Hiljaisuus heidän välillään ei ollut koskaan aiemmin tuntunut yhtä painostavalta kuin nyt, heidän kävellessään kohti tähtitornia. James toivoi kaiken aikaa, että asiat olisivat olleet niin kuin ennen. Että hän ja Lily olisivat voineet jutella ja nauraa kävellessään. Että hän olisi voinut kietoa käsivartensa Lilyn olkapäiden ympärille ja suudella häntä, niin että he melkein kävelivät päin lähintä seinää. James ravisti päätään. Hänellä ei ollut varaa ajatella tällaista.

"Lily, minä - " hän aloitti, eikä ollut itsekään varma, mitä oikein aikoi sanoa Lilylle.

Lily kääntyi katsomaan häntä epäröivä ilme kasvoillaan. "Niin, James?"

James kohautti olkapäitään. "Anna olla. Minä unohdin jo, mitä minun piti sanoa."

"OK", Lily mutisi ja James oli näkevinään helpotuksen häivähtävän hänen silmissään. James huokaisi äänettömästi. Tästä tulisi todella pitkä ilta...

James ja Lily pysähtyivät vähän matkan päähän tähtitornin ovesta ja kuuntelivat. Jamesin kasvoilla käväisi ensin tuttu virne, kun hän tajusi, että tähtitornissa oli joku. Sitten hän vakavoitui ja vilkaisi Lilyä.

"Sinä vai minä?" hän kysyi.

"Sinä", Lily ilmoitti. "Minä en jaksa."

James nyökkäsi ja työnsi tähtitorniin johtavan oven auki. Inhokseen hän näki tähtitornissa Lucius Malfoyn ja Narcissa Blackin - vaikka hän oli kuvitellut, että molemmat olisivat olleet Malfoy-Blackin häissä. Ilmeisesti hän oli ollut väärässä, tai sitten luihuiset olivat vikkelämpiä kuin hän oli arvannutkaan.

"No niin, irti toisistanne, molemmat, ennen kuin annan teille jälki-istuntoa", James sanoi teräksisesti. "Ja nouskaa ylös sieltä sohvalta. Se ei välttämättä kestä teidän painoanne."

Lucius ja Narcissa nousivat seisomaan Jamesia kyräillen. "Mikä hätänä, Potter?" Narcissa nauroi sitten. "Etkö ole ikinä nähnyt ihmisten pitävän hauskaa?"

"Olen kyllä, mutta en olisi halunnut lisätä teitä sille listalle", James tuhahti. "Painukaa nyt tiehenne täältä."

"Miksi? Että sinä voisit pitää hauskaa kuraverisen Evansin kanssa?" Narcissa kohotti kulmiaan. James vilkaisi Lilyä, joka käänsi kiireesti katseensa pois. Narcissa huomasi tapahtuman ja hänen kasvoilleen ilmestyi tyytyväinen hymy.

"Eivät kai Tylypahkan omat suosikkikyyhkyläiset vain ole riidoissa?" hän kihersi.

"Suu kiinni, Black, tai minä suljen sen lopullisesti!" James ärähti ja veti taikasauvan esiin.

Narcissa katsoi taikasauvaa yllättyneenä, mutta ei vetäytynyt taaksepäin. "Ollaanpa sitä nyt herkkiä, Potter - "

"Pattiajos!" James huokaisi melkein kyllästyneesti. Narcissa kiljaisi, kun hänen kehoonsa ja kasvoilleen ilmestyi inhottavia paiseita.

"Joko te lähdette, vai pitääkö minun kenties käydä läpi koko kirousensyklopedia?" James kysyi.

Lucius Malfoy tarttui Narcissaa käsivarresta ja talutti tytön ulos tähtitornista. James laski taikasauvansa ja jäi katsomaan Lilyä.

"Anteeksi. Minun ei olisi pitänyt tehdä tuota", hän sanoi tajuttuaan, miltä kohtaus oli Lilyn silmissä näyttänyt.

Lily ravisti päätään. "Ei olisikaan. Johtajapojan on tarkoitus ottaa pisteitä, ei kirota toisia."

"Minä en voinut sille mitään", James sanoi. "Hän vain - kävi minun hermoilleni - "

Lily huokaisi. "Kävi hän minunkin hermoillen, mutta en minä silti tehnyt mitään."

"Pahus, ONKO SE MUKA MINUN VIKANI, ETTÄ HERMONI OVAT NIIN KIREÄLLÄ?" James huusi säikäyttäen niin Lilyn kuin itsensäkin. Hänen ei ollut tarkoitus alkaa huutaa. Hän riiputti päätään.

"Kuule, Lily, ehkä on parempi, että me suoritamme tämän partioinnin erillämme", hän ehdotti. "Tämä ei onnistu minulta juuri nyt."

Lily nyökkäsi hitaasti. "Kyllä se käy", hän sanoi ja James siirtyi nopeasti ovea kohti. "Mutta James - "

James kääntyi ympäri. "Mitä, Lils?"

Lily melkein unohti, mitä hänen oli pitänyt sanoa tajutessaan, että James oli ensimmäistä kertaa käyttänyt hänestä lempinimeä, jolla hänet yleisesti tunnettiin.

"Minä - sitä vain - näinkö tämä tulee olemaan?"

"Miten?" James kysyi ilmeettömästi.

"No - että me emme pysty puhumaan toisillemme?"

James kohautti olkapäitään. "En tiedä. En ole miettinyt sitä."

"Mutta me joudumme joka tapauksessa tekemään töitä kahdestaan", Lily muistutti varovasti. "Joulutanssiaiset ja kaikki - "

James keskeytti hänet kiireesti haluamatta ajatella joulutansseja. "Älä pelkää, minä en ole niin epäammattimainen, että antaisin rakkauden vaikuttaa työhöni", hän vakuutti latteasti. "Minä hoidan kyllä työasiat, kun niitä tulee."

Sitten hän käänsi selkänsä Lilylle ja käveli ulos tähtitornista.

Kun Lily ja James olivat partioimassa, heidän ystävänsä kerääntyivät poikien makuusaliin keskustelemaan tilanteesta. Remus oli antanut Siriukselle ja Peterillekin pikaisen kuvauksen Lilyn ja Jamesin välirikosta. Sirius oli enemmän kuin yllättynyt asiasta.

"Minä kuvittelin aina, että ne kaksi on liimattu yhteen", hän sanoi ihmeissään. "Enkä nyt tarkoita vain, että liimattu huulista - "

"Onko sinun mahdotonta olla vakavissasi edes vähän aikaa?" Arianna puuskahti. "Kyse on kahdesta parhaasta ystävästäsi!"

Sirius nyökkäsi. "Minä tiedän sen kyllä, kulta. Mutta te kaikki muut olette niin masentuneita, että jonkun on pakko olla ainutlaatuinen! Sitä paitsi masentuminen ei hyödytä yhtään mitään! Ei tässä sentään meidän välirikostamme ole kyse."

"Että miehet osaavat olla tunteettomia", Arianna mutisi.

"Hei", Remus ärähti. "Entä minä?"

"Ai niin, sinä", Arianna sanoi välinpitämättömästi. "Ei millään pahalla, mutta sinä olet niin mukava tyyppi, että sinuun on vaikea suhtautua miehenä."

Remus ei tiennyt, ottaisiko Ariannan sanat loukkauksena vai kohteliaisuutena. Hän päätti jättää asian ratkaisematta ja kääntyi Cinnamonin puoleen.

"Etkö sinäkään pysty suhtautumaan minuun miehenä?"

Cinnamon hymyili ja ojensi kätensä pörröttäkseen hänen hiuksiaan. "Ei hätää, minulle sinä olet sataprosenttisesti mies."

Sirius voihkaisi. "En todellakaan halua tietää, mitä kaikkea tuo tarkoittaa!"

"No, ei sinun tarvitsekaan", Peter huomautti. "Minä luulin, että meidän oli tarkoitus miettiä, miten me voimme auttaa Lilyä ja Jamesia?"

"VOIMMEKO me auttaa heitä?" Cinnamon kysyi järkevästi. "Minusta näyttää siltä, että tämä ongelma on HEIDÄN korviensa välissä, ei meidän. Tai siis, kaikki näkevät, että he haluavat olla yhdessä. He tietävät sen itsekin. He vain eivät usko sen olevan mahdollista."

"LILY ei usko sen olevan mahdollista", Arianna korjasi. "En usko, että Jamesilla on mitään ongelmaa seurustelussa."

Remus pudisti päätään alakuloisesti. "Jamesia loukkaa se, että Lily haluaisi hänen muuttuvan."

"Ja Lilyä loukkaa se, että James salaa häneltä asioita", Cinnamon lisäsi. "Jonkun pitäisi takoa heidän kalloonsa, että ihmiset VOIVAT olla erilaisia."

"Ai niin kuin Red ja Jazz?" Arianna mutisi ajatellen Rediä, joka oli aurori ja Jazzia, joka näytti olevan kuolonsyöjien puolella. Hän ei tajunnut, miten Red saattoi jakaa ajatuksensa sillä tavalla - rakasti yhtä, mutta vihasi kaikkia muita. Toisaalta, rakkaus oli sokea, Arianna ajatteli hieman huvittuneesti. Sirius oli siitä todisteena. Sitten hän muisti, että hänen oli ollut tarkoitus puhua Siriuksen kanssa. Hän mietti, oliko itsekästä keskittyä omiinkin ihmissuhdeasioihinsa, kun Lilyllä ja Jamesilla oli ongelmia - mutta toisaalta, eihän hän juuri nyt voinut tehdä mitään auttaakseen heitä.

"Sirius?" hän kysyi tehtyään päätöksen. "Jutellaanko vähän aikaa?"

Sirius virnisti. "Sinun huoneessasi vai meidän?"

"Älä edes yritä", Arianna sanoi terävästi. "Sinä pysyt minusta kunnioittavan välimatkan päässä!"

"Sehän nähdään..." Sirius mumisi noustessaan ylös.

"Mitä sinä sanoit?" kysyi Arianna, joka oli ollut jo matkalla ovelle.

Sirius yritti parhaansa mukaan näyttää viattomalta. "En mitään, kulta, en yhtään mitään..."

He lähtivät makuusalista, jättäen Remuksen, Cinnamonin ja Peterin kolmestaan. Pienen hetken ajan kolmikon välillä oli vaivautunut hiljaisuus, sitten Remus kääntyi Peterin puoleen.

"Matohäntä", hän sanoi mahdollisimman ystävällisesti. "Eikö sinun pitäisi olla jossakin juuri nyt?"

"Mitä, ei - " Peter aloitti, mutta tajusi sitten, mitä Remus tarkoitti. "Aivan, siis, totta kai, minulla on juuri nyt liemien tukiopetus!"

Hän säntäsi kiireesti ulos huoneesta. Cinnamon kohotti kulmiaan Remukselle.

"Liemien tukiopetus? Miksi hän sitten unohti ottaa kirjat mukaansa?"

"Koska hän on outo", Remus virnisti viattomasti. "Ei, minä halusin vain muistuttaa itseäni, että onnellisiakin hetkiä on olemassa."

"Niin kuin tämä, vai?" Cinnamon kysyi. "Miten muuten on mahdollista, että meillä menee hyvin, kun kaikilla ystävillämme menee huonosti? Tai siis, kaiken järjenhän mukaan MEILLÄ pitäisi olla niitä ongelmia - "

"Koska minä olen ihmissusi", Remus päätti hänen puolestaan ja huokaisi. Hän ihmetteli itsekin sitä, miten asia ei ollut muodostunut ongelmaksi heidän välilleen, niin kuin hän oli aina kuvitellut tapahtuvan. Mutta Cinnamon tuntui luottavan häneen siitä huolimatta, että hän oli mikä oli. Cinnamon PITI hänestä siitä huolimatta.

"Ehkä me vain emme ole yhtä temperamenttisia ihmisiä", Remus virnisti keksimättä Cinnamonille mitään muutakaan selitystä. "Kun taas toiset... Riitelevät koko ajan."

Cinnamon kohotti kulmiaan. "Väitätkö, että meidän elämämme on tylsää?"

Remus kallisti päätään ja oli miettivinään kysymystä. "No, en ole ihan varma..." hän aloitti.

Cinnamon viskasi häntä tyynyllä. "Sinä aiheutat minulle vielä jonkun kompleksin!"

"Minä kompleksin?" Remus kysyi heti. "Minä-olen-rakastunut-ihmissuteen-kompleksin, kenties?"

"Sitäkö sinä toivoisit?"

Remus nyökkäsi rehellisesti ja katsoi Cinnamonia vakavoituen. Cinnamonkin pysyi vakavana hetken aikaa, mutta sitten hänen kasvoilleen ilmestyi säteilevä hymy, joka ulottui hänen silmiinsä saakka. Hän nojautui lähemmäs niin, että hänen kasvonsa olivat melkein kiinni Remuksen kasvoissa.

"Ei", hän mutisi matalalla äänellä. "Ei sellaista kompleksia."

Remuksen ilme valahti ja Cinnamon jatkoi vieläkin leveämmin hymyillen:

"Sen kompleksin nimi on minä-olen-rakastunut-Remukseen-kompleksi."

Remus katsoi häntä hetken keksimättä mitään järkevää sanottavaa. Hän ei ollut ikinä kuvitellut kuulevansa noita sanoja kenenkään tytön suusta. Hän oli aina ajatellut, että sellainen ei vain ollut häntä varten. Hän oli ihmissusi. Tosin juuri tällä hetkellä hän ei tuntenut itseään lainkaan ihmissudeksi, vaan täysin Remukseksi. Hän hymyili Cinnamonille.

"Sitten se kompleksi on molemminpuoleinen", hän ilmoitti.

Cinnamon kohotti kulmiaan. "Sinullakin on minä-olen-rakastunut-Remukseen-kompleksi?"

"Ei", Remus pudisti päätään ja virnisti. "Tai, on minulla sekin, mutta pääasiassa minulla on minä-olen-rakastunut-Cinnamoniin-kompleksi."

"Sittenhän minulla ei ole mitään huolta", Cinnamon hymyili ja nojautui vielä lähemmäs Remusta, niin että heidän huulensa lopulta koskettivat toisiaan. Sillä hetkellä Cinnamon oli erittäin onnellinen siitä, että seitsemäsluokkalaisten rohkelikkojen keskuudessa oli edes yksi onnellinen pari - ja sen parin nimi oli Remus ja Cinnamon.

Arianna ja Sirius menivät rohkelikkotornin ulkopuolelle seisomaan silläkin uhalla, että pahantuulinen James ilmestyisi jostakin ja jättäisi heidät jälki-istuntoon aivan vain huvin vuoksi. Käytävässä Arianna risti käsivartensa rinnalleen ja kääntyi katsomaan Siriusta itsepäinen ilme kasvoillaan.

"Pitääkö minun kertoa sinulle, mistä tässä keskustelussa on kyse?" hän kysyi.

Sirius mietti hetken ja ravisti sitten syyllisen näköisenä päätään. "Kyseessä taitaa olla ich liebe Arianna Bell-ilmiö."

"Tiedätkö", Arianna sanoi kallistaen päätään. "Minä en ole ikinä pitänyt saksan kielestä. Se vain ei kuulosta kovin kauniilta."

"Millä kielellä sitten?" Sirius kohotti kulmiaan. "Ranskaa, espanjaa, italiaa, kroatiaa, swahilia - "

"Swahilia?" Arianna toisti.

Sirus kohautti vaatimattomasti hartioitaa. "Minulla ja Jamesilla oli kerran tylsää, joten opettelimme sanomaan minä rakastan sinua kahdellakymmenellä kielellä. Naisten iskemistä varten", hän lisäsi kuivasti. "Vaikka en ikinä olettanut joutuvani oikeasti käyttämään niitä sanoja."

"Sitten sinä olet lahjakkaampi kuin minä", Arianna sanoi alakuloisesti. "Minä osaan sen vain kolmella kielellä."

"Minä olen AINA paras", Sirius sanoi omahyväisellä äänellä.

Arianna huokaisi. "Ole tai ole olematta, tässä ei taida olla kyse siitä."

"Vaan...?"

"Siitä, tarkoititko sinä mitä sanoit?"

Sirius virnisti lammasmaisesti. "Ennen kuin vastaan siihen, yksi kysymys: kuinka hyvät mahdollisuudet minulla on päästä pakenemaan paikalta?"

"Sanoisin, että mahdollisuudet ovat yhden suhde 3562:teen tai jotakin sinne päin", Arianna laskeskeli. "Eli en kehottaisi yrittämään."

"Aina kannattaa yrittää", Sirius huokaisi. "Aavistan, että tästä keskustelusta tulee huomattavasti epämukavampi kuin keskusteluistani tyttöjen kanssa yleensä - "

"Ei tule, jos vain sanot niin kuin asia on!" Arianna sanoi kärsimättömästi. "Anna tulla! Pamauta se! Ole mies!"

"Hyvä on", sanoi Sirius, johon Ariannan viimeinen kommentti teki välittömän vaikutuksen. "Minä tarkoitin sitä, mutta jos sinä levittelet sitä tietoa jollekin, olet vieläkin uhanalaisempi kuin McGarmiwan nuttura."

"McGarmiwan nuttura...?"

"Anna olla! Minä tarkoitin sitä, eikö se riitä?" Sirius ärähti.

Arianna hymyili. "Riittää se", hän sanoi. "Kelpaako, jos vastaan niillä kolmella ainoalla kielellä, joita satun osaamaan? Tai siis, swahili ei ole vahvimpia puoliani - "

"Äidinkieli riittää, kiitos", Sirius virnisti.

"Hyvä on. Minä rakastan sinua. Ja nyt kun tuosta pakollisesta siirappisesta osuudesta on päästy yli, niin kiinnostaako sinua viedä minut joulutanssiaisiin?"

Siriusta hymyilytti. "Suoraa puhetta", hän kommentoi.

"Sellainen minä olen:"

"Kyllä se käy, kunhan ensin - " Sirius muisti yllättäen Chance Bramptonin, jonka kanssa hänen oli tarkoitus mennä tanssiaisiin. "Kunhan ensin hoidan yhden jutun."

Arianna huokaisi ja risti käsivartensa rinnalleen. "Hylkäät jonkun tytön, vai mitä?"

Sirius nyökkäsi ja kumartui suutelemaan häntä huulille. "Menenkin heti tekemään sen. Hauskaa päivänjatkoa, kulta - ja watakushi-wa-anata-wo-aishimashu!"

James käveli kädet taskuissa kohti rohkelikkotornia. Partiointi oli ollut koko hänen elämänsä masentavin. Siinä vain ei ollut mitään mieltä ilman Lilyä, jonka kanssa käräyttää luihuiset ja harhailla pitkin käytäviä. Jos tulevaisuus oli tällainen, hän ei ollut mitenkään innoissaan johtajapoikana olemisesta. Yhtä hyvin hän voisi luopua koko tehtävästä. Siinä ei ollut mitään mieltä ilman Lilyä.

Ei, James päätti kooten itsensä. Hän ei voinut antaa kaiken mennä ohi vain Lilyn takia. Hänellä oli velvollisuuksia ja jos hän halusi edes yrittää olla sellainen poika, joka kelpaisi Lily Evansille, oli hänen pakko hoitaa edes velvollisuutensa. Hän tekisi työnsä ja olisi hyvä johtajapoika-Kelmi. Lilynkin pitäisi nähdä se. Jos Lily ei näkisi... no, sitten James vain viettäisi loppuelämänsä yksin. Hän oli päättänyt jo kolmetoista-vuotiaana, että ainoa tyttö, jonka kanssa hän koskaan menisi naimisiin, oli Lily Evans. Ja se päätös piti.

James oli niin ajatuksissaan, että melkein törmäsi kulman takaa eteensä astuvaan tyttöön. Hän perääntyi nopeasti ja katsoi ruskeahiuksista tyttöä, joka oli korpinkynnen Aimee Fox.

"Sinun pitäisi olla makuusalissasi", James huomautti johtajapojan äänensävyllään.

Aimee väläytti hänelle pienen, anteeksipyytävän hymyn. "Tiedän", tyttö sanoi säteilevästi. "Mutta minulla oli asiaa sinulle."

James huokaisi. "Anna tulla vain."

"No, en voinut olla kuulematta sinun ja Evansin välirikosta - "

"Juorut kiertävät nopeasti", James sanoi kuivasti. "Mitä siitä?"

"Ajattelin vain, että sinullahan ei ole vielä paria tanssiaisiin...?"

"Sinä haluat mennä minun kanssani?" James kohotti kulmiaan.

Aimee hymyili. "Se olisi hyvä ratkaisu. Sinulla ei ole paria, eikä minulla ole paria. Sitä paitsi minä satun pitämään sinusta", Aimee jatkoi leveästi hymyillen. "Miten asia on?"

James mietti hetken ja totesi sitten, ettei hänellä ollut mitään menetettävää. Hän ei kuitenkaan saisi Lilyä. Ja säännöt sanoivat, että johtajapojalla ja -tytöllä piti olla tanssipari - näin hän ainakin säästyisi parin etsimiseltä.

"Hyvä on", hän sanoi ja pakotti kasvoilleen hymyn. "Aimee Fox, suostutko parikseni tanssiaisiin?"

"Suostun", Aimee vastasi ja suuteli häntä poskelle, sitten tyttö pyörähti ympäri ja katosi.

James huokaisi. Hän ei tuntenut oloaan hyväksi tämän ratkaisun jälkeen, mutta toisaalta - kuinka hän voisi tuntea olonsa hyväksi ilman Lilyä?

41.osa - tanssiaisvalmisteluja

Ensimmäinen asia, jonka James seuraavana aamuna tajusi oli se, että hän oli luvannut mennä tanssiaisiin Aimee Foxin parina. Hänen teki mieli mennä saman tien etsimään Aimee ja sanoa, että hän ei sittenkään voisi mennä tämän parina tanssiaisiin. Mutta hän tiesi, ettei voisi tehdä sitä. Ensinnäkin se olisi epäkohteliasta ja toisekseen professori McGarmiwa oli sanonut hänelle ja Lilylle tuhat kertaa, että heillä kummallakin piti olla joulutanssiaisissa pari. Heidän oli tarkoitus näyttää hyvää esimerkkiä tai jotakin - James ei ollut silloin kuunnellut erityisen tarkasti McGarmiwan ohjeita. Hänelle oli silloin ollut itsestään selvää, että hän menisi tanssiaisiin Lilyn kanssa.

"Anturajalka, hei", James mutisi noustessaan istumaan sängyllään. "Saanko minä mäiskiä sinua?"

Sirius vilkaisi häntä. "Ei kiitos. Kalkaros on parempi nyrkkeilysäkki", hän ilmoitti. "Mikä on olo?"

"Pullo alkoholia tekisi nyt hyvää..." James jupisi. "Minä INHOAN perjantaipäiviä."

"Viikko ja päivä tanssiaisiin", Sirius virnisti ja alkoi vihellellä tyytyväisenä itsekseen. James mulkaisi häntä ja käveli suihkuun. Oven läpi hän kuuli Siriuksen huutavan:

"Muistatko, mitä meidän oli tarkoitus tehdä tänään?"

James ravisti päätään, mutta tajusi sitten olevansa suihkussa eikä Sirius voinut nähdä häntä. Sen sijaan hän huusi:

"Ei aavistustakaan!"

"Minä en tajua, miten sinulla voi olla noin lyhyt muisti!" Sirius valitti. "Sinä voisit yhtä hyvin olla pingviini!"

James huokaisi. Tällä hetkellä hän toivoikin olevansa pingviini. Pingviinimiehillä kun ei tuntunut olevan turhan paljon murheita - ainakaan rakkausmurheita. Hän ravisti päätään haluten karistaa ajatuksen päästään.

"Mitä meidän piti tehdä tänään?"

"Kiusata luihuisia!" Sirius muistutti kiukkuisesti. "En tajua, miten voit unohtaa!"

"Anturajalka, Lily menee luihuisten ohi minun listallani", James huokaisi ja tuli pyyhe päällä ulos suihkusta.

Sirius loi häneen määrätietoisen katseen. "No, ei mene enää", Sirius ilmoitti. "Minä teen sinusta uuden miehen."

"Jos minä haluan tyylineuvojan, etsin sellaisen", James napautti.

Sirius pyöritti silmiään. "Minä en puhu nyt siitä. Vaan siitä, että sinä et voi vajota surkeuteen kuin apina! Tässä ohjeet: Lily alas, luihuiset ylös!"

"Miksiköhän tuo kuulostaa kaksimieliseltä..." James mumisi ja alkoi vetää paitaa päälleen. "Mene metsästämään se Kuutamo, jos haluat ahdistella luihuisia!"

Sirius pyörähti ympäri ja katosi huoneesta ennen kuin James oli ehtinyt kunnolla lopettaa lausettaan. Kiitollisena rauhasta James puki loppuun ja meni sitten tuijottamaan ikkunasta ulos. Maa oli valkoinen lumesta. Täydelliset olosuhteet joulutanssiaisille, James ajatteli synkästi ja kävi läpi mielessään tanssiaissuunnitelmia. Lauantaina heidän oli tarkoitus mennä koristelemaan sali yhdessä valvojaoppilaiden kanssa. Aikaisemmin hän oli kironnut sitä, että valvojaoppilaiden piti tulla mukaan - salin koristeleminen kahdestaan Lilyn kanssa olisi ollut enemmän hauskanpitoa kuin työtä - mutta nyt hän oli lähinnä kiitollinen siitä tosiasiasta.

Hän ei ollut ehtinyt ajatella loppuun, ennen kuin Sirius leväytti makuusalin oven auki ja ilmestyi huoneeseen raahaten Remusta ranteesta perässään. James kohotti kulmiaan näylle ja virnisti sitten pahoittelevasti Remukselle, joka näytti erittäin kärsivältä Siriuksen otteessa.

"Mistä sinä raahasit hänet?" James kysyi Siriukselta.

"Kirjastosta", Sirius virnisti.

James kääntyi katsomaan Remusta. "Kirjastossa? Tähän aikaan aamusta? Sinun pääsi on lopullisesti pehmennyt!"

"Älä nyt. En minä sanonut, MITÄ hän siellä kirjastossa teki", Sirius ilmoitti. "No niin, Kuutamo, hyvä poika, istu!"

Remus pyöritti silmiään. "Sirius, jos et ole unohtanut, meistä kahdesta SINÄ olet se koira." Hän istui sängyn reunalle joka tapauksessa ja katsoi odottavasti Siriukseen.

"No niin, mikä oli niin tärkeää, että minut piti raahata pois Cinin luota?" hän kysyi.

"LUIHUISET, Kuutamo, luihuiset", Sirius sanoi tuskastuneena. "Olenko minä tässä talossa ainoa, jota kiinnostaa luihuisten rääkkääminen?"

"On täällä Peter", James huomautti ja katsoi ympärilleen. Peteriä ei näkynyt. "Paitsi ettei täällä OLE Peteriä", hän jatkoi sitten. "Missä se rotta on?"

Sirius kohautti olkapäitään. "Iskemässä naisia", hän sanoi välinpitämättömästi.

"Anturajalka, vaikka SINÄ isket naisia, kaikki eivät tee niin", James muistutti.

"Minä EN iske naisia! Ainakaan juuri nyt", Sirius lisäsi kiireesti ja muutti äänensävynsä asialliseksi. "Mennäänkö asiaan?"

"Joka on...?"

"Ennen kuin menimme katastrofihäihin Rian kanssa, me sovimme - siis me neljä sovimme - että kiusaamme tänään luihuisia. Ja minun mielestäni sopimuksista pitää pitää kiinni", Sirius sanoi liioitellun kärsivällisesti. "Remus, sinä olet meidän aivomme. Mitä ideoita sinulla on luihuisten varalle?"

Remus huokaisi kärsivästi. Hän tiesi ystäviensä pakkomielteen kiusata luihuisia ja olihan hän aina itsekin mukana, mutta hänestä oli hauskempaa, jos joku muu keksi ideat, jotta häntä ei voitu syyllistää mistään, kun McGarmiwa sai heidät kiinni. Yleensä Sirius ja James olivatkin kahdestaan jälki-istunnossa. Remus oli niin tunnollinen, että häntä ei epäilty. Ja Peter taas oli liian hiirimäinen sellaiseen.

"Ei minulla ole mitään ideoita. Vaihdetaan heidän sukupuolensa."

"Eikö se olisi vähän julmaa?" Sirius rypisti otsaansa. "Mieti nyt - jos sinusta tulisi nainen - mitä sinä ajattelisit?"

"Olisin kauhuissani, kun menisin vessaan. Enkä muuten tarkoittanut pysyvästi", Remus sanoi kuivasti. "Minä en halua Kalkarosta sinun naisteniskulistallesi!"

Sirius virnisti. "Siitä ei ole toivoakaan. Hän on ällöttävä, vaikka olisi nainenkin."

"Tuo on tyhjänpuhumista", Remus huomautti. "Mitä mieltä olet ideasta?"

James kuunteli puolella korvalla ystäviensä keskustelua. Hän oli liian masentunut keskittyäkseen siihen tarkemmin. Vaikka Sirius kuinka sanoi, että hänen pitäisi unohtaa Lily ja keskittyä muihin asioihin, se ei ollut kovin helppoa. Sirius itse saattoi päästä helposti tyttöjen ylitse, koska hän vaihtoi aina seuraavaan, mutta James ei yksinkertaisesti HALUNNUT vaihtaa Lilyä seuraavaan.

"Sarvihaara, hoi, oletko vielä valveilla?" Sirius heilutti kättään hänen kasvojensa edessä.

Hän hätkähti ja katsoi ystäviään tarmokkaasti. "Totta kai. Aina valmiina. Mistä on kyse?"

"Lintsataan ensimmäiseltä tunnilta ja hiippaillaan tekemään pila sen aikana", Sirius selitti kärsivällisesti. "Tiedäthän, pila luihuisille? Se josta juuri puhuimme?"

"Minä en ole ääliö!" James kivahti.

Sirius muljautti silmiään. "Et sinä siltä yhtään vaikutakaan... No niin, neidit, hajaannutaan! James menee syömään, Kuutamo menee kirjastoon etsimään kirjan, josta loitsu löytyy - ja huomaa, kirjastoon EI jäädä sitten nuoleskelemaan ja minä - "

"Sinä menet kaulailemaan Ariannan kanssa ja unohdat koko jutun?" James arvasi.

"Minä menen keittiöön ja sovin asiasta kotitonttujen kanssa", Sirius lopetti loukkaantuneena. "Oikeasti, jos sinä et olisi tuollaisella haudankaivajatuulella, sinäkin saattaisit tajuta, missä mennään!"

James ei vaivautunut vastaamaan, vaan nousi ylös sängyltä ja lähti makuusalista suunnaten kohti Suurta Salia. Mennessään oleskeluhuoneen poikki hän näki Lilyn istuvan Ariannan kanssa sohvalla ja käänsi kiireesti kasvonsa pois.

Kun muut menivät päivän ensimmäiselle oppitunnille - loitsutunnille - Kelmit suunnistivat kohti keittiöitä tehdäkseen pilan luihuisille. He olivat löytäneet Peterinkin pöllölästä. Peter oli onnistunut joutumaan pöllönsä hyökkäyksen kohteeksi. Siitä olivat todisteena hänen kasvoissaan olevat kipeännäköiset arvet ja hänen synkkä ilmeensä, joka ilmaantui hänen kasvoilleen joka kerta, kun Sirius lausui ääneen sanan 'pöllö'.

"Mikä loitsu se on, jonka me teemme tänään?" Peter uteli, kun he astuivat ovesta sisälle keittiöön kotitonttujen keskelle.

Sirius virnisti. "Sukupuolenvaihdosloitsu. Se on vähän monijuomaliemen tapainen, mutta paljon yksinkertaisempi - täytyy vain lisätä oikeat aineet veteen ja juoma on valmis."

"Oikeat aineet?" Peter rypisti otsaansa. "Mistä te niitä hankitte."

"Vähän sieltä sun täältä", James sanoi vaatimattomasti välittämättä kertoa, kuinka he olivat hiippaileet professori Mahiskan ainesosakaapille aamiaisen jälkeen. "Jos et olisi jäänyt viihdyttämään pöllöjä, tietäisit senkin tarinan. Tiesitkö, Matohäntä, että elämästä menettää paljon, jos elää sen silmälaput päässä."

"Minä en elä silmälaput päässä", Peter ärähti. "En minä mikään hevonen ole."

"Et, mutta rotta olet", Sirius sanoi ja hänen suupielissään nyki. "Kannattaisi varoa, ettet joudu pöllön kynsiin..."

James virnisti. Hän tunsi olonsa paljon paremmaksi pitäessään hauskaa ystäviensä kanssa - ainakin niin kauan kun hän ei pysähtynyt ajattelemaan. Aamiaisella Aimee Fox oli tullut hänen luokseen ja kysynyt häneltä, mistä hän tulisi hakemaan tytön tanssiaisiin. Aimee vaikutti enemmän kuin innostuneelta menemään tanssiaisiin Jamesin kanssa ja se taas ahdisti Jamesia suuresti. Hän tiesi, että Aimee tulisi vain pettymään, mitä ikinä kuvittelikin. Hän ei ollut enää samanlainen kuin ennen. Häntä ei kiinnostanut vaihtaa tytöstä toiseen niin kuin ennen.

"No niin, missä luihuisten pikarit ovat?" Sirius siirtyi suoraan asiaan. "Hoidetaan tämä äkkiä pois alta."

"Minä en jaksa odottaa lounastaukoa", Peter sanoi innostuneesti.

Jamesille lounastauko oli erittäin tuskallinen kokemus. Remusta ja Siriusta oli mahdotonta erottaa tyttöystävistään, joten Lily ystävineen istui tapansa mukaan Kelmien luona pitkän pöydän ääressä. James arveli, ettei ollut koskaan ollut niin hiljaa lounastauolla - hän vain hotki ruokaa edes ajattelematta asiaa. Pystymättä katsomaan Lilyyn.

Lounastauon ainoa hohdokas hetki oli, kun luihuiset kohottivat pikarinsa huulilleen. Kelmit olivat vaihtaneet luihuisten tavanomaisen kurpitsamehun samannäköiseen liemeen, joka itse asiassa sai heidät vaihtamaan sukupuolta. Kelmit seurasivat virnistellen, kuinka luihuisten tupapöydästä alkoi kuulua kiljaisuja ja järkytyksen huutoja. Sitten Kalkaros harppoi heidän luokseen nopeammin kuin kissa, jonka takajalat olivat tulessa.

"Minä tiedän, että te teitte tuon", Kalkaros ärähti. "Perukaa loitsu ja heti, tai minä tapan teidät!"

Sirius nautti tilanteesta suunnattomasti. "Minun olisi paljon helpompi suhtautua tilanteeseen, Ruikuli, jos en olisi joka kerta purskahtamaisillani nauruun, kun katson sinuun", hän ilmoitti. "Ikävä kyllä sinä et ole yhtään paremman näköinen tyttönäkään..."

"Kangistumis tyystilus!" Kalkaros veti taikasauvan esiin salamannopeasti ja osui kirouksellaan Siriukseen, joka kaatui jäykkänä lattialle.

"Karkotaseet!" James sanoi välittömästi osoittaen sauvallaan Kalkarosta. "No niin, minä olen jo valmiiksi huonolla tuulella ja pystyn vain vaivoin estämään itseäni kiroamasta sinua, joten minäpä sanon sinulle, mitä tehdään: sinä käännyt nyt ympäri noilla tytönjaloillasi ja sipsutat takaisin luihuisen pöytään. Kun olet istunut alas, minä leijutan sauvasi sinulle. Jos et tee niin, minä huolehdin omakätisesti siitä, että opit varmasti korostamaan naisellista puoltasi, jos ymmärrät, mitä tarkoitan."

Kalkaros katsoi häntä äristen kuin raivotautinen koira, mikä näytti typerältä ottaen huomioon sen tosiasian, että hänellä oli tytön vartalo ja kasvot. Lopulta Kalkaros kuitenkin alistui kohtaloonsa ja lähti laahustamaan takaisin luihuisten pöytään Kelmien - kangistettua Siriusta lukuunottamatta - nauraessa hänen jäljessään. James kääntyi seuraavaksi Siriuksen puoleen mutisten vastaloitsun kiroukselle ja Sirius kömpi jaloilleen.

"Meidän olisi pitänyt muuttaa tuo sika lopullisesti naiseksi", hän mutisi. "Hän olisi ansainnut sen."

James oli aikeissa vastata, mutta tunsi yllättäen jonkun katseen liimautuvan itseensä ja sulki suunsa, ennen kuin oli edes ehtinyt aloittaa puhumista. Hän vilkaisi Lilyn suuntaan tietäen välittömästi, että se, joka tuijotti häntä, oli Lily. Hän kirosi itseään mielessään tajutessaan, miltä koko kohtaus oli Lilyn silmissä näyttänyt. Toisaalta, johan hän oli päättänyt, että Lilyn oli paras hyväksyä hänet sellaisena kuin hän oli. Vaikka tällaisina hetkinä koko päätös tekikin kipeää.

"Kenen kanssa sinä aiot mennä tanssiaisiin, Lily?" Arianna kysyi, kun he lojuivat myöhemmin kaikessa rauhassa makuusalissa sängyillään puhumassa. Arianna nojasi kyynärpäidensä varaan ja katsoi Lilyä tummat hiukset silmillä.

Lily kohautti olkapäitään. "En ole ajatellut asiaa turhan paljon", hän vastasi kyllästyneesti. "Suoraan sanottuna minua ei kiinnosta."

"Paras olisi kiinnostaa. Jos saan huomauttaa, tanssiaisiin on huomisesta alkaen viikko aikaa. Ja sinulla pitää olla pari."

"Minä tiedän", Lily huokaisi. "Mutta kun - "

"Mutta kun sinä haluat mennä Jamesin kanssa", Cinnamon keskeytti ymmärtävästi. "Lils, me tiedämme kyllä, miltä sinusta tuntuu."

"Tiedättekö?" Lily kohotti kulmiaan. "Oletteko te muka eronneet sellaisesta pojasta, jonka kanssa oikeasti haluaisitte olla?"

Arianna nyökkäsi. "Kahdesti. Älä unohda Siriusta."

"Mutta nyt te olette taas onnellisesti yhdessä", Lily huomautti ja sai Cinnamonin katsomaan Ariannaa järkyttyneenä sekä Ariannan punastumaan.

"Mistä sinä tiedät?"

"Sitä oli aika vaikea huomata", Lily sanoi kuivasti. "Ottaen huomioon, että te kaulailitte MEIDÄN MAKUUSALISSA, kun minä tulin hakemaan kirjojani sieltä."

Arianna katsoi häntä hämillisesti ja väläytti sitten hänelle Siriuksen kuuluisan hälläväliä-virnistyksen. "Minä arvelinkin, että ovella kävi joku..."

"Minä luulin, että sinä sanoit joskus, että makuusaliin ei tuoda poikia", Cinnamon kommentoi.

"En minä tuonutkaan tänne POIKIA. Pojan, YKSIKÖSSÄ", Arianna oikaisi. "Se on kokonaan eri asia."

Cinnamon katsoi Lilyä tuskastuneesti. "Sirius ei tee hänelle hyvää."

"Olkoon miten on", Arianna huiskautti kättään. "Meidän piti pohtia Lilyn tanssipari-ongelmaa."

"Ei siinä ole mitään ongelmaa", Lily sanoi ärtyneesti. Hän ei halunnut, että Arianna ja Cinnamon huolehtivat siitä, kenen kanssa hän menisi - varsinkin kun asia ei kiinnostanut häntä itseään lainkaan. Hän toivoi vain, että James olisi yllättäen tajunnut olevansa ääliö ja lapsellinen. Hän toivoi, että James olisi tullut pyytämään anteeksi. Mutta jotenkin hän arveli, että niin ei tapahtuisi.

"Odotahan", Arianna sanoi ja hypähti jaloilleen sängyltään. "Minulla saattaa olla ratkaisu ongelmaan."

Hän meni koulutarvikkeidensa luokse ja penkoi kasaa hetken aikaa, sitten hän veti voitonriemuisesti esille vanhan päiväkirjansa.

"Mitä hyötyä tuosta on?"

"No, kun olin neljännellä, minulla oli tapana kirjoittaa arvioita koulun pojista..." Arianna sanoi virnistäen lammasmaisesti. "Katsotaan, mitä minä olen kirjoittanut ja sitten sinä voit päättää, ketä haluat pyytää."

Cinnamon huokaisi. "Ria, sinä olet tehnyt tuon NELJÄNNELLÄ. Pojat ovat muuttuneet niistä ajoista."

"Minä en tarvitse mitään kuvausta poikien anatomisesta kehityksestä, kiitos vain", Arianna kivahti. "Sitä paitsi minulla oli erittäin hyvä maku jo silloin. Katsotaanpa vaikka - " hän alkoi selailla päiväkirjaansa läpi, kunnes löysi itselleen mieleisen sivun ja alkoi lukea ääneen:

"Amos Diggory..."

Cinnamon ja Lily valpastuivat. "Anna tulla!"

"Kiva ja hyvännäköinen, nätit silmät, varteenotettava vaihtoehto - " Arianna keskeytti lukemisen järkyttyneenä. "Miten minä olen voinut kirjoittaa tuollaista? Hän on ääliö!"

"Se siitä hyvästä mausta", Lily sanoi kuivasti. "Tuosta tuskin on kovin paljon apua."

Arianna kohautti olkapäitään. "Siitä olisi VOINUT olla apua. Sitä paitsi, tätä on hauska lukea."

"Mitä sinä olet kirjoittanut Remuksesta?" Cinnamon innostui kokonaan Lilyn ongelman unohtaneena.

"Remus..." Arianna mutisi ja selasi päiväkirjan sivuja eteenpäin. "Tässä. Lupin, Remus - "

"Oletko sinä laittanut nimet aakkosjärjestykseen?" Lily kysyi järkyttyneenä.

Arianna virnisti. "Minä satun pitämään järjestyksestä."

Lily ja Cinnamon pudistivat päätään. "Miksi sinä et sitten ikinä siivoa?"

"Se ei ole nyt tärkeää", Arianna huiskautti kättään. "Vaan Remus. Haluatteko te kuulla, mitä minä olen kirjoittanut hänestä?" Cinnamon nyökkäsi kiireesti ja Arianna alkoi lukea. "Söpö poika, liian tunnollinen ja ujo. Hiljainen, salailee selvästi jotakin. Isovelityyppiä / lohdutuspoikaystävätyyppiä - "

"Lohdutuspoikaystävä?" Cinnamon kurtisti kulmiaan. "Mikä se on?"

"Poika, joka isketään, kun oma poikaystävä jättää", Arianna virnisti. "Että ei tule niin kurja olo."

"Tekevätkö jotkut niin?"

Arianna kohautti olkapäitään. "Sirius ainakin tekee niin", hän totesi ja jatkoi sitten kiireesti puhettaan. "Tosin hän kyllä iskee tyttöjä, ei poikia."

"Mitä sinä olet kirjoittanut Siriuksesta?"

Hän virnisti alkaessaan lukea. "Aivan liian paksupäinen, ihmettelen, miten kukaan kestää olla hänen kanssaan samassa huoneessa, koska hänen egonsa murskaa kaikki alleen. Itserakas, itsepäinen ja yksinkertaisesti Kelmi. Tosin ne otsahiukset valuvat ihanasti silmille."

"Ohhoh", Cinnamon sanoi päätään pudistellen. "On tytöllä mielipide muuttunut."

"Paitsi niiden otsahiusten kohdalla", Arianna hymyili. "Kuka seuraavaksi? James?"

Lily hätkähti kuullessaan Jamesin nimen ja vakavoitui oitis. Arianna huomasi sen ja vilkaisi häntä anteeksipyytävästi.

"Minun ei olisi pitänyt sanoa sitä", hän sanoi nolona. "Anteeksi, Lils."

Lily pudisti päätään. Hänen oli paras päästä Jamesista äkkiä yli, joten yhtä hyvin hän voisi aloittaa sen nyt. "Ei se mitään. Lue nyt se vain."

"Oletko ihan varma?" Arianna halusi tietää.

"Itse asiassa minun nimeni on Lily", Lily korjasi kuivasti. "Lue nyt se!"

Arianna loi häneen vielä yhden epäilevän katseen, ennen kuin selasi listansa P-kirjaimen kohdalle. "Löytyi. Potter, James: samaa sarjaa Blackin kanssa, ilman niitä otsahiuksia, tosin. Kivannäköinen ja omistaa egon, joka täyttäisi koko rohkelikkotornin. Näkee selvästi, että harrastaa huispausta. Ihanat silmät, tosin niihin tuijottelee aivan liian moni tyttö."

Hän vilkaisi Lilyä. "Kuulostiko tutulta?"

"Ainakin tuo rohkelikkotornin kokoinen ego", Lily sanoi synkästi. "Ja ne silmät..."

Hän vajosi omaan Lily-haavemaailmaansa ja jäi tuijottamaan ikkunasta ulos. Hän alkoi epäillä, oliko Jamesista eroaminen sittenkään ollut niin viisasta. Totta kyllä, he olivat erilaisia ja erilaisuus aiheutti heille ongelmia, mutta hän oli silti rakastunut Jamesiin... Hän huokaisi ja ravisti hiuksiaan. Miksi tyttöjen piti aina mennä rakastumaan vääriin poikiin?

Miksi poikien piti aina rakastua vääriin tyttöihin, James ihmetteli ollessaan illalla partioimassa Lilyn kanssa. Partiointi sujui hieman paremmin kuin edellisenä iltana. Tosin hän ei ollut sanonut Lilylle kolmea lausetta enempää ja nekin olivat olleet pakollisia työasioita, mutta ainakaan hän ei ollut kaiken aikaa purskahtamaisillaan itkuun. Siitä hän oli helpottunut. Itkeminen oli erittäin epämiehekästä. Hän hymähti itsekseen ja vilkaisi Lilyä, joka käveli hänen vierellään suu tiukkana viivana, kauniit vihreät silmät vakavampina kuin pitkään aikaan. James olisi halunnut kysyä, mitä Lilyn päässä liikkui - ottaa selvää hänen ajatuksistaan, kuunnella häntä ja auttaa häntä hänen ongelmissaan. Mutta nyt sitä oli turha kuvitellakaan. Hän oli itse pilannut kaiken. Tai sitten ei. Hän ei vain tiennyt, mikä oli mennyt vikaan.

He kävelivät Suuren Salin suuntaan valmiina palaamaan sen jälkeen takaisin rohkelikkotorniin. James mietti, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin partioinnista tulisi taas normaalia. Ennen kuin heistä tulisi taas ystäviä. Olivathan Sirius ja Ariannakin olleet ystäviä - tai ainakin kavereita - vaikka tuntuivatkin eroavan nopeammin kuin kukaan ehti edes laskemaan. James huokaisi. Partiointi olisi pian ohi ja hän voisi palata takaisin rohkelikkotorniin pohtimaan Rediltä ja Jazzilta saamansa pallon arvoitusta. Se oli edelleen liian kova pähkinä purtavaksi. James oli jo varmistunut siitä, ettei palloa voinut käyttää vakoilemiseen, eikä sen sisällä ollut mitään. Se oli ainakin jonkinlaista edistystä. Jonakin päivänä hän vielä ratkaisisi koko pallon arvoituksen, eikä se päivä olisi kovin kaukana.

"Lily?"

James hätkähti ajatuksistaan valveille kuullessaan vieraan äänen lausuvan Lilyn nimen. Pojan äänen, hän tajusi ja tunsi käsiensä puristuvan nyrkkiin automaattisesti, kunnes pakotti itsensä rentoutumaan ja tarkkailemaan tilannetta. Hän kohotti katseensa ja näki Casper Halliwellin seisovan heidän edessään kädet taskuissa.

"Kuule, Halliwell, sinä olet liian myöhään ulkona, joten ala painua takaisin rohkelikkotorniin ja äkkiä - " James aloitti ankarasti, mutta Lily keskeytti hänet yhdellä kärsimättömällä kädenheilautuksella.

"Anna olla. Minä haluan kuunnella tämän."

James huokaisi ja perääntyi taustalle. Häntä ei selvästikään kaivattu tässä keskustelussa, hän päätteli, kun Lily ja Casper keskittyivät kokonaan toisiinsa unohtaen hänen olemassaolonsa.

"Oliko sinulla jotakin asiaa, Casper?" Lily kysyi ystävällisesti.

Casper nyökkäsi vaivautuneena. "No, minä kuulin McGarmiwalta, että johtajatytöllä pitää olla pari joulutanssiaisissa - " hän aloitti ja Lily nyökkäsi vahvistavasti. "Ja sinulla ei kuulemma vielä ole paria?"

Lily ravisti päätään ja vilkaisi syyllisesti Jamesia, joka tuijotti lattiaan. "Ei olekaan."

"No, minullakaan ei ole ja mietin, haluaisitko sinä mennä minun kanssani?"

Lilyllä ei ollut aikaa vastata, ennen kuin hän kuuli Jamesin tuhahtavan äänekkäästi, kääntyvän kannoillaan ja harppovan lujaa vauhtia tiehensä. Hän kääntyi ympäri ja katsoi hetken aikaa Jamesin loittonevaa selkää. Jamesin hahmo näytti jäykältä ja jotenkin surulliselta, Lily tajusi. Vaikka toisaalta, tuskin James halusi kuulla jonkun toisen pojan pyytävän häntä parikseen tansseihin, joihin heidän oli tarkoitus mennä yhdessä.

"Lily?" Casper kysyi tarkkaavaisesti.

"Anteeksi", Lily hymyili kääntyen takaisin Casperin puoleen. "Minä vain... mietin."

"Potteria?" Casper arvasi.

Lily nyökkäsi. "Kuule, sinä olet kyllä kiva tyyppi, mutta sinä varmaan tiedät tilanteen - "

"Tiedän. Tosin minulle sanottiin, että SINÄ jätit HÄNET."

"Se on totta", Lily vahvisti. "Mutta tein sen... no, olosuhteiden pakosta. Minä en vain tiedä, olenko - "

Casper naurahti. "Ei hätää. Ei millään pahalla, mutta ei minullakaan ole mitään aikeita iskeä sinua. Tai siis, alunperin minä halusin olla Ariannan kanssa, mutta se ei vaikuta mahdolliselta ja sinä olet kiva tyttö, joten minä ajattelin kysyä, tulisitko parikseni. Ystävinä?"

Lily hymyili helpottuneena. Ystävyydestä ei ollut mitään haittaa. "Se käy hyvin."

"Kiitos", Casper virnisti. "Pelastit minut julkiselta nöyryytykseltä."

"Kuin myös", Lily huomautti. "Tosin minun nöyryytykseni olisi ollut paljon pahempi. McGarmiwa olisi hutkinut minua sateenvarjolla, jos minulla ei olisi ollut paria. Menemmekö rohkelikkotorniin yhtä matkaa, ennen kuin minun on pakko jättää sinut jälki-istuntoon luvattomasta hiippailusta?"

Seuraava viikko sujui jokseenkin samoissa uomissa. Lily ja James enimmäkseen välttelivät toisiaan, kunnes heidän oli viimein tanssiaislauantaina pakko mennä koristelemaan Suurta Salia yhdessä. Lily ei ollut erityisen innoissaan koristelutehtävästä. Hän tunsi olonsa mielettömän vaivautuneeksi Jamesin kanssa ja kaikkein mieluiten hän olisi ollut ajattelematta koko tanssiaisia. Hän tiesi, että hänellä tulisi olemaan hauskaa Casperin kanssa, mutta silti - hänellä olisi ollut hauskempaa Jamesin kanssa.

"Miten me jaamme työt?" Lily kysyi Jamesilta hieman vaivautuneesti, kun he seisoskelivat Suuressa Salissa valvojaoppilaiden kanssa.

James kohautti olkapäitään. "Valvojaoppilaat voivat hoitaa yleisen koristelun, sinä voisit koristella lavan ja minä voin hankkia lentävät mistelit."

"Ovatko ne lentävät mistelit välttämättömiä?" Lily kysyi masentuneesti. Niistäkään ei ollut mitään iloa, kun hän ei ollut Jamesin kanssa. Toisaalta, Cinnamon ja Arianna todennäköisesti nauttisivat niistä suuresti -

James nyökkäsi lujasti. "Pitäähän sinulla ja Casperilla olla jotakin tekemistä tanssiaisissa", hän huomautti hieman purevasti.

Lily hätkähti ja katsoi häntä. "Tuo oli vähän asiatonta."

"Anteeksi. Minun ei siis olisi pitänyt sanoa sitä. No, sellaista sattuu", James käänsi hänelle selkänsä, mutta Lily tarttui hänen käsivarteensa kiinni.

"Minä en aio ruveta kaulailemaan Casperin kanssa!" hän sanoi tiukasti, vaikka ei itsekään tiedä, mitä hyötyä hänen oli selittää asiaa Jamesille. He eivät olleet enää yhdessä - eivät olleet olleet yli viikkoon - eivätkä hänen asiansa enää kuuluneet Jamesille. Silti selittäminen tuntui tärkeältä.

James hymyili vinosti. "Se tuskin on minun asiani, vai mitä?" hän kysyikin. "No niin, minulla ei ole aikaa puhua tästä enempää - "

"James! Onko sinun pakko olla tuollainen?"

"Millainen?" James kohotti kulmiaan.

"Noin - noin hankala", Lily sanoi epätoivoisesti. "Casper ei kiinnosta minua mitenkään!"

James huokaisi ärtyneesti. "Selväksi tuli. Koristele nyt se lava, tai ei tule mitään tanssiaisia, joissa kaulailla!" hän sanoi kärsimättömästi.

Lily pudisteli päätään kävellessään koristelemaan lavaa. Jamesille oli selvästikin turha puhua, hän ei halunnut kuunnella - häntä ei kiinnostanut - Lily tunsi kylmän aallon leviävän sisälleen tajutessaan, että ehkä James oli jo unohtanut hänet. Siksi James ei halunnut kuunnella. Koska hänellä oli jo uusi tyttö - ehkä se hänen tanssiaisparinsa -

Lily huokaisi syvään alkaessaan koristella salia innottomasti. Hän aavisti, että tanssiaisista ei tulisi lainkaan niin ihanat kuin hän oli syksyllä haaveillut.

41.osa - Joulutanssiaiset

Hieman yli tuntia myöhemmin James palasi takaisin Suureen Saliin. Hän oli ollut Tylyahossa hankkimassa misteleitä eräästä joulurihkamaan erikoistuvasta kaupasta ja nyt hänen tehtävänään oli enää lumota ne lentelemään ympäriinsä ja ahdistelemaan ihmisiä. Tosin hän ei ollut enää kovin innokas lumoamaan misteleitä - todennäköisesti ainoa, joka pääsisi tänä iltana suutelemaan Lilyä, oli Casper Halliwell. Ärsyttävä Casper Halliwell, joka tähän asti oli lukeutunut Jamesin kaveripiiriin, mutta enää hän ei ollut siitä kovinkaan varma. Hän tiesi, että Lily oli yrittänyt vakuuttaa hänelle heidän olevan vain ystäviä, mutta sitähän tytöt aina tekivät entisten poikaystäviensä edessä. Ainakin niin James luuli - yleensä hän ei viettänyt entisten tyttöystäviensä seurassa kovin kauan aikaa.

James mutisi loitsun seitsemännelletoista mistelille. Alunperin hänen oli ollut tarkoitus hankkia misteleitä vähemmän, mutta ne sai halvemmalla, kun niitä osti enemmän (kaupan omistajalla oli ilmeisesti vaikeuksia hankkiutua niistä eroon). Ja koska James maksoi mistelit koulun (tai itse asiassa McGarmiwan) rahoilla, hän halusi päästä mahdollisimman halvalla. Vaikka hän ei ollutkaan erityisen innostunut tanssiaisista, ei hän halunnut tulla kuristetuksi tanssiaisissa. Se olisi liian epäarvokas ja... ja tuhkimomainen kuolintapa.

"James?" tytön ääni kysyi hänen selkänsä takaa. Hän laski viimeisen mistelin käsistään ja kääntyi ympäri katsoen tyttöä, jolla oli ruskeat hiukset ja epätavallisen tummat kulmakarvat, jotka eivät näyttäneet lainkaan kuuluvan hänen kasvoihinsa. Aimee, James tajusi ja hänen mielialansa laski melkein lattiaan saakka.

"Hei, Aim", hän pakottautui sanomaan reippaasti ja suoristi selkänsä. "Tiedät kai, että tanssiaiset alkavat vasta kello yhdeksän ILLALLA?"

Aimee heilautti hiuksiaan ja katsoi häntä närkästyneenä. "Totta kai minä tiedän! En kai minä mikään sinun aivoton blondisi ole!"

"Itse asiassa, SIRIUS harrasti niitä blondeja", James oikaisi. "Minä olen aina pitänyt enemmän muista hiustenväreistä."

Käännettynä: hän oli aina pitänyt vain punaisista hiuksista. Olkapäille ulottuvista, paksuista, punaisista hiuksista, jotka kuuluivat seitsemäsluokkalaiselle tytölle nimeltä Lily Evans. Mutta sitä ei voinut mennä sanomaan omalle tanssiparilleen, joka tässä tapauksessa näytti ilahtuneelta hänen kommentistaan.

"Mitä asiaa sinulla oli?" James kysyi vaihtaen painoa jalalta toiselle.

Aimee vilkaisi häntä kohottaen tummia kulmiaan. "Eikö muka voi tulla juttelemaan ilman mitään syytä?" hän kysyi. James kohautti olkapäitään.

"Ei, tai siis kyllä, tietenkin", hän sanoi hätäisesti ja huokaisi äänettömästi. Illasta tulisi raskaampi kuin hän oli arvannutkaan. Aimee vaikutti aidosti pitävän hänestä ja hän taas... no, hän meni Aimeen kanssa vain koska ei voinut mennä sen tytön kanssa, jonka todella olisi halunnut viedä. Ennen sellainen oli ehkä vaikuttanut reilulta, mutta ei enää. Hänestä oli selvästi tulossa vanha, hän ajatteli synkeästi. "Minä vain... yllätyin."

"Ei se mitään", Aimee hymyili ja käänsi katseensa hänen edessään pöydällä oleviin misteleihin. "Mitä nuo ovat?"

"Et halua tietää", James mutisi. "Ne saattavat näyttää misteleiltä, mutta ne ovat oikeita paholaisia. Varo niitä."

"Miksi?" Aimee rypisti otsaansa. "Mitä ne tekevät?"

James virnisti väkinäisesti. "Pakottavat ihmiset ahdistelemaan toisiaan."

"Ai", Aimee vastasi - aivan kuin hän ei muka olisi tiennyt, mikä on misteli. "Pääsenkö minä kokeilemaan niitä?"

Hän loi misteleihin merkitsevän katseen ja vilkaisi sitten Jamesia, joka hymyili vaivautuneena. Jälleen kerran hän toivoi, että olisi ollut Sirius - Sirius oli niin paljon parempi torjumaan sulavasti tyttöjen pyyntöjä. Jos edes vaivautui torjumaan niitä. Helpointa olisi ollut suudella Aimeeta. Ei se ketään voisi vahingoittaa, James päätteli. Ja Aimee tulisi siitä iloiseksi... Tytön ruskeat silmät kimalsivat, kun hän katsoi Jamesia. James tunsi katseensa kulkeutuvan automaattisesti Lilyyn, joka seisoi selin häneen koristelemassa lavaa. Aivan kuin aistien hänen katseensa, Lily kääntyi ympäri ja heidän katseensa kohtasivat pienen hetken ajan. Sitten Lily vilkaisi merkitsevästi Aimeeta, joka seisoi Jamesin vierellä ja käänsi katseensa pois.

"Huhuu?" Aimee heilutti kättään Jamesin silmien edessä. "Onko ketään kotona?"

"Puutarhatonttuja", James vastasi typerästi.

Aimee mulkaisi häntä. "Sinä et ota minua vakavasti."

"Otan, totta kai otan", James sanoi kiireesti. Kaikkein vähiten hän halusi vielä hankaluuksia Aimeenkin kanssa. "Mitä sinä kysyitkään?"

Tyttö huokaisi teeskennellyn kärsivällisesti. "Vain sitä, että haluaisitko sinä kokeilla yhtä misteleistä etukäteen?"

James kohotti kulmiaan. Tytöistä tuli näköjään koko ajan suorasukaisempia. Lilyn kohdalla hän ei ollut pistänyt sitä pahakseen, mutta Aimee oli kokonaan eri juttu. "Ehkä on parempi jättää se iltaan", hän sanoi vältellen. "Etteivät mistelit kulu."

"Kulu?" Aimee toisti.

"Kyllä vain, ne kuluvat", James nyökytteli vakuuttavasti. "Miksi niitä muuten olisi noin monta?"

Aimee silmäili vuoroin epäilevästi häntä, vuoroin mistelipinoa. "Siksi, että mahdollisimman harva pääsee pakoon?"

"Tuo voisi olla totta", virnisti James. "Siis jos haluaisimme järjestää ahdistelutanssiaiset. Mutta kyseessä on JOULUtanssiaiset", hän painotti. Aimee näki hänen ilmeestään, ettei asiasta kannattaisi jankuttaa enempää, vaan tyytyi suutelemaan häntä poskelle ja katosi sitten Suuresta Salista.

James huokaisi ja jäi katsomaan Aimeen perään. Tapaamisesta oli tullut hänelle huono olo.

"Kaikki hyvin, Potter?"

Hän kääntyi ympäri, vaikka oli tunnistanut äänen katsomattakin. Vihaamansa äänen, joka kuului valvojaoppilaalle, jota hän myöskin vihasi. Valvojaoppilaalle nimeltä Amos Diggory.

"Miten niin?"

"Näytät olevan aika maassa", Amos virnisti, mutta virnistyksen takana hänen päänsä sisällä oli vain pidätettyä raivoa Jamesia kohtaan.

James hymähti. "En niin maassa kuin sinä olit viime kohtaamisemme jälkeen", hän ilmoitti. "Jos niin kuin tajuat mitä tarkoitan."

Amos nyökkäsi. "Tajuan oikein hyvin. Sinun tekee mieli mätkiä minua uudelleen, koska sinua ottaa päähän se, että olet menettänyt Lilyn. Minua taas se asia ei harmita pätkääkään. Se taitaa vain tarkoittaa, että Lily on vapaata riistaa."

"Jos sinä kaipaat riistaa, ehdottaisin puhveleita", James tokaisi. "Ne ovat aika suosittua tavaraa."

Amos mulkaisi häntä vihaisesti. "Kehottaisin sinua varomaan sanojasi, Potter, tai löydät itsesi lattialta."

"Ei millään pahalla, mutta sinä et ole ensimmäinen ihminen, jonka käsivarsille haluaisin päätyä", James nälväisi. "Minä vain en ole suuntautunut sillä tavalla. Ikävää, jos annoin sinulle väärän käsityksen."

"Jonakin päivänä sinä tajuat vielä, että et ole yhtään parempi kuin muutkaan, Potter", Amos sylkäisi. "Jonakin päivänä kuuluisa Potter häviää ja silloin minulla on hauskaa."

James tuhahti. "Sinä varmaan aiot kouluttaa tulevat lapsesi ainoastaan yhtä tarkoitusta varten: Potterien päihittämistä."

"Ihan kuin sinä mitään lapsia ikinä saisit..."

"Toivon mukaan en", James hymähti. "James Potter isänä voisi olla aika katastrofaalinen ilmiö. No niin, jos olet nälvinyt minulle tarpeeksi, voisit kipittää takaisin ripustamaan noita lumihiutaleita kattoon ennen kuin minä tulen vauhdittamaan sinua mattopiiskalla."

Amos vilkaisi häntä aikoen sanoa jotakin, mutta käännähti sitten ympäri ja palasi töidensä pariin. James kääntyi katsomaan misteleitä, jotka olivat kasana pöydällä. Hänen teki mieli päästää mistelit lentoon ja kaikista mieluiten ohjata yksi Lilyn yläpuolelle, jotta hän voisi auttaa Lilyä. Lily tuskin pitäisi lumisateesta, jota mistelit pudottivat niskaan, kunnes suuteli jotakuta. Toisaalta, Lily varmaan mieluummin hyppäisi Amos Diggoryn kaulaan. Tai Casperin.

James huokaisi itsekseen ja vilkaisi kelloa. Seitsemän tuntia aikaa tanssiaisiin. Yksitoista tuntia siihen, että ne olisivat ohi.

Lily oli helpottunut, kun salin koristelu päättyi. Hän oli ollut kaiken aikaa kireällä kuin viulunkieli, eikä ollut voinut keskittyä koristeluun laisinkaan. Varsinkaan sitten, kun Aimee Fox tuli puhumaan Jamesille. Aimee oli ilmiselvästi ihastunut Jamesiin - typeryskin näki sen. Jameskin näki sen, eikä tehnyt mitään. James ei käskenyt Aimeeta hukuttautumaan murjottavan Myrtin vessaan, vaikka hänen olisikin pitänyt tehdä niin.

Lily lähti Suuresta Salista ja suunnisti kohti oleskeluhuonetta. Hänen teki mieli mennä etsimään James ja pyytää Jamesilta anteeksi. Viikko riidoissa Jamesin kanssa oli ollut yksi hänen elämänsä kamalimmista ja hänestä alkoi tuntua, että hän mieluummin oli Jamesin kanssa (oli kyseessä sitten johtajapoika-James tai Kelmi-James) kuin ei Jamesin kanssa ollenkaan. Ei hän kai vakavissaan voinut odottaa, että James muuttuisi hänen vuokseen. James oli muuttunut jo paljon... lakannut pahoinpitelemästä luihuisia... eikä hän ollut enää aivan niin ylimielinenkään...

"Lils! Sinä tulit!" Arianna huudahti, kun hän pääsi oleskeluhuoneeseen asti ja syöksyi hänen käsivarsilleen.

Lily horjahti taaksepäin. "OK, Ria, mikä nyt on hätänä?"

"Enkö minä saa iloita parhaan ystäväni näkemisestä?" Arianna kysyi loukkaantuneena.

"Saat, saat", Lily pyöritti silmiään. "Mutta sinä olet niin kiero, että sinulla on varmasti taka-ajatuksia. Eli anna tulla saman tien."

"No..." Arianna virnisti. "Kun nyt sanoit, niin tarvitsen apua pukuni kanssa."

"Nyt jo?" Lily parahti tuskastuneena. "Ria, tanssiaisiin on aikaa KUUSI TUNTIA, pahus!"

Arianna loi häneen katseen, joka kertoi selvästi hänen olevan ääliö. "Koskaan ei ole liian aikaista aloittaa tanssiaisiin valmistautumista", Arianna ilmoitti arvokkaasti ja tarttui Lilyä käsivarresta pyöräyttäen hänet makuusalien suuntaan. Lily seurasi häntä alistuneesti ja istui sängylle, kun hänet oli raahattu tyttöjen makuusaliin asti.

"No niin, mikä on ongelma?" hän kysyi.

Arianna käänsi selkänsä ja viskasi hänelle vastaukseksi kaksi vaatemyttyä, jotka lähemmin tarkasteltuina paljastuivat juhlakaavuiksi. Toinen oli väriltään tummansininen, toinen valkoinen.

"Minä en osaa päättää, kumman laitan päälleni", Arianna ilmoitti. "Haluan asiantuntevan mielipiteen."

"Oletko ihan varma, että minun mielipiteeni on kaikista asiantuntevin?" Lily kysyi vinosti hymyillen. "Ehkä sinun pitäisi mennä kysymään Siriukselta, mitä mieltä hän on."

Arianna tuhahti. "Jos minä kysyisin Siriukselta, hän käskisi minun pukeutua minihameeseen."

"Tuo on liiankin todennäköistä", myönsi Lily ja tarkasteli juhlakaapuja lähemmin. Kumpikin oli hieman tiukempi kuin Ariannan tavalliset koulukaavut ja ne olivat ohutta, valossa kiiltelevää kangasta, joka tietyssä valossa näytti melkein läpinäkyvältä, mutta ei kuitenkaan ollut sitä. "Minä olisin ehkä sinisen kannalla", Lily sanoi hitaasti. "Se sopii paremmin sinun silmiisi. Ja valkoinen on vähän yksinkertainen väri."

"Enkä minä todellakaan ole yksinkertainen persoonallisuus", Arianna virnisti ja kumartui halaamaan Lilyä. "Kiitos, Lils. Minä menen heti pukeutumaan."

"Ria, KUUSI TUNTIA, muistatko?"

"Joten?" Arianna pyöritti silmiään. "Minusta on mukavaa olla ajoissa valmiina."

"Ja silti SINÄ olet meistä se, joka aina myöhästyy tunneilta", Lily naljaisi.

"HEI! Se on kokonaan Siriuksen vika!"

Lily ei onnistunut ylipuhumaan Ariannaa hidastamaan hieman tahtiaan. Hän itse odotti muutaman tunnin, ennen kuin alkoi pukeutua tanssiaisia varten. Hän veti hieman innottomasti päälleen vihreän juhlakaavun, jossa oli venemäinen kaula-aukko ja laajat helmat. Hän ei todellakaan ollut enää tanssiaistuulella - ei ollut ollut yli viikkoon ja se oli hänen oma vikansa.

Arianna oli jo valmis, kun Lily oli saanut itsensä puettua ja määräsi Lilyä istumaan tuoliin, jotta voisi laittaa Lilyn hiukset. Sen jälkeen Arianna selasi kampauskirjaa yli puoli tuntia, ennen kuin onnistui päättämään, mikä kampaus sopi Lilylle kaikista parhaiten.

"Eikö tuollainen liioittelu ole vähän turhaa?" Cinnamon kysyi alkaessaan pukea päälleen omaa, hopeista juhlakaapuaan.

Arianna kääntyi närkästyneenä katsomaan Cinnamonia. "Ei tippaakaan! Tanssiaiset ovat tärkeä asia!"

"Ehkä sinulle", Lily mutisi.

"Lils! Sinä JÄRJESTÄT nämä tanssiaiset, jos saan huomauttaa", kivahti Arianna. "Vähän asennetta, jos saan pyytää!"

"Älä vaadi häneltä liikoja, Ria", Cinnamon varoitti. "Ei sinulla itselläsikään olisi hauskaa, jos menisit ilman Siriusta."

Arianna oli aikeissa väittää vastaan, mutta tajusi sitten Cinnamonin olevan oikeassa ja sulki suunsa keskittyen Lilyn meikkaamiseen.

"Tarvitsetko sinä apua, Cin?" hän kysyi, kun oli saanut Lilyn ulkonäön kuntoon.

Cinnamon ravisti päätään. "Kaikkien meidän poikaystävät eivät ole ulkonäkömaterialisteja", hän muistutti ja sai Ariannan pyörittämään silmiään.

"Ihan kuin Remus ei välittäisi sinun ulkonäöstäsi! Vai onko kyseessä pelkästään sinun suutelutaitosi?"

"RIA!" Cinnamon kivahti. "Tuo on asiatonta."

"Anteeksi", virnisti Arianna. "Ehkä minun pitäisi kysyä tuota asiaa Remukselta. Siis, jos te kaksi ette ole liian kiireisiä kaulailemaan toisianne tänä iltana."

Cinnamon punastui ja katsoi toiseen suuntaan. Hän oli enemmän kuin onnellinen siitä, että hän ja Remus menisivät tanssiaisiin yhdessä. Hän toivoi, että uskaltaisi pyytää Remusta käymään kotonaan joululomalla. Toisaalta hän ei ollut varma, oliko vanhemmille-esittely hieman aikaista ottaen huomioon, että he olivat seurustelleet noin kuukauden, eivät enempää. Mutta hänelle tulisi ikävä Remusta, jos he eivät näkisi koko lomalla ja -

"Lily", Cinnamon sanoi muistaen erään asian. "Mitä Petunian kihlajaisille nyt tapahtuu? Tai siis, sinä ja James olette eronneet - "

"Tuskin Petunia peruu kihlajaisiaan vain sen vuoksi, että minä olen eronnut poikaystävästäni", Lily sanoi kuivasti ja kivun häivähdys käväisi hänen silmissään, mutta hän pakottautui kohauttamaan olkapäitään välinpitämättömästi. "Minä menen yksin. En ole tosin vielä kertonut asiasta vanhemmilleni, mutta ehtiihän sen sitten, kun menen kotiin."

Hän piti pienen tauon. "Ehkä on parempi, että kävi näin", hän sanoi sitten, yrittäen vakuuttaa itseään, vaikka se olikin enemmän kuin vaikeaa. "Tai siis, muuten minä joutuisin tapaamaan Jamesin vanhemmat ja menemään niihin hirveisiin uudenvuoden juhliin - "

"Hirveisiin uudenvuodenjuhliin?" Arianna keskeytti. "Minä luulin, että olit innoissasi."

"Innoissani tapaamaan pelottavia ja mahdollisesti vihamielisiä ihmisiä?" Lily naurahti ja pudisti päätään. "Ehkä se tuntui siedettävältä ajatukselta, kun olin vielä Jamesin kanssa. Mutta nyt olen helpottunut, että se jää väliin. Entä te? Oletteko te menossa sinne?"

"Siriuksen kanssako?" Arianna kohotti kulmiaan.

"Ei, kun ajattelin, että voisit iskeä Jamesin itsellesi", Lily tuhahti. "Siriuksen, totta kai! Eikös hän ole sinun poikaystäväsi?"

"Ainakin tänä aamuna oli", Arianna hymyili. "Minä menen, jos hän pyytää. Mutta hän on niin taulapää, että saattaa unohtaa. Ja Cin tietenkin menee Remuksen kanssa."

"Onko Remus muka kutsuttu?" Cinnamon kohotti kulmiaan.

Arianna nauroi. "Totta kai on! Hänhän on Siriuksen ja Jamesin parempi puolisko ja varmaan ainoa, joka estää heitä terästämästä boolia jollakin erittäin väkevällä!"

"Nyt minä alan olla TODELLA helpottunut siitä, että ne uudenvuoden juhlat jäivät väliin", Lily mutisi. "En ole koskaan nauttinut alkoholista niin paljon."

Kello oli kahtakymmentä minuuttia vaille yhdeksän ja Jamesin oli tarkoitus tavata Aimee Fox Suuren Salin edessä ala-aulassa. Hän seisoi poikien makuusalissa ja tuijotti synkkänä kuvaansa peilistä. Peilikuvassa ei ollut mitään kovin erilaista - musta juhlakaapu näytti melko lailla hänen omalta koulukaavultaan, paitsi että se oli erilaista kangasta ja hieman hienompi. Hänen hiuksensa olivat yhtä pörröiset kuin aina ennenkin. Yrityksistä huolimatta hän ei ollut saanut niitä siloteltua. Vaikka hänen oli pakko myöntää, ettei hän ollut edes yrittänyt kovin ahkerasti. Hänen silmissään oli kenties hieman erilaisempi ilme kuin yleensä - ei ollenkaan yhtä iloinen ja innostunut. Pelkkä ajatus tanssiaisiin menemisestä tuotti hänelle tuskaa.

"Lily, miksi sinun pitää olla tuollainen?" hän mutisi itsekseen.

Sirius kääntyi katsomaan häntä. "Kuutamo, tilanne alkaa mennä uhkaavaksi", hän kommentoi. "Sarvihaara puhuu peilikuvalleen ja kutsuu sitä Lilyksi!"

"Ainahan sitä sanotaan, että rakastavaiset ovat vain toistensa puoliskoja", Peter virnisti ja sai Jamesin vilkaisemaan itseään murhaavasti.

"Millaisen kirouksen haluaisit niskaasi, Matohäntä?" James kysyi teeskennellyn ystävällisesti.

"En mitään, kiitos", vastasi Peter hätäisesti. "Tai siis, minulla on seuralainen ja - "

"Ai niin, melkein unohdin", James nyökkäsi. "Onko Admire Speir sinun elämäsi nainen?"

Peter mietti hetken ja kohautti sitten olkapäitään. "Minä pidän hänestä. Mutta en ole vielä ikinä suudellut häntä, joten - "

"JOTEN KÄY ASIAAN, MIES!" Sirius huusi kovalla äänellä. "Tartu härkää sarvista, eli tässä tapauksessa tyttöä korvista ja - "

"Tuo sinun taktiikkasi on lähinnä ällöttävää", Remus mutisi. "Miltä minä näytän?"

Sirius pyöritti silmiään kääntyessään katsomaan Remusta arvostelevasti kuin tyylineuvoja. Remuksen juhlakaapu oli sininen ja hänen hiuksensa oli kammattu oikeaoppisesti.

"Minä tunnen itseni tytöksi sanoessani näin", Sirius mutisi. "Mutta tuo väri kerrassaan sopii sinulle, Kuutamo."

"Kiitos", Remus mutisi. "Pitäisikö meidän mennä metsästämään tyttömme?"

"Sopii", Sirius sanoi kohauttaen olkapäitään ja siirtyi Remuksen kanssa portaisiin. He olivat sopineet odottavansa Cinnamonia ja Ariannaa oleskeluhuoneessa ja James ja Peter aikoivat odottaa heidän kanssaan, sillä he tapaisivat omat parinsa vasta alakerrassa.

Jamesin suureksi epäonneksi he eivät kuitenkaan olleet ainoat, jotka odottivat oleskeluhuoneessa parejaan. Casper Halliwell seisoi tyttöjen makuusaleihin johtavien portaiden alapäässä siististi pukeutuneena, pieni hymy huulillaan. Casperin oli helppo hymyillä, James ajatteli mustasukkaisesti. Casper menisi Lilyn kanssa.

Hän tunsi käsiensä puristuvan hitaasti nyrkkiin ja Sirius nykäisi häntä hihasta.

"Sarvihaara, jos sinä nyt olet kiltisti, minä lupaan juottaa sinut känniin Kolmessa Luudanvarressa tänä yönä", Sirius lahjoi. "Sen pitäisi parantaa oloa vähäsen."

James mietti tarjousta hetken aikaa ja nyökkäsi sitten. Hetken kuluttua hän oli helpottunut siitä, että oli tehnyt sopimuksen Siriuksen kanssa - kun Lily laskeutui portaita alas kauniina kuten aina, hänen teki mieli mennä ja lyödä Casperin hampaat sisään. Lilyllä oli vihreä juhlakaapus - lähes (mutta ei aivan) yhtä vihreä kuin hänen silmänsä. Lilyn punaiset hiukset oli kiinnitetty korkealle, pörröiselle nutturalle, josta valui muutama kihartuva hiussuortuva kehystämään hänen kasvojaan. Jamesin suu oli loksahtaa auki, kun hän katsoi Lilyä. Sitten hän muisti, ettei hänellä ollut oikeutta naksauttaa leukojaan sijoiltaan Lilyn vuoksi. Se oikeus oli vain Casperilla.

Mutta Casper ei käyttänyt hyväkseen sitä oikeutta. Hän vain hymyili Lilylle, sanoi Lilyn näyttävän kauniilta ja tarjosi Lilylle käsivartensa. Lily tarttui siihen hymyillen ja pari suuntasi kohti muotokuva-aukkoa. Lily ei vilkaissutkaan Jamesiin.

"Keskity, mies", Sirius suhisi hänen korvaansa, kun muotokuva-aukko oli sulkeutunut Lilyn ja Casperin takana. "Kyllä se sujuu."

"Helppohan sinun on sanoa", James murisi. "Sinulla itse asiassa ON tyttöystävä."

Sirius virnisti. "Siinä paha missä mainitaan", hän sanoi katsahtaen portaiden suuntaan. Arianna ja Cinnamon laskeutuivat portaita alas yhtä aikaa leveästi hymyillen.

"Kiva puku, Bell", Sirius sanoi viheltäen hyväksyvästi Ariannalle. "Tosin minä kyllä arvostan vähempää vaatetusta, mutta - "

"Haluatko sinä saada korkokengästä päähäsi?" Arianna keskeytti suloisesti hymyillen. "Minä voisin nimittäin järjestää sen."

Sirius ravisti kiireesti päätään. "Ei kiitos. Mennäänkö, kulta?"

He menivät muotokuva-aukosta ulos käytävään Ariannan mutistessa kiihtyneesti:

"Minä EN ole kulta ENKÄ rakas ENKÄ kultsi ENKÄ hanipuppeli enkä mitään muutakaan, mitä sinun sairas mielesi keksii..."

Cinnamon virnisti Remukselle. "Ihanaa, että rakastavaisten välillä on yhteisymmärrys."

Myös Remus ja Cinnamon menivät ulos muotokuva-aukosta jättäen Jamesin ja Peterin seisomaan jälkeensä. James tuhahti loukkaantuneena.

"Olisi pitänyt arvata, että meidät unohdetaan heti kun he saavat tyttöjä näköpiiriinsä... on siinä minulla ystäviä..."

"Meidän on varmaan paras suunnata alakertaan", Peter ehdotti. "Ja jos se yhtään lohduttaa, minä voin saatella sinut sinne."

James värähti silminnähden. "Kiitos, mutta ei kiitos, Matohäntä. Jotkut asiat vain eivät sovi ystävyyteenkään."

Aimee oli jo odottamassa Jamesia alakerrassa, kun hän ja Peter ehtivät paikalle. Aimee seisoi kärsimättömän näköisenä Suuren Salin ovien edessä keltaisessa juhlakaavussaan, mutta hänen kasvonsa syttyivät ystävälliseen hymyyn heti kun hän näki Jamesin. James meni hänen luokseen ja pakottautui hymyilemään itsekin.

"Sinä olet myöhässä", Aimee moitti.

James virnisti. "Tiedäthän meidät Kelmit. Ajoissa oleminen on pahaksi maineelle. Mennäänkö saliin?"

Hän ojensi Aimeelle käsivartensa ja talutti tytön sisälle Suureen Saliin, joka alkoi jo täyttyä väestä. Vaikka James oli ollut mukana koristelemassa Suurta Salia, hänellä ei ollut ollut aavistustakaan, että sali näyttäisi niin hienolta, kun tanssiaiset alkaisivat. Suuren Salin katto oli tavanomaisten tähtien sijasta täynnä pieniä lumihiutaleita, jotka kiilsivät ja kimaltelevat, mutta eivät kuitenkaan pudonneet alas. Esiintymislava oli reunustettu köynnöksillä ja kynttilöillä ja salissa lenteli ympäriinsä pieniä misteleitä, jotka jäivät leijumaan jonkun päälle ja kastelivat kyseisen henkilön lumella, kunnes tämä suuteli jotakuta. James teki mielessään päätöksen, että pysyisi misteleistä mahdollisimman kaukana. Hän ei ollut mitenkään innokas suutelemaan Aimeeta.

"Sinä näytät kauniilta tänään", James sanoi Aimeelle, koska tyttö tuntui selvästi odottavan huomautusta. Aimee hymyili hänelle entistäkin säteilevämmin ja hän lisäsi lauseeseen mielessään, ettei Aimee kuitenkaan ollut yhtä kaunis kuin Lily, joka seisoi vähän matkan päässä Casperin kanssa ja hymyili leveästi, aivan kuin olisi nauttinut tanssiaisista jo ennen kuin ne olivat alkaneet. Katsoessaan tarkemmin James kuitenkin näki, etteivät Lilyn silmät hymyilleet. Kukaan muu tuskin huomasi koko asiaa, mutta hän oli katsonut Lilyn silmiin niin usein ja niin kauan, että tunsi niiden ilmeet paremmin kuin omat kasvonilmeensä. Juuri nyt Lilyn silmät heijastelivat pettymystä, jota James ei ymmärtänyt.

"Potter." James tunsi koputuksen olkapäällään ja kääntyi ympäri. Hän näki professori McGarmiwan seisovan takanaan kärsimätön ilme kasvoillaan.

"Iltaa, Minerva", James virnisti. McGarmiwa näytti siltä, että aikoi moittia häntä epäkohteliaasta puhuttelusta, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä.

"Sinun ja Lilyn on tarkoitus avata tanssiaiset", McGarmiwa muistutti. "Menkää lavalle ja pitäkää pikainen puhe. Sen jälkeen aloitatte tanssiaiset tanssimalla yhdessä."

"MITÄ?" James kysyi järkyttyneenä.

"Sinä ja Lily. Tanssitte yhdessä", McGarmiwa sanoi hitaasti ja selkeästi, aivan kuin olisi puhutellut ääliötä. "Ei sen niin mahdotonta pitäisi olla."

"Ei tietenkään, siis - " James ehti änkyttää, ennen kuin McGarmiwa lipui tiehensä asiallisessa mustassa kaavussaan. James huokaisi. Ei Lilyn kanssa tanssiminen mahdotonta ollut, ainakaan hänelle. Hän oli onnellinen siitä, että sai edes yhden tilaisuuden tanssia Lilyn kanssa. Toista tilaisuutta kun tänä iltana ei tulisi. Ja Lily ei olisi varmastikaan hyvillään tästä ensimmäisestäkään, James arveli. Hän kääntyi Aimeen puoleen ja hymyili pahoittelevasti.

"Minun täytyy totella Minervan käskyjä", hän sanoi Aimeelle, joka näytti tyytymättömältä. "Nähdään pian."

Aimee nyökkäsi ja James suuntasi kohti Lilyä ja Casperia. Hän laski kätensä varovasti Lilyn olkapäälle ja tunsi tytön hätkähtävän. Sitten Lily kääntyi ympäri kohtelias hymy huulillaan, mutta hymy haipui pois, kun hän kohtasi Jamesin katseen.

"James", hän sanoi hiljaa, yllättyneesti - aivan kuin nimi olisi vieläkin merkinnyt jotakin.

"Hei, Lily", James vastasi yrittäen pitää äänensä tavanomaisen vakaana ja itsevarmana. "Minerva sanoi, että meidän pitää avata tanssiaiset. Siis pitää puhe ja sen jälkeen tanssia yhdessä - "

"MITÄ?" Lily parahti.

James hymyili pienesti. "Tiedätkö, minun reaktioni oli täsmälleen sama", hän sanoi. "Älä pelkää, olen kohtalaisen hyvä tanssija. Ainakin Sirius sanoo niin."

"En minä varpaideni kohtalosta huolehdikaan", Lily mutisi ja veti syvään henkeä. "Onko meidän pakko?"

James tunsi sydämensä vääntyvän rinnassaan kuullessaan Lilyn vastarinnan. Jos Lily oli joskus hänestä välittänyt, niin eipä välittänyt enää.

"Voithan sinä aina mennä kysymään McGarmiwalta", hän ehdotti. "Siis, jos uskallat."

"En uskalla", Lily mutisi ja huokaisi. "Mennään sitten. Anteeksi, Casper, minä tulen pian - "

Casper nyökkäsi ja hymyili vinosti. James yritti tulkita pojan ilmettä, mutta ei saanut siitä mitään selkoa. Pian hän lakkasi yrittämästä ja tarjosi sen sijaan kätensä Lilylle. Lily tarttui siihen hieman epäröiden ja James lähti ohjaamaan häntä lavan suuntaan.

Lavalla oli jo valmiina erilaisia soittimia bändiä - Mistaken Identityä - varten. Bändin jäsenet tulisivat myöhemmin, tosin yksi heistä oli jo valmiina paikalla. James asettui lavan keskelle Lilyn vierelle ja mutisi melutusloitsun Lilyn seuratessa hänen esimerkkiään.

"Tervetuloa Tylypahkan joulutanssiaisiin", Lily aloitti kirkkaalla äänellä ja kaikki hiljenivät katsomaan häntä. "Toivottavasti teillä kaikilla on tänään hauska ilta. Ennen kuin aloitamme, muutamia käytännön asioita. Eli, tanssiaiset kestävät yhteen asti, mutta poistuminen aiemmin on tietenkin sallittua."

"Ruokailu on tänään järjestetty hieman eri tavalla kuin yleensä", James jatkoi. "Jokaisessa pöydässä on ruokalista ja voitte itse tilata, mitä ruokaa haluatte. Tilaaminen tapahtuu yksinkertaisesti: lausutte vain lautasellenne selkeästi, mitä ruokaa haluatte ja ruoka ilmestyy eteenne."

"Alkuillasta kuunneltavana on normaalia joulumusiikkia ja kymmenen jälkeen esiintyy Mistaken Identity", Lily lopetti. "Nauttikaa juhlista."

He kuuntelivat kärsivällisesti pakolliset taputukset loppuun, sitten jostakin alkoi soida hiljainen tanssimusiikki, vaikka kukaan ei voinutkaan nähdä soittajia. James vilkaisi Lilyä epäröiden ja Lily ojensi hänelle kätensä. Hän tarttui siihen ja talutti Lilyn alas lavalta. He suuntasivat tanssilattian keskelle ja tanssilattia tyhjeni nopeasti muista oppilaista.

James pysähtyi keskelle lattiaa Lilyn eteen ja katsoi Lilyä silmiin. Lilyn vihreät silmät vastasivat hänen katseensa varovaisina, epävarmoina, eikä viime päivinä näkyneestä suuttumuksesta ollut jälkeäkään. Sitten James kumarsi Lilylle, joka vastasi pikaisella nyökkäyksellä. Hän antoi käsivarsiensa laskeutua Lilyn vyötärölle Lilyn käsien siirtyessä olkapäilleen.

He aloittivat tanssimisen sanaakaan sanomatta, yrittäen olla keskittymättä katselevaan yleisöön. James tunsi ensimmäistä kertaa heidän eronsa jälkeen olonsa täydellisen hyväksi. Aivan kuin hänellä ei olisi ollut tarvetta tehdä mitään tai liikkua minnekään. Hän tuskin muisti heidän tanssivan - hän oli keskittynyt vain Lilyn käsiin olkapäillään. Lilyn silmiin.

Lily kirosi itseään tanssiessaan Jamesin kanssa. Hän kirosi itseään siksi, että oli ollut niin typerä ja sotkenut asiat. Että oli niin typerä, ettei enää tiennyt, mitä tehdä. Tanssiessaan Jamesin kanssa hän tajusi selvästi, että oli ollut ääliö erotessaan Jamesista. Totta kyllä, he olivat liian erilaisia, eikä heistä ehkä koskaan tulisi mitään parina - mutta hänellä oli vielä kamalampi olo ilman Jamesia. Ja nyt hän ei enää tiennyt, mitä hän voisi tehdä. Hän itse oli halunnut erota Jamesista. Ei hän voisi mennä pyytämään Jamesia takaisin.

Kumpikin oli niin vaipunut omiin ajatuksiinsa, että he vain vaivoin tajusivat musiikin loppuneen. James astui hämillään kauemmas Lilystä ja hymyili hänelle. Hymy ei kuitenkaan ollut tavanomaisen iloinen vaan jotenkin vakava. Tyhjä, Lily ajatteli. James talutti hänet sivuun lattialta varsinaisten tanssien alkaessa. Tanssilattian laitamilla hän pysäytti Lilyn.

"Minä - " hän aloitti. "Anteeksi, Lily."

"Mistä?" Lily kohotti kulmiaan.

James kohautti olkapäitään. "En tiedä. Minä vannoin itselleni, että en pyydä sinulta anteeksi enää mitään. Mutta ehkä on kuitenkin parempi, että teen niin. Anteeksi siitä, mitä minä nyt yleensäkin olen tehnyt sinulle. Ja toivottavasti sinulla on hauska ilta Casperin kanssa. Oikeasti. Minä tarkoitan sitä."

Hän lähti ennen kuin Lily ehti sanoa sanaakaan. Lily jäi katsomaan hänen peräänsä suu auki ja tunsi sen vähänkin juhlatunnelman, jota hänellä oli ollut, katoavan. Hän tajusi, että Jamesin sanat saattoivat merkitä vain yhtä asiaa. James oli ihastunut toiseen tyttöön. Jamesin oli siis helppo toivoa, että hän viihtyisi Casperin kanssa.

Huokaisten Lily palasi Casperin luokse. Nyt hän ei ainakaan voisi pyytää Jamesia takaisin.

"Jameees, tanssitaanko?" Aimee pyysi venyttelevällä äänensävyllä, kun James palasi hänen luokseen.

James kirosi hiljaa mielessään. Hän oli toivonut, että voisi viettää edes jotenkin mukavan illan ystäviensä kanssa, mutta ilmeisestikään se ei ollut mahdollista. Aimee ripustautui oitis hänen käsipuoleensa tehden selväksi, etteivät tanssiaiset kaverien kesken tulisi kysymykseenkään.

"Tanssitaan vain", hän nyökkäsi kätkien pahan tuulensa ja ohjasi Aimeen tanssilattialle. Hän kietoi käsivartensa hajamielisesti Aimeen vyötärölle ja yritti olla ajattelematta, että tyttö, jonka kanssa hän tanssi, oli Aimee eikä Lily. Se ei kuitenkaan ollut helppoa. Katsoessaan suoraan eteenpäin hän näki Aimeen ruskeat hiukset, ei Lilyn punaista hiuspilveä, jota rakasti yli kaiken. Hän huokaisi raskaasti.

"Kaikki hyvin, James?" Aimee kysyi. "En kai minä vain kurista sinua?"

"Et tietenkään", James sanoi sujuvasti, vaikka Aimeen käsivarret olivatkin vähän turhan tiukasti hänen kaulansa ympärillä. Hän katseli ympärilleen tytön pään ylitse yrittäen löytää jostakin sopivan keskeytyksen. Hän naurahti, kun hänen katseensa pysähtyi Siriukseen ja Ariannaan, jotka tanssivat kahdestaan vähän matkan päässä. Toisin kuin muut tanssijat, jotka tyytyivät vain siirtelemään jalkojaan hitaasti musiikin tahdissa, Sirius ja Arianna tanssivat kovaa vauhtia huoneen laidasta laitaan. James purskahti avoimeen nauruun.

"Mitä nyt?" Aimee kysyi selvästi ärsyyntyneenä häiriöstä.

James virnisti. "Sirius."

"Onko meidän pakko välittää siitä?"

"Ei", James huokaisi ja antoi taas katseensa harhailla ympäri salia. Pienen etsimisen jälkeen hän onnekseen tunnisti tanssijoiden joukosta kaksi tuttua hahmoa, joita ei voinut sekoittaa keneenkään muuhun. Red ja Jazz. Kummallaan ei ollut yllään juhlakaapua, vaan Redillä oli musta t-paita ja farkut. Jazzilla taas oli leveähelmainen, polveen saakka ulottuva musta hame ja tiukka vihreä paita. James virnisti.

"Anteeksi, Aim, mutta minun on pakko keskeyttää tämä tanssi", hän ilmoitti irrottaen käsivartensa Aimeen vyötäröltä.

"Miksi?" Aimee kysyi loukkaantuneena.

"Pitää mennä tervehtimään ystäviä", James sanoi. "Nähdään kohta."

Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan suunnisti kohti nurkkaa, missä Red ja Jazz tanssivat täysin keskittyneinä toisiinsa. Tavallisesti niin kovanaamainen pari näytti nyt samalta kuin kaikki muutkin salin rakastuneet. Heidän katseensa olivat kiinnittyneet toisiinsa ja James epäili, saisiko hän ravistettua heitä tarpeeksi hereille puhuakseen heidän kanssaan.

Hän huolehti kuitenkin turhaan. Hänen lähestyessään Rediä ja Jazzia Red irrottautui nopeasti Jazzista ja astui askeleen taaksepäin virnistäen Jamesille.

"Terve, James! Joko pallon salaisuus alkaa ratketa?"

James levitteli käsiään. "Sanotaanko vaikka, että minulla on pitkä lista asioita, joita pallo EI ole. Eli lähipäivinä se ratkeaa."

"Niinhän sitä voisi kuvitella", Red virnisti.

"Oliko siinä lahjassa jotakin takana, vai nautitko sinä vain pirullisten lahjojen antamisesta?" James kohotti kulmiaan.

"Jos minä olisin halunnut antaa sinulle pirullisen lahjan, olisit saanut verkkosukkahousut", Red naljaisi.

James huokaisi. "Niin tietenkin. Jazz, oletko valmiina soittamaan?"

"Aina valmiina."

"Jotenkin en epäillytkään sitä ollenkaan."

Red katsoi häntä tarkkaavaisesti. "Onko sinulla kaikki hyvin, James?" hän kysyikin seuraavana. "Vaikutat vähän masentuneelta?"

"Mitäpä muutakaan minä voisin olla?" James hymähti nyökäyttäen päällään kohti suuntaa, missä Lily tanssi Casperin kanssa. Redin kasvoille levisi ymmärtävä ilme.

"Rakkausongelmia, vai?"

"Mistä arvasit?" kysyi James kuivasti.

Red virnisti ja vilkaisi Jazzia. "Sanotaanko vaikka, että me olemme eronneet ja palanneet takaisin yhteen viimeiset seitsemän vuotta, joten tiedämme, mistä puhumme."

"Viimeiset seitsemän vuotta?" James toisti järkyttyneenä.

"Niin, no, nyt olemme olleet kohta vuoden yhdessä ilman ainuttakaan eroamista. Sitä voisi kutsua edistykseksi", Jazz hymyili. "Onko Sirius tai Arianna muuten puhunut paljon Regulus Blackin häistä?"

James ravisti päätään. "Ei, miten niin?"

"Kunhan kysyin... Kenen kanssa sinä muuten olet täällä?" Jazz vaihtoi puheenaihetta.

"Aimee Foxin."

Red nyökkäsi. "Korpinkynnessä, vai mitä? Hän on varmasti oikein kultainen ihminen, mutta - no - minä en erityisemmin pidä hänestä, ei millään pahalla."

James virnisti. "Mitä sinulla on häntä vastaan?"

"Hän yritti iskeä minua", Red huokaisi. "Ja Jazz melkein puukotti minua sen takia."

"Enpäs! En minä sellaista tekisi!"

"Et tietenkään..."

James näki naljailun alkaneen, nyökkäsi pikaisesti parille ja lähti sitten suunnistamaan takaisin Aimeen luokse. Matkallaan tanssilattian poikki hän ohitti Lilyn ja Casperin, jotka tanssivat toistensa käsivarsilla. Hän pidätti vaivoin halun kampata Casper ohimennen.

"James ei vaikuta kovin onnelliselta", Cinnamon huomautti Remukselle heidän istuessaan pöydän ääressä syömässä.

Remus ravisti päätään. "Hänellä on pieniä ongelmia hyväksyä se, ettei hän ole enää Lilyn kanssa."

"Lilyllä on aivan samanlaisia ongelmia", Cinnamon huokaisi. "Minä INHOAN heidän luupäisyyttään!"

"Ainakin heillä on jotakin yhteistä."

"Niin. Voidaanko puhua jostakin muusta? En haluaisi pilata tanssiaisia..."

Remus hymyili. "En minäkään. Olen odottanut näitä tanssiaisia aivan liian pitkään."

Cinnamon kohotti kulmiaan. "Odottanut? Tanssiaisia? Oletko sinä AIVAN varma sukupuolestasi?"

"Olen minä", Remus sanoi loukkaantuneesti. "Mutta kyllä pojatkin saavat olla tunteellisia."

"Mitä tunteellista tanssiaisissa on?"

Remus hymyili hänelle ja ojensi hänelle kätensä. "Mennään tanssimaan", hän pyysi. "Näet sitten."

Cinnamon tarttui hänen käteensä ja nousi ylös. He kävelivät tanssilattialle ja alkoivat tanssia hiljaisina. Cinnamon sulki silmänsä ja unohti kokonaan Lilyn ja Jamesin ongelmat, sekä ympäröivän maailman. Hän unohti kokonaan, missä he olivat ja mitä he tekivät - kunnes todellisuus tarttui häneen liiankin lujasti ikävän lumisateen muodossa.

"Mitä pahusta...?" Cinnamon manasi avatessaan silmänsä, mutta hänen suuttumuksensa muuttui pian hymyksi, kun hän seurasi Remuksen katsetta, joka suuntautui jonnekin heidän yläpuolelleen. Misteli.

"Tiedätkö, mitä nuo ovat?" Remus kysyi hiljaisella äänellä heidän jatkaessaan tanssimista.

"En ole aivan varma..." Cinnamon kiusoitteli. "Kanelia?"

Remus ravisti päätään. "Eivät aivan. Niitä ei voi käyttää syömiseen. Niillä on yksi ainoa tehtävä."

"Mikä se on?" Cinnamon kallisti päätään.

Remus ei vastannut, vaan suuteli häntä.

Lily katsoi kateellisena, kuinka Remus ja Cinnamon tanssivat onnellisina vähän matkan päässä. Hän itse tanssi Casperin kanssa, mutta se ei tuntunut sellaiselta kuin sen olisi pitänyt. Toisaalta, ei hän ollut sitä odottanutkaan. He olivat tulleet tansseihin ystävinä. Mutta silti, Lily huokaisi, silti oli epäreilua, että kaikilla muilla oli ihanat joulutanssiaiset, kun taas hänellä - joka oli vielä nähnyt vaivaa joulutanssien järjestämiseen - oli kurja ilta. Casper oli tosin ystävällinen ja reilu ja he viihtyivät toistensa seurassa, mutta kumpikin olisi kuitenkin mieluummin ollut jonkun muun kanssa.

Lily antoi katseensa lipua Ariannaan ja Siriukseen, jotka tanssivat kovaa vauhtia edestakaisin lattialla ja nauroivat. Hän tiesi, että Casper olisi halunnut olla Siriuksen paikalla - mutta hän itse ei osannut suhtautua Casperin haaveisiin. Arianna ja Sirius sopivat yhteen, kumpikin oli tumma ja arvaamaton. Jopa heidän pirulliset virneensä sopivat yhteen, Lily ajatteli huvittuneesti katsellessaan, kuinka Sirius ja Arianna tanssivat tahallaan Lucius Malfoyn kantapäille. Sitten uudelleen. Ja uudelleen, kunnes Malfoy kääntyi ympäri ja katsoi Siriusta raivostuneesti. Sirius kohautti olkapäitään ja hänen huulensa muodostivat yhden ainoan sanan:

"Hupsista..."

Arianna vilkaisi Siriusta väsyneenä ja nauroi. He olivat tanssineet ympäri salia viimeisen tunnin ajan istumatta hetkeäkään - Siriuksella oli pakkomielle tanssia mahdollisimman paljon. Hän arveli, että Sirius yritti tehdä jonkinlaista tanssiennätystä, tai sitten Sirius oli juonut jotakin, mitä ei löytynyt ruokalistalta. Kumpi tahansa oli mahdollista.

"Voimmeko me tanssia yhden tanssin välillä HITAASTI?" Arianna pyysi Siriukselta.

Sirius katsoi häntä silmät välkähtäen. "Mitä ideaa siinä on?"

"Mitä ideaa on juosta ympäri salia?"

"Se on hauskaa..." Sirius puolusteli.

"Hidaskin tanssiminen voi olla hauskaa", huomautti Arianna.

Sirius rypisti otsaansa. "Miten niin?"

Arianna osoitti kädellään suuntaa, missä Remus ja Cinnamon suutelivat toisiaan tanssiessaan. Siriuksen kasvoille ilmestyi innostunut ilme.

"No TUO on kyllä hauskaa", hän hihkaisi ja kiskoi Ariannan takaisin tanssimaan. Tällä kertaa he seurasivat ystäviensä esimerkkiä ja tanssivat hitaasti, kuten kaikki muutkin, kunnes kova ääni äkkiä sai heidät hätkähtämään erilleen.

"Mikä tuo oli?" Arianna kysyi.

Sirius virnisti. "Kello on kymmenen. Nyt minä hylkään sinut, suo anteeksi, minulla on asiaa paremmille puoliskoilleni..."

Hän lähti suunnistamaan kohti Remusta, tarttui tätä lujalla otteella käsivarresta ja kiskoi pois Cinnamonin luota ilman sen suurempia varoituksia.

"Mitä...?" Remus vastusteli. "Miksi sinun pitää AINA tehdä noin?"

"Vastaus: sinä kaulailet liikaa", Sirius ilmoitti. "Ja nyt on kyseessä operaatio luihuiset."

Remus huokaisi ja seurasi Siriusta seuraavan kohteen, eli Peterin luokse. Myöskään Peter ei ilahtunut keskeytyksestä - hän oli juuri ollut päätymäisillään mistelin alle Admire Speirin kanssa. Viimeksi he menivät hakemaan Jamesin, joka oli enemmän kuin helpottunut päästessään hetkeksi pois Aimeen luota. Aimeen kanssa oleminen alkoi käydä ahdistavaksi, sillä Aimee halusi hänestä selvästi enemmän kuin tanssiseuraa ja häntä itseään taas ei kiinnostanut.

"Miksi minä vedän puoleeni niin paljon tyttöjä?" James valitti, kun he lähtivät kävelemään kohti esiintymislavaa, jonne Mistaken Identity pian astuisi. Sirius virnisti.

"Se johtuu siitä, että olet paras ystäväni."

"Eipäs, vaan - "

"Pää kiinni, kurpitsa, me olemme lavalla!" Sirius sähähti ja mutisi sitten: "melutus."

Muut seurasivat hänen esimerkkiään.

"Iltaa Kelmien puolesta", Sirius toivotti sitten oppilaille, jotka valpastuivat heti hänen äänensä kuullessaan ja keskeyttivät tanssimisen. "Joulumusiikki loppuu nyt tähän ja seuraavaksi lavalle astuu bändi nimeltä Mistaken Identity, etunenässä kaksoset Max ja Chard Blacklock. Sitä ennen kuitenkin Kelmien puheenvuoro - " hän vilkaisi toisia Kelmejä, jotka vetivät taikasauvansa esiin. "Yksi... Kaksi... Kolme!"

He lausuivat yhteen ääneen loitsun ja sen jälkeen salissaolijoita kohtasi outo näkymä. Kaikki luihuiset nousivat paikoiltaan ja suunnistivat lavalle Kelmien astuessa sivuun. Seuraavaksi luihuiset avasivat suunsa ja alkoivat laulaa 'Joulupukki matkaan jo käy' - pikkuoravien äänellä.

Kaikki salissa alkoivat nauraa, Kelmit mukaanlukien. Vaivihkaa James antoi katseensa kulkeutua Lilyyn, joka seisoi sivummalla Casperin kanssa. Lilyn otsa oli rypyssä ja hän näytti siltä, ettei tiennyt, mitä ajatella. Sitten, Jamesin yllätykseksi, hänen suunsa taipui hymyyn, joka leveni, kun hän kohtasi Jamesin katseen. James hymyili ja kumarsi vastaukseksi, tietämättä mitä ajatella tai tehdä.

Kun pikkuoravaluihuiset olivat saaneet laulunsa loppuun, ilmestyi lavalle Mistaken Identity. Laulajana toimivat kaksoset - veli ja sisar - Max ja Chardonnay eli Chard. Heidän jäljessään lavalle astelivat muut soittajat, joista yhden Kelmit tunsivat erittäin hyvin. Bändin kitaristilla oli räikeänoranssit hiukset, hame ja tiukka vihreä paita. Jazz.

Sirius kääntyi Jamesin puoleen.

"Tätä sinä siis tarkoitit, kun sanoit, että helpoin tapa saada Mistaken Identity esiintymään täällä on Red", hän sanoi ihmetellen.

James virnisti. "Muistatko, kun kävimme nuuskimassa Redin huonetta?" hänen ilmeensä synkkeni, kun hän ajatteli mihin se oli johtanut - eroon Lilystä ja surkeisiin joulutansseihin. "Siellä oli se valokuva, missä Jazz soitti kitaraa. Kävi ilmi, että hän soittaa Mistaken Identityssä. Tosin hän käyttää nimeä Jazz Thornton, ei Thomas."

"Thornton?"

"En ole ikinä kysynyt, mistä se tulee", James sanoi olkapäitään kohauttaen. "Joka tapauksessa, nauttikaa illastanne. Minun on parasta suunnistaa ikioman takiaiseni luokse - "

Hän kääntyi ja palasi takaisin Aimeen luokse. Aimee hymyili leveästi, kun hän jäi seisomaan tytön viereen. Sitten tytön kasvoille kuitenkin ilmestyi loukkaantunut ilme.

"Noissa teidän misteleissänne on pakko olla jotakin vikaa", Aimee moitti vihaisesti. "Ne ovat vältelleet minua koko illan..."

"Haluatko sinä vielä tanssia, Lily?" Casper kysyi, kun Mistaken Identity alkoi soittaa hidasta kappaletta. Lily mietti hetken ja ravisti sitten päätään anteeksipyytävä hymy huulillaan, mutta Casper ei näyttänyt välittävän.

"En minäkään oikeastaan", poika sanoi. "Älä ymmärrä väärin, tanssiaiset ovat kyllä oikein mukavat, mutta - "

"Mutta sinä haluaisit olla täällä Ariannan kanssa", Lily päätti lauseen hänen puolestaan. "Minä tiedän. Minä ymmärrän oikein hyvin."

Hän jäi katsomaan Jamesia, joka puhui Aimeen kanssa. Hän oli salaa tarkkaillut Jamesia yli puolet illasta, toivoen Jamesin katsovan hänen suuntaansa, mutta heidän katseensa eivät olleet kohdanneet kuin pari kertaa. Hän olisi halunnut tanssia Jamesin kanssa toisen kerran, puhua Jamesin kanssa - mitä vain, kunhan asiat olisivat jälleen hyvin.

Lily huokaisi. Hänen oli pakko myöntää olleensa väärässä sanoessaan, ettei James voinut olla Kelmi ja johtajapoika yhtä aikaa. Tänä iltana poika oli ollut sitä ja onnistunut kaiken lisäksi loistavasti. Myöskin väite siitä, että he olivat liian erilaisia, tuntui nyt täysin typerältä. Katsellessaan sivusta, kuinka James tanssi toisen tytön kanssa Lily ei voinut olla tuntematta itseään pohjattoman yksinäiseksi. Hän toivoi, että hän olisi ollut se, jonka kanssa James tanssi. Mutta asia vain ei ollut niin.

Katsoessaan Jamesia Lily näki Aimeen sanovan jotakin Jamesille, sitten James hymyili ja nyökkäsi ja lähti ohjaamaan Aimeeta kohti tanssilattiaa. He aikoivat siis tanssia lisää, hän ajatteli synkästi.

"Kuule, Casper", hän sanoi tehtyään päätöksen. "Minun on pakko päästä täältä ulos vähäksi aikaa, ellei haittaa? Tai siis, minä en pärjääkään täällä yhtä hyvin kuin kuvittelin."

Casper nyökkäsi. "Minä tiedän. Mene vain", hän sanoi ja katsoi Lilyä huolestuneesti. "Ja muista pitää lippu korkealla."

"Mikä lippu?" Lily kysyi kuivasti ja käännähti lähtien kävelemään ovea kohti.

James oli vasta alkanut tanssimaan Aimeen kanssa, kun hän näki Lilyn lähtevän Casperin seurasta ja suuntaavaan kohti ovea. Hänen katseensa kiinnittyi Lilyn kasvoihin, joilla oli kaiken aikaa väkinäinen hymy. Lilyn silmiin, jotka kuitenkin olivat tyhjät ja onnettomat, aivan kuin mikään ei olisi ollut enää hyvin. James rypisti otsaansa ja punnitsi kiireesti vaihtoehtojaan. Lily saattaisi vain suuttua, jos hän yrittäisi sekaantua tytön asioihin jälleen kerran, mutta silti - siitä huolimatta - hän ei voinut antaa Lilyn olla onneton ilman, että edes yrittäisi auttaa. Hän irrotti nopeasti käsivartensa Aimeen ympäriltä.

"Minun on pakko mennä käymään tuolla", hän sanoi Aimeelle.

"Missä?"

James virnisti. "Ei sillä väliä. Bisneksiä, tiedäthän", hän vastasi erittäin siriusmaisesti ja lähti suunnistamaan kohti ovea jättäen Aimeen tanssilattialle seisomaan. Hän tunsi itsensä ilkeäksi tehdessään niin Aimeelle, mutta ei hänellä oikeastaan ollut vaihtoehtoja. Hänen oli pakko yrittää puhua Lilyn kanssa.

Lily oli melkein oven luona, kun hän viimein pysähtyi. James lähti harppomaan nopeasti häntä kohti.

Lily kiirehti ovelle päin, kun hän tunsi yhtäkkiä inhottavan lumisateen lankeavan niskaansa. Hän käänsi katseensa ylöspäin ja näki yhden Jamesin loitsimista, typeristä misteleistä yläpuolellaan. Misteli tiputti lunta hänen niskaansa ja helisi, aivan kuin ilkkuen häntä. Hän huokaisi.

"Voi helvetti..."

Hän veti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä misteliä lausuen hävittämisloitsun. Misteli ei kuitenkaan mennyt minnekään, vaan päinvastoin valutti entistäkin enemmän lunta hänen ylleen. Lily kirosi. Tätä hän viimeksi kaipasi.

"Tiedät kai, että taikuus saa lumisateen vain lisääntymään?" tuttu, hieman huvittunut ääni kuului vähän matkan päästä. Lily kääntyi ympäri ja katsoi suoraan Jamesiin. James seisoi lähettyvillä juhlakaavussaan, musta tukka pörrössä ja hymy huulillaan. Poika kuitenkin vakavoitui, kun he jäivät katsomaan toisiaan.

"Miten tuosta mistelistä pääsee eroon?" Lily kysyi lopulta keskeyttäkseen heidän välilleen laskeutuneen vaivautuneen hiljaisuuden.

"Tiedät kyllä. Miksi et pyydä uutta poikaystävääsi hankkiutumaan eroon siitä?" James kysyi kitkerästi ja oli purra kieleensä sanottuaan sen. Lily oli onneton ja hän vain lisäsi tytön pahaa oloa, mutta silti... Hän vain ei voinut olla kysymättä sitä kysymystä.

Lily katsoi häntä terävästi. "Hän ei ole minun poikaystäväni, eikä minulla ole mitään halua mennä suutelemaan häntä!" hän kivahti. Jamesin kasvoille ilmestyi hymy, kun hän oli sanonut sanat ja hän arveli, että ensimmäistä kertaa James todella uskoi häntä. Tosin hän ei keksinyt, miksi James olisi välittänyt. Jamesillahan oli Aimee...

"Mitä sinä sitten aiot tehdä tuolle mistelille?" James kysyi merkitsevästi.

Lily kohautti olkapäitään. "En tiedä", hän vastasi. "Odotan, kunnes se hautaa minut lumeen ja kuolen yksinäisenä."

James naurahti pehmeästi. "Haluatko, että minä autan sinua pääsemään siitä eroon?" poika kysyi, katsoen häntä hieman epävarmasti. Kesti hetken, ennen kuin Jamesin sanat uppoutuivat kunnolla hänen tajuntaansa.

"Jos siitä ei ole liikaa vaivaa..." Lily vastasi punastuen.

"Ei tietenkään ole", James sanoi kiireesti ja astui askeleen lähemmäs. "Sitä paitsi, enhän minä voi antaa sinun hukkua lumihankeen."

Lily oli aikeissa vastata, kun hän tunsi Jamesin käsien laskeutuvan olkapäilleen ja siitä alaspäin, hänen vyötärölleen. James nojautui lähemmäs ja suuteli häntä. Misteli katosi poksahtaen ja ärsyttävä lumisade lakkasi, mutta kumpikaan heistä ei enää kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Lily keskittyi suutelemaan Jamesia kiroten itseään, kun oli antanut kokonaisen viikon mennä hukkaan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan asiat tuntuivat olevan täysin kohdallaan.

Jonkin ajan kuluttua he vetäytyivät kauemmas toisistaan. James nojasi otsaansa Lilyn otsaan ja kysyi:

"Vieläkö sinä olet minulle vihainen?"

Lily ravisti päätään. "En", hän kuiskasi. "Minä - kun nämä tanssiaiset ovat ohi - voidaanko me jutella?"

James nyökkäsi helpottuneena. "Joo. Jutellaan vaan - " hän hymyili ja suuteli Lilyä uudelleen. Sitten hän kääntyi katsomaan otsa rypyssä Aimeen suuntaan. Aimee seisoi selin heihin ja jutteli joidenkin korpinkynsiystäviensä kanssa.

"Voi pahus", James manasi. "Minä tekisin mitä vain, jos pääsisin tuosta tytöstä eroon - en minä HÄNEN kanssaan enää halua tanssia - "

"Tekisit mitä vain?" kuului Siriuksen ääni heidän takaansa. He kääntyivät ja näkivät Siriuksen seisovan heidän takanaan käsi Ariannan kädessä. Kummankin kasvoilla oli leveä, onnellinen hymy.

"Kyllä se muuten kestikin", Arianna kommentoi. "Te kaksi olette kyllä muuleimmat ihmiset, jotka olen ikinä tavannut!"

"Muuleimmat?"

"Muuli. Se on eläin", Sirius huiskautti kättään. "Niin, Sarvihaara, maksatko minulle kermakaljan Tylyahossa jos ratkaisen seuralaisongelmasi?"

James nyökkäsi virnistäen. "Jos vain pääset tuosta takiaisesta eroon - "

"Helppo juttu", keskeytti Sirius. "Ria, odota tässä. Minä tulen kohta takaisin."

Hän käveli määrätietoisesti korpinkynsien seurassa olevan Aimeen luokse, koputti Aimeeta olkapäähän ja tarttui tyttöä käsivarresta, kun tyttö kääntyi hänen puoleensa.

"Tässä tuli pieni muutos suunnitelmiin", hän selitti sulavasti, ennen kuin Aimee ehti kysyä mitään. Sitten hän talutti Aimeen päättäväisesti vähän matkan päässä seisovan Casperin luokse, kiskaisi Casperin käden ja laski Aimeen käden Casperin käteen. "Siinä, kaverit. Kipittäkäähän nyt tanssimaan niin kuin kiltit tytöt ja pojat ainakin", hän virnisti ja lähti paikalta jättäen äimistyneet Aimeen ja Casperin jälkeensä.

"Helppo nakki, mitä minä sanoin", hän sanoi omahyväisesti palattuaan ystäviensä luokse. "No niin, menkää nyt tanssimaan, kyyhkyläiset! En minä kai tuota turhaan tehnyt!"

James kietoi leveästi hymyillen käsivartensa Lilyn olkapäiden ympärille ja ohjasi hänet tanssilattialle. He kietoivat kädet toistensa ympärille ja alkoivat tanssia, liian helpottuneina asioiden saamasta käänteestä sanoakseen tai tehdäkseen mitään. Lily vilkaisi seinällä olevaa kelloa. Se oli puoli kaksitoista. Heillä oli vielä puolitoista tuntia tanssiaisia jäljellä. Puolitoista tuntia, jotka saattaisivat korjata koko illan kärsimykset. Hän kohotti päätään ja suuteli Jamesia nopeasti. James vastasi suudelmaan vetäen hänet tiukasti itseään vasten.

James joutui muistuttamaan itseään siitä, että heillä oli vielä keskustelu käytävänä. Juuri nyt hän oli liian onnellinen ajatellakseen koko asiaa. Hän vilkaisi kohti esiintymislavaa ja näki Jazzin katselevan itseään. Jazz iski hänelle silmää ja hän hymyili takaisin. Sitten hän kääntyi jälleen katsomaan Lilyä.

43.osa - sovinto

Tanssiaiset loppuivat hieman ennen yhtä yöllä ja toiset lähtivät salista Lilyn ja Jamesin jäädessä jälkeen varmistamaan, että kaikki oli varmasti kunnossa. Kotitonttujen oli tarkoitus tulla siivoamaan Suuri Sali hieman myöhemmin - Jamesin suureksi helpotukseksi. Alunperin hän oli pelännyt, että joutuisi itse siivoamaan salin, mutta McGarmiwa oli tehnyt heille palveluksen ja jättänyt siivoamisen kotitonttujen huoleksi.

Kun kaikki olivat lähteneet, James kääntyi Lilyn puoleen.

"Haluatko sinä puhua nyt?" hän kysyi epäröiden.

Lily kohautti olkapäitään ja hymyili hänelle kiitollisena. "Joo. Puhutaan vaan. Missä?"

"Mennään ulos", ehdotti James.

"Ulos? Sinnehän jäätyy!" Lily parahti kääntyessään katsomaan ikkunasta ulos. Lunta satoi edelleen hiljalleen.

James vain hymyili. "Odota tässä. Käyn hakemassa sinulle takin."

Hän lähti vastausta odottamatta harppomaan käytävää pitkin kohti rohkelikkotornia ja palasi takaisin niin nopeasti, että Lily oli varma, ettei hän ollut kävellyt koko matkaa. Sitä päätelmää tuki myös luudanvarsi, jota James kantoi toisessa kädessään. Lily vilkaisi luutaa epäillen.

"Mitä sinä tuolla aiot tehdä?"

James pyöritti silmiään. "Mäiskiä Kalkarosta, mitä muutakaan?"

"Uskallakin..."

"Älä pelkää. Me aiomme vain lentää sillä."

"Me?" Lily kohotti kulmiaan. "Et kai ole unohtanut, että minulla on lentokammo?"

"Et kai ole unohtanut, että minä mieluummin kuolisin kuin antaisin sinun pudota?"

Lily hymyili ja antoi Jamesin taluttaa hänet kohti Tylypahkan ulko-ovia. Oven edessä he pysähtyivät ja James ojensi hänelle toisen kantamistaan takeista. Lily puki sen kiitollisena päälleen ja nauroi. Takki oli aivan liian suuri hänelle, eikä hänen käsiään edes näkynyt hihansuista.

"Et löytänyt yhtään sopivampaa takkia?"

James kohautti olkapäitään. "Sanotaanko vaikka, että Kelmien tapoihin ei kuulu pitää naisten takkeja, niin kiehtovia kuin ne ovatkin. Mennäänkö nyt?"

Hän kietoi varovasti käsivartensa Lilyn olkapäiden ympärille ja talutti hänet ulos, lumisateeseen. Lily värähti kylmästi ja nojautui melkein automaattisesti vasten Jamesia, joka hymyili hajamielisesti.

"Nouse luudalleni", hän neuvoi. "Lennetään jonnekin vähän korkeammalle."

Lily pidätti huokauksen. Hän ei todellakaan pitänyt lentämisestä, ei ollut koskaan pitänyt ja tulisi tuskin koskaan pitämäänkään, vaikka tiesikin Jamesin osaavan lentää paremmin kuin monet muut. James auttoi hänet luudanvartensa selkään ja nousi itse hänen taakseen kietoen toisen käsivartensa tiukasti hänen vyötärölleen. Lily sulki silmänsä ja tunsi kylmän ilmavirran kasvoillaan, kun he nousivat ilmaan.

James teki ensin luudanvarrella pienen kierroksen Tylypahkan maiden yläpuolella ja laskeutui sitten jollekin linnan kattotasanteelle, jota ympäröi kivinen reunus. Hän hypähti alas luudanvarreltaan ja nosti Lilynkin alas ennen kuin Lily ehti reagoida asiaan mitenkään.

"Minä osaan itsekin laskeutua luudan selästä, tiesitkö?" Lily muistutti vilkaisten Jamesia.

Jamesin ruskeat silmät hymyilivät. "Tiedän hyvin. Mutta se ei tarkoita, että minä en voisi auttaa."

Lily mietti hetken ja päätti sitten, että asiasta riiteleminen olisi typerää, koska jollakin ihme keinolla James olisi voittanut kuitenkin. Sitä paitsi hän ei ollut tullut riitelemään vaan tekemään sovintoa.

"Meidän piti puhua..."

James nyökkäsi. "Niin piti."

"Käännettynä: minun pitää pyytää sinulta anteeksi, eikö niin?"

"Jos sinä haluat", James kohautti olkapäitään ja käveli kattotasanteen reunalle. Hän jäi nojaamaan kivireunukseen.

Lily meni seisomaan hänen vierelleen ja veti syvää henkeä katsoen käsiinsä.

"Minun ei olisi pitänyt pyytää sinua muuttumaan minun vuokseni", hän sanoi hiljaisella äänellä. "Se oli epäoikeudenmukaista. Tai siis, en minä itsekään muuttuisi, vaikka sinä pyytäisit."

"Sinun mielestäsi me olemme liian erilaisia", James sanoi äänellä, josta ei voinut tulkita mitään.

Lily huokaisi. Anteeksipyytäminen oli vaikeampaa kuin hän oli odottanutkaan - enimmäkseen siksi, että tällä kertaa tässä riidassa oli kyse melkein kokonaan hänen ääliömäisyydestään ja sitä oli vaikea selittää järkevästi.

"Me olemme erilaisia. Mutta ei se välttämättä olisi niin paha asia jos - jos - "

"Jos me pystyisimme hyväksymään sen", James päätti hänen puolestaan.

"Jos me emme piilottelisi sitä. Mutta sinä salaat minulta kaikkea - sinä et pysty kertomaan minulle, mitä sinä ja sinun ystäväsi teette."

James nyökkäsi. "Minä en halua, että sinä suutut minulle."

"Sinä et luota minuun", Lily totesi. "Sinun mielestäsi minä olen kiinnostuneempi säännöistä kuin sinusta." Hänen äänensävynsä ei ollut syyttävä, pelkästään toteava. Kumpikin tiesi, että he puhuivat totuuksia. Jamesilla ei ollut aavistustakaan, miten hän voisi selvittää tilanteen. Hän käänsi päätään ja kohtasi Lilyn vihreiden silmien katseen.

"Mitä meidän pitäisi tehdä nyt?"

Lily huokaisi ja pudisti päätään. "Minä en tiedä. Minä en todellakaan tiedä - "

"Asiat eivät kai voi olla niin kuin ne olivat."

"Haluaisitko sinä sitä?" Lily hymyili vinosti. "Että me päätyisimme kohta riitelemään samasta asiasta?"

"En!" James vakuutti kiireesti.

Lily siirsi painoaan vaivautuneena jalalta toiselle. "Minä - tehdäänkö jonkinlainen sopimus? Sinä kerrot minulle asioita ja minä yritän olla suuttumatta sinulle?"

"Mitenkähän tuo sopimus kuulostaa vähän epäreilulta..."

"Se johtuu siitä, että minä olen tyttö", Lily sanoi nenäkkäästi. "Olen niin ihana, että et voi mitenkään suuttua minulle."

James kohotti kulmiaan. "Oletko ihan varma?" hän kysyi ja astui askeleen lähemmäs Lilyä pienesti hymyillen. Lily oli aikonut vastata jotakin, mutta unohti kokonaan, mitä hänen oli tarkoitus sanoa.

"Olemmeko me nyt tehneet sovinnon?" James kysyi matalalla äänellä katsoen häntä silmiin.

Lily nyökkäsi. "Ja me olemme taas yhdessä?" James jatkoi.

"Jos sinä haluat..."

James hymyili. "Vieläkö sinua palelee?"

"Vähän..." Lily kuiskasi. James liikahti lähemmäs ja taivutti varovasti hänen päätään taaksepäin suudellakseen häntä. Lily sulki silmänsä ja vastasi suudelmaan, antoi sen syventyä, nautti sen aikaansaamasta tunteesta unohtaen kokonaan ympäröivän yön ja lumisateen. Jonkin ajan kuluttua James kuitenkin vetäytyi kauemmas ja katsoi Lilyä oudosti hymyillen.

"Mitä?" Lily kysyi.

"Olen aina halunnut suudella sinua sateessa. Vesisateessa, siis, mutta lumisade korvaa sen kyllä."

Lily hymyili ja kallisti päätään. James kosketti sormenpäillää hänen kasvojaan.

"Minä tiedän, että tanssiaiset eivät olleet meidän osaltamme kovin onnelliset", hän sanoi hitaasti. "Mutta me voitaisiin korjata asia nyt."

"Miten?"

"Lily Evans, saanko luvan?"

James kumarsi hänelle kohteliaasti ja laski kätensä hänen vyötärölleen, ennen kuin hän ehti vastata mitään. Hän laski kätensä Jamesin olkapäille ja katsoi poikaa ihmeissään.

"Eihän täällä ole musiikkia..."

"Onhan täällä. Sinä vain et kuule sitä", James sanoi matalalla äänellä hänen korvaansa. Lily hymyili ja sulki silmänsä ja nojasi päätään Jamesin olkapäähän, onnellisena siitä, etteivät joulutanssiaiset sittenkään olleet epäonnistuneet täydellisesti, vaikka hän aluksi olikin niin kuvitellut. Nyt hän oli saanut sellaiset tanssiaiset kuin oli halunnutkin. Hän oli Jamesin kanssa, eikä sillä ollut väliä, että he olivat Tylypahkan katolla, lumisateessa, ilman korvilla kuultavaa musiikkia.

James liikautti päätään kauemmas hänen korvansa lähettyviltä ja suuteli häntä huulille.

Melkein tuntia myöhemmin Lily ja James olivat jälleen Jamesin luudan selässä ja lensivät lumisateen ja pimeyden lävitse kohti tyttöjen makuusalin ikkunaa. Lilyllä oli jo kylmä ja hänen sormensa olivat enemmän kuin tunnottomat, mutta hän ei jaksanut kiinnittää asiaan mitään huomiota. Hän tiesi, että hänellä ja Jamesilla tulisi olemaan vielä ongelmia jossakin vaiheessa, eikä heidän olisi ehkä helppoa jatkaa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta hän halusi yrittää.

James ohjasi luudanvarren lähelle makuusalin ikkunaa ja Lily veti taikasauvan esiin mutisten "alohomora". Sitten James ohjasi luudan ikkunasta sisään ja he laskeutuivat keskelle hiljaista makuusalia. Ainoastaan yhdessä sängyistä nukuttiin - kyseessä oli Alicen sänky, jonka ympärille tyttö oli vetänyt verhot. Cinnamonin ja Ariannan sängyt sen sijaan olivat tyhjät, eikä Lily oikeastaan halunnut tietää, missä he olivat tai mitä he tekivät. Hän kääntyi Jamesin puoleen.

"Kiitos kyydistä", hän sanoi hiljaisella äänellä, haluamatta herättää Alicea.

James hymyili hänelle pienesti. "Aina palveluksessanne, arvon neito", hän kumarsi vanhanaikaisesti.

Lily pyöritti silmiään. "Mitä sinä aiot tehdä nyt?"

"Mennä nukkumaan..." James sanoi vilkaisten kelloaan, joka oli reilusti yli kaksi. "Huomenna pitää pakata kotiinlähtöä varten."

"Kotiinlähtö", Lily voihkaisi ja istui sänkynsä reunalle. Pienen epäröinnin jälkeen James liittyi hänen seuraansa ja kietaisi molemmat käsivartensa hänen olkapäidensä ympärille pitäen häntä itseään vasten. "Typerää lähteä kotiin juuri nyt, kun kaikki alkaa sujua hyvin."

"Eihän siinä kovin monta päivää ole..."

"Oletko sinä vielä tulossa niihin Petunian kihlajaisiin?" Lily kysyi huultaan purren.

"Totta kai. En voisi jättää väliin mahdollisuutta laittaa kutinapulveria siskosi juhlapukuun..."

"James", Lily sanoi varoittavasti.

James haroi viattomasti hiuksiaan. "Mitä?"

Lily huokaisi. "Ei mitään. Kunhan olet sitten kunnolla. Tai minä nolaan itseni teidän uudenvuodenjuhlissanne niin täydellisesti, että vanhempasi kieltävät sinua enää seurustelemasta kanssani."

"Ihan kuin se olisi edes mahdollista! Minä mieluummin eroan perheestä kuin luovun sinusta", James sanoi. Lily ei tiennyt, oliko hän vakavissaan vai pilailiko hän, mutta ei halunnut juuri nyt ryhtyä ottamaan siitä selvää.

"Miten teidän uudenvuodenjuhliinne pitää pukeutua?" hän vaihtoi puheenaihetta.

"Mitä vähemmän vaatteita sen parempi", James virnisti.

Lily läimäytti häntä olkapäähän. "Älä edes kuvittele! Minä pukeudun säädyllisesti ja piste."

"Minulla ei siis ole mitään mahdollisuuksia nähdä sinua bikinit päällä toista kertaa?" James sanoi lohduttomasti.

"Ei ainakaan teidän uudenvuodenjuhlissanne."

James huokaisi. "Aina kannattaa yrittää... Entä pitääkö minun laittaa frakki siskosi kihlajaisiin?"

"Frakki?"

"Eivätkö jästipojat käytä niitä?"

"Ehkä vuosisadan alussa, James. Nykyään puku on suositumpi vaihtoehto", Lily neuvoi. "Kysy isältäsi. Kyllä hän varmaan tietää."

"Onnistuu", James lupasi ja haukotteli sitten. "Nyt minun pitää varmaan mennä nukkumaan tai en pysy valveilla huomenna. Ja se olisi huono asia, koska meidän on tarkoitus kiusata luihuisia mahdollisimman paljon ennen kotiin lähtöä..."

Lily hymähti. Hän ei halunnut Jamesin lähtevän vielä. He olivat olleet vielä muutama tunti sitten riidoissa. Hän tiesi aivan hyvin, ettei Jamesin pitäisi jäädä. Se olisi niin koulun sääntöjen vastaista kuin niidenkin sääntöjen, jotka Lilyn vanhemmat olivat hänelle joskus asettaneet. Ja toisaalta taas - he nyt eivät ainakaan saisi koskaan tietää - eikä hän oikeastaan jaksanut välittää säännöistä. Hän teki päätöksen ja kääntyi Jamesin puoleen.

"Sinä voisit nukkua täällä..." hän sanoi huultaan purren.

James kohotti kulmiaan. "Oletko sinä tosissasi?"

"En, kun tämä on aprillipila", Lily tokaisi. "Totta kai minä olen tosissani! Ainakin niin kauan kuin sinä ymmärrät täysin selkeästi, mitä tarkoittaa NUKKUA."

"Minä en ole mikään Sirius!"

"Onneksi et", Lily virnisti. "Arianna kuristaisi minut, jos pyytäisin hänen poikaystäväänsä nukkumaan samassa sängyssä kanssani..."

"Asia on siis sovittu", James ilmoitti läimäisten kätensä yhteen. "Merlin varjelkoon meitä Minervan vihalta!"

Lily hymyili ja otti yöpuvun tyynynsä alta. "Minä käyn vaihtamassa yöpuvun. Nähdään kohta, jooko?"

Hän ei jäänyt odottamaan vastausta vaan meni vessaan jättäen Jamesin sängylleen istumaan. Kun hän muutaman minuutin kuluttua tuli takaisin, James makasi kyljellään hänen sängyllään silmät suljettuina. Lily huokaisi ja meni läimäyttämään Jamesia olkapäähän.

"Kun minä sanoin, että voisit nukkua täällä, en tarkoittanut, että veisit koko sängyn", hän huomautti pehmeästi.

James virnisti. "Anteeksi. Nukahdin vahingossa."

"Nouse nyt ylös, että saan tämän päiväpeiton pois!" Lily komensi. James totteli ja nousi vastahakoisesti ylös sängyltä kun Lily veti päiväpeiton pois sängyn päältä. Sitten James heittäytyi selälleen sängylle ja kietoi käsivartensa tiukasti Lilyn ympärille.

"Minulla muuten oli ikävä sinua", hän mutisi Lilylle hieman ennen nukahtamistaan.

Hän ei tiennyt, oliko Lily kuullut, mutta Lily liikahti lähemmäs häntä unessaan.

Arianna heräsi seuraavana aamuna aikaisin aikeenaan saada mahdollisimman paljon aikaan, ennen kuin heidän seuraavana päivänä täytyisi palata kotiin Tylypahkasta. Hän puki kiireesti päälleen ja päätti sitten herättää Lilyn. Cinnamonia oli turha yrittääkään herättää - hän oli kadonnut jonnekin jo yli tunti sitten. Arianna arveli, että asialla oli jotakin tekemistä Remuksen kanssa, mutta ei viitsinyt ruveta vatvomaan tilannetta sen tarkemmin.

Hän käveli Lilyn sängyn luokse ja veti sänkyä kiertävän verhon sivuun aikoen säikäyttää Lilyn, mutta näky, jonka hän kohtasi, säikäyttikin hänet ja hän veti verhot nopeasti takaisin kiinni. Lily ja James nukkuivat kaikessa rauhassa käsivarret toistensa ympärillä. Ensin Arianna kuvitteli nähneensä harhoja, mutta varmistettuaan asian tajusi sen olevan totta. Hän seisoi hetken aikaa sängyn vierellä liian järkyttyneenä tehdäkseen mitään, mutta sitten hänen kierompi puolensa otti hänestä vallan ja hän alkoi miettiä, miten voisi hyötyä tilanteesta.

Arianna käveli mahdollisimman hiljaa tyttöjen makuusalin poikki ovelle ja katosi portaisiin suunnistaen seuraavaksi kohti poikien makuusalia, missä Sirius, Peter ja Remus edelleen nukkuivat. Hän käveli täysin rauhallisesti Siriuksen sängyn viereen, veti verhot syrjään ja kirkaisi:

"SIRIUS BLACK!"

Sirius hätkähti ja ponnahti istumaan. "En minä tehnyt sitä, Minerva - " hän aloitti häissään, mutta tajusi sitten, että puhuja olikin Arianna eikä McGarmiwa. Hän mulkoili Ariannaa murhaavasti.

"Sinä säikäytit minut!"

"Ohhoh, en huomannutkaan", Arianna muljautti silmiään. "Nyt kun sinä olet vähemmän arvokkaasti hereillä, pue päällesi, ota kamerasi ja raahaudu tyttöjen makuusaliin, ÄKKIÄ."

"Miksi?" Sirius kohotti kulmiaan.

"Näet sitten", Arianna sanoi kärsimättömästi, kiskaisi Siriuksen jaloilleen ja työnsi hänelle hänen housunsa. "Pue nyt päällesi, tonttu!"

"Velho, itse asiassa", Sirius korjasi. "Velho eikä tonttu!"

Arianna veti taikasauvansa esiin. "Haluaisitko kenties loppupäiväksi mukavan hännän itsellesi?" hän ehdotti suloisesti. Sirius puki kiireesti farkut jalkaansa ja alkoi sitten vetää paitaa päälleen, kun Arianna tarttui hänen käsivarteensa.

"Ei ole aikaa tuohon! Metsästä nyt se kamerasi ja ala tulla!"

"Mutta tytöt syövät minut jos menen tuosta ovesta ilman paitaa..." Sirius ruikutti.

"Sinä taidat olettaa vähän liikoja itsestäsi."

Sirius loukkaantui. "En oleta - "

"SIRIUS, ETSI SE KAMERA JA PIDÄ SUUSI KIINNI!" Arianna karjaisi. Sirius vaikeni säikähtäneenä ja meni matka-arkulleen alkaen kaivaa sieltä kameraa.

"Mitä täällä tapahtuu?" kysyi Remus, joka oli noussut istumaan sängyllään.

Arianna kääntyi Remuksen puoleen ja heilautti kättään. "Ei mitään", hän sanoi väläyttäen hymyn. "Ei yhtään mitään. Jatka sinä vain uniasi."

"Mitenkähän minä en usko tuota 'ei mitään'-kommenttia..." Remus mutisi, mutta asettui taas pitkälleen joka tapauksessa, liian väsyneenä edellisesta illasta liikkuakseen yhtään minnekään. Hän oli valvonut Cinnamonin kanssa puoli neljään aamuyöllä ja kello oli nyt vasta kahdeksan aamulla.

"Minä löysin sen!" Sirius sanoi voitonriemuisesti suoristaessaan selkänsä. Hän piteli kameraa käsissään.

"Hyvä poika", Arianna sanoi ivallisesti. "Mennään nyt."

Hän nappasi kameran Siriukselta ja lähti kohti poikien makuusalin ovea. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ovelle asti ennen kuin Sirius tarttui häntä käsivarresta, pysäytti hänet ja käänsi hänet ympäri.

"Meillä on kiire - " Arianna aloitti terävästi, mutta vaikeni, kun Sirius suuteli häntä lujasti. Sitten Remus heitti Siriusta tyynyllä selkään ja Sirius vetäytyi kauemmas hänestä mulkoillen Remusta.

"Jotkut meistä YRITTÄVÄT nukkua", Remus sanoi hilpeästi. "Jos niin kuin ymmärrät vihjeen."

Sirius huokaisi. "Tajusin, Kuutamo. Mennään nyt sinne tyttöjen makuusaliin."

"Luutasi", Arianna muistutti.

"Ai niin, tietenkin." Sirius nappasi ovensuusta luudanvartensa ja suunnisti sitten kohti poikien makuusalin ikkunaa. "On kätevämpää mennä sinne ulkokautta kuin lähteä liihottelemaan noita portaita", hän neuvoi. "Tuletko sinä?"

Arianna ravisti päätään. "En, minä menen sisäkautta. En luota sinun lentäjäntaitoihisi."

"HEI! Minä olen paras!"

"Miten vain. Ala nyt liihottaa, senkin fakiiri!"

Sirius näytti siltä, että halusi väittää vastaan, mutta Ariannan murhaava katse sai hänet vaikenemaan ja lentämään nopeasti luudallaan ikkunasta ulos. Arianna meni portaita pitkin tyttöjen makuusaliin ja avasi siellä ikkunan Siriukselle, joka leijui hänen ikkunansa ulkopuolella - ilman paitaa. Arianna pidätteli nauruaan.

"No niin, mikä täällä on tilanne?" Sirius kysyi laskeuduttuaan lattialle.

"Lily ja James."

Siriuksen kasvoilla kohosi ymmärryksestä kielivä ilme ja hän virnisti. "Siihenkö sinä kameraa tarvitset?"

"Heidän tulevaa hääkorttiaan varten, kyllä", Arianna nyökkäsi ja käveli hiljaa Lilyn sängyn luokse. Hän sääti kameran valmiiksi, veti sitten sänkyä ympäröivän verhon syrjään ja nappasi valokuvan Lilystä ja Jamesista, jotka nukkuivat edelleen käsivarret tiukasti toistensa ympärillä. Salamavalon välkähtäessä Lily alkoi raottaa silmiään ja Arianna perääntyi kiireesti kauemmas pidellen kameraa tiukasti aivan kuin hänen henkensä riippuisi siitä.

"Huomenta, Lily", hän sanoi suloisesti vähän matkan päästä heilutellen kameraa käsissään.

Lily tuijotti häntä ensin typeränä, tajusi sitten mistä oli kyse ja alkoi nousta ylös sängystä aikomuksenaan viedä kamera Ariannalta. Arianna kuitenkin juoksi nopeasti Siriuksen luokse.

"Minä tarvitsen sitä luutaa nyt", hän sihahti. Sirius auttoi hänet kiireesti eteensä luudanvarrelle, nousi itse hänen taakseen ja sitten he lensivät ulos huoneesta poikien makuusaliin.

Lily kirosi itsekseen nähdessään kameraa heiluttelevan Ariannan katoavan huoneesta yhdessä Siriuksen kanssa. Hänen teki mieli syöksyä saman tien ikkunasta ulos ja kuristaa Arianna, mutta ennen kuin hän ehti tehdä mitään sellaista, hän näki Jamesin heräävän ja nousevan istumaan.

"Mitä täällä riehutaan?" James kysyi unisesti.

"Rakkaat ystävämme kävivät täällä. Kameran kanssa", Lily sihahti. "Minä tapan heidät!"

James nauroi. "Rauhoitu vähän."

"Rauhoitu? Arianna ja Sirius hankkivat kiristysmateriaalia ja sinä käsket minua RAUHOITTUMAAN?"

"Joten? On minullakin kiristysmateriaalia Siriuksesta!"

"Millaista?" Lily kysyi heti.

James kohautti olkapäitään. "No... Sanotaanko vaikka, että en voi kertoa, koska sitten menettäisin kiristysmateriaalini."

Lily huokaisi pettyneenä. "Aina kannattaa yrittää. Tämä kyllä oli aika inhottava aamuherätys."

"Millaisen aamuherätyksen sinä olisit sitten halunnut?" James kohotti kulmiaan. Lily vain hymyili ja suuteli Jamesia.

Loppupäivä kului melko rauhallisesti, vaikka Lilyn tekikin edelleen mieli kuristaa Arianna ja Sirius. Kaksikko todennäköisesti aavisti sen ja pysyi poissa hänen näköpiiristään suurimman osan ajasta.

Lily, James, Cinnamon ja Remus istuivat Suuressa Salissa syömässä viimeistä päivällistään ennen paluuta takaisin kotiin. Arianna ja Sirius eivät jostakin omituisesta - tai vähemmän omituisesta - syystä olleet tulleet lainkaan päivälliselle ja Peter taas söi sitä Admire Speirin seurassa. Päivällisen jälkeen Lilyn oli tarkoitus mennä pakkaamaan tavaransa, sillä lähtö Tylypahkasta tapahtuisi yhdeltätoista seuraavana aamuna, halusi hän sitä tai ei. Hänellä oli tietenkin ikävä vanhempiaan... mutta Petuniaa hän ei oikeastaan halunnut nähdä... ja hänelle tulisi ikävä Jamesia. Hän huokaisi syvään.

"Kaikki hyvin?" Cinnamon kysyi huolestuneesti.

Lily pakotti kasvoilleen hymyn. "On. Kammoan vain Petunian näkemistä."

"Miksi?" James rypisti otsaansa.

"Koska hän on mäntti."

"Saanko minä kirota hänet?" James kysyi toiveikkaasti.

"ET!" Lily, Cinnamon ja Remus sanoivat yhteen ääneen niin lujaa, että James hätkähti.

"Minä vain kysyin..."

Remus huokaisi. "Sarvihaara, yksi juttu: jos haluat tulla toimeen tyttöystäväsi vanhempien kanssa, ÄLÄ kiroa heidän tyttäriään."

James näytti järkyttyneeltä pelkästä ajatuksestakin. "En minä Lilyä nyt kiroaisi! Minä mieluummin kiroaisin itseni kuin Lilyn!"

"Muistaakseni mielipiteesi oli vähän erilainen kolmannella luokalla", Lily huomautti. "Sinä kirosit minun ihoni vihreäksi, muistatko?"

James kohautti olkapäitään viattomasti. "Minä halusin vain nähdä, miten vihreä väri sopii sinun hiuksiisi", hän sanoi muina miehinä.

"Etpäs", Remus korjasi. "Sinua otti päähän, koska olit mennyt ihastumaan Lilyyn niin kuolettavasti ja halusit kostaa Lilylle sen, että hän sai sinut koukkuun."

"Ei hänen ollut tarkoitus tietää tuota!"

Sitten joku puhutteli heitä heidän selkänsä takaa. "Te olette ilmeisesti tehneet sen sovinnon?"

James käänsi päätään. Jazz. "Siltä vähän vaikuttaisi", hän virnisti, eikä ollenkaan huomannut, miten Lilyn ilme muuttui varautuneeksi, kun tämä näki Jazzin.

"Hyvä", Jazz nyökkäsi. "Minä toivoinkin sitä."

"Tilanne alkaa mennä huolestuttavaksi, kun opettajatkin haluavat meidän olevan yhdessä..." James mutisi.

"Minä en ole teidän opetttajanne", Jazz korjasi. "Vaan opettajan avustaja."

"Miten vain. Lähdetkö sinä Tylypahkasta jouluksi?"

Jazz nyökkäsi ja huokaisi. "Menen Lontooseen. Työtehtäviä."

"Millaisia työtehtäviä?"

"En voi kertoa", Jazz sanoi hymyillen anteeksipyytävästi. "Mutta minä halusin vain onnitella teitä. Minun pitää mennä metsästämään mieheni. Hauskaa joulua."

"Hauskaa joulua", he toistivat kuorossa. Sitten Jazz lähti Suuresta Salista jättäen toiset - etenkin Lilyn - katsomaan jälkeensä.

"James", Lily sanoi sitten hitaasti. "Voidaanko me puhua vähän aikaa?"

Lily ja James kävelivät yhdessä poikien makuusaliin ja istuivat Jamesin sängylle. Jamesin matka-arkku oli siististi pakattuna hänen sänkynsä vieressä - jäljellä oli vain muutama vaatekappale sekä Redin ja Jazzin antama pallo, jonka Lily otti käteensä.

"Mistä sinä halusit puhua?" James kysyi huolissaan.

"Siitä, mitä te saitte selville, kun vakoilitte Rediä", Lily sanoi suoraan.

James rypisti otsaansa. "Lily, et kai sinä - ?"

"En aio ruveta huutamaan sinulle, älä huolehdi. Mutta minun täytyy tietää."

"Hyvä on", James sanoi huokaisten. "Tosin siitä reissusta ei ollut kovin paljon hyötyä. Selvisi, että Redillä on yhteyksiä ja tapaamisia sellaisten ihmisten kanssa, joilla saattaa olla jotakin tekemistä Voldemortin kanssa. Lisäksi Red pitää yhteyttä professori Sargoniin."

"Tiedättekö te mitään Jazzista?"

"Emme kovin paljon", James ravisti päätään. "Kyselimme vähän Frank Longbottomilta - Alicen Frankilta siis - ja hän ei ainakaan tiennyt melkein mitään Jazzista. Jazz tuntuu olevan jonkinlainen jokerikortti koko pakassa. Tiedän sen verran, että bändissä soittaessaan hän käyttää sukunimeä Thornton. Meille hän on Thomas. Hän on opiskellut auroriksi, mutta ei koskaan valmistunut. Jätti akatemian kesken jostakin syystä."

"Miksi?"

"Ei aavistustakaan. Hän on kuitenkin melkein aina paikalla, kun hyökkäys on meneillään. On parempi kuin ammattilaiset aurorit ja Voldemortin tappolistan kärjessä."

Lily kurtisti kulmiaan. "Mutta tuossa ei ole mitään järkeä", hän vastusteli.

"Miksi ei olisi?"

"No - " Lily epäröi, tietämättä pitäisikö hänen puhua asiasta. "Arianna sanoi minulle yhtenä iltana, että hän näki Jazzilla pimeän piirron."

"MITÄ?" James hypähti sängyllään.

Lily nyökkäsi. "Se oli ennen Reguluksen häitä."

"Mutta en minä ole ikinä nähnyt piirtoa", James vastusteli.

"Sitä minäkin ihmettelin. Pimeän piirron peittäminen meikillä ei taida olla kovin helppoa."

James virnisti. "Sinähän sen paremmin tiedät", hän sanoi ja vakavoitui sitten. "Miksi ihmeessä Red sitten seurustelee hänen kanssaan? Red on aurori - hän ei ikinä seurustelisi kuolonsyöjän kanssa!"

Lily huokaisi ja ravisti päätään. "Minä alan epäillä, ettei niistä kahdesta ikinä selviä mitään..."

44.osa - junamatka ja ongelmia

Lily heräsi seuraavana aamuna aikaisin, pakkasi viimeiset tavaransa matka-arkkuun ja meni Suureen Saliin aamiaiselle. Hänellä ei ollut mitään kiirettä kotiin - hän tiesi, että siellä häntä odottaisi vain entistä ilkeämpi Petunia sekä tämän sikamainen poikaystävä Vernon. James tulisi hänen luokseen vierailulle vasta yhdeksän päivän kuluttua. Yhdeksän pitkää päivää, jotka tuntuivat entistäkin turhauttavimmilta siksi, että he olivat vasta saaneet sovinnon aikaan. Lily toivoi, että olisi vain voinut jäädä Tylypahkaan.

"Huomenta, Lily", Peter sanoi istuessaan Lilyn viereen pitkän pöydän ääreen.

"Huomenta", Lily vastasi. "Missä muut teikäläiset ovat?"

Peter kohautti olkapäitään ja kurkotti ottamaan sämpylän. "Yrittävät epätoivoisesti löytää kadonneita sukkiaan."

"Kadonneita sukkiaan?"

"Älä kysy", Peter pyöritti silmiään. "Tällä menolla he vielä myöhästyvät koko junasta."

Lily huokaisi. "Voisinpa minäkin vain jäädä tänne."

"Niin, no", Peter punastui. "Minulla ei ole mitään kotiinlähtöä vastaan."

"Miksi?" Lily kohotti toista kulmakarvaansa uteliaana. Hän puhui harvoin kunnolla Peterin kanssa. Jotenkin heillä vain ei ollut kovinkaan paljon yhteistä ja sitä paitsi kaikki muut Kelmit olivat melkein aina paikalla, jolloin Peter ei oikeastaan vaivautunut keskustelemaan Lilyn kanssa. Peter oli Kelmeistä ainoa, jota Lily ei kunnolla laskenut ystäväkseen, mutta aikoi korjata tämänkin asian erittäin nopeasti.

Peterin kasvot helottivat entistäkin punaisimpina. "Menen Admiren luokse joulun jälkeen", hän mutisi kuulostaen samaan aikaan sekä tyytyväiseltä että hermostuneelta.

Lily hymyili. "Eikö tuo ole vähän nopeaa toimintaa?"

"No, joo - " Peter myönsi. "Tai siis, en minä tiedä - mutta onko ajalla oikeastaan väliä? Minä pidän hänestä."

"Ei kukaan käskekään sinua välittämään ajasta", Lily sanoi kiireesti. "Ja sinäkö todella pidät hänestä? Entä se luihuistyttö - Jessica Laheney?"

Peter katsoi hieman nolostuneena lautastaan. "En tiedä. Minä kai olin vain ihastunut häneen tai jotakin. En oikeastaan ajattele enää koko juttua."

Lily ihmetteli, miten Peter saattoi olla ajattelematta asiaa - Peterhän oli melkein kääntynyt ystäviään vastaan Jessican vuoksi. Muutos parempaan oli kuitenkin tapahtunut nopeasti ja Peter oli ilmeisesti onnistunut unohtamaan Jessican. Niin epätodennäköiseltä kuin se kuulostikin.

"No, oli miten oli, toivottavasti sinulla on hauska joululoma", hän toivotti aivan aidosti.

"Kiitos", Peter sanoi näyttäen helpottuneelta hänen hyväksynnästään. "Sitä samaa sinulle - "

Hetken ajan Peter näytti siltä, että olisi halunnut sanoa enemmänkin, mutta ei saanut siihen koskaan mahdollisuutta, sillä loput Kelmit puoliksi kävelivät, puoliksi juoksivat sisään Suuren Salin ovesta jutellen ja nauraen keskenään. He kiirehtivät pitkän pöydän ääreen ja istuutuivat nopeasti. James kurottautui suutelemaan Lilyä otsalle.

"Huomenta", hän hymyili.

"Löysit ilmeisesti sukkasi", Lily totesi vaivautumatta tervehtimään.

"Se oli itse asiassa Siriuksen sukka", James korjasi. "Minä vain autoin häntä etsimään sitä."

Lily pyöritti silmiään. "Todellista ystävyyttä. Autatte toisianne kadonneiden sukkien etsimisessä."

"Me olemme miehiä. Meille riittävät vaatimattomat ystävyydenosoitukset", huomautti Sirius pöydän toiselta puolelta. "Sitä paitsi me ehdimme tänne kuitenkin aikaisemmin kuin sinun hidastelevat ystäväsi."

"Puhutteko meistä?"

Arianna ja Cinnamon olivat ilmestyneet heidän selkänsä taakse. Sirius kääntyi kiireesti ympäri.

"Emme tietenkään", hän valehteli kiireesti. "Me puhuimme Ruikulista."

"Mistä lähtien Kalkaros on lukeutunut Lilyn ystäviin?" Arianna kohotti kulmiaan. "Lily-kulta, et kai ole jättänyt kertomatta meille jotakin?"

"On hän", Sirius pisti väliin. "Ei hän ainakaan ole kertonut sitä, mitä hän teki Jamesin kanssa eilen illalla - "

"SIRIUS!" Lily parahti. "Minä en tehnyt mitään!"

Sirius virnisti. "Kyllä kai minä nyt sen tiedän. Sinua on vain kiva ärsyttää. Arianna, muuten, kiinnostaako sinua liittyä seuraani Jamesin vanhempien uudenvuoden juhlissa?"

Arianna huokaisi. "Miksi miehet eivät ikinä voi pyytää romanttisesti?" hän valitti.

"Haluatko sinä, että minä kosin sinua polvillani?" Sirius kohotti kulmiaan. "Ikävää, kulta, mutta sitä sinä saat odottaa. Minä haluan ainutlaatuiset häät, en mitään perinteistä moskaa."

Cinnamon hymyili. "Sinulle tulee vielä hankaluuksia tuon pojan kanssa, Ria."

"Jos tulee, hankkiudun hänestä eroon", Arianna sanoi varmasti. "Ja kyllä, Sirius, voin 'liittyä seuraasi' kuten sen noin kauniisti ilmaiset. Minulla ei ainakaan ole sitä pelkoa, että haluaisit esitellä minut juhlissa vanhemmillesi."

"Etköhän sinä ole tavannut heidät jo?"

Arianna värähti pelkästä muistosta. "En tainnut olla aivan heidän toiveminiänsä..." hän mutisi näyttäen niin murtuneelta, että Sirius kiirehti taputtamaan häntä päälaelle.

"Älä pelkää. Jos sinä olisit heidän toiveminiänsä, minä en pitäisi sinusta", hän lohdutti. "Ja ainahan minä voin esitellä sinut Pottereille."

"Mutta he ovat jo saaneet toiveminiänsä", Arianna ruikutti ja osoitti sormellaan Lilyä. "Tuon tuossa!"

"Sinä et voi tietää sitä vielä. He eivät ole vielä tavanneet häntä."

James kääntyi luomaan Siriukseen loukkaantuneen katseen. "Väitätkö sinä, että minun vanhempani eivät pitäisi Lilystä?" hän kysyi terävästi ja Lily pyöritti silmiään. Jamesilla oli aina pakkomielle puolustaa hänen kunniaansa joka paikassa, aivan kuin joku pahuksen ritari. Se oli todennäköisesti joku miehinen pakkomielle, hän päätteli ja yritti olla välittämättä asiasta.

"Huolehdit turhaan, Sarvihaara", Sirius tokaisi. "Sen perusteella, mitä olet kertonut Lilystä heille, he varmasti pitävät häntä jo puolijumalana ja suutelevat hänen kengänkärkiään, kun hän astuu ovesta sisään."

Lily punastui ja kääntyi katsomaan Jamesia. "Mitä sinä tarkalleen olet kertonut minusta?"

James vain hymyili, eikä sanonut mitään, mutta Sirius kiirehti vastaamaan hänen puolestaan. "Hän kertoo heille aina, kuinka sinä olet hänelle ainoa oikea ja miten kaunis ja ihmeellinen ja älykäs sinä olet... Hänen kuvauksensa perusteella sinä olet nuorekas, naispuolinen, täydellisen kaunis Dumbledore."

"Mielenkiintoista..." Lily mutisi. "Tästä näyttää muuten tulevan melkoinen vanhemmille-esittelyloma", hän kommentoi sitten. "Sirius esittelee Ariannan Pottereille - "

"Ja minä esittelen Siriuksen vanhemmilleni", Arianna lisäsi.

"MITÄ?"

Arianna huiskautti kättään. "Älä sinä siitä välitä. Jatka, Lily", hän komensi.

Lily virnisti. "Eli Sirius ja Arianna esittelevät toisensa perheilleen, samoin minä ja James, sekä Peter."

"Se jättää vain meidät ulkopuolelle", Cinnamon huomautti Remukselle. "Tosin minä olen huonommassa asemassa. Minulla ei OLE oikeaa perhettä, jolle esitellä."

"Ei minullakaan ollut", Sirius virnisti. "Mutta Cin, mieti sitä oikein tarkkaan - sinun perheeseesi kuuluvat ne, jotka rakastavat sinua. Ne, joista sinä välität. En minä ainakaan tarvitse vanhempia niin kauan kuin minulla on teidät."

Hän vaikeni tajuttuaan, mitä oli sanonut. Yleensä hän ei ilmaissut tunteitaan sanallisesti, paitsi ehkä suuttuessaan. Hän mieluummin näytti ajatuksensa kuin kuvaili niitä sanallisesti. Se sai hänet tuntemaan itsensä typeräksi. Tyttömäiseksi.

Cinnamon hymyili Siriukselle. "Kiitos piristyksestä. Ja kyllä minä voisin aina Remuksen uudelle perheelleni esitellä..." hän sanoi kääntyen Remuksen puoleen. Remus katsoi häntä yllättyneenä.

"Sinä voisit?"

"Ei kai se niin kamala ajatus ole?"

Remus ravisti kiireesti päätään. "Ei, ei tietenkään..." hän mutisi. "Kyllä se käy."

Cinnamon hymyili, puolittain odottaen Remuksen kutsuvan hänet vuorostaan kotiinsa käymään, mutta Remus pysyi vaiti ja katseli mykkänä pöytäliinaa. Hymy haipui vähitellen Cinnamonin kasvoilta, kun hän tajusi, ettei Remus aikonut esittää kutsua. Hän ihmetteli vain, miksi - jopa sitoutumiskammoiset Sirius ja James olivat valmiita esittelemään tyttöystävänsä vanhemmilleen, kun taas Remus - Cinnamon pidätti huokauksen ja kääntyi katsomaan toiseen suuntaan, jotta muut eivät näkisi hänen ilmettään. Hän teki sen kuitenkin liian myöhään. Kuusi ihmettelevää katsetta oli jo kiinnittynyt häneen.

"Onko kaikki hyvin, Cin?" Lily kysyi rypistäen otsaansa.

Cinnamon nyökkäsi ja hymyili hieman väkinäisesti. "Joo. Joo, totta kai. Ei tässä mitään. Minä - minun pitää pakata hammasharjani. Nähdään taas, kaverit, jooko?"

Hän nousi kiireesti ylös pöydästä ja kiirehti Suuren Salin ovelle. Toiset jäivät katsomaan ihmeissään hänen jälkeensä.

"Mitä ihmettä minä sanoin väärin?" Remus mietti ääneen.

Kukaan ei vastannut hänelle.

Muutaman tunnin kuluttua he seisoivat matka-arkkujensa kanssa laiturilla odottamassa junan tuloa. Cinnamon ei ollut puhunut Remukselle montakaan sanaa ja Remus ihmetteli, mitä hän oli sanonut väärin. Hänen teki mieli mennä puhumaan Cinnamonin kanssa, mutta tyttö ei vaikuttanut kovin avoimelta seisoessaan kädet ristissä matka-arkkunsa vierellä. Hän huokaisi ja teki mielessään päätöksen, että puhuisi Cinnamonille myöhemmin - tai ottaisi Lilyltä selvää, mistä oli ollut kyse.

"Minä en halua lähteä kotiin", Lily valitti nojatessaan päätään Jamesin olkapäähän.

James hymyili leuka hänen päälakeaan vasten. "Ainahan sinä voisit tulla meille koko loman ajaksi..." hän ehdotti virnistäen.

Lily pudisti päätään kauhistuneena pelkästä ajatuksestakin. Vaikka hän ei sitä myöntänytkään, hän oli melko hermostunut Jamesin vanhempien tapaamisesta.

"Taidan kuitenkin jättää sen väliin..."

"Mutta tulet kuitenkin uudenvuoden juhliin?" James varmisti huolestuneena.

Lily huokaisi. "Totta kai tulen! Lakkaa huolehtimasta!"

Sirius virnuili kietoessaan käsivartensa takaapäin Ariannan vyötärölle. "James pelkää, että jää ilman daamia."

"James Potter? Jää ilman daamia? Älä pelleile!" James sanoi järkyttyneenä pelkästä ajatuksestakin.

He saivat luvan nousta junan kyytiin ja kiirehtivät etsimään vapaata vaunuosastoa. Heidän osastossaan oli hieman ahtaampaa kuin yleensä - tähän päivään saakka Lily Evans ei ollut edes maksusta suostunut istumaan samassa osastossa James Potterin kanssa ja heidän ystävänsä olivat tietenkin joutuneet tyytymään tähän päätökseen. Nyt Lily kuitenkin istui kaikessa rauhassa Jamesin sylissä, aivan kuin se olisi ollut maailman tavallisin asia. Ajatus sai Jamesin hymyilemään.

Cinnamon sen sijaan tuijotti ulos ikkunasta masentuneena. Hän tiesi, että se oli typerää, mutta hänestä tuntui, ettei Remus halunnut jostakin syystä esitellä häntä vanhemmilleen. Sillä jos Remus olisi halunnut, kai hän olisi pyytänyt - ?

"Matohäntä, tuletko sinäkin uudenvuoden juhliin?" James kysyi Peteriltä.

Peter nyökkäsi jännittyneenä. Hän ei ollut koskaan ennen ollut Potterien uudenvuoden juhlissa - tätä ennen hänen tiukat vanhempansa olivat aina kieltäneet häntä menemästä, mutta nyt hänellä oli täysi oikeus mennä.

"Voinko minä tulla Admiren kanssa? Siis, jos hän suostuu?"

James nyökkäsi. "Ellet sitten halua päätyä jonkun ikälopun naisen kavaljeeriksi."

Peter värähti. "En todellakaan."

"Siitä puheenollen - tai siis, ei siitä, mutta kuitenkin - Cin ja Kuutamo, olettehan tekin tulossa?" James käänsi ruskeiden silmiensä katseen seuraavaksi Cinnamoniin ja Remukseen, jotka istuivat hiljaisina penkillä eivätkä katsoneet toisiinsa. Nyt Remus kuitenkin vilkaisi epäröiden Cinnamonia.

"Haluatko sinä mennä?" hän kysyi tunnustellen.

Cinnamon kohautti olkapäitään. "Ihan sama minulle", hän vastasi välinpitämättömään sävyyn. "Kai me voimme mennä."

Remus huokaisi. Cinnamonia selvästi vaivasi jokin.

"Voidaanko me puhua vähän aikaa?"

"OK", Cinnamon sanoi lyhyesti. "Täällä vai jossakin muualla?"

"Jossakin muualla", Remus päätti ja vilkaisi varoittavasti Siriukseen. "Eikä mitään kaksimielisiä päätelmiä tästä sitten, Anturajalka."

Sirius huokaisi pettyneenä. "Ja minä kun juuri aioin ehdottaa, että - "

"Suu kiinni!"

Remus tarttui Cinnamonin käsivarteen ja ohjasi hänet ulos vaunuosastosta.

"Minne me menemme?"

"Mennään johtajapojan ja -tytön vaunuosastoon", Remus ehdotti. "Siellä ei varmaan ole ketään, tai siis, Lily ja James eivät ole siellä, joten - "

"Unohda kälättäminen ja liiku!"

Remus virnisti pienesti. "Anteeksi."

Hän käveli Cinnamonin edellä johtajapojalle ja -tytölle tarkoitettuun vaunuosastoon ja istui sitten penkille. Cinnamon istui häntä vastapäätä ja katsoi häntä ilmeettömästi leikkien samalla kaapunsa helmalla.

"Äkkiä sitten", hän pyysi. "Minun pitää ehtiä vaihtaa vielä vaatteet ennen kuin olemme jälleen jästimaailmassa."

Remus nyökkäsi. "Tässä ei pitäisi kestää pitkään. Minä haluan vain tietää, miksi sinä vaikutat noin masentuneelta."

Cinnamon tuhahti hänelle erittäin epäluonteenomaiseen tapaan. "Eikö sen pitäisi olla aika ilmiselvää?" hän kysyi raivostuttavasti.

"Kysyisinkö minä, jos tietäisin?"

"En minä sitä väittänytkään. Minä pyysin sinua vain käyttämään päätäsi, sinullahan kaikesta huolimatta on se", Cinnamon huomautti.

Remus rypisti otsaansa. "Mikä sinua vaivaa? Tämä ei ole ollenkaan sinun tapaistasi, Cin."

"Joten? Mitä väliä silläkin muka on?" Cinnamon kivahti ja risti käsivartensa rinnalleen. "Ei kai minunkaan pidä kaiken aikaa olla se aina aurinkoinen ja rauhallinen tyttö? Koska juuri nyt minä en halua olla!"

"En minä sitä tarkoittanut", Remus huokaisi. "Minä vain haluan tietää, mikä sinua juuri nyt painaa."

"Mikä minua painaa?" Cinnamon toisti. "Etkö sinä TODELLAKAAN pysty päättelemään sitä noilla aivoilla? Olen yllättynyt, Remus."

Remus painoi päänsä ja Cinnamon tajusi, että hänen sanansa olivat ilkeämmät kuin hän oli tarkoittanutkaan niiden olevan. Hän ravisti pienesti päätään.

"Anteeksi, Rem", hän mutisi. "Minä vain mietin - "

"Mitä sinä mietit?" Remus auttoi, kun Cinnamon ei näyttänyt pystyvän jatkamaan lausettaan loppuun.

Cinnamon kohautti olkapäitään ja kohotti katseensa hänen silmiinsä. "Sitä, miksi et halunnut kutsua minua tapaamaan vanhempiasi", hän sanoi rehellisesti ja sai Remuksen hätkähtämään. Noita sanoja hän ei ollut odottanut kuulevansa - eihän Cinnamon ollut edes kysynyt -

"Mistä sinä sellaista päättelit?" hän kysyi hitaasti.

"No, ei se ollut kovin vaikeaa. Tai siis, sinä et kutsunut minua", vastasi Cinnamon.

"Ja sinä olisit halunnut?"

Cinnamon pyöritti silmiään. "Yleensä, Remus, yleensä! Kun kutsutaan joku tapaamaan omaa perhettään, on yleensä kiva tehdä itse sama! Mutta ehkä MIEHET eivät vain tajua sitä!"

Remus käänsi katseensa toiseen suuntaan. Hän ei tiennyt, miten selittäisi asian Cinnamonille. Hän ei osannut selittää sitä oikeastaan itselleenkään - paitsi sen, että hänellä oli syynsä olla kutsumatta Cinnamonia tapaamaan vanhempiaan.

"Miksi se on sinulle niin tärkeää, Cin?"

"Eikö se muka ole sinulle?" Cinnamon sinkautti vastaukseksi. "Oletko sinä minun kanssani vain, koska se on helppo vaihtoehto?"

Remus huokaisi. "En, Cin, minä - "

"Minusta se on aika selvää!" Cinnamon hypähti jaloilleen. "Jos poika ei halua esitellä tyttöä vanhemmilleen, siitä voi jo päätellä, että hän ei pidä tyttöä tarpeeksi hyvänä! No, ihan sama minulle, Lupin - minua ei voisi vähempää kiinnostaa sinä tai sinun tekemisesi - mutta olisit voinut kertoa minulle asiasta VÄHÄN AIKAISEMMIN, että en olisi turhaan haaskannut aikaani johonkin sellaiseen kuin SINÄ!"

Hän syöksyi vaunuosaston ovelle, veti sen auki ja katosi käytävään ennen kuin Remus ehti estää häntä. Remus katsoi jonkin aikaa mykkänä hänen peräänsä ja ihmetteli, miten Cinnamon oli voinut ymmärtää hänet niin täydellisen väärin. Sitten Remus vajosi penkille istumaan ja painoi päänsä käsiinsä.

James oli vetänyt kuuluisan pallon esiin taskustaan ja tarkasteli sitä nyt kriittisesti, yrittäen saada siitä jotakin selkoa. Hän alkoi olla enemmän kuin kyllästynyt koko palloon - se oli kolaus hänen ylpeydelleen. Hän oli Kelmi ja yksi koulun älykkäimmistä oppilaista aikoihin. Eikä hän saanut selvitettyä yksinkertaisen pallon salaisuutta.

"Mitähän tapahtuisi, jos minä halkaisisin sen?" hän mietti.

"Palaset kimpoaisivat jonkun naamaan", Sirius sanoi fiksusti.

James mulkaisi häntä. "Sinusta ei ole kovin paljon hyötyä..."

"Joten? Minä olen hyödytön ja ylpeä siitä", Sirius tokaisi itsevarmasti. "Paljonko junamatkaa muuten on jäljellä?"

"Paljon..." Peter huokaisi.

Sirius virnisti. "Hyvä. Meidän pitää vielä kiusata Ruikulia, ennen kuin lähdemme täältä."

"Onko se aivan välttämätöntä?" Lily kysyi rypistäen otsaansa. Hän saattoi olla jokseenkin sujut Jamesin Kelmipuolen kanssa, mutta toivoi silti, että Kelmit muistaisivat välillä olla kunnollakin. Hän oli aikeissa aloittaa saarnan, mutta Jamesin ilme sai hänet sulkemaan suunsa. Hän ei halunnut aloittaa enää toista samanlaista riitaa - hän ei kestäisi sitä enää. Sen sijaan hän taivutti päätään ylöspäin ja suuteli yllättynyttä Jamesia huulille.

"Mistä hyvästä tuo tuli?" James kysyi, kun Lily oli vetäytynyt taaksepäin.

Lily kohautti olkapäitään. "Minun teki mieli vain tehdä niin..."

Sirius yökkäsi. "Ettekö te kaksi TOSIAANKAAN pysty pysymään kaukana toisistanne edes VIITTÄ MINUUTTIA?"

"Sinua vain ärsyttää se, että et ole onnistunut raahaamaan Ariannaa tänä aamuna luutakomeroon, joten sinä purat sen kaikkiin, jotka pitävät vähänkään hauskaa", James analysoi loukkaantuneena, eikä irrottanut käsivarsiaan Lilyn ympäriltä. Hän istui sivuttain penkillä ja Lily istui hänen jalkojensa välissä nojaten selkäänsä vasten hänen rintakehäänsä.

"Sitä paitsi, minusta vaikuttaa siltä, että Remus ja Cinnamon ovat ne, jotka eivät voi pysyä kaukana toisistaan", Arianna lisäsi.

"Enpä tiedä..." Peter rypisti otsaansa. "En usko, että he lähtivät täältä vain nuoleskelemaan. Tai siis, Cinnamon näytti olevan vähän poissa tolaltaan."

"Poissa tolaltaan on ehkä vähän vahva sana. Masentunut enemmänkin."

"Ehkä häntä vain pelottaa mennä kotiin, kun hänen perheensä ei ole siellä", Lily arveli. "Miettikää nyt - hänen ensimmäinen joulunsa ilman hänen vanhempiaan ja veljeään."

Arianna huokaisi. "Minä en tajua, miten hän kestää. Minä en kestäisi sitä."

"Hänellä on Remus auttamassa", Sirius virnisti.

James kuuli kaksimielisyyksien alkavan eikä jaksanut kuunnella, vaan keskittyi tutkimaan palloa. Hän napautti sitä kokeilevasti kolme kertaa taikasauvallaan, sitten kaksi kertaa, sitten yhden kerran, mutta kävi kuten aikaisemminkin - mitään ei tapahtunut. James huokaisi ja nosti pallon kasvojensa korkeudelle yrittäen nähdä siinä jotakin merkkejä, joita muuten ei voinut nähdä.

"Onko kenelläkään suurennuslasia?" hän kysyi.

Lily pyrskähti. "Nytkö sinä haluat olla Sherloch Holmes?"

"Shermikä?" toiset kysyivät ja Lily pyöritti silmiään.

"Se on sellainen jästijuttu. Sherlock Holmes on jästien keskuudessa tunnettu salapoliisi, joka pystyy selvittämään melkein minkä tahansa arvoituksen. Hänellä oli outo hattu ja hän poltti piippua."

"Kuulostaa kahjolta", Sirius sanoi ytimekkäästi. "Ja ei, Sarvihaara-kulta, ei meillä ole suurennuslasia. Käytä tulta."

"Tulta?"

"Sinä olet velho, ellet ole unohtanut?" Sirius puuskahti. "Tee tuli!"

"Ai niin", James virnisti ja veti taikasauvansa esiin mutisten loitsun. Seuraavaksi taikasauvan päähän ilmestyi pieni tulenliekki, joka ei kuitenkaan jättänyt jälkiään sauvaan. James vei liekin lähemmäs palloa ja nosti sen kasvojensa tasalle tutkiakseen sitä.

"Näkyykö mitään?" Lily kysyi toiveikkaasti.

James ravisti päätään tuntien itsensä pettyneeksi. "Ei. Yhtä tyhjä kuin Siriuksen pää aamulla."

"HEI!" Sirius liikahti eteenpäin ja tönäisi häntä kylkeen. Hän hätkähti ja heilautti palavaa taikasauvaa varomattomasti. Liekit osuivat palloon ja tukahtuivat nopeasti.

"Varo vähän!" James ärähti. "Viimeksi minä nyt haluan sytyttää Lilyn tuleen junassa!"

Sirius virnisti ja oli aikeissa vastata hänelle nasevasti, mutta sitten hänen katseensa kiinnittyi palloon, joka oli liekkiin osuttuaan alkanut hohtaa himmeää valoa.

"Katso tuota, Sarvihaara." Sirius nyökäytti päällään palloa kohti. Kaikki kääntyivät katsomaan palloa. Nyt sen pinta alkoi hitaasti heijastaa jonkinlaista kuvaa. Ensin se oli vain usvaa, josta ei saanut mitään selvää. Sitten usva alkoi ottaa hahmoa, muodostaa muotoja, värejä... kunnes viimein usvan keskellä näkyi selvästi hahmo. Hahmo näytti makaavan maassa täysin elottomana. Sillä oli liekinpunaiset hiukset, jotka levisivät kasvojen ympärille. Kirkkaanvihreät silmät olivat auki ja niistä paistoi tyhjyys. Kasvojen toisella puolella valui verivana. Pallosta heijastui ilmaan kuolleen Lily Evansin kuvajainen.

Kesti hetken, ennen kuin James tajusi täysin, mikä kuvajainen oli. Sitten ymmärrys iski häneen ja pallo kirposi hänen hervottomaksi valahtaneesta kädestään lattialle. Kuva katosi välittömästi.

Vaunuosastoon laskeutui painostava hiljaisuus. Sirius oli ensimmäinen, joka puhui.

"Ainakin sait selville, miten pallon saa toimimaan", hän sanoi. Sanat kuulostivat ontoilta hänen omissakin korvissaan.

James noukki pallon varovasti lattialta ja laski sen penkille kiireesti, aivan kuin se olisi polttanut hänen sormiaan. "Minä... mikä se oli?"

"Pikemminkin mitä se tarkoitti", Lily korjasi hiljaisella äänellä. "Minusta tuntuu, että kaikki täällä tietävät, mikä se kuvajainen oli."

Lilyn ääni oli täynnä pelkoa ja ymmärtämättömyyttä. James kietaisi käsivartensa tiukasti hänen ympärilleen ja veti hänet itseään vasten painaen kasvonsa hänen hiuksiinsa.

"Se oli pelkkä kuva, Lily", hän yritti lohduttaa heikosti. "Ei se ollut totta."

Lily ravisti päätään ja naurahti synkästi. "Kyllä minä nyt sen tiedän. Tai siis, jos se olisi totta, minä en olisi tässä juuri nyt."

Kukaan ei nauranut. Sitten -

"Ei kai se ollut tulevaisuus?" Arianna kuiskasi.

"Ehkä meidän pitäisi kokeilla uudelleen", Sirius ehdotti hitaasti.

James kohotti päätään. "Ei! Minä en - minä en koske tuohon uudelleen - "

"Minä voin tehdä sen", Sirius tarjoutui.

"Oletko varma? Minä voisin vain heittää tuon ikkunasta ulos, eikä kukaan saisi ikinä tietää - "

Sirius huokaisi. "Oletko sinä Kelmi vai et?" hän ärähti.

James virnisti heikosti. "Anteeksi. Minä vain - "

"Lily on sinulle heikko kohta?" Peter ehdotti ja James nyökkäsi lehahtaen punaiseksi. Sirius pyöritti silmiään ja nosti rohkeasti pallon käteensä. Sitten hän taikoi tulen ja kosketti sillä palloa odottaen kärsivällisesti, että kuva alkoi muodostua. Hän puolittain pelkäsi katsoa, minkä kuvan pallo muodostaisi - kuolleen Lilyn, tai jonkun muun. Hänen helpotuksekseen usvasta muotoutuva hahmo liikkui eikä maannut vain paikoillaan. Sitten hän näki, että liikkuva hahmo oli hän itse. Hän näytti kävelevän edestakaisin, aivan kuin ei tietäisi minne mennä. Hän rypisti otsaansa.

Seuraavaksi levottomasti kävelevän hahmon ympärille ilmestyivät seinät. Usva-Sirius oli pienessä, hämärässä huoneessa. Aivan kuin ansassa, Sirius ajatteli rypistäen otsaansa. Hetken kuluttua hän näki kuvajaisensa kävelevän jonkinlaiselle ovelle ja yrittävän vetää sen auki.

Ovi ei auennut.

Sirius irrotti otteensa pallosta ja sulki silmänsä. Hän todella toivoi, että hänen näkemänsä kuvajainen ei ollut tulevaisuus - se ei VOINUT olla tulevaisuus. Asia, jota hän oli aina kaikkein eniten pelännyt, oli tulla lukituksi toimettomana pieneen tilaan... vailla mahdollisuutta taistella asioiden puolesta...

"Haluaako joku muu kokeilla?" hän kysyi matalla äänellä.

Toiset ravistivat kiireesti päätään. James piti entistäkin tiukemmin kiinni Lilystä, aivan kuin peläten, että tyttö katoaisi yllättäen. Hän ei uskaltanut sanoa ääneen, mitä ajatteli. Kyseessä ei voinut olla tulevaisuus, tai hän mieluummin tappaisi itsensä.

Remus astui ystäviensä vaunuosastoon, joka oli omituisen hiljainen. Ensin hän kuvitteli, että Cinnamon oli paikalla ja oli kertonut muille heidän riidastaan, mutta katsoessaan ympärilleen hän näki, ettei Cinnamon ollut tullut. Hän huokaisi helpotuksesta - hän ei ollut aivan valmis kohtaamaan Cinnamonia vielä. Hän ei ollut valmis selittämään vielä.

Hän näki Jamesin istuvan sivuttain penkillä molemmat käsivarret tiukasti Lilyn ympärillä. Jamesin kasvoilla oli onneton ilme, joka sai Remuksen huolestumaan. Myös Sirius istui penkillä synkkänä, eivätkä muidenkaan ilmeet olleet kovin iloiset.

"Mistä minä olen jäänyt paitsi?" Remus kysyi istuessaan alas.

"Sarvihaara keksi pallon salaisuuden", Peter ilmoitti.

"Ai", Remus sanoi varautuneesti. "Ei kai se ole mitään - vaarallista - ?"

James huokaisi ja ravisti päätään. "Minä en tiedä. Sen saa toimimaan, kun koskettaa sitä tulella. Kun minä pidin sitä kädessäni, se näytti minulle - se näytti - " hän ei pystynyt sanomaan sanoja.

"Se näytti Lilyn. Kuolleena", Peter päätti hänen puolestaan. Sanat jäivät kaikumaan ikävästi vaunussa.

"Ja minulle se näytti minut itseni. Kiertämässä kehää jossakin lukitussa huoneessa", Sirius jatkoi ahdistuneesti.

Remus hieroi otsaansa käsillään. "Minusta tuo kuulostaa lähinnä siltä, että pallo näyttää pahimmat pelkonne tai jotakin", hän totesi. "Tai siis, eihän se voi olla tulevaisuus."

"Miten voit olla niin varma siitä?"

"No - aloitetaanpa, vaikka - kuinka vanhalta Lily näytti siinä kuvajaisessa?" Remus kysyi järkevästi. Hän oli liian väsynyt selvitelläkseen ystäviensä ongelmia.

"Noin samanikäiseltä kuin nyt."

"Entä kuinka vanhalta Sirius näytti?"

"Jonkin verran vanhemmalta", Sirius sanoi ontosti. "Se on - se on tulevaisuudenkuva, jota olen aina pelännyt - entä jos se käy toteen?"

Remus ravisti päätään. "Pahimmat pelkosi eivät käy toteen niin kauan kuin sinä tiedät, että et HALUA niiden käyvän toteen. Kenelläkään ei ole mitään syytä lukita sinua vangiksi, ellet tee jotakin rikosta", hän sanoi ja onnistui hymyilemään vinosti. "Enkä usko, että sinä tekisit sitä."

"En ikinä!" Sirius sanoi kiihtyneesti. "Minä saatan taivuttaa sääntöjä, mutta en IKINÄ tekisi mitään vakavaa rikosta."

He vaikenivat. Sitten Remus alkoi puhua.

"Minun pahin pelkoni ainakin kävi toteen tänään", hän sanoi hitaasti.

"Miten niin?"

"Cinnamon ilmeisesti jätti minut."

"Ilmeisesti?" Arianna kohotti kulmiaan.

Remus nyökkäsi. "Hän suuttui minulle - ilmoitti, ettei välitä siitä, mitä minä teen - lähti vihaisena - " hän ei onnistunut muodostamaan kunnollisia lauseita.

Arianna huokaisi. "Taas vaihteeksi ihmissuhdeongelmia. Anna tulla koko juttu."

Cinnamon ei palannut vaunuosastoon koko junamatkalla. Kun he näkivät toisensa junan saavuttua laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä, kertoi Cinnamon viettäneensä loppumatkan Alicen ja tämän ystävien seurassa. Hän ei suostunut sanomaan sanaakaan siitä, mitä hänen ja Remuksen välillä oli tapahtunut, eikä Lily kysellyt. Lily päätti mielessään, että kutsuisi Cinnamonin käymään joku päivä ja selvittäisi koko asian oikein kunnolla. Hän arveli, että taas oli kyse jostakin väärinkäsityksestä, jonka voisi korjata - jos Cinnamon vain antaisi siihen tilaisuuden.

Päästyään junasta laiturille Lilyn mielen valtasivat toisenlaiset huolet. Hän ei halunnut astua portin läpi takaisin jästimaailmaan, hän ei halunnut erota ystävistään. Ei ainakaan äskeisen pallokokemuksen jälkeen. Vaikka Remus saattoikin olla oikeassa sanoessaan, että pallo vain näytti heidän pahimmat pelkonsa, ei Lily voinut olla huolehtimatta siitä, että pallo saattoikin näyttää tulevaisuuden. Hän yritti kuvitella, miltä tuntuisi, jos muutaman vuoden kuluttua hänen elämänsä olisi vain... ohi. Hän ei olisi ehtinyt kokea mitään, tuntea mitään, saavuttaa mitään - hän olisi vain elänyt turhaan.

"Minä en halua mennä tuonne", Lily valitti Jamesille, kun he suunnistivat kohti porttia, joka veisi heidät jästimaailmaan.

James hymyili hänelle rohkaisevasti. "Kyllä se siitä, Lils. Kunhan - kunhan vain kirjoitat minulle heti kun pääset kotiin, jooko?"

"Kirjoitan sinulle?" Lily kohotti kulmiaan. James nyökkäsi.

"Joo. Minä haluan tietää, että sinä pääset kunnolla perille", hän sanoi ja yritti olla nolostumatta. Pyyntö kuulosti ylihuolehtivalta hänen omissakin korvissaan.

Lily hymyili. "Aivan kuin automatkalla voisi tapahtua jotakin vaarallista."

"Koskaan ei tiedä", James puolustautui. "Kirjoita vain, joohan?"

Lily nyökkäsi ja James kumartui suutelemaan häntä huulille. He jatkoivat kävelemistään ja melkein kävelivät päin Lucius Malfoyn matka-arkkua. Lily nykäisi itsensä kauemmas Jamesista.

"Me päädymme vielä Mungoon tällä menolla!" hän nauroi.

"Sitten ainakin olisimme siellä yhdessä..."

He astuivat portin läpi takaisin jästimaailmaan ja pysähtyivät King's Crossin asemalle. Lily etsi katseellaan vanhempiaan ja näki heidät seisomassa vähän matkan päässä. Hänen isänsä punainen tukka loisti kauas ja hänen äitinsä seisoi vieressä innostunut hymy huulillaan. Petuniaa ei näkynyt missään, mistä Lily oli helpottunut. Hän heilautti vanhemmilleen kättään ja kääntyi sitten katsomaan Jamesia.

"Me varmaan nähdään 28.päivä - " hän aloitti masentuneesti haluamatta erota Jamesista vielä.

James nyökkäsi. "Minä ilmiinnyn kahdentoista jälkeen, sopiiko? Menen 27. päivä suorittamaan ilmiintymiskokeen."

"Ja epäonnistut surkeasti", Sirius kommentoi hänen selkänsä takaa. James käännähti ympäri.

"Sinä todennäköisemmin", hän ilmoitti. "Kokeen valvojana onkin joku hyvännäköinen nainen ja sinä unohdut tuijottamaan häntä - "

"Anteeksi vain, mutta minäkin olen täällä!" Arianna kivahti.

James virnisti. "Niinpäs muuten oletkin! Nyt kun olen aiheuttanut teille tarpeeksi suhdesotkuja, voin varmaan hyvästellä rauhassa tyttöystäväni?"

Jäämättä odottamaan vastausta hän kääntyi jälleen ja kietoi käsivartensa tiukasti Lilyn vyötärölle. "28.päivään on liian pitkä aika", hän sanoi matalalla äänellä. "Minulla tulee ikävä sinua."

"Niin minullakin sinua", Lily hymyili.

James unohtui katsomaan Lilyn häikäisevänvihreisiin silmiin. Hänen teki mieli sanoa Lilylle jotakin muutakin - jotakin vähän vakavampaa - mutta jostakin syystä hän ei vain saanut sitä sanottua. Sen sijaan hän taivutti niskaansa suudellakseen Lilyä pitkään. Lily kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja yritti unohtaa sen tosiasian, että hänen vanhempansa saattaisivat katsoa -

"Saammeko mekin hyvästellä Lilyn vai aiotko sinä omia hänet kokonaan itsellesi?" Cinnamon kysyi tavallista kylmempään sävyyn. Lily virnisti Jamesille ja kääntyi Cinnamonin puoleen.

"Tietenkään minä en unohtaisi teitä!" hän sanoi ja halasi Cinnamonia impulsiivisesti. Sen jälkeen hän hyvästeli Ariannan ja kääntyi taas Jamesin puoleen sillä aikaa kun Arianna keskittyi hyvästelemään Siriusta erittäin mieleenpainuvalla tavalla.

"No niin - " Lily sanoi suoristaen selkäänsä, kun Sirius irrottautui Ariannasta ja katsoi Lilyä ja Jamesia odottavasti. "Nähdään taas."

"Nähdään", James nyökkäsi ja suuteli Lilyä vielä pikaisesti. Sirius pyöritti silmiään ja tarttui hänen käsivarteensa.

"Irrotkaa nyt toisistanne, iilimadot", hän tokaisi. "Minulla on nälkä!"

James hymyili Lilylle muljauttaen silmiään Siriuksen suuntaan. Sitten hän heilautti kättään ja lähti kävelemään vanhempiensa suuntaan Siriuksen seuratessa kuin koira hänen kannoillaan.

"Sinä olet pahuksen kärsimätön, Anturajalka", hän manasi.

"Minä? Kärsimätön? Minulla on nälkä ja sinä ja Lily vain NUOLESKELETTE OIKEALLE, VASEMMALLE JA KESKELLE!" Sirius kailotti ärtyneenä. James vilkaisi häntä varoittavasti ja punastui korviaan myöten tajutessaan, miten lähellä hänen vanhempansa olivat. Hän mietti, olivatko he kuulleet Siriuksen sanat - toisaalta niitä oli hankalaa olla kuulematta, sillä jopa lähellä seisova Kalkaros kääntyi virnuilemaan Jamesille pahanilkisesti.

"Hei, isä ja äiti", James toivotti mahdollisimman viattomasti muina miehinä. "Hauska nähdä teitäkin."

Hänen vanhempansa loivat häneen pitkiä katseita ja hän kääntyi mulkoilemaan Siriusta.

Lily käveli vanhempiensa luokse ja joutui heti rajun (ja tukehduttavan) halauksen kohteeksi.

"Minullakin oli ikävä sinua, äiti", hän pihisi. "Mutta minä satun rakastamaan keuhkojani, jos niin kuin ymmärrät vihjeen."

"Ai, anteeksi - kuristanko minä sinut?" hänen äitinsä astui kiireesti taaksepäin. "Minulla vain oli ikävä! Mennään nyt - ruoka on jo valmis - sinä saat sitten kertoa autossa kaiken - sinulla muuten on komea poikaystävä - ja koeta nyt pitää tuo pöllösi kiinni, sehän herättää naapuritkin - onko tuo uusi paita, mikä sinulla on päällä - ja en olisi kyllä uskonut, että sinäkin olet jo noin iso - poikaystävät ja kaikki - "

"Äiti, rauhoitu!" Lily sanoi tuskastuneena. "Yksi asia kerrallaan. Eli, kyllä, sinä kuristit minut. Minullakin oli ikävä sinua ja minä kerron kyllä autossa kaiken. James on minunkin mielestäni oikein hyvännäköinen, mutta sinä saat luvan pitää hänestä näppisi erossa, koska hän on varattu. Ja pöllöä ei voi pitää 'kiinni', se ei ole vetoketju, eikä täällä muuten ole naapureita. Tämä EI ole uusi paita, sinä itse ostit sen minulle syntymäpäivälahjaksi kesällä, jos muistat. Ja jos sinä rupeat päivittelemään sitä, miten minulla on poikaystävä, minä käsken Jamesin kirota sinut. Tuliko selväksi?"

"Ei kai sinun poikaystäväsi tee mitään ilkeyksiä?" hänen äitinsä henkäisi.

Lily huokaisi. "Ei. Tai, no, hän kuuluu koulun pahimpaan häirikköporukkaan ja toimii sekä sääntöjen vastaisesti että moraalin vastaisesti, mutta muuten hän on kyllä oikein ihana ihminen."